Olet täällä

Ukrainan tilanne - 13.4.2022 09.24

JR kirjoitti:

 

Juurikki kirjoitti:

Peace & Love 

 

Sun kanssa on keskusteltu hiton asiallisesti, ja tää savustus on nyt ihan sun päässäs. Oon nähny ihmisten käyttävän hirveesti vaivaa nimenomaan argumentointiin sun kanssa, samalla kun sä kutsut niitä sotahulluiks yms. Selvästi aivan hukkaan.

Myönnän, että kärjistin hieman epäreilusti. Ei mikään asia ole mustavalkoinen. Onhan täällä ollut myös ihan hyvää argumentaatiota ja kiitos siitä.

Ehkä suurin ärsytyksen aihe sittenkin on, että tällä foorumin Ukraina-ketjun ydin on sotapelispekulaatiot, eikä halu auttaa humanitaarisessa hädässä. Näinhän se toimii. Sinä kritisoit ja minä joudun miettimään, jonka jälkeen oivallan jotain uutta. Kiitos siitä.

Ehkä Juurikki vaan nyt on jonkin verran väsynyt. Kun teet mitä voit, niin ei vaan riitä. Ei enää jaksaisi silloin kuunnella hittuiluja, vaikkei niitä ole sellaiseksi edes tarkoitettu. Onneksi toiminta ruohonjuuritasolla on myös palkitsevaa. Saa edes jotain positiivista palautetta. Suosittelen esim. auttamaan Suomessa jo olevien pakolaisten yhteiskuntaan sopeutumista. Pienillä jutuilla, ihan pelkkä ystävällisyys on jo iso teko.

Juurikki vaikenee Ukraina-ketjussa.

Näytä koko viesti
Ukrainan tilanne - 13.4.2022 08.37

Juurikki jättää nyt tämän keskusteluketjun ja harmittelee, että ylipäänsä on siihen osallistunut. 

Ei täällä oikeasti haluta keskustella. Säälittävää tämä lapsellinen inttäminen, jossa totuuden kriteeri on oma mielipide. Kuulostaa niin Trumpilta.

Ja entäs nämä näennäisanalyyttiset historian tutkijat, lue: väärentäjät, jotka eivät varmaan itsekään tajua, ettei tutkimus, ei edes historiantutkimus, voi perustua siihen, että tuodaan esille vain omaa poliittista näkemystä tukevia faktoja.

Eikö ketään muuta ihmetystä, että he toistavat yksisilmäistä historiakäsitystään sitä enemmän, jos joku uskaltaa kertoa, että voisi olla joku muukin näkökulma, joka myös perustuu faktoihin, muttei samoihin faktoihin, vaan niihin maton alle lakaistuihin.

Oman ja pienen klikin näkemystä pienessäkään määrin kyseenalaistavat näkemykset cancelloidaan heti. Täällä on tunkkainen yhden totuuden oikeistolainen meininki, johon Juurikki ei oikeastaan ole törmännyt sitten opiskeluaikojen. Ne sen aikaiset reppanat sentään ovat henkisesti kasvaneet sen jälkeen - tai siis ainakin ne hengissä säilyneet, jotka Juurikki vielä tuntee tai tietää. Sama yksioikoisuus kyllä koski myös silloisia vasemmistointoilijoita. 

Ihmetyttää, ettette ole vielä cancelloineet Aki Pyysingiä. Hänellähän on, jos ei pääsääntöisesti niin ainakin usein, valtakeskustelijoiden näkemysten vastaisia heittoja. Ai niin tietysti peukutus on aina ensisijaisesti kannanotto, kuuluuko meihin vai muihin.

Cancellointi tarkoittaa sitä, 1. ettei oikeasti keskustella, vaan pauhataan omaa totuutta toivoen, ettei vastapuoli jaksa enää ja 2. tehdään mustavalkoisen viholliskuvan mukaista vastustajan estämistä keinolla millä tahansa. Tällä sivustolla se on helppoa antamalla alapeukkua.

Hieno cancellointiautomaatti teillä tämä alapeukutus! Päivystävät persut tykkää, samoin kuin muut vihamieliset. Venäjä ja muutkin äärioikeistolaiset haluavat kärjistää vihaamiensa maiden sisäisiä vastakkainasetteluja. Tämä keskustelufoorumi on nykyisellään hyvä työkalu maailman räyhähengille.

