5
forum
|

AOA

+1
Liittynyt:
29.5.2017
Viestejä:
15

Tervetuloa 27-vuotiaan yrittäjän blogiin - tässä lyhyt ja ytimekäs intro:

Blogin aiheet tulevat käsittelemään sijoittamista, bisnestä yleisesti, nettimarkkinointia (ala jolla työskentelen), sekä ihan vaan päivittäisiä tekemisiä ja kiinnostuksen aiheita.

Jonkin verran on tullut onnistumisia yrittäjänä ja teoriassa hyvin sijoittamalla jo nykykassalla pitäisi pystyä sekä elämään että kasvattamaan vuosien saatossa mukava omaisuus.

Mietiskelen vielä miten tarkkaa infoa laittaisi sijoituksista ja summista. En ainakaan tähän aloituspostaukseen laita vielä mitään, mutta katsotaan nyt mihin suuntaan ajatukset kehittyvät tulevaisuudessa (todennäköisesti ajan kanssa tarkempaa tietoa).

Teen täysipäiväisesti konsultoinnin ja omien projektien parissa töitä. Tällä hetkellä niistä tuleva rahavirta (ja potentiaali) on sen verran hyvällä tasolla, että en ole vielä kokenut järkeväksi irtautua.

Konsultoinnin suhteen on kuitenkin jatkuvasti kasvava ”kultaiset käsiraudat”-fiilis, joten saapa nähdä jos niistä pääsisi vapaaksi suhteellisen pian ja siirtyisin pelkästään omiin projekteihin sekä sijoittamiseen.

Lopullinen päämäärä on toimia sijoittajana täyspäiväisesti.

Tällä hetkellä olen vielä kuitenkin aloittelijan tasolla. Luen ja opiskelen näitä juttuja päivittäin. Tosiaan jos vähentäisi työmäärää niin ehtisi lukemaan enemmän — taas toisaalta kyllä sitä aikaa nytkin on kun vaan järjestää ja karsii turhat asiat elämästä.

Bisnesasioita noin yleensä tulee ajateltua reilusti suurin osa päivästä, ja varmaan ajattelisin tai puhuisin niistä koko päivän jos olisi mahdollista (ehkä kuitenkin hyvä että on muutakin ajateltavaa).

Tiedän että menestyksekäs sijoittaminen vaatii paljon duunia. Täytyy pystyä tunnistamaan hyvät tilaisuudet ja toisaalta maksimoida niille altistuminen. Uskon kuitenkin loputtoman kiinnostuksen bisnekseen sekä halun tehdä rahaa vievän vielä pitkälle.

Miksi rikastumisen pitäisikään olla helppoa?

0
0
26.8.2017 - 15:00

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Rikastuminen on historiallisesti ollut helppoa: omat rahat on vain pitänyt antaa isojen yhtiöiden ammattijohtajien käyttöön ja odottaa.

0
0
26.8.2017 - 15:43

AOA

OP
+1
Liittynyt:
29.5.2017
Viestejä:
15

Mayweather vs. McGregor

Aikuisiällä muistan lyöneeni vetoa vain kerran: Trumpin voiton puolesta viime vuonna. Silloin laitoin 2k€ Trumpin puolesta neljän kertoimella, ja jossain vaiheessa kun ääniä alettiin laskea ja Clintonin kerroin kasvaa, laitoin toisen samansuuruisen summan Clintonin puolesta niin että jäisin varmasti voitolle. 100%-tuotto pienelle sijoitukselle.

Nyt tuli aika laittaa toinen veto.

Tästä on foorumilla jo jauhettu mutta täytyy nyt kirjoittaa vielä yhteenveto omista ajatuksista. 40-vuotias, toistaiseksi urallaan 49-0-tilastolla (ja lukuisia mestareita voittanut) Floyd Mayweather ottelee ensi viikolla MMA-maailmasta tulevaa Conor McGregoria vastaan, joka ottelee 29-vuotiaana elämänsä ensimmäisen kerran ammattilaisnyrkkeilijänä.

