Olet täällä

Kryptovaluutat sijoituskohteina - 6.6.2018 02.57

juha88 kirjoitti:
Casteliero kirjoitti:

Mihin perustuu tämä väite, ettei kokeneet sijoittajat ole lähtenyt mukaan? Minä en ainakaan pysty sitä todistaan puolesta tai vastaan, mutta en myöskään uskalla väittää kumpaankaan suuntaan. Kryptot on siitä erikoinen omaisuuslaji, että se on helppo varastaa verrattuna esim. osakkeisiin, eli niistä omistuksista ei huudella kovin paljon julkisesti. Niissä on kuitenkin mahdollisuus anonyymeihinkin siirtoihin ja yleensä niiden omistaja omistaa privaattiavaimet niihin ja niihin pääsee suoraan käsiksi, eikä tarvitse esim. sijoituspankin kautta niitä siirrellä, niin ne ovat oiva varastuskohde rosvoille. Varsinkin jos isot tunnetut sijoittajat niistä lähtisi huutelemaan julkisesti. Itsekin mietin joka kerta tarkkaan, mitä paljastan omista omistuksista jopa tälläkin foorumilla ja nimimerkin takaa voin vähän raottaa omistuksia. Siinä saa helposti maalitaulun selkään, vaikka ei isoista summista puhuttaisi.

Mielestäni on loogisempaa olettaa, että sijoittajia ei ole jos niitä ei missään näy. Etenkin kun kokeneet sijoittajat normaalisti vaativat kunnon analyysin sijoituskohteen tuotoista ennen päätöstä. Toki tuo perustelusi voi osittain pitää paikkaansa, mutta se on myös yksi kryptojen isoista miinuksista. Jos hukkaat lompakon tai lompakko hakkeroidaan, niin keinoja rahojen takaisinsaamiseen ei oikein ole. (tässä kohtaa siis puhuttiin BTC 8k, ETH 700 tasoilta mukaan lähteneistä sijoittajista)

Casteliero kirjoitti:

Itse uskon kanssa, että seuraava isompi nousu tapahtuu institutionaalisen rahan tullessa markkinoille. Ja sitä kohti kaikki kehitys on menossa. Esim. isojen pankkien kryptotreidaus platformit, krypto indeksit, futuurimarkkinat, custody-palvelut jne. Ei näihin panostettaisi, jos ei uskottaisi kryptomarkkinoiden kasvavan ja institutionaalisen rahan tuloon.

Mielestäni esim. Goldman Sacsin kryptotreidaus ei tarkoita, että he uskoisivat kryptoihin vaan että he näkevät että kryptoja treidaamalla voi tehdä rahaa. Tähän minäkin uskon. Siihen en usko, että joku iso instituonaalinen sijoittaja ostaisi suurilla summilla jotain kryptovaluuttaa perustuen sen potentiaaliseen arvonnousuun.

Luulot pois:https://www.bloomberg.com/news/videos/2018-06-05/novogratz-says-regulato...

Näytä koko viesti
Uhkapelaajan tie kohti Hernesaaren kattohuoneistoa - 11.4.2018 01.30

Casteliero kirjoitti:

Circle on myös yksi tärkeimmistä reiteistä, mitä kautta ihmiset hankkii kryptoja ja tutustuu niihin, eli ei Goldman siihen lähtisi sijoittamaan, jos ei uskoisi kryptojen tulevaisuuteen. Goldman on myös puhunut kuukausia avaavansa kryptodeskin ja hyvin todennäköisesti Poloniexin kautta rakennetaan omaa tuotetta siihen.

Kiitos Castelierolle, tämä tärkeä seikka jäi tosiaan mainitsematta.

