3.7.2021 - 09:56 #71534

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Olen viime vuosien aikana käynyt läpi merkittävän kognitiivisen dissonanssin liittyen kansallisvaltioihin, nationalismiin, etnologiaan ja yhteiskuntamuotoihin. Ristiriita on näet syntynyt käsityksieni ja tuntemusteni vastaamattomuudesta liittyen erityisesti eri entiteettien asemaan. Anarkismin määrittelyni kautta olen pystynyt ratkaisemaan nämä ristiriidat jo melko hyvin. 

En enää toivo minkään valtiollisen entiteetin per se menestystä tai tuhoa. Aasiaan en osaa ottaa kantaa tältä osin, mutta ainakin länsimaat ovat niin syvästi jakautuneet vastenmielisyyteen ja toivottavuuteen, etten voi mitenkään puhua näistä kokonaisuutena. Niinpä pidän itse asiassa kaikkea entropiaa yhteiskunnan sisällä vain toivottavana, koska se heikentää ko. entiteetin kykyä vaikuttaa jäseniensä elämään ja siten vähentää sitä tuskaa, jonka epätoivottava osa entiteetistä muille aiheuttaa.

Tämä on itse asiassa itsestään selvää. Emme ole vihollisia muita vastaan, vaan toisiamme. Tässä nyt vain sattui olemaan reilun sadan vuoden periodi, kun meitä yritettiin saada uskomaan muuta. 

Lista käytännön esimerkeistä on loppumaton. Useat sen osat ovat entiteetin kieltämiä aiheita, mutta jotain voi sanoa. Esimerkiksi verotus. Kaikki verotus on väärin. 75-vuotiaana espanjalaiseen vankilaan tapettu tietoturva-asiantuntija oli ymmärtänyt tämän ja se lopulta johtikin hänen kuolemaansa. Anarkistinen filosofia ei voi millään hyväksyä verotusta, joka on kollektiivisen vallan ilmentymä. Mitään kollektiivista valtaa ei pitäisi olla. Siis määriteltynä muuten kuin spontaanina järjestyksen syntymisensä epäjärjestyksestä (joka ei kuitenkaan vähennä kokonaisentropiaa).

Suomeksi: Olen kirjoittanut tämän suomeksi, jota osaavat lähes pelkästään "suomalaiset". Se, että meillä on tällainen yhteinen attribuutti ei kuitenkaan tarkoita, että meillä olisi mitään muuta suhdetta sen enempää kuin minulla on suhdetta Hyde Parkin muurhaisiin, joiden päällle (tahattomasti, mutta välittämättä) astun juostessani. 

Tämä on (kansallisen) yhteinäisyyden kategorinen kieltäminen ja se juuri auttaa ratkaisemaan ristiriidan, joka syntyy saman (kansallisen) entiteetin sisällä vallitsevasta voimakkaasta jaosta hyvään ja pahaan.

Mikä olennaisinta: Em. formulointi ei mitenkään vaikuta itse asiaan, joka on olemassa ilman sitäkin (formulaatiota). Kyse on vain havainnosta. Siis formuloinnista riippumattomasta faktasta. Olemassaolon piirteestä. Toisin sanoen asian advokointi ei vaikuta sen olemassaoloon (ainakaan mitenkään merkittävästi). Tämä on anarkistille mieltä rauhoittavaa, koska anarkistilla ei ole kiinnostusta entiteetteihin.

Miksi en kirjoita tätä selvällä suomella niin, että useimmilla olisi tilaisuus ymmärtää asia? Juuri siksi.

0
0
3.7.2021 - 10:12 #71538

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Oikeuslaitos petti rohkeat naiset

Bill Cosby vapautui vankilasta juridisen muotoseikan takia. Se oli amerikkalaiselta oikeuslaitokselta paha epäonnistuminen.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008098990.html

Tämä siis pääkirjoitus.

Mutta kun Halla-aho arvosteli oikeudesta saamaansa tuomiota, niin sama kööri piti tätä niin vakavana tekoja, että potkut hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta olivat yksimieliset ja median tukemat.

No tämä tietty nyanssi isossa kokonaisuudessa, johon edellinen viestini liittyy. Järjestelmällä ei ole legitimiteettiä. 

0
0
3.7.2021 - 12:28 #71551

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Syyni olla juuri nyt erityisen kiinnostunut koronasta on se, että joudun tulemaan käymään Suomessa. Deltan aalto osuu juurikin Suomen lomaani ja aiheuttanee siellä täydellisen paniikin. Mieluiten en olisi silloin(kaan) siellä.

Mutta minkäs teet. Niin kauan kun lapset ovat itseni armoilla, on otettava heidän tarpeensa huomioon.

0
0
3.7.2021 - 12:31 #71552

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Olen muuten elämäni ensimmäistä kertaa seurannut striimaajaa paljon ja rahoittanutkin häntä parilla sadalla. Brittiläinen warzone-pelaaja. Tilaan tosin Pelit-lehteäkin. Aika moni lienee vain striimien varassa.

