Kysymys osto- ja myyntioptioiden verotuksesta:
Suomen verottajalla ei kaiketi ole täysin selvää kantaa johdannaisten verotukseen, ja itseä kiinnostaa varsinkin amerikkalaisten indeksioptioiden verotus (kun ostaa tai asettaa osto/myyntioptioita S&P500-indeksiin). Onko tällä foorumilla ketään, joka on itse käynyt aktiivisesti kauppaa optioilla ja klaarannut verottajalla nämä useana vuonna (eli saanut vähentää optioista aiheutuneet tappiot muista pääomatuloista)?
Kysyin tuota puhelimitse verovirkailijalta, eikä osannut sanoa muuta kuin että tapauskohtaisesti pitää katsoa. Mieleen tulee aina se CFD-tuotteiden verotus, jossa voitoista maksetaan verot, mutta tappioita ei saa vähentää. Paljon kauppaa käyvällä yhtäkkiä voikin olla satatonnia maksettavia veroja, vaikka koko vuoden tulos olisi nolla.
Casteliero kirjoitti:Siksi vähän ihmetyttää, miksi moni aikuinenkin nainen ilmoittaa Instagramissa esim, että he deittailevat pelkästään Tinderin kautta, koska Instagram esimerkiksi on Tinderiä huomattavasti parempi vaihtoehto terveellisemmän suhteen rakentamiseen, koska siinä toista voi seurata pidemmän aikaa ja päivitystahti on yleensä paljon tiiviimpi ja näin ollen saa yleensä ihmisestä paremman kokonaiskuvan.
"moni aikuinenkin nainen"...Oletko miettinyt, että sulla saattaa olla näissä analyyseissasi valtava harha johtuen otannasta? Sun maailmankuva vaikuttaa näiden tekstien perusteella siltä, että melkein kaikki sinkkunaiset on instagramissa ja/tai tinderissä. Todellisuudessa tuo on se tyrkyin 5-10% väestöstä, jonka elämä on muutenkin valtavirrasta poikkeavaa.
Laitoin tähän ketjuun aikaisemmin sitä tinder-statistiikkaa, jonka nojalla vain minimaalinen osa (muutama prosentti) naisista on koskaan käynyt treffeillä tinderin kautta. Voi sitten veikkailla, onkohan tuolla muutamalla prosentilla muutenkin jokseenkin erikoinen elämäntyyli tai pariutumismentaliteetti?
TL kirjoitti:Orava, saisiko noille luvuille jotain lähdeviitettä. Kuulostavat minusta aivan liian pieniltä.
Löysin tällaisen googletuksella: https://financesonline.com/tinder-statistics/
Tuo data on USA:sta. Muutama poiminta:
- 75.8% of Android Tinder app users are male and 24.2% are female.
- 13% of adults in the US between the ages of 18 and 65+ have used Tinder as of April 2020.
- According to a study conducted in 2020, 15% of Tinder users have postgraduate degrees and 16% have at least a bachelor’s degree.
Taitaa olla jopa vähemmän suosittu sovellus, mitä veikkailin. Ja tosiaan vain pieni osa päätyy tuon kautta treffeille. Eli jos vähän pyöristellään ja sanotaan, että max. 20% 20-30-vuotiaista on käyttänyt tinderiä. Neljäsosa käyttäjistä on naisia, eli luokkaa 10-15% kaikista naisista on käyttänyt sovellusta. Ja kuinka moni päätyy treffeille sen kautta? Murto-osa, eli voisi veikata, että alle 5% naisista on koskaan käynyt tinderin kautta treffeillä?
