Olet täällä

Koronavirus Covid-19

Sivu:

Sivut

13.3.2020, 13:11
Liittynyt:
26.6.2014, 13:39
Viestejä:
1141
Pisteet:
+999

joni_k kirjoitti:

itse olen ollut alusta asti myös samaa mieltä että tää tauti leviää myös ihan vaan jos samaa ilmaa satut hengittelemään. 

Mikään tutkimustieto ei tällä hetkellä viittaa siihen suuntaan, että aerosoli-tartunta olisi Covid-19 tartunnoissa tärkeimpiä tartuntareittejä.

Siihen kaksi syytä, ensinnäkin SARS-CoV-2 on painava virus ja pienessä hengitysilman pisarassa painaa niin paljon, että maan vetovoima vetää SARS-CoV-2 viruksellisen hengitysilmapartikkelin nopeasti kiinni pintoihin, virus ei siis pysy pitkään ilmassa aerosolina.

Toisaalta tarvittava viruksen tartunta-annos (TCID50), joka tarvitaan jotta SARS-CoV-2 aiheuttaa Covid-19 infektion ei ole ihan pieni eli tarvitaan kuitenkin kohtuullinen tunti- tai päiväannos virusta, että tartunnan saa. Pieni altistus yleensä riitä tartuntaan kun ihmisen immuniteettijärjestelmä pitää pienet virusmäärät kurissa. (Se, että Covid-19 tarttuu helpoimmin lähikontaktissa on epäteknisempi tapa ilmaista tämä tartuntakynnysilmiö.)

Covid-19 leviää pääasiassa pisaratartuntana niin, että sairastunut yskii tai niistää isoja pisaroita, jotka tartuttavat joko suoraan (yskitään kohti naamaa) tai niin, että isot pisarat laskeutuvat pinnoille tai käsille ja tartunnansaajan kädet vievät  sitten tartunnan suuhun, nenään tai silmiin. 

4
+1
0
-1
4
0
13.3.2020, 14:17
Liittynyt:
6.4.2017, 21:46
Viestejä:
252
Pisteet:
+91

EDIT: Pois koko viesti, kun oli höpö höpöä. Pisaratartunnasta siis CDC:n ja WHO:n mukaan pääosin kyse (joko suoraan person to person tai pintojen kautta), kuten petteri sanoi. 

https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/about/transmission.html

https://www.who.int/news-room/q-a-detail/q-a-coronaviruses

1
+1
0
-1
1
0
13.3.2020, 14:16
Liittynyt:
17.2.2016, 21:52
Viestejä:
83
Pisteet:
+42

Päädyin istumaan käteisten kanssa kädet perseen alla vielä. Triggerinä toimi BTC notkahduksen syvyys 10k->5.5k. Tuolta taitaa pitkälti olla nyt irrotettu se raha mitä sieltä on osakkeisiin irrotettavissa nopeasti. + En usko, että tämä oli tässä myöskään vielä ja epäilen että useamman vuoden rotkoa ei ole vielä hinnoiteltu sisään. - Voin olla väärässä :)

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 14:39
Liittynyt:
8.3.2017, 08:40
Viestejä:
143
Pisteet:
+76

Ylioppilaskirjoituksissa on siirretty kaksi koetta niin että ensi viikon perjantaihin mennessä kaikki aineet lukuunottamatta saamen äidinkielenkoetta onkin jo taputeltu.

Itse luen tämän niin että ensi viikon perjantaina on näillä näkymin tarkoitus laittaa koulut (ja päiväkodit) säppiin. Saamen äidinkielen kokeen pystynee toteuttamaan erityisjärjestelyin, ei kai niitä kovin montaa kirjoittajaa voi olla..

1
+1
0
-1
1
0
4/29
13.3.2020, 14:58
Liittynyt:
23.12.2017, 14:13
Viestejä:
159
Pisteet:
+40

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438260.html?ref=rss

Testaaminen loppuu ennenkuin oikeastaan alkoikaansurprise.

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 15:06
Liittynyt:
6.4.2017, 21:46
Viestejä:
252
Pisteet:
+91

alosuutos kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438260.html?ref=rss

Testaaminen loppuu ennenkuin oikeastaan alkoikaansurprise.

Vissiin loppuu sairaiden ihmisten hoitoon tarkoitettu kapasiteetti, kun luulosairaat (tai lieväoireiset flunssa / influenssa / RSV / koronavirus) parveilevat päivystykseen testauttamamaan itseään ja soittelevat huolissaan. 

