3
forum
|

kahvi

+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Joo-o. Ihan tosissaan tässä ollaan.

Jo närkästykseen asti saa lukea talousuutisoinnista, keskustelufoorumeilta ja eri blogeista kuinka nyt ollaan noustu pörssissä jo niin ja niin monta vuotta ja veretseisauttava pudotus, romahdus tai korjausliike, alkaa jo aivan heti tai ainakin huomenna. Perusteluina välittömälle laskulle pitkään jatkuneen nousun (pl hex) lisäksi esitetään maailmanpolitiikkaa, kauppapolitiikkaa, keskuspankkipolitiikkaa etc. Romahduskirjoituksissa esitetään mitä henkeäsalpaavampia graafeja välittömän osakeromahduksen lähes varmoiksi selittäjiksi. Auringonpilkkusyklejä tai myyräkantojen syklejä en ole vielä nähnyt tulevan romahduksen selittäjänä, kaikki muu on tainnut olla jo näytöllä.

Ja ähäkutti - laput sen kun nousee! Vittu ihan kiusallaan!

Mielestäni hex on nyt mukavassa nousutrendissä, alkukesän ohuet ja pehmeät markkinat ovat näkyneet pienenä paikallisena luisumisena, pikkudippeinä siellä täällä. Kyseinen kausiluontoinen markkina on muodostamassa/muodostanut lokaalin nousumarkkinadipin, ei muuta.

Kansainvälisessä liennyttävässä ilmpiirissä kuluva viikko on ollut jättimenestys, jolla on mahdollisuuksia kantaa pitkälle. FEDin korkopäätökset jäänevät kauppasotauutisoinnin alle, en usko kauppasotaan; kukaan ei voita kauppasodassa. Jenkkitalous voi hyvin, korkopäätös suuntaan tai toiseen ei aiheuta hätäännystä. EKP tuskin vetää mattoa vielä orastavan Eurooppalaisen talouskasvun alta. Mikäli printtauksen vähentäminen nostetaan esille, tuodaan se esille sellaisessa valossa joka paljastanee positiivista yllätystä Euroopan talouskehityksessä. Kertakaikkiaan keskuspankkipolitiikasta ei tule löytymään pienintäkään murenaa laskun perusteeksi.

Ja mitä vielä - huomenna alkaa fudiksen MM - jees jees - fiilis sen kuin vaan nousee!

Helsingissä etenkin pienissä ja keskisuurissa yhtiöissä on erittäin lupaava H1 julkistuskausi tulossa. Etenkin puolivuosittain raportoivista ja First Northille listatuista yhtiöistä paljastunee useita loisteliaita positiivisia tulosyllätyksiä. Myös useat päälistan, etenkin kotimarkkinavetoiset, pikkufirmat ovat kuin unohdettu kotimarkkinansa vahvan talouskasvun alle. Nyt ennen tuloskauden alkua on kotiläksyjen aika. Lyhyt kesäale on nyt - jussin jälkeen alkaa kesäralli vuosimallia 2018!

0
0
14.6.2018 - 20:25 #20271

kahvi

OP
+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Keskuspankkipäivät on nyt nähty, FED eilen ja EKP tänään. Päivien anti oli täysin odotettu. Taloudet rapakon molemmilla puolilla ovat hyvässä vedossa, Euroopan ollessa muutaman stepin Jenkkitalouden perässä. EKP.n lepyttety tuli esille lupauksena: vuosi lisää nollakorkolinjaa. Halpaa investointirahaa.

Aikoinaan tuli kansiksen kursseilla opiskeltua taloudellisen toiminnan mielekkyyttä nousevassa korkoympäristössä; mihin kannattaa tuolloin investoida ja mihin kannattaa rahansa tuolloin laittaa. Reaalimaailmassa samaa asiaa tuli simuloitua ajanjaksolla 2004-2008. Tuolloinhan Suomessa korko nousi pohjastaan 2 aina 5,5 prosentin tasolle asti. Samalla ajanjaksolla hex "reagoi nousevaan korkokäyrään"  liikkumalla tasosta 5000 aina tasolle 12500 asti. Voi olla, että reaalimaailman opeilla kansiksen kursseilta olisi tullut hylsy. wink

Jos tarkastellaan juuri toteutunutta keskuspankkipolitiikkaa voidaan tehdä johtopäätös: Jenkkilässä talous on hyvässä vedossa ja keskuspankki pitänee talouden ohjaksista kiinni sopivan rennolla otteella. Vastaavasti Euroopassa keskuspankki on todennut talouden koneen juuri käynnistyneen ja pysyvän käynnissä jo lähes ilman ryyppyä. Ryyppy suljettaneen loppuvuodesta koneen lämmettyä tarpeeksi. Edelleen keskuspankki on luvannut siirtää jalan jarrulle kesän 2019 jälkeen, tuolloin jarrua voidaan jo hivelynomaisesti painaa mikäli matkanopeuteen kiihdyttäminen huimaa takapenkkiläisiä. Tällöinkin keskuspankki toivonee talouskoneen saavuttavan tavoitenopeutensa liikoja kuhnailematta.

