JokusenJaska
Viimeisimmät viestit
Daytraderin kovimmat tuotot ja julmimmat takaiskut
25.7.2024 - 12:05
Mikko Mäkinen wrote:
Shake11 wrote:
Hei!
Näkemyksiä paskavaluutoista NOK ja SEK? Oisko ihan indekseissäkin ideaa euroissa sijoittavalle?
Onhan ne aika paskaisia valuuttoja tällä hetkellä. Mulla on aika paljon altistusta niihin, ja viime päivinä olen ottanut vielä ihan suoria vetoja vahvistumisen puolesta. Muutenkaan salkut eivät ole juhlineet, ja näistä ei varsinkaan ole ollut iloa.
Mutta asiaa voi ajatella näinkin. Haluanko, että mulla on 90% esim eurovaluutassa vai vaikka 50%? Vaikka kulutukseni on pääasiassa euroissa, en jotenkin luota tähän systeemiin täysin. Se, että on Ruotsissa, Norjassa ja Yhdysvalloissa paikallista valuuttaa kiinni ei tunnu pahalta. Norja ja Ruotsi pärjäävät aina. Kruunuja myydään kun markkinoilla epävarmuutta, mutta voin jäädä holdaamaan niitä enemmänkin, jos valuutat jäävät heikoiksi. Norjan kruunu nyt ei absoluuttisesti ole halpa, mutta verrattuna historialliseen arvoon vrs euro/usd se vaikuttaa järkitasolta ostaa. Kuitenkin tämä on maailman varakkain valtio ja jossain vaiheessa sen valuuttaan voisi kohdistua vähän samanlaista safe have kysyntää kuin Sveitsin frangiin. Se päivä ei selkeästi ole vielä.
Kiitos henkisestä tuesta. Samankaltainen ajatus ollut jo muutaman vuoden mutta selkeästi liian aikaisessa. Eli melkein kuin olisi väärässä. Mutta en anna periksi, olen kaivautunut tylsimpiin pappaosakkeisiin mitä noista naapurivaluutoista löytyy (pl. Intrum) ja holdaan vaikka parran harmaaksi. Ehkä.
Intrum
18.7.2024 - 14:27
Tänään ihan kohtuullinen kehitys ja lyhyen puolen kaverit toivottavasti edes vähän hikoilee. Ja mitä tekee toimitusjohtaja, jo lyö vähä löylyä lissää!
Kredithanteringsbolaget Intrums vd Andrés Rubio har den 18 juli köpt 15 000 aktier i bolaget. Aktierna köptes till kursen 41,75 kronor per aktie, en affär på 626 200 kronor. Affären gjordes på Nasdaq Stockholm. Det framgår av Finansinspektionens insynsregister.
Intrum
16.7.2024 - 13:01
Nojoo, verottajalla asti olevia tappioita on, nyt jo vähän vihertää ja tarvis jotain 15% nousua että voisi halutessaan luikerrella ulos jotain rahoja taskussa. Joutais kyllä noussa, olisi tuossa riskin lisäys mielessä kun ei tässä ole riittävästi. Billu kun osaisi ajoittaa yhtään, ei osu myynnit niinku mestareilla ja kyllähän voisi nuo ostotki olla paremmin tuolla absoluuttisessa pohjassa mutta näillä mennään.
Intrum
11.7.2024 - 09:58
Onko tämä nyt uusi 10% diluutio vai se sama mistä oli tuossa aikaisemmin jo ilmoitus? Näitä tulee niin tiheästi että eikai sitä meinaa perässä pysyä...?
Intrum
11.7.2024 - 09:20
On se pikkusen volatiili tämä lappu. Siellä on jo tiedote mikä aiheuttanee taas harmaita hiuksia jollekkin.
Intrum
20.6.2024 - 10:13
Jotaki kujeita nyt kaupankäynti keskeytetty
https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/uutiset/df3b9e6b-c259-4bda-848c-b35ffa007208
Osakesäästötili. Talletusraja nousi 100.000 euroon.
28.12.2023 - 08:41
Anssi A wrote:
AlterEgo wrote:
Osinkojen korkoa korolle lisäksi OST on erinomainen alusta treidata juurikin myyntien välittömien verojen maksun lyykkäänymisen vuoksi.
Eurotuotteilla joo. Muissa valuutoissa olevista sijoituksista ~0.6% transaktiokulut per veivaus vähän vievät intoa ( 0.25% valuuttakulut per kauppa ja siihen päälle normikomissiot).
Osinko-lähdeverottomia maita oman tutkimuksen mukaan ovat ainakin:
Iso-Britannia
Monet Atlantin saarivaltiot
Kypros
Monaco
Singapore
Malta
UAEYhdistävä tekijä näissä monissa tuntuu olevan, että ovat brittien ex-siirtomaita.
On tässä ilmeisesti vähän muutakin jännää, eikös bahaman osingot veroteta ansiotuloina, mutta kun otatkin osingot OST:lle ne kääntyy kätevästi pääomatuloiksi joka jollekulle saattaa olla hyväksi, vai lienenkö erehtynyt?
Intrum
13.9.2023 - 20:00
Kolme ja puoli tuntia pitkä, nyt ei kyllä pysty. Q&A kuuntelin kerran ku sattumalta hyppiessä osu alkuun. Kohdasta 2.48 alkaa.
Intrum
24.7.2023 - 12:26
En ole tehnyt mitään, enkä vielä aio tehäkkään. Mielenkiintoinen syksy tulossa, CMD ja q3 ja siinä tuo "viimeinen" osinko aika lähekkäin. Pakko vähän sorkkia näitä negatiiviseen ajatteluun sortuvia, jos tuon QA osion kuuntelee sillä korvalla että on vähän positio pakkasella eli rivien välistä kuuntelee sujuvasti mitä haluaa kuulla niin minusta toimari kertoi aika suorahkosti että ilmoitetaan nyt että ei osinkoa koskapa bondien hodlaajat niin haluavat kerrottavan. Emminätiiä. Jännä on seurailla. Paljon jännempi kuin ilman positiota. Onneksi en ihan juurta myöten sisässä, korkeintaan kärki.
Intrum
20.7.2023 - 11:05
Äreä dippi olisi ollut mistä sipaista. Harmi ku en ollu hereillä -.-