 

Näytä koko viesti
Uhkapelaajan tie kohti Hernesaaren kattohuoneistoa - 11.4.2018 12.05

Jeans kirjoitti:

Ah okei tarkoitit cryptofundeja joihin instikat sijoittaa. Joo siitä oon samaa mieltä, että ne on yleistymässä ja oon itseasiassa itsekin miettinyt, että saattaisin sijoittaa cryptofundiin kun törmään tarpeeksi järkevään. Cryptomarkkina on tällä hetkellä niin epätehokas, että siellä on varmasti paljon alphaa tehtävissä. Oletin, että tarkoitit institutionaalisen sijoittajien alkavan ostamaan suoraan Bitcoinia ja Ethereumia, vähän kuin nyt ostavat jotain S&P500 ETFää tai kultaa. Siitä ollaan imo vielä kaukana. En kuitenkaan näe näitä cryptofundeja mitenkään hirveän bullish signaalina cryptohinnoille keskimäärin, ensinnäkin ovat vielä aika pieni osa markkinaa ja toiseksi ne tulevat luultavasti keskittymään paljon altcoineihin ja erilaisiin shortti-ideoihin. Toki ei se mikään huono bisnesidea olisi laittaa pystyyn cryptofundi joka tuottopalkkiolla on 100% longina Bitcoiniin ja Ethereumiin ja jos käy hyvä flippionni niin rikastuu.

Nyt viimeisen parin viikon aikana on tullut paljon uutisia instituutionaalisista sijoittajista. Tästä omasta mielestäni merkittävin, kun Goldman Sachsi osti Poloniexin omistamansa Circlen kautta. Kyllä alkaa näyttää, siltä että isot pelurit alkaa valmistautumaan markkinoille tuloon. Viimeisimpinä uutisina varmaankin George Soroksen ja Rockefellerin tuleminen markkinoille. Crypto Summitissa oli pankkiirien kesken myös keskustelua aiheesta. Kannattaa vilkasta: https://www.youtube.com/watch?v=-s0PAdUw8a4

Alkaa 3h 7minuutin kohdalta about, jos ei linkki ohjaa suoraan oikeaan kohtaan.

Näytä koko viesti
Uhkapelaajan tie kohti Hernesaaren kattohuoneistoa - 9.4.2018 06.20

Jeans kirjoitti:

Harva omistaa kryptoja tässä vaiheessa muuta kuin sijoituksena ja siksi tietenkin kiinnostaa mikä market cap on nyt verrattuna potentiaaliseen market capiin tulevaisuudessa, eli toisin sanoen millainen tuotto-odotus sijoituksella on. Tätä varten pitää koittaa arvioida tulevaisuuden kysyntää. Mun mielestä ihan eri juttu kuin esim USD tai JPY, joiden kysyntä on melko stabiilia rippuen tietenkin jonkin verran keskuspankkien muuveista.

Tämä johtuu varmaankin pitkälti siitä, että tällä hetkellä suurin osa tokeneista ovat security tokeneita eli voidaan verrata arvopaperiin. Hyvin harva, vain muutama prosentti kaikista kryptovaluutoista, on utility tokeneita, joilla on lohkoketjussa ns. oikea käyttötarkoitus eli sillä voi ostaa esim. lohkoketjun tarjoamia palveluita. Näiden lisäksi ihan lähitulevaisuudessa on tulossa myös equity tokeneita. Tokeni, joka tulee vastaamaan osakeomistusta. Mielenkiintoinen juttu, saa nähdä mitä tuleman pitää.

Näytä koko viesti
Kryptovaluutat sijoituskohteina - 2.2.2018 03.59

Artsipappa kirjoitti:
kryptomafia kirjoitti:
Artsipappa kirjoitti:

Tässä kovassa sukelluksessa on se ikävä puoli ettei pohjaa oikeastaan ole. Tai noh, on varmaan mutta se pohja voi olla 50 miljardissa. Tai alle. Toinen ikävä puoli on se, että todella suuri osa "sijoittajista" (pidän tätä enemmän uhkapelinä kuin sijoittamisena) ovat tappiolla. Iso hype ja "varmat" voitot muuttuvatkin tappioiksi. Se varmasti ajaa ison osan porukkaa pois. Tulee ehkä ajatus että tuli kusetetuksi ja kävelee kryptomarkkinoilta pois hyväksyen tappiot ja vannoen ettei ikinä enää.

Mihin perustuu, että suurin osa sijoittajista on tappiolla? Liikeet on nopeita suuntaan tai toiseen. Voi hyvin olla, että maanantaina ollaan taas tästäkin montusta ylhäällä.

