Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

1703
forum
|

Farseer

+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Avataanpa sijoitusblogi, kun tuli lopulta tehtyä ensimmäiset osake- ja rahastosijoitukset. Osakkeet ja talous on sinänsä kiinnostaneet aina, mutta monen tekijän johdosta jäi 2009 tekemättä ensimmäiset sijoitukset (biitti) ja keskityin enemmän muuhun tekemiseen kuten opintoihin ja pokeriin ja tuuppasin löysät rahavarat matalien korkojen aikana tylsään varmatuottoiseen ASP-tiliin. Nyt ASP-tili alkaa olla kypsymässä ja viimeiset talletukset tein 2015, kun 4% veroton lisäkorko juoksee 2017 loppuun asti. Luonnollisesti myös S-ryhmän tuottoisat osuudet löytyvät. Pelikassa on nyt myös hyvässä kunnossa, joten ylimääräistä rahaa löytyy sijoittamiseen. Blogin avaaminen sijoitustiedolle tuntuu luonnolliselta kun Akin kolumnit ja kaikkien rakastama Jensin sijoitusblogi tulee muutenkin luettua.

Tavoitteena on hakea maltillisella riskillä ja kohtuullisen pienillä transaktiokustannuksilla kohtuullista viiden prosentin tuottoa näin ainakin alkuun. Aloitetaan kevyesti eikä "tungetaan kaikki liikkuva raha pörssiin koska raha polttaa taskuissa"-taktiikalla. Pääosin tarkoitus on ostaa ja holdata laatuosakkeita, jotka koen aliarvostetuiksi. Tulevaisuudessa tiedon karttuessa on tarkoitus ostaa osakkeita myös Suomen ulkopuolelta, ja osin myös sen takia halusin ottaa rahastoihin mukaan pohjoismaisiin yhtiöihin sijoittavia rahastoja jotta niiden tarjontaa kiinnostaisi seurata. Strategisena tavoitteena on nostaa varallisuus miljoonaan euroon seitsemässä vuodessa, vuoden 2023 loppuun mennessä. Vaatii keskimäärin suunnilleen 90k€ (+elinkustannukset) tulot vuodessa + viiden prosentin tuoton pääomalle, minkä pitäisi olla ilman suuria voittojakin ihan tehtävissä keskimäärin ainakin toistaiseksi. Haastavaa toki, mutta tuolla lähdetään. Ihan hirveätä painetta en siitä ota, mutta jonkinlainen pitkän tähtäimen tavoite on hyvä olla ja miljoona euroa olisi jo kohtuullinen eläkerahasto.

Kimmokkeena osake- ja rahastosijoittamisen aloittamiseen toimi pieni perintö, mikä tuli Elisan osakkeiden muodossa. Nordnettiin aukaisin tilin niitä varten ja samalla  siirsin sinne 10 000 euroa jotka jaoin puoliksi rahastoihin ja puoliksi osakkeisiin. Superrahastoihin meni tuo rahasto-osuus, 2k Suomen superrahastoon ja 1k kuhunkin tarjottuun Pohjoismaahan eli Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Osakkeiden osalta alkuperäinen suunnitelma oli eilen pistää panosta Aktiaan, Teliaan ja Fiskarsiin mutta aloittelijana en tajunnut että Fiskars julkaisee tuloksensa tänään ja kurssi pärähti liian kalliiksi minun makuuni. Korvasin sitten Fiskarsin Spondalla ja Technopoliksella.

Hieman suolaisen "oikein arvostettuja" Helsingin pörssin osakkeet kyllä nykyään. Kaukana ovat romahduksen ajan 7 euron Fiskarsit (aikana jolloin firman arvo oli yhtä paljon kuin sen omistamat Wärtsilän osakkeet, jotka pyöri 20 euron pinnassa), 4 euron Nordeat, 30 sentin M-realit ja muut "olisi pitänyt ostaa"-valinnat. Mutta varmasti tuolta vielä valueta löytyy enkä usko että olemme varsinaisesti kuplassa, vaan suunnilleen normaalitilanteessa pörssissä. Ja joskus sijoittaminen pitää aloittaa. 

Jotain syitä noiden osakkeiden ostolle:

- Aktia: Nopeasti katsottuna hintaansa nähden parasta potentiaalia ja tuottoa tarjoava pankkiosake Helsingin pörssissä. Tuskin pikavoittoja tarjolla, tarkoitus holdata pitkään.(100 kpl)

- Telia: Yksi harvoista kohtuullisen edullisista osakkeista potentiaaliin nähden. Ei kovin hyvässä hapessa tällä hetkellä, mutta peruspohja on kunnossa ja potentiaalia kasvuun löytyy. Pitkän ajan holdaus tämäkin jos ei kurssi huikeaan nousukiitoon lähde (500 kpl)

- Sponda ja Technopolis. Kiinteistöalan firmoja, molemmilla terveet luvut ja uskon että hitaasti nousukiitoon lähtevä talous tukee firmoja. En osannut päättää kumman otan, joten splittasin näiden välillä. Holdataan kunnes vaikuttaa itselle kalliilta, ongelmaa ei ole säilyttää pitkään. (200 kpl Sponda, 300 kpl Technopolis) 

Sijoitusvarat:

47,4k€ ASP-tili (+lisäkorko kun asunto maksetaan, nyt noin ~7k€)

1,4k€ S-ryhmän osuudet

5k€ rahastot (ostettu, ei näy vielä)

4,6k€ kiinni osakkeissa

0,4k€ Nordnetissa

Tulossa: Elisan osakkeet

Tästä lähdetään.

