5
forum
|

jayn

+7
Liittynyt:
16.2.2015
Viestejä:
5

Avataanpa ketju heron liikunta- ja korttipeliprojektille. Tämä ei ainakaan perinteisessä mielessä tule olemaan sijoitusblogi, mutta toivottavasti ylläpito hyväksyy ketjun.

Korona-aikana liikuntamäärät ovat pudonneet kolmannekseen aiemmasta, eikä motivaatiota kotikuntopiirille tai lenkkeilyllä tunnu löytyvän. Tarkoituksena onkin nyt korjata tilanne haasteen muodossa. Tavoitteenani on tehdä vähintään 50 liikuntasuoritusta seuraavan sadan päivän aikana. Jätän myös alkoholin pois projektin ajaksi. Edellisestä alkoholittomasta sadan päivän jaksosta lienee aikaa yli kymmenen vuotta. 

Perinteisestihän Sijoitus- ja Pokeritiedon liikuntaprojekteissa seurataan joko elopainon tai taljassa tehtävän ojentajapunnerrusliikkeen kehitystä. Salit ovat nyt kiinni, eikä painonpudotus ole tavoitteena, joten tyydyn leposykkeen seuraamiseen. Idea tähän tuli siitä, että olen ollut huomaavinani alkoholin vaikuttavan sykkeeseeni. Tällä hetkellä syke nukkuessa on 50 bpm.

Pelkkien liikuntasuoritemäärien ja sykearvojen kirjaus on verrattain tylsää, joten ajoitan tähän myös pokerihaasteen. Tavoitteenani on pelata satatuhatta kättä seuraavan sadan päivän aikana. Mitään varsinaista tulostavoitetta minulla ei ole, mutta tulen kirjaamaan tänne myös tulokset.

Sijoituksistani en erityisemmin tule kirjoittamaan. Pääosa likvideistä on sijoitettuna noin kymmeneen eri osakkeeseen sekä kryptoihin. Salkku (pl. kryptot) +14% YTD.

Sen sijaan minulla on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa ylös politiikkaan liittyviä keloja. Usein päässäni on mukamas kristallinkirkas ajatus, mutta sitä ulosselittäessäni suustani tulee lähinnä epämääräistä tajunnanvirtaa. Toivottavasti tämä ketju motivoi kirjalliseen tuotokseen myös tällä saralla.

Projekti lähti tänään liikkeelle kuuden kilometrin pk-lenkillä. Se taisikin olla peräti toinen lenkki tälle vuodelle. Kortissa päivä oli tuloksellisesti heikko; ei hippaakaan kiinni ja 5k koteloon. Eräs palstan vakikäyttäjä saattaisikin kuvata runia termillä "paskainferno".

Päivä 1
liikuntasuoritus: 6km pk-lenkki
leposyke: 50 bpm
käsiä pelattu: 884 (-5160€)

Haaste
päiviä kulunut: 1/100
liikuntasuorituksia: 1/50
käsiä pelattu: 884/100k (-5160€)

0
0
16.3.2021 - 09:45

jayn

OP
+7
Liittynyt:
16.2.2015
Viestejä:
5
Kilppari kirjoitti:

Mitä haetaan tuolla leposykkeen mittauksella? Jos se nousee, niin pitää keventää treeniä?

Leposyke on nyt noin kymmenen lyöntiä korkeampi kuin kaksi vuotta sitten. Tämän lisäksi olen ollut huomaavinani, että alkoholin nauttiminen nostaa itsellä sykettä hieman. Nyt kun liikuntaa lisätään ja alkoholi jätetään pois, toivoisin leposykkeen laskevan takaisin tuonne neljäänkymppiin. Asiantuntija en ole, mutta uskon leposykkeen alenemisen kielivän kohonneesta hyvinvoinnista. Mitään kummempaa syytä tuolle sykkeen kirjaamiselle ei ole.

Tajusin tätä kirjoittaessani, että tuo otsikko on hieman harhaanjohtajava. Ongelmana on ollut se, että liikuntaan ei ole löytynyt kunnollista motivaatiota, vaan siitä on tullut kerran viikossa tehtävä läpsyttely. Ideana ei siis lähtökohtaisesti ole ajaa kroppaa mihinkään hirmuiseen ylirasitustilaan. Näin ollen en usko, että treenejä tarvitsee missään vaiheessa varsinaisesti keventää.

0
0
16.3.2021 - 23:13

NiñoViejo

Liittynyt:
16.3.2021
Viestejä:
2

Itsekin tykkään haasteista, vaikka ammattilaiset sanovatkin, ettei niistä synny pidempiaikaista hyötyä / muutoksia. Ennenmmin pitäisi tehdä omassa arjessa pieniä muutoksia yksi kerrallaan, joista ajan kanssa muodostuisi tapoja. Mutta parempi haasteen kautta kuin ei mitään. Hyvä puoli tässä on se, että teet siitä julkisen, joka auttaa haasteen läpiviemisessä.

Seuraan tämän etenemistä - tsemppiä haasteeseen!

0
0
17.3.2021 - 00:13

jayn

OP
+7
Liittynyt:
16.2.2015
Viestejä:
5
NiñoViejo kirjoitti:

Itsekin tykkään haasteista, vaikka ammattilaiset sanovatkin, ettei niistä synny pidempiaikaista hyötyä / muutoksia. Ennenmmin pitäisi tehdä omassa arjessa pieniä muutoksia yksi kerrallaan, joista ajan kanssa muodostuisi tapoja. Mutta parempi haasteen kautta kuin ei mitään. Hyvä puoli tässä on se, että teet siitä julkisen, joka auttaa haasteen läpiviemisessä.

Seuraan tämän etenemistä - tsemppiä haasteeseen!

Kiitti! Ehdottomasti samaa mieltä, että paras lopputulema muodostuisi omia rutiineita muuttamalla. Liikunnan suhteen itselläni ollut hommat ihan asiallisella tasolla ennen koronaa. Nyt yritän tämän haasteen kautta laittaa hommaa takaisin kondikseen. 

Tänään kotona yläkropan treeni käsipainoilla ja vastuskuminauhoilla, jonka jälkeen muutaman kilometrin lenkki. Kortissa aamupäivään reilun kolmen kilon monttu, mutta sain kuin sainkin rutistettua päivän plussalle.

Päivä 2
liikuntasuoritus: kotisali + lenkki
leposyke: 52 bpm
käsiä pelattu: 1752 (+1148€)

Haaste
päiviä kulunut: 2/100
liikuntasuorituksia: 2/50
käsiä pelattu: 2636/100k (-4012€)

 

0
0
22.3.2021 - 18:02

jayn

OP
+7
Liittynyt:
16.2.2015
Viestejä:
5

Päivitetäänpä tänne hieman mennyttä viikkoa.

Päivät 3-7:
liikuntasuoritukset: 4kpl
viimeisin leposyke: 46 bpm
käsiä pelattu: 5066 (-2566€)

Haaste
päiviä kulunut: 7/100
liikuntasuorituksia: 6/50
käsiä pelattu: 7702/100k (-6578€)

Muuten hommat sujuvat mainiosti, mutta kortissa oli kyllä nihkeä viikko. Eikä alkanut tämäkään viikko yhtään sen paremmin; täysi työpäivä ja 6k montussa. 

Sijoituspuolella sen sijaan hommat mennyt aika kivasti. Pääsalkku YTD +17% ja kokonaisuudessaan taidetaan huidella ATH:ssa.

 

0
0