Oletukseen. En toki voi tietää, mutta suurin osa vuotta hype kasvoi ja pikkuhiljaa tuli enemmän ja enemmän mainstreamiksi koko touhu. Marraskuun loppupuolella volyymit alkoi nousta ihan valtavasti, ja coinbase ja muut exchanget sai aivan älyttömän määrän uusia asikkaita. asiakasmäärät yli tuplaantui hetkessä. Eli suuri osa kryptomarkkinoilla nyt olevista ovat tulleet mukaan vuoden 2017 loppupuolella. Näistä suuri osa on jo tappiolla (riippuen hiukan koska on mukaan tullut ja mitä kaikkea on ostanu/myynyt). Se että voidaan olla maanantaina montusta ylhäällä ei nyt liity tähän keskusteluun mitenkään. Totta kai voidaan olla, mutta voidaan myös hyvin olla 2 alkavassa market capissa.

 

50 mrd pohja on täysin absurdi ajataus eikä kannata edes viljellä tollasia syöpäsiä ajatuksia. Media viljelee jo tarpeeksi negatiivisia kuvia ja ajaa tällä hetkellä markkinat tähän tilanteeseen.

Ei ole. Kerrotko miksi on absurdi? Hyvin harva krypovaluutta tekee vielä mitään kunnollista. Tajuatko kuinka iso raha 50 miljardia on? Riippuen hiukan lähteistä mutta jotain markkina-arvoja: Uber 68 miljardia, Airbnb 31 miljardia, Twitter 21 miljardia.Nämä kaikki yhteensä 120 miljardia, eli nykyiselläänkin kryptojen market cap on 3x suurempi kuin edellä mainittujen markkina-arvot yhteensä. Suurempi kuin koko Helsingin pörssi jossa on ihan kovia firmoja sielläkin. Tämänkin hetkisessä hinnassa on ihan tajuttomat odotukset. Siellä on krpytoja jotka ei tee vielä _mitään_ yli miljardin market capilla useita. Uskon kyllä että 10v päästä joku näistä, tai kenties joku jota ei vielä edes ole tulee olemaan valtava, mutta toistaiseksi edes tämän hetkistä markkina-arvoa on vaikea perustella. En tiedä olitko silloin mukana, mutta vuosi sitten market cap oli ~19 miljardia. Eli vaikka vetäisi 50 miljardiin niin sekin olisi 150% nousua 2017 alusta. Ihan hyvä tuotto sekin jo. Voitko siis perustella miksi 50 miljardin pohja on "täysin absurdi"?

Valaat alkaa heräilemään viimeistään sunnuntaina alennusmyyntiin.

Miksi näin? Sä teet samaa mitä kryptouskovaiset redditissä. Kova on uskottelu itselle että kyllä se nousu sieltä tulee, mutta mitään perusteluja ei tule.

Mitä tulee Tetherin, niin todellinen vaikutus olisi täysin olematon ilman median herkuttelua.

Taas, kerrotko miksi vaikutus olisi "täysin olematon"? Kerroin yllä miksi uskon sen olevan todella iso juttu, voitko koittaa avata miksi itse pidät tetherin ongelmia mitättöminä? Sulta tulee paljon lyhyitä vastauksia ilman mitään perusteluja. Voitko edes yrittää perustella?

Vastailen sunnuntaina, kun oot saanu verenpaineet alas. :)

Näytä koko viesti
Kryptovaluutat sijoituskohteina - 2.2.2018 03.08

Artsipappa kirjoitti:

Tässä kovassa sukelluksessa on se ikävä puoli ettei pohjaa oikeastaan ole. Tai noh, on varmaan mutta se pohja voi olla 50 miljardissa. Tai alle. Toinen ikävä puoli on se, että todella suuri osa "sijoittajista" (pidän tätä enemmän uhkapelinä kuin sijoittamisena) ovat tappiolla. Iso hype ja "varmat" voitot muuttuvatkin tappioiksi. Se varmasti ajaa ison osan porukkaa pois. Tulee ehkä ajatus että tuli kusetetuksi ja kävelee kryptomarkkinoilta pois hyväksyen tappiot ja vannoen ettei ikinä enää.

