Eikö ole aika harvinaista julkaista toimitusjohtajan jatkosta uutinen ikään kuin kyseessä olisi määräaikainen pesti? Yleensähän toimitusjohtajat ovat töissä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Mitä olen Ballin presentaatioita seurannut, mulle on kanssa jäänyt hepusta osaava ja aikaansaava vaikutelma. Hyvä siis että jatkaa, mutta erikoista että pörssiyhtiön toimitusjohtaja toimii määräaikaisella sopimuksella. Sopimuksen hinnasta en tiedä, mutta kalliiksi se tulee ainakin siinä tapauksessa, että hallituksen kanssa menisi jostain syystä sukset ristiin kauden alkupuolella, jolloin maksettavaksi tulisi varmaan melko messevä korvaus sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä (?).
Eiköhän toimitusjohtajien sopimuksissa yleensäkin ole joku "messevä" korvauspykälä, jos irtisanominen tapahtuu yhtiön toimesta.
Mitään infoa ei ole tullut, eikä osallisrumiskyselyä. (Danske), onko muille?
Näin vaikka anti on jo alkanut.
Ainakin Nordnetissa näkyy Yhtiötapahtumat&osakeannit valikon alla. Mutta mitään viestiä erikseen ei minullekaan tullut (kuten merkintäoikeusanneissa tulee).
Onko täällä Tallinkin antiin perehtyneitä? Tallink siis järjestää osakeannin, jossa saa merkitä uusia osakkeita hintaan 0,47 €. Kurssi nyt 0,61 €. Vanhoilla osakkeenomistajilla on merkintäetuoikeus omistustensa suhteessa, mutta kuponkianti tämä ei kuitenkaan ole? Mitään merkintäoikeutta ei ole mitä voisi kaupata, mutta käytännössä kuitenkin 17.8. osakeluetteloon merkityt ovat tässä etuoikeusasemassa.
Minua kiinnostaisi että miten tuo etuoikeus käytännössä sitten menee? Jos oletetaan, että anti ylimerkitään, niin kaikki uudet osakkeet menee vanhoille omistajille (17.8 listan mukaisesti). Jos omistaa vaikka 10.000 osaketta nyt, ja merkkaa annista 10.000 lisää, niin kuinka monta osaketta annista lopun perin saa?
Eipä tässä taida olla mieltä enää roikkua mukana itsekään vaan kotiuttaa pikku voitto. Riskit mielestäni liian suuret koko yrityksen häviämiselle pörssistä tai jatkuvalle nollaosingolle.
Miten tuo pörssistä lähteminen voi käytännössä tapahtua? Eikö Coronarian pitäisi kuitenkin saada ensin 90% osakkeista, ja nyt se omistusosuus on ilmeisesti nousemassa jonkin verran yli 50%, jos muut isot kuin Intera ei hyväksy tarjousta.
Onko tietoa, miten muut isot omistajat (Varma, Ilmarinen,...) suhtautuvat ostotarjoukseen?