Olet täällä

Kuinka päästä pois oravanpyörästä? - 21.11.2020 10.25

RahatonMies kirjoitti:
Kapasiteettia riittää myös lukujen pyörittelyyn ja analysointiin esimerkiksi teollisuuden parissa, mutta puuttuu se lipevyys tai vaihtoehtoisesti 20 vuoden kokemus, että saisi tuota palvelua myytyä yrityksille. 

RahatonMies kirjoitti:
Oikeastaan koodauksessa ongelma on se, ettei se minua sinänsä ole koskaan kiinnostanut.

Nuo kaksi taustatietoa läpsivät toisiaan korville lujaa, ellei sinulla ole tuoda pöytään esimerkiksi ylempää  korkeakoulututkintoa tilastotieteistä ja erinomaista suullista kommunikaatiokykyä.

Omasta taustastani minulla ei ole ylempänä mainitsemistani ominaisuuksista kumpaakaan, pikemminkin päinvastoin. Mutta kun aikanaan hankin itselleni ohjelmointitaidot ja tuurillakin  avasin pari oikeaa ovea, loppu on ollut monta kertaa helpompaa kuin työurani alku. Sekä rahassa että työn koko sisällössä mitattuna.

Työnantajat ovat kyllä kiinnostuneita ja maksavatkin. Mutta se edellyttää sitä että sinulla on jotakin konkreettista mitä tuoda pöytään. Vähän sitä ja tätä ei riitä, varsinkaan jos haet data analyytikon tai vastaavaa paikkaa. Jos lähtisin/joutuisin nyt uudestaan työuralleni risaperseisenä merkonomipoikana, aloittaisin tietotekniikka- ja ohjelmointitreenit vieläkin aikaisemmin ja kahta kovempina kun tein aikanani. Tilanne on siitäkin huolimatta nyt se että minuun otetaan yhteyttä uusista työmahdollisuksista, sen sijaan että jättäisin hakemuksia.

Tee ihmeessä kuitenkin joku liike. Jo se että havaitset ongelman ja kirjoitat asiasta, on mahdollinen alku uudelle ja paremmalle elämässäsi.

Näytä koko viesti
Usa Vaalit 2020 - 26.10.2020 12.07

Turms kirjoitti:
Riippumattomia uutisia ei ole olemassakaan, mutta aste-eroja kyllä löytyy. Kun Trump jättää tuomitsematta QAnonin, ollaan asteikon äärimmäisessä ääripäässä.

Jos nyt kuitenkin olisi edes sinne päin. Muutamilla, tai oikeastaan monilla ammattitoimittajiksi itseään kutsuvilla USAn presidentinvaaleihin suhtaudutaan tunteen paatoksella  joka on yleensä varattu vastasyntyneelle jälkikasvulle tm. Siis myös Suomessa. En minä ainakaan tiedä mitä joku Joe Dole Kansasista (päätöksentekijä vaaleissa) haluaa tai tarvitsee presidentiltään, tuskin Suomen toimittajatkaan.

Kun kävin 1. kerran USAssa kauan sitten, aika monet Suomen valtamediasta hankitut suomut putosivat silmiltä maan suhteen. Pahin bias on keskustella täällä Yhdysvalloista kuten jostakin meille tutusta Euroopan valtiosta, jota se ei paikan päällä tarkasteltuna todellakaan muistuta missään suhteessa. Ei hyvässä eikä pahassa.

Näytä koko viesti
Usa Vaalit 2020 - 26.10.2020 11.23

Newbie kirjoitti:
2) On lyöty vetoa sen ehdokkaan puolesta, jonka haluaa voittavan. Sijoituspäätös on tehty tunteella eikä analyysipohjalta.

Homma lähti vahvasti tunteelle jo edellisen presidentinvaalikampanjan aikana. Asetelma: törkyturpainen monimiljonääri joka ei kaihda märän rätin lyömistä (oletetun) vastustajan naamalle missään tilanteessa vs. voitostaan etukäteen varma ja itseriittoinen demokraattien eliitti (Good morning ms. President!) Kun kävi niin kuin kävi, niin loppu on ollut vanhan toistoa melkein neljä vuotta. Jos vastapuoli tekee ihan mitä tahansa niin se lööpitetään täysin p...sestä olevana toimintana ja päinvastoin. Ennustin tuttavapiirissä vuosi sitten että turpaanlyöntikisat USAn kaduilla siirtyvät sivullisten pieksemiseen ja tappamiseen 2020, enkä mielestäni ollut paljoakaan väärässä.

Käytännössä mistään et saa riippumattomia uutisia USAn päällä olevasta presidentinkampanjasta, et USAsta etkä Euroopasta. Ihminen on laumakäyttäytymiseen taipuvainen apina joka sortuu aina uudestaan samoihin virheisiin. Siinä ainoa opetus tästä tapauksesta. Kun kumpikin osapuoli on jo löytänyt totuuden, niin varsinaisista ongelmista on turha enää keskustelemalla löytää ratkaisua.

