14
forum
|

jani54321

+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Minun oli ensin tarkoitus avata ketju Prospect Capital Corporationille (PSEC), mutta koska keskustelua tästä osakkeesta tuskin pitkällä tähtäimellä löytyy, tein päätöksen perustaa itselleni blogin jossa avaan ajatuksiani sekä "jalkatyötä" firmojen läpikäymisen suhteen. Pääseepähän aina tarkistamaan kuinka pihalla sitä oli ennusteissaan. Toivottavasti saan myös palautetta, sekä puolesta että vastaan.

Taustasta sen verran että osakkeita on ollut matkassa kohta 20 vuotta, nykyinen salkku jo ihan ok kokoinen, osin myös oman sijoitusyhtiön nimissä. Mitään koulutusta tai erityistä pätevyyttä ei ole, käytännön (sekä toki itseopiskelun) tuomat opit ja ajatukset. Valtaosin omaisuus pitkässä holdissa, mutta aina toisinaan kuvittelen omaavani kultasormen jolla poimin osakkeita lyhyeen kurssinousuun.

Mutta sitten siihen PSEC:iin, jota Osinkosijoittaja.com -blogissa on aikanaan ansiokkaasti esitelty;

http://www.osinkosijoittaja.com/2014/04/05/prospect-capital-corporation/

Kyseessä siis iso pääomasijoitusyhtiö joka lainoittaa muita yrityksiä reilun 10 prosentin keskimääräisellä korolla. Yrityksen tulee maksaa 90% tuloksestaan osinkona, mikä luonnollisesti pitää osinkoprosentin korkeana (nyt n. 12%). P/B tällä hetkellä 0,86, P/E 28,69, Forward P/E 8,37, olisiko kyseessä käänneyhtiö johon osakekurssi ei ole vielä reagoinut? Minun kovasti suosimat etuoikeutetut REIT-velkakirjat/osakkeet ovat nouseet radikaalisti jopa yli niiden takaisinostohinnan, mikä vastaavasti laskee niiden laskennallista korkotuottoa. Olisiko tämä yritys myös nousupurjeessa lähiviikkoina? Tätä hypoteesiä lähdin tutkimaan.

Yrityksen liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet mukavasti;

             7/2012-6/2013 7-2013-6/2014 7/2014-6/2015

Total revanue   499 995    582 188    620 424

Net income     220 856     319 020    346 339

Oman pääoman ja osakekurssin suhteen osake ei ole poikkeuksellisen kallis;

  q2/2014 q3/2014 q4/2014 q1/2015 q2/2015 q3/2015  q4/2015 q1/2016

NAV   10,56 10,47 10,35 10,3 10,31 10,17 9,65 9,61 

kurssi  10,61 9,58 8,25 8,4 7,32 7,13 6,98 7,27

P/B   1,005 0,915 0,797 0,816 0,710 0,701 0,723 0,757

Oleellista on nähdä myös lukujen taakse: yhtiön oma pääoma on laskenut tasaisesti. Tämä johtuu osin osakkeiden määrän kasvusta, mutta ennen kaikkea rajusta osingonmaksusta, jota yhtiö on jo joutunut pienentämään (kuukausittainen osinko pudonnut 0,11 -> 0,083). Yhtiö on myös säännöllisesti kirjannut epävarmat saatavat alas, esimerkiksi q4/2015 alaskirjauksia tehtiin peräti 0,54$/osake, joka vei koko vuosineljänneksen tuloksen pakkaselle. Hieman hämäävästi yritys ei näitä mainosta, kehuu vain osakekohtaisen tuloksen (esim. 0,28$ / osake) olevan 0,03$/osake osinkoja (0,25$/osake) enemmän.

Erityinen huolenaihe osakkeen kurssikehityksessä on erittäin suuri Short-ratio, 19.37. Kesäkuun loppuun päättyneen tilikauden tulos tulee jäämään edeltävästä jo tehtyjen q4/2015 alaskirjausten johdosta. Q2/2016 yhtiön oma pääoma on taasen todennäköisesti laskenut sentin, pari per osake. Osakekurssi on vastaavasti ollut nousussa viime kuukaudet.

Osakkeessa on hyviä puolia, ostamalla saisi 125 yrityksen velkoihin hajautetun velkapotin, vieläpä n. 90% hinnalla velkojen nimellisarvosta. Lopputuloksena en ole kuitenkaan ostamassa osaketta näillä luvuilla, en saa lukuja näyttämään riittävän hyvältä lyhyeen tai pitkään salkkuun. Mutta ehdottomasti seurantaan, heitetään ennustus että tilinpäätöksen julkistaminen saa aikaan dipin osakekursille. 