0
0
3.7.2021 - 13:20 #71553

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Torstaina upposi chippi 60 metristä suoraan sisään. Onko swingisi kehittynyt? Mitä sinulla on työnalla golfissa?

Hankalinta on juuri nyt toteuttaa rentoa bodyswingiä. Vyön soljen pitäisi kiertyä sivulle asti mailan mukana.

0
0
3.7.2021 - 13:35 #71554

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Torstaina upposi chippi 60 metristä suoraan sisään. Onko swingisi kehittynyt? Mitä sinulla on työnalla golfissa?

Hankalinta on juuri nyt toteuttaa rentoa bodyswingiä. Vyön soljen pitäisi kiertyä sivulle asti mailan mukana.

Lockdownin jälkeen löin jonkin aikaa mukavan rennosti. Sitten tuli taas liikaa yrittämistä. Nyt kun olen taas opiskelija, niin en niin paljoa golfia ajatellut.

60m chippi sisään on aika hyvin. Toista kertaa saanet odottaa.

Backswingiä kannattaa kokeilla peilin edessä vain takakädellä. Siinä näkee hyvin, mihin asti lantio kääntyy sujuvasti. 

0
0
3.7.2021 - 13:42 #71555

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Nyt olisi sitten aikaa. Eiköhän tässä tule golfattua aika paljonkin seuraavat pari kk.

Pitäisiköhän antaa itselleni pari k likeä, niin pääsis likettämään muitakin...

0
0
3.7.2021 - 13:43 #71556

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Hyvä tipsi. Varmaan jokaisella nousee kädet liian korkealle jolloin bodyn ja käsien synkkayhteys katkeaa. Driverilla ei käytännössä tee mitään koska saman mitan saa spoonilla ja paljon varmemmin.

Pitkissä 30m puteissa en enää pelaa reikään vaan alueelle tietyn renkaan sisään. Mietin vain nopeutta.

0
0
3.7.2021 - 13:46 #71557

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Kahteen puttiin tähtääminen on viisautta, jos on jo griinillä. Yhteen, jos sen ulkopuolella.

0
0
3.7.2021 - 13:49 #71558

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Liket on täysin turhia elämässä kaikkinensa.

Einstein sen totesi jotenkin... one hundred professors tried to prove that Einstein is wrong. ... And one would be enough ....

Suosio on toisarvoista kun substanssi ratkaisee. Nutseilla haluamme showdowniin. Bluffilla haluamme suosiota(tunnustusta) ja välttää showdownin kaikin keinoin.

0
0
3.7.2021 - 13:51 #71559

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Liket on täysin turhia elämässä kaikkinensa.

Einstein sen totesi jotenkin... one hundred professors tried to prove that Einstein is wrong. ... And one would be enough ....

Suosio on toisarvoista kun substanssi ratkaisee. Nutseilla haluamme showdowniin. Bluffilla haluamme suosiota(tunnustusta) ja välttää showdownin kaikin keinoin.

Minulla on vain vieroitusoireita koodaamisesta.

Liketys on metodikutsu viestin id:llä. Aluksi vain listaa kaikki halutut viestit ja sitten kutsuu jokaiselle likeä.

0
0
3.7.2021 - 13:52 #71561

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Aivoni ylikuumeni takavuosina koodatessani. Yritin miettiä miten koodata dynaamista listaa joka viittasi toiseen dynaamiseen listaan käyttäen kolmea muuttujaa ajan funktiona. Pääni yksinkertaisesti tilttasi koska pääni laskentateho ei riittänyt.

0
0
3.7.2021 - 13:58 #71562

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Spieth käyttää lähipeliin vain kahta, 52 ja 60 wedgejä. Toisella matala rulla oikean jalan kohdalta ja toisella lob keskeltä tai vasemmalta jalalta. Noilla vinkeillä pääsin pitkälle joskin kyseiset wedget puuttuvat.

0
0
3.7.2021 - 13:57 #71563

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Aivoni ylikuumeni takavuosina koodatessani. Yritin miettiä miten koodata dynaamista listaa joka viittasi toiseen dynaamiseen listaan käyttäen kolmea muuttujaa ajan funktiona. Pääni yksinkertaisesti tilttasi koska pääni laskentateho ei riittänyt.

Tuttu tunne. Kutsun sitä aivojumiksi. Siksi python kurssi olikin niin uuvuttava. Rutiinin puutteella uusi kieli ja vitusti asiaa. Onneksi ohi.

0
0
3.7.2021 - 13:58 #71564

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Spiteh käyttää lähipeliin vain kahta, 52 ja 60 wedgejä. Toisella matala rulla oikean jalan kohdalta ja toisella lob keskeltä tai vasemmalta jalalta. Noilla vinkeillä pääsin pitkälle joskin kyseiset wedget puuttuvat.

Oliver Lindelillä on vain 58.

0
0
3.7.2021 - 13:59 #71565

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Jos jättää turhat wedget pois, bägiin mahtuu pallo-onki ja makkaratikku.