Kun sekä eri mieltä olevat että muutenkin liian kriittiset saadaan savustettua ulos, on niin kiva ihan omassa ringissä vahvistaa toinen toisensa sanomaa ilman ulkopuolisten häirintää. Niin ne Venäjälläkin tekevät. Siellä vääriajattelijoita on sattuneesta syystä vielä vähemmän.

Jatkakaa keskenänne. Juurikki ei teidän vänkkipiiriinne kuulu. Tuo "ydinaseita Suomeen"-tavoitteen puolustus ihan siitä syystä, että Juurikki sitä vastustaa, oli viimeinen pisara.

Peace & Love 

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 13.4.2022 01.32

On ihan pakko kysyä, että minkä ikäinen olet, JR-hyvä?

Ei tietenkään ole mitään syytä kertoa, koska kenenkään iän kysyminen ei ole somessa korrektia. Kiinnostaa vaan ihan siinä mielessä, että onko sinulla omaa kokemusta, mikä oli Suomen ja Euroopan yleinen näkemys asioista silloin 1980-luvulla.

Et ehkä edes siihen asiaan suoraan viitannut, mutta olisi kiva päästä hieman kärryille, mitä ovat ne motiivit ja ihmiset, joita Juurikki osaa niin kovasti ärsyttää.

Kaikki muuthan Juurikkia pelkästään rakastavat, kun eivät Juurikin salaista synkkää some-identiteettiä paremmin tunne. Montako eri merkitystä saat, kun laitat "vielä"-sanan edellisen lauseen eri kohtiin?

Tämä on sitä meta-keskustelua. 🤭

PS. Hauskaa keskustelua täällä. Loistavaa, että varsinaista otsikon aihetta saa tällä keskustelupalstalla lähestyä hieman vapaammin kierrellen. Ai mitä otsikkoa?

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 13.4.2022 12.53

Kiva, kun Juurikin omasta mielestä varsin maltilliset viestit ovat herättävät näinkin paljon huomiota. Juurikki niin tykkää teidän rakastavista ilkeilyistänne. 

Perusvire kaikissa Juurikin viesteissä on ollut, että näissä asioissa ei oikein olisi syytä hihhuloida, eikä varsinkaan intoutua turhan takia huutelemaan naapurille. Huutelee sitten, kun paitsi on asiaa, on myös mahdollisuus, että huuto kuullaan ja ymmärretään.

Päättäkää nyt jo, onko Suomen turva Natojäsenyys vai aseistautuminen. Juurikki ajatteli 50 vuotta, ettei me Natoa tarvita, mutta naapurin isännän pöytätavat ovat nyt muuttaneet näkemyksen. Lisäbudjetin puolustuksen lisäykset lienevät ihan perusteltuja. Vieläkö kun joku laskisi, tekeekö nämä päätökset jo yhdessä 2%, 3% vai 4% BKT:sta. NATOn vaatimus taitaa olla 2%. Ihan siedettävä vakuutus, kun naapurilla on yli 10%. No siellä ei sitten olekaan varaa hyvinvointiyhteiskuntaan.

Olisiko syytä pullistella? Juurikki ei usko, että kukaan isänmaallinen henkilö lähtisi nyt pullistelemaan. Äärinäkemykset suuntaan tai toiseen lienevät tässä tilanteessa enemmän hätähuutoja mielenterveyden ongelmissa, kuin oudon naapurin huvittavien apureiden naurettavia yrityksiä synnyttää vihaa ja kostettavaa.

Moni sotapelokas ja sotakiimainen on varmasti jatkossakin eri mieltä, mutta kyllä Juurikin mielestä on aina syytä pitää hyvät välit Venäjän kansalaisyhteiskuntaan ja olla itse turhaan käjistämättä tilannetta suhteessa Venäjän valtaa pitäviin siellä jossain ydinturvaluolissaan. Sitä kutsutaan diplomatiaksi.

Maailman ydinasevarannot riittävät jo nyt tappamaan kaiken ihmiselämän maapallolta useampisatakertaisesti. Olisikohan se kovasti iso etu, että tosi hankalassa tilanteessa Suomeen tuotujen ydinohjusten takia saataisiin Suomeen Venäjän ydinase-ensi-isku? Ei oikein houkuttele.

