101
forum
|

Acumen

+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Sunnuntain (28.5.2017) kymppiuutisissa oli pieni kooste hirsirakentamisen nousevasta trendistä. (Alla katkelma/avainpointit)

 

Tarjonnee ulkoista vetoapua pitkään tuloksenteon kanssa painineelle Honkarakenteelle. 

 

Honkarakennehan sai maaliskuussa 34 hirsipäiväkodin tilauksen, joka antoi triggerin mikä johti kolmessa päivässä 65 % nousulegiin. (1,70 € -> 2,81 €, päätöskursseilla). Tiedotteen jälkeen alin noteeraus/pohjaformaatio 2,19 € ja eilinen close 2,50 €.  

 

Tuloksenteon suhteen track record on toki heikko, joskin Q4 2016 aavistuksen positiivissävyinen.

 

Loka - joulukuu 2016

  -- Honkarakenne-konsernin viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 10,3
     miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa vuonna 2015), kasvua edellisen vuoden
     vastaavaan jaksoon 4 %.
  -- Liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa (-0,1). Oikaistu liiketulos oli 0,4
     miljoonaa euroa (0,2).
  -- Tulos ennen veroja oli 0,4 miljoonaa euroa (-0,3). Oikaistu tulos ennen
     veroja oli 0,6 miljoonaa euroa (-0,0).
  -- Osakekohtainen tulos oli 0,09 euroa (-0,02)

 

Näkymät:

 

Honkarakenteen näkemyksen mukaan vuonna 2017 liikevaihto on suurempi ja tulos
ennen veroja on parempi kuin edellisvuonna.

http://honka.com/app/uploads/2017/03/Honkarakenne-tilinpaatos-2016.pdf

 

Riskiä sietävälle trading case, B&H osakkeeksi vaatii vielä vahvempia näyttöjä useammalta kvartaalilta. 

 

 

 

 

Omakotirakentaminen elpyy yli odotusten: Joka viides talo jo hirsitalo (Pientaloteollisuus Ry) 

 

"Viime vuoden lopulla ennustettiin, että uusien omakotitalojen rakentaminen elpyy pitkästä taantumasta ja tänä vuonna rakennetaan jopa 7 000 uutta pientaloa. Nyt tavoite on ylittymässä: uusi ennuste on 7 500 taloa.

– Ihmiset ovat päässeet säästämään omarahoitusosuutta tarpeellisen määrän, ja nyt monta vuotta suunnitteilla olevia omakotitalohankkeita alkaa purkautua, Pientaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Kimmo Rautiainen kertoo."

"Uusien omakotitalojen joukossa hirsirakentaminen ei ole enää harvinaista; joka viides uusi omakotitalo on tänä vuonna hirsirakenteinen.

– Näin on todellakin. Hirsitalojen suosio on kasvanut on ja yksi syy siihen on se, että hirsitalojen valmistajilla on nyt mallistoja, jotka sopii hyvin kaupunkeihin, PTT:n Rautiainen kertoo.

Ennusteiden mukaan hirsitalojen suosio kasvaa entisestään. Arvion mukaan vuonna 2020 jo 25 prosenttia uudiskohteista olisi hirsitaloja."


 

LEHDISTÖTIEDOTE 16.3.2017 klo 10:00

Honkarakenne Oyj yhteistyöverkostoineen toimittaa vuoden 2020 loppuun mennessä
yhteensä 34 hirsipäiväkotia eri puolille Suomea. Hirsirakenteiset päiväkodit
ovat vastaus voimakkaasti kasvavaan kysyntään saada lapsille sisäilmaltaan
puhtaita päivähoitotiloja. Honkarakenteen osuus päiväkotitoimituksista on
arvonlisävero mukaan luettuna yhteensä noin 6,9 miljoonaa euroa. 

Päiväkotien toimitus käynnistyy jo vuonna 2017, jonka aikana tavoitteena on
aloittaa 5–7 päiväkodin rakentaminen. Päiväkotien kvr-urakoinnista vastaa
Mediset Hoivarakentajat Oy ja päiväkotioperaattorina kaikissa
hirsipäiväkodeissa toimii Pilke päiväkodit Oy. Osapuolten välinen yhteistyö
alkoi Auraan rakennettavan päiväkodin toteutuksesta, joka vakuutti osapuolet
sopimaan laajemmasta yhteistyökokonaisuudesta. Seuraava hirsipäiväkoti tulee
Vantaalle ja useiden paikkakuntien kanssa neuvotellaan parhaillaan päiväkodin
rakentamisesta

https://twitter.com/AcumenFutures/status/869158048777912320

 

0
0
2.6.2017 - 09:45 #13213

swag

+6
Liittynyt:
2.6.2017
Viestejä:
5

Honkarakenteen vetovastuun siirtyminen jatkuu. AKR Invest Oy liputti tänään yhtiössä  ja nyt omistusosuus