Kertoimet

Monet eivät voi uskoa Mayweatherille tarjottavia kertoimia (kuulun tähän joukkoon). Muutama viikko sitten olivat vielä 1.17-luokkaa ja nyt ollaan 1.27-1.28—alueella. Toisin sanoen tässä tarjotaan kerrointa joka on +EV jos McGregor voittaa yhden viidestä kerrasta tai harvemmin, ja oman arvioni mukaan ei voita lähellekkään niin usein.

MMA-ottelija kohtaa yhden aikakautensa parhaista nyrkkeilijöistä, vaikkakin nyrkkeilijä on hieman ikääntynyt ja tauon jälkeen. Ikääntyminen on suuri selling point: onko Mayweather enää oma itsensä? TMZ julkaisi videon kesäkuussa jossa Mayweatherin sparria oli kuvattu n. minuutin ajan ja jo silloin näytti lyhyen videon perusteella hyvältä. Tuohon pari kuukautta kovaa treeniä päälle niin ollaan tällä hetkellä huippukunnossa.

Ammattilaisurallaan voittamattomasta Mayweatherista kertoo paljon hänen statsinsa: hänen plus-miinus-tilastonsa on aikakautensa paras (+24). Kun suhteellisesti verrataan miten usein hän osuu vastustajaan ja miten usein vastustaja osuu häneen, Mayweatherilla on siis parhaat tilastot. Hän osuu 43% lyönneistä vastustajaansa kun taas vastustaja osuu häneen 19% lyönneistä.

Puolustuksellisesti Mayweather teki kahdessa viimeisimmässä matsissaan vielä vakuuttavia lukuja: Pacquaio osui vain 81 lyönnillä; Berto vain 83 lyönnillä. Mayweather otti noissa matseissa uran neljänneksi ja viidenneksi vähiten osumia perille 12-eräisissä matseissaan (joita hänellä on ollut 19).

Vaikka kyseessä onkin eri laji ja muuttujat ovat erilaisia, McGregorin nyrkkeilytilastot UFC-kehässä ovat seuraavat: hän osuu 36% lyönneistä ja häneen osuu 32% lyönneistä. Nyt ei tarvitse huolehtia potkuista, takedowneista, jne. ja onhan kyseessä eri laji joten noita ei missään tapauksessa voi suoraan verrata nyrkkeilytilastoihin. Sama toimii toisinpäin: McGregor ei voi käyttää esim. potkuja hyödykseen.

Mielestäni voidaan kuitenkin sanoa, että McGregor on hävinnyt pystyottelun UFC:ssä (vaikka taas kerran näitä ei voi suoraan verrata). Ensimmäisen Nate Diaz-ottelun tilastot olivat seuraavat (ilman potkuja tai lyöntejä maassa) - tässä ottelussahan McGregor hävisi luovutuksella mutta vei Diazin maihin koska oli häviämässä pystyssä:

Ensimmäinen kohtaaminen:
Diaz: 69/137 = 50%
McGregor: 52/125 = 41.6%

Mielestäni on kohtuullista sanoa Diazin olevan paras nyrkkeilijä jonka McGregor on kohdannut ja McGregorilla oli hänen kanssaan paljon vaikeuksia. On myös kohtuullista olettaa, että Diaz ei ole lähelläkään Mayweatherin taitotasoa nyrkkeilijänä.

Toisessa matsissa McGregor meinasi joutua samanlaiseen pulaan mutta selvisi pahimman läpi ja ensimmäisestä matsista poiketen käytti ottelun läpi potkuja paljon hyväkseen (tämä varmasti vaikutti Diazin kykyyn nyrkkeillä). Silti tilastot olivat tasaisia ja jos ei taas oteta huomioon potkuja tai lyöntejä maassa, pystyottelutilastot olivat seuraavanlaiset:

Toinen kohtaaminen:
Diaz: 157/327 = 48%
McGregor: 124/241 = 51%

Tasaista tilastojen valossa. Kuten ylläolevista tilastoista näkyy, Diaz osui nyrkeillä 26% useammin kuin McGregor, vaikkakin McGregor oli tällä kertaa hieman tehokkaampi.

