Kolumnit

Katsaus osavuosituloksiin ja salkkupäivitys

Daytrader |
Jaa Twiittaa

Osakemarkkina on tällä hetkellä äärimmäisen tylsä. Osakkeet liikkuvat hitaasti ja rauhallisesti. Onneksi aina välillä saamme tietoa yritysten tuloksista osavuosikatsauksien muodossa. Kaltaiselleni treiderille ne ovat keitaita autiomaassa. Jos mikään suuri osake ei pohjoismaissa liiku juuri yli prosenttia päivän aikana, on siinä vaikea osto- ja myynti-ideoita kehitellä lyhyelle aikavälille. Onneksi osavuosikatsausten aikaan sentään nähdään jopa kymmenen prosentin päiväliikkeitä. Tällä kertaa suurin osa Helsingin suurista yhtiöistä raportoi tuloksensa viikon sisällä, eli poikkeuksellisen tiiviisti. Vaikka olen suhteellisen nopea käymään osavuosikatsauksia läpi, on 30 osavuosikatsausta päivässä liian kova tahti. Päivän päätteeksi on suunnilleen yhtä uuvuksissa kuin maratonin jälkeen.  

Kaupankäyntini osavuosikatsauksien yhteydessä perustuu siihen, että sijoittajat eivät ole niin tehokkaita tai etenkään nopeita informaation prosessoijia kun voisi olettaa. Kaikkein parhaita kaupankäynnin paikkoja ovat tilanteet, jolloin osavuosikatsaus ei ole aivan sitä, miltä se alun perin näyttää. Pitää päästä otsikkotasojen lukujen taakse. Mikä on sävy toimitusjohtajan katsauksessa? Sisältyykö tulokseen kertaeriä? Onko paperiyhtiön tulosylitys peräisin metsän arvon noususta? Lipsahtaako sijoittajatilaisuudessa toimitusjohtajalta jotain näkemystä, mikä ei osavuosikatsaukseen mahtunut? Mikä on tuloksen laatu – tukeeko esimerkiksi kassavirta tuloskehitystä?

Toinen tärkeä asia on, miten kurssi on kehittynyt osavuosikatsausta edeltävinä viikkoina. Jos kurssi on ravannut voimakkaasti ylöspäin, odotuksiin pääseminen tuskin riittää kurssitason ylläpitämiseen. Yleensä kyse ei ole varsinaisesta sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Joskus se on toki sitäkin. Mutta isoilla sijoittajilla on työvoimaa, jotka voivat selvittää alihankkijoilta, tehtaiden johtajilta ja asiakkailta missä yrityksessä mennään. Nykyään tavaraliikennettä ja asiakasvirtoja seurataan isojen yritysten osalta jopa satelliittien avulla. Tämän lisäksi joillakin toimitusjohtajilla on tapana puhua hieman ohi suunsa. Pyritään hillitsemään tai ohjailemaan odotuksia tavalla, joka on laillinen, mutta piensijoittajien kannalta epäreilu.

Mitä osavuosikatsauskaudelta sitten jäi mieleen? Ensinnäkin osakkeet, jotka ovat pärjänneet vähän heikommin kuten Uponor, Tikkurila ja Kemira nousivat yli 10 prosenttia parissa päivässä. Näissä pienikin tulosylitys tai helpotus sai aikaan melko isoa ostopainetta. Itsekin ostin näitä hyviin tuloksiin, eikä varsinkaan Kemiran ja Tikkurilan kohdalla olisi tarvinnut olla edes nopea. Mutta omat tuotot jäivät alle viiteen prosenttiin, vaikka tarjolla olisi ollut jopa kymmentä. Se nyt vaan on niin mukavaa ottaa niitä tuhansien eurojen voittoja, vaikka todellisuudessa maltti olisi valttia.

Näistä esimerkkinä Kemira julkaisi liiketuloksen suhteen hieman odotukset alittavan tuloksen. Itseasiassa käyttökate oli jopa yli odotuksen. Joten lukujen pohjalta kokonaisuutena mentiin odotuksiin. Kuitenkin ennen osavuosikatsausta moni analyytikko ja sijoittaja olivat pelänneet koko vuotta koskevaa tulosvaroitusta. Kun näkymät olivat ok, alkoikin näyttää, että ohjeistukseen paranevasta käyttökatteesta tullaan pääsemään. Lisätään yhtälöön, että Yhdysvaltojen liuskeöljytuotanto vielä käynnistelee koneita ja kysyntä sieltä tulee voimakkaasti kasvamaan seuraavat vuosineljännekset, Kemira alkaa pitkästä aikaa näyttämään positiiviselta tarinalta. Tähän joku vastaa, että öljyn poraaminenhan on Yhdysvalloissa alkanut jo vähentyä. No tämä on totta, mutta Kemiran liiketoimintaan paljon oleellisempi on öljylähteiden hydraulinen murtaminen (fracking), jossa öljyesiintymään pumpataan voimalla vettä, hiekkaa ja kemikaaleja. Tämä prosessi on vasta pääsemässä vauhtiin ja Yhdysvaltojen öljyntuotanto kasvaa tästä syystä seuraavan vuoden ajan voimakkaasti. Jos ajatellaan, että Kemiralla on lisäksi toimintaa vedenpuhdistuksessa, kaivos- ja paperiteollisuudessa, näyttää asiakkaiden tilanne aika valoisalta.