0
0
8.2.2017 - 18:20 #11421

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120

Tunkkiruni goes public!

Olet niin nuori, että paina vivulla ja rohkeasti. Max ev. Lisäksi nuorena sijoitetut rahat tuntuvat isoilta, mutta ovat pieniä vs. lifetime earnings.

90ke nettovuositulot +elinkustannukset = 370 e/d +elinkulut eli aika paljon tienattu melkein kelle vaan.

0
0
8.2.2017 - 19:00 #11424

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120

Sitten kun ostat sen asunnon, niin ota maksilaina ja pidä huoli, että saat minimimarginaalin sille ja maksimaalisen maksuajan. Tuosta saat halpaa ja turvallista vipua vaikka koko elämäksi.

0
0
8.2.2017 - 19:58 #11427

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Yhtä kohtaa en hahmota: jos on noin kovat tulot, niin on varmaan tottunut kuluttamaankin aika paljon? Miljoonan rollista ei millään varmoilla tuotoilla vielä samaa elintasoa pidetä yllä. Ja sitten kun rahalla on vielä nuorempana enemmän käyttöarvoa, niin joku tuosta menee minulla ohi. Vai onko se työ niin stressaavaa, että sen jaksaa paremmin kun laittaa tuollaisen selkeän eläkeiän vaikka elintaso silloin tippuukin?

0
0
8.2.2017 - 20:41 #11428

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Dhrm kirjoitti:

Olet niin nuori, että paina vivulla ja rohkeasti. Max ev. Lisäksi nuorena sijoitetut rahat tuntuvat isoilta, mutta ovat pieniä vs. lifetime earnings.

90ke nettovuositulot +elinkustannukset = 370 e/d +elinkulut eli aika paljon tienattu melkein kelle vaan.

Nuoruus on toki suhteellista, mut 30-vuotiaana olo tuntuu lähinnä jo liian vanhalta melkein kaikkeen ylimääräiseen riskinottoon. 8 vuotta sit olis ollut hyvä idea, kun 22-vuotias mies pienellä kassalla ja suurella määrällä aikaa olisi painanut pokeria ja sijoituksia menemään isolla kassalla (3 vuotta nuorempi Jens selvästi veti) mut nyt ei enää vivulla painaminen nappaa kun ikää jo liikaa mittarissa ja toisaalta sen verran kassaa että riskivivulla painamisen valuen raja-arvo suhteellisen pieni riskiin nähden. Tuli valittua hajautuksen tie ja nyt on "melkein tradenomi, melkein maisteri ja ei-lähellekään pokerimiljonääri". Ihan kivaa on silti ollut. Mut nyt ollaan menos taktiikalla "ennemmin varma miljoona kuin flippi kolmen miljoonan ja sadan kilon miinuksen välillä".

Toki vuositulojen suhteen noin on, mutta pokerissa se on edelleen tehtävissä. Kun vain jaksaisi painaa silloin ja vielä kun valueta on tarjolla.

Dhrm kirjoitti:

Sitten kun ostat sen asunnon, niin ota maksilaina ja pidä huoli, että saat minimimarginaalin sille ja maksimaalisen maksuajan. Tuosta saat halpaa ja turvallista vipua vaikka koko elämäksi.

Joo maksimi-ASP laina on tarkoitus ottaa näillä korkomarkkinoilla (eli 180k). En välttämättä maksimaalista maksuaikaa mikä taisi olla 25 vuotta, kun 15 tai 20 vuotta riittää ihan hyvin. Katsoo nyt millaisen rötiskön sitä ostaa, ihan oma asunto pitkäksi tarkoituksena ostaa kun sen tuotoista ei tarvitse maksella veroja. Jos jollakulla on tiedos pk-seudulta iso kaksio / pieni kolmio mis on poreallas ja lasitettu parveke niin voi laittaa viestiä :D

Kilppari kirjoitti:

Yhtä kohtaa en hahmota: jos on noin kovat tulot, niin on varmaan tottunut kuluttamaankin aika paljon? Miljoonan rollista ei millään varmoilla tuotoilla vielä samaa elintasoa pidetä yllä. Ja sitten kun rahalla on vielä nuorempana enemmän käyttöarvoa, niin joku tuosta menee minulla ohi. Vai onko se työ niin stressaavaa, että sen jaksaa paremmin kun laittaa tuollaisen selkeän eläkeiän vaikka elintaso silloin tippuukin?

Viime vuonna oli eka 6-figs vuosi, mutta sitä ennen (ja viime vuodestakin alkuosan) oon pelaillut pokeria lähinnä harrastusmeiningillä pieniä tuntimääriä. Harrastuksella on saatu 5-figs vuosittain millä kuitattu menot, reissattu pokerireissuilla muutaman kerran vuodessa ympäri maailmaa ja kasvatettu hitaasti kassaa, mutta duuniksi painamalla pitäis painaa ihan eri luokan tulosta.

Toi on mulla yks vahvuus, et menot on aina ollut suhteellisen pienet. Tyyliin 1,5k€/kk average on vedetty pääosin viimeiset ~7 vuotta. Pienet kiinteät menot, opiskelijabileet ja muutenkin aika edullinen maku ja se että vihaan mm. vaatekaupoissa käyntiä pitää menot pieninä. Täs on toki historiana taustalla et tosi köyhästä perheestä ja et raha ei ole kasvanut puissa sekä se että olen ollut aina hyvin hintatietoinen. Nyt on tarkoitus nostaa menoja ja sitä kautta viihtyisyyttä ihan nautinnon vuoksi, mutta toisaalta mulla ei ole mitään suurta tarvetta hassata massia joka viikko 10 hengen privabileisiin Helsingin parhaassa baarissa. Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot.