Juurikki tulee jatkossakin aina ehtiessään kritisoimaan suomalaisten sotakiihkoilijoiden ja hyödyllisten hölmöjen sotapelien nettipelaajien tilannetajuttomia örvellyksiä somessa. Pääpaino sanassa "ehtiessään". 

Suomi ei nyt ole päättämässä, muuttuuko Suomi maailmanpolitiikan rauhanrakentajasta maailmanpolitiikan räyhähengeksi, vaan nyt on kyse siitä, tuleeko Suomi jatkossakin toimimaan maailmanpolitiikassa rauhanrakentajana, vaikka turvaisikin oman turvallisuutensa osana Natoa.

Ydinaseeton Pohjola on jo nyt olemassa. Ei ole ydinaseita Suomessa, Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Ai Suomiko ottaisi maaperälleen koko Pohjoismaiden ainoat ydinaseet ja alistuisi vapaaehtoisesti mahdollisen ydinasekonfliktin testialueeksi? Hei haloo? Nyt jenkit, venäläiset ja heidän palvelijansa huutelemaan ihan omiin netteihinne, kiitos.

Ydinaseettomuus onnistuu NATOn sisällä Norjalle, joten eiköhän sen ole syytä onnistua Suomellekin?

PS. pitää palata vielä uudestaan aiempaan kysymykseen. Silloin kauan sitten 1980-luvun alussa ei suomalaisessa eikä eurooppalaisessa rauhanliikkeessä puolustettu Usaa, eikä Venäjää, vaan rauhaa.

Silloin iso asia oli, että USA vs. Neuvostoliitto -vastakkainasettelu ei tekisi Euroopasta ydinsodan testikenttää. Siis hei haloo, näin täällä yksi eurooppalainen täällä kertoo. Tuli oltua paikalla siinä ajassa.

USA ei sitä ydinsodan testikenttää Amerikkaan halunnut, ei edes Kuubaan. Silloin kylmän sodan kauhun tasapainoa häiritsi USA haluamalla tuoda uusia risteilyohjuksia Eurooppaan. Päättäjät olisivat taipuneet, mutta tavalliset eurooppalaiset eivät ajatuksesta tykänneet ja isojen mielenosoitusten jälkeen jäivät risteilyohjukset Eurooppaan silloin tulematta. Näin se vain meni, vaikka miten jälkikäteen väitetään, että kaikki rauhantyö olisi aina ollut USA-vastaista Venäjä-mielisyyttä, tai nyt tietysti sanottaisiin jo mieluummin: Pro Venäjä-nazismia. 

Ideologia on sairautta silloin, jos sen katsotaan oikeuttavan valehtelua. Esimerkkejä on. 😁

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 9.4.2022 12.39

Tinggeli kirjoitti:

Jottei jäisi kuvaa että haluan Suomeen ydinaseita, niin ei. - -

Miten luulet, vaikuttaako Putinin haluihin alentavasti hankkia Suomesta puskurivyöhyke mitenkään, jos me julistamme Suomen ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi?  Olisiko se muuttanut mitenkään tilannetta Neuvostoliiton aikaan 1980-luvulla?

Vastaus kumpaankin on, ei. Ei olisi muuttanut. Päin vastoin. Silloin hyökkääjä tietää, ettei uhkaa ydinaseesta ole olemassa. Tämän takia koko ajatus ydinaseettomasta Pohjolasta oli hyvin naivi.

Ei Neuvostoliitto kunnioittanut mitään sopimuksia kriisitilanteessa ja sodan uhatessa. Siten koko ydinaseeton pohjola ajatus oli haihattelua.

Hyvin on haihattelu Ydinaseettomasta Pohjolasta toiminut jo yli 50 vuotta. Ei sitä tarvitse julistaa, kun se on jo tässä ja nyt. Myös huomenna ja ensi kesänä. Kysy vaikka yhdeltä Puttiinilta. Helpompi kiusata muita, kun on sentään yksi rintama varppina ihan cool. 

