Wetterille eivät kelvanneet Relaisin osakkeet maksuvälineiksi. Niitä varmasti tarjottiin. Tästä voimme päätellä kaupan olevan varsin mallikas ja Wetterin olevan rahapulassa. Tosin veivimiehet eivät ikinä ostakaan osakkeita kuin perustamisvaiheessa (tai Wetterin tapauksessa myös vahingossa) ja sen jälkeen vain myyvät. Tämä oli jo toinen kauppa tässä kuussa. Ihan kaikki eivät mene siis heinäkuussakaan mökille pakkotöihin palelemaan.
Relais Groupin konserniyhtiö Raskone Oy on sopinut kahden raskaan kaluston korjaamon ostamisesta Wetterin tytäryhtiö Wetteri Auto Oy:ltä.
Arvioitu kauppahinta eli noin 13,8 miljoonaa euroa maksetaan käteisellä ja rahoitetaan ja lainajärjestelyllä.
Lisäksi kaupan myötä Raskoneelle siirtyy työntekijävastuita arviolta noin 0,3 miljoonaa euroa.
Korjaamot sijaitsevat Kajaanissa ja Joensuussa. Ne tarjoavat merkkihuolto- ja korjauspalveluita raskaille hyötyajoneuvoille.
Nyt hankittavan liiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2024 noin 10,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman emoyhtiön sisäisiä kustannusallokointeja noin 2,0 miljoonaa euroa.
Yrityskaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.
Raskoneen toimitusjohtaja Jan Popov arvioi, että järjestely on erinomainen esimerkki konsernin yritysostoissa noudattaman toimintamallin toimivuudesta ja skaalautuvuudesta.
"Teemme harkittuja ja kohdennettuja lisäyritysostoja olemassa oleville alustoillemme, joiden myötä pystymme tarjoamaan entistä laajempaa ja tehokkaampaa palvelua asiakkaillemme."
Wetterin toimitusjohtaja Aarne Simula pitää kauppaa "erittäin hyvänä asiana Wetterin tulevaisuuden kannalta".
"Yrityskauppa vahvistaa Wetterin omavaraisuutta ja luo entistä paremmat edellytykset yhtiön liiketoiminnan kehittämiselle", Simula toteaa.
Relais ostaa heinäkuussa kaiken. Kolmas järkevänoloinen kauppa tässä kuussa, hyvä hyvä. Ja suunnittelee jälleenrahoittavansa siltalainan osittain tai kokonaan oman pääoman ehtoisella rahoituksella. Tämä ei niin hyvä. Suunnattu tai kuponkianti tulossa varmaan. Äänestäisin kuponkiannin puolesta, joten eikähän sieltä tule suunnattu strategisille kumppaneille, jotka irrottavat heti kun voitolla pystyvät.
Relais taisi karata tavoittamattomiin. Lussuttaminen tulee välillä kalliiksi. Tosin välillä tulee säästöjäkin. Siis miulla on Relaisia aivan liian vähän.
Relaisin liikevaihto oli huhti--kesäkuussa 82,9 M€, 2024 Q2 74,3 M€ ennuste 80,0 M€.
ebita 7,6M€, vertailukausi 7,3 M€.
Liikevoitto oli 6,3 M€, vertailukausi 6,6 M€ ja anaalit 6,5 M€.
Osakekohtainen tulos oli 0,08 euroa, anaalit 0,18 euroa. Note to self: Millä rivillä vuoto?
Relais ei anna edelleenkään varsinaista numeerista ohjeistusta, vaan viittaa pitkän aikavälin tavoitteeseensa eli 50 miljoonan euron pro forma ebita-tulokseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Pöh
"Liikevaihdon kasvu toisella neljänneksellä perustui pääosin viimeaikaisiin yritysostoihin. Orgaaninen liikevaihdon muutos oli kaksi prosenttia negatiivinen", ensi keväänä eläkkeelle jäävä toimitusjohtaja Arni Ekholm kommentoi.
Ekholm korostaa katsauksessaan yrityskauppojen merkitystä. Yhtiöllä pitää olla jatkuvasti tähtäimessä järkeviä ostokohteita, ja saada kauppoja toteutettua onnistuneesti. Tuoreimmat viime kuukausina toteutetut yritysostot tuovat Relaisille yhteensä arviolta 11 miljoonan euron lisäyksen vuosittaiseen vertailukelpoiseen ebita-tulokseen.
Koska yhtiön nykyinen pitkän aikavälin taloudellinen tavoite tähtää tämän vuoden lopun tilanteeseen, syksyllä luvassa on strategiapäivitys ja uusia tavoitteita. Yhtiö tiedottaa asiasta loppuvuoden aikana.
Toimitusjohtajan mukaan markkina pysyi vaisuna ensimmäisellä vuosipuoliskolla, mutta myös varovaisen positiivisia merkkejä tuote- ja palvelukysynnästä on näkyvissä.
"Varaosien ja varusteiden kysyntä osoittaa myös merkkejä, jotka ovat rohkaisevia. Nyt kun meillä on suora jakelukanava Keski-Euroopan asiakaskuntaan, myyntialueemme laajenee merkittävästi. Näin ollen uskon meillä olevan kaikki edellytykset edetä menestyksekkäästi kohti strategisia tavoitteitamme myös vuoden jälkimmäisellä puoliskolla", Ekholm kommentoi.