171
forum
|

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Tuskin treidaan tässä elämässä USD/Euro. Jos jossain on olemassa tehokas markkina, se on tämä. Toki jos olisin keskuspankissa töissä, saattaisi serkun entinen hoito tehdä jotain pikaiskuja. Kun ei ole parempaa tietoa (ja keskuspankeilla on), jätän operaatiot tällä osastolla tietävämmille/osaavammille/gamblinghaluisemmille.

Tarkastelen valuutakurssien vaikutusta fokusyhtiöiden tuloksiin sen sijaan. Nyt taala on vahvistunut hiukan, ollen @1,344 tällä hetkellä.

Suurin merkitys on vientiyhtiöillä. Jos tuotanto on enimmäkseen euroissa ja tulot dollareissa, on taalan vahvistuminen rahaa pankkiin kurssimuutos% kertaa liikevaihto + kilpailuetu. Millään yhtiöllä tämä ei tietenkään ole suoraan näin. Minun salkustani UPM on varmaan taalasensitiivisin. Jos mennään esimerkiksi tasolle 1,30, tuskin voin vastustaa UPM:n lisäämistä.

0
0
31.7.2014 - 07:57 #467

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Taalan vahvistuminen vaikuttaa todennäköiseltä. USA:ssa BKT kasvaa vahvasti ja FED:n linja on kohti normaaliaikoja eli setelirahoituksen loppumista ja korkeampia korkoja. Saksan inflaatio oli juuri 0,8 % ja Venäjän tilanne heikentää entisestään euroalueen talouskasvunäkymiä. 

0
0
31.7.2014 - 09:00 #468

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Disclaimer: en tiedä juuri mitään valuuttakurssi-logiikoista.

Mutta pitkälti Dharman lineillä mutuineni olen: lisäyksenä se, että EKP lisää/on lisännyt setelirahoitusta.

Mutta sitä vaan miettinyt, että jos näin on eli "todennäköisesti dollari vahvistuu" niin eikö sen melko tehokkailla markkinoilla pitäisi silloin vahvistua jo nyt?

Eli voiko näin tehokkailla markkinoilla ottaa näin helposti näkemystä, jossa voisi kuvitella olevan jotain valoa?

Tosiaan ei mitään levelöintiä tms. - aloittelijan kysymy. (ja lähinnä kiinnostaa UPM takia tämä..jos oikeasti voisi nyt uskotella itselleen, että EV dollari vahvistuu next 12kk niin into lisätä UPM possaa toki vain lisääntyisi).

 

 

0
0
31.7.2014 - 10:11 #469

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Eipä noita lyhyellä tähtäimellä voi millään ennustaa. PItkällä aikavälillä valuuttakurssit noudattavat fundamentteja. Tässä EUR-USD 1995-2014:

 

 

1990-luvun lopulla USA:n talous kasvoi voimakkaasti ja FED nosti korkoa inflaatiota vastaan. 2001 puhkesi IT-kupla ja FED aloittin tähän päivään saakka lähes keskeytyksettä jatkuneen erittäin matalan korkoajan, josta finanssikriisi sitten syntyi. 20008 puhkesi finanssikriisi ja USA:n kasvu sakkasi. Tämän jälkeen USA on toipunut tukevaan kasvuun, mutta euroalue ei. Kuitenkin FED:n setelirahoitus on pitänyt dollarin heikkona näihin päiviin ja nyt tuossa sitten aivan lopussa on vähän toiseen suuntaan kääntymistä. Ehkä seuraava iso sykli on taas tuossa käyrässä jyrkästi alas eli USD:n vahvistuminen ja euron heikentyminen. Vaan koska? 

12 kk horisontilla elämä on varmasti jännittävämpää kuin 12 v, mutta IMO täyttä arpapeliä. 

0
0
4.9.2014 - 15:06 #1123

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

FED:n QE tuki todella vahvasti osakemarkkinaa. Veikkaisin, että sama käy EKP:n QE:lle.

0
0
4.9.2014 - 15:37 #1124

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Laitetaan tänne vielä suomennos QE:stä, eli kyseessä on Quantitative Easing (määrällinen elvytys), eli keskuspankkien epätavallinen tapa lisätä rahaa markkinoilla ostamalla kaikenlaista kamaa pankeilta yms. insituutioilta.

Mie veikkaisin samaa kuin Dharma tai ainakin vaikutus on sama, mutta toki markkinoilla on muitakin tekijöitä, kuten esimerkiksi potentiaaliset kauppa- ja ydinsodat.

0
0
4.9.2014 - 17:37 #1127

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

1.3000 puhkaistu. Saas nähdä tuleeko sieltä teknisen analyysin myötä lisädippi lähipäivinä. Voi myös olla, että FED ottaa vähän koppia, ettei taala nyt ihan hetkessä hirveästi vahvistu. Arvaan, että 31.12.2014 mennessä ollaan käyty alle 1.25.