Nyt McGregorilla on reilusti vähemmän aseita ja hän joutuu aikakautensa tehokkaimman nyrkkeilijän kanssa kehään 12 erän ajaksi. McGregor ottelee näiden sääntöjen mukaan ensimmäisen kerran; Mayweather on otellut näillä säännöillä ammattilaisena 21 vuotta. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta ei näitä voi sanoa hyviksi lähtökohdiksi McGregorille.

Floyd Mayweatherin kertoimet

Ottaen kaiken tämän huomioon, ei ihme että Mayweatherin kerroin oli 1.03 kun matsista julkaistiin kertoimet viime vuoden lopulla.

Tavallaan nykyiset Mayweather vs. McGregor-kertoimet ovat kuitenkin loogisia (joskin vaikea uskoa että kukaan olisi pystynyt tällaisia kertoimia ennustamaan): McGregor on näistä karismaattisempi ja vakuuttavampi hahmo. Hänellä on myös järjettömän suuri fanilauma. Tällaisesta matsista ei ole aikaisempaa esimerkkiä, joten tuntemattomalla voidaan nyt myydä matsia isosti. McGregorin Itseluottamus paistaa sen verran vahvasti läpi (tai hän osaa niin vakuuttavasti sitä esittää) että se vetoaa ihmisiin ja saa heidätkin uskomaan.

Itseluottamus on muuten siitä hauska juttu, että tarvitseeko sitä jatkuvasti toitottaa kaikille jos oikeasti luottaa itseensä? No, jokaisen tapauksessa varmasti manifestoituu eri tavalla.

"Most of the people just ask to bet McGregor," South Point oddsmaker Jimmy Vaccaro said. "They don't even care what the price is."

Tuohon lainaukseen kommentoisin tosin, että eiköhän ihmisiä kiinnosta kertoimet, sillä nimenomaan McGregorin kertoimet houkuttelevat faneja enemmän koska niillä voi moninkertaistaa rahansa, toisin kuin Mayweatherin kertoimilla joilla saa ”vain” n. 25%-tuoton. Monet eivät osaa ajatella näitä tilanteita. Yksi tuttavani sanoi pitävänsä McGregorin mahdollisuuksia mitättöminä mutta lopulta mietti, että pitäisikö sittenkin laittaa McGregorille veto kun sillä tavalla voi ”tehdä oikeasti rahaa”.

Normaalisti vedonlyöntifirmat tasapainottavat kertoimia saamiensa vetojen perusteella niin, että saavat suunnilleen saman verran vetoja molemmille puolille (jolloin heille jää spread voitoksi). Ammattilyöjät tasoittavat suuren yleisön vedot ja näin molemmille puolille saadaan saman verran vetoja.

Poikkeuksellisissa tapauksissa, kuten tässä, suuri yleisö laittaa rahaa toiselle ottelijoista tunnesyistä eikä juuri välitä kertoimista. Panoksia tulee McGregorille niin paljon, että ammattipelaajien panostukset eivät yksinkertaisesti riitä tällä hetkellä tasoittamaan kertoimia suuren yleisön lyömiä summia vastaan.

Despite the overwhelming consensus from experts that the 29-year-old Irishman has little chance to beat the undefeated boxing legend this weekend, bettors are overwhelmingly in McGregor’s corner — accounting for 89 percent of all action, according to BetOnline.ag — and could be setting the city’s sportsbooks up for one of its darkest days ever.

