1
forum
|

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Tähän blogiin on tarkoitus kirjoitella ajatuksia sijoitusmaailmasta ja rahan vaikutuksesta elämään. Olen ollut pokeriammattilainen lukion jälkeen vuodesta 2006, ensimmäisiä sijoituksia tein vuonna 2007 autuaan tietämättömänä tulevasta finanssikriisistä - aivan kuin kaikki muutkin. Astelin pokerivoittoja taskut pullottaen pankkiin ja Osuuspankin ystävällinen täti kertoi minulle innokkaana sijoitusvakuutuksen ja sen sisälle ostettavien rahastojen hyvyydestä. Menneet tuottokäyrät osoittivat kaakkoon joista oli helppo lineaarisesti sijoitusneuvojani kanssa arvailla paljonko varani kehittyisivät vuodessa. Varani kehittyivätkin suotuisasti muutaman kuukauden ja lisäostoja suoritettiin ahnaasti.

Vuonna 2008 alkoi jytistä. Yhdysvalloista kuului kummia ja kuoppaa alkoi syntyä, menneitä graafeja tarkasteltuani totesin että nousun on pakko jatkua, pian ostelinkin lisää rahastoja. Vuoden 2008 puolivälissä sijoitukseni olivat tippuneet noin puoleen sijoitetusta pääomastani, sain myös postissa kirjeen joissa suositeltiin yhden rahastoni myyntiä. Näkemyksen syy jäi kirjeestä epäselväksi, todellinen syy lopetukseen oli rahaston surkea tuotto suhteessa vertailuindeksiin jolloin se täytyi sulauttaa toisen rahaston sisälle, ettei huono tuotto näkyisi seuraavalle pankkiin astuvalle paistille joka kyselisisi innokkaana sijoitusvaihtoehdoista. Tuohon aikaan luin jatkuvasti talousuutisia ja jossain vaiheessa minulle valkeni etteivät 3%:n vuosikustannuksin toimivat rahastot olisikaan minulle järkevä vaihtoehto.

Aloin sijoittaa suoraa osakkeisiin. Tässä vaiheessa koin että tekninen analyysi olisi hyvä väline osakekauppojen ajoittamiseen, menneistä graafeista pystyi löytämään joitakin toistuvia tilanteita ja koin pystyväni tekevään voitollisia liikkeitä markkinoilla. Lyhyen sijoituskokemuksen ja tiedon jäljiltä tuo ei tietenkään ollut totta. Ostelin kertyneillä pokerivoitoilla jatkuvasti lisää osakkeita vaikken uskaltanutkaan tässä hetkessä tarpeeksi kovaan osakepainoon, pokerituotot tuntuivat tuohon aikaan varmoilta ja kasvavilta mutta en siltikään sijoittanut kuin noin puolet varallisuudestani. Vuoden 2009 pohjilta salkkuun saapuneet YIT:t ja Metsot nousivat vuodessa yli 300%. Tässä vaiheessa voitin Helsingin OMXH25-indeksinkin kirkkaasti ja koin olevani loistava sijoittaja.

Jatkuvasti nouseva osakepaino ja hurja nousutahti toivat minut voitolle sijoitusurallani alta aikayksikön, jälkeenpäinkin olenkin pohtinut olleeni hyvin onnekas aloittaessani sijoittamisen juuri vuonna 2007. Kunnon kalikan kalahdus nilkkaan muistuttaa minua loppuelämäni sijoitusmaailman riskeistä, mutta myös tavallisesta ilmiöstä, siitä että parhaat tuotot tehdään kun päällä on suurin paniikki.

