Valtionbudjetti ennen koronaa ja soteuudistusta vuonna 2019 oli 55 miljardia. Tällöin verojen ja veroluonteisten tulojen osuus oli n. 45 miljardia potista. Kuluvalle vuodelle 2023 talousarvio on 83 miljardia. Marinin hallituksen aikana kulutusta on lisätty, osa on mennyt koronan ja sodan piikkiin ja osa muita pysyviä kuluja. Samaan aikaan on kuitenkin havaittava, että suurin muutos jäätävässä erossa 2019->2023 budjettien välillä syntyy sotesta, jossa kuntien ennen saamia verotuloja siirrettiin valtiolle ja samalla valtion menot kasvavat. Tämän siirron kokoluokka on n. 15-20 miljardia. Toisaalta 11/2019 (jolloin viimeisin vedos 2019 budjetista on julkaistu)->3/2023 (jolloin viimeisin vedos nykyisestä talousarviosta on julkaistu) kuluttajahintaindeksin pistemuutos on ollut n. 15,7 %. Kuluttajahintaindeksin muutoshan ei sinänsä yksin kerro mitään valtiontalouden kunnosta, mutta antaa kuitenkin osviittaa siihen, että euro tänään on melko paljon heikompi kuin se on ollut 2019. Eli jo 2019 tasoa vastaavaan budjettiin vaaditaan merkittävästi enemmän rahaa kuin vuonna 2019. Eli summa summarum, tuo 77 jaardin kokoluokka on melko looginen.
Jos taas budjettimenojen kasvua katsotaan sitten hallinnonaloittain, niin esimerkiksi vuoden 2023 budjetissa F-35 hankinta painaa rankasti (samoin kuin muu sotilaallinen varautuminen) ja PM-hallinnonalan menot ovat yleisestikin noin tuplat vuoteen 2019, eli 3150 miljoonaa->6200 miljoonaa. Ensi vuonnakin täytyy maksaa koneista ja sota Ukrainassakaan ei näytä loppuvan, eli kun ei (taas) haluta malli Cajanderia, niin painetta tulee budjetille. Tämä toki tiedettiin jo aikanaan ja tästä tarpeesta varmaankin sekä kansan syvät rivit ja puolueet ovat yhtämielisiä.
Julkisen sektorin työntekijämäärän kasvu ei pidä paikkaansa. Julkinen sektori on työllistänyt 620-650 000 henkilöä 2009 vuodesta tähän päivään jatkuvasti, 2022 määrä oli 637 000. Yksityinen sektori on vahvistunut finanssikriisin jälkeisen työntekijämäärän tipahtamisen jälkeen hitaasti, mutta varmasti ollen korkeimmillaan 2022 @ 1,61 miljoonaa työllistä ja matalimmillaan 2015 @ 1,396 miljoonaa. On toki erinomainen kysymys, miten järkevää esimerkiksi julkisella sektorilla tehtävä työ on, tai miten hyvin julkinen sektori on onnistunut hankinnoissaan. Näistä toki löytyy jos jonkinlaisia julkaisuja ja tilastoja ministeriöiltä, VTV:ltä ja muilta toimijoilta. Mitään kategorista vastausta tuskin voi antaa ja tuskin mitään aivan helppoa hopealuotia ongelmiin löytyy. Joskus hankinnat menee paremmin (käsittääkseni esim. verottajan IT-uudistus 2013-2020 onnistui ihan hyvin) ja joskus taas paskemmin (esim. Apotti). Samoin joissain ministeriöissä/laitoksissa/yms.. hommat toimivat paremmin ja toisissa huonommin.
Mitä sitten taas itse asiaan, eli budjetin tasapainottamiseen tulee, niin tällä hetkellä lehdistössä olevat narratiivit ovat melko omalaatuisia. En ainakaan itse ollut siinä kuvitelmassa, että budjetin 10+mrd alijäämä kurotaan edes lähellekään kiinni hallituksen ensimmäisessä budjetissa. Tähänhän koko kahden vaalikauden sopeuttaminen mallilla 6+3 (mikä ainakin minusta oli paljon esillä) perustui. Näin myös VM laskelmat ennen vaaleja indikoivat. Nyt tehtävä hieman yli miljardin sopeutus alkaa kääntää valtion venettä oikeaan suuntaan, mutta tulevien vuosien kaikki budjettiriihet tulevat olemaan samanlaista pikku hiljaa tapahtuvaa sopeutusta. Jos näin ei tehtäisi ja koko 12 miljardia vedettäisiin alas vuodessa, olisi sillä äärimmäinen vaikutus hyvin laajoille kansanjoukoille. Puhutaan kuitenkin alijäämästä, joka vastaa reippaasti yli 10 % koko budjetista. Koko tämä aika tiedetään myös, että vanhusten määrä kasvaa vielä monen monta vuotta samalla kun työtätekevän väestön määrä laskee. Eli yhtälö on hyvin vaikea.
