Druuge
Viimeisimmät viestit
Sijoitustiedon #Teerenpelit 25 - Aura Salla
7.5.2024 - 16:07
Aura vaikutti tosiaan mielenkiintoiselta henkilöltä, jolla vakuuttava kansainvälinen ura. Itselleni ihan uusi tuttavuus.
Onko jossakin luetteloa vieraista, jotka ovat Teerenpeleissä käyneet? Jäin pohdiskelemaan, että saisikohan Nallen tuopilliselle? Jos vaikka eläkeläisellä olisi aikaa tällaiseen kansansivistystyöhön?
Sijoittajan verotus
3.5.2024 - 16:26
Hei, katsoin juuri samaa kohtaa verottajan ohjeissa. Siis tätä:
Ossi on palkansaaja ja hän käy päätoimisesti ansiotyössä. Ossi seuraa aktiivisesti talouselämää ja pörssikurssien kehitystä. Hänellä on kuukausittain vain muutama osakkeiden osto- tai myyntitapahtuma. Tämän lisäksi Ossilla on joitakin pitkään omistettuja osakkeita, joista hän saa vuosittain osinkotuloja.
Ossin sijoitustoiminta on luonteeltaan pitkäaikaista ja passiivista osakeomistusta. Ossin vuosittain käymä arvopaperikauppa on sivutoimista ja vähäistä. Ossin työskentely kotona pääomatulojen hankkimiseksi on niin vähäistä, että hän ei voi vaatia pääomatuloistaan vähennettäväksi kaavamaista työhuonevähennystä.
Osaako joku sanoa, miten paljon kauppaa pitäisi kuukausittain käydä, että osittaisen 235 eken vähennyksen voisi tehdä? Entä vaikuttaako se että on osa-aikainen palkkatyöläinen?
USA presidentinvaalit 2024
2.5.2024 - 15:30
Olen leikitellyt mielessäni ajatuksella, että jos SCOTUS päätyy tulkitsemaan lakia niin, että pressan on ihan ok rikkoa lakia virkaa hoitaessaan, niin Bidenhän voisi viime työnään ratkaista vaaliongelman ihan uusien valtaoikeuksiensa rajoissa laittamalla seal-tiimin oranssin jokerin perään. Samalla voisi siivota vähän SCOTUS:ta. Sitten olisikin hyvä jäädä ansaitulle eläkkeelle lepäilemään ja antaa nuorempien tarttua ruoriin. Luulen kyllä, että tämä on ehkä käynyt mielessä myös SCOTUS:in trumpittajilla. Olisi vain jotenkin niin tragikoomista, jos SCOTUS Trumpia suojellessaan tulisi antaneeksi NYKYISELLE presidentille vastaavat immuniteetit ja Joe huomaisi tilaisuuden koittaneen.
Citycon
2.5.2024 - 15:22
Sen enempää liukuvia keskiarvoja piirtelemättä näyttäisi mutu siltä, että citycon on lähtenyt nousutrendiin pohjista. Toivottavasti trendi kestää.
Remedy Entertainment
26.4.2024 - 11:56
Tulkitsenko oikein, että on aika nopeasti ja rajusti lisänneet omistustaan, kun on 10% liputuksen yhteydessä on jo lähes 15% omistus? Enteileekö ostotarjousta? Ainakin markkinat taitaa ajatella näin.
Israel ja Lähi-itä
16.4.2024 - 18:45
Artsipappa wrote:
Marraskuu wrote:
Israelin koko olemassa olon peruskivi ja agenda on oikeutuksen hakeminen ja kostaminen.
Israelilla olisi muunlainenkin mahdollisuus asemassa, jossa sillä on käytössä naapureihinsa nähden ylivoimainen tekniikka ja voima. Israelilla on ollut mahdollisuus osoittaa johtajuutta edesauttamalla toimintaa, jolla edistettäisiin rauhanomaista ja sallivaa rinnakkaiseloa alueen eri kulttuurien kesken. Tämä vain ei kuulu heidän agendaan ja siten viha ja kosto peittävät kaiken muun alleen.
Tosissaanko olet sitä mieltä että Israel on tuolla alueella se ongelmatapaus?
Sinällään ihan mielenkiintoinen ajatus, että mikä olisi lähi-idän tilanne jos Israelia ei siellä olisi? Luultavasti olisi sunni vs shiia kisa sitten, mutta missä mittakaavassa? Ja kuka välittäisi täällä susirajalla?
Nordnet - Kysymyksiä ja vastauksia
12.4.2024 - 23:32
Nordnetistä ei myöskään saa helposti rahaa rosvon tilille. Pitäisi onnistua vaihtamaan vastintili. Vahinkoa tietysti voi aiheuttaa tekemällä hölmöjä toimeksiantoja, mutta mahdollisesti niitäkin voi perua jos nopeasti reagoi tapahtuneeseen. Ehkä sellaista voisi yrittää, että toiselta tililtä tekee kalliita tarjouksia ja sitten niitä ostelee, mutta tuokin taitaa onnistua vain jos ei ole muita tarjouksia tiellä.
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää suuresti, että kaikki menee kännykän taakse. Siinä on sitten portit auki koko elämään jos joku sen häkkeröi. Itse pidän viimeiseen asti pankkiasioinnissakin analogisen vaiheen mukana, eli tunnuslistat. Miksi nordnet ei tee niinkuin monet muut tahot tekee turvallisuutta parannettaessa, eli ottaa kaksivaiheisen tunnistautumisen käyttöön niille, jotka sitä haluavat käyttää? Toisena vaiheena voi sitten käyttää pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai mitä niitä nyt sitten onkaan.
Venäjä
12.4.2024 - 12:11
Onhan tässä esimerkiksi sellainen kulma, että neuvostoliittokin aikanaan kaatui talouteen. Ehkä venäjäkin kaatuu omaan mahdottomuuteensa parinkymmenen vuoden sisään, jos vain pidetään pakotteet riittävän kireinä. Tai sitten taannehtii niin paljon, ettei siitä ole enää niin vaaraa. Ydinaseetkin pitää aika-ajoin uudistaa, että toimisivat. Ei ole ilmaista sekään. Jos kaikki investointirahat valuvat armeijalle, niin kyllä sen pitää pitkässä juoksussa alkaa tuntumaan myös siinä, paljonko sitä jakovaraa armeijan suuntaan on. Tämä on pitkä peli.
Markkina tänään: Seuranta- ja kommentointiketju
10.4.2024 - 12:34
Onkos Euroalueen menestymistä tukeva rahapolitiikka lainkaan EKP:n mandaatissa? Olen antanut itselleni ymmärtää, että heidän mandaattinsa rajoittuisi inflaation torjuntaan. Tai ainakin se on paljon suppeampi kuin FED:n. Eli ei tavallaan voi odottakaan, että EKP toimisi niinkuin FED vastaavassa tilanteessa toimisi.
Aseteollisuus
3.4.2024 - 16:04
VanEck:n omistusjakauma näyttää muuttuneen sitten edellisen viestin. Nyt on Thales suurin sijoitus. USA:n osuus laskenut vajaaseen 55% ja Euroopan osuus kasvanut yhteensä noin 35%.
Onkohan niin, että Euroopan puolella olisi potentiaalia nousta enemmän, koska täällä vasta heräillään kun taas Jenkeissä saattaa olla paras aika jo ohi (ellei kiina)? Harkitsen itse parhaillaan tähän tai tuohon HANetf:ään sijoittamista.