Lainaan Akia: "Rikkaiden kitsastelua enemmän olen kauhistellut kädestä suuhun elävien huolettomien hulivipoikien ja -tyttöjen possunnotkeaa kuukausittaista poikkimenemistä."

0
0
8.2.2017 - 21:27 #11429

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120

Laina-aika kannattaa aina olla maksimi. Voit aina tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä, mutta et mistään saa niin halpaa ja pitkää lainaa, mitä suomalaiset asuntolainat ovat.

1,5ke/kk average menot oli minullakin pitkään. Nykyään elintasoni vaatii noin 10ke/kk ja se on aika vaatimaton. Elämä on lyhyt ja vaatii suuria pääomia. Elämässä menettää ihan helvetisti, jos ei ole varaa peruselämään ja se taas on about se, mikä minulla on. Eikä se edes ole paljoa.

Elämä pitää laskea plussa ja miinusvuosina. Jahka olet plussalla per vuosi, elät plussavuosia. Avg. lienee jossain 75-80 miehellä, jos ei hirveästi ryyppää. Sen jälkeen on taas miinuksella. <30 on siis hyvin nuori eli ehtii saada kerrointa ja paljon. Maksivelka ja maksibets = max EV.

Maailmassa ei ole yli $50 persettä (vuonna 1977), sanoi Buko. Nykyrahassa noin $250. Kohtuus kaikessa. Valueta löytää maailmasta kohtuumenoilla eli juurikin ehkä 10k/kk.

Tuolla sinun 180k saat 30m2 läävän Helsingistä. Osta toki se, että säilyy nälkä enempään. Minulla on 500ke läävä Helsingissä. Siksi olen instana valmis muuttamaan maapallon melkein pahimpiin läävin, toki hyvällä elintasolla. Joku 25me alkaa vasta olla off-money.

EDIT: Jens menee value edellä. Siinä esikuvaa. Sai maksivaluet pokerista ja nyt hakee maksivalueta rahamarkkinoilta. Tyypillisesti ihmiset ovat niin riskiaversiivisia, että menevät riskiedellä eli riskiä välttäen tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siinä jää valuet muille.

 

0
0
9.2.2017 - 15:31 #11454

Jallunpihtaaja (ei varmistettu)

+11
Liittynyt:
Viestejä:
61

Pelailetko turnauksia vai käteistä? No limittiä vai Omaha rinkejä? Mitä tasoja? Kiinnostaa :)

0
0
9.2.2017 - 17:42 #11459

matlock

-1
Liittynyt:
6.9.2016
Viestejä:
1

Heissan,

Pakko iha kommentoida ekaa kertaa täällä. Farseeri toki tuttu nimimerkki jo pokerin puolelta foorumeilta. Aiheuttanut ehkä vähän ristiriitaisiakin tunteita näyttöpäätteen tällä puolella, mutta aina kuitenkin blogeihin uudestaan eksynyt. Itse vähän eri pelin parissa microtasoilla häärään ja koitan saada edes jonkun lantin sijoituksiin/osakkeisiin kuussa kerättyä. 

Mutta siistiä saadan juuri tämän tyylisiä blogeja. Itse työn kautta pankkialalla, sekä harrastajana jo monta vuotta asioita seuranneena saanut jonkunlaisen käsityksen sijoittamisesta. Viimeaikoina vasta kuitenkin ruvennut enemmän perehtymään kirjallisuuteen yms. ja huomannut että aika pihalla sitä on ollut ja ollaan edelleen vaikka on miten APV1 ja 2 tutkinnot suoritettu. Mutta eikö se sama sanonta päde melkein joka asiaan, että mitä enemmän tietää, sitä paremmin huomaa miten vähän sitä todellisuudessa tietääkään. Itsellä aika samanlainen strategia sijoittamisen suhteen idea tasolla atm, mutta summat ikäväkyllä vähän maltillisemmat. Toivotaan, että saadaan blogiin paljon keskustelua aikaan kiinnostavista osakkeista ja eri osakevaihtoehtojen puntarointia.

Mitä itsellä heräsi kysyttävää kun lukaisin blogin tähän asti läpi.  Sulla on nyt nuo "alkudepot" lyöty noihin eri osakkeisiin/rahastoihin, ja ilmeisesti tililtä vielä lantteja löytyy ja sinne tuleva rahavirta on kuitenki suhteellisen tasaista. Ootko miettinyt että laitat kuluttoman kk säästömahiksen omaaviin pienikuluisiin ETF rahastoihin ja superrahastoihin KK säästöllä rahaa menemään. Varmaan sopis sinunkin tän hetken sijoitusstrategiaan. Nuo on kuitenkin tosi kustannustehokas tapa hajauttaa sijoituksia maantieteellisesti ja kk säästön kautta ajallinen hajautus tulee itsestään.

Mutta jees, toivotaan että blogissa keskustelu tulee olemaan vilkasta.

0
0
13.2.2017 - 16:46 #11580

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Talletin 10k lisää Nordnetiin ja päräytin sitten Teliaa 1500 osaketta lisää á 3,69. Jatkossa tulee varmaan sijoitussalkkuun siirrettyä about puolet tuloista, vähän riippuen paljon niitä tulee.