Samaan aikaan hallituksen pitäisi saada kasvua aikaan tulevalla vaalikaudella. Tässä meitä mahdollisesti avittaa vihreä siirtymä, jossa näyttää siltä, että Suomi voisi selviytyä voittajien joukkoon. EK:n dataportaalissa on nyt listattuna 140 miljardin edestä investointeja Suomeen tulevien vuosien aikana https://ek.fi/tutkittua-tietoa/vihreat-investoinnit/ . Näistä kaikki eivät tokikaan toteudu, mutta mitä paremmin nykyinen hallitus pystyy palvelemaan tänne pyrkivää rahaa, sitä suurempi osa näistä investoinneista saataneen maaliin ja generoimaan kassavirtoja vuokrien, verojen ja työpaikkojen kautta. Näidenkään investointien hyvyydestä tuskin juuri yhdelläkään puolueella on erityisen negatiivista sanottavaa.
Yhtälailla harmaantuvaan Suomeen pitäisi saada kasvava määrä tekijöitä tekemään töitä tulevien vuosien aikana. Eli työperäistä nettomaahanmuuttoa pitäisi löytää ja tämä työvoima pitäisi saada integroitua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti suomalaiseen työmarkkinaan. Miten tässä onnistutaan on eri kysymys, mutta ainakin päähallituspuolueella lienee kova tahtotila tätä edistää. Tuskin ainakaan vielä kannattaa heittää kirvestä tämän osalta kaivoon. Tässä toki myös suomalaisten ja Suomessa jo maassa olevien suurempi osallistaminen työmarkkinaan on tärkeää. Tätä osaltaan toimeentukitulouudistus ja toisaalta myös yritysten irtisanomisen helpottaminen parantavat.
Tiivistetysti, Suomi on melko vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja korjaavia toimenpiteitä on pakko tehdä. Samalla peli ei ole vielä menetetty ja ainakin allekirjoittanut kokee, että nyt tehtävä politiikka on paremmassa balanssissa todellisuuden kanssa kuin useilla aiemmilla hallituksilla. Suurin riski liittyy siihen, että uudistuksia ei saada vietyä läpi koska lakot/muu paine ja/tai hallitus hajoaa ja seuraavan hallituksen agenda ei ulotu tuumaakaan yli 2027 vuoden.
Kiitoksia kirjoituksesta, oma mutuni on, että varsinkin perheyhtiöiden kohdalla perintövero on hyvin ongelmallinen. Perustelen asiaa seuraavasti:
Yhtiö kuin tekee aina allokaatiopäätöksiä varallisuudellaan. Joko rahaa investoidaan firman kehittämiseen tai rahat jaetaan ulos. Jos jaettavaa tai investoitavaa ei oikein koskaan synny, tuppaavat firmat kupsahtamaan. Ongelmakohdaksi perintöveron perspektiivistä tulevatkin ne yritykset, jotka kasvavat ja joilla olisi potentiaalia kasvaa myös enemmän. Sukupolvien sykli on 30v ja jos firmaa on kasvatettu oikein kunnolla sukupolven aikana, tarkoittaa se yleensä tosiasiallisesti köyhempiä omistajia. Omistaja ei kuitenkaan voi ikuisesti elää askeettisuudessa, sillä perintöveroja maksetaan kuitenkin yrityksen arvosta. Tämä pakottaa osingonjakosuhdetta/muuta rahan veivaamista firmasta omistajille ylöspäin, jotta veroista selvitään. Perstuntumalta sanoisin, että Suomessa yleisesti vallalla oleva osinkokiima johtuu ainakin osin tästä. Rahaa on pakko saada nykysysteemissä myös omaan reserviin, eikä 0-40 % osingonjakosuhde ole kauhean trendikäs, vaikka Suomessakin on iso läjä firmoja, jotka voisivat varmasti hakea merkittävääkin kasvua ja vaurastuttaa tätä kautta koko kansantaloutta.
