OSA II
Sijoittajien kapina vol I – älä luota huonoon johtoon
Sikäli jos joku haluaa ”moon shotteja” näissä ultrariskisissä kioskeissa joskus ottaa, niin muutamia havaintoja tiedoksi. Öljyn etsinnälle ominaista on, että alan yhtiöt muodostavat erilaisia kimppoja riskien ja kustannusten jakamiseksi. Koeporaukset ja öljylähteiden kehitys kun on varsin kallista puuhaa ja hutejakin tulee aina silloin tällöin. Pienten E&P-yhtiöiden businesslogiikka perustuu usein siihen, että mennään joskus isollakin osuudella johonkin potentiaaliseen mutta varhaisen vaiheen öljylisenssikimppaan. Ja sitten, jos koeporauksissa isketään lähteeseen niin myydään osuutta alas, jolla rahoitetaan uusia porauksia tai löydetyn lähteen kehittäminen tuotantoon. Toinen, erityisesti ns. frontier-markkinoiden (Afrikka sun muut) ominaispiirre on, että kaikenlaiset viranomaishyväksynnät saattavat kestää tolkuttoman kauan. Vähintään puolivuotta yksinkertaiselle päätökselle on standardi. Joskus menee sitten vuosi-kaksikin pöytäkirjaa pitäessä. Kolmas, ei ehkä ominaispiirre mutta oppi on, että kimppojen laadulla on törkeän paljon väliä. Väärässä kimpassa asiat etenevät super hitaasti tai puukko on selässä sopivan paikan tullen.
Takaisin syksyyn 2013. Vähintään yllätyksellisen Q2 webcastin jälkeen sijoittaja-aktivisteille riitti. Nämä ryhmittyivät rivakasti ja kutsuivat ylimääräisen yhtiökokouksen koolle hallituksen vaihtamiseksi tarkoituksenaan palata master planiin. Yhtiökokouksen koolle kutsumiseksi vaaditaan 5% osakkeista ja tämän äänimäärän kerääminen ei ollut iso este ylitettäväksi. Äänekkäin kapinajohtaja oli eräs nuorehko norjalainen momentum-investori, joka kapinan lopputulemana äänestettiin hallitukseen. Kaveri omisti yksin noin reippaan prosentin siivun yhtiöstä. Ajatus oli vaihtaa istuva puheenjohtajakin mutta taisi käydä niin, että sekä istuva hallitus ja toimiva johto lupasivat maat ja taivaat, jotta venettä ei keikutettaisi liikaa. Tämä osoittautui jälkikäteen viisasteltuna kapinaliikkeeltä virhearvioinniksi. Huom. näihin aikoihin brent treidasi reippaasti yli 100$ barrelilta.
Näennäinen paluu master planiin eli kaikkien assetien likvidointiin tähtäävään menettelyyn tapahtuikin ja aloitettiin strateginen myyntiprosessi. Yksinkertainen hanke sai hienon nimen ja konsultti paljon rahaa. Keskustelufoorumillekin palasi rauha.
Näihin aikoihin tutustuin ja tapasin muutamia näistä norjalaisista sijoittaja-aktiiveista. Yksi näistä oli vähän kuin paikallinen Aki. Oli erään norjalaisen sijoittajayhteisöpalvelun omistaja ja priimusmoottori, käytti mustaa pikkutakkia ja oli kalju. Sijoitustoimintaakin varten oli riittävästi kruunuja, eivätkä päivätyöt painaneet. Vähän vähemmän kyyninen oli. Kyseisen tyypin kanssa jopa ystävystyimme paremmin ja jeesasin häntä omistamansa sijoitusfoorumin kehittämisessä. Hänen organisoimana kävimme muuten kaksistaan jututtamassa silloista Panoron CEO:ta. Omin avuin ei olisi onnistunut.
Strateginen myyntiprosessi kesti yhtiöltä miltei vuoden. Tänä aikana jo kesällä 2013 sovittu Nigerian lisenssin myyntihanke kaatui kun ostajalla ei ollutkaan rahaa. Myyntihanke eteni väärään suuntaan. Brasilian deep offsore kentät jouduttiin luovuttamaan ilmaiseksi kysynnän puutteen ja kovien investointivaatimusten vuoksi. Gabonin ”kruununjalokiven”, lisenssin nimeltä Dussafu, myyntiä haittasi lähes varaton kimppakumppani, joka omisti paitsi isomman staken (66,6%) kentästä oli myös päätösvaltaisempi kahden kimpasta. Kaikista myynnin esteistä huolimatta Panoro sai kuin saikin osuudestaan kruununjalokivessä tarjouksen. 60m$ oli huuto, jonka hallitus kaikessa viisaudessaan hylkäsi. Pikikset tuntuivat karkaavan lopullisesti. Älämölö palasi keskustelufoorumille. Öljyn hinta oli laskenut 95$ barrelilta...öljymarkkinoiden romahdus teki tuloaan.