Koronavirus Covid-19

12.8.2020 - 21:03
#46020
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

No niin, MTV-uutiset kaivanut jostain THL-ennusteet Loka-Marraskuulle. Ilman maskeja emme pysty välttymään 5000-10000 viikkotartunnalta, kun nyt 25 viikossa tartuntoja on rapiat 8 tonnia. Tulee mieleen se surullisenkuuluisa kevään paniikkiennuste , jonka mukaan tauti vyöryy läpi kansan ja 40-80 prosenttia sairastuu. No, paniikinlietsojat saavat vettä myllyyn ja twitter laulaa surusäveliä seuraavat viikot. Uuden Suomen paniikkiguru toimittaja Teppo lyö laudalta vanhat ennusteet, ja ennustanee viikon sisään 102 prosentin sairastuvuutta syksyn rundille. 

Se on totta, että taudin vyöryä ei pystytä estämään täysin kun kevään eristys toimi liiankin hyvin. Nyt se ei auta kuin ottaa vastaan, ja toivoa että arvontakorista nousee mustan pallon sijaan joku niistä monista monista valkoisista. Alle 70-vuotiailla arvontakorissa on liitännäisairauksista huolimatta vähintään 99 valkoista kuulaa yhtä mustaa kohti, ja valkoisten määrä nousee iän aletessa ja liitännäissairauksien puuttuessa jopa sellaiseen tilaan että on suurempi vaara hukkua valkoisten pallojen alle kuin löytää ihmiselämän aikana se ainut musta pollura. Ja HUOM! Arvontaan joutuvat siis osallistumaan vain ne, joilla TODETAAN covid-tartunta, eivät kaikki.

Jos THL:n ennuste menee edes osin oikein, Tegnellin ja Giesecken kohuttu punaviinipäissä tehty taktiikkataulu on vastustajille yhtä myrkkyä kuin Masken Carlsson tai Mats Sundin viime minuutilla. Päivitetyn tiedon mukaan pandemian aikana Masken pärjää tästä duosta paremmin epidemian kourissa, sillä maskista on ainakin Pirta Hotulaisen eroon koronasta työryhmän mielestä isoa apua. Mikäli Hotulainen kiihkoapureineen tietää asian paremmin kuin moni muu, sopii se hänen Pirtaan.  Jos THL räiskii ennusteensa paremmin kuin Kaisa Mäkäräinen varapatruunansa, Ruotsi korkkaa voiton taloudellisesta pelistä, ja lähdemme tulevaisuuteen aikanaan takamatkalta.

Ravintola- ja lentoala ottavat hittiä jo pelkästään tästä uutisenjulkistamisesta, ja näiden yhtiöiden talousvastaavat laittavat täristen puljuja jo mielikuvissaan kiinni määräämättömäksi ajaksi. Tällöin valtioiden kirstunvartijoille tulee selviämään toimijoiden tuen tarve, käsi ojossa ovat ainakin ravintola-alalta yllätetty Oho Partners ja Ilmailusta vaikkapa Saksan valtion kassaa miinoittava Luft-Ansa. Valitettavasti tästä on se seuraus, että taloudellisen dilemman lisäksi mielenterveysongelmien määrä tulee räjähtämään käsiin siinä määrin että covid-19 kuolemat ovat siinä pisara meressä. Vanhan Vaasan mielisairaalassa raivataan lisää tilaa avaamalla Jammu Siltavuoren jäädytetty ja "kattoon nostettu" pehmustettu huone uusiokäyttöön. 

EDELLEEN PAINOTAN:

- tartuntamäärät eivät ratkaise kuinka onnistunut Suomen taktiikka syksyllä on, vaan tehohoitoon joutuvat ja kuolemat. Jos Espanjaa katsoo alustavana esimerkkinä, voidaan selvitä hyvinkin snadeilla kuolemilla kun kaikki menee hyvin. Laskisin Suomen tehohoidon toimivuuden Espanjaa jopa edelle, ja kun Espanjassa toinen aalto on kaatanut muutaman hassun vanhuksen niin pelolle ei kannata antaa ainakaan etukäteen liian suurta jalansijaa. Ruotsinkin koko alkuvuoden kokonaiskuolleisuus oli Twitterissä tänään julkaistun taulukon mukaan normivauhdissa, samoissa luvuissa kuin 2017 ja 2018 ja alempana kuin 2015. 

- kaikki muutkin maat ottavat hittiä, USA, Brasilia, Ruotsi ja Valko-Venäjä tosin muita vähemmän kun toinen aalto iskee kuin Toukon seuraaja Iris Flinkkilän jälkiliukkaille. Tässä on eeppinen sauma Ruotsilla kostaa meille, ja laittaa matkustusrajoitukset Loka-Marraskuussa täältä sinnepäin. Veikkaan, että näin jopa tapahtuu. Ja jos tapahtuu, niin äkkiä isolla autolla Pohjoista kohti ja lätkäkassilla nuuskaa matkaan. Katukauppa-arvo nousee rajojen sulkeutuessa niin, että tullikin tulee kysymään sattuuko kyseisen liikemiehen portfolioon kuulumaan huuleen tykitettävä musta kulta. Ruotsissa puolestaan "Den skrattar mest, vems taktik är bäst" tai jotain sinnepäin sanoo Anders Tengele New Kids on the Flockia kuunnellessaan.

- Ensi keväänä jos vakavat tautitapaukset jäävät maltillisiin lukemiin versus kausiflunssat, on yhteiskunta varmasti taas pykälän rohkeampi pitämään yhteiskuntaa auki. Itse odotan eniten, että Royal Caribbean aloittaa risteilyt hyvillä turvallisuusprotokollilla ja pääsen nauttimaan hienosta konseptista joka on ollut liian pitkään tauolla. Ehkä Allure ja Oasis of the Seas saavat jopa sisarlaivan jonka nimeksi ajan hengessä leivotaan Corona Virus Di Seas. 

 

13.8.2020 - 22:20
#46086
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367

Kylläpä on maskeista höpisty tänään..Maskit sitä, maskit tätä. Sieltäkö se pelastus löytyy. Ulkomailta sitä tautia lennätetään ympäri Suomea. Keskittykää jauhamaan siitä ja sitäkautta hupimatkailun pysäyttämiseen.. Vai onko tämä tietoinen epätoivoinen  temppu yrittää kääntää huomio toisaalle.  

Kolme vkoa sitten taisin antaa ohjeen pysäyttää hupimatkailu. Tälläkään kertaa ei kuunneltu ja samat ääliöt on taas lässyttämässä kun tartunnat lisääntyy..Historia toistaa itseään yhä uudelleen. Jo alkuvuodesta ohjeistin vaihtamaan koko köörin. Ei vaihdettu = Mikään ei muuttunut.