Valtion perspektiivistä, lyhyellä jänteellä, tämä on toki aika win-win. Kun osinkoja jaetaan, valtio ottaa oman siivunsa välistä ja tästä kapitaalista saadaan vielä vedettyä x-määrä prosentteja perintöveronkin muodossa. Spektrumin vasemmalla laidalla toki koetaan, että investointi valtion budjettiin on Paras Kasvuinvestointi, mutta itse näkisin laajan ja eheän yrityskentän tehokkaimpana kansan varallisuuden generaattorina. Mitä isompi ja laajempi yrityskenttä, sitä paremmin vetävät työmarkkinat ja sitä enemmän valtio saa verotuloja niistä lukemattomista veroista, joita yritykset maksavat. Mallia voi kaikkien perinteiden mukaisesti jälleen katsoa länsinaapurista, jossa hallintoalamaisten keskimääräinen nettovarallisuus on merkittävästi korkeampi, valtion budjetin tulokertymä on eheällä pohjalla nyt ja lienee melko paljon korkeampi myös tulevina vuosina kuin rakkaan isänmaamme ja jossa ei kuitenkaan ole perintöveroa. Toki Ruotsissa on muitakin asiaa auttavia rakenteita, mutta oman kokemukseni mukaan perintöverotus on paljon vahvemmin yrittäjien ja sukuomistajien toimintaan vaikuttava tekijä, kuin mitä julkisessa keskustelussa puhutaan.
Alkuperäisen viestin pointti oli siis lähinnä valottaa, että kyllä sitä lainaa vielä jotenkuten saa pankeista pienillekin AsOy:ille, varsin mittaviinkin projekteihin, mutta yleisenä kommenttina vielä ks. projektista kun se näemmä herättää jonkin verran mielenkiintoa:
En osaa sanoa mitä uudisrakennus olisi maksanut vrt. nykyinen remontti, se ei oikeastaan koskaan ollut vaihtoehtona pöydällä. Lopputulema on kuitenkin melko sama kun käytännössä kaikki taloyhtiössä uusitaan ja/tai rakennetaan uudestaan. Alueen kiinteistönvälitystä jonkin verran seuraavana uskoisin, että tehdyt remontit menevät aika hyvin asuntojen arvoihin alueella. Toki remontin pitää vielä onnistua. Rakennus on ainakin omasta mielestäni ja uskoakseni myös osakkaiden mielestä varsin hyvä esimerkki oman aikansa (hyvästä) arkkitehtuurista ja osakkailla ei ollut halua lähteä taloa purkamaan. En ole tarkistanut onko kohde suojeltu vai ei, mutta saattaa olla. Kuten monissa tällaisissa taloissa, asukkaat vaihtuvat harvoin ja oikeastaan kaikilla osakkailla on pitkäaikainen tunnesidos taloyhtiöön. Grynderi olisi ehkä valinnut toisin, mutta taloyhtiön osakkaat eivät koostu gryndereistä vaan henkilöistä, jotka asuvat taloyhtiössä nyt ja näillä näkymin myös tulevaisuudessa. Remontti on kallis, mutta jos alkaa ynnäilemään putkiremontin+julkisivun ja katon remontteja ja muita pienempiä palasia mitä tässä projektissa tehdään, niin harvemmin näistä halvalla selviää. Sama karu totuus on kaikkialla, Helsingissä tällaisessa projektissa on kuitenkin ainakin välillä järkeä. Kilpailutus tehtiin ainakin omasta mielestäni pieteetillä ja halvimman ja kalleimman tarjouksen välilläkin oli eroa kuin yöllä ja päivällä, vaikka suurin osa tarjouksista aika hyvin tonttiin osuikin. Tällä remonttirupeamalla porskutetaan toivottavasti taas seuraavat vuosikymmenet.
Kommentoin lyhyesti parin päivän takaista blogiasi:
"Tosin pankit ovat kiristäneet kiinteistöyhtiöiden rahoitusta. Jos Hufvudstadsbladetin tämän päivän juttuun on uskominen, ei alle viiden asunnon osakeyhtiöille myönnetä lainkaan rahoitusta. Tämä kuulostaa järjettömältä, mutta uskottavalta. Pankit ovat historiallisesti aina olleet tyrkyttämässä rahaa niille, jotka eivät sitä tarvitse, ja vetävät rahoitusta kireämmälle sitten kun hinnat ovat jo laskeneet. Tietenkin jokainen taloyhtiö pitäisi käsitellä erikseen eikä vetää mitään yleislinjanvetoja."
