Olet täällä

Kryptovaluutat sijoituskohteina - 15.12.2021 11.25

Olen lukenut mielenkiinnolla vimeisten sivujen (ehkä 10?) keskustelua, joka on avannut uudella tavalla tätä kryptopuolta. Vielä tosin pysyn katsomon puolella itse, mutta silti haluaisin kiittää keskustelijoita uusien näkökulmien tarjoamisesta tähän kryptomaailmaan.

Sitten muutamia huomioita näin maallikkona:

  • En usko että on kenenkään etu alkaa julistamaan yhtä tai toista kehityssuuntaa voittajaksi vielä. Eli toivoisin kaikkien jatkavan hyvää keskustelua ja yrittävän näkeä myös mahdollisuuden poikkeavien mielipiteiden mahdollisuuksista toteutua. Eli Suomeksi, älkää aloittako vänkäämistä jostain asiasta jota kukaan ei voi vielä varmuudella tietää. Itse olen teiltä oppinut tämän olevan vielä alkua mahdolliselle isommalle muutokselle.
  • Toivoisin myös että keskutelu voisi jatkossakin jatkua mahdollisimman maallikolle ymmärrettävässä muodossa. Välillä kun vilkuilin tätä palstaa en tajunnut yhtään mitään kun käytetään alan slanggia. Tuo slaning käyttö on melkeinpä varmin keino pitää suuri yleisö ulkona kryptoista ja siten jättämään koko ala johonkin marginaaliin.
  • Edelliseen liittyen: Näköjään krypto puolella alkaa olla tahoja, jotka ymmärtävät ettei kyse ole teknisestä projektista.,Tavoitteena tulee olla luoda helposti lähestyttävä ja käytettävä järjestelmä. Jos tämä ei toteudu kokonaisuus tulee näivettymään. Eli alan uskoa tästä kenties tulevan jotain, mutta vielä liian aikaista lähteä itse mukaan asiaan jota ei ymmärrä (eikä jaksa perehtyä em. syistä johtuen).

Eli toivottavasti voitte jatkaa hyvää ja asiallista keskustelua. Tämä on meille katsomossa oleville arvokasta tietoa. Jos tästä tulee liian yhtä tarinaa kertova, niin uskon katsomon hiljalleen tyhjentyvän.

Näytä koko viesti
Osakekisa II - Yksi osake mista tahansa 27.7-6.9 - 2.9.2021 05.08

Juu, kyllä tätä alkaa hiljalleen hahmottamaan tuota ennustamisen vaikeutta. Näkemys oli vahva että voi hyvinkin nousta takaisin tälle nykyiselle tasolle, mutta aikataulu tuntui tuskaiselta.

Kiitos vinkeistä ja hälytykset on kyllä paikoillaan. Omat ostot tehty pääosin paljon aiemmin ja marginaalia on siten "riittävästi".

Noin muuten tästä GSL:stä todettakoon että H1 callin yhteydessä eräs analytikko totesi että jo laivojen romutus arvo on enemmän kuin yrityksen markkinahinta - no asia ei ole ihan noin yksinkertainen, mutta auttaa hahmottamaan tätä upsidea. Ja viimeisin pomppu tuli elisten omien oston takia.

Näytä koko viesti
Osakekisa II - Yksi osake mista tahansa 27.7-6.9 - 2.9.2021 09.00

Hmph.. Miksi en osallistunut tähän sad. Näyttää siltä että valintani GlobalShipLease (NYSE:GSL) olisi pärjännyt ihan hyvin. Oli vain ollut sen verran aneemista Heinäkuussa että usko ei rittänyt siihen että nousisi näin lyhyessä ajassa riittävästi. No väärässä olin kisan suhteen, mutta onneksi salkku ei ole väärässä tältä osin wink

No ehkä tästä opin että liki täydellinen aloittelijakin voi pärjätä näissä kisoissa ihan yllättävänkin hyvin. Luulin että kokeneemmat osaavat haistaa paremmin mistä tulee nopeasti korkeita nousuja.

Näytä koko viesti
Öljysota - 16.7.2021 03.15

He kritisoivat Nordstreamia, koska se on putki. Ei he kiellä ostamasta nesteytettyä kaasua Venäjältä (tai Öljyä). Argumentti oli että putki sitoo Euroopan (Saksan siis) liian tiukasti Venäjään (ja heidän LNG ei ole kilpailukykyistä). No nyt se sotku on sovittu ja Nordstream-2 rakennetaan loppuun.