0
0
4.9.2014 - 17:49 #1128

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Huvittavaa kyllä, missä määrin firmojen toimintaan suoraan kuulumattomat asiat/kv politiikka määrittävät kursseja tällä hetkellä. Dollari sitä, QE tätä, Putin tota jne jne. 

Henkilökohtaisesti kyllä melkein toivon, että UPM vielä dippaa jotta saa tankit täyteen. Imo dollarin heikentyminen vs. euro näyttää tässä tilanteessa epätodennäköiseltä...mutta mielummin otan positiota tähän johdannaisilla kuin suoraan ja miun johdannainen on UPM.

 

0
0
4.9.2014 - 18:06 #1130

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Firmat korreloivat keskenään yhä enemmän. Siis arvostukset. Toisaalta tämä vie ilon stock pickingistä, mutta toisaalta luo mahdollisuuksia, koska kaikki firmat eivät todellakaan pärjää yhtä hyvin omassa busineksessaan.

0
0
4.9.2014 - 18:21 #1132

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Huomattavaa, että tämän QE:stä, ja USA vs Eurooppa makroista, minkä me tiedämme, tietävät myös käytännön kaikki muut markkinaosapuolet. Joten varmaa dollarin vahvistuminen ei ole. Mutta hyvä jos vahvistuu tai nyt tähän hätään pysyy tässä.

0
0
4.9.2014 - 18:33 #1133

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Makrotaloudessa on kaksi varmaa faktaa:

1) Epätasapainot eivät kestää ikuisesti

2) Kukaan ei tiedä, milloin ne lakkaavat olemasta eli milloin hinnat muuttuvat rajusti.

Nämä ovat toki uskomuksia, mutta pidän niitä itse faktoina ja jo koulussa opetettiin, että jos kirjoittaa omalla nimellään ja omista käsityksistään, niin on ihan turha laittaa joka virkkeen alkuun "IMO". Muiden käsitykset sitten merkitään viittauksin ja lainauksin.

Euroalueen talouskasvu JA keskuspankkipolitiikka poikkeaa nyt niin rajusti USA:n vastaavista, että USD-EUR-kehitys tulisi kaiken järjen mukaan olla kohti dollarin vahvistumista ja euron heikkenemistä. Mutta anskattoo. 

 

0
0
30.9.2014 - 14:22 #1385

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Alas tullaan tänäänkin, 1.265 tms. Torstaina EKP kokous ja syyskuun euroalueen infla 0,3% -> Painokoneet kolmeen vuoroon, ty!

Tällä linjalla kun jatketaan pari vuotta niin euroalueesta tulee oikein hyvä kehittyvä talous jossa palkkojen globaali ostovoima on heikko, kotimarkkinat heikot mutta on vitun vahvoja ja tuloksekkaita globaaleja lafkoja jotka tuottaa euroalueen kuluilla, muualle maailmaan.

Euroalue saattaa tehdä Suomelle pitkälti sen, mitä Viinasen Iiro 90-luvulla eli tämähän alkaa jo vaikuttaa kilpailukykyymme.

Mitäs Aki nyt tehdään? Kysyn koska sullahan aika hyvät statsit 90-luvun davalvaation jälkeisistä liikuista.. Ilman neuvoasikin tiedän yhden: UPM++.

 

 

0
0
30.9.2014 - 15:23 #1386

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Itse ajattelin ostaa dollareita. Voipi olla, että mennään alle yhden.

0
0
30.9.2014 - 16:10 #1390

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Vuosi sitten olin sitä mieltä, että meidät voi pelastaa venäläinen turismi ja kauppa ja/tai heikkenevä euro. Edellisen suhteen toivonkipinä sammui Krimille, jälkimmäisen suhteen on veto hengissä.

Vihaisin itseäni, jos onnistuisin sössimään valuuttakaupoissa, joten suosin johdannaisia. Kuten UPM:ää.

Yhden alle menevään dollariin en usko lähivuosina, mutta kyllä eväät on siihen, että 1,30 yli ei välttämättä palata.

0
0
2.10.2014 - 16:03 #1432

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

No voithan sinä ostaa matkavaluutat USA-keikoillesi "etukäteen". Esim. Nordenetissä on kätevä tilivaluuttaoptio. Kaupat tapahtuvat 3x päivässä keskikurssiin ja vaihtopalkkio on 0,15 %. Ei niitä käteiseksi saa, mutta vakuuttaa arvonmuutoksilta.

