Coeus Invest GRIT -erikoissijoitusrahasto -

Mitä minä luin: ”Huono menestys johtui täysin meistä riippumattomista syistä, mutta ei ole kuitenkaan missään nimessä tarkoitus syyttää epäonnistumisesta vain ulkoisia tekijöitä.”

Olisin ensimmäinen tsemppava kommentoija, ja valmis sijoittamaan Coeus 2.0:aan, jos lopetuskirje olisi ollut edes jotain tämän suuntaista:

”Emme osanneet ennustaa markkinaolosuhteiden muutoksia. Teimme klassisen virheen, ja oletimme nykytilanteen olevan ikuinen. Otimme liikaa riskiä.  Meillä ei tällä hetkellä ole luottamusta omaan sijoitusstrategiaamme, joten lopetamme rahaston. Pahoittelemme, ettemme osanneet täyttää odotuksianne.”

Tämä viittaisi siihen, että jotain oppimista on tapahtunut. Itse en ainakaan halua istua sen insinöörin lentokoneeseen, jonka edellinen kone putosi samaisen insinöörin mukaan ”huonojen sääolosuhteiden takia”. Mielummin istun sen insinöörin koneeseen, joka sanoo, että edellinen koneeni putosi, koska sitä ei oltu suunniteltu jonkun aivopieruni vuoksi kestämään turbulenssia.

Lisäksi, jos kerrot, että menetit omaa rahaa, olisi kiva kuulla edes prosentuaalinen osuus, tai muuten tämän voisi kokonaan jättää mainitsematta.

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta toi vitun selittely ärsyttää enemmän, kuin menetetyt rahat. Ehkä hieman kliseinen ja kuiva ajatus, mutta mitä samassa tilanteessa Buffett olisi sanonut? Olisiko selitellyt samalla tavalla? Eipä ole tainnut minkään epäonnistumisen kohdalla selitellä noin vuolaasti, vaikka hänenkin kohdalle niitä on useampi sattunut. En ole muiltakaan legendaarisilta sijoittajilta kuullut koskaan selittelyjä. Selittelyn sijaan he mielummin kertovat, mikä ja miksi meni pieleen heidän omassa ajatusprosessissa, ja mitä he siitä oppivat. 

Näytä koko viesti
Sijoitustiedon kysymysketju -

Kysymys kaupankäyntialgoritmeista

Olen ottanut näkemystä unohdettuun ja hyljeksittyyn Componentaan.  Tarkempia perusteluita (virhearvioineen) löytyy osakkeen ketjusta, ja voisin vielä jossakin vaiheessa päivittää näkemystä. Edelleeen kuitenkin näen yhtiössä potentiaalia.

Osakkeen vaihto on pientä, ja spreadi tyypillisesti tosi korkea. Olen huomannut, että tämän kohdalla näkyy paljon algoritmeja niin osto kuin myyntilaidalla. Herää monta kysymystä, joihin en nopealla googlaamisella löytänyt vastausta.

 

  • Kuka tyypillisesti käyttää algoritmeja? Tarjoaako joku kauppapaikka palvelua tavallisille tuulipuvuille, vai onko aina kyseessä isot pojat?
  • Mikä on paras tapa taistella algoja vastaan? Olen huomannut, että mikäli haluan oman tarjouksen ostolaidan huipulle, robotti korottaa aina sentillä omaa tarjousta minua korkeammalle. Jos lähden itse nokittelemaan, robo korottelee omaan tavoitehintaan asti, kunnes sen saavutettua pudottaa tarjoustaan monta pykälää viimeisimmän tarjoukseni alle, jättäen usean sentin gapin minun ja seuraavan tarjouksen väliin. Onko paras tapa siis tunnustella mikä on algoritmin logiikka, ja mattopommittaa spreadi useammalla erisuuruisella ostotarjouksella robotin ylärajaan asti? Yleensä algoritmi vielä paskoo omat tarjoukset omien tarjousten päälle, eli saa joka tapauksessa omat tarjoukset väliin.

 

Omat ostot ovat tyypillisesti 1-5k, joten ei nyt puhuta isoista rahoista/säästöistä. Ihan periaatteesta ärsyttää kyseinen toiminta, ja mietin voinko jotenkin kusta algoritmikäyttäjien pakkiin.