Mainitaan tässä vielä video eiliseltä jossa haastatellaan Las Vegasin vedonlyöntitoimiston edustajaa. Videolla mainitaan, että 92% vedoista menee McGregorille kun taas 82% rahoista Mayweatherille. Keskimääräinen panos McGregorille $200 kun taas Mayweatherille $8000.

Nuo tilastot kuvastavat hienosti millainen porukka laittaa rahaa McGregorille ja millainen porukka Mayweatherille. Ne, joilla on enemmän rahaa panostettavaksi (ja ovat siis todennäköisesti elämässään tehneet viisaampia sijoituksia) panostavat Mayweatherille.

Mainittakoon vielä, että McGregorin puolesta laitettujen vetojen määrä selittyy myös äärimmäisen onnistuneella markkinointikampanjalla. McGregorin Instagram-tilastot: keskimäärin 1 300 000 uutta seuraajaa kuussa; Mayweatherille vastaavasti keskimäärin 200 000 uutta seuraajaa kuussa.

Kokonaisuudessa markkinointikampanjan tavoitteena on selvästi ollut tuoda McGregorin ”etuja” esille (nuoruus, fysiikka, itseluottamus) ja korostaa Mayweatherin kysymysmerkkejä (alkaako ikä vaikuttamaan? treenaako hän edes kunnolla? aliarvioiko vastustajansa? vai onko jopa epävarma itsestään?).

Ottelijoista tehty neljän osan All Access-sarjakin (jossa Mayweather on tuottajana) näyttää lähinnä McGregoria treenaamassa ja Mayweatheria milloin missäkin muualla kuin nyrkkeilemässä. (Tästä linkistä pääsee näkemään kaikki jaksot YouTubessa.)

Ihan perusjuttuja, eli korostetaan altavastaajan mahdollisuuksia ja vähätellään (tai ainakin arvuutellaan) suosikin mahdollisuuksia. Jotkut spekuloivat että Mayweather on pyrkinyt nostamaan omia kertoimiaan tällä tavalla — en usko, että hän olisi voinut kuvitella kertoimien reagoivat tällä tavalla vaikka kuinka vähättelisi itseään tai toisi McGregoria esille. Uskon hänen vain pyrkineen markkinoimaan matsia jotta mahdollisimman moni kiinnostuisi siitä.

Mitä enemmän kysymyksiä, sitä enemmän ihmiset haluavat nähdä vastauksen. Lisäksi moni haluaa nähdä McGregorin voittavan. Moni myös haluaa nähdä Mayweatherin häviävän.

Jotkut väittivät että Mayweatherin kerroin tulisi tippumaan tällä viikolla ja saavuttamaan ”oikean” tason ottelun alkuun mennessä. En jaksa uskoa, että vedonlyöntimarkkinat olisivat näin helposti ennustettavissa (jos ovat niin mitä turhaa osakemarkkinoille sijoittamaan?). Jos McGregor-fanit ovat panostaneet reilusti suuremmassa suhteessa ammattipelaajiin tässä vaiheessa, kun kertoimet ovat äärimmäisen houkuttelevia, miksi tämä muuttuisi viimeisten päivien aikana?

MGM Resortsin edustajan kommentit tältä viikolta:

“I think we’re going to see more from Mayweather this week, and it should help even it out a little bit more, but we may keep seeing more for McGregor, too,” Jornlin said. “Hopefully we have some big bets on Mayweather coming this weekend.

Näimmekin Mayweatherin kertoimien tippuvan jonkun verran mutta nyt ne palasivat takaisin 1.27-1.28-tasolle. Bonuksena vedon jo alkuviikosta tai sitä ennen tehneille oli mahdollinen Mayweatherin kerrointen putoaminen, jolloin tarjottaisiin mahdollisuuksia tehdä varmaa rahaa jo ennen kuin matsi on oteltu. Tällaista tilaisuutta ei näköjään päästy hyödyntämään.