Casteliero kirjoitti:Applikaation nimellä ei ole merkitystä. Se voi ihan yhtähyvin olla vaikka Instagram. Idea on siinä, että internet on avannut viestintäkanavat kaikkialle ja naiset saa jokaisessa mahdollisessa kanavassa miehiltä enemmän ja enemmän huomiota, ja nainen voi sieltä valita kokoajan parempaa ja parempaa ja tuo epäsuhdanne kasvaa. Ja muutenkin ei sen käyttäjämäärän tarvitse olla 100%, että siitä syntyy tapa ja kulttuuri. Se raja voi olla hyvinkin alhaalla. Vai voitko väittää, etteikö Tinder, Instagram tai netti yleensä ole muuttanut meidän pariutumiskulttuuria?
On varmasti muuttanut, mutta vain osan ihmisistä kohdalla. Mä en tiedä, onko tässä joku yhteiskuntaluokkavaikutus mukana, koska omassa lähipiirissä sekä työyhteisössä ihmiset vaikuttaa pariutuvan ihan normaalisti ja perustavan perheitä. Sinkkuja ei juuri ole yli 30-vuotiaiden joukossa. Enkä ihan rehellisesti tunne ketään miestä tai naista, joka eläisi tai olisi elänyt sellaista villiä sinkkuelämää, josta iltapäivälehtien jutuissa kerrotaan (tyyliin tinderistä uusi mies joka viikko). Varmasti niitäkin tyyppejä löytyy, mutta kuinka moni edes haluaisi sellaisen lifestylen, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus?
Casteliero kirjoitti:Kun naisella on esim tinderissä kokoajan vaan parempaa ja parempaa miestä tarjolla, käy niiden kanssa treffeillä ja ehkä viritellään jotain pieniä lyhyitä suhteitakin näiden fuck poitsujen kanssa, niin siinä tulee herkästi vääristynyt näkemys omasta tasosta parisuhdemarkkinoilla. 10% miehistä ei riitä kaikille 80% naisille aviomiestä ja baby daddyä. Varsinkin kun kokoajan tulee uutta vuosikertaa sisään tinderiin, jotka myös ovat näiden high value miesten perässä.
Montako prosenttia nuorista (20-30v) naisista on koskaan käynyt tinderin kautta treffeillä? Eikös tilastot kerro jotain sen tapaista (luvut arvioita), että alle 25% on koskaan edes ladannut sovellusta, ja alle 5% on koskaan sopinut treffejä sen kautta? Sori suoraviivainen tyylini, mutta miten voi tukea suunnilleen koko hypoteesin yhteen sovellukseen, jota enemmistö väestöstä ei ole koskaan edes käyttänyt?
Mies1234 kirjoitti:Naisten pariutumiskäytöksestä voi nähdä, että kun naiset ovat parhaassa hedelmällisessä iässä, eli nuorina, niin valinta kohdistuu ns. jännämiehiin, joiden geneettiset ominaisuudet ovat fysiikaltaan kunnossa.
Tämä pätee vain osaan naisista (ehkä 50%?), ei kaikkiin. Mun tuttavapiirissä on useita sellaisia pareja, joissa kummatkin nainen ja mies ovat erittäin hyvännäköisiä, luonteeltaan tunnollisia sekä vähän sellaisia arkoja. Nämä ovat kaikki pariutuneet nuorena (lukiossa tai opiskeluaikana) ja ovat yhdessä edelleen. En usko kellään noista naisista olleen "jännämiesvaihetta", vaan kaikki valitsivat sen hyvännäköisen, mutta fiksun ja kunnollisen miehen.
Ja kyllä väitän, että tuo on pariutumismielessä ihan voittava strategia naiselle. Mä en tiedä, mistä tuo jännämies-teoria kumpuaa - liekö siitä, että sellaisilla miehillä on kyllä yleensä aina naisia ja sitten jotkut miehet ovat päätelleet, että ne on niitä halutuimpia miehiä?
Paklu kirjoitti:Avautunut seksimarkkina tekee monogaamisesta segmentistä heikomman: parhailla miehillä ja lähes kaikilla naisilla on entistä parempi kilpaileva multiamorinen tuote. Seurauksena ensisijaisesti monogaamista parisuhdetta haluavat naiset nostavat herkästi suhteen vaatimuksia ja toisaalta hyvin suuri osa korkeat vaatimukset täyttävistä miehistä eivät ole monogaamisilla markkinoilla.