Näytä koko viesti
Daytraderin kovimmat tuotot ja julmimmat takaiskut -

Hei Mikko! Aina ilo lukea kirjoituksiasi oli ne missä tahasa - Hesarissa, täällä, Twitterissä. Pidän peukkuja sen puolesta, että kirjoitusmotivaatio säilyy korkealla meidän muiden iloksi! Aina oppii jotain, tai saa ainakin mielenkiintoista ajateltavaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla oletteko pitäneet kiinni Alibabasta. Sentimentti on mennyt vielä hirveämpään suuntaan, riskejä riittää joka sormelle poliittisesta taloudelliseen...

Näytä koko viesti
Coeus Invest GRIT -erikoissijoitusrahasto -

Rahaston perustaminen indeksien ATH - lukemissa on ollut varmasti ollut opettava ja nöyryyttä tuova kokemus. Etenkin kasvuun viritetyllä salkulla.

Oma salkku on ottanut pataan saman verran kuin rahasto, enkä kasvun aikaan itse saanut yhtä kovia tuottolukemia kuin Jens ja Arimatti. Tuottojen puutteesta en siis kavereita syytä. En ole kuullut vielä yhdestäkään sijoittajasta, joka olisi ennustanut oikein sodan, siitä seuranneen energian hinnanousun, inflaation, koronnostot, Kiinan päättäväisyyden covidin tukahduttamiseen hinnalla millä hyvänsä, jne jne. Ennustamisen vaikeudesta luku-/kuuntelusuositus Spotifyssa: Howard Marksin viimeisin memo.

Rahastoon sijoittaneena annan itselleni luvan kohdistaa kritiikkiä viimeisimpään sijoittajakirjeeseen.

Ensinnäkin kirjeestä jäi selittelevä maku. Älkää ymmärtäkö väärin - en kannata suomalaista itseruoskimiskulttuuria. Ymmärrän, jos laskua perustellaan sillä, että korot nousevat ja kasvuyhtiöt ottavat osumaa, sillä potentiaaliset rahavirrat ovat kaukana tulevaisuudessa. Kuitenkin silloin, kun sijoituspäätöstä selitetään vetoamalla TJ:n ennusteeseen, jotka ovat aiemmin olleet konservatiivisia ja oikeasuuntaisia, mutta nyt ei, niin tässä kohtaa ehkä huulet menevät viivaksi, ja nenän kautta pääsee pieni tuhahdus.

Positiivisia tunteita ei herättänyt liiemmin sekään, että onnistuneiksi peliliikkeiksi nostettiin osakkeen myyminen 20% tappiolla, ja teoreettiset säästöt tämän jälkeen, kun kyseinen osake on pudonnut 40% lisää.

Silmään pisti myös kohta:

“Tulevaisuudessa meidän ei ole tarkoitus käydä näin yksityiskohtaisesti läpi kaikkia

Treidejä…

Itse en ole kokenut kirjeitä liian yksityiskohtaiseksi, mutta myönnän, että en tiedä mikä on alan standardi. En tiedä miten muut sijoittajat tämän näkevät, mutta itse mielelläni lukisin jatkossakin sijoituspäätösten perusteluja. Silloin, kun kauppaa ei ole käyty, mielelläni lukisin vaikka sivun verran Jensin ja Arimatin ajatuksia markkinatilanteesta. Sijoituspäätösten perustelut auttaa ainakin itseäni paremmin sietämään turbulenssia. Kun pörssi tai tietty osake laskettelee iloisesti pulkkamäkeä, voin todeta, että luin edellisen sijoittajakirjeen perustelut sijoituspäätöksille, enkä itsekään osannut ennustaa asiaa X. Jos en tiedä ajatuksenjuoksua edes yleisellä tasolla päätösten takana, niin ainakin minun on vaikeampi jatkaa sijoittajana vain fiilis- tai luottamuspohjalta aiempiin näyttöihin.

Viimeisenä kehitysehdotuksena on sijoituskirjeen oikoluetuttaminen. Aina voi parantaa jäsentelyä ja rakennetta. En itsekään ole Agricola, että sikäli ei ole varaa nillittää. Toisaalta vaikka en itse osaa piirtää, niin silti erotan ne, jotka osaa. :)

Itse aion pysytellä jatkossakin sijoittajana, sillä vastahan tämä perustettiin. Arvioidaan rahaston menestystä muutaman vuoden päästä, ja verrataan omiin saavutuksiin. 

