Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

Tässä on muutamia viikkoja sitten tutuksi tullut yhtiö eli FuboTV. Yhtiöllä on melkoinen kasvu takanaan ja ilmeisesti myös edessään laitan tuohon alle linkit Q3 20 ja Q4 20 luvuista niin pääsette itse niihin tutustumaan.

Joka tapauksessa kyseessä on siis Live Stream yhtiö jonka kanava tarjonta keskittyy urheiluun. Olisi mielenkiintoista jos joku lukijoista olisi mahdollisesti kokeillut palvelua jotta saisi käsityksen siitä, että onko yhtiön palvelulla potentiaalia kilpailla Hulua ja Youtube TVtä vastaan. Itse mietin että streamaus sinällään hyvää settiä koska eiköhän suurin osa nuorisosta osaa jo nyt kertoa, että perinteistä töllötintä ei oikein tule katsottua mutta stream palveluita ja ohjelmakirjastoja tulee kyllä senkin edestä. 

Sijoituksena mietin että tässä olisi potentiaalia olla ainakin 55milj. Amerikkalaisen urheiluhullun kotikatsomo johon ilmeisesti tullaan integroimaan vedonlyönti kylkeen. Jos tuosta 55 miljoonasta amerikkalaisesta saavutetaan edes 10% eli 5,5milj. niin 5,5mrd$ markkina-arvo ei välttämättä ole aivan posketon, itseasiassa saattaapi olla että se on jopa halpa. Ostin pienen satsin ja katson miten yhtiö kehittyy mutta ajattelin avata tännekin keskustelun jos hengen heimolaisia täältä löytyy

Q3: https://www.yahoo.com/now/fubotv-announces-q3-2020-results-210500756.ht…

Q4: https://ir.fubo.tv/news/news-details/2021/fuboTV-Announces-Preliminary-…

https://www.forbes.com/sites/bethkindig/2021/12/31/fubotv-solid-positio…

https://www.casino.org/news/nba-considering-betting-broadcasts-could-he…

Ja tietysti näin GME ja reddit hengen nimissä, yhtiön floatista on shortattu 72% eli jos lähdetään raketoimaan niin bensa ei ole tankista ihan heti loppumassa

0
0
1.2.2021 - 21:12 #65012

aliisan_avaimet

+513
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
521

Pikainen kommentti: mikä ihme on yhtiön kohderyhmä? Vanhukset eivät streamaa, nuoret eivät katso urheilua. Nuorisoa ei voisi vähempää kiinnostaa se että joku juoksee pallon perässä, kun voi katsoa räiskintäpelin maailmantason peliä.

Fundamenteista vielä että stream-markkina on sekä erittäin kilpailtu, että varsin kallista. Youtube ei syyttä tee tappiota vuosi vuoden perään. Tappiota näyttää tämäkin tekevän, ja kasvuluvut eivät takaa että voitolle päästään, tai että kasvu voi jatkua.

0
0
1.2.2021 - 22:24 #65021

hauturi

+3084
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2264
aliisan_avaimet kirjoitti:

Vanhukset eivät streamaa, nuoret eivät katso urheilua.

Vaikka noin olisikin (ei taida olla), niin siihen väliin jää aika iso ikähaarukka, jotka sekä osaavat striimata, että katsoo urheilua. (Olin hiljattain sairaalassa muutaman päivän, ja viereisessä petissä oli n. 70-vuotias kaveri, joka kovasti katseli padillään ainakin snookeria)

0
0
2.2.2021 - 06:18 #65035

Aykazu

OP
+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203
aliisan_avaimet kirjoitti:

Pikainen kommentti: mikä ihme on yhtiön kohderyhmä? Vanhukset eivät streamaa, nuoret eivät katso urheilua. Nuorisoa ei voisi vähempää kiinnostaa se että joku juoksee pallon perässä, kun voi katsoa räiskintäpelin maailmantason peliä.

Fundamenteista vielä että stream-markkina on sekä erittäin kilpailtu, että varsin kallista. Youtube ei syyttä tee tappiota vuosi vuoden perään. Tappiota näyttää tämäkin tekevän, ja kasvuluvut eivät takaa että voitolle päästään, tai että kasvu voi jatkua.

 

Kuten tuossa yllä mainitsin niin, tutkimusten mukaan USAssa on noin 55miljoonaa urheiluhullua (Tämä luku tulee suoraan yhtiön toimitusjohtajalta, haastattelusta joka löytyy Youtubesta, voin kaivaa sen jos kiinnostaa). Mitä sitten tulee räiskintäpeleihin ja e-urheiluun noin ylipäätään niin en ainakaan itse näe mahdottomuutena että Fubon kaltainen yhtiö lähtisi sitä tarjoamaan. 

Ja toinen pointti on tuo kilpailu: Juuri noin ja siksi pyysinkin palstan lukijoilta, mikäli sikäli olisi jotain kosketuspintaa palveluun niin tietäisimme onko sillä käyttöliittymän ja tuettujen laitteiden osalta tulevaisuutta. Sillä jos on, niin markkinoilla näyttäisi löytyvän rahaa (ehkä vähän liikaakin, mutta se on ihan oma aiheensa) rahoittaa kasvua. Yhtiö juuri kertoi 350milj. dollarin vaihtovelkakirjasta. Eihän tuo mikään tae menestyksestä ole mutta vuosia mm. Teslaa, Amazonia ja Netflixiä seuranneena voin todeta, että jos palvelu on hyvä ja kiinnostava niin rahoitus kyllä rapakon takana järjestyy, se on vain tosi-asia

0
0
2.2.2021 - 20:50 #65104

aliisan_avaimet

+513
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
521
hauturi kirjoitti:

Vaikka noin olisikin (ei taida olla), niin siihen väliin jää aika iso ikähaarukka, jotka sekä osaavat striimata, että katsoo urheilua. (Olin hiljattain sairaalassa muutaman päivän, ja viereisessä petissä oli n. 70-vuotias kaveri, joka kovasti katseli padillään ainakin snookeria)

Toki jää. Pointti on että trendien valossa kyseinen ryhmä on sekä kohtuullisen pieni että kutistuva, ei kasvava. Jos markkina itse kutistuu, siinä on toimijan vaikea kasvaa ja tehdä voittoa. Milläs lasket hintoja jos teet valmiiksi tappiota?

Aykazu kirjoitti:

Kuten tuossa yllä mainitsin niin, tutkimusten mukaan USAssa on noin 55miljoonaa urheiluhullua (Tämä luku tulee suoraan yhtiön toimitusjohtajalta, haastattelusta joka löytyy Youtubesta, voin kaivaa sen jos kiinnostaa). Mitä sitten tulee räiskintäpeleihin ja e-urheiluun noin ylipäätään niin en ainakaan itse näe mahdottomuutena että Fubon kaltainen yhtiö lähtisi sitä tarjoamaan. 

Lukuun varmasti voi luottaa, mutta uskon sen painottuvan vanhempiin ikäluokkiin, joilta ei edes löydy älylaitetta. Näin ollen yhtiön suurin mahdollinen markkina on huomattavasti pienempi.

Fubon mahdollisuudet laajentua e-urheiluun katsoisin käytännössä nollaksi, perustuen ihan nykyisten toimijoiden suosioon ja verkkoefektiin.

Tämä on minun mielipiteeni, mutta kovasti vaikuttaa että tämän yhtiön bisnesmalli on "toivottavasti joku isompi toimija ostaa meidät ennen kuin rahat loppuvat".

0
0