Olen monesta asiasta ihan samaa mieltä ja hyvin tietoinen tästä kuviosta pariutumisessa. Mutta: näissä pyörittelyissä aina oletetaan epäsuorasti, että kaikki korkeatasoiset miehet olisivat moniavioisia tai omaisivat voimakkaan vietin jatkaa sukua monen naisen kanssa. En ole tästä lainkaan samaa mieltä ja avaan vähän miksi.
Ensiksi, uuteen suhteeseen ryhtyminen on aina riski, koska uutta kumppania ei tunne kunnolla - varsinkin alkukantaisissa olosuhteissa väärän naisen kanssa pelehtiminen saattoi johtaa ihan oikeasti ikäviin seurauksiin.
Toiseksi, korkeatasoisuus on paljon muutakin kuin ulkonäkö. Elämässä pärjäämisessä ja jälkeläisten laadukkaassa kasvattamisessa on tärkeää mm. älykkyys (sekä looginen että sosiaalinen) sekä impulssikontrolli (suoraan yhteydessä resurssien käyttöön). Holtiton pariutuminen edustaa laadukkuuden vastakohtaa ja olen vahvasti sitä mieltä, että iso osa naisista karttaa tällaisia miehiä.
Kolmanneksi, miehen ja naisen välillä voi olla vetovoiman lisäksi kumppanuutta. Kaikilla sitä ei ole, mutta omasta mielestäni hyvässä suhteessa puolisoista kasvaa myös toistensa hyvät ystävät. Tällaisesta suhteesta on vaikeampi lähteä ja toisaalta se luo hyvän perustan lasten kasvattamiselle.
GHearst kirjoitti:Kuulostaisi siltä että deittailuprosessisi on huomattavasti hankalampi kuin valtaosalla kansasta, minkä vuoksi hahmotat huonosti missä tämä "valtaosa" menee.
Onhan tuo ihan mahdollista, todennäköistäkin. Toisaalta omassa lähipiirissä ihmisillä kokemukset ja kertomukset aika lailla linjassa. Toki tiedostan edustavani impulsiivisuudessa sitä toista ääripäätä ja varmaan kaverit sekä työympäristökin valikoitunut luonteen mukaan.
Tässä keskustelussa on ehkä liian vähän kiinnitetty huomiota siihen, että hyvän kumppanin löytäminen on valtaosalle äärimmäisen vaikeaa ja siihen vaaditaan paljon hyvää tuuriakin. Jos ihminen on vähän ronkeli, niin silloin kynnys lähteä hyvästä parisuhteesta tai alkaa säätää jotain siinä ohessa on melkoisen korkea.
Mun mielestä meidän nykykulttuurissa on hieman harhaista se, että ihannoidaan lyhyitä suhteita ja luodaan sellaista mielikuvaa, että valtaosa ihmisistä olisi impulsiivisia ja tarttuisivat helposti hetken huumaan. Todellisuudessa valtaosa ihmisistä epäröi ja empii, kiertelee ja kaartelee ennen kuin uskaltavat tutustua johonkin uuteen ihmiseen.
Omakin kokemus on täysin iltapäivälehtien normien vastainen. Jos pieni omakehu sallitaan, niin mulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada naisilta huomiota, mutta oma ongelma on aina ollut se, että mua ei kiinnosta valtaosa naisista, vaan haluan sen tietyn itselle sopivan joka kolahtaa kunnolla. Nuoruudessa meni välillä vuosiakin ennen kuin edes tapasin jonkun, joka olisi kiinnostanut tarpeeksi. Kun se deittailuprosessi on näin hankala, niin on helppo olla tyytyväinen pitkäaikaisessa parisuhteessa.