Näytä koko viesti
Venäjän tilanne -
hauturi kirjoitti:

Minäkään en ole lukenut, mutta itse en olisi lainkaan hämmästynyt jos sieltä löytyisi joku väljästi muotoiltu pykälä, jonka perusteella tuokin voitaisiin tarvittaessa todeta täysin lailliseksi toimenpiteeksi.

Joo, ihan oikeassa olet. 3s googlauksella selvisi, että laki sallii kenen tahansa valtion vihollisen murhaamisen missä tahansa. https://www.euronews.com/2018/03/08/what-authority-does-putin-have-to-order-extrajudicial-killings-abroad-

Näytä koko viesti
Venäjän tilanne -
Hesu kirjoitti:

Mutta kyse ei ole vain Putinista. Jos Venäjän lait määräävät ja sallivat alueiden puolustuksen ydinaseilla, myös ennakoivasti hyökkäävää armeijaa tai maata kohtaan ja jos Krimin katsotaan kuuluvan Venäjään, niin silloin Putinin on pakko käyttää viime keinona ydinasetta, jotta hyökkäys alueelle saadaan pysäytettyä. Poliittinen johto on jo lausunnoissaan selvästi osoittanut tukevansa tätä periaateetta ja todennäköisesti armeija on valmis käyttämään kaikki keinoja, jos sen joukot kokevat merkittäviä tappioita konventionaalisessa sodankäynnissä. 2. maailmansodassa jokainen osapuoli olisi käyttänyt ydinasetta, jos sellainen olisi ollut mahdollista ja niin myös Yhdysvallat teki pudottaen vielä toisen pommin täysin tarpeettomasti "koemielessä", vaikka ensimmäinen olisi taatusti vienyt sanoman perille.

En ole lukenut Venäjän lakia, mutta olen aika varma, että se kieltää novitsokin levittämisen poliittisen vastustajan kalsareihin. Diktaattorivaltioissa lait eivät päde diktaattoreihin, joten Putin voi tehdä ihan mitä haluaa, luki laissa mitä tahansa.

Mikäli Venäjälle annetaan periksi, niin seuraavaksi on vuorossa V-Venäjä, Kazakstan, Armenia, Georgia, lopulta Baltia, jne. Jokainen diktaattori jatkossa ajaa vaikka puolet kansasta nälkäkuolemaan, mutta hankkii ydinaseen, koska sen avulla hän voi tehdä mitä tahansa. 

Asiasta kukkaruukkuun. Muistaako joku, milloin KokenutMies bännättiin?

 

 

Näytä koko viesti
Venäjän tilanne -

Sodasta ja liikekannallepanosta Putin vielä päiviä tapahtumia ennen valehteli, ettei niitä tule.  Sodasta varoittivat jenkit jo kuukausia ennen, ja liikekannallepanokin oli ennustettu usean tahon toimesta hyvissä ajoin.

Ydinaseella Putin taas on pelotellut aivan ensimmäisistä päivistä. Putin varmasti  haluaa, että koko maailma uskoo hänen voivan laukaista ydinohjuksen.

Jos pohditaan millainen henkilö kykenee käyttämään ydinasetta. Päällimmäisenä tulee mieleen fanaatikot. Mitä olen Putinia seurannut, en ole saanut hänestä koskaan fanaattisia viboja. Tähän saakka hän on ollut enemmän röyhkeä ja opportunistinen pragmaatikko. Psykopaatti hän varmasti on, mutta sekin on vähän eri diagnoosi.

Putin on aiemminkin perääntynyt. Sekä Georgiassa että Ukrainassa 2014. Ukrainassa 2014 uhkailtiin ymmärtääkseni SWIF:istä sulkemisella, mikä tuolloin toimi. Fanaatikko ei välttämättä olisi tuolloin perääntynyt.

Jos ydinaseiden käyttö olisi ratkaissut Putinin ongelmia, hän olisi luultavasti jo niitä käyttänyt. Ei olisi tarvittu liikekannallepanoakaan, joka olisi täysin ylimääräinen destabilisoiva tekijä maan sisällä.