 

0
0
9.8.2016 - 11:04 #9412

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Olen mukana Martelan nousukiidossa, kiitos lähinnä tämän palstan. Vähän on jo kevennetty, loppujen osalta seurataan vielä tilannetta. Huomasin miettiväni että loppujen Marteloiden mynnin jälkeen voisi palkita itseään jollakin tavalla, pitää juhlat tai tehdä jonkun matkan. Onnistumisia saa juhlia, mutta tajusin etten ole aikaisemmin näin toiminut. Yhtenä vuonna taisi myyntivoitot olla liki 30k, mutta en kyllä palkinnut itseäni milläään tavalla, en pitänyt myyntivoittorahaa "oikeana" rahana. Tämä taasen on mielestäni ainoastaan hyvä asia, nähdä luvut lukuina ja ilman tunnesiteita summiin.

Kevensin puolet Chimera Investment Corporationista (CIM), useamman vuoden se salkussa ehti ollakin. Laskennallinen vuosituotto osinkojen kanssa oli 20% / vuosi, riski ja yleinen markkinakehitys huomioiden ei ollut mikään hyvä valinta näin jälkiviisasti sanottuna. Mielenkiinnolla odotan miten näiden eri REIT-yhtiöiden kurssin kehittyvät jahka kuun lopussa saavat oman indeksin.

0
0
10.8.2016 - 15:26 #9438

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Hui kauhistus, huomasin tutkivani Stockmannia sijoituskohteena, mutta jos ainakin perjantain tulosjulkistukseen asti odottaisi. Ei ihan vielä taida olla käänneyhtiö, jos koskaan edes sellaiseksi pääsee.

0
0
15.8.2016 - 14:16 #9485

Mintti16

Liittynyt:
15.8.2016
Viestejä:
3

Ei Stockmanniin vielä kannata lähteä mukaan. Pitää katsoa miten se tästä kriisistä selviää. Itse oon miettinyt noita vertaislainayhtiöitä, esim Fixuraa, onko täällä kellään niistä kokemusta? Täällä blogissa joku mietti samaa, kukaan kavereista ei oo kuitenkaan vielä lähtenyt mukaan noihin pikalainajuttuihin. Kaikki tuntuu pitävän niitä enemmän tai vähemmän moraalisesti arveluttavina.

0
0
15.8.2016 - 14:32 #9486

m

+11
Liittynyt:
10.8.2016
Viestejä:
27

Stockan käänne voi olla yksi pörssitiedote, jossa omaisuus laitetaan lihoiksi. +50 % samantien kurssiin, eikä paljon sen jälkeen.

0
0
17.8.2016 - 13:52 #9511

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Minulla on merkittävät määrät sekä yrityslainoja että vertaislainoja salkussa. Aina jokaisessa sijoitusmuodossa on omat huomioitavat asiansa sekä hyvät ja huonot puolet. Vertaislainojen osalta on hyvä myös tutkia sitä välittäjää, osa niistä tuntuu olevan vähemmän luottamusta herättäviä. Vertaislainoista löytyy keskustelua myös tältä forumilta; 

https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/aloittelevat-sijoittajat/vertaislainat

0
0
7.10.2016 - 18:39 #9975

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Lisätäänpäs tänne viimeisimmät kaupat;

Myynti, Storebrand, 39,00 (tämä syyskuussa ja jälkiviisaana liian aikaisin, kurssi nyt reilut 41)

Osto, Technopoliksen annista kaikki mahdollinen

Osto, Vincit, annista kaikki mahdollinen

Osto, Älandsbanken, 13,62 

0
0
10.11.2016 - 15:41 #10268

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Geo Group (GEO) on REIT-säännösten alla toimiva kansainvälinen vankilaoperaattori, joka on listattu NYSE:een;

https://finance.yahoo.com/quote/GEO?p=GEO

Kaikki vankilayhtiöt ottivat ison pudotuksen elokuussa, kun oikeusministeriö julkaisi suunnitelmat vähentää (tai peräti lopettaa) pitkällä aikajänteellä yksityisten vankiloiden käyttöä. Pudotukset olivat todella rajuja, jopa -50 %. Pidin kurssireaktiota ylimitoitettuna paristakin syystä;

- Vankien lukumäärän kasvaessa en näe oikeusministeriön suunnitelmaa kovin toteuttamiskelpoisena. Vaikka päätös tästä olisi, ei sen vaikutukset tulisi kokonaisuudessaan näkymään yhtiöiden liiketoimintaan vielä useaan vuoteen. 

- Eivät nämä yhtiöt jää päätöksen vangiksi, toisin sanoen kyllä yhtiö pyrkisi myymään vankilat tai muuttamaan toimintaansa enemmän oikeusministeriötä miellyttäväksi.

- Liiketoiminnasta esimerkiksi Geo Groupin tapauksessa enemmistö tulee muualta kuin oikeusministeriön alaisista vankiloista (55 vs 45 %).

