Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Suosittelen vahvasti sijoittamaan Museokorttiin 54 euroa. Vuoden ajan saa vapaan pääsyn liki 200 museoon Suomessa (ei kuitenkaan Eläinmuseoon, tämän päivän havainto). Jos käy yli 5 kertaa vuodessa museossa, säästää rahaa. Tämä ei ole kuitenkaan tärkein pointti.Tokihan kun kortti on ostettu, pitää säästää mahdollisimman paljon. Tulee käytyä enemmän museoissa, mikä on a) kivaa b) sivistävää c) käynneillä voi brassailla tosi-tv-kansalle.

0
0
12.11.2018 - 16:18 #22497

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Olen Paavo Arhinmäen kanssa jälleen kerran samaa mieltä. "Taide ja kulttuuri kuuluu kaikille. Mies, älä jää paitsi elämyksistä. Mene museoon."

Tosin #miehetmuseoon kampanjan keulakuvat on valittu tyypilliseen kulttuuriväen tyyliin: Mitä siitä, vaikuttaako kampanja oikeaan suuntaan, kunhan kaikki on hyviä tyyppejä ja tekijöillä on kivaa.

Jos oikeasti Tarja Halonen, Atso Almila ja Paavo Arhinmäki saavat kehotuksillaan yhdenkin uuden (=ei olisi muuten ottanut) museokortin ostajan, olen jo vähän yllättynyt. Tuonne tyyliin Teemu Selänne, Aki Tykki ja Alma ja voisi tulostakin tulla. Siitä ei tarvitse kantaa murhetta, että Teme nyt tuskin museoissa hengailee. Kun tehdään mainosta, tehdään mainosta eikä varsinaisesti historiankirjoitusta.

Museokortti on hieno tuote, mutta kulttuuriväki tymää.

https://museot.fi/miehetmuseoon

0
0
18.11.2018 - 18:28 #22615

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Toivottavasti eivät kuvittele että Paavo Arhinmäki tai Tarja Halonen saivat minut hankkimaan tämän. Näin pikkujoulukaudella lahjaideoiden kanssa pähkäileville museokortti on myös hyvä idea. 

0
0
5.1.2019 - 17:52 #23280

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Museokortti ja suomenruotsalainen raha & osaaminen osoittivat voimansa. Amos Rexin ensimmäiseen näyttelyyn teamLabiin muodostuivat monen tunnin jonot. Tosin jos näyttely olisi ollut miun, aukioloaikoja olisi pidennetty radikaalisti ja Museokortilla käyntejä rajattu.

Kävin kymmenen kertaa katsomassa jonoa, joka vaikutti aina liian pitkältä. Lopulta kun Hesarissa oli uusi juttu näyttelystä ja jonoista, tajusin, että nyt on vaan jonotettava. Ei kun jonoon keskiviikkoiltana kello yhdeksän ja taskumatillinen Remy Martinia mukaan torjumaan napakkaa pakkasta ja näpäkkää viimaa. Tämä projekti johti sisälle pääsyyn, mutta ei näyttelyyn asti. Lipunmyynti poikki 22.15 ja muutama kymmenen ihmistä jäi eteen pääsemättä ja ainakin viisisataa taakse. Ei mennyt muuten loppuiltakaan tipattomasti.

Seuraavana aamuna 10.10 oli jono vielä pidempi, kun lipunmyynti alkoi 11.00 - ilman taskumattia. Vanhan miehen täytyy suhtautua penseästi aamusta aloittamiseen, jos aikoo vielä vanhemmaksi - luen parhaillaan Juicen elämäkertaa. Viis vuotta vielä kärvistelyä ja olen vanhempi kuin Juice kuollessaan. Sisätiloihin 11.30 ja lippu Museokortilla käteen 12.10. Ihmiset ovat muuten sekä yksinkertaisia että itsekkäitä. Sisällä ei tiivistetty, vaikka ulkona oli tuhat ihmistä hytisemässä. Joku lyyli kävi sanomassa tästä ja sitten tiivistettiin - hetkeksi.

Näyttely ja museo olivat toki sikamakeita. Jäin kuitenkin pohtimaan, millä rahalla menisin vapaaehtoisesti seisomaan kolmeksi tunniksi pakkaseen. Tämähän on se hinta, minkä olen tavallaan valmis maksamaan näyttelystä. En nyt ehkä kerro lopputulosta, mutta melko kalliiksi tuli. Mutta nyt olen sekä 1987 Black Mondayn että Amos Rexin ensimmäisen näyttelyn 2019 veteraani!

Lippujen huutokauppaaminen netissä olisi muuten maksimoinut sekä museon että kävijöiden hyvinvoinnin. Ei tietenkään kaikkien yksilöiden, mutta populaation.

0
0
6.1.2019 - 11:10 #23286

Daytrader

+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Kuten kaikilla sivistyneillä ihmisillä, minultakin museokortti löytyy. Siinä mielessä tuntui pahalta, että Amos Rex -spektaakkeli jää näkemättä. Mutta totta tosiaan, lastenvaunut osoittautuivat niin sanotuksi ilmaiseksi lounaaksi. 20 minuuttia ennen avausta saapuminenkin osoittautui liian aikaseksi. Eihän täällä vieläkään ole kuin reipas 10 perhettä jonossa. Lapsi laskee jonotuksen ajan liukumäkeä vieressä, ja itse syö kroisanttia ja näpyttelee kännykkää. Kokonaisjonotus jäänee alle puoleen tuntiin. Normijono kiertää Henry’s Pubille asti eli vähintään pari-kolme tuntia. 