Suurimman osan tuovat kuitenkin Kanadasta tuon tilaston perusteella (noin puolet). Mutta olipa veikää että Öljy valtio Suomikin löytyi listoilta.

Yksi asia hyvä muistaa että jenkkijalostamot on viritetty rikkipitoiselle raakaöljylle ja kun Venezuelasta sitä ei tule, niin pitää hakea muualta ja Venäjän Ural blend on melko rikkipitoinen. Pointti siis on että laadullakin on hyvin paljon väliä noissa valinnoissa (ja sillä mitä haluavat ulos prosessista). 

Liuskeöljyn poraajat keskittyvät kannattavuuteen ja ovat varovaisia investointien/kapasiteetin kasvun kanssa (rikien lisääminen). Toki pientä huhua että keväällä olisi ollut isot rekrytoinit, eli sitäkin voi alkaa tulla kohta enemmän.

Näytä koko viesti
Öljysota - 27.5.2021 06.11

Tuossa lienee esitelty heidän jotain skenaariota. Toisenlaistakin viestiä näkyy markkinoilla ja mm. IEA ennustaa "oil demand was nearly 9 mb/d below the level seen in 2019, and it is not expected to return to that level before 2023." ja "The global market still looks adequately supplied through much of the medium term." (Oil 2021 (windows.net)).  Myös Rystad esitteli omissa skenaarioissaan että öljyn kysyntä lähtee laskemaan ennen 2025 ja siten hintakin jäisi reilusti alle tuon $100. Ja sitten on tämä ennuste IEA:n 2050 raportista (Net Zero by 2050 – Analysis - IEA) (NZE on siis IEA skenaario miten päästäsiin Net Zero tavoitteeseen 2050 - myös Rystad esitteli vastaavia skenaarioita juuri ja jos tässä yhtään yritetään suitsia päästöjä, niin öljyn kysyntä lähtee laskemaan ennen vuotta 2025): 

Ennen kaikkea kuitenkin kannattaa miettiä mikä arvo näillä eri skenaarioilla on sijotuspäätöksissä tässä muutama esimerkki JP Morganilta:

  • Have Oil Prices Reached an Inflection Point? (jpmorgan.com) - May 27, 2020 "We believe that the two major oil benchmarks, WTI and Brent Crude, will trade at parity at $34 per barrel toward year-end 2020" (Brent joulukuu open $47.78, high $52.46, low $46.80 ja close $51.70 - niin ja Brent-WTI spread oli -$3.5).
  • JP Morgan Predicts $100 Oil | OilPrice.com - kuukausi edellisen jälkeen "The current situation is fundamentally no different, according to JP Morgan's analyst, who expects the oil market to swing into a deficit sometime in 2022, which would push Brent to $60. This, in turn, will motivate producers to start pumping more crude."

Toki kyseessä eri henkilöt ja varmasti heillä on paljon erilaisia skenaarioita. Olisi myös hivenen väärin mallien tekijöitä kohtaan puhua tikanheittämisesta. Kenties näissä isoin ongelma on että  lukuja annetaan julkisuuteen otsikoihin pääsyn toiveissa ja sitten marginaalissa puhuvat todennäköisyyksistä (siis toimittajat, voihan olla että analyytikot ovat tuoneet selkeästi esille todenäköisyydet).

Ongelmahan on että pitkän aikavälin ennusteisiin vaikuttaa monet asia ja siksi tilanne on täysin rinnastettavissa säänennustamiseen. Yli 10vrk päähän sääennusteet eivät vain ole luotettavia - ihan samoista fundamentaaleista syistä väittäisin samaa näiden taloudellisten mallien osaltakin (koska sää voi olla yksi merkittävä tekijä ja kyse on kumuloituvista virheistä). Pidemmällä aikavälillä olisi hyödyllisempää puhua vain mikä on pitkän aikavälin keskiarvon poikkeama. Se että onko jonain diskreettinä ajanhetkenä hinta -$15/bbl vai +$100/bbl on lopulta aika epäoleellista (paitsi jos haluaa saada osansa hintaliikkeestä).