14.8.2020 - 04:49
#46088
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

KuvaJa mukavaa iltaa arvon palstalaiset. Nopea päivittäis (tai yö-) katsaus coronatilanteeseen. Yllä Euroopan koronatartuntojen ja kuolleiden kartta, jossa näkyy että tartuntamäärät ovat lähteneet nousuun 10.7 paikkeilla eli reilut viitisen viikoa sitten. Kuolleiden määrä on kuitenkin "vakioitunut" eikä minkäänlaista nousupainetta ole näköpiirissä. Tämä on erinomainen merkki, sillä itämisaika, taudin pahenemisaika ja mahdollinen Monosen auton saapumisen aika ovat aikajanalla keskimäärin kolmisen viikkoa (tässä voi toki olla vaihteluita 2-4 vkon välillä). Joka tapauksessa kun viiden viikon kohdalla ei ole pienintäkään merkkiä että kuolleisuus lähtisi nousuun, voidaan todeta että menee vahvemmin kuin Miika Juntusella. Kuka pelkää mustaa miestä leikki sai Kokkolassa yhden valmennusuran loppumaan, mutta Kuka pelkää sakaraista pienhiukkasta- leikkijöillä menee pykälän verran paremmin.

Suomen tartunnoissa eletään tällä hetkellä suoraansanottuna vähän vittumaisessa tilanteessa. Twitter-epidemiologit ja maskihurmos- liike juhlivat kun Skopjesta laskeutui eräänä Lauantaina Turkuun muuan metallilintu kyydissään näkymättömiä piikkisakaroita rykiviä Kosovolaisia. Näin saatiin statistiikat sille nousu-uralle, jota heidän laskevan käyrän liike suorastaan huusi, pyysi ja tarvitsi. Tästä seuraa se jatko tarinalle, että seuraavan Pitääkö olla huolissaan tv-parodian katsojakysymys on kestääkö Krista Kiurun psyyke, kun rouvan ideologiaan ei "ostan yksityiseltä kalliilla" - ajatus oikein kuulu ja tällä hetkellä juhlivat HUS:N covid- testikoneen hajoamista + Skopjen ihanaista lentoreittiä Terveystalo ja Mehiläinen. Kiurun kynnyskysymys kun testikapasiteettia todennäköisesti tarvitaan edelleen lisää, on se että annetaanko Mehiläiselle lisää rahaa. Tämä on Shakespearen sanoin dilemma mallia to BEE or not to BEE. (Bee=Mehiläinen jos joku ei tätä osaa kääntää, tosin sitä en kyllä epäillytkään)

 Jatkotartunnat tapahtuvat ensisijaisesti perhepiirissä (ja perhepiirissä taudin tarttuminen on hyvin todennäköistä, jopa koko perheen lävitse). Lisäksi vaaranpaikoiksi ovat osoittautuneet suuret synttärijuhlat, tästä on esimerkkejä ollut lehdissä Virosta, sekä eilen myös Norjasta. Perhepiirissä tartunnat tapahtuvat pitkäaikaisen ja läheisen altistumisen seurauksena, isoissa juhlissa puolestaan varmasti Kuningas Alkoholilla on osuutensa asiaan. Juhlista tekee normibaaria moninkertaisesti vaarallisemman se seikka, että juhlissa seurustellaan monen ihmisen kanssa, kun taas baarissa saatetaan istua siinä samassa nurkkapöydässä koko setti ja encore vielä päälle. Suomessa suurjuhlissa ollaan vielä toistaiseksi oltu tällä rundilla (Keväällä oli Sipoossa 1) ilman super-spreaderia, ja Eeva Ahtisaari edelleen jatkaa jatkotartunnat pistepörssin kärkihaina vahvan keväisen Naistenpäiväkonsertin esityksen jälkeen.

Kaupoista, ravintoloista ja joukkoliikenteestä lähtöisin olevat tartuntaKETJUT loistavat edelleen ainakin Suomessa poissaolollaan. Esim. Kotkan Amarillossa keltainen lehdistö huusi 200 ihmistä pelon rajamaille, koska olivat "altistuneet". Tosiasiassa ainuat jotka näissä tilanteissa ovat vaarassa, ovat edelleen ne oman pöytäseurueen jäsenet, joskin heilläkin on hyvä matemaattinen sauma välttää miina. Eli tämä tauti tarttuu ennemmin tutuilta tutuille kuin Legendaarisen NHL-tappelija Tie Domin serkulta Ran Domilta. Sattumageneraattorin kautta sen voi saada muustakin pöytäseurueesta oleva, mutta tällöin pitää esim. tuulikaapissa osua suoraan pärskeeseen jos arvon Superspreijarin nokkaa sattuu kutittamaan juuri samalla hetkellä kun kävelet ohi, ja Niiskuneidillä on jostain syystä niin hitaat refleksit että aerosolien hallittu ohjaaminen hihaan tai paidan sisään ei natsaa.

Jos covid-19 tarttuisi kuten valtaosa kansasta luulee ja pelkää olisi tilanne jo ohi Tegnellin pelikirjan mukaisesti. Jos covidin leviämisen ennustaminen olisi veikkauksen peli, käteen jäisi peruskansalaiselle lomatonnikaupungin sivuosuma, niin vihkoon jengi yliarvioi taudin tarttuvuuden. Jos airborne-mallinen piikkiproteiini suorastaan liimautuisi perusjampan limakalvoon kuin magneetti, tauti olisi jyrännyt läpi pallon keväällä , ja silloin THL:n 40-80 prossaa kansasta sairastaa ennuste olisi cool ja Mika Salminen koko Suomen unelmavävy. Tegnellin naama loistaisi lisäksi Mount Rushmoren kivipaaden kyljessä , ja Uncle Donald jäisi tältä osin nuolemaan näppejään.

Nyt ollaan kuitenkin nähty, että tauti ei tartu lainkaan niin vihaisesti kun muutamat asiantuntijat olettavat ja mikäli keväällä todetaan että tauti ja sen vaarallisuus sekä virulenttius "laantuu" edelleen (kuten se on jo runsaasti laantunut) niin samalla kun Mikko Paunio, Seppo Meri ja Jukka Lumio huudattavat Covid-palkintogaalan yleisöä tulemalla jylhän marssimusiikin ja savukoneen sekä valonheitinten tahdissa palkintolavalle kuittaamaan Man of the Match- pystin, niin samalla ovenavauksella WHO:n Tedros, hypersupercyber epidemiologist of Philadelphia of Epidemiologist of expert of virus of eroonkoronasta of director Tuuli Lappalainen ja monet propellihatut saisivat verokortin handuun.

Herää väkisinkin kysymys onko jollain salamavaloissa keikistelevällä maskihurmostelijalla tarkoitus tehdä temppu mallia Sarmaste Next Generation, eli onko omistusta kangasmaskeja valmistavasta yrityksestä tai vastaavasta. Mikäli on, niin syvästi toivon että tässä keikassa ei ole Onni myötä. Vanhojen ihmisten kuolleisuuden pysyessä "järjen rajoissa" ja yksittäisen nuorempien sytokiinimyrskyjen vuoksi yhteiskunnan sulkeminen ja maskien pakkomyynti on siinä ja tässä- osastoa. Toki, jokainen joka maskia haluaa käyttää se hänelle ilman muuta suodaan (ja varmaan jotain vaikutusta kokonaistartuntojen määrään), mutta en olisi ikinä uskonnut että näkisin elämänkaareni aikana Suomessa uuden uskontokunnan perustamisen. 