Tsekkailin Telian lukuja ja yleistä keskustelua, ja kaikki merkit viittaavat siihen että pahin on ohi ja ydinliikennetoiiminta kunnossa. Seikkailut kävivät firmalle kalliiksi, mutta eivät uhkaa ajaa konkurssiin ja ne on jo todennäköisesti yliarvioitu firman kurssissa. Kohtuullisen hyvältä näyttävät osinkonäkymät myös. Firma on yksinkertaisesti nyt niin halpa et kelpaa. Katsotaan minne laitan loput, Technopolis kiinnostais mut en oo ihan varma laitanko sinne lisää.

Rahastot ei ole itseä yleensä kiinnostaneet, pääosin kulujen takia. Pitää katsoa tarkemmin, Nordnetin Superrahastoa tankkaan varmaan vielä lisää kun niissä ei ole ongelmia. Läävän hankinnassa sellaisia 250k-300k kämppiä oon katsonut noilla aiemmin mainitsemillani spekseillä. Kakkoskämpän ajattelin hankkia jostain missä ilma ei satu naamaan puolet vuodesta.

Tuli kans hankittua Oksaharjun sijoituskirjat + tilasin viikonloppuna Saarion "Miten sijoitan pörssiosakkeisiin" sekä liityin osakesäästäjien jäseneksi. Muitakin laadukkaita julkaisuja voi ehdottaa... Kauppalehti tulee kotiin toistaiseksi (ilmaiseksi) mutta sitä ei oikein koskaan ehdi lukea, artikkeleita netistä tulee katsottua enemmän. Toistaiseksi suurin osa ajasta menee nyt ainakin pari kuukautta pokeriin mutta lukemalla saa ajatukset muualle.

Pokeria pelailen turnausmuotoisina, teksua, hilloa ja omppua tarpeen mukaan lähinnä. Satasen turnaus täs on nytkin menos, mut painan ihan laidasta laitaan mistä valueta vain löytyy.

 

 

0
0
13.2.2017 - 19:00 #11584

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120

Kakkoskämpän ajattelin hankkia jostain missä ilma ei satu naamaan puolet vuodesta. 

Tässä olet ytimessä. Ikävä kyllä tässä meni yksi hyvä vaihe, kun Portugalista sai hirveän halvalla tasokasta asumista. Kreikassa voisi olla vielä tällainen meno. Itse olen katsonut Slovenian ja Kroatian rannikkoa huvikseni, mutta vaihtoehtona olisi myös karata Espanjan Atlanttin puoleiselle rannalle.

Ja sit kun rupeet käymään niissä 250-300ke näytöissä Hesassa, niin muista, että pääsisit upean vesistön ääreen tunnin ajon päähän Helsingin keskustasta tällaiseen samalla rahalla:

https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/vihti/13612482

 

0
0
13.2.2017 - 21:57 #11596

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Tuo on Lankilassa. Mitä tarkoittaa "vesistön ääreen"? (ja ajomatkaa Hesan keskustaan on ennemmin kolme varttia kuin tunti, jos ei ruuhka-aikaan liiku)

0
0
13.2.2017 - 22:07 #11597

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120
hauturi kirjoitti:

Tuo on Lankilassa. Mitä tarkoittaa "vesistön ääreen"? (ja ajomatkaa Hesan keskustaan on ennemmin kolme varttia kuin tunti, jos ei ruuhka-aikaan liiku)

Hiidenvesi ja Lohjanjärvi, Etelä-Suomen hienoimmat vesistöt, vieressä. Sinne on hyvä peruuttaa prutkunsa ja lähteä kalaan. Vaikka suoraan paikallisesta.

Minulle Nummela on tällä hetkellä Suomen ykkösaluetta. Lohjalle en voi muuttaa, koska anoppini asuu siellä, mutta Nummela on hyvä kakkonen.

0
0
14.2.2017 - 13:18 #11615

Staden

+40
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
21
Dhrm kirjoitti:

 

hauturi wrote:

 

Tuo on Lankilassa. Mitä tarkoittaa "vesistön ääreen"? (ja ajomatkaa Hesan keskustaan on ennemmin kolme varttia kuin tunti, jos ei ruuhka-aikaan liiku)

 

Minulle Nummela on tällä hetkellä Suomen ykkösaluetta. Lohjalle en voi muuttaa, koska anoppini asuu siellä, mutta Nummela on hyvä kakkonen.

Tämä luultavasti selittää yksityisautoilufiilistelyäsi ja joukkoliikennekammoa. Maaseudulla ei varmasti ole herkkua liikkua pelkkien julkisten varassa liikkua, mutta oletko kokeillut asumista vaikkapa Helsingin keskustassa?

Itse kuljen 90% matkoista kävellen (kesällä myös pyörällä), eikä tulisi mieleenkään hankkia tänne autoa riesaksi. Jos ja kun joskus ostan kesäpaikan pitää autottomuutta harkita uudestaan, mutta luultavasti silloinkin car sharing tms olisi fiksumpi ratkaisu.

0
0
14.2.2017 - 13:37 #11617

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Dhrm kirjoitti:

Minulle Nummela on tällä hetkellä Suomen ykkösaluetta. Lohjalle en voi muuttaa, koska anoppini asuu siellä, mutta Nummela on hyvä kakkonen.

