Alkukesän terassikelit ovat olleet siitä perinteisemmältä puolelta ja hellepäivien vähyys näkyy myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n 18.7.2025 julkaisemasta panimotuotteiden myynnin Q2 tilastosta. Heinäkuusta tullee parempi.
Negari. Osake -4,3% @2,325%. Tässä olikin ihmepomppu takaisin merkintähintaan alla. Ehdin hetken hämmästellä, että wtf, kun yksityinen kulutus ei ole lähtenyt lentoon ja baareissakin ollut aika tyhjää. Enää ei sen suhteen mitään nähtävää, ei ollut insider-ostaja😎.
Nokian Panimo Oyj laskee vuoden 2025 tulosohjeistustaan käyttökatemarginaalin osalta. Liikevaihdon osalta ohjeistus pysyy muuttumattomana.
Syyt:
Tulosohjeistuksen muutokseen on vaikuttanut odotuksia heikompi kannattavuuden kehitys kesäsesongin jälkeen. Tuotteiden myynnin jakauma ei ole vastannut odotuksiamme kuluttajakysynnän kohdistuessa matalan hintapisteen tuotteisiin. Samanaikaisesti yhtiön kulut ovat nousseet hieman odotettua enemmän. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta kannattavuus on jäämässä aiemmin annetusta ohjeistuksesta. Käyttökatemarginaalin ohjeistuksen muutos ei vaikuta yhtiön tulevaisuuden suunnitelmiin. Jatkamme strategian mukaisen investointiohjelman toteuttamista, jolla tavoitellaan tehokkuuden ja kannattavuuden jatkuvaa parantamista.
Uusi tulosohjeistus vuodelle 2025:
Nokian Panimo odottaa tilikauden 2025 liikevaihdon kasvavan edellisestä vuodesta (2024: 11,9 miljoonaa euroa) ja käyttökatemarginaalin olevan 16-18 prosenttia (2024: 22 prosenttia).
Aikaisempi tulosohjeistus vuodelle 2025, julkaistu 17.3.2025:
Nokian Panimo odottaa tilikauden 2025 liikevaihdon kasvavan edellisestä vuodesta (2024: 11,9 miljoonaa euroa) ja käyttökatemarginaalin olevan 18--21 prosenttia (2024: 22 prosenttia).
Heinäkuun helteillä juoman piti virrata. Olkoonkin, että tilastojen mukaan helteet eivät yleisistä olettamista poiketen vaikuta niinkään oluen kuin siiderin ja lonkun myyntiin. Ja viimeksi mainituthan ei Nokian Panimolla kovin suurta roolia näyttele.
Silti olen snadisti pettynyt. Täytyy muistaa, että aikaisempina vuosina Nokian Panimo on myynyt sesonkeina joissain tuotteissa ei-oota, kun nyt uusi varasto on H2:lla lisännyt toimitusvarmuutta huomattavasti. Lisäksi yhtiö lanseerasi kuluvana vuonna lonkerot markkinoille. Ja edelleen, listautumisen myötä näkyvyyttä ja lisäkiinnostusta on tänä vuonna ollut varmasti enemmän kuin mitä lähitulevaisuudessa nykytempuilla on mahdollisuutta saavuttaa.
Mulla oli lappua omaan salkkuun suhteutettuna reippaasti. Myin elokuussa tulosjulkistuksen alla veks, kun panimo toisensa jälkeen kertoi huonosta myynnistä ja negatiivisuus ei ollut nokialaisen kurssiin tarttunut. Kai näitä täytyy kohta keräillä taas, semminkin jos kurssi vielä hieman laskisi.
Kaljahommissa ollaan noin muuten pysytelty, ja Olvia on tullut osteltua viime kuukausina useampaankin otteeseen. Silti, huomaan kuluttavani yhtiön oluttuoteita kovin vähän. Viime lauantainkin olutkulutus oli olvittomasti yhtä kuin kaksi Nokian Panimon tuotetta (hyvä neipa ja ei-niin-hyvä hapanolut), yksi Stallhagenin tuote, kaksi Suomenlinnan panimon tuotetta, yksi Paulaner ja joku pienpanimon ipa, jonka nimen jo unohdin. Känniinhän siitä tuli.