Paddy Power muuten maksoi Mayweatherille laitetut vedot jo asiakkailleen jos teit vedon ennen 22.08.2016. En tiedä kuuluiko tuohon aikaiseen maksuun jotain lisäehtoja (esim. että maksettiin vain tiettyy nrajaan saakka). Tämä ei ole heidän ensimmäinen vastaavanlainen tempauksensa… viimeksi muistan kun he maksoivat Clintonin puolesta panostaneille miljoonan etukäteen.

Vielä yksi pointti: matsin katsomisesta olisi kiva nauttia mutta täytyy olla tarkkana live-kertoimien kanssa. Jos McGregor esiintyy alussa millään tavalla vakuuttavasti - edes näennäisesti - ei ole mahdoton ajatus että Mayweatherin kerroin kasvaa entisestään. Voisi nimittäin kuvitella, että hetken huumassa (ja erityisesti kännissä) moni McGregor-fani laittaa rahaa vauhdilla sisään. Tähän kuitenkin on varmasti moni ammattivedonlyöjä valmiina, mutta tähänkään saakka heidän volyyminsä ei ole riittänyt faneja vastaan.

Veto

Laitoin Mayweatherille 15 000€ 1.28-kertoimella viime viikonloppuna.

Mahdoinkohan laittaa tarpeeksi?

Tällaisia mahdollisuuksia tulee harvoin - onko vastaavaa ollut koskaan historiassa? Mieleen tulee James Toney vs. Randy Couture sekä CM Punk vs. Mickey Gall (molemmat UFC:ssä). Täytyy olla tyytyväinen tähän tilanteeseen, erityisesti ajatellen että olin valmis laittamaan panosta jo 1.17-paikkeilla.

Näitä crossover-matseja suunnitellaan tällä hetkellä enemmänkin: mm. UFC-mestari Stipe Miocic haluaisi otella Anthony Joshuaa vastaan, Michael ”Venom” Page ottaa seuraavaksi nyrkkeilymatsin, McGregor saattaa hyvinkin ottaa Malignaggia vastaan tämän jälkeen, Jimi Manuwa meinasi otella David Hayeta vastaan mutta siitä ei tullut mitään…

Vedonlyöjän kannalta ikävää on se, että tämä Mayweather-matsi saattaa toimia varoittavana esimerkkinä siitä mitä tapahtuu kun MMA-ottelija testaa taitonsa nyrkkeilykehässä. Lisäksi McGregorin kaltaista fanijoukkoa ei todennäköisesti saada mihinkään muuhun matsiin panostamaan altavastaajan puolesta (ellei hän itse ottele uudestaan). Tällaisia ansaintamahdollisuuksia ei välttämättä ihan heti siis nähdä vaikka crossover-ottelut yleistyisivätkin. Lajien sisäisesti näitä on vaikea saada aikaan (CM Punk vs. Mickey Gall poikkeuksena) koska yleensä ottelijan on täytynyt todistaa itsensä lajissa päästäkseen ottelemaan huippuluokan tekijöitä vastaan.

Ennuste

Nyrkkeily on siitä mielenkiintoinen laji, että selvästi heikommallakin ottelijalla on teoriassa aina mahdollisuus. Yhdellä unelmalyönnillä voi saada paljon vahinkoa aikaan. Toisin kuin esim. golfissa: teoriassa jokaiselle on mahdollisuus saada hole-in-one Tiger Woodsia vastaan mutta peli ei lopu siihen, 17 reikää jäljellä. Nyrkkeilyssä peli voi tällaisessa ”hole-in-one”-tapauksessa loppua välittömästi.

Toisaalta nyrkkeily ei ole yhtä raakaa peliä kuin MMA, jossa vastustajan saa viimeistellä tiputtamisen jälkeen. Nyrkkeilyssä on kymmenen sekuntin laskenta, sekä lyhyemmät erät, ja Mayweather jos joku on kokenut ottelija ja tietää mitä tehdä selvitäkseen noista tilanteista jos vaan millään tavalla on vielä tolkuissaan.