Entäpäs se kesäralli? Still coming. Jopa vahvemmalla näkymällä kuin toissapäivänä. Ensimmäisenä indikaationa keskuspankkipäivistä tuli mieleen; ketkäs hexiläisistä hyötyvätkään heikkenevästä eurosta... Onhan noita...

 

0
0
11.7.2018 - 16:30 #20526

kahvi

OP
+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Päivän kolumnissaan Huopainen:

"Arvaan, että jenkkimarkkinoilla nähdään uusi kaikkien aikojen ennätystaso vielä kesän aikana, samaten Suomessa."

Samaa mieltä - kesäralli 2018 - Here We Come

0
0
15.7.2018 - 12:04 #20558

kahvi

OP
+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Helsingin tuloskausi pyörähti käyntiin viime viikon lopulla, kesärallin voidaan katsoa nyt vihdoinkin startanneen. Tuloskausi "rallikausi" jatkunee Helsingissä aina 31.8.2018 asti. Aivan ensimmäisistä tuloksista ei voine vetää johtopäätöksiä koko tuloskaudelle; Elisan ja Evlin kohdalla negatiiviset reaktiot johtuivat lähinnä yhtiökohtaisten yliodotusten lievästä takaisinpurusta. Evlin tulos oli sinällään vahva ja kertonee erityisen vahvasta momentumista kotimaisellakin finanssisektorilla. Cityconin kohdalla markkina pohtii yhtiön selviytymisstrategiaa yksityisen kulutuksen hakiessa uutta muotoa päivittäistavarakaupassa ja palveluiden kulutuksessa. On totta, että Cityconilla on hyviä kehityshankkeita asian ympärillä, samalla on myös niin, että osa Cityconin nykyisistä kiinteistökohteista voi kohdata vuokrapaineita tulevaisuudessa nousevassa korkoympäristössä (huom. näiden kohteiden arvostus taseessa / niiden markkina-arvo).

Fudiksen MM-kisat ovat sujuneet hyvin ja uskoisin, että Helsingin huippukokouskin on menestys ja lisännee positiivistä markkinailmapiiriä.

***

Atrian perjantaisen tulosvaroituksen pohjalta heräsi mielenkiintoa pohtia muutamalla lauseella suomalaisten elintarvikeyhtiöiden osakemarkkinapotentiaalia:

-Altia: Markkina-arvo nyt 319 ja viime vuoden liikevaihto 359 miljoonaa. Taloussuhdanne tukee juomayhtiöitä. Noussut listautumisesta 15%. Onko kotimaisen viljasatokauden keskimääräistä heikompi näkymä kustannusongelma? Kokonaisuudessaan Altia on lievä nousukanditaatti. Fiilis yhtiöstä on hyvä.

-Atria: Tulosvaroitus toissapäivänä. Ostopaikkaa voisi ihmetellä Q3 tuloksen jälkeen mikäli Q3 raportti antaa siihen aihetta.

-Apetit: Yhtiö ilmoitti noin 15 miljoonan investoinneista kesäkuussa. Q1 Tulos oli heikko, driverinä laskenut volyymi viljakaupassa. Toinen huono viljasatovuosi on tulossa, koko Euroopankin ennusteissa. Suomessa viljasatoennuste on huono, merkittävä volyymin ja laadunkin lasku on nähtävissä jo tässä vaiheessa. Sinänsä Apetit on positiivisessa kasviruokatrendissä, lyhyellä tähtäimellä yhtiöllä on kuitenkin kustannuksia edessään ja edellä mainitun myötä odotan siksi heikkoa Q2 tulosta. Tällä näkymällä kurssilla on laskupotentiaalia tasolle 12,3-12,5 euroa.

-Olvi: Hyvä Q1 tulos alla. Kurssi on karkeasti ATH:ssa. Jos ei näillä keleillä ole ollut jano, niin milloin sitten? Tämän parempaa säätä ei voisi Q2:lle toivoa, myös Q3 on alkanut ainakin Suomessa lämpöisesti. Odotan uutta ATH:ta tulosraportin jälkeen.

-Raisio: Markkina-arvo nyt 612 ja viime vuoden liikevaihto 306 miljoonaa. Osake on nyt mielestäni ylihinnassa. En ymmärrä osakkeen tämänhetkistä potentiaalia / arvostusta.

0
0