Keväällä 2010 olin ostamassa ensiasuntoa ja iso osa varallisuudestani oli pörssiosakkeissa. Markkinoille oli saapunut uusi uhka, Kreikka. Kaupat sovittuani minun oli määrä maksaa kauppahinta seuraavalla viikolla. Päivä oli muistaakseni torstai, olin fiiliksissä asuntokaupoista ja vaikka pörssi oli osoittanu volatiliteetin nousuja - en kokenut huolta varallisuuteni heilahteluista. Yöllä Kreikka-pelot saivat aikaan hurjaa laskua USA:n pörsseissä ja seurasin tilannetta kylmän hien virratessa niskassa, tunne oli hyvin lähelle sama kuin pokeriurani alussa kuopatessani puolet pokerirolleistani (omaisuudestani). Dow Jones- indeksi oli laskenut 4% ja olin kauhuissani, tiesin että Helsinki reagoisi paniikkiin erittäin herkästi ja että aamulla olisi luvassa omaisuuteni verilöyly. Sitten indeksi alkoi tippua silmissä, taulussa oli pahimmillaan -9% ja luulin maailman loppuvan.

Vaikka indeksi korjasi reilusti päivän loputtua, lasku sai silti minut paniikkiin, myin seuraavana aamuna Helsingissä kaikki osakkeeni turvatakseni rollini asuntokauppaan. Helsinki korjasi myöhemmin samana päivänä ja seuraavalla viikolla voimakkaasti ylös ja osakkeiden myynti oli aiheuttanut minulle kymmentä prosenttia asunnon hinnasta vastaavan kuopan. Tuosta myyntipäätöksestä en tähän päivään mennessä ole pystynyt puhumaan kenellekkään.

Myöhemmin selvisi että romahduksen syy oli suuri S&P500-indeksiin sidottu futuuripaperin laajamittainen myyntitarjous joka sai markkinat kovaan laskuun, tämän jälkeen robotit olivat automaattisesti alkaneet sulkea positioitaan ja tämä söi markkinoiden likviditeetin. Muistan lukeneeni uutisia joissa spekuloitiin kaiken alkaneen yksittäisen meklarin syöttäessä vahingossa pilkun väärään kohtaan toimeksiantoa. Lisää romahduksesta voi lukea: http://en.wikipedia.org/wiki/2010_Flash_Crash

Asunnon ostettuani palasin osakemarkkinoille nöyryytys niskassani, tiesin että osakkeet olisivat ainoa oikea paikka varallisuudelleni joka pokerin sujuessa kasvoi. Kreikka pelot eskaloituvat ja euroalueelle saapui oma kriisi ja vuoden 2011-2012 aikana pörssit luisuivat jälleen voimakkaasti, tässä vaiheessa minua suututti kuinka ajoitukseni aina epäonnistuu täydellisesti. Nyt en kuitenkaan myynyt osakkeita paniikissa vaan ostelin lisää tasaisesti. Tämän jälkeen onkin koettu pitkä rauhallisuuden jakso.

Tällä hetkellä olen hajauttanut varallisuuttani osakkeista velkakirjoihin ja asuntosijoituksiin. Korkojen ollessa matalalla hyviä alternatiivisia sijoituskohteita on osakkeiden lisäksi vaikea löytää. Yhdysvaltojen VIX-indeksi joka kuvaa markkinoiden volatiliteettiä (ns. pelkoindeksi) on ennätysalhaalla, yhtä matalalla kuin se oli ennen 2008 finanssikriisiä. Markkinoilla ei ole huolen häivää ja pörssikurssit kipuavat kaikkialla uusiin ennätyksiin. Helsinkikin on tuottanut kahdessa vuodessa 60% ja paremmin vertailuun sopiva OMXH25 on lähellä kaikkien aikojen huippua.

Osakekauppoja teen nykyisinkin silloin tällöin, näkemyksen ottaminen on hauskaa ja jännittävää, voittavien osakkeiden valinta on kuitenkin hyvin vaikeaa. Osakemarkkinoiden biittaminen (tarkoitan tällä indeksin voittamista vastaavalla riskillä) on varmasti mahdollista mutta onnistuneiden/epäonnistuneiden osakekauppojen jälkeen on vaikea todistaa onko päätös ollut oikea. Sadasta salkunhoitajasta alle puolet voittavat kulujen jälkeen indeksin, se on tilastofakta.

