Olet täällä

Sijoitustiedon kysymysketju - 7.10.2019 07.42

Täällä aloittelijaa askarruttaa veroasiat ja loppuvuosi, kaikki netistä löytyvä on luettu mutta vaillinaiseen ja vaihtelevaan sisältöön lähinnä seottu joten apu olisi tarpeen.

Olen myynyt tämän verovuoden aikana neljän eri yhtiön osakkeita 3500 eurolla joista voiton osuus 500e. Koko summa sijoitettu uudelleen eri osakkeeseen. Onko koko 3500 käsiteltävä tulona vai pelkkä 500? Olen nähnyt viittauksia artikkeleissa että tuottoja ei voi kompensoida myyntitappioilla jos hankintahinta on alle 1000e, onko se per osakeyhtiö vai ostot kokonaisuudessaan?

Lähinnä mietin kannattaisiko minun nyt loppuvuonna myydä tappiollista osaketta, jonka hankintahinta oli 800e ja arvo nyt 450e, olisiko sillä mitään merkitystä näiden voitoiksi luettavien myynnin verotukseen vai pitäisikö näitä tappiolappuja olla enemmän jotta tämä pieni voitto säästyisi vähemmällä verotuksella? Muita tuloja ei ole, ei sijoitusasuntoja tmv. Tai siis, onko tässä nyt tosiaan kyse siitä oikeasta voitosta ja oikeasta arvon aleneman tuomasta tappiosta vai koko hankintahinnasta osto- ja myyntikuluineen.

Tässä tulee ihan apinamainen olo, kun googlaten luulin selviäväni tämän selvityksestä mutta mitä enemmän nyt lukee niin sitä vähemmän ymmärtää, taitaa vanhemmissa artikkeleissa jotkin lakimuutoksetkin olla sekoittamassa.

Näytä koko viesti