Mihin perustuu, että suurin osa sijoittajista on tappiolla? Liikeet on nopeita suuntaan tai toiseen. Voi hyvin olla, että maanantaina ollaan taas tästäkin montusta ylhäällä.

50 mrd pohja on täysin absurdi ajataus eikä kannata edes viljellä tollasia syöpäsiä ajatuksia. Media viljelee jo tarpeeksi negatiivisia kuvia ja ajaa tällä hetkellä markkinat tähän tilanteeseen.

Valaat alkaa heräilemään viimeistään sunnuntaina alennusmyyntiin.

Mitä tulee Tetherin, niin todellinen vaikutus olisi täysin olematon ilman median herkuttelua.

Näytä koko viesti
Kryptovaluutat sijoituskohteina - 26.1.2018 03.37

CassieFin kirjoitti:

Kiitos Node. Viiltävää analyysia.

Kaikille lienee selvää, että kuplassa ollaan. Luen kirjoituksianne perspektiivillä, kokemusta/omia omistuksia vuodesta 2012. 

Muutama kommentti:

-Lohkoketju on merkittävä innovaatio, muttei tämän hetkisen valuaation perusteella sentään internettiä merkittävämpi. Tässä vaiheessa kryptokuplaa ei oikein voida arvioida lohkoketjun todellista merkitystä. Dotcom ajoilla oli valtavasti alustoja, mutta ei oikein mitään sisältöä, varsinkaan rahaksi muutettavaa.

-Ollaan mielestäni tilanteessa too much, too soon. Satoja kryptovaluutoja, joilla juuri millään ei voi tehdä oikeasti yhtään mitään. Valtavat odotukset ja market capit. 

-Miten arvostatte muita omaisuuslajeja? Missä on kryptojen kassavirta? Todellinen substanssi? 

-kryptomarkkina kasvaa mielestäni, koska ihmisillä tuntuu olevan halukkuutta tämän tyyppiseen gämpläykseen. Näitä keskusteluja ei edes olisi ilman täysin perusteettomia 1000% tai 10000% tilejä. Sanomattakin selvää, että ns. megatilit on tehty jo. Todella, todella vaikea olisi itse ostaa mitään coineja näillä hinnoilla.

Ei vaan tule niin "pöljää päivää"

 

Oma positioni. 90% bitcoinia, joitakin alteja. En laske näitä edes omaan "taseeseeni"

Stop-lossit tasoilla

8000$, 33% positiosta lihoiksi

5000$ 33% lihoiksi

loput 33% pidän ikuisesti, aivan sama...

Nousuihin myyn seuraavaksi yli 50.000$ tasoilla

 

 

 

 

 

Blogin luettuani oli pakko avata tunnukset ja liittyä keskusteluun. Pitkään blockchainin kehitystä seuranneena otan kantaa hieman ylempään vastaukseen.

Kryptovaluuttojen kohdalla pitää paikkansa, että suurin osa on täysin tarpeettomia, mutta lohkoketjuteknologian luomat uudet sovellukset ja alustat ovat internettiäkin merkittävämpiä innovaatioita, jotka tulevat realisoitumaan täysin 5-10 vuoden sisällä. Kryptomarkkinat kasvavat vuoteen 2020 asti ilman sen suurempaa pelkoa, että tulevat romahtamaan. Market cappi tulee olemaan varmasti 3,5 - 5 biljoonan luokkaa siinä vaiheessa. Matkalla tulee paljon paljon sääntelyä, joka normaalisti heiluttelee markkinoita, mutta näiden vaikutus tulee olemaan maksimissaan noin 1-2kk luokkaa. Tämän jälkeen käy leikkuri ja kaikenmaailman doget katoavat bittiavaruuteen.

Ns.megatilit on tehty jo? Epäilen tätä suuresti. Jopa Bitcoinin kaltaisia nousuja tulee olemaan vielä tulevaisuudessakin. 10000% tilejä tulee kuin sieniä sateella seuraavan kahden vuoden aikana.

90% positio yhdessä kryptovaluutassa on mielestäni täysin järjetöntä. Onnea matkaan.

 

Näytä koko viesti