Graafi Kemiran ostoista ja myynneistä. Tulos 25.10 aamulla ennen pörssin avausta

Toisaalta hyvässä vauhdissa ollut osake Nokian Renkaat otti osumaa, vaikka tulos ylitti odotukset. En ole asiasta varma, mutta ehkä Nokian Renkaiden tulos oli jossain määrin ennakoitu juuri hyvällä tutkimustoiminnalla. En olisi kovin yllättynyt, jos Venäjän tehtailta voisi saada jotain indikaatiota, miten renkaat liikkuvat. Sitten kun päälle tuli vielä conference callissa hieman pehmeät näkemykset viimeisestä kvartaalista, niin osake päädyttiin myymään alkureaktion kuuden prosentin plussalta jopa kolme prosenttia miinuksille.

Olen kuullut monilta, että Nokian lähes 20% lasku osaripäivänä oli ylireagointia. Oma mielipiteeni oli myös, että vähän överiksi meni. Mutta aiemmista kokemuksista tiedän, että yleensä kun alkaa tuntua, että nyt riitti, jenkkilässä heräilevät sijoittavat vasta keittelevät aamukahvejaan. Sieltä usein tulee isoja eriä myyntiin. En siis ostanut Nokiaa muuten kuin lyhyisiin treideihin. En ole viime vuosien tutkimuksia seurannut, mutta aiemmin viikon sääntö on ollut ihan toimiva, kun miettii koska tulospettäjää voi ostaa, jos yritys kiinnostaa. Kun yritys antaa huonon tuloksen, se tuppaa tilastollisesti ajelehtia vielä seuraavinakin päivinä samaan suuntaan. Joten vältän ostamasta negatiivisen reaktion aiheuttaneita yhtiöitä heti suurimpaan hässäkkään. Odotan vähintään joitakin päiviä. Nytkin Nokiaa sai ostettu viikko tuloksen jälkeen 4,2 euron hintaan pienen siivun. Nokia tekee kohtalaisen hyvää tulosta huonossakin teollisuussyklissä. Kun suhdanne alalla kääntyy parempaa, se tekee luultavasti vielä parempaa tulosta. Tapahtuuko käänne 2018 vai 2019, sitä on mahdotonta sanoa. Luultavasti meno kuitenkin ennen pitkää paranee ja silloin Nokioita voi taas myydä päältä kuuden euron.

Vaikka Amerin tulos jossain määrin alitti odotukset, oli siinä jonkin verran helpotuksen makua. Urheilukauppa Yhdysvalloissa on suurissa hankaluuksissa ja se on näkynyt Under Armourin ja jopa Niken tuloksista. Kivijalkakaupat vähentyvät ja kauppa siirtyy nettiin. Sillä on aluksi negatiivinen vaikutus myyntiin, koska ihmiset, jotka ovat tottuneet ostamaan kenkänsä ostokeskuksesta, ostavat jonkun aikaa vähemmän kenkiä. Mutta väheneekö urheilukaman myynti pitkällä aikavälillä, koska kauppoja on vähemmän? En usko, että ainakaan merkittävästi. Kyse on enemmän väliaikaisesta kehityksestä, jossa myynti polkee joitakin vuosia paikallaan. Aivan toinen kysymys onkin, miten Amer pärjää nettikaupassa. Toinen Amerin pitemmän ajan ongelma on mielestäni suuri riippuvuus lumitilanteesta. Ilmaston lämpeneminen heikentää lumitilannetta. Pari satunnaisuuksista johtuvaa huonoa lumitalvea ja sijoittajat voivat tuomita Amerin sijoituskelvottomaksi yhtiöksi. Tarinat ohjaavat sijoitusten käyttäytymistä enemmän kuin faktat. Kuitenkin omien ostot tukevat osaketta tulevat viikot, joten lähiviikkoina Ameria löytyy salkuista.

Salkku ja treidituotot

Vuosi jatkuu vanhaan malliin. Lokakuussa treidituottoja tuli kyllä yli 50 tuhatta euroa, mutta melkein puolet tästä tuli hävittyä pitkissä positioissa. Viime vuonna kun molemmat napsuivat tasatahtiin positiivista, niin tulostahti oli vähän erilainen. Nesteen shortit sai onneksi kohtuulliseen hintaan kiinni, vaikka yritykseltä tuli aika järisyttävä tulosylitys. Suhtaudun edelleen Nesteeseen, kuten myöskin Finnairiin, pitkällä aikavälillä negatiivisesti. En vain halua taistella momentumia vastaan. Toisaalta shortti Teslassa toimi varsin hyvin kun yrityksellä on tuotanto-ongelmia, joiden uskon vielä muuten jatkuvan.

S&P500 shortti ei toimi, Öljy Brent-WTI spreadi ei toimi, Korot vaan laskevat. Öljystä tuli vähän plussaa, mutta sekin aika laiha lohtu kun tuo positio on tältä vuodelta negatiivisella tuloksessa. Öljyssä tapahtui juuri se kehitys mihin uskoin, mutta puoli vuotta myöhemmin kuin olin arvioinut. Liian aikaisessa olo ei juuri eroa väärässä olemisesta, ellei ole määrätietoisuutta pitää positiota kokonaan hankalamman periodin yli.

Keskustelua Daytraderin blogissa.

03.05.2024 | Tampere-talo

Sijoitusmessut™ 2024. Sijoita tulevaisuuteen.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää