1
forum
|

Aki Pyysing

+11703
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Olin Sijoitusmessuilla asiakkaana ensimmäisen kerran 1987, esittelijänä hienossa vihreässä rusetissa 1989-90 ja edellisen kerran kävin varmaan 1998. Noilta messuilta muistan hyvin äkkirikastuneet puhelinosakekauppiaat, joilla raha poltti taskuissa.

Meno oli pitkälti ennallaan vuonna 2014. Aamupäivällä tulevat eläkeläiset etsimään kahvia ja karkkia, iltapäivällä pukumiehet kurkaamaan onko ketään kavereita. Opiskelijat olivat edelleen hyvin edustettuina. Keski-ikäiset yksityissijoittajat olivat imo harventuneet. Internetistä löytyykin nykyisin tietoa aika paljon paremmin kuin 1980-luvulla.

Jos 1998 oli entisiä puhelinosakkauppiaita, oli 2014 entisiä pokeriammattilaisia paljon. Sekä katselemassa että esittelemässä. Aika aikaansa kutakin.

Yllättävän paljon törmäsin vanhoihin tuttuihin. Yhden kanssa meinasi tulla painia, kun yritin markkinointimielessä julkaista twitterissä 10 vuotta sitten eläköityneen 45-vuotiaan sinkkuinvestointipankkiirin kuvan. Tytöille siis tiedoksi, että tällaisiakin on vapailla markkinoilla. Ilmeisesti jonoa on jo ovella riittävästi, kun ei markkinointituki kelvannut.

Kun vänpaljous alkoi ahdistaa, osasin vanhasta muistista Grand Marinan Strongbow-hanalle. Messualueen palvelupisteillä joutuu yleensä taistelemaan paikasta auringossa ja varoa, ettei kukaan aja rollaattoreilla varpaille. Lisäksi oikeasti kuivaa siideriä ei yleensä ole.

Tapahtuma oli ihan kiva, tosin pörssiyhtiöitä, minkä edustajia olisi voinut käydä kiusaamassa oli yllättävän vähän. Rahastonmyyjiä tavatessani kerroin menestyksekkäästi väistelleeni palkkatyötä yli 20 ja rahastosijoituksia lähes 30 vuotta. Katosivat yleensä nopeasti parempien kohteiden kimppuun.

Muita kommentteja messuista?

0
0