1
+1
0
-1
1
0
13.3.2020, 15:16
Liittynyt:
4.2.2020, 12:30
Viestejä:
163
Pisteet:
+115

USA ei edelleenkään pysty testaamaan, homma kyllä haisee omasta mielestäni.

Kuulemma menee vielä parisen viikkoa että testaukset onnistuvat. Sanoisinko että WTF.

https://abcnews.go.com/Health/coronavirus-live-updates-drastic-measures-...

https://edition.cnn.com/2020/03/12/politics/mike-pence-coronavirus-trump...

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 15:29
Liittynyt:
8.3.2017, 08:40
Viestejä:
143
Pisteet:
+76

FinnishDGI kirjoitti:

alosuutos kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006438260.html?ref=rss

Testaaminen loppuu ennenkuin oikeastaan alkoikaansurprise.

Vissiin loppuu sairaiden ihmisten hoitoon tarkoitettu kapasiteetti, kun luulosairaat (tai lieväoireiset flunssa / influenssa / RSV / koronavirus) parveilevat päivystykseen testauttamamaan itseään ja soittelevat huolissaan. 

Myös HUS ilmoitti samaa, eli todennäköisesti on löydetty tartunta jota ei ole saatu ulkomaanmatkalta tai tunnetusta altistuksesta. Tämän jälkeen joukkotestaamisen hyödyt eivät enää peittoa haittoja.

0
+1
0
-1
0
0
8/29
13.3.2020, 15:45
Liittynyt:
26.6.2014, 13:39
Viestejä:
1141
Pisteet:
+999

Nyt on todella tärkeää, etteivät päivystykset ruuhkaannu. Epidemiatilanteessa ruuhkautuneessa päivystyksessä jos potilaalla ei ole päivystykseen tullessa Covid-19 tartuntaa ja hän viettää ruuhkautuneessa odotustilassa aikaa, päivystyksestä lähtiessä hänellä aika helposti on tartunta.

Käsittääkseni syy testausstrategian muutokseen on testauskapasiteetti, tällä hetkellä niukat testiresurssit on syytä käyttää hoitoon vaikuttaviiin testeihin sekä estämään epidemiaa sairaaloissa, vanhusten hoitolaitoksissa ja hoitohenkilökunnan parissa. Nykyisillä resursseilla varmasti perusteltu päätös.

3
+1
0
-1
3
0
13.3.2020, 15:57
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
339
Pisteet:
+466

"Ei huolta, asiat ovat kaikilta osin hallinnassa."

THL:n johto  tiedottaa koronaviruksesta Suomen kansalle:

https://www.youtube.com/watch?v=UQK8m3UUe0E&feature=youtu.be

1
+1
1
-1
1
1
13.3.2020, 16:09
Liittynyt:
23.12.2017, 14:13
Viestejä:
159
Pisteet:
+40

petteri kirjoitti:

Käsittääkseni syy testausstrategian muutokseen on testauskapasiteetti, tällä hetkellä niukat testiresurssit on syytä käyttää hoitoon vaikuttaviiin testeihin sekä estämään epidemiaa sairaaloissa, vanhusten hoitolaitoksissa ja hoitohenkilökunnan parissa. Nykyisillä resursseilla varmasti perusteltu päätös.

Aika erikoiselta vaikuttaa, jos kapasiteetti hyytymässä jo nyt. Datat voi ainakin heittää suoraan roskikseen ja jatkossa viranomaisilla ei ole mitään käsitystä epidemian laajuudesta.

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 16:45
Liittynyt:
23.12.2017, 14:13
Viestejä:
159
Pisteet:
+40

Nyt kun testaaminen kohdistuu nähtävästi vain hoitoa tarvitseviin, olisi viimeinen hetki ottaa valmiuslaki käyttöön ja sulkea koulut, päiväkodit jne., rajoille kontrollia, kaikki tapahtumat kieltoon yms..

0
+1
0
-1
0
0
12/29
13.3.2020, 16:55
Liittynyt:
18.2.2016, 10:41
Viestejä:
15
Pisteet:
+14

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/e2a57228-72f3-413b-b4f5-605ef1783ee9

Aika isolla todennäköisyydella Trumpilla myös Corona kohta... 