Tarkennuksena näen tuon $100 tason täysin mahdollisena vuoden loppuun mennessä. Mutta uskon myös että silloin on kyllä kyse selkeästä häiriöstä markkinoilla (sota, sään aiheuttama tms.). Mutta tämä on vain oma näkemys ja minä nojaan siihen tietoon mikä on saatavilla (en omista kirstallipalloa ja muutenkin olen täysin mitätön peluri tässä leikissä).

Voi olla myös hyödyllistä miettiä miksi suuret pankit ovat katsoneet tarpeelliseksi tulla öljyn tai muiden raaka-aineiden hintojen spekuloimisella juuri nyt ulos? Olen nähnyt kommentteja ettei kuparinkaan osalta olisi kyse vielä raaka-aine buumista ja nämä ovat olleet vahvasti kaivosyhtiöihin kytkettyjä kommentteja. 

Ehkä vielä lopuksi kannattaa vaikka miettiä mihin tulevaisuuteen itse uskoo Teslan osalta? Eli miten itse näkee sähköautojen yleistymisen lähivuosina, koska öljyn kysynnästä 55-60% tulee autojen polttoaineen tarpeesta (lentoliikenteen osuus on vain n. 2% siis 2019 ja aiemmin ns. normaaleina aikoina).

Näytä koko viesti
Merus Power - 25.5.2021 02.46

Itsekin arvuuttelen tämän kanssa hivenen. Tosin mielestäni hivenen eri perusteilla kuin tässä on jo mainittu:

  • Tuo tappiollisuus oli kuitenkin vain viime vuosi, joka iski heihin ilmeisen pahasti erityisesti Kiinassa. Eli näen jonkinlaisen mahdollisuuden että pystyvät kasvamaan kannattavasti jatkossa. Toki aina voi tulla jotain, mutta tämä lienee myös yksi syy miksi näkevät listauksen tuovan arvoa yritykselle.
  • Kilpailijat. On totta että isot sähkötalot ovat haastavia kilpaillijoita kokonsa puolesta. Mutta kuten tuovat esille, myös tällaisella pienempiin projekteihin keskittyvälle voi hyvinkin löytyä niche markkinat joilla voi menestyä hyvillä katteilla. Sen verran kokemusta muutamasta näistä isoista sähkötaloista että voivat olla asiakkaiden mielestä melko ylimielisiä. Eli mieluummin otetaan joku asiakkaalle paremmin sopiva yritys toimittajaksi.
  • Teknologia osaaminen. Toki tässäkin isoilla taloilla on aivan toisenlaiset mahdollisuudet, mutta kyllä niissä katsotaan massamarkkinoita ja volyymiä. Eli jos on jokin pieni sektori, joilla erityistarpeet niin näille tyrkytetään isojen toimesta jotain perusratkaisua portfoliosta sopi asiakkaan tarpeeseen tai ei. Olen aikanaan saanut olla mukana seuraamassa tällaisen ison talon päätöksentekoa hyvin läheltä ja uskoisin ymmärtäväni heidän logiikkaa. Eli näen että pieni yritys voi hyvinkin löytää niche markkinan jolle onistuvat kehittämään kilpailukykyistä teknologiaa.
  • Sitten tulee ne mutta osuuden asiat. Päälimmäisenä mietin tuota heidä reittiään melko hajanaisille markkinoille. Eli keskittyvät selkeästi pienempiin projekteihin. Tämä vaatii vahvaa verkostoitumista ja oikeiden kumppanien löytämistä. Eli myymisen kustannukset voivat olla haaste ja haasteena voi olla myös oikeiden projektien valinta.
  • Osittain myyvät tuotteita ja osittain tekevät projekteja, jos olen oikein ymmärtänyt. Tämä on aina vähän haastava yhtälö tuotehallinnan kannalta ja siten voi tuoda haasteita kannattavuudelle.
  • Teknologialähtöisyys. En osaa arvioida kuinka hyvää heidän teknologiansa on ja miten hyvin onnistuvat suojaamaan sitä (toki heidän IPR strategia oli minulle suhteellisen järkevän ja kustannustehokkaan oloista - patentteihin palaa helposti paljon aikaa ja rahaa). Mutta enemmän olen huolissani että tekevätkö ns. turhan hienoa teknologiaa?

Eli omiin korviin heidän tarinat kuulostavat ihan uskottavilta ja potentiaalia voi olla. Se miten tuo on hinnoiteltu ja yrityksen sisältämä potentiaali kuitenkin kiinnostaa. Täytyy vielä miettiä vähän. 