Vielä sananen tartunta- ja testimääristä. Kevätkierroksella 4.4 oli Suomen uusien todettujen tartuntojen all-time-high päivä, ja tuolloin testien määrä oli n. 1700. Viime päivinä on testattu viisinkertainen määrä bauttiarallaa, joten kun Huhtikuun alkupäivinä todettiin parisensataa tartuntaa niin nykytesteillä pitäisi puhkaista tonnin raja per päivä, jotta voitaisiin todeta epidemian riehuvan yhtä voimallisena TARTUNTAMÄÄRIEN suhteen kuin keväällä. Moni jauhaa sitä samaa saakelin mantraa, että kuolinprosentti on pienentynyt testauksen lisääntymisen johdosta, ja koska yhä nuorempia sairastuu. Aivan totta, mutta valtiovarainministeri Vanhanen haluaa varmasti tulevaisuutta varten dataa juuri siitä, paljonko on tappavuusprosentti KOKO KANSALTA, niinhän se mortality lasketaan myös kausiflunssassa, ja ei tarvitse löytää uutta Pythagorasta vaan vanha laskentakaava piisaa.

On aivan yhtä utopiaa ajatella kuin että sateenkaaren pää olisi sattumalta juuri Aarnion kuorikatepenkissä, että keväällä kun testeihin ei päässyt kuin hoitokotien vanhukset ja terveydenhuollon oireiset työntekijät (jos hekään) niin kuolinprosentti tautiin olisi ollut silloin pieni. Nyt syksyn rundilta saadaan realistinen prosentti (jota voidaan vielä pienentää jonkin verran toteutuneesta datasta, sillä oireettomia jää väkiselläkin piiloon) ja siitä valtiot saavat uusien rajoitustoimenpiteiden keksimiseen / käyttämättä jättämiseen uusia tiedonmurusia, ja data on avointa kuin Katiska-koplan EncroChat puhelimissa. 

 

 

14.8.2020 - 21:31
#46133
+125
Liittynyt:
5.1.2018 - 11:44
Viestejä:
Viestejä: 69

Plottailin dataa hieman. Datasettinä kaikkien Euroopan yli miljoonan asukkaan maiden todetut koronatapaukset ladattuna palvelusta https://opendata.ecdc.europa.eu/covid19/casedistribution/csv/. Ensimmäisessä yhteenlasketut tapauksien määrät suhteessa populaatioon maittain, toisessa päivittäisten tapausten seitsemän päivän liukuva keskiarvo. Klikkaamalla saa hieman isommaksi.

14.8.2020 - 21:43
#46135
+1
Liittynyt:
27.5.2018 - 19:48
Viestejä:
Viestejä: 10

Suomessa demokratia tarkoittaa, että vähemmistön mielipiteet ja käyttäytyminen tulee hyväksyä, ei saa määräillä. Omista päätöksistä vastuun kantaminen kuuluu yhteiskunnalle, ei yksilölle. Jatketaan. 

15.8.2020 - 09:59
#46154
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367

Coron nääs:

"Vielä sananen tartunta- ja testimääristä. Kevätkierroksella 4.4 oli Suomen uusien todettujen tartuntojen all-time-high päivä, ja tuolloin testien määrä oli n. 1700. Viime päivinä on testattu viisinkertainen määrä bauttiarallaa, joten kun Huhtikuun alkupäivinä todettiin parisensataa tartuntaa niin nykytesteillä pitäisi puhkaista tonnin raja per päivä, jotta voitaisiin todeta epidemian riehuvan yhtä voimallisena TARTUNTAMÄÄRIEN suhteen kuin keväällä."

-Ei se ihan noin mene, nimittäin suurinosa nykyisistä  testeistä on turhaa ja hukkaan heitettyä rahaa. Vain 0.3% nykyisistä testeistä on ollut positiivisia. Mikäli testataan vieläkin enemmän, niin prosentti putoaa edelleen. 

Luulisi Covid 19 oireenkuvan olevan jo selkiintynyt siinä määrin, että edes prosentin verran tutkituista olisi positiivisia.. Nyt viedään testauskapasiteetti vääriin ihmisiin, niin saattaa käydä sitten niin, että se oikeasti sairas joutuu odottamaan tuloksiaan!.  Kyllä tuohon hommaan pitäisi saada enemmän järkeä.

15.8.2020 - 10:20
#46157
+476
Liittynyt:
21.10.2018 - 11:59
Viestejä:
Viestejä: 432

Stone on nyt kyllä tossa viimesimmässä viestissä oikeilla jäljillä, jos tarkastellaan testin kustannuksia/todettu tartunta. Kokonaisuuden kannalta tuo ei toki oo järkevin tarkasteltava seikka.

Koska epidemian alussa testattiin rajoitetun kapasiteetin vuoksi vain vähän, niin porukkaa ohjattiin testiin vain kun todennäkösyys viruksesta oli suuri. Nyt testataan ihan varmuuden vuoksi. Huhtikuun tilanteesta ei voi vetää sellasta päätelmää, että koronaviruksen saaneiden osuuden testatuista voisi yleistää koskemaan koko väestöä. Mitä enemmän testataan, niin sen pienempi on viruksen saaneiden osuus, mikäli testattavia ei valita satunnaisesti koko väestöstä.

Jos koronatilanne olisi nyt yhtä paha kuin se oli tuolloin huhtikuun alussa, niin se ei tarkota, että positiivisen testitulosten määrä/testatut olisi yhtä suuri kuin huhtikuussa pienemmällä testimäärällä.

16.8.2020 - 08:02
#46239
+476
Liittynyt:
21.10.2018 - 11:59
Viestejä:
Viestejä: 432

Paljoko noille sairaanhoitajille pitäis oikeen maksaa palkkaa? 90e hälytysraha ja normipalkka lisineen ei riitä koronanäytteidenotosta. Ite menisin koska vaan töihin, jos mulle maksetaan 90e hälytysraha. Twitterissä vaativat 100e/h palkkaa, jotta vaivautuisivat lisätöihin.

Samalla valittavat kuinka meni pari tuntia ylitöiksi, kun joutuvat asiakkaan kanssa odottaa Kela-kyytiä. Siis jos odottamisesta maksetaan palkka ylityölisillä korotettuna, niin ite olisin ainakin todella tyytyväinen helppoon rahaan. Samalla täytyy ihmetellä, että miksi sairaanhoitajan tarvii odottaa asiakkaan taksikyytiä. Eikö sen olis voinut tehokkaamminkin hoitaa. Ainiin, kyseessä julkinen puoli.

Jos mulle maksettaisiin samanlaiset lisät kuin sairaanhoitajille, niin olisin ihan mielelläni koska tahansa menossa töihin ja tekemään ylitöitä, vaikka olis miten kiirettä töissä. 