Miksi ylipäätään kannattaa nostaa olemassa olevaa tilannetta esille? Ehkä meidän Sannaa ja Saulia on syytä muistuttaa, että nykytilanne ei ole nollatilanne, vaan naapurille karkki, joka voidaan ottaa myös pois.

 

 

 

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 8.4.2022 08.12

Kiitos yksyiskohtaisesta vastauksesta, Tinggeli. Aina oppii, kun tänne hajatelmiaan virkkaa.

Meidän näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, ettei ole syytä jatkaa vääntämistä kohta kohdalta. Pari pointtia on silti ihan kohteliaisuussyistä pakko heittää takaisin.

Kiitos asiantuntevasta opastuksesta, mihin argumentteihin perustuen Ydinaseeton Pohjola on totta nyt ja jatkossa. Pitääpä pyytää yhtä ystävää pirauttamaan yhdelle Sannalle (hän ei tunne Juurikin kaltaisia eläviä).

Paras oli tuo kommenttisi "olisihan pitänyt arvata" -kohta. Eihän siihen muuta voi sanoa, kuin että "elämän tuhlata voi, muttei säästää".

Muistatko missä olet kuullut tämän aiemmin? Se kertoo ikäsi. Hyvää viikonloppua! 🥳

PS aika monta virhettä ja yksipuolista näkemystä väitteisiisi sisältyi, mutta kuka piru haluaa käyttää perjantai-iltaa historian kaivelemiseen? On tässä muutakin tekemistä, kun vieraat tulee kohta.

Avaa edes ikkuna siellä kammiossasi, ole hyvä. Osaamistasi arvostaen yx Juurikki. 🧐

PS2 olisi jännä kuulla, mitä sinä ajattelet sellaisista pikku jutuista kuin hyvyys, totuus ja rehellisyys. Mutta ei voi pyytää, kun itsellä ei todennäköisesti olisi aikaa eikä intoa vastata. Hauskaa viikonloppua!

 

 

Näytä koko viesti
Ukrainan tilanne - 8.4.2022 04.57

Kilppari kirjoitti:

"Ensimmäistä kertaa historiassa Suomi on päättänyt antaa myös sotilaallista apua" mitä vielä pitää ilmoittaa, että vihu voi katsoa sodanjulistukseksi?

Tämän päivän YK:n äänestyksessä löytyi yli 150 muutakin vihamielistä maata. Kaikki sodanjulistajia?

Jos Venäjän hyökkäystä pelkää, niin olisiko parempi majapaikka esim. kuun pimeä puoli? Täällä sub-lunaarisessa maailmassa me ollaan aina ihan ilman kysymystä tai vastaväitettä yhdessä samassa veneessä pallon pinnalla, jossa jonkun muun päätöksen tuuli tuo, tuuli vie ja tasaa muistot.

Tappava tuulen tuoma radioaktiinen sade on meillä alati uhkakuva, jos maailmassa jatkossakin valta annetaan pienille reppanoille suurmiehille, joiden hellyyden puute pakottaa lopulta painamaan pientä punaista nappulaa.

All You Need Is Love.

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 8.4.2022 03.14

Tinggeli kirjoitti:

 

Juurikki kirjoitti:

Onneksi Suomi on jo de facto ydinaseettoman Pohjolan perustajajäsen. Ollaan tehty upeaa, myös itseä hyödyttävää, rauhantyötä jo vuosikymmenet.

Tämän Neuvostoliiton hybdirivaikuttamisen katastrofaalisen vuosikymmenen 1980-luvu eläneenä, ei kyllä ihan heti avaudu, mitä upeaa siinä ns. rauhantyössä ja ns. ydinaseettoman  pohjolan ajamisessa oikein oli? Nämä kaksi asiaahan olivat täysin Neuvostoliiton rahoittamia ja Neuvostoliiton asiaa ajavavia asioita täällä Suomessa, Pohjolassa ja koko Euroopassa. 

Haluatko avata mitä upeaa näet noissa surullisissa tapahtumissa, minkä jälkikaiuista me edelleen kärsimme monen poliitikon taholta. Esimerkiksi se, ettemme liittyneet aikanaan Natoon kun sen aika oli. Ja se, että jalkamiinat kielletttiin Suomessa. Ja se, että Eurooppa ajatuui energian osalta Venäjän syliin.