Näytä koko viesti
Eskimot nuolemassa geishoja fetsit päässä - 29.6.2020 07.28

von Fyrckendahl kirjoitti:

Valio ja Fazer pörssissä? 

En puhunut nyt näistä kahdesta yhtiöstä, vaan ilmiöstä yleensä ja globaalisti. Jossa tietyn äärisuunnan edustajat yrittävät määritellä uudestaan sekä kansalaisten että yritysten tekemistä itse kehittelemillään moraalikoodistoilla.

Näytä koko viesti
Eskimot nuolemassa geishoja fetsit päässä - 29.6.2020 05.14

von Fyrckendahl kirjoitti:

Kolumnin aiheena ei ole ainoatakaan sijoituskohdetta, -menetelmää, -tyyliä, -menestystä tai muutakaan sijoittamiseen liittyvää.

Jos yksikin pörssiyhtiö lähtee liehakoimaan kulloistakin Tampereen yliopistossa muodissa olevaa aatesuuntaa, arvokkaita brändejään muuttelemalla tai hävittämällä, niin se liittyy sijoittamiseen mitä olennaisimmin. Kannattaa muistaa että yhteen suuntaa kumartamalla tulee samalla jne.... Takarivin ainoa neuvo toimitusjohtajalle: pidä politikointi pitkän kepinmitan päässä yrityksesi yrityskuvasta myös vaikeina aikoina.

Näytä koko viesti
Koronavirus Covid-19 - 1.6.2020 07.55

JP kirjoitti:

Hyvänä esimerkkinä tukahduttamisesta on mainittu Kiina. Halutaanko keinovalikoimaan siis tuoda Kiinan kaltainen vahva eristys, jota valvotaan poliisin tai armeijan toimesta?

Mielestäni parempia esimerkkejä ovat Etelä-Korea ja Japani. Lock downit minimissään, maskien käyttö oli kattavaa heti epidemian alusta ja perinpohjainen testaus & jäljittäminen siellä missä epidemia on oletettavasti pahimmillaan menossa.

Ruotsin takki auki tai Suomen 'olemme maailman parhaita terveydenhuollossa' (mitä nyt maskeja ei ollut edes hoitohenkilökunnalle ja testeihin pääsykin oli niin ja näin) tuskin noilla kukaan enää lähtee toiselle kierrokselle, jos tai kun epidemia taas vahvistuu myöhemmin. Japanin ja E-Korean suoritus on kovaa luokkaa kun ottaa huomioon asukastiheyden, toimenpiteiden ripeyden ja alhaiset sairastuvuusluvut koronaan. Jokainen joka on matkustanut metrolla vaikkapa Tokiossa, ymmärtää eron esim. Suomeen olosuhteissa.

Näytä koko viesti
Koronavirus Covid-19 - 30.5.2020 07.25

Tinggeli kirjoitti:

Selvityksessä todetaan, että väestön kasvosuojusten vaikuttavuudesta viruksen leviämisen ehkäisystä yhteiskunnassa on hyvin vähän tutkimustietoa. Selvitystä varten tehtyyn järjestelmälliseen kirjallisuuskatsaukseen sisällytettiin kaikki satunnaistetut tutkimukset kodin ulkopuolella käytettävien kasvosuojusten vaikutuksesta pisaravälitteisten hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä.

Luotan tulosten perusteella enemmmän Etelä-Korean, Japanin ja Taiwanin 'THLiin' enemmän kuin Varhilan tilaamaan ns. kirjallisuuskatsaukseen. Yhdessäkään valtiossa jossa maskeja on käytetty järjestelmällisesti heti viruksen alettua leivämisen (kuten ym. maat) ei epidemia ole päässyt todella pahasti karkuun. Ja sama toisinpäin. Myöskään tapauksissa joissa maskia on alettu käyttää laajemmin jo epidemian levittyä, ei ole nähtävissä että tilanne olisi muuttunut missään ainakaan huonompaan suuntaan. Lisäksi jopa THL itse suosittelee hoitohenkilökunnalle kasvomaskeja, nyt kuitenkin esitetään  kirjallisena löydöksenä että tavallinen kansalainen on niin tumpelo että aiheuttaa lähinnä haittaa itselleen käyttämällä samoja maskeja.

Tietysti jos 'kirjallisuuskatsaus' tehdään niin että poimitaan vain omia aikaisempia päätöksiä tukevat rusinat pullasta, voidaan päästä vaikka minkälaisiin lopputuloksiin. Hyvänä esimerkkinä Ruotsin Folkhälsan ja THLn Salmisen ulostulot helmi-maaliskuussa. Se voi olla kipeä myöntää että on itse tyrinyt, mutta oman virheen jatkaminen selittelemällä ja valehtelemalla vain pahentaa asiaa.. STM itse esitti blankkovalheen suojavarusteista 23.3.2020 https://yle.fi/uutiset/3-11272257 "Nyt ne rekat lähtevät liikkeelle". Yritysmaailmassa tuollaisten toimijoiden sana olisi yhtä kuin pyöreä nolla.