Näytä koko viesti
Tesla Motors ja vinoutunut todennäköisyysjakauma - täydellinen shortti vai shorttaajan mahalasku? - 28.4.2021 01.12

Itse olen huomattavasti varautuneempi näiden visionäärien suhteen. Ensinnäkin emme voi varmuudella tietää onko kyseessä henkilö joka vain poimii toisten ideat ja omii ne tukehduttaen kaiken hapen ympäriltään (Muskin kohdalla ei ehkä tästä kyse) vai onko kyse vain narsista joka haluaa esiintymisellä antaa muiden ymmärtää että on nero? Eli näiden erilaisten tausta skenaarioiden takia itse suhtaudun tällaisiin one man show tapauksiin aina isolla varauksella. Liian usein näistä vahvasti yksin esillä olevista paljastuu myöhemmin asioita jotka aiheuttavat kurssien totaalisen romahduksen.

Sekin toki hyvä kysymys onko se ympäristö joka luo nämä hahmot, kenties joissakin tapauksissa myös näin.

Itse näen nämä siis enemmänkin riskeinä.

Teslan osalta on toki muitakin henkilöitä ollut esillä esim. tämä AI järjestelmiin uskova kaveri, jolla vastuuna tuo FSD kehitys kaiketi. Tässäkän vain silmiini osuneet tiedot eivät oikein vahvista näkemystä että olisivat välttämättä oikealla polulla. Aika näyttää kuinka käy.

Mielenkiinnolla odotan tuleeko muita näkemyksiä.

Tosin huomioiden nämä jo esitetyt näkemyset sekä Teslan osakeen omistuksen jakauman (ja sen että on osa SP500 indeksiä) alan epäillä että shorttaamisella voittojen tavoittelu on hyvin riskialtista lyhyellä aikavälillä (indeksi positioiden suojaus on kokonaan toinen asia - mutta saattaa selittää tuota korkeaa short positio osuutta). Toisaalta myös mielenkiintoista seurata miten pitkään Tesla pystyy jatkamaan valitsemallaan kommunikointitiellä (itse ihmettelin näitä TBD kategorian asioita - eli ei ehkä mietimme asiat, joista ei ole vielä päätöksiä tai aikataulua).

Näytä koko viesti
Tesla Motors ja vinoutunut todennäköisyysjakauma - täydellinen shortti vai shorttaajan mahalasku? - 28.4.2021 10.11

Hei jelly,

Pahoitteluni, muotoilu ei onnistunut täysin. Ei ollut tarkoitus puuttua tiettyihin sanavalintoihin, mutta enemmänkin että laajemmin vastaavia kommentteja näkyy paljon. Osa investoi liki pelkästään Teslaan, koska Musk.

Toisaalta tuo vastaus avaa hyvällä tavalla asiaa ja ehkä itsekin tulkitsen asioita turhan suppeasti. Eli kiitos kommentista.

Oikeastaan ehkä olisi rakentavampaa kysyä mikä rooli Muskin persoonalla on Teslan osakkeen arvoon vai alkaako hänen roolinsa olla pelkästään markkinoillinen? Toki kun osakkeen hintaan on leivottu paljon muutakin kuin autojen valmistus, niin mikä rooli Muskilla on saada nämä ideat toteutettua? Vai voiko olla niin että hänen persoonansa jopa saattaa jopa estää tuon arvon toteutuminen? Eli millaisia ajatuksia tällainen tarkastelu herättää?

Olen utelias ymmärtämään tätä ilmiötä etenkin Teslan kohdalla. Tämähän ei ole ihan ainutlaatuista etenkään tällä teknologia puolella. Onhan näitä vastaavia ollut savupiipputeollisuudessakin ja rahoitusmaailmassa.

Näytä koko viesti
Tesla Motors ja vinoutunut todennäköisyysjakauma - täydellinen shortti vai shorttaajan mahalasku? - 28.4.2021 09.09

jelly kirjoitti:

Seuraan kyllä mielenkiinnolla kaikkea mitä Musk yrittää tehdä pikkufirmoissaan, uskomatonta teknologista näkemystä mies kyllä omaa. Ja ennenkaikkea hommat eivät jää pohdinnan asteelle. 