Sairaanhoitajilla ei ehkä peruspalkka oo erityisen suuri, mutta lisillä se on kyllä hyvä. Ylitöitäkin saavat viikonloppusin puskea vaikka kuinka paljon. Jos mulla olis samanlainen työtilanne, niin olisin todella tyytyväinen.

 

16.8.2020 - 11:41
#46249
+1809
Liittynyt:
14.7.2016 - 14:27
Viestejä:
Viestejä: 1743
Trolli kirjoitti:

Paljoko noille sairaanhoitajille pitäis oikeen maksaa palkkaa? 90e hälytysraha ja normipalkka lisineen ei riitä koronanäytteidenotosta. Ite menisin koska vaan töihin, jos mulle maksetaan 90e hälytysraha. Twitterissä vaativat 100e/h palkkaa, jotta vaivautuisivat lisätöihin.

Samalla valittavat kuinka meni pari tuntia ylitöiksi, kun joutuvat asiakkaan kanssa odottaa Kela-kyytiä. Siis jos odottamisesta maksetaan palkka ylityölisillä korotettuna, niin ite olisin ainakin todella tyytyväinen helppoon rahaan. Samalla täytyy ihmetellä, että miksi sairaanhoitajan tarvii odottaa asiakkaan taksikyytiä. Eikö sen olis voinut tehokkaamminkin hoitaa. Ainiin, kyseessä julkinen puoli.

Jos mulle maksettaisiin samanlaiset lisät kuin sairaanhoitajille, niin olisin ihan mielelläni koska tahansa menossa töihin ja tekemään ylitöitä, vaikka olis miten kiirettä töissä. 

Sairaanhoitajilla ei ehkä peruspalkka oo erityisen suuri, mutta lisillä se on kyllä hyvä. Ylitöitäkin saavat viikonloppusin puskea vaikka kuinka paljon. Jos mulla olis samanlainen työtilanne, niin olisin todella tyytyväinen.

 

Ei muuta kun opiskelemaan. Töitä riittää varmasti jatkossakin. Jos kateeksi käy niin kyllä sä niihin töihin pääset. 

16.8.2020 - 11:46
#46251
+700
Liittynyt:
25.6.2020 - 10:04
Viestejä:
Viestejä: 315

Ensimmäistä kertaa varmaan näin kommentin siitä että Suomessa sairaanhoitajilla olisi hyvä palkka kun suhteuttaa työn vaatimustasoon. Saati sitten nyt korona-aikaan kun ihan normiaikaan työ on aliarvostettua palkassa.

Muutenkin korona-aikaan on taas puhuttu siitä kuinka arvokasta työtä sairaanhoitajat tekee ja on kaikkia tempauksia missä taputetaan ja kiitetään heitä mutta varmaan lämmittäisi enemmän se kun näkisi palkassa myös tämän arvostuksen.

16.8.2020 - 12:28
#46259
+78
Liittynyt:
14.8.2020 - 21:19
Viestejä:
Viestejä: 7

Perusterveydenhuollon volyymi laski kolmasosalla koronan takia. Sairaalassa oli enimillään alle 300 koronapotilasta. Nallet ilmestyivät ikkunoihin ja sairaanhoitajat halusivat lisää palkkaa työmääränsä vuoksi.

Sama juttu pyöräteissä, hehkulampuissa, monikulttuurisuudessa, torikulttuurissa, viinikulttuurissa ja sen sellaisessa: kaikkea yritetään tuoda Suomeenkin, mutta ei oikein toimi.

16.8.2020 - 13:31
#46262
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367
Trolli kirjoitti:

Paljoko noille sairaanhoitajille pitäis oikeen maksaa palkkaa? 90e hälytysraha ja normipalkka lisineen ei riitä koronanäytteidenotosta. Ite menisin koska vaan töihin, jos mulle maksetaan 90e hälytysraha. Twitterissä vaativat 100e/h palkkaa, jotta vaivautuisivat lisätöihin.

Samalla valittavat kuinka meni pari tuntia ylitöiksi, kun joutuvat asiakkaan kanssa odottaa Kela-kyytiä. Siis jos odottamisesta maksetaan palkka ylityölisillä korotettuna, niin ite olisin ainakin todella tyytyväinen helppoon rahaan. Samalla täytyy ihmetellä, että miksi sairaanhoitajan tarvii odottaa asiakkaan taksikyytiä. Eikö sen olis voinut tehokkaamminkin hoitaa. Ainiin, kyseessä julkinen puoli.

Jos mulle maksettaisiin samanlaiset lisät kuin sairaanhoitajille, niin olisin ihan mielelläni koska tahansa menossa töihin ja tekemään ylitöitä, vaikka olis miten kiirettä töissä. 

Sairaanhoitajilla ei ehkä peruspalkka oo erityisen suuri, mutta lisillä se on kyllä hyvä. Ylitöitäkin saavat viikonloppusin puskea vaikka kuinka paljon. Jos mulla olis samanlainen työtilanne, niin olisin todella tyytyväinen.

 

Itse en menisi tuonne sairaiden joukkoon mistään hinnasta, enkä myöskään koskaan ole iloinnut ylitöistä, koska on muutakin elämää kuin tienata verotuloja jaettavaksi ympäri maailmaa ja loputhan säästöt inflaatio viepi aikaa myöden..

-Näin me ihmiset olemme erilaisia.

17.8.2020 - 10:31
#46310
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367

 

Ruotsalaistutkijoiden näkemyksiä:

"Onko korona lapsella vakava?

Ruotsalaistutkijat pitävät harhaanjohtavana käsitystä siitä, että lapsi ei voi sairastua vakavasti koronavirukseen. Tutkijoiden mukaan useimmat lapset saavat infektion lievänä, mutta heille voi kehittyä muita sairauksia koronaviruksen myötä. Tällaisia tapauksia on tutkijoiden mukaan Ruotsissa noin viisikymmentä, ja kaikki ovat vaatineet sairaalahoitoa.

Koronan vuoksi maassa 32 lasta on ollut tehohoidossa, ja 147 muuta lasta sairaalahoidossa. Yksi on kuollut. 

Ruotsalaistutkijoiden mukaan on vakavaa, että koronan pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta. Heidän mukaansa viruksen on raportoitu vaikuttaneen muun muassa sydämen, keuhkojen ja aivojen toimintaan.

– Siitä, miten covid-19 vaikuttaa ihmisten terveydentilaan pitkällä aikavälillä, meillä ei ole tietoa, kirjoittavat tutkijat."