Näytä koko viesti
Koronavirus Covid-19 - 22.5.2020 09.36

TuuriTuuli kirjoitti:

Eli Ruotsin rajoitustoimien puute ja Suomen rajoitustoimet johtanevat joidenkin mielestä kansantaloudellisesti samaan synkkään bkt-tulokseen, olennaisin ero löytynee sairastuneiden ja kuolleiden määrästä. Itse en ota kantaa perehtyneisyyden puutteen takia siihen tuleeko Ruotsin talous olemaan kuralla siksi, että muut maat ovat sulkeneet taloutensa, vai siksi, että ruotsalaiset vapaaehtoisesti välttävät talouden pyörittämistä. Mutta kiinnostaisi kyllä tietää minkälaista akateemista jälkianalyysipaperia tästä kymmenen vuoden jälkeen kirjoitetaan.

Ruotsi on toteuttanut hybridistragegiaa siinä mielessä että on annettu suosituksia tartuntojen hillitsemiseksi ja _käytännössä_ ihmiset pyrkivät myös aina suojautumaan taudeilta (lienee evoluution tulos) Nyt nähdyn perusteella Ruotsi sai toimia varoittavana esimerkkinä muille maille, ei näin jos ja kun covid-19 epidemia rantautuu seuraavan kerran. Taudin tukahduttaminen on ollut tähän mennessä koetelluista paras sekä terveydellisessä että taloudellisessa mielessä. Ruotsi tulee näillä näkymin pumppaamaan vapaan linjan ja rajoitusten välillä selkeästi pidempään kuin virusta heti vastapalloon lyöneet maat.

THL:n Salminen kertoi vielä huhtikuussa olevansa Ruotsin Tegnellin kanssa hyvin samoilla linjoilla epidemian hoidon suhteen. Nyt tulee kuitenkin jo puukkoa selkään Ruotsille, myös rivien välistä: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/73065051-52e9-4845-9008-591a71e6bf5f

Näytä koko viesti
Koronavirus Covid-19 - 16.5.2020 04.21

Alfil kirjoitti:

Tykkäsin, kuinka THL:n Salminen oli sivistänyt katajaista kansaa:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006509686.html

Muutamia poimintoja:

...

Tegnellillä ja Salmisella on nyt ongelma. Kaverit löivät käytännössä vetoa laumasuojan toimimisen puolesta, vaakakupissa tuhansien ihmisten sairastuminen ja henki. Puhun nyt vedonlyönnistä, koska kummankin aiemmat argumentit ovat olleet yhtä ohuita tieteellisistä lähteista kuin ne ovat olleet varmoja omien teorioidensa erinomaisuudesta. Laumasuojan ja rajoitustoimien välillä hyppääminen on tähän mennessä maksanut selvästi eniten ihmishenkiä valituista strategioista, taloudellisten hyötyjen ollessa myös erittäin kyseenalaisia.

Én usko että Tegnell tai Salminen milloinkaan myöntävät olleensa edes osittain väärässä. Sekä Suomessa että Ruotsissa on puikoissa ollut fanaattisia yhden asian miehiä. Nyt juttua luistatetaan eteenpäin höpisemällä niitä näitä toisista aalloista, tietämällä etukäteen muiden maiden tulevista suurtappioista ja jopa arvostelemalla sellaisten valtioiden toimia, jotka ovat jo voineet purkaa enimmät rajoituksensa tukahduttamistoimien onnistuttua melko tai erittäin hyvin. Kaikki tuo ilman sen kummempia lähteitä tai asiaperusteluja.

Imo: miehiä vaihtoon on ainoa keino siinä vaiheessa kun johtajien työasioiden hoitaminen on mennyt herroilla niin tunteisiin, että kommenteilleen nauraa kohta puoli valtakuntaa.

Näytä koko viesti
Koronavirus Covid-19 - 12.5.2020 07.47

Arto kirjoitti:

Miksei aivohalvauksiin suhduta samalla tavalla? Niihin menehtyy samalla profiililla saman verran ihmisiä Suomessa vuosittain, mutta resurssointi on 1/10 000 koronareaktiosta?

Aivohalvaus ei tartu. Jos se niin tekisi, toimenpiteet olisivat paljon rajumpia kuin nyt nähdyt. Arjalaistyyppinen ikärelativismi vaarallisen tartuntataudin kohdalla on erittäin kalteva polku. Varsinkin siinä vaiheessa kun tehohoitopaikat ovat loppumassa koko väestöltä.

Taloudesta sen verran, etten usko esim Ruotsin pumppaavan hybridilinjan laumasuojan ja rajoitusten välillä (jos kyseessä olisi aito laumasuoja, Tegnell ja muut linjan puolesta liputtavat olisivat hankkineet tartunnan ensin itse) olevan sen enempää taloudellista kuin Etelä-Korean, Hong Kongin tai Itävallan tautia tukahduttamaan pyrkivän linjankaan. Tähän mennessä nähdyn perusteella pikemminkin päinvastoin.

Näytä koko viesti