 

https://www.vihreatuuma.fi/ydinaseeton-pohjola/

" Vuosina 1981–1983 miljoonat ihmiset eri puolilla Eurooppaa marssivat rauhan puolesta ydinaseita vastaan.

Pohjoismaiden rauhanliike otti tunnuksekseen ydinaseettoman Pohjolan, ja vetoomus sen luomiseksi lanseerattiin vuonna 1981. Samana vuonna järjestettiin norjalaisten aloitteesta naisten rauhanmarssi Kööpenhaminasta Pariisiin, jossa esillä olivat END- ja Ydinaseeton Pohjola- tunnukset. Kyse oli tunnuksesta eikä niinkään Kekkosen aloitteen tukemisesta. Esimerkiksi Suomen rauhanliikkeessä oli sekä ainoastaan Naton ydinasesuunnitelmia vastustavia että niitä, jotka ajoivat molempien suurvaltojen ydinaseriisuntaa. Vuosina 1981–1983 miljoonat ihmiset eri puolilla Eurooppaa marssivat rauhan puolesta ydinaseita vastaan "

Nämä tapahtumat olivat Neuvostoliiton masinoimia ja rahoittamia tapahtumia. Niitä järjesti hyödylliset idiootit täällä lännessä.

Väärin sammutettu, vai olisitko silloin tosiaankin halunnut ydinaseet Suomeen? Tai ylipäänsä Euroopan itärajalle? Poliittista puhetta? Kevät tulee, äkkiä kiristävä pipo pois.

Vain Suomen äärioikeisto vastusti ydinaseetonta Pohjolaa silloin 1980-luvulla. Varmaan 90% väestä (arvio) kannatti, myös valtiojohto. Vieläkö haava kirvelee?

Ei tullut rahaa rauhanjärjestöille miltään valtiolta ainakaan ruohonjuuritasolle, tuskin muuallekaan. Talkootyötä oli hyvin tarjolla ja intoa vielä enemmän. Ei sellaista voi rahalla ostaa. Festarituotot yms. rahat meni toimintaan, eikä edes riittäneet, vaan moni pääsi takaajana ulosottoon maailmanparannusinnokkuudestaan.

Äärioikeiston väitteet ovat kyllä olleet 1980-luvulta alkaen jatkuvasti silloin tällöin julkisuudessa esillä. Missä todisteet? No ei ole ollut, sillä mediassa syytekin riittää. Syytettä voi sitten toistaa vuosikymmenestä toiseen.

Syyttäminen jatkuu vieläkin, vaikka onneksi alkaa jo olla 1980-luvun äärioikeiston ja äärivasemmiston huutelut vähissä. Monen aatteen miehen, naisen ja muun viha on jo haudattu. Jätetäänhän se vastakkainasettelu jo historiaan. Jooko?

On yleisesti tunnettu tosiasia, että nykyinen äärioikeistolainen Venäjä mielellään asettaa eurooppalaisia vastakkain lahjomalla äärioikeistolaisia ryhmittymiä Euroopassa. Onneksi Suomen persut eivät kuulu siihen porukkaan. Hyvä! Suomi on hyvä maa, kun ääripäätkin sopivat samaan joulupöytään.

Onneksi suomalaisilla oli silloin 1980-luvulla järki päässä eikä lähdetty huutamaan äärioikeiston huuhaaheikkien propagandaa. Jäi mieleen, kun kovana kokoomuslaisena pitäminäni ystävä oli tyrmistynyt silloin yleisestä sotakiihkosta.

Jäi sitten lopulta USA:n ydinaseohjukset testaamatta tositoimissa Suomen ja Venäjän Lapissa. Ei haittaa. Ei ole nykyään ydinaseita Pohjoismaissa vieläkään, ei edes Naton jäsenmaissa. Jes! Kuka niitä tänne haluaisi, ei ainakaan kukaan täysipäinen suomalainen.

1980-luvulla koko Eurooppa vastusti NATOn eli silloin USA:n ydinristeilyohjusten tuloa Eurooppaan. Interreilaaja Juurikki oli itse mukana länsimaiden ehkä kaikkien aikojen suurimmassa mielenosoituksessa Hollannissa, yhtenä noin kahdesta miljoonasta huolestuneesta. Olihan se lystiä ja voi niitä bileitä vallatuissa taloissa.