17.8.2020 - 12:52
#46329
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

Hohhoijaa piti ihan todeta kun tähän aamuun heräsi. Uusi Suomen paistitoimittaja Teppo saa vakavan haastajan kun tutkijatohtori Solanpää on vetänyt sieniä väärästä pensaasta. Solanpään malli ennustaa Suomeen kuukauden sisällä 3000-10000 tartuntaa päivässä, siis vittu päivässä. Jenkit ei pystyny edes yrittämällä saamaan yli 80 K tartuntaa päivässä, niin suhteutettuna heidän väkilukuun olisi arvon tohtori ennuste 650 K tartuntaa per pv. Meni tunteisiin, ja suuresti. Solanpään muksujen huoneessa katsellaan dvd:ltä joko Sieni merenneito tai Sieni talo preerialla ohjelmaa, pakosti. Trump tuntuu tosi fiksulta äijältä, kun löydetään sopiva verrokki- Janne S. Todennäköisyyslaskennan erikoismiehenä näen superison sauman sille, että Platoon tietokonepeli latautuu Commodore 64:lla alle puolen tunnin, verrattuna Jannen käyrän toteutumiseen.

Jos perhanan asiantuntija pystyy vetämään noin vihkoon, niin on suoranainen ihme että työpaikan saa pitää. Säämies ja tutkijatohtori, siinä kaksi ammattia missä epäonnistut niin paijataan päälle. Rekkakuski olis vetäny täysperävaunun ojaan, poliisi olisi maannut jonkun kaulan päällä tai palomies olisi koittanut kusemalla sammuttaa megamaastonpalon- siinä verrokkia Solanpään ammattitaidolle. Ennemmin nähdään Päivi Räsäsen ajamana joka kymmenes juoma ilmainen pahvileimakortti, kuin Solanpäältä realistinen arvio. Tällä hetkellä käy kateeksi salkkareiden Aaroa, sillä tämän Solanpään jutun haluaisin unohtaa Amnesia-teemalla. Vaikka kaikki Suomalaiset olisivat syyskuun lopussa Punaisen ristin suusta suuhun elvytyskurssilla samaan aikaan, ei Solanpäämies saa arviotaan oikeaksi. 

Jätän tämän tähän, sillä lietsominen on saavuttanut uusimman levelinsä enkä pysty nyt edes puujaloilla keventämään tunnelmaa. Tilasin Amazonista pahvisen Solanpään kuvan ja alan heittää siihen tikkaa. Solanpään arvion metsään meno on yhtä seinävarma kuin Frida Kahlon maalaus Behmin biisissä, puhuu aika Behmeitä toi professöör. Koitan huomenna jatkaa asialinjalla. 

17.8.2020 - 15:56
#46364
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367

Se, että Skopjen lennot jatkuvat ja sallitaan jatkuvan edelleen kertoo kyllä mielestäni jotain näistä ihmisistä..Varmasti tiedätte ketä ihmisiä tarkoitan..

17.8.2020 - 17:00
#46366
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

Ei tultu hullua hurskaammaksi. Edellisestä viestistä muutama tunti ja sappi kiehuu kovemmin kuin koskaan. Tutkijatohtori Solanpäältä pitäisi kieltää sana eksponentiaalinen, on kyllä ukko kujalla. Tulee mieleen se upm:n luottamusmies video netistä missä tehtaan sulkemisen jälkeen mtv-uutisille ainut lausunto oli "taidan vetää kunnon kännin tänään". Tai Aku Ankan se taskukirja missä oli Herra Pänni niminen henkilö jolla kävi kalassa huono flaksi. Klausuuli siinä sarjiksessa oli "Nimenne on Pänni, ja teitä pännii koska ette saa toutaimia". Tänään minä olen Herra Pänni ja Solanpää on toutain.

Eihän nyt kukaan saa eikä voi ennustaa 10000 tartuntaa Suomeen. Siis meille jossa sukupolvet asuu erillään ja poskipusukulttuuria nähdään lähinnä Serranon perse tv-sarjassa. Tutkin world-o-metersin tilastot kaikista maista vielä kerran, jottei jää mitään epäselvää. Koronan tarttuvuusluokka ei ole sellainen, että Suomen olosuhteissa mennään 10 K päiviin. Tekisi mieli luvata ihan bonus-betsinä että vaihdan nimeni Herra Pänniksi maistraatissa jos arvon Solanpään ennuste toteutuu. Se olisi mukava pikku adrenaliini-piikki, mutta miksi luvata kun siihen on saumat nolla. Äsken tuli telkasta uutiset selkosuomeksi, ja näin sieluni silmin Solanpään lähetyksessä, joka oli otsikoitu Uutiset pelkosuomeksi.

HUS-alueen tartunnat ovat Skopje poislukien oikein hyvällä mallilla, joskin jo aiemmassa vakiofeikkauksessani sanoin että kevään tartuntamäärät puhkotaan nyt Syksyllä mutta kuolemat jäävät underiin. Siinä vastine Solanpäälle, joka on henkilönä mallia pahvinen tunnuslukukortti siinä missä itse olen moderni tunnuslukusovellus. 

 

17.8.2020 - 18:00
#46368
+601
Liittynyt:
26.11.2018 - 18:55
Viestejä:
Viestejä: 714
shaksuka kirjoitti:

https://twitter.com/JuhanaBrotherus/status/1295351326126354434?s=20

Mitä matalammalla tartunnat pysyvät, sitä pienemmän kolauksen talous ottaa. Jännä, ihan kuin olisin yrittänyt toitottaa tätä päivänselvää asiaa koko kevään, mutta kuulemma talous ja terveys olivat eri vaakakupissa ja virus piti päästää leviämään koko kansan läpi talouden pelastamiseksi. blush

Samoilla linjoilla oltu. Kuolleet eivät talouteen juurikaan vaikuta vaan kuoleman pelko on se, joka pysäyttää.

17.8.2020 - 22:00
#46400
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367

"Mikäli Suomi päättäisi palauttaa sisärajavalvonnan jokaiseen raja-arvon ylittävään maahan, jäljelle jäisi enää Latvia ja Unkari."

 

-Juuri näin pitäisikin toimia ja pysyä sovitussa.

 

19.8.2020 - 13:35
#46620
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367
Kancho kirjoitti:

Laaja mielenkiintoinen artikkeli COVID-19 rokotteiden kehittämisestä taloudelliselta kannalta.
Erityishuomiona arviot että huonommassakin tapauksessa hyväksyttynä olisi 6-12kk sisään 7 eri rokotekandidaattia.

https://www.mckinsey.com/industries/pharmaceuticals-and-medical-products...

 

Vaikka rokote tulisikin, niin suostuuko sitä ottamaan edes 20% väestöstä? 

Nyt on alettu perumaan e-euroopan matkoja, sekä huutelemaan lomalaisia kotiutumaan.. -Varoitin kyllä ihmisiä palstalla hyvissä ajoin, että näin tulee tapahtumaan.  -Turha varailla niitä matkoja.