Ostin erän Geo Groupia elokuussa edellä mainituista syistä ja nyt vaalien jälkeen kurssit hymyilevät. Trump on kovasti uhonnut pistävänsä mm. pari miljoonaa rikollista ja luvatonta siirtolaista vankiloiden kautta pois maasta, mistä johtuen vankilaosakkeiden kurssiralli oli eilen jopa +50%. Geo Group nousi eilen "vain" 21%, mutta toisaalta pudotus elokuussa ei silloinkaan ollut ihan yhtä merkittävä. Trump on myös kautta linjan yksityistämisen kannattaja, eli yksityisten vankiloiden tulevaisuus näyttää hyvältä. Ei vielä myyntiin, seurataan tilannetta.

0
0
10.11.2016 - 15:57 #10269

Bob Fleming

+6
Liittynyt:
28.10.2015
Viestejä:
41

Minkälaisena riskinä bisnekselle pidät kannabiksen laillistamista osavaltioden tasolla, joka tuntuu olevan vallitseva trendi? Liittovaltion luulisi seuraavan esimerkkiä, ainakin poistavan kannabiksen kategoria 1 huumausaineista. Tämän luulisi laskevan vankien lukumäärää melko dramaattisestikin. Valtaosa nykyisestä vankipopulaatiosta taitaa saaneen tuomion huumausainerikoksista.

0
0
10.11.2016 - 16:18 #10270

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29
Bob Fleming kirjoitti:

Minkälaisena riskinä bisnekselle pidät kannabiksen laillistamista osavaltioden tasolla, joka tuntuu olevan vallitseva trendi?

En näkisi tätä merkittävänä riskinä. Nopeasti löysin wikipediasta (vanhan) tiedon, jonka mukaan 22 % vangeista on asiakkaana huumausainerikosten takia, hallussapidosta vangittuna on 3,7 prosenttia vankimäärästä. Uskoisin vielä näistä luvuista merkittävän osan olevan ns. kovia huumeita. 

Pitää myös muistaa, että nykyiset asiakkaat ovat myös osin pitkäaikaisia, johtuen "Three strikes" -laista. Mielenkiintoista sinänsä miten nämä pitkät linnatuomiot esim. kannabiksen myymisestä ja käytöstä suhtautuvat siihen, jos kyseinen osavaltio vapauttaa vähäisen myynnin ja käytön.

0
0
10.11.2016 - 16:37 #10271

Bob Fleming

+6
Liittynyt:
28.10.2015
Viestejä:
41
jani54321 kirjoitti:

Pitää myös muistaa, että nykyiset asiakkaat ovat myös osin pitkäaikaisia, johtuen "Three strikes" -laista. Mielenkiintoista sinänsä miten nämä pitkät linnatuomiot esim. kannabiksen myymisestä ja käytöstä suhtautuvat siihen, jos kyseinen osavaltio vapauttaa vähäisen myynnin ja käytön.

Teoriassa lienee mahdollista, että presidentti/osavaltion kuvernööri antaa massa-armahduksen tässä tapauksessa. Ja todennäköisesti tekee samalla poliittisen itsemurhan.

0
0
2.12.2016 - 19:59 #10462

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Tein perjantai-illan ratoksi laskuharjoituksia yrittäjän vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen liittyen. Lähtökohtaisesti vastustan perinteisten pankkien rahastoja, mutta Lähitapiola tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa eläkevakuutuksen rahat Seligsonin rahastoihin. Tämä herätti kiinnostukseni ja pyysin heiltä tarjoksen asiasta.

Yritys voi siis vähentää vapaaehtoisen eläkevakuutuksen kuluja verotuksessa enintään 8500 euroa vuodessa, nämä varat sijoitetaan rahastoihin erillisen sopimuksen mukaisesti. Tarjouksen mukainen kulurakenne olisi;

  • Veloitus vuosittain tehtävästä sijoituksesta 3.5%, ensimmäisenä vuonna lisäkulu 50 euroa
  • Vuosittainen hoitomaksu 0.6% pääomasta, kuitenkin enintään 432.68 euroa
  • Seligsonin (tai valittavan rahaston) vuosittaiset hoitopalkkiot, käyttämäni ka. laskelmassa 0.43%
  • Eläkkeen maksun yhteydessä veloitus 1% maksusta, maksettava eläke verotetaan tuloveron mukaisesti

Vertailuksi tein laskelman, jossa yritys sijoittaa 6800 euroa (8500 euroa - 20% tulovero) ETF-rahastoihin vastaavalle tuotolle. Kahdeksan prosentin tuotolla ja nykyisillä veroasteilla käteen jäävä osuus olisi täpärästi eläkevakuutuksen eduksi; 725k vs 698k. Tein laskelmat siis huomioiden nykyisen yrityksen tuloverotuksen, osinkoverotuksen sekä ansiotuloverotuksen (30% verokanta). Laskelmassa on luonnollisesti suuria riskejä, vaikea edes kuvitella veroasteita 30 vuoden päähän...