0
0
3.7.2021 - 14:07 #71567

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Mihin pallo-onkea tarvitsee? Pallokalan naaraamiseen?

Sunday bag, spooni, raudat joka toinen, kaksi wedgeä ja putteri. Sikareita,sytytin, aurinkolasit, greenihaarukka ja markeri, muutama tii ja 4 palloa. Jotain snäksiä ja vesipullo.

Parhaat golfsnacksit?

Pään kautta haihtuu suurin osa ihmisen lämmöstä, joten on selvää että lippistä ei kannata käyttää koska se vaan kerää hikeä. Auringon takia voi käyttää silmiä suojaamaan ns. Bubba-mallin lippaa aurinkolasien lisäksi.

0
0
3.7.2021 - 14:14 #71570

Pihit kalastaa vesipalloja.

Eväät riippuu kentästä ja tilaisuudesta. Kierroa kun kestää 2,5-5,5 h riippuen monesta seikasta.

0
0
3.7.2021 - 14:20 #71572

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

18 reiän kierrokselle jossa ei kahvilaa tai kioskia. 4h 20min+

0
0
3.7.2021 - 14:26 #71573

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

18 reiän kierrokselle jossa ei kahvilaa tai kioskia. 4h 20min+

Riippuu myös kellonajasta ja veren promillemäärästä.

0
0
3.7.2021 - 14:34 #71574

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Alkoholin käytön olen lopettanut kokonaan sen turmeliaisuuden takia enkä halua sponsoroida valtioiden viinamonopoleja. Maria, marokkolaista tai sieniä voisin korkeintaan harkita.

Coffee shopit saisi puolestani laillistaa muuallakin Euroopassa.

Coca-cola? https://youtu.be/sco9n_JTrEM

0
0
3.7.2021 - 14:36 #71576

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Alkoholin käytön olen lopettanut kokonaan sen turmeliaisuuden takia enkä halua sponsoroida valtioiden viinamonopoleja. Maria, marokkolaista tai sieniä voisin korkeintaan harkita.

Coffee shopit saisi puolestani laillistaa muuallakin Euroopassa.

Coca-cola? https://youtu.be/sco9n_JTrEM

Coca-cola on myrkkyä (just juon).

0
0
3.7.2021 - 14:41 #71577

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru kyselytunnilla: "Ei kannata syyllistää niitä, jotka onnistuivat käymään reissulla terveysturvallisesti

Onko tämän näköinen ihminen terveysturvallinen?

Tuohan sairastuu elintasosairauteen minä hetkenä tahansa. Miksei sitä laiteta karanteeniin karkkikaupasta?

Pakkohoitoon, syyllistämättä. Ilman antabusta ei saa mennä ravintolaan.

0
0
3.7.2021 - 14:47 #71578

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Jaa. Minä kyllä nautin vapaudesta kaikin puolin ja suosin sen myös muille. Myös läskeille kuuluu sananvapaudet ja ministereinä saavat vapaasti säännellä miten haluavat. Haukka saa hakea vedestä niin paljon kalaa kuin suinkin ja diktaattorit lahdata ihmisiä. Vapaudelle ei loppupeleissä voi laittaa rajoja tai kieltoja saati estoja. Vapaus saattaa olla jonkinlainen vakio universumissa, kuten vaikkapa veden määrä. Vai onko sekään? Tuskin.

0
0
3.7.2021 - 14:48 #71579

Ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan vähäisen määrän vapautta, saadakseen vähäisen määrän turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta eivätkä turvallisuutta.

Krista Kiuru on jollekin ministeri. Minulle ei. En ole allekirjoittanut mitään jäsenyyskaavaketta.

0
0
3.7.2021 - 14:50 #71580

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Kristan valtabluffi perustuu väkivallan ja sosiaalisen häpeän uhkaan. Edellinen on puhdas bluffi ja jälkimmäistä en tunne.

0
0
3.7.2021 - 14:53 #71582

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724
Dharma kirjoitti:

Ihmiset, jotka ovat valmiita luopumaan vähäisen määrän vapautta, saadakseen vähäisen määrän turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta eivätkä turvallisuutta.

Maailmankuvaani kuuluu, että vapaudet on absoluuttiset. Eli kyseisillä ihmisillä on vapaus valita luopuminen vähäisestä määrästä vapautta saadakseen vähäisen määrän turvallisuutta.

0
0
3.7.2021 - 14:57 #71584

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Elämä on kuoleman vastakohta, eläväisyyttä, liikettä, liikkumattoman ja paikalleen jämähtäneen vastakohta. 

Elämän tarkoitus on kestää aikaa. Ja kestää on subjektiivinen ilmaisu, jonka voi käsittää vaikkapa nauttimisena tai kuka mitenkin.

0
0
3.7.2021 - 14:59 #71585

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tietysti joka kerta, kun tottelet, luovut vapaudestasi. 

Minua on auttanut se, etten ole hyvin pitkään aikaan ollut riippuvainen sosiaalisesta hyväksynnästä. Tällainen prosessi vapauttaa yhteisöllisistä normeista.

0
0