Tämä Hufvudstadsbladetin tieto on ja ei ole totta. Istun hallituksessa yhdessä alle viiden osakkaan taloyhtiössä, jossa on käynnistymäisillään massiivinen remontti. Aikaisemmin juuri mitään ei ole remontoitu ja nyt sitten tehdäänkin putket, julkisivu, katto jne... yhdellä rykäisyllä. Hinta/neliö tulee pyörimään n. 2500e hujakoilla tälle remontille (sisältäen siis myös suunnittelun, valvonnan yms... eikä "vain" remonttia, joka toki on n. 90 % kustannuksista). Rahoitusta haettiin neljästä pankista ja kahdesta saatiin sitten loppuviimein tarjous. Toinen tarjous oli n. 2,5 % vuosittainen kiinteä korko (kiinteän koron osuus n. 1 % riippuen laina-ajasta ja marginaali 1,5 %) ja pankilla on myös oikeus tarkistaa marginaalia kolmen vuoden välein. Toinen lainatarjous oli 0,55 % marginaali sidottuna joko Euribor 6kk tai 12kk osakkaiden halun mukaan. Muutoin ehdot ja laina-ajat olivat samat, paitsi kalliimman tarjouksen antanut pankki vaati myös jokaiselta osakkaalta henkilökohtaisen lainahakulomakkeen täyttöä, missä käytiin pääasiassa läpi osakkaiden tulot, menot, varallisuus ja velat. Tätä ei paremman tarjouksen antanut pankki vaatinut. Kahdesta pankista emme tosiaan saaneet lainkaan tarjousta ja käsitykseni (isännöitsijän käsitys) on, että myös niissä pankeissa, joista emme kysyneet, olisi ollut kovin vaikeaa.
Näiden lainatarjousten saaminen vaati sitä, että osakkaat tallettivat AsOy tilille n. 40 % remontin kokonaiskustannuksista ja pankki sitten lainoittaa jäljelle jäävän n. 60 %. Kyseinen taloyhtiö sijaitsee Helsingissä nk. arvoalueella, jossa 2,5 k neliöhintoja asunnoilla ei ole nähty varmaan 90-luvun jälkeen. Näin ollen Höblän juttu on varmaan pääasiassa oikein, ainakin mitä kauempana ollaan Helsingin Stockmannista. Vielä on kuitenkin neuvottelutilaa pankkien kanssa hyvillä paikoilla sijaitsevilla AsOy:illä, mutta paljon se osakkailta vaatii ja pankeissakin on tällä kokemuksella valtavia eroja. Toki meidän remonttimmekin on massiivinen ja ei näin täysin verrannollinen johonkin yksittäiseen isoon remonttiin (putket, julkisivu, katto).
Olen itse varsin tyytyväinen taksiuudistukseen. Uudistus on omasta näkökulmastani halventanut takseja merkittävästi ja toisaalta se on tuonut taksialalle saman dynamiikan kuin mitä yleensä alalta kuin alalta löytyy. Eli palvelun voi kilpailuttaa. Toisaalta taksin käytöstä on tullut myös sukupolvikokemus ja (varmaan) myös alueellinen kokemus. Omat, alle 30-vuotiaan Helsingin kantakaupungissa asuvan, kokemukset uudistuksesta ovat seuraavanlaiset:
1. Hinnan tietää aina etukäteen. Erityisesti Yango (Yandex, venäläinen "Google") suoriutuu tässä erinomaisesti, sillä tiedät hinnan sentilleen kun lähdet liikkeeseen. Eli toisin kuin Uberissa, joka antaa hintahaitarin, niin Yango antaa tarkan hinnan. Toki Akin toteamat tietoturvasyyt ja negatiivinen uutisointi Suomessa ovat varmaankin vaikuttaneet palvelun luotettavuuteen, mutta ei minulla erityisempää luottoa ole minkään muunkaan tarjoajan tietoturvakäytäntöihin. Hinnat ovat myös yleensä halvemmat kuin Uberilla, oman kokemukseni mukaan.