Kannattaa sitten hankkia vähän paikallistietoutta ennen ostopäätöstä, muuten voi löytää itsensä Lankilasta vaikka halusi Nummelaan (sama postinumeroalue toki, jos se on ainoa kriteeri)

0
0
14.2.2017 - 19:39 #11622

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120
hauturi kirjoitti:

 

Dhrm wrote:

 

Minulle Nummela on tällä hetkellä Suomen ykkösaluetta. Lohjalle en voi muuttaa, koska anoppini asuu siellä, mutta Nummela on hyvä kakkonen.

 

 

Kannattaa sitten hankkia vähän paikallistietoutta ennen ostopäätöstä, muuten voi löytää itsensä Lankilasta vaikka halusi Nummelaan (sama postinumeroalue toki, jos se on ainoa kriteeri)

Se oli vain esimerkki alueen hintatasosta. Ei siellä montaa verrokkia ole juuri nyt myynnissä. Toki paikka pitää koeajaa: käydä paikalliset läpi ja jos en saa niissä turpaani, hiin liian hipsterikylä makuuni.

0
0
14.2.2017 - 21:02 #11623

Dhrm

+23
Liittynyt:
31.1.2017
Viestejä:
120
Staden kirjoitti:

 

Tämä luultavasti selittää yksityisautoilufiilistelyäsi ja joukkoliikennekammoa. Maaseudulla ei varmasti ole herkkua liikkua pelkkien julkisten varassa liikkua, mutta oletko kokeillut asumista vaikkapa Helsingin keskustassa?

Itse kuljen 90% matkoista kävellen (kesällä myös pyörällä), eikä tulisi mieleenkään hankkia tänne autoa riesaksi. Jos ja kun joskus ostan kesäpaikan pitää autottomuutta harkita uudestaan, mutta luultavasti silloinkin car sharing tms olisi fiksumpi ratkaisu.

Olen asunut 28 vuotta elämästäni Helsingin keskustassa, käynyt kouluni siellä ja opiskelut. Nytkin on Suomen asunto 00100-postinumeroalueella. Tämä selittää erinomaisesti joukkoliikennekammoni.

Tuli muuten just mieleeni, että Bernerin liikeyhtiömallihan tuottaa autoverotulot sinne, missä ne maksetaan! Jes! Jos ja kun saadaan tällainen malli, niin mitä enemmän Helsinki rakentaa joukkoliikennetät, sitä vähemmän se saa autoilusta verotuloja. Näinhän sen juuri pitäisikin olla. Täytynee taas äänestää Keskustaa.

Itseäni huvittaa joukkoliikenteen käyttäjät, koska miehenä tiedän, että alle puolet miehistä pesee kätensä vessasta lähtiessään. Joukkoliikenteessä ei moni kaiva nenäänsä, mutta autossa kyllä. Samoin piereskelee, koska autossa on yleensä yksin. Siinähän jaatte autojanne, hipsiterit! Rololol. Taksienkin takapenkit lienevät saaneen kymmeniä oksennuksia, jotka huuhdelllaan pikapesussa tekonahalta. Sellaista arjen luksusta se taxeilu.

Miettikää nyt jotain metroaseman liukuporrasta. Siinä ei ole mitään hygeniajärjestelmää. Hihnaa tuskin pestään edes viikottain. Päivittäin kymmenet hepatiittipotilaat pitävät siitä kiinni. Vaan annas olla, jos leikkipuistosta löytyy ruisku! Mutta lapset toki metroon! Se on sitä viheruskontoa.

0
0
21.2.2017 - 14:14 #11721

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Pistelin kuukauden viimeiset ostot painaen Nordnetin tilin tyhjäksi ja alan tässä pakkailemaan matkalaukkuja:

2k€ Nordnetin Suomen superrahastoon

150 Aktian osaketta á 9,96. Hieman harmittaa et ostin ekat vähän ylihintaisena, mut ihan hyvä osinkolappu tästä tulossa. Jos jotenkin vielä ilman negatiivisia infoja putoaa alle 9 euron niin painan kyllä massia lisää tähän. 

300 Spondan osaketta á 4,04. Ajattelin ostaa vähän lisää kiinteistöfirmoja ja tää vaikutti tasapainoisemmalta firmalta lopulta kuin Technopolis.

Kunhan Elisan osakkeet salkkuun ilmestyy niin kovasta arvostuksesta huolimatta ajattelin holdata. Kohtuullista osinkoa maksavat ja ihan hyvä olla ruotsalaisen uppotukin (Telian) vieressä jokin kohtuullisesti hoidettu telepuolen firma.

Sen verran kuoppaista ja muutoksia tullut pokeripuolella että tuli otettua huomiselle äkkilähdöt viikoksi akkuja lataamaan etelän lämpöön. Tulos sinänsä aika karmea mutta käytännössä vain poltettu aikaa about 400 tuntia: muutaman tonnin tappion vastapainoksi 13k€ pokeripaketit, eli myymällä vähän osuuksia pois päästään freerollaamaan. Toki nihkeetä kun olis mieluummin voittanut kunnolla massia ison työn palkkioksi minkä olis voinut tunkea osakkeisiin, but no can do.

Jatkossa pitää vähän miettiä sijoitusstrategiaa lisää. Esimerkiksi helposti ja ilman kuluja toimivana Nordnetin superrahastoihin tekis mieli pistää osa pelikassasta jollain aikataululla joka siis liikkuu 100k€ tuntumassa kun ei sitä tarvitse ihan totaalilikvidinä pitää kuin tyyliin max. puolet. Mutta kiiruhdetaan hitaasti.