 

19.8.2020 - 17:36
#46650
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

Ja pikainen corona-katsaus maailmalta:

Singaporen kansallisen yliopiston konsultti Paul Tambyah IS:n mukaan vahvistaa, että D614G mutaation leviäminen Euroopassa on heittänyt kuolleisuuden liki nolliin. Suomessa kuolleita kai viimeisen 2 kk:n aikana 4, ja Espanjassakin vaikka tauti rykii raikasta  kakkoskierrosta kuolemia on hyvin hyvin vähän. Meidän pitää kaikkien muistaa, että viruksesta tiedetään hyvin vähän ja "loppulasku" lasketaan eri valtioille vasta kenties 2021 loppupuolella. Yhden totuuden Suomi vetää tässä edelleen Oxford-Astra Zeneca-Maski linjaa, ja ykkösviulua soittaa NY Genome Centerin eroonkoronasta.fi sivuston pääleija Tuuli Lappalainen. Toinen Aalto yliopistosta vedetyt genetiikan paperit antavat neidille mahdollisuuden tuhlata 20 mrd valtion paalua, ja syksylle lisätään luottorajaa. Itse ehdottaisin E:n miinustamista, jolloin Gnome (puutarhatonttu, menninkäinen suomeksi) tutkiminen olisi kenties järkevämpää ja halvempaa puuhaa. Ei ole meinaa aalto joka Suomessa maahan lyö, on Lappa-Laine korkeintaan.

Valko-Venäjällä Lukashenka ehdotti ratkaisuksi maataloustöitä ja vodkaa, ja vastustajilta LukaShenka ottaa PikaShenkan nenästä. Meidän pitää laskea realistinen mahdollisuus sille (siis voi olla myös, että eivät ole oikeassa) että Bolsonaro, Lukashenka ja Tegnell ovat muita etevämpiä, ei ole lainkaan itsestäänselvyys että näillä kuolinluvuilla annetaan Iltalehden leijonat ja lampaat arvosteluissa kovinkaan hunajaisia arvosanoja Suomen eikä muidenkaan Euroopan maiden ykköstutkijoille. Mielestäni ravintolat ovat olleet auki jo kohta kolmisen kuukautta, ja viimeisin viikko mentiin jälkeen alamäkeä tartunnoissa vaikka Skopjen jälkikirjaushöyryjä vielä varmasti tilastoviiveinä ilmassa, joten on kohtuullista kysyä että koska tämä yhteiskunnan aukaiseminen alkaa näkyä niin että edes teho-osaston ovet aukeavat. Toivottavasti ei koskaan, ja tie sille on että ovet eivät aukea jatkossakaan on nykyisen taudin vaarallisuuskuva mukaanlukien perustellusti auki. Yksittäistapauksia on aina teholla, eri syistä tottakai. Seinäjoen vauhtiajoissa ja yöklubeilla sekä black-lives-matter mielenosoituksissa on tarjottu piikkisakaralle maukasta lapaan syöttöä leviämisen kannalta, mutta G-piikki on päättänyt valtaosaan olla tarttumatta. Kumpa uskallettaisiin katsoa kokonaisuutta. 

Jälkikirjoitus: En siis missään nimessä väitä, etteikö keväällä Lombardiassa, Ranskassa, Nykissä ja Espanjassa kiertänyt coronan muoto olisi ollut vaarallinen (oli todella).  Mutta todellinen ammattilainen uskaltaa päivittää näkemystään, kun dataa saadaan lisää ja kun aika kuluu. Ja tässä vielä odotetaan Suomalaisilta asiantuntijoilta petrausta, että tilanne silloin versus tilanne nyt eli pelikirjaa uskallettaisiin päivittää vaikka toki se tarkoittakin sitä, että jossain kohdassa on joku saattanut olla väärässä. 

 

19.8.2020 - 17:46
#46651
+1809
Liittynyt:
14.7.2016 - 14:27
Viestejä:
Viestejä: 1743

Kyllähän tässä on pelikirjaa päivitetty. Ei ainakaan heti olla menossa yhtä koviin toimiin kun keväällä. Suomi on hoitanut koko homman hienosti. Ei täydellisesti, mutta paremmin kun suurin osa. Nyt tehtävät toimet vaikuttaa mielestäni oikein hyviltä ja ovat linjassa sen kanssa missä taudin kanssa ollaan nyt. 

19.8.2020 - 20:28
#46659
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

Tässä olen ArtsiPapan kanssa samaa mieltä. On päivitetty, mutta vielä pitäisi välttää yleisötapahtuminen ja yökerhojen miinoittaminen, ennenkuin on selkeää näyttöä siitä että tartuntaketjuja siellä on todella tullut. Tartuntaketjulla haen siis toteutuneita tartuntoja, enkä samassa tilassa sattumalta olleiden altistumisia. Pelikirjaa on päivitetty enemmän toimenpiteiden osalta, kuin taudin vaarallisuusasteen. Siihen penäisin vielä yhden rohkean suunnannäyttäjän, joka roudaisi World-o-metersin ja One-World-Datan ja kaikkien tutkijoiden datat yhteen, ja omilla kasvoilla antaisi maailmalle tai ensialkuun Suomelle mahdollisuuden palata ennalleen. Ihmiset tarvitsevat esikuvia, ja monesti kuunnellaan ennemin jos HUS:n Lasse Lehtosella on painavaa asiaa kuin Coron Nääs nimimerkin takaa huutelevalla harrastelijalla. Saksassa on jo 600 lääkärin yhteenliittymä perustanut nettisivut, jossa annetaan vaihtoehtoista dataa koronan vaarallisuudesta- Suomessa tälläinen toiminta uupuu Antti Heikkilää lukuunottamatta vielä kokonaan. Uskonkin että sisäsiittoisessa kansassamme kukaan ei halua olla se ensimmäinen avautuja, vaikka tietäisikin syvällä sisällään olevansa oikeassa.

USA:n tilanne menee edelleen siihen suuntaan, että välilllä suorastaan hirvittää millaiset ennustajanlahjat omaan. Tartunnat ovat jo luiskassa niin että jo kolmosella alkavia viisinumeroisia tahkotaan, ja vaikka kuolematkin ovat jo tehneet pikkiriikkisen korjausliikkeen, niin pari viikkoa eteenpäin niin tämänkin pitäisi näkyä käyrässä jo selvemmin. Texas, Florida, Cali ja Nyki kun ovat alttiinsa sairastuttaneet niin jäljelle jää enää Jenkkien Keravat ja Suomen taulukoista voi suoraan Suomen keväältä katsoa millainen potentiaali tällä taudilla on pikkupaikkakunnilla levitä. Jos seurakuntalaiset eivät laula, ja baareissa pidetään turvaväliä, niin viirus joutuu henkitoreisiin jo ennen vuoden 2020 täyttä aikaa. Toki pitää muistaa, että Jenkeissä iskenee sitten talvella tämä sama pieni laineiden liplatus joka päällä Barcassa ja meillä, mutta USA selviää siitä hyvin. Tälläkin palstalla ilmaan heitellyt 1M + tartunnat tarkoittaisi sitä että ilmanala olisi piikkisakaroista sakeana, mutta nyt näyttää että se ennuste menee vihkoon kuin Forecan 15 päivän prognoosi joka ikinen kerta. Ettei vain tästäkin tehtäisi aikanaan Universal Studioilla Kulti kutistin kakarat leffan jatko-osa jossa viimeinen sana on korvattu sanalla sakarat, ja kuvataan ihmiskunnan uutta nousua kohti vanhaa normaalia. 