Aloittelevallekin sijoittajalle osakekauppa on jännittävää ja tuottavaa, kunhan muistaa hajautuksen sekä pysyy omassa sijoitussuunnitelmassaan ilman paniikkiliikkeitä, kuten omista kokemuksistanikin heijastuu. Jatkossa tulen kirjoittamaan lyhyempiä postauksia mikäli otan selkeää näkemystä tai muutoin tulee mielekästä kirjoitettavaa.

0
0
25.11.2015 - 01:43 #5905

Juha

OP
+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Mä oon aina ollut laiska blogittaja mut ehkä 1.5 vuoden välein vois olla hyvä päivitystahti. Vois jatkossa kyl kiristää tahtii...

Viime päivitys on tosiaan kesältä 2014. Sillon oli pörssi aika vailla huolia, paitsi Ukrainan kriisi ja sen jälkeen tulikin EKP:n elvytysilmotusten jälkeen vielä kovat nousut Eurooppaan ja Helsinkiin. Sit keksittiin hetkeks et Kiinan talous ei kasva odotettuun tapaan jonka jälkeen se ei ollutkaan enää koviin kiinnostavaa, pelot liioittelua ja kurssit pääs taas nousuun jenkeis. Piti vilkasta miten Kiinan pörssit on elpyneet mut näemmä aika vähän, eli kai se oli aika reippaasti osakekuplaakin siellä päin.

Ostin Nokian Renkaita Ukrainan kriisin startattua ja sen jälkeen oon lukenut tosi paljon meininkejä Ukrainasta ja nyttemmin Syyriasta. Toi US/Venäjä etupiirimatsi ja nokittelu on ollut tosi kiinnostavaa kun nykyään voi Twitterin kautta saada tosi nopeeta ensi käden tietoo samalla kun liikkeellä on uskomaton määrä propagandaa ja trollausta. NRE:n ostot osui hyvin, joskin jälkiviisaana iso osa lähti liian aikasin, mielenkiintosta kuitenkin huomata tää Helsingin pörssin hinnoittelutehokkuuden puuttuminen kun ulkomailta tulee kunnon myyntiaalto. Jälkeenpäin on toki taas helppoo olla viisas, toi osu, mut mikä sit oikeesti oli minkäkin syytä - on mahoton sanoo. Aion kumminkin jatkoskin miettii ajoituksia nimenomaan siltä kannalta onko jossain osakkeessa joku selkee ylimitoitettu myyntipaine. Yks pienempi esimerkki vois olla vaikka Suomen valtion ilmoitus myydä jonkun yhtiön osakkeita, siitä ilmaset 2% poimittavana seuraavana aamuna.

Mun on aika pitkään pitänyt siirtää osa salkusta Indeksi-ETF:iin mut en oo vielkään saanu aikaseks. On vaan kivempaa ostaa jotain ja seurata sen jälkeen miten niil menee, Aki taiskin kirjotella joskus et "Osta ensin, tutki sitten" - mikä ei nyt liene se aivan ideaalisin tapa sijoitella. Omat sijoituspäätökset on kumminkin hyvin usein joidenkin luotettavina pitämieni henkilöiden peesaamista, joten tuo edellä mainittu touhu sopii mulle.

Takas Syyriaan vielä lopuks. Turkki päätti sit tänään ottaa ohjat omiin käsiin ja puotti Venäläisen hävittäjän. Venäjä on toistuvasti leikkinyt koneillaan ympäri muiden maiden ilmatilojen rajoja ja nyt sit kävi se odotettu. Oisin aamun jälkeen oottanut vielä äkäsempää Venäjää kun oletettavasti tuo oletettu loukkaus ei kumminkaan ollut vahinko ja kaiken jären mukaan Venäjä ois ollut varautunut et näin käy. Toivotaan et tää menee tolla matkustusbännillä ja jollain pikkunootilla - mut tuskin.

Loppuun viel salkun suurimmat sijoitukset:
Neste, Nordea, Nokian Renkaat, Kone, Metso.

Tavoitteena lähiaikoina siirtää n.20-30% salkusta Euroyritysbondeihin et on sit jotain realisoitavaa sukan varres seuraavassa ryminäs joilla voi ostaa osakkeita.


 

0
0