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 16:58
Liittynyt:
9.3.2020, 19:47
Viestejä:
129
Pisteet:
+7

mietiskelin tossa sellaista kun puhutaan suomalaisten  sairauspoissaoloja ja että hyvin herkästi sitä pikku flunssassa mennään töihin ja vähän ehkä puolikuntoisenakin.. normaalitilanteessa tavallaan pikku nuhassa ja yskässä se on ihan ok, harvemmin siitä saa edes sairaslomaa. niin verrattaen tätä suomalaisten kynnystä, onko asiantuntijoilla ja muilla päättäjillä nyt sitten kynnys ottaa se valmiustila käyttöön, vaikka kriteerit siihen täyttyy jo selvästi, niin kumminkin vähän niinkuin puolkuntoisena tässä katellaan vaan ja tässä ei tarvii arvuutella miten käy.

0
+1
1
-1
0
1
13.3.2020, 17:06
Liittynyt:
6.9.2017, 23:07
Viestejä:
12
Pisteet:
+13

Hei.

Ymmärsin viestin alun mutta sitten siitä katosi pointti. Mitä tarkoitat?

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 17:07
Liittynyt:
26.11.2018, 18:55
Viestejä:
424
Pisteet:
+225

Aika moni yritys on nyt ohjeistanut tästä ja suositellaan kotiin jäämistä, jos vähänkin jotakin flunssaa on. Moni yritys on ottanut käyttöön myös karanteenit ulkomaan matkoilta tulijoille eli 1-2 vkoa kotona. Joissakin yrityksissä jopa palkallisena nämä karanteenit. 

0
+1
0
-1
0
0
16/29
13.3.2020, 17:10
Liittynyt:
1.2.2020, 21:36
Viestejä:
34
Pisteet:
-24

Korona iskee talouteen – Ekonomisti: Suomi syöksyy lamaan ja suurtyöttömyyteen

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/3f993086-e576-4079-9364-9dfa4ae4785a

Pe 13.03.2020...

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 17:29
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
633
Pisteet:
+504

joni_k kirjoitti:

mietiskelin tossa sellaista kun puhutaan suomalaisten  sairauspoissaoloja ja että hyvin herkästi sitä pikku flunssassa mennään töihin ja vähän ehkä puolikuntoisenakin.. normaalitilanteessa tavallaan pikku nuhassa ja yskässä se on ihan ok, harvemmin siitä saa edes sairaslomaa. niin verrattaen tätä suomalaisten kynnystä, onko asiantuntijoilla ja muilla päättäjillä nyt sitten kynnys ottaa se valmiustila käyttöön, vaikka kriteerit siihen täyttyy jo selvästi, niin kumminkin vähän niinkuin puolkuntoisena tässä katellaan vaan ja tässä ei tarvii arvuutella miten käy.

Ei tälläiseen valmiustilaa tarvita. Moni yritys ja jopa valtiohallinnon toimiala on ohjeistanut, ettei saa tulla töihin jos on edes vähän epäilystä ja töistä saa olla poissa esim. 5 päivää ilman lääkärin todistusta. Tätä oikein kannustetaan.

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 17:34
Liittynyt:
9.3.2020, 19:47
Viestejä:
129
Pisteet:
+7

ezkelbimbo kirjoitti:

joni_k kirjoitti:

mietiskelin tossa sellaista kun puhutaan suomalaisten  sairauspoissaoloja ja että hyvin herkästi sitä pikku flunssassa mennään töihin ja vähän ehkä puolikuntoisenakin.. normaalitilanteessa tavallaan pikku nuhassa ja yskässä se on ihan ok, harvemmin siitä saa edes sairaslomaa. niin verrattaen tätä suomalaisten kynnystä, onko asiantuntijoilla ja muilla päättäjillä nyt sitten kynnys ottaa se valmiustila käyttöön, vaikka kriteerit siihen täyttyy jo selvästi, niin kumminkin vähän niinkuin puolkuntoisena tässä katellaan vaan ja tässä ei tarvii arvuutella miten käy.

Hei.

Ymmärsin viestin alun mutta sitten siitä katosi pointti. Mitä tarkoitat?

niin siis karkea pointtini on se että tässä kun valmiustilan käyttöönotosta jahkaillaan, niin onko se jonkunlainen kynnys kysymys vaikka kriteerit täyttyy?onko se joku häpeällinen tms juttu ja pelätään jotakin? vetkutellaan vaan vaikka tiedossa on se että se tulee kumminkin.