Mutta mutta... Seligson on edullinen, mutta iShares tarjoaa aavistuksen edukkaampia ETF-rahastoja. Kun vuosittaiset hallintopalkkiot pudotetaan 0.43% -> 0.25%, muuttuu tilanne entistä tiukemmaksi; tilanne eläkevakuutuksen eduksi tosin edelleen niukasti 725k vs. 722k.

Laskelma siis kallistuu aavistuksen eläkevakuutuksen puolelle, mutta ongelmia siinä on muutamia, suurimpana varojen sitominen eläkeikään asti. Näin tiukalla erolla en ole sijoittamassa yrittäjän eläkevakuutukseen.

Lisähuomiona pitää todeta tarjouksen olleen erittäin monimutkainen mitä tuli esitettyihin laskelmiin ja etenkin kuluihin. Tuotto-odotus oli toki mairitteleva 10.5%...

Mielelläni ottaisin vastaan tarkistuslaskelmia, ajatuksia ja etenkin tietoa muiden saamista tarjoksista.

0
0
23.12.2016 - 12:51 #10682

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Salkkua käyty taasen tiheällä kammalla läpi ja hieman siivottu ennen vuodenvaihdetta.

Geo Group lopulta ulos, koin osakekurssin nousseen tasolle, jossa lisäarvoa ei ole enää saatavilla (p/e 17, p/b 2,6). Tämän lisäksi myyntilaidalle pari etuoikeutettua osaketta / korkopaperia joiden kurssit eivät ole Google Financen seurannassa. Toki nämä molemmat ovat myös tappiollisia yrityksiä, eli paitsi seurannan helppous, myös riskien hallinta oli tässä taustalla. Viimeiset Martelat vähän polttelevat, mutta maltetaan vielä. Ostettavaa löytyisi vaikka kuinka, mutta maltetaan nyt hetki.

 

0
0
26.12.2016 - 09:55 #10700

Sinappikaasu

+52
Liittynyt:
27.6.2014
Viestejä:
88
jani54321 kirjoitti:
Ostettavaa löytyisi vaikka kuinka, mutta maltetaan nyt hetki.

 

Mitkä on top3 osakkeet sun ostolistalla?

0
0
1.12.2017 - 12:44 #16338

jani54321

OP
+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Pitkä hiljaisuus takana ja ajattelin hieman purkaa tässä ajatuksia ja nykyistä tilannetta.

Alkuvuodesta tein merkittävän kiinteistösijoituksen, joka onnistui enemmän kuin hyvin. Omistuksessa edelleen, mutta mitään riskejä hankintaan tai omistukseen liittyen ei ole realisoitunut. Kyseessä oli asuinkiinteistö jossa oli osin remontit jääneet pahasti kesken. Homma oli siis edeltävältä omistajalta jäänyt kesken ja ammattilaisena pystyin heti toteamaan, ettei suunniteltua toteutusta edes olisi ollut taloudellisesti järkevää toteuttaa. Kooltaan sen verran iso, ettei toteutus olisi onnistunut "mies ja hiace" -yhdistelmältä, toisaalta sen verran pieni, ettei "merkittäviä" toimijoita kohde kiinnostanut. Samaan aikaan pankit vetivät hanoja kiinni (yhtiöiden) kiinteistörahoitukselta, mikä osaltaan vähensi kysyntää. Paikallistuntemusta ja omaa ammatillista osaamista pääsi enemmän kuin hyvin hyödyntämään. Tuottoprosentti jotain muuta kuin tilastojen mukaiset keskiarvot. Toki prosessi jatkuu vielä, mutta alkuperäisistä riskeistä 90% jo neutralisoitu.

Osakesijoituksia olen lähinnä realisoinut, etenkin Yhdysvalloista. Rahaa olen pääosin siirtänyt velkakirjoihin, etenkin vertaislainaukseen.

Tutkin myös omia osakeveivauksia jälkiviisaanaa, kyllä se aina nöyräksi pistää ja suoraan sanoen vituttamaan. Perisyntinä lähinnä voittojen liian nopea kotiutus. Kokonaisuuteen olen toki tyytyväinen; 5 vuoden historia +134%, vertailuna esim. OMXPI +66%, S&P500 +87%, Nasdaq +227%. Shareville tarjoaa Sharpen luvuksi 2,5, eli kyllä kokonaisuuteen pitää tyytyväinen olla. Iso kiitos tästä menee usealle taholle, keiden osakeideoihin olen tarttunut.

0
0