Oletan ottelun menevän suunnilleen seuraavasti: Mayweather on aktiivinen heti alusta, lyö ja liikkuu paljon. Jos vastustaja on ”awkward” tai ”unconventional” niin paras tapa vastata tähän on pitää kiinni nyrkkeilyn perusteista ja pakottaa vastustaja pysymään kiireisenä.

Odotan Mayweatherin olevan parempi joka etäisyydellä. McGregor mahdollisesti olettaa olevansa vahvempi clinch-tilanteissa mutta uskon Mayweatherin voittavan myös sillä alueella, erityisesti 1-2 erän jälkeen kun McGregorin energiatasot katoavat ja hän on saanut tuomarilta tarpeeksi huomautuksia tehdessään rikkeitä.

Odotan Mayweatherin myös lyövän kovempaa ja erityisesti tämä tulee murskaamaan McGregorin henkisesti koska hänen uskomuksensa perustuu omaan voimaansa sekä Mayweatherin voimien puutteeseen.

Lisäksi jos on joku alue jolla McGregor on parempi, uskon Mayweatherin olevan tarpeeksi kokenut, kykenevä ja viisas pysyäkseen poissa siltä alueelta ja vievän ottelun alueelle jolla itse hallitsee. On täysin absurdi ajatus että McGregor olisi kaikkialla parempi.

Nate Diaz-matsissa McGregor oli valmista kamaa nopeasti kun momentum kääntyi. Pidän McGregoria ns. ”front runnerina” eli pärjää hienosti silloin kun hallitsee matsia mutta kaikki kääntyy päälaelleen kun joutuu vastatuuleen. Tämä on merkittävä pointti kun mietitään meneekö ottelu tuomariäänille vai loppuuko kesken. Jos Mayweather on yhtään niin hallitseva kuin kuvittelen, en näe miten McGregor kestäisi loppuun saakka.

McGregor kestää sen ajan kuin kestää ja ottelu loppuu tekniseen tyrmäykseen.

0
0
26.8.2017 - 16:10

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Betfairilla McGregorille iskettiin 250ke Betfairilla kerralla ja tämän jälkeen Gregorin kerron lähti melko voimakkaaseen ja tasaiseen laskuun. Olisiko ollut joku keskeinen sisäpiiriläinen tms. jota sitten alettiin beestata:

0
0
27.8.2017 - 08:38

AOA

OP
+1
Liittynyt:
29.5.2017
Viestejä:
15

Matsi loppui odotusten mukaisesti, tosin Mayweatherin alkustrategia oli erilainen kuin odotin ja McGregor kesti hieman pidempään. Kuvittelin Mayweatherin olevan aggressiivisempi alusta saakka mutta McGregor olikin yllättävän vaarallinen (se eka uppercut osui nätisti). Mayweather päätyikin pitämään suojauksensa, keskittyi kroppaan (tämä odotusten mukaista) ja laittamaan McGregorin tekemään töitä.

Oli muuten hauska nähdä, että Mayweather päätyi matsissa samantyyliseen suojaukseen joka toimi Nate Diazille, eli melkeinpä puski eteenpäin kädet suojana.

Live-vedonlyöntiä en sitten seurannut tarpeeksi vaikka aikomuksena oli. Taisi olla ekan tai tokan erän kohdalla kun katsoin että Mayweatherin kerroin ei ollut liikkunut ollenkaan vaikka McGregor aloitti vahvasti joten sen jälkeen keskityin matsiin. Tossa jäi todennäköisesti paljon rahaa tekemättä jossain 5. ja 6. erän kohdilla koska merkit väsymyksestä oli selvästi nähtävillä ja Mayweather oli selvinnyt pahimmasta.

Jos jatkossa tulee lyötyä vetoa niin tuo live-seuranta täytyy olla ykkösprioriteetti.

0
0