0
0
22.2.2017 - 20:12 #11729

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446

Saisit hajautettua selvästi paremmin, jos laittaisin esim seuraavat 20k SP500 ETF:ään. Nyt sulla on kaikki pohjoismaissa. Pienyrityksiin keskittyvät normirahastot antavat (historiallisesti) myös hyvää tuottoa 1-2% kuluista huolimatta.

0
0
2.3.2017 - 18:34 #11821

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Laiska raha töihin

Lomalta palattu, tuli luettua Saarion kirja loppuun. Hyvää perusmatskua ja ei tullut aika pitkäksi lukiessa, huvinsa kullakin. Tuli kans ajatus et parasta saada laiska raha töihin, ja Nordnetin Superluottoa on kans tullut mietittyä. Puolet pelikassasta siis oon nyt (100k eli 50k) valmis laittamaan tietyin ehdoin sijoituksiin, osa nopeasti realisoitaviin rahastoihin ja osa matemaattisesti Nordnetin Superluoton kautta.  Loput pelikassasta käyttötilillä ja pelitileillä valmiina käyttöön.

Toi superluotto siis tarjoaa sitä matalampaa korkoa kun salkku on kunnolla hajautettu ja lainotusarvoa käytetään maltillisesti. Lainotusarvo taas riippuu siitä missä osakkeissa ja rahastoissa rahat ovat kiinni, esmes Telialla lainoitusarvo on nyt peräti 85% kun taas Aktialla ja Technopoliksella vain 50%. Rahastoilla näyttäisi olevan keskimäärin vähän paremmat lainoitusarvot. Kultatasolle eli nyt 0,99% korkoon pääsee kun max. 20% salkusta on kiinni yhdessä osakkeessa ja lainotusarvosta on käytössä max. 40%. En aio nostaa sitä ellei ole tarvis, mutta koska sen voi käyttää myös muuhun kuin sijoituksiin joten sitä voi pitää pelikassan osana jolloin rahantarpeen iskiessä parin päivän varoitusajalla pitäisi saada about 30% salkun arvosta lainaa halvalla korolla joten esmes 150k-200k salkulla pitäisi koko tuo 50k osuus kassasta hoitua sillä.

10k pistin lisää tilille, isoin kauppa ei toteutunut mutta 1200 kpl á 3,02 ostin Technopolista kun tosiaan olivat saaneet Oulussa vuokrattua kunnolla neliöitä ja osakkeen kurssi oli sopivan matala. Kannattavuuteen tuo heilahtaa ihan kivalla vaikutuksella ja kun muutenkin P/E on 10 maissa niin ostelin pois.

Lisäksi laitoin purppuran jokaiseen superrahastoon mitä Nordnet tarjoaa eli 2k sinne. Katsotaan huomenna jos tuon "ison" kaupan kans napsuisi.

0
0
2.3.2017 - 18:39 #11822

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Kas, viime hetkillä oli mennyt "iso" eli about samankokoinen kuin toi Technopolis-kauppa läpi. Vähän ehkä yllättäen mediafirmaa: 1500 kpl Ilkka-Yhtymää á 2,92. Kiva pikku firma, joka tuntuu kohtuullisen hyvin luovivan vaikeassa ympäristössä ja joka nyt sattuu omistamaan yli neljänneksen Alma Mediasta jonka omistuksen arvo - Ilkan omat velat on about Ilkan markkina-arvo. Lueskelin Ilkan tilinpäätöksen läpi ja tykkäsin, koska vaikka liikevaihto on lievästi laskussa on firman omakin tulos tukevasti plussalla + ilmeisesti ovat kohtuullisesti onnistuneet digitalisoinnissaan. Myös jos paperilehtien viimeistä linnaketta pitäisi etsiä (edes tabloid-muodossa) niin Pohjanmaa ei ole kovin huono veikkaus. Alma Media on musta vähän yliarvostettu, mut hyvässä talouskunnossa ja Ilkan kaatumiseen pitää ensin A) kaatua Alma Median ja B) Ilkan tuloksen painua roimasti miinukselle. Pikavoittoja tuskin on tulossa, eli tämäkin menee tuonne holdi-puolelle ellei isoja muutoksia tapahdu.

 

Mainittakoon tosin että Nordnet ei selvästi firmaa arvosta: lainotusarvo on naurettavat 10% osakkeen arvosta.

0
0
23.3.2017 - 05:16 #12261

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Paljon on pelailtu, rahallisesti ei oikein vain pääse realisoimaan. Tosin niin paljon mennyt aikaa et ei ole hirveästi ehtinyt sijoituksia miettimään. Suunnitelmissa olis joku tyyliin 1500€/kk laittaa automaattisiin sijoituksiin, rahastoihin tyyliin puolet Nordnetin superrahastoihin ja puolet ETF-papereihin tuomaan hajautusta. Ylimenevät tulot voi sit painaa pääsääntöisesti osakkeisiin. Katsotaan jos ensi kuussa ehtisi tsekkailla.

Pistin kuitenkin Fondian merkinnän nyt menemään, suurelta osin Akin kolumnin perusteella (nopeasti silmäilin esittelymateriaalin läpi). 500 merkitsin, tuskin niin paljon tulee mut eipä haittaa. Saa salkkua vähän monipuolisemmaksi, tosin jos arvo vetää listautumisen jälkeen kunnon skyrocketit niin saatan semihelposti ottaa pikavoitotkin. Ei kyl hirveästi haittaisi holdaillakaan.

