Kmankeli6000

+55
Liittynyt:
11.1.2021
Viestejä:
56

Jaahas

Avataan nyt tänne sitten blogi, kun kerran näin pitkälle ollaan päästy. Pitkään ollut harkinnassa että jaksaako tällaista ylläpitää, mutta kokeillaan. 

Nopeat speksit itsestä, niin on helpompi seurata juttuja mukana, kun on jonkinlainen mielikuva kirjoittajasta muodostunut. 

* Ikävuosia takana 30-40 välillä jokin luku
* Perhettä
* Oma yritys ( ei mikään kultakaivos, hengissä pysyy ja vähän jää ylikin)
* Tavoitteena eläköityminen seuraavan 10-15 vuoden sisään. Mitä nopeammin, sitä parempi. 

En pidä työnteosta, enkä mielelläni kuluta sitä tehdessä yhtään enempää aikaa kuin on pakollista. Elämässä on muutakin merkityksellistä, jonka vuoksi täällä ollaan. Jotta kuitenkin pystyy tämän vapaa-ajan rahoittamaan, pitää välillä tehdä töitäkin - valitettavasti.

Millainen olen sijoittajana? Aloittelija, enkä varmasti kovin hyvä sellainen. On todella pitkä siirtymävaihe menossa vedonlyönnin ja uhkapelien maailmasta, oikeastaan täysin päinvastaiseen ympäristöön. Siitä ainaisesta adrenaliinin hakemisesta ylisuurten betsien muodossa on yllättävän vaikea päästä eroon. 

Luen paljon ja tykkään opetella uusia asioita, mutta varmaan jonkinlainen ADD on taustalla kummittelemassa, sillä keskittymiskykyni lähentelee 6 vuotiaan tasolla. Tästä johtuen yleensä kaikki oppirahat maksetaan sieltä kuuluisan kantapään kautta - oli kyseessä sitten mitä tahansa. 

Itseäni sijoittamisessa kiinnostaa kaksi ääripäätä, eli ns. swing treidaus, sekä sitten pitkän aikavälin sijoittaminen. Sitten kun olen sinne eläkkeelle päässyt, haluan että salkussa on sen verran kokoa ettei tarvitse jokaista euroa laskea - ei vaikka wall street menisi kerran vuodessa nurin. 

Tässä alussa ollaan hieman aggressiivisemmalla strategialla liikenteessä, ja tarkoitus olisikin kasvattaa alkuun kassaa suhteellisen ripeällä toiminnalla. Mitään "all in GME" -arpoja en ajatellut ostaa (vaikka olenkin mukana neljällä osakkeella @88.00), mutta ns. uutisiin ja yleiseen hypeen perustuvia osakkeita aion kyllä jatkossakin lyhyellä aika välillä ratsastaa. Edustan mielestäni sitä ns. uutta rahaa tässä mielessä, että näen hyvinkin paljon potentiaalia redditin ja somen kaltaisissa yhteisöissä, kunhan omat filtterit on säädetty asiaankuuluviksi. Yllättävän fiksuja ihmisiä ja hyviä ideoita löytää kun vain osaa etsiä, ja pystyy suodattamaan sen 99%:n pois (kaikenmaailman "gurut" ja pumppaajat & dumppaajat). 

Joskus ajatusten kirjoittaminen ylös auttaa kehittymään ihan konkreettisesti ihmisenä, ja tässä tapauksessa erityisesti haetaan kehitystä ns. sijoittajana. Pyrin täällä puntaroimaan omia osakevalintoja, voittoja, tappioita, ja toivottavasti opin joka kerta jotain lisää. Sijoittamisesta olen kiinnostunut ollut jo useamman vuoden, mutta vasta ihan viime aikoina on tullut oikeasti tehtyä jotain konkreettista asian suhteen (eli siirrettyä palkasta jotain myös sivuunkin..). 

Cheers!

0
0