Israel ja Lähi-itä -

Hamas varmastikin on paha, mutta Israel pahempi. Ja tappaa yli kymmenkertaisen määrän ihmisiä. Unohtamatta kaikkea muuta kuvottavaa sortoa mitä harjoittavat. Kyllä JR:ltä tämän ketjun järkevin viesti selkeästi tuli.

Näytä koko viesti
Suomen presidentinvaalit 2024 -

Ketkä Aaltolaa oikein äänestäisivät ensimmäisellä kierroksella? Veikkaisin, että yli 80% kokoomusäänestäjistä äänestää tyytyväisenä Stubbia, Keskustalla sama Rehnin kanssa ja Halla-ahon prosentit vielä korkeammat omien keskuudessa.

Aaltolan suosion huippu meni jo, eikä osaaminen riitä sitä nostamaan uudelleen. Olihan Mika Salminenkin suosittu puhuvapää korona-aikaan, mutta hyvä kun kukaan enää muistaa ollenkaan.

Itse veikkaisin Aaltolalle alle 5% tulokseksi.

Näytä koko viesti
Coeus Invest GRIT -erikoissijoitusrahasto -

Enpä olekaan pitkään aikaan ollut pettynyt makaroonilaatikkoon. Tätä ei edes ketsuppi pelasta.

Näytä koko viesti
Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa -

Mitä sille 924.000 eurolle tapahtuu kuollessa? Kai siitä kuormasta voi alkaa syömäänkin jossain vaiheessa, vaikka omaa kuolinajankohtaa onkin vaikeahkoa ennustaa. Eli kaiketi jonkin verran pienempi summa riittää?

Näytä koko viesti
Betsson -
Montella kirjoitti:

Hyvää tekemistä omaan silmään. Q4 vois vielä tulla jytky kun futiksen mm-kisat ja q4 ei yleensä taida kummoisia vedonlyöntitapahtumia olla. Ja nyt tosiaan osuu kokonaan q4, kun yleensä on puoliksi q2 ja q3.

Tulikin posari jo Q3:lle. https://www.betssonab.com/en/press/betsson-ab-publ-trading-update-third…

Eikä se Q4:kään tosiaan varmaan huono ole.

Näytä koko viesti
NoHo Partners ent. Restamax -

Jokos Akillekin maistuisi alle kutosen hinnalla?

Näytä koko viesti
Päivän politiikka -
Tinggeli kirjoitti:

Odotettavissa on pientä ruuhkaa raja-asemilla. Jono jo 35 km mittainen.

Onkos tämä totta? 2 minuutin oman googlauksen perusteella ei, niin ajattelin varmistaa.

Näytä koko viesti
Betsson -

Hyvää tekemistä omaan silmään. Q4 vois vielä tulla jytky kun futiksen mm-kisat ja q4 ei yleensä taida kummoisia vedonlyöntitapahtumia olla. Ja nyt tosiaan osuu kokonaan q4, kun yleensä on puoliksi q2 ja q3.

Näytä koko viesti
Witted Megacorp -

Päivän vaihto on 400€, en sillä ehkä tekisi minkäänlaisia päätelmiä.

Näytä koko viesti
Päivän politiikka -
JR kirjoitti:

 

Montella kirjoitti:

Onko olettamus siis, että kaikki tässä stocksmanin jo aiemmin liittämässä jutussa on valetta vai että tällainen ei vielä vie luottamusta?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8772028a-d2d9-4dbe-b41e-911ffd572e1f

 

Mun olettamus on, että toi on lähes kokonaan valetta. Toihan on just tää case:

https://twitter.com/bingatupamaki/status/1538606611006210051?ref_src=tws...

Kiitos vastauksesta.

Näytä koko viesti