20/29
13.3.2020, 18:04
Liittynyt:
1.3.2020, 02:20
Viestejä:
18
Pisteet:
+14

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006438753.html?ref=rss

WHO:lla on juuri suora tiedotustilaisuus.  mikäli ymmärsin oikein niin "Tällä hetkellä tulee päivittäin uusia tartuntoja enemmän kuin silloin kun tauti oli kiinassa pahimmillaan"

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 18:14
Liittynyt:
10.3.2020, 17:25
Viestejä:
1
Pisteet:
0

Parin viimepäivän aikana USA:ssa coronatapaukset lisääntynyt 30% päivävauhdilla. Nyt näyttäisi olevan 1830 tartuntaa: https://www.worldometers.info/coronavirus/country/us/

Tänään ollut pientä korjausta ylöspäin, mutta jos sairastuneita tulee viikonlopun yli 30% päivätahtia, niin maanantaina USA herää tilanteeseen, jossa maassa on yli 5,000 tartunnan saanutta.

Epäilen, että maanantaina otetaan taas reilusti alaspäin kursseissa. Onko tällaisessa pohdinnassa mitään pohjaa?

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 18:17
Liittynyt:
26.6.2014, 13:39
Viestejä:
1141
Pisteet:
+999

Jan Vapaavuori on saanut pari päätöstä aikaan ja perustelutkin ovat olemassa.

https://yle.fi/uutiset/3-11256515

Tarvitsisiko Suomen valtio tämän tason operatiivista kyvykkyyttä? Edessä on haasteita, joissa kaikkien on syytä puhaltaa yhteen hiileen puoluerajoista välittämättä. 

1
+1
0
-1
1
0
13.3.2020, 18:35
Liittynyt:
10.3.2020, 19:38
Viestejä:
183
Pisteet:
+1

Turms kirjoitti:

Painetilanteet erottavat jyvät akanoista. Osa meistä pystyy pätevöitymään asiaan kuin asiaan vain muutaman tunnin vauhkolla googlettamisella. THL on paperia, alan yliopisto-opinnot ja työkokemus ajanhukkaa. Nyt ovat äänessä todelliset renesanssinerot, kriisitilanteiden virtuoosit.

Minua taas ihmetyttää, mitä sellaista Turms ja THL:n puhuvat päät tietävät mitä WHO ja muiden maiden viranomaiset eivät? Miksi Suomi vetää tässä omaa linjaansa? Jotain mullistavaa informaatiota teillä selvästi on, jakakaa se meille tavallisille kuolevaisille jotta voidaan lopettaa stressaaminen!

2
+1
0
-1
2
0
24/29
13.3.2020, 18:44
Liittynyt:
26.2.2015, 22:53
Viestejä:
180
Pisteet:
+194

Se, että perussiviilien testaus loppuu, oli jo aiemmin tiedotettu strategia. Mielestäni testaamista on korostettu ketjussa vähän liiankin kanssa, eihän pelkkä testaaminen sinällään vaikuta epidemian etenemiseen mitenkään. Jos järkeäviä toimenpiteitä, joita pystyttäisiin resurssien puitteissa kohdentamaan todettuihin tartunnan saaneisiin ja näiden lähipiiriin ei ole, niin testatakaan pelkästään potilaiden mielenrauhan takia ei kannata. Resurssit kannattaa kohdentaa muualle.

Ylen artikkelin perusteella en ihan ymmärtänyt, miksi Vapaavuorta pitäisi hehkuttaa. Toimii kuten THL ohjeistaa, ja THL on toistuvasti tässä ketjussa haukuttu täysin kyvyttömäksi organisaatioksi.

Joku THL:n johdosta muuten avasi eilenillalla logiikkaa sen päätöksen takana, että Suomessa ei ole vielä lähdetty kouluja ja päiväkoteja sulkemaan. Tiivistettynä logiikka oli se, että infektioaste ei ole vielä ollut riittävä, jotta tällaista kannattaisi laajassa mittakaavassa tehdä. Sikäli kun suljetaan laitoksia, joissa infektioita ei ole, niin ei myöskään estetä yhtäkään jatkotartuntaa. Ja koska kouluja ja päiväkoteja ei voi pitää suljettuna määrättömän kauan, niin tuo sulkeminen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, todennäköisyys normaaliin tapaan jatkettaessa taudin leviämiselle laitoksessa on riittävän korkea.