0
0
23.3.2017 - 18:41 #12284

Kommervenkki

+23
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
99

ASP-lainassa lisäkorkoa käsittääkseni maksetaan (ainakin nykyisin) vain viideltä ensimmäiseltä vuodelta. Käsitin, että olet avannut ASP-tilin 2009 eli onko silloin ollut pidemmät aikarajat lisäkorolle, kun kirjoituksesi mukaan saat lisäkorkoa 2017 loppuun asti? 

0
0
23.3.2017 - 22:10 #12289

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Kommervenkki kirjoitti:

ASP-lainassa lisäkorkoa käsittääkseni maksetaan (ainakin nykyisin) vain viideltä ensimmäiseltä vuodelta.

Avausvuosi + viisi vuotta. Lisäksi lisäkorkoa saa vain vuosineljänneksiltä joilla on talletuksia vähintään 150 euroa, ja lisäkorkoa maksetaan enintään 3000 eurolle per vuosineljännes. 

0
0
24.3.2017 - 02:55 #12290

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

2012 avattu siis tuo ASP. Avasin sen vasta kun oli riittävästi massia tuupattavaksi heti alkuun maksit tilille pari vuotta et lisäkorosta sai maksit irti.

0
0
24.3.2017 - 06:23 #12291

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
hauturi kirjoitti:

Avausvuosi + viisi vuotta. Lisäksi lisäkorkoa saa vain vuosineljänneksiltä joilla on talletuksia vähintään 150 euroa, ja lisäkorkoa maksetaan enintään 3000 eurolle per vuosineljännes. 

Korjaus: lisäkoron saa vaikka talletuksia neljänneksellä olisi alle 150 euroa, mutta sellaista neljännestä ei muuten lasketa vaadittaviin neljänneksiin.

0
0
27.3.2017 - 08:36 #12320

Timbe20

-3
Liittynyt:
15.1.2016
Viestejä:
2

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta lisäkorko maksetaan käsittääkseni vain 10 prosentille asunnon hinnasta. Eli teoriassa tuolla 47ke säätöillä olisi ostettava 470ke asunto, jotta saataisiin maksimihyöty tuosta lisäkorosta. Ja asp-lainaahan ei voi saada lähellekkään noin paljoa.

0
0
27.3.2017 - 10:21 #12323

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Timbe20 kirjoitti:

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta lisäkorko maksetaan käsittääkseni vain 10 prosentille asunnon hinnasta. Eli teoriassa tuolla 47ke säätöillä olisi ostettava 470ke asunto, jotta saataisiin maksimihyöty tuosta lisäkorosta. Ja asp-lainaahan ei voi saada lähellekkään noin paljoa.

Olet väärässä: http://www.valtiokonttori.fi/download/noname/%7B70B12FDC-E290-4ABA-BF20… (alla lainaus yleisistä ehdoista, tuo PDF:stä kopioitu teksti näkyy vähän kökösti mutta linkin takaa löytyy koko alkuperäinen dokumentti)

Omasäästöosuuden on oltava vähintään 10 % asunnon hinnasta.

-  Säästötavoite 10 % hankittavan asunnon (tai sen osuuden) hankintahinnasta tai kustannusarviosta.

-  10 %:n omasäästöosuuteen voidaan laskea myös ASP-tilille tehtyjen talletusten lisäksi talletuksille laskettava korko ja lisäkorko (tili avattu 1.1.1993 tai sen jälkeen).

-  10 %:n omasäästöosuuteen voidaan ottaa huomioon myös muilla omilla tileillä olevia varoja.

ASP-korkotukilainan määrä lasketaan ASP-tilin hyväksytyistä talletuksista (säästöt * 9). Hyväksyttyjä talletuksia on tehtävä vähintään kahdeksana (8) kalenterivuosineljänneksenä.

Säästettävän määrän on oltava 150–3.000 € / vuosineljännes.

Jos tilille on säästetty yli 10 %, pankki ja asiakas sopivat ylimenevän osuuden käytöstä.

-  Jos kaikki varat käytetään asunnon kauppahinnan maksuun, koko talletukselle maksetaan verovapaa lisäkorko (Huom! ASP-sopimuksessa voi olla sovittuna jotain muuta).

-  Verohallinnon ohjeistuksen mukaan ASP-talletustilin korko on kokonaan verovapaa myös tilanteessa, jossa koko talletusta ei käytetä asunnon hankinnan rahoitukseen (Verohallinto / korkotulojen verotus /16.9.2016).

ASP-sopimuksessa sovitaan alustavasti vastaantulolainasta.

- Kokonaislainoitusta voi olla enimmillään 90 % asunnon hankintahinnasta.

ASP-sopimuksessa sovitaan rahalaitoksen suorittamasta verovapaasta 1 %:n vuotuisesta korosta ja 2–4 %:n lisäkorosta.

-  Lisäkorko maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä seuraavalta kalenterivuodelta.

-  Jos asuntosäästäjä on 15–17-vuotias, pankki ja tallettaja voivat sopia, että lisäkoron maksuaika alkaa joko tallettamisen aloittamisajankohtana tai silloin, kun asun- tosäästötallettaja täyttää 18 vuotta.

-  Jos asiakas valitsee lisäkoron maksun 18-vuotiaasta eteenpäin, lisäkorko maksetaan 15–17-vuotiaana säästetylle pääomalle ja lisäksi siitä eteenpäin säästettäville summille.