Jos USA saa tautikuolemat viidesosaan nykyisestä, suhteutettuna esim Suomen väkilukuun päivittäinen luku olisi 3 kuollutta Suomessa. Jenkkien 7700 keskimääräiseen kuolemaan per päivä ilman Pandemiaakin kun vertaa, niin peruskolmonen (3) ei kuulosta enää maailman isoimmalta uhalta. Tällöin taloutta voitaisiin sielläkin avata jo IISOSTI, ja maailmantaloudellehan suuren veturin elpyminen sopisi kuin nenä päähän.

Ja sitten vielä päivän Tegnell newsflash. Tämän päivän hesarissa Tegnell maalaa samanlaista tulevaisuudenkuvaa, johon itsekin vahvasti uskon. Korona jää kiertämään, kuuluu Andersin sanoma. Ja on muuten aika röyhkeää menoa kutsua miestä Tengeleksi ja massamurhaajaksi kun Ruotsin kokonaiskuolleisuutta alkuvuodelta ottaa eetteriin. Muuten hyvä, mutta perusteet uupuu. En ole missään nimessä rokotetta vastaan, vaan todennäköisesti itsekin ottaisin sen kunhan valmistaja ei ole Sputnik factories. Mutta koska uskon todennäköisyyslaskentaan, niin olen luonut koko kevään ajan itselleni paineettoman olotilan, rokote on vain mahdollinen mutta epätodennäköinen bonus. 

Kiinan Wuhanissa juhlittiin allasbileissä kuin koronavirusta ei ...Ja katsokaa Wuhania. Allasbileet 15000 ihmisellä ja nolla maskia. Jotain outoa tässä on, kun jossain roihuaa ja viruksen alkulähteellä eletään kuin pellossa. Tuossa ihmisminestronesopassa ei kukaan koe lentävän Wuhan mahdollisuutta. 

19.8.2020 - 23:13
#46677
+124
Liittynyt:
10.6.2020 - 06:31
Viestejä:
Viestejä: 145

Vielä lyhyesti: Korona on aiheena niin mielenkiintoinen että tulee seurattua tarkasti. Jälleen twitteristä poimittua, USA:sta Dr. Emma Hodcroftin kirjoitus. Tuntuu, että naispuoleisilla lääkäreillä ja tutkijoilla on suoranainen pakko löytää perusteet sille, että tauti on ihan yhtä vaarallinen kuin keväällä. On pakko puolustautua, ennen kuin joku edes hyökkää. Tästä hyötyviä ihmisiä on maailmassa pirun vähän. Paniikki ja lietsonta eivät tule meitä täältä nostamaan. Hodcroft toteaa, että suurin syy on se, että nuorempia testataan.

Voi veljet sanoisi aurinkokuningas Tamminenkin tähän Hodcroftin tötöilyyn, on ihan sama ketä testataan kunhan se olisi mahdollisimman iso läpileikkaus kansasta. Kaikista ikäryhmistä, kaikista ihonväreistä, kaikista sukupuolista ja ihan kaikesta. Jos halutaan puolustella maskipakkoa, testataan vanhoja. Jos halutaan puolustella avointa yhteiskuntaa, testataan nuoria. Silmänkääntöä sanoisi joku. Keväällä testattiin vain SAIRAITA, tällöin saadaan yllättäen pandemiasta erittäin vaarallinen. Itse asiassa tällä hetkellä koska kuolemien värittäminen tilastoihin on Suomen kaltaisessa maassa vaikeahkoa, niin meillä on hyvä mahis saada tästä taudista realistinen kuva ennen kevättä jo näillä testimäärillä, ja etenkin jos testausta vielä lisätään tällä "koko kansan läpileikkaus"- skenaariolla. Jos testataan todella suuri määrä tasaisesti kaikesta, meillä on arvokkain data, mitä kannattaa tehdä ja mikä on sille hinta Palsanmäen tapaan. Vanhukselle on kova hinta olla eristettynä laaduttomassa hoitokodissa ripulit vaipoissa, sillekin pitää laskea hinta pliis. 

Edelleen Harakan ja Kiurun kieltäessä lentämisen Skopjesta pääsee tänne tekemällä pienen koukun, vaikka Frankfurtin kautta. Matkustamisen täyskielto heittää hiekkaa matkailualan rattaisiin, jossa on edessä massiiviset yt-tanssit ja konkurssitalvi kun nyt nähdään matkustus peikkona numero uno. Ehkä se Skopjen kielto edesauttaa pienessä Flatten the Curve- efektissä, mutta edelleen emme pääse karkuun hintaa. Hinta, joka on vaikea laskea. Hinta, jossa on paljon muuttujia. Hinta, jonka elementit vaihtelevat lähes päivittäin. Lentoyhtiö ei pysty ajamaan tuotantoaan alas/ylös/alas/ylös kuin tietyissä sykleissä, ja nyt ei puhuta päivistä. Sen takia lentoalan kuoppa tulee olemaan syvä, pelottavan syvä.

Tai sitten järkätään massalentoja Wuhanin allasbileisiin, joista edellisessä postauksessa kuva. Kiinan viranomaiset eivät anna allasbileitä tuossa mittakaavassa järkätä, jollei valo ennusteelle ole hyvinkin vihreä. Ehkä Flamingon ja Imatran kylpylät vaihtuvat tulevaisuudessa Wuhannusjuhliin taudin syvillä alkulähteillä. Siellä kun on taidettu ymmärtää taudin uusin vaarallisuusaste, ja tie voisi olla auki myös turismille ainakin kyseisten otosten mukaan. Lentoyhtiöitä tuskin olisi yhtään haitannut, jos pakollinen covid-testi lentokentällä lähtiessä ja saapuessa omakustannushintaan matkustajan piikkiin, jos vaan olisi tehoja ja kapasiteettia tarjolla. Tällä en tietenkään tarkoita Mehiläisen hintaa, vaan sen millä HUS seuloo ilman palvelumaksun jeniä. Ja viikon matkalle tietty myös sitä "pikatestausmahdollisuutta", ettei mene kahta päivää hotellilla karanteenissa loman startista.  

Ja heitetään vielä arvostamani tutkijatohtori Solanpään uusin arvio, joka julkaistiin tänään Twitterissä. Nyt oli kahdessa päivässä laskenut arvio 60 prosenttia, siitä kahden päivän takaisesta joka sai ainakin itseni raivon valtaan. Edelleen lukemat tuntuvat maallikon silmään korkeilta, mutta jos ylihuomenna lasku jatkuu taas 60 pinnalla, ja siitä parin päivän viiveellä jälleen 60 paunalla- saadaan aika edullinen käyrä ennen Syyskuun puoltaväliä. Ja kiinnostus olisi ihan sairaan kova nähdä ENNUSTE teholle ja kuolemiin. SItä ei tee kukaan (ei uskalla), mutta se olisi hauska saada nokan eteen ja tehdä oma vertaileva arvio ja lällättää keväällä päälle. 