PikkuPro kirjoitti:Käännetäänpä näin. Kuinka moni monoilija on kaivellut aivojensa viimeisenkin onkalon ja tuntee itsensä 180%. Esimerkiksi moni on täysin varma, että ei petä - kunnes sitten puolet kumminkin pettää. Tai on täysin varma, että tykkää jostain ihmisestä koska X, Y ja Z ...kunnes sitä X, Y ja Z on niin paljon päivittäin, että alkaa vituttamaan vain. Sellainen on ihminen: jotkut pääsevät unelmatyöhönsä vain huomatakseen 5v myöhemmin, että sitä unelmaa on vain liikaa. Haluaisi ihan mitä muuta vain kuin huomenna - taas - herätä toteuttamaan ex-unelmaansa. Ihminen on konstikas olento.
Sen verran voin itsestä sanoa, että mua on aina ahdistanut ajatus, että mitä jos joskus tuleekin jotain elämässä vastaa jota haluaisi katsoa ja sitten ei sopisikaan? Sitten ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja jos monoilee.
Osallistun keskusteluun. En siksi, että haluaisin moralisoida sinun tekemisiä, vaan siksi, että aihe on ihan mielenkiintoinen ja itsekin pohtinut paljon näitä juttuja.
Mä olen melko varma, että pettäminen tai irtosuhteiden harrastaminen korreloi vahvasti ihmisen perusluonteen kanssa. Kun lukee sun muita juttuja ja tekemisiä, niin ne on aika äärilaidassa jos vertaa koko väestöön ja niiden elämäntyyliin. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin aika paljon rauhallisempia ja ajanvietto on sellaista tasaisempaa. Mä olen näistä sun teksteistä saanut sellaisen kuvan, että sulla lienee ehkä ADHD/ADD(?)
Mitä tulee seksisuhteisiin, niin ainakin omalla kohdalla seksi on parasta vasta sitten kun sen kumppanin tuntee hyvin ja siinä on molemmilla tunteet pelissä. Vaikka tapaisit jonkun uuden ihmisen, joka on fyysisesti puoleensavetävä, niin jos vakituisessa suhteessa on makuuhuoneen puolella kivaa, niin hyvin harva pettää siinä kohtaa (paitsi ehkä juuri se pieni osa ihmisistä, joka hakee jatkuvasti uutuudenviehätystä tai jännitystä).
Tuohon sun tekstistä boldaamaani kohtaan: ei kai kukaan tunne itseään läpikotaisin, mutta todella moni tietää ainakin mitä ei halua. Sanoisin melko varmaksi, että enemmistö ihmisistä ei halua tinderin kautta sovittuja seksitreffejä tai baarista pokattua yhden illan juttua. Kuten tuossa yllä jo kirjoitin, monelle seksi on kuitenkin aika intiimi asia ja jotain, mikä on parasta sitten kun on tunteita pelissä.
Osa ihmisistä on muutenkin luonteeltaan sellaisia, että ei mielellään tutustu uusiin ihmisiin jos ei ole ihan pakko esim. työpaikalla tai harrastuksissa. Nämä on sellaisia kotihiiriä ja heille monogamia varmaan sopii erityisen hyvin.
Tuli vielä mieleen, että evoluutioteoriassa on kaiketi käsitteistössä erityyppiset nk. life history strategiat - osa eläimistä on sellaisia, että seksiä harrastetaan nopeasti monen eri kumppanin kanssa ja elämäntyyli on muutenkin aika "nopea". Osa on taas sellaisia, jotka valitsevat kumppanin huolellisesti, pysyvät yhdessä pitkään ja panostavat jälkeläisten kasvatukseen. Mä olen melko vakuuttunut siitä, että ihmislajin sisälläkin on tuollaisia eroavaisuuksia.
Tuossa jotain ajatuksia aiheesta. Mutta kuten totesin, ei minun tarkoitus ole arvostella sinun tekemisiä. Ihan viihdyttävää lukea sun blogia (sitä aiempaakin luin aika ajoin) - jatka kirjoittamista :)