0
0
6.10.2014 - 12:05 #1451

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Suunta ei toistaiseksi ole muuttunut, 1,25 tasolla nyt. Tää kyllä antaa toivonkipinää, että vientivetoinen käänne voisi tapahtua. Toki euron heikkeneminen ei vaikuta Suomeen yhtä paljon kuin 1990-luvun Markan kelluttelu koska nyt niin iso sisämarkkina - mutta merkittävää kuitenkin.

 

 

 

0
0
8.10.2014 - 07:19 #1472

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

UPM:n markkina-arvo on vähän vajaa 6 mrd e ja 2013 liikevoitto 548 me. UPM:n sivulta:

Pitkäkestoiset valuuttakurssimuutokset vaikuttavat  merkittävästi tulokseen. Yhtiön noudattaman suojauspolitiikan mukaan arvioidusta 12 kuukauden tulevasta nettorahavirrasta suojataan keskimäärin 50 %.

Vuoden 2013 lopussa UPM:n arvioitu nettovaluuttavirta seuraaville 12 kuukaudelle oli 1 720 miljoonaa euroa. Yhdysvaltain dollarin osuus oli suurin, 970 miljoonaa euroa. Muuttuvilla valuuttakursseilla voi olla myös välillisiä vaikutuksia, kuten muutos suhteellisessa
kilpailukyvyssä valuutta-alueiden välillä.
 

Jos (ja kun) USD vahvistuu suhteessa euroon erittäin paljon, sanotaanko 10 % vuodessa, UPM:n rahavirrat kasvavat euroissa 0,1*970 me = 97me. Paljon rahaa, mutta 1,7 % yhtiön arvosta, josta puolet vielä suojattu. Näin karkeasti laskien UPM:än sijoittamalla USD:n vahvistumisesta suhteessa euroon saa 0,08-kertoimen.

Valuuttakurssimuutokset ovat käytännössä kertaeriä eli jos (ja kun) USD-EUR menee vaikka pariteettiin, niin eipä se sitten enää liiku. Toki muutos voi jäädä pysyväksi tulokseen, jolloin em. 97 me tulee joka vuosi, jolloin markkinat hinnoittelisivat sen tuleviin tuloksiin, mutta tämä edellyttää sitten taas tällaista pitkän aikavälin valuuttaspekulaatiota.

USD on vahvistunut suhteessa EUR:iin heinäkuusta noin 7 %. Samaan aikaan UPM:n kurssi on laskenut noin 10 %, joten ei tässä nyt hirväesti ainakaan toistaiseksi UPM:n kautta ole kannattanut dollariin sijoittaa.

0
0
8.10.2014 - 08:54 #1476

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Laitoinkin tuon lainauksen UPM sivuilta jo aiemmin UPM ketjuun mutta toisto toki ok.

Meillä on selvästi eri näkemys asiasta paitsi toki resultwise vika lause eli toistaiseksi UPM sijoitus ei ole mitään tuottanut. Technopolis muuten alkoi tuottamaan yli vuoden kuluttua ostoistani ja kaverini sai maata Scanfil-superpositionsa kanssa kauemmin 0,8e tasolla - minusta short run nämä osakehommelit on aika arpapeliä, long run ei. Holdaan niin kauan kuin minusta on halpa - tai ostan lisää.

- En vertaisi yhtiön arvoon vaan liiketulokseen. Esimerkiksi jos menisi pariteettiin taala/euro niin yhtiön arvo nousisi tuloksen nousun kautta vuodessa vain muutaman pinnan, kyllä, mutta tulos kohenisi dramaattisesti. En usko, että UPM treidaisi kauaa PE 6-7 - ainakaan tällä korkotasolla.

- Näen taalan vahvistumisen melko longrun asiana. Eilen mm. Bundesbank ennusti taalan vahvistuvan YLI pariteetin 2017 mennessä ja käsittääkseni sinäkin olet ennustanut taalan yhä vahvistuvan ja perusteena olet käyttänyt seikkoja, jotka eivät ole lyhytvaikutteisia (kuten EKP/FED toimet). Itsekin siis uskon, että taala pikemmin vahvistuu next 12kk kuin heikkenee, nykytaso olisi jo varsin tyydyttävä mutta oletan siis, että 12kk kuluttua taala on vahvempi suhteessa euroon kuin nyt.

- Kuten Aki on todennut, suorien vaikutusten lisäksi tulee ajan myötä kilpailukykyvaikutukset.

 

Saatat olla täysin oikeassa ja minä täysin väärässä. Muutaman vuoden kuluttua näemme.

 

 

0
0
8.10.2014 - 11:18 #1479

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

en nyt ymmärtänyt mistä olisimme eri mieltä? pointtini oli se, että taalan vahvistuminen ei nyt ihan maailmoja UPM osalta muuta ja että taalapositiota kannattaisi ottaa ehkä suoremmin. itse otan.

UPM tavoite hintaan minulla ei ole mitään sanottavaa.