0
0
27.3.2017 - 19:12 #12342

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Merkitsin 500 Fondiaa, sain 48 kpl. Huoh, tosiaan kaupankäyntikulut huomioiden aikamoinen transaktiokustannus tulee jos ja kun noi joskus myy. Naurettava kyl toi minimimäärä, olisivat ennemmin tarjonneet meille hieman myöhäisemmille nollaa ja jakaneet sen 100 osakkeen minimin mukaan (en tiedä onko mahdollista mutta olisi järkevää) ettei rikastujina olisi vain välittäjät.

0
0
12.4.2017 - 16:22 #12508

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Vähän hiljaista ollut, mut nyt pistin viel 10k€ Nordnetiin. Pieniä osinkoja kans jo tippuillut ja tulee vielä kuun aikana lisää. Saa superluoton 0,99% koron ehdot about täyteen kun noi sijoittanut eli käytännössä lisää liikkumavaraa halvalla lainalla. Pankistakin soittelivat ja tällä kertaa ihan hyödyllistäkin asiaa, maksuton MasterCard Gold tuo kans lyhyen välin liikkumavaraa vaikka en ihan niiden tarjoamaa 10k€ luottorajaa viitsinytkään ottaa (ihan jännästi pidempi myönteinen pankkiasiointi tuntuu tehoavan vaikka vakituisia tuloja ei ole ja ainoa merkittävä tulonlähde pokeri, toki ASP-tili tuo turvaa). Elisan osakkeet ei ole vieläkään ilmestyneet tilille perinnöstä, pitää ens kuussa kysäistä niiden perään jos eivät ilmesty siihen mennessä.

Tällaista tällä kertaa. Aktialla ja Fortumilla osakekurssi dippasi enemmänkin kuin osinkoa irtosi joten lisää kuraa ei kun Aktiaa ja vähän Fortumia salkkua monipuolistamaan. Perusvarmaa tuottoa hakemassa.

150 Aktiaa á 8,92 

150 Fortumia á 13,45

Lisäksi 50 HKScania á 3,45. Osaketta seuraillut ja nyt kun on Nordnetilla tuo alle 200€ kaupoista 0,99€ kulut niin otin kokeiluerän, kivempi seurata kun on edes jotain kolikoita mukana. Noi 48 Fondiaa saa pysyä salkussa kun ei jaksanut niiden takia heräillä ensi-innostuksessa myymään. Jos tulee kivoja spotteja kiinnostavien osakkeiden osalta niin otan kans jotain muita osakkeita keräilyeriä mukaan. Esimerkiksi Tulikivi houkuttaa, mutta siitä arvasta 23 senttiä on kyllä liikaa.

Lisäksi laitoin joka kuukauden 15. päivä nyt menemään 750 euroa kuukausittain superrahastoihin, että saa ajallista hajautusta. 300 euroa Suomeen ja 150 euroa kuhunkin Pohjoismaahan. Suunnitelmissa on etsiä samalla summalla kuukausittaisia säästökohteita ETF-rahastoista että saadaan kans vähän alueellisuutta. Se mitä sen ja elinkustannusten lisäksi (toivottavasti paljon) tienataan keskimäärin voidaan sit sijoittaa osakkeisiin.

Yks toinen kauppa on kans työn alla, pistelen infoja tänne jos/kun se menee läpi.

0
0
18.5.2017 - 05:13 #13057

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Hiljaiseloa on ollut myös sijoitusrintamalla, isompia kauppoja tuskin tulee tehtyä ennen syksyä enkä ETF-rahastojakaan ole saanut kahlattua läpi ja valittua kuukausisijoituksiin. Osallistuin nyt kuitenkin ihan minimipanoksella Remedyn listautumisantiin, koska firma vaikutti paremmalta kuin Next Games, mielenkiintoisempaa seurata kun on hiluja sisässä ja ei haittaisi tuota holdatakaan. Lisäksi jos kovasti pomppaa niin 0,5% kuluilla pääsee eroon kun on tuo Nordnetin 200€ asti 1 euron merkintäpalkkiopromo vielä menossa.

0
0
5.6.2017 - 16:35 #13261

Farseer

OP
+1988
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ensimmäinen myynti salkusta tulossa, eli Spondan pienehköt omistukset menossa lihoiksi ostotarjouksen myötä (odotan osinkoa ja vapaaehtoista myyntiä). Ihan kivalla tavalla, harmittavan pieni määrä osakkeita mut eipä tuo vastinpari Technopoliskaan ole huonosti vetänyt joka oli vaihtoehto. Tänään meni salkun juokseva 3kk tuotto yli +10% (todellisuudessa enemmän kun osa käteisenä salkussa), pähkinöillähän täs mennään ja indeksi noussut kans hyvin osingot mukaan lukien etenkin mut kiva startti. Ei kyl oikein selkeitä ostopaikkoja nyt itellä ja kesä perinteisesti aika hiljaista aikaa sijoitusmarkkinoilla, isompia omistuksia Technoa, Ilkka-Yhtymää ja Teliaa holdaan kyl näillä infoilla mut noilla hinnoilla en varmaan osta lisää (Teliaa imo. voisi mut en halua nostaa painoa salkusta yli 20% etenkin kun toinen iso omistus Elisa kunhan ne tulee salkkuun). Noi kaikki nousseet osingot huomioiden oikein kivasti, heikoin suoriutuja Telia luokkaa +15%. Jos olisi enemmän näkemystä tai Telia alempana niin dumppaisin osan Elisoista myyntiin ja Teliaa tilalle.

Kesän painan pokeria ja teen varmaan pikkuostoksia pörssissä hyödyntäen tuota 0,99€ pikkuostoksissa-tarjousta. HKScan vähän houkuttaisi pikkupanostuksiin.

0
0