20.8.2020 - 00:03
#46678
stone
-1135
Liittynyt:
10.4.2020 - 15:35
Viestejä:
Viestejä: 367
Artsipappa kirjoitti:

Kyllähän tässä on pelikirjaa päivitetty. Ei ainakaan heti olla menossa yhtä koviin toimiin kun keväällä. Suomi on hoitanut koko homman hienosti. Ei täydellisesti, mutta paremmin kun suurin osa. Nyt tehtävät toimet vaikuttaa mielestäni oikein hyviltä ja ovat linjassa sen kanssa missä taudin kanssa ollaan nyt. 

Kyllä Suomi olisi voinut ja olisi pitänyt laittaa matkustusrajoitukset jo 3-4vkoa aiemmin..Ei ollut mitään järkeä ajattaa tänne näitä satoja covid potilaita..Tyhmää, tyhmää..

Mitä tulee näihin erään mainitsemiin wuhanin allaspileisiin, niin itse olen jo pitkään uskonut, että Kiinalaiset ovat jo rokotteensa saaneet...

Ja kyllä..Koronan on tarkoituskin jäädä kiertämään etenkin kehitysmaihin.. Koska väestönräjähdys on saatava kuriin. Virus kitkee populaatiota heikentämällä miesten hedelmällisyyttä..

 

20.8.2020 - 00:53
#46680
+476
Liittynyt:
21.10.2018 - 11:59
Viestejä:
Viestejä: 432
Artsipappa kirjoitti:

 

Trolli kirjoitti:

Paljoko noille sairaanhoitajille pitäis oikeen maksaa palkkaa? 90e hälytysraha ja normipalkka lisineen ei riitä koronanäytteidenotosta. Ite menisin koska vaan töihin, jos mulle maksetaan 90e hälytysraha. Twitterissä vaativat 100e/h palkkaa, jotta vaivautuisivat lisätöihin.

Samalla valittavat kuinka meni pari tuntia ylitöiksi, kun joutuvat asiakkaan kanssa odottaa Kela-kyytiä. Siis jos odottamisesta maksetaan palkka ylityölisillä korotettuna, niin ite olisin ainakin todella tyytyväinen helppoon rahaan. Samalla täytyy ihmetellä, että miksi sairaanhoitajan tarvii odottaa asiakkaan taksikyytiä. Eikö sen olis voinut tehokkaamminkin hoitaa. Ainiin, kyseessä julkinen puoli.

Jos mulle maksettaisiin samanlaiset lisät kuin sairaanhoitajille, niin olisin ihan mielelläni koska tahansa menossa töihin ja tekemään ylitöitä, vaikka olis miten kiirettä töissä. 

Sairaanhoitajilla ei ehkä peruspalkka oo erityisen suuri, mutta lisillä se on kyllä hyvä. Ylitöitäkin saavat viikonloppusin puskea vaikka kuinka paljon. Jos mulla olis samanlainen työtilanne, niin olisin todella tyytyväinen.

 

 

Ei muuta kun opiskelemaan. Töitä riittää varmasti jatkossakin. Jos kateeksi käy niin kyllä sä niihin töihin pääset. 

Ei kaikki ole sopivia sairaanhoitajiksi. Vaikka kuinka ammatin edut olisivat jollekki sopivia, niin ei ne silti muovaa henkilöstä sopivaa ammattiin. Sama pätee ihan kaikilla aloilla. Sairaanhoitajat ovat tehneet itse omien soveltuvuuksiensa pohjalta valinnan opiskellessaan ko. alalle tietäen palkkatason. Sen jälkeen valitetaan kaikista ammattiryhmistä äännekkäimmin palkkatasosta ja palkkatason mittarina käytetään peruspalkkaa, vaikka tuolla alalla huomattava osa koostuu lisistä. Mua itseä ainakin kiinnostaa mun kokonaispalkka eikä peruspalkka. Eikai sairaanhoitajien kokonaistienestit kovin surkeita ole verrattuna muihin amk-tutkinnon suorittaneisiin?

Monet vaatii hoitohenkilökunnalle enemmän palkkaa ja samalla pitäis hoitohenkilökunnan määrää lisätä, mutta veroja ei kuitenkaan sais nostaa. Miten tää yhtälö pitäis ratkasta? Jos haluaa hoitohenkilökunnalle merkittävän palkankorotuksen, niin käytännössä silloin pitäisi hyväksyä myös veronkorotukset.

Jos sotatilanteessa miesten on pakko mennä rintamalle ilman palkkaa, niin näkisin vähintään kohtuulliseksi, että terveydellisessä kriisitilanteessa hoitohenkilökunta joustaa eikä yritä hyötyä tilanteesta. Palkkaneuvotteluille on paikka sitten muulloin. 

Jos julkisella puolella tulee isot palkankorotukset, niin se tarkottaa sitten surkeampia palveluita. Taloudella on tietty raja mitä se voi kestävästi kantaa. Mun puolesta voidaan yksityistää sairaudenhuolto kokonaan ja jokainen voi sitten käyttää niitä palveluita niin paljon, että sairaanhoitajien palkat nousee ihan markkinaehtosesti.

20.8.2020 - 01:00
#46681
+1809
Liittynyt:
14.7.2016 - 14:27
Viestejä:
Viestejä: 1743
stone kirjoitti:

Ja kyllä..Koronan on tarkoituskin jäädä kiertämään etenkin kehitysmaihin.. Koska väestönräjähdys on saatava kuriin. Virus kitkee populaatiota heikentämällä miesten hedelmällisyyttä..

Meinaatko että Kiinalaiset teki sen tästä syystä? Onko laittaa jotain lähdettä?

20.8.2020 - 03:02
#46683
+476
Liittynyt:
21.10.2018 - 11:59
Viestejä:
Viestejä: 432

Millä perusteella Suomessa on onnistuttu koronan hoidossa hyvin? Suomen asukastiheys on niin pieni, että leviäminen on ihan senkin perusteella huomattavasti hitaampaa kuin muissa maissa. Äkkiseltään voisin myös väittää, että suomessa vietetään enemmän aikaa kotona kuin monessa muussa maassa, joissa koronatilanne on ollut huonompi. THL ja ministeriö on ollut suosituksissaan koko ajan hieman tuuliajolla ja suosituksia on annettu poliittisin perustein eikä terveydellisin perustein. Ite en kyllä tästä mitään pisteitä hallitukselle antais onnistumisesta. En ainakaan pysty sanomaan millä osa-aleuilla suomessa on tehty erityisen hyvä päätöksiä. Nimetkää ne onnistuneet toimet, jotka tehtiin toisin kuin muissa maissa. 

20.8.2020 - 08:05
#46684
+1000
Liittynyt:
4.3.2020 - 18:27
Viestejä:
Viestejä: 530
stone]Ja kyllä..Koronan on tarkoituskin jäädä kiertämään etenkin kehitysmaihin.. Koska väestönräjähdys on saatava kuriin. Virus kitkee populaatiota heikentämällä miesten hedelmällisyyttä..[/quote kirjoitti:

Hienosti toimii, kun virus vaikuttaa eniten juuri kehittyneissä maissa.