Jäi ne ydinohjukset sitten Eurooppaan tulematta ja hyvin pärjäsi Eurooppa ilmankin. Kylmä sota pysyi kylmänä, ei kuumennut ydinristeilyohjusten testaamiseen.

Siksihän me voidaan vielä ylipäänsä keskustella. Jo silloin ydinaseilla oli kyky satakertaisesti koko maailman väestön tuhoamiseen - ja nyt?

Kerro sinä, vieläkö niitä ydinaseita tarvitaan meillekin? Ydinsodan jälkeen ei ole enää puhujia, on vaan kuolleita voittajia. Ja niitä on paljon. Torakat tykkää. Ne vasta voittajia ovatkin.

Suomen laki kieltää ydinaseiden tuomisen maahan. Jos NATO sellaista edellyttää, niin pitäköön sotapelinsä jossain muualla, vaikka Hinku-Vintuassa kuun pimeällä puolella. Ei kiinnosta. Juurikki kannattaa Natoon liittymistä, mutta vain Norjan ehdoilla.

Norja on asettanut Natolle tiukat rajat, jotka Natokumppanit ymmärtävät ja hyväksyvät, varmaan myös kannattavat, kun jää pois sekin rahareikä. Ydinaseettomuus on Norjan Nato-diilissä ihan siellä ytimessä.

Norja puolustaa käytännössä ydinaseetonta Pohjolaa ja niin tekee myös Suomi jo ihan lainsäädännönkin osalta. Väitätkö muuta?

Luulisi muutenkin olevan jokaisen vastuuntuntoisen suomalaisen asia varmistaa, että pidetään Suomi jatkossakin ydinaseettomana.

NATO ja Ydinaseeton Pohjola jees, Venäjän natZismi ja ydinaseet ei.

PS  Kuulostaa tuo "hyödylliset idiootit"-argumentaatio ihan peilikuvalta Venäjän propagandasta ukrainalaisine natsinarkkareineen. Ei hyvä.

Syyttäminen totuudesta viis on vaan niin oman pahan olon oksentamista, että säälittää.

Rauhallista viikonloppua. Ulkoilu laskee verenpainetta.

 

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 8.4.2022 12.15

Artsipappa kirjoitti:

On sitä rajumpaakin retoriikkaa:

Samasta asiasta saa kyllä monta näkökulmaa. Joku voisi vielä lisätä kaikista virallisimman venäläisen twiittarin kommentin. Kiitos. Vaikka ihan huumormielessä. 🥳

Pääministeri Sanna Marin sen kiteytti. Juurikin muisti on hyvä, mutta lyhyt varsinkin tämän vuosituhannen asioista. Sanoikohan se Sanna aamulla, että naapurin vanhuudenhöperön häirikkösedän takia ei ole menneeseen palaamista, vaan on valittava yksi kahdesta viheliäisestä polusta. Jotain se jutteli lyhyestä ja pitkästä näkökulmasta. Perheelliset varmaan hoksaa, mitä Juurikki tässä kaikessa kiireessä ruokatunnilla horisee. Meni jo aika yli, pakko juosta kokoukseen, vaikka myöhässä.

Näytä koko viesti
NATO ja Suomen pörssikurssit - 8.4.2022 07.29

Kremlin tiedottaja: Venäjän ”tasapainotettava tilanne”, jos Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov antoi haastattelun brittimedialle. (KUVA: AFP / LEHTIKUVA)

Julkaistu: 7.4. 21:37

Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Venäjän olisi tehtävä läntisestä rajastaan kehittyneempi turvallisuutensa takaamiseksi.

BRITTILÄISEN uutiskanava Sky Newsin toimittaja Mark Austin on haastatellut Kremlin tiedottajaa Dmitri Peskovia Venäjän sodasta Ukrainassa.

Toimittaja muun muassa mainitsi Sky Newsin haastattelussa, että Venäjän hyökkäyksen seurauksena puolustusliitto Nato on vain vahvistunut aiemmasta ja Suomi ja Ruotsi harkitsevat Natoon liittymistä. Toimittaja kysyi Peskovilta, mitä Venäjä tekisi, mikäli Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon.