Ydinaseiden käyttö avaa pandoran lippaan. Putin ei voi koskaan olla varma, etteikö ydinaseita käytettäisi tässä tapauksessa Venäjää vastaan. Vaikka ydinasetta ei käytetä vastauksena, niin se silti lisää strategisia riskejä Venäjälle. Ukrainan järeämpi aseistus, venäjävastaisen rintaman laajentumiseen (Kiina) tai vaikka NATO:n suora puuttumiseen konfliktiin.

Palataan vielä tuohon nurkkaan ajettu rotta - vertaukseen. Edelleen, en näe mitä ongelmia nurkkaan ajettunakaan ydinaseiden käyttö ratkaisee. Ukraina ei varmastikaan peräänny. Siellä ollaan tälläkin hetkellä valmiita kuolemaan maansa puolesta.

Tiivistettynä - ydinisku ei ratkaise mitään Putinin ongelmia, vaan ainoastaan luo niitä lisää. Jos Putin päättääkin käyttää ydinasetta lopulta (esim. laajennettu itsemurha), hän on silloin absoluuttisesti heikoimmillaan. Silloin kun hän on pohjalla, todennäköisyys sille, että komentoketjussa kaikki ovat fanaatikkoja ja haluavat uhrata itsensä ja perheensä on mitättömän pieni.

Todennäköisyys on tietenkin nollaa suurempi, mutta nollaa suurempi todennäköisyys on teoriassa lähes kaikilla skenaarioilla.

Näytä koko viesti
Ukrainan tilanne -
Teknokraatti kirjoitti:

venäläiset kriitikot eivät näe mitään ongelmaa ukrainalaisten pommittamisessa, raiskaamisessa ja murhaamisessa ja heidän pesukoneidensa varastamisessa. . 

Kriitikot on ollut pääsääntöisesti niitä, joilla on ylipäätään oikeus puhua sodasta.

Tyhminkin Putinin propagandahuora juuri nyt pystyy laskemaan viimeisellä kahdella aivosolulla 1+1, ja tajuaa mihin homma on vääjäämättömästi menossa ja mitä rintaman murtuminen nopeuttaa. Ja mitä tämä omalla kohdalla tarkoittaa ja siksi huudetaan totaalisen sodan perään.
 

En tiedä lopulta kuinka hyvä mittari keskiverto propagandisti on. Tosin kansakaan ei vielä ole kertaakaan positiivisesti tässä selkkauksessa yllättänyt…

Näytä koko viesti
Ukrainan tilanne -
Hynägrande kirjoitti:

Worst case: humaani Pekka Haavisto ja muiden-etu-ensin Tuppurainen aukaisevat itärajaa kun sinne ilmestyy 500000 venäläistä pakolaista, jotka huutaa turvapaikkaa. Osa hakee parempaa elintasoa, pieni osa on aitoja poliittisia pakolaisia ja joukossa on 10000 ammattirikollista ja 1000 FSB:n agenttia (yhteensä kuitenkin vain 10100, koska nämä ryhmät overlappaavat). Kaikki jäävät mielellään tänne kun turvapaikkahakemus saadaan sisään ja sosiaalitoimesta raha juoksemaan. Puolasta, Virosta ja muista maista nämä kaverit eivät sitä turvapaikkaa saa, joten virta suuntautuu tänne kun rajaa ei ole suljettu, eikä poliittiset päättäjät näe tätä ennalta.

En osaa tuonkaan worst casen todennäköisyyttä arvioida, mutta en pidä sitä häviävän pienenä ja teoreettisena.

 

Venäjän hajoamisen todennäköisyys on olemassa, joskaan ei omasta mielestä kovin todennäköinen. Mikäli se tapahtuu, niin todennäköisesti alkaa Kaukasuksella, Tsetsenia, Dagestan, ehkä muutama muu kansallinen tasavalta. Mutta esim. Tsetseniankin kohdalla, tasavalta on tällä hetkellä subventoitu noin 80%, ilman juurikaan mitään omia tulonlähteitä. Vaikka halua irtaantua Venäjästä on ilmaistu selkeästi 90 - luvulla, niin tarvitaan runsaasti rahallista tukea, jostakin, esim Saudeilta.