0
0
8.10.2014 - 14:12 #1481

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Lienette eri mieltä ainakin siitä, mikä on dollarin kurssimuutoksen kerroin UPM:n kurssiin.

Dollarin hinnan muuttuessa ceteris paribus UPM tekee parempaa tulosta, olemme yksimielisiä. Jos dollari vahvistuu, on sen hinta muuttunut ja dollarin kannalta se oli siinä, kuten D totesikin. Puolen vuoden positiosta suojauksella on merkitystä UPM:lle vain tämän yhden puolen vuoden suojaukseen.

Jos markkinat hinnoittelisivat UPM:n kiinteällä P/E:llä 10, ja 10 prosentin vahvistuminen dollarissa toisi lisätulosta 100m€, nousisi UPM:n markkina-arvo tällöin 10x100m€ = 1mrd€. Tämä olisi 17,5 prosenttia lisää markkina-arvoa nykyiseen 5,7 jaardiin eli dollarin kurssin muutoksen kerroin on 1,75 eikä 0,08 näillä yksinkertaistuksillla.

Jos dollarin hinta ei muutu, tekee UPM hyväksyttävää tulosta edelleen eli "tuottaa" 10% vuodessa. Tässä tilanteessa suora dollarisijoitus tuottaa käytännön nollaa.

Näistä syistä minulla on UPM:ää eikä dollaria.

Toki jos on varma, että dollari vahvistuu esiemerkiksi ensi viikolla tai jollain muulla periodilla, on parasta ostaa suoraan dollaria tai vielä mieluummin painaa johdannaisilla.

0
0
8.10.2014 - 15:19 #1482

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

jostain syystä UPM on laskenut 10 % saman aikaan kun USD on vahvistunut erittäin nopeasti 7 %, vaan kyllä se on varmaan taas anaalit jotenkin väärässä ja kahta kvartaalia eteen päin arvailevat palstalaiset oikeassa.

0
0
8.10.2014 - 16:17 #1484

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

5.60 e kaksi illyn cappucinoa ja iso bisse Ljubljanan turistikeskusen keskellä kadulla tiistaina tai sinne päin päivällä kauniita naisia katsellessa sitä tulee ratkaistua monta ongelmaa. yksi niistä on teidän: UPM laskee samasta syystä kuin taala vahvistuu. häviätte siis toisesta päästä. 

0
0
14.10.2014 - 11:49 #1541

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Minulla on teoria, että jenkit eivät anna euron heikentyä rajatta. Pieni heikentyminen on ok, suurempaa ei sovinnolla anneta. Tarvittaessa FEDillä riittää kyllä dollareita myytäväksi asti. Valuuttaansa voi periaatteessa heikentää rajatta, puolustaminen on sitten hankalampaa, kun voi käyttää vain rajallisia valuuttavarantoja. Omaa voi painaa sen verran kuin hyvältä tuntuu.

0
0
14.10.2014 - 11:56 #1543

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

tähän viittaavat viime to julkaistut fedin pöytäkirjat. Fed voi puuttua taalaan koska taalan kurssilla on samoja vaikutuksia talouteen kuin korko tasolla. Fed ei halua kiristää liikaa, joten pistivät jarrun päälle. riitti että vihasivat tähän suuntaan, uskon. spekulantit hoitavat loput. lähivuosina meno on tn kohti pariteettia kasvu- ja korkoeroista johtuen.

0
0
31.10.2014 - 16:05 #1880

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

1,25 taitaa mennä. Tai menikin jo, mutta voi olla, että menee pysyvästi. BoJ:n yllätyslisäys QE:hen johtaa nollakorkoiseen jenirahan lisääntymiseen markkinoilla, jota sijoitetaan taalaan, koska USA:n kasvunäkymät ovat länsimaista parhaat. Tämä samalla heikentää jeniä ja kiihdyttää inflaatiota Japanissa, mikä on BoJ:n tarkoitus.

Carry trade = http://www.investopedia.com/terms/c/currencycarrytrade.asp

0
0
7.11.2014 - 11:38 #2016

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Nyt ollaan jo alle 1,24:n. Dollarin kehityksessä eniten huolestuttaa, että kaikki normaalit besserwisserit povaavat dollarin vahvistumista. Kahden käden sormet eivät enää riitä laskemiseen kuinka monta tyyppiä on minulle selittänyt dollarin vahvistuvan varmasti.

0
0
4.12.2014 - 10:48 #2417

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Joskohan kohta päästäisiin alle 1,23? 1,232 kirjoittaessa. Pari viikkoa sitten luin ensin otsikon "euro romahti Draghin puheesta", joka tarkoitti pyöreästi liikkua 1,25 -> 1,245. Tämä ei ollut ihan se "romahdus", jota otsikosta toivoin.

0
0