2. Hinnat: ennen taksiuudistusta matkani kantakaupungista lentokentälle mittariin tuppasi maksamaan jotain 35-45 euron väliltä (painottuen haarukan yläpäähän). Taksiuudistuksen jälkeen en ole maksanut mielestäni kertaakaan yli 30e, hinta Yangolla pyörii pääsääntöisesti 20-30 euron välimaastossa, Uberilla vähän kalliimpaa. Palasin myös viikko sitten reissusta ja piti ottaa taksi rautatieasemalta kotiin (matkatavaraa oli 20 kiloa ja sen päälle kävin vielä ostamassa 24h kaupasta murkinaa), oletusarvona oli n. 7 e matka, Yangolla pääsin matkan 3,5 euron hintaan. Yötaksa alkoi ennen uudistusta muistaakseni n. 9 euron hinnasta, joten hinta on siis romahtanut. Keskusta-alueella kulkiessa parin kilometrin matkoja hinnat ovat ylipäätään järjestään alle 10e, jollei ole ruuhka-aikaa. Tämä ei toki poista sitä tosiasiaa, että ruuhka-aikaan taksit voivat olla varsin hintavia, mutta ei tämäkään mielestäni ole täysin huono asia, vaan osittain myös ruuhka-aikoja tasaava tekijä.
3. Työmarkkinan avautuminen: Ainakin Yangon kuskit tuppaavat olemaan maahanmuuttajia. Tämä häirinnee joitakin, mutta itselleni tämä ei ole ongelma. Oikeastaan tuen mielelläni maahanmuuttajien työllistymistä Suomessa ja taksiuudistus on vetänyt varmasti satoja tai tuhansia maahanmuuttajia mukaan työelämään. Tähän mennessä kaikki kuskit ovat puhuneet ainakin hyvää englantia.
4. Laatu: mielestäni taksi ei ole palveluna sellainen, missä odottaisin oikeastaan mitään muuta kuin että pääsen paikasta A paikkaan B. Jollain muulla voi olla eri käsitys ja Suomea kehittyneemmissä maissa on yleensä applikaatioissa useita eri hintakategorioita sen mukaan, haluaako ajaa mersulla vai kelpaako Skoda tai haluaako tilataksin. Omat laatukriteerini, paikasta A paikkaan B, ovat täyttyneet aina (n=useita satoja, jos otetaan mukaan myös ulkomailla applikaation kautta tilatut taksit).
Moraalinen kysymys tällaisissa uudistuksissa on mielestäni se, että kenen ehdoilla ja millä parametreillä tätä yhteiskuntaa tulee pyörittää? Onko oikein, että yhteiskunta luo sellaiset raamit, joissa vaihtoehtoja ei ole, vai onko oikein, että voi omalla toiminnalla vaikuttaa hintoihin, laatuun ja muihin tekijöihin? Karvalakkiälypuhelin ei ole kallis investointi nykymaailmassa ja taksiapplikaatiot ovat kaikki lähes täysiä kopioita toisistaan. Kun yhden käytön opettelee niin osaa käyttää kaikkia. Ja opetteluun ei pitäisi mennä kauaa. Tunnustan toki sen, että omassakin lähipiirissäni on paljon 50+v henkilöitä jotka eivät ole taksiapplikaatioita syystä tai toisesta hankkineet ja valittavat uudistuksesta. Järjellistä syytä tälle vastustukselle en ole vielä saanut, kaikilla uudistusta vastustavilla kuitenkin tuppaa olemaan älypuhelin. Uskoisin tämänkin kuitenkin korjautuvan ajan kanssa. Näin kävi esimerkiksi nettiostosten kanssa, jotka olivat täysin haram vanhemmalle sukupolvelle 15 vuotta sitten (eivät ole enää), Facebookin kanssa, jossa käyttäjäkunta oli 10v sitten täysin eri kuin nykypäivänä (nuoret käyttäjät ovat vaihtuneet vanhempiin tieteen harjoittajiin) ja emmeköhän me tässäkin näe n. viiden vuoden mittaisen siirtymän, minkä jälkeen kukaan ei enää kaipaa "vanhoja hyviä aikoja". Olettaen siis, että ainakin isoissa kaupungeissa hyvää uudistusta ei nyt tapeta ministeri Harakan toimesta.
Mielestäni yhteiskunnassa tulisi pyrkiä ottamaan käyttöön teknologisia innovaatioita mahdollisimman aikaisin, eikä pyrkiä jarruttamaan kehitystä tilanteessa kuin tilanteessa. Oikeastaan olisi toivottavaa, jos ministeri Harakka ja kumppanit voisivat virtaviivaistaa lainsäädäntöä siten, että tulevaisuuden Uberit voisivat syntyä Suomessa. Se olisi paljon tehokkaampaa startup-toiminnan tukemista kuin rahan jakaminen Business Finlandin ja muiden organisaatioiden kautta. Eikä järkevä lainsäädäntö edes varsinaisesti maksa mitään muuta kuin ehkä vihaisia viestejä etujärjestöiltä.