Yleisesti ottaen menisi ehkä vähän ohi aiheen, mutta Teslan kohdalla herra Muskin persoonalla on iso rooli osakkeen hintaa hyvin ilmeisesti. On tässä muutakin kuin Elon Musk (David vs. Goljat asetelma löytyy selkeästi myös, tuo lainattu kommentti vain sai aikaan esittää kysymystä tästä.

Eli tuota ylistys Elon Muskin teknologia neroudesta saa aikaan hämmennystä minussa. Pikemminkin sanoisin että hänellä ehkä on ollut jonkinlaista kykyä luottaa teknisiin asiantuntijoihinsa ja myydä heidän tietonsa markkinoille. Vaikea sanoa varmaksi mutta itse en kyllä osaa tulkita lukemaani hänen teknologia osaamisen kunniaksi. Wikipediakaan ei nyt suoranaisesti anna suuria vinkkejä hänen omasta teknisestä lahjakkuudesta (koodausta tehnyt viime vuosituhannen lopussa, mutta tämä ei liene kovinkaan suuri meriitti).

Tällä en siis mitenkään halua vähätellä hänen saavutuksiaan ja etenkin business vainussa ja markkinointikyvyissä hänellä selvästi on luonnon lahjakkuutta (toki myös rajoitteita). Kyseenalaistan vain miksi hänet nostetaan teknologia tuntemisessa jalustalle, vaikka on ilmeistä että varsinaisen suunnittelun ja teknologian kehityksen tekee aivan muut henkilöt. Ylipäätään hivenen ihmettelen miksi monet haluavat nostaa hänet yksin jalustalle, vaikka tuossa on aika suuri joukko tekemässä asioita (puhutaan Space X:stä tai Teslasta)? No samaa ongelmaa löytyy monista muistakin yrityksistä ja toki johdolla on oma iso merkityksensä yrityksen menestykseen parhaimmillaan - monesti tosin muut seikat voivat olla vahvemmassa roolissa.

Näytä koko viesti
Wärtsilä - 14.4.2021 01.00

Tinggeli kirjoitti:
 

Mielesätno Wärtsilä on jonkinasteisessa teknologisessa murroksessa. Toivottavasti ei mokaa hommaa.... Wärtsilällä on mahdollisuus myös olla käänneyhtiö eli sada tulos kasvuun. Nythän käyrä on osittanut väärään suuntaan jo vuosia.

Wärtsilän tavoite:

TAVOITE
Liikevoittotavoite (EBIT%) on 14% suhdannesyklin huipulla. Syklin pohjalla tavoitteena on säilyttää yli 10%:n liikevoitto.

KEINOT TAVOITTEEN SAAVUTTAMISEKSI
Tuloksentekokykyä parannetaan jatkuvasti. Suhdannesykli ja tuotejakauma vaikuttavat tuloksentekokykyyn.

KEHITYS
Vuonna 2019 vertailukelpoinen liikevoittomme oli 457 miljoonaa euroa eli 8,8% liikevaihdosta.

Tuossa näkyy mielestäni koko homman haaste heillä. Ja kun kuvasit ylempänä heillä käynnissä olevia hankkeita ja suuntia. Eli onko heillä oikeasti kirkasta näkemystä missä pystyvät tuottamaan sektorille oikeaa lisäarvoa hyvällä katteella? Nyt tulee vähän vaikutelmaa monella rintamalla hosumisesta. Konsepteja on kiva luoda ja kehittää ja jotkut asiakkaat jopa saattavat niistä innostua. Mutta kuinka laajan ja kannattavan liiketoiminnan siitä saa rakennettua?

Toinen asia mitä en oikein ymmärrä on että mitä Wärtsilä haluaa olla? Eli onko kyse tuotetalosta, projekti-integraattori vaiko sittenkin softatalo? Vaiko peräti täysin vertikaalinen toimittaja varustamoille? Itse uskon että tyystin vertikaalinen toimittajan asema ainakin Marine puolella on vaikea saavuttaa ja epäilen vahvasti että sama ongelma voimalaitospuolella. Softa puolella ollaankin sitten kisassa monien softaintegraattorien kanssa ja toisaalta moni asiakas kykenee aivan hyvin itse kasaamaan olemassa olevista palikoista tarvittavat ratkaisut (eli spesialisoituneella toimittajalla kapeneva asema). Ja kuinka moni yritys onnistuu olemaan samaan aikaan tuotetoimittaja ja projekti-integraattori menestyksellisesti? 

 

Näytä koko viesti