Ootko ikinä miettinyt kaiken myymistä, vuoden lomaa ja vaikkapa hyvinvointiin keskittymistä? Vois olla paras +EV muuvi mitä tarjolla. Mitä jollain miljoonalla tekee, jos samalla uhraa oman terveytensä? Jossain vaiheessa kuitenki tulee se raja, jonka jälkeen sitä ei voi ostaa takaisin.
Uimahalli avautuu naapuriin noin 200 metrin päähän ensi talvena. Eli jos en pakene koko talveksi etelään, voi silloin olla optio liikuntaharrastukseen joka on aika tylsää (uimahallissa) mutta silloin ei ainakaan tarvitse kärsiä kylmyydestä.
Uimhallissahan vasta kylmä tulee. Siellä joutuu olemaan melkein alasti, vesi on kylmää, ja heti tulee vielä kylmempi olo, kun nousee altaasta ylös. Saunaan on aina liian pitkä matka (sitten se on vielä täynnäkin), ja kylmäallas on liian houkutteleva.
Uimahallissa kärsitään kylmyydestä. Ulkoillessa kylmyydestä kärsiminen on pääkaupunkiseudun lämpöasteilla ihan oman toiminnan seurausta, koska täällä on täysin mahdollista pukeutua niin lämpimästi, ettei palele.
Ei liikunnan funktio ole pelkästään kropan kunnossapitäminen, sillä se pitää myös aivot terävinä, mistä on paljon tieteellistä tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi Anders Hansenin Aivovoimaa on hyvä populaaritieteellinen teos aiheesta.
Uutistoimistot vois jo julistaa voittajan matematiikan pohjalta, mut koska vallitseva talking point on ollu "count all the votes" nii saadaan oikeest odottaa et ne kaikki äänet lasketaan :D
Aikamoinen klippi. Kertoo ehkä myös siitä, että Ruotsila saattoi olla 2016 "oikeassa", mutta tuskin hänen kvalitatiivinen analyysinsä mitenkään erityisen hyvä silloinkaan oli. "Oikeassahan" voi olla, ja silti täysin pihalla (pätee tietysti myös näihin vaaleihin).
Polleista varoitettiin. Aina tuli sama vastaus että ne on korjattu, se on niitten bisnes, ei ole shy voters, 90-99% varmuus, kaikkien aikojen ylikerroin. Tulikin flippi. Vastakkainasettelua ruokki äänekkäimmät Trumptistit joten ymmärrän hieman ärtyneen keskustelun askasta.
Keskustelu oli sen verran haipaakkaa että jätin osallistumatta vaikka ketjua seurasinkin päivittäin.
Mutta nyt jälkikäteen olisi hauska keskustella mitä tästä pitäisi oppia. Ilmeisestk gallupit on vain vaikeampia saada onnistumaan usa:ssa, väestörekisterit eivät ole yhtä hyviä kun Suomessa, pollaajat puolueellisempia ja väestö heterogeenisempää.
Ei tullut flippi, ja vaikka olisikin tullut flippi, niin flipin todennäköisyys ei ollut 100%. Nykyinen skenaario sopii ihan hyvin FiveThirtyEightin malliin. Ja ääniä lasketaan vielä.
Wisconsinissa voi rekisteröityä äänestäjäksi äänestyspäivänä, kun äänestää. Nämä rekisteröitymiset tuskin päivittyvät reaaliajassa. Tääki jää varmaan elämään MAGA-sankareiden vaihtoehtoistodellisuudessa todisteena jostain huijauksesta, kun Biden vie :D
Iltalehtikin on juuri noteerannut tämän "kohun". Ei siteerattu sanatarkasti kohukohtaa, todetaan vain, että Pyysing puhui mm. pääministerin rinnoista. Linkkiä kirjoitukseen ei uutisessa ole.