SUORA LAINAUS LOPPU

Pakko kommentoida nyt klo 05-07 aamulla, ettei taas käy niin, että aamulla herätessä ei artikkelia enää löydy.

Peskov vastasi kiertelemättä aiemmin julkistettuun kysymykseen, miten Venäjä tulee "sotilaallis-poliittisesti tasapainottamaan" Suomen Nato-jäsenyyden.

Huh huh helpotusta. Venäjän valtiojohto siis tarkoitti, että "Meidän on tasapainotettava tilanne. Silloin meidän on tehtävä läntisestä kyljestämme kehittyneempi turvallisuutemme takaamisen kannalta."

Ihan loogista ja odotettavissa olevaahan tämä on. Se on myös täysin oikeutettua. Myös me vahvistetaan rajaa, jos naapurin meininki alkaa huolestuttaa. Ei siinä mitään henkilökohtaista.

Suomen lienee kuitenkin syytä muistaa, että naapurille Pietarin turvallisuus on Suomea isompi asia. Onneksi Suomi on jo de facto ydinaseettoman Pohjolan perustajajäsen. Ollaan tehty upeaa, myös itseä hyödyttävää, rauhantyötä jo vuosikymmenet.

Peskovin lainaus vahvistaa sen, minkä tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi ymmärtää jo monta päivää sitten. Tämä on ehkä tulkinnan tulkintaa, mutta aiemmat Venäjän kommentit tulee lukea, että Suomen jo vuosikymmen sitten venäläisiin värikarttoihin merkitty natopupuisuus eiku Nato-jäsenyys on jo kauan ollut no big deal. Ei siis isompi juttu, kun onhan tuo jo ajat ollut tiedossa sanomattakin. Nyt on sitä paitsi Venäjän johdolla vähän tärkeämpiäkin juttuja mietittävänään.

Upea veto ulkoministeri Haavistolta myöntää heti suoraselkäisesti, että nyt Suomessa on tehty virhe, joka korjataan heti. Äärimmäinen rehellisyys on aina diplomatian valttikortti. Saamarin EU / rakastettu EU teki vahingossa yksioikoisine sääntöineen Suomelle palveluksen. Suomi pääsi näyttämään konkreettisesti hyväntahtoisuutensa tiukassa tilanteessa.

Ei Suomen eikä myöskään EU:n "luksustuote-sanktioiden" tarkoitus ole vahingoittaa venäläistä kulttuuria eikä venäläistä kansaa, vaan tarkoitus on painostaa pientä taloudellisesta valtaklikkiä. Museoiden painostus vain naurattaisi oligarkkeja.

Kulttuurin ystävää, varsinkin natsionaalisen venäläisen kulttuurin ystävää, presidentti Putinia kulttuuriaarteiden kaappaus varmasti loukkaisi verisemmin ja harmittaisi enemmän, kuin kymmenet tuhannet turhaan kuolleet venäläiset sotilaat. Jos nyt ei sentään ydinasevallan napinpainajaa rassattaisi epäolennaisilla asioilla, ettei vaan tulisi burn-out hänelle ja koko ihmiskunnalle.

Kyllä museot jatkossakin omistavat taideaarteensa, oli vallassa kuka tahansa. Siis fyysisesti omistavat, sillä taiteen todellinen omistaminenhan on aina henkistä.

PS. Taide on kokemusta, kokemus perustuu merkitykseen ja taideteos on merkityksen kantaja, ihan niin kuin digitaalinen jäljennekin. Ei siis ole ihme, että taiteen rahallistaminen on niin huvittavaa touhua.

PS2. Piti ihan katsoa lopuksi keskusteluketjun otsikko. Juurikille tämä on niin on/off-juttu, ettei eri skenaarioiden pörssivaikutuksia ole syytä lähteä edes spekuloimaan.

Juurikki omistaa oman pienen osansa ylikansallista firmaa (Nokiaa), viikinkivaltakunnallista firmaa (Sampoa), pohjoismaista firmaa (Nordeaa), suomalais-ruotsalaisia firmoja (Ålandsbanken ja Sievi Capital) sekä muutamia suomalaisia firmoja, joilla toki on myös globaalia toimintaa. Ei ole tarve muuttaa sijoituspainotuksia, vaikka eihän sitä kukaan kysynytkään.

Näytä koko viesti