 

Hyvä muistaa, että suhteellisen liberaali Jeltsinkään ei hyväksynyt Tsetsenian itsenäisyysjulistusta, ja aloitti sodan. En tiedä mitä jää jäljelle Venäjän armeijasta, mutta kaipa sen verran jää, että voivat sotia itsenäistyjiä vastaan. Tämä kaikki tosiaan voi näkyä pakolaiskriiseinä Euroopassa.

 

Mitä tulee seuraavan taloudellisen kriisin syvyyteen, niin veikkaan, että se ei kuitenkaan tule olemaan yhtä syvä kuin Neuvostoliiton hajoaminen ja suunnitelmataloudesta markkinatalouteen siirtyminen. Nyt on silti edes jonkinlainen markkinatalous, joka on huomattavasti notkeampi ottamaan iskuja vastaan. Iso osa Venäjän taloudesta, joka tuo fyrkkaa valtion kassaan toimii joka tapauksessa nappia painamalla. Eli jos yhteisymmärrykseen korvauksista ym päästään, niin fossiiliset ja kaikki muut raaka-aineet voi lähteä uudestaan maailmalle vaikka huomenna. Samanlaista pakolaisaaltoa kuin esim. lähi-idästä tuskin tulee, kun ei sitä Neuvostoliiton hajottuakaan ei juurikaan ollut, jolloin kriisi oli ainakin omasta mielestä syvempi.

Näytä koko viesti
Ukrainan tilanne -

Tekisi mieli jatkaa haastattelua: 

Sotatilan takia ukrainalaiset miehet eivät pääse poistumaan maasta, kun taas miljoonat naiset ja lapset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakenemaan ulkomaille pakosta. Eurooppa setvii pakolaiskriisiä, ja kärsii Venäjän julistaman energiasodan moniulotteisista seurauksista, puhumattakaan kolmannen maailman ruokakriisistä, tai jatkuvasta ydinonnettomuuden uhasta. 

Vaikka juuri sinä et kannata sotaa, iso osa venäläisistä kannattaa. Voisitko perustella, miksi sinun pitäisi pystyä edelleen lomailla Välimerellä, eikä miettiä kotimaassa miten nämä asiat ratkaistaan?

Veikkaan, että näinkin muotoiltuna, tulisi joku ”Hyvin ikävää, mutta…”

 

Itse kansan syyllisyyskysymyksen arvioin törkyratin ja siitä aiheutuneen kuolemantuottamuksen asteelle. En usko, että venäläiset vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa on vapaat massaviestimet käyttäytyisi näin. (Käyttäytyisikö kukaan?)

Toisaalta itsepähän juopuivat nostalgiasta ja propagandasta, antoivat auton avaimet sekopäälle eivätkä ajoissa ottaneet niitä pois. Vaikka et selvin päin olisi näin toiminut, niin kännissä kuitenkin toimit. Humalatila ei ole lain edessä lieventävä tekijä.

 

Syyllisyysasteen määrittäminen on toki tärkeää, mutta näkisin, että se on isossa mittakaavassa jo määritetty. Putinin osalta asia on itsestäänselvä, enkä usko, että vallan vaihtumisen jälkeen Venäjä maana on heti saamassa synninpäästöä tai ymmärrystä keneltäkään.

Tärkeämpi kysymys on se, mitä vittua me tehdään Venäjän kanssa jatkossa. Tähän ei voi vielä alkaa vastaamaan, sillä vastaus riippuu siitä, kuinka kovaa ja miten päin Venäjä kaatuu, ja millaiset ovat sisäpoliittiset seuraukset.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksalle ja Japanille selitettiin juurtajaksain, että ovat väärässä. Miten tämä on selitettävissä ydinasevaltiolle ja kansalle, jolla on taipumus itsepetokseen, sitä en tiedä. 

Luultavasti Venäjällä vuoden päästä on syvä taloudellinen kriisi, poliittinen umpisolmu ja sosiaaliset levottomuudet. Näin eurooppalaisen silmin on helppo ajatella, että saivatpahan ansionsa mukaan. Mutta on vaikea kuvitella skenaariota, jossa Venäjän paskamyrsky ei loiskuisi Euroopan puolelle tavalla tai toisella. Se, mihin suuntaan Venäjää pitää työntää on selvä, mutta suuri kysymysmerkki on miten.

Näytä koko viesti