EDIT: Viittä vaille tulleet saivat liput kymmenessä minuutissa. Vähän tuli nyrpeitä katseita tunteja jonottaneilta. Päästiin ihan tyhjiin huoneisiin ja näyttely on jo ensivilaisulla helposti ainakin puolen tunnin jonottamisen väärti. 

0
0
6.1.2019 - 11:32 #23287

THAIMING

+139
Liittynyt:
10.5.2018
Viestejä:
151

Pitää kuitenkin ihmetellä miksi sinne tarvii kaikkien vasta viimesinä päivinä mennä? Emäntä kävi näyttelyssä ilmeisesti kaksi tai kolme kertaa ja kuulemma kertaakaan ei joutunut minuuttiakaan jonottamaan. Tämä 1-2 kk sitten.

0
0
6.1.2019 - 15:48 #23290

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536
THAIMING kirjoitti:

Pitää kuitenkin ihmetellä miksi sinne tarvii kaikkien vasta viimesinä päivinä mennä? Emäntä kävi näyttelyssä ilmeisesti kaksi tai kolme kertaa ja kuulemma kertaakaan ei joutunut minuuttiakaan jonottamaan. Tämä 1-2 kk sitten.

Näitä jonottamatta marraskuussa käyneitä on löytynyt muitakin viime päivinä. Kävin avajaispäivänä katsomassa jonoa ja sitten vieressä asuvana noin yhdeksän muuta kertaa katsomassa jonoa ja myös sellaisina ajankohtina, kun olisi luullut, että sitä ei ole. Kirjoitinkin näköjään eka postissanikin käyneeni kymmenen kertaa.

Jälkikäteen tarkastellen olisi varmaan päässyt sisään, jos olisi marraskuussa mennyt jonoon ennen kassan aukeamista, jolloin tosin sivistyneet ihmiset nukkuvat. Ja jokaisesta hylkäämästäni jonosta olisi päässyt nopeammin sisälle kuin lopulta valitusta. Muitakin virhearvioita olen tehnyt, ja teen epäilemättä jatkossakin. Jos aikoo mennä joka tapauksessa, on mentävä viimeisinä päivinä, kun ei ole ymmärtänyt.

"Ei minuuttiakaan jonotusta kaksi tai kolme kertaa" kuulostaa uskomattomalta tuurilta tai sitten aavistuksen väritetyltä tarinalta. 

Tässä yksi liian pitkäksi tuomitsemistani jonoistablush.

0
0
4.1.2020 - 17:10 #29985

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Museokortin osto vuonna 2015 oli viime vuosikymmenen eniten iloa tuottanut sijoitukseni. Suosittelen lämpimästi myös elämäntapanittaajille, koska pääsee takomaan 63 eurolla voittoa viiden museokäynnin jälkeen.

Miulla ilo ei tule niinkään säästöstä, vaan siitä, että tulee käytyä enemmän. Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Viikon sisään olen käynyt Ateneumissa, Taidehallissa ja Amos Rexissä. Ilman korttia olisi voinut jäädä kaikki käymättä. Etelä-Karjalan Museossakin olisin käynyt tapaninpäivänä, jos olisi ollut auki. Mutta ei nyt sentään Lappeenrannassa pidetä auki sinä päivänä, kun etäsaipat ovat joulua viettämässä ja olisivat potentiaalisempia museovieraita kuin paikalliset.

Tampereen Taideseuran "Satavuotias versoo" -näyttelyyn Taidehalliin on muuten kiire, sillä punikit palaavat kotiin huomenna. Sunnuntaina siis vielä auki. Kiva pieni näyttely hienolla esillepanolla, kuten Taidehallissa yleensäkin. Epäilen, että Taidehallin kävijämäärät ovat Museokortista nousseet rajusti, koska monia varmasti vähän ahdistaa maksaa 12 erkkiä parin salin näyttelystä.

Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä oli kuulemma kortin pääarkkitehtejä. Hän on myös yksi hönöimmin rahapelimonopolin ihanuutta saarnaavia Veikkauksen edunsaajia. Tästä opimme, että useimmat ihmiset eivä ole läpeensä pahoja tai kyvyttömiä, mutta sirkustirehtöörin on parempi johtaa sirkusta.

Tilitystä huonosta sijoitusvuodestani 2008: https://www.pokeritieto.com/kolumnit/sirkustirehtoorin-on-parempi-johtaa-sirkusta/ 

Kirjoittamisesta oli se ilo, että aloin katselemaan vähän enemmän rahojeni perään eli johtamaan sirkusta paremmalla sykkeellä. Kirjoittakaa ja käykää museoissa, se kannattaa! 

0
0
15.5.2020 - 02:05 #39632

Aki Pyysing

OP
+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

"Hei Aiki Pyysing,

Huomasimme, että olet omistanut Museokortin keskeytyksettä vuodesta 2015 saakka. Suuri kiitos näistä hienoista vuosista. Toivomme sinun löytäneen ikimuistoisia museoelämyksiä.

Museokortti täytti 5 vuotta toukokuun alussa. Suunnittelimme juhlivamme syntymäpäiviämme monin tavoin museoissa Ahvenanmaalta Inariin. Toisin kävi."

Nimeni on kirjoitettu väärin lukuisilla tavoillalla, mutta muistaakseni aina vain sukunimi. Teoreettisesti on mahdollista, että kansakoulusta Kauppakorkeakouluun kuullut valitukset epäselvästä käsialasta eivät olleet aiheettomia. Täytin korttihakemuksen käsin Tennarin HAM:in deskillä 2015.

0
0