Em. logiikan voi tietysti nähdä aika älyvapaana jos lähtee siitä oletuksesta, että tarkoituksena on estää taudin leviäminen ja epidemia kokonaan. Aika selväsit THL on kuitenkin lähtenyt siitä oletuksesta, että tämä ei ole edes mahdollista, ja estämisen sijasta taudin leviämisen vauhtia pyritään edes jossakin määrin kontrolloimaan. Tästä näkökulmasta THL:n päättely ei vaikuta ainakaan loogisesti väärältä, vaikea on taas tällä kompetenssilla sen enempää tuosta sanoa.

4
+1
0
-1
4
0
13.3.2020, 18:46
Liittynyt:
23.12.2017, 14:13
Viestejä:
159
Pisteet:
+40

Saksa ei ole laittanut maata kiinni ja veikkaan, että Marin ja kumppanit seuraa Merkeliä tässä. Perusteet samat molemmilla mm. koulujen sulkemisilta.

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 18:47
Liittynyt:
26.2.2015, 22:53
Viestejä:
180
Pisteet:
+194

shaksuka kirjoitti:

Turms kirjoitti:

Painetilanteet erottavat jyvät akanoista. Osa meistä pystyy pätevöitymään asiaan kuin asiaan vain muutaman tunnin vauhkolla googlettamisella. THL on paperia, alan yliopisto-opinnot ja työkokemus ajanhukkaa. Nyt ovat äänessä todelliset renesanssinerot, kriisitilanteiden virtuoosit.

Minua taas ihmetyttää, mitä sellaista Turms ja THL:n puhuvat päät tietävät mitä WHO ja muiden maiden viranomaiset eivät? Miksi Suomi vetää tässä omaa linjaansa? Jotain mullistavaa informaatiota teillä selvästi on, jakakaa se meille tavallisille kuolevaisille jotta voidaan lopettaa stressaaminen!

Pintapuolisella seuraamisella Suomen torjuntastrategia on tähän asti ollut varsin samankaltainen Ruotsin kanssa, joka on aika luonnollinen verrokki asiassa kuin asiassa. Ruotsissa vain epidemia on alkanut/lähtenyt etenemään hiukan aiemmin, minkä takia torjuntastrategiassakin on osittain jouduttu siirtymään jo Suomea pidemmälle. Vai oletko eri mieltä?

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 19:02
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
633
Pisteet:
+504

joni_k kirjoitti:

niin siis karkea pointtini on se että tässä kun valmiustilan käyttöönotosta jahkaillaan, niin onko se jonkunlainen kynnys kysymys vaikka kriteerit täyttyy?onko se joku häpeällinen tms juttu ja pelätään jotakin? vetkutellaan vaan vaikka tiedossa on se että se tulee kumminkin.

Tiedätkö mikä on valmiuslaki ja mitä siinä säädellään? Oletko koskaan lukenut kyseistä lakia?

Haluatko, että vessapaperit ja elintarvikkeet laitetaan kortille? Haluatko, että valtiovalta alkaa säätelemään valutta- ja osakekauppaa? Tavaroiden tuotantoa ja jakelua?

Tuleeko tarve valmiuslain käyttöönottoon tulevasta mahdollisesta finanssirkiisitä, jonka hoitoon valmiuslaki antaa työkaluja.

Valmiuslaki on Suomen lainsäädäntöön kuuluva laki, joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Lain tarkoituksena on antaa viranomaisille riittävät toimivaltuudet sota-aikana ja sotaa alemmissa poikkeusoloissa.

1
+1
2
-1
1
2
13.3.2020, 19:03
Liittynyt:
9.3.2020, 19:47
Viestejä:
129
Pisteet:
+7

mun mielestä jossaki oli juttua että pieni kuolleisuus oli juurikin testauksien ansioita, niin osattiin heti neuvoa ja antaa oikeanlaista hoitoa yms. Tosiaan jos testaus loppuu, niin parempi ois laittaa kaikki kiinni. tuskin kukaan opettaja vapaaehtoisesti lähtee enää töihin, tai lähtee ja koulusta hyvin äkkiä puuttuu henkilökunta, ehkä lopullisesti jos oikein pahana iskee.

0
+1
0
-1
0
0
13.3.2020, 19:08
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
633
Pisteet:
+504

joni_k kirjoitti:

 tuskin kukaan opettaja vapaaehtoisesti lähtee enää töihin, tai lähtee ja koulusta hyvin äkkiä puuttuu henkilökunta, ehkä lopullisesti jos oikein pahana iskee.

Koulujen sulkemiseen löytyy muita lakeja. Myös moniin muihin toimiin. Valmiuslaki on melko järeä keino.

0
+1
0
-1
0
0

Sivut