Pitkälti Akin kovien salitulosten ja täällä annettujen kannustusten ansiosta vanha juoppokin on vähentänyt juopottelua ja ruvennut käymään jopa salilla. Tulokset ovat nyt jotain kolmasosa Akin tuloksista. Täksi vuodeksi vois laittaa tavoitteeksi puolet Akin punnuksista. Ja leikata juopottelua vielä puolet.
Täällä on upeeta keskustelua. Tekee mieli vähän jatkaa, vaikka tiedän olevani promilleissa, ja luultavasti kadun taas huomenna osaa teksteistäni. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat, eikä niitä voi valita. Itsellä traumaattinen ja köyhä lapsuus. Sairautta, eristäytymistä koko muusta maailmasta. Ja nyt kun itsellä menee vähän paremmin, kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen siitä, vähiten lähisukulaiset. Tai olisivat jos pystyisin elättämään heidät kaikki. Välit ovat tämän johdosta menneet poikki. Tiedän että tekisi hyvää saada terapiaa, mutta se on mahdotonta tänä päivänä, jonot ovat kahden vuoden mittaisia. Masennuslääkkeistä on ollut kuitenkin jonkun verran apua. Mutta suurimman avun saan alkoholista. Näin se vain joillakin menee, eikä mulla ole valittamista, kun pikku pöhnässä tuntuu, että asiat on aika jees. Mutta miten tämä enää liittyy sijoittamiseen, ei mitenkään :D
Kiva kuulla et meikäläisen kuulumiset kiinnostaa :) Ihan hyvin pyyhkii, kalja maistuu samaan malliin. Täällä tuntuu muuten monilla olevan vähän väärä käsitys, miten paljon alkoholia yleisesti ottaen elimistö kestää. Katkolla jutellut ihmisten kanssa, niin kyllähän siellä jotkut mun ikäiset liikkui rollaattorin kanssa, kun oli juotu jalat pois alta. Mutta kyllä ne alkoholimäärät oli luokkaa kaks pulloa koskenkorvaa tai litran vodkapullo päivässä vuosikausia. Tottakai tiedostan että todennäköisesti elinvuosia on jonkun verran vähemmän kuin kohtuukäyttäjillä. Toisaalta tiedän pari absolutistia, jotka sairastui aivoinfarktiin.. Mut joo, älkää käyttäkö alkoholia :D
Ymmärsinkö oikein, että kaljaa mennyt siis koko vuoden keskimäärin 24pulloa päivässä?
Silti kunto kohtuullinen ja seurustelet missitasoisten naisten kanssa?
Vedonlyönnin kymmenet kilot on mikkihiirisaavutuksia tuohon nähden, pystytkö valottamaan mikä juju tai salaisuus tuossa?
Siihen aikaan en ollut vielä täyspäiväinen alkoholisti, kun naiset olivat kauniita ja autot nopeita. Tarkennetaan vielä noita kaljamääriä: Kun on putki päällä kuten nyt, menee se koppa kaljaa päivässä. Homma jatkuu siis nykäsmäisesti muutamalla kaljalla heti aamusta. Kun aloitan vasta klo 17 illalla, riittää 18 kaljaa, tai kaks litraa viiniä. Toleranssit on kyllä kovat :D Pystyy päivittäin robottimaisesti lyömään vedot sisälle, ja hoitamaan kaupassakäynnit ym. pakolliset kuviot. Niin ja on siellä muutama botti mitkä lyö vedot automaattisesti. Ja auto myytiin, koska muija - ymmärrettävästi - lähti lätkimään, ei ollut enää kuskeja :D
Joo no tälläkin hetkellä alaselkä niin kipeä että ehkä munuaiset huutaa hoosiannaa. Aina kun ollut sairaalassa tai katkolla, puhaltanut 2.5 promillea. Mut kerran tääl eletään. En ole pahemmin kuormittanut sairaanhoitoa, ja toivottavasti lähtö tulee olemaan nopea kun sen aika koittaa :D En ole mitenkään itsetuhoinen nykyään, kiitos masennuslääkityksen.
Vuosi 2022. Betfairilta jäänyt vedonlyönnistä nettoa ehkä joku 50 k, ei jaksa sen tarkemmin laskea kun vituttaa 60 % premium charge. 12 vuotta sitten ostettu auto, josta maksettu 90 k, myyty hintaan 40 k. Alkoholiin mennyt joko 2 litraa viiniä, tai 24 kaljaa päivässä. Joku saa laskea jos huvittaa. Ja jokainen fiksu alkoholisti tietää että se on liikaa :D Kunto kuitenkin yllättävän kohtuullinen. Käteistä on vielä kuusinumeroinen summa, kiitos aikaan kun sai vetää arbitraaseja isolla, eikä ollut premium chargeja betfairilla. Tarkoituksena jatkaa samalla linjalla 2023 ainakin niin kauan kun maksa ja haima kestää.
Täällä on mukava avautua. Olen vedonlyönti voitoilla hommannut urheiluauton, asunnon arvoalueelta, matkustellut paljon. Seurustellut missi-luokan naisten kanssa. Huomatakseni että olen onnettomampi mitä 90- luvun alussa kun jäin työttömäksi laman seurauksena :D
Mukava lukea kannustavia kommmentteja. Mutta mitä pitäisi tehdä tälle herkkyydelle ja empaattisuudelle. Samaahan tapahtuu ympäri maailmaa mitä esim. Ukrainassa. Pitäis varmaan mennä terapiaan tai jotain :D Muutaman kerran ollut sairaalassa ja katkolla alkoholin liikakäytön takia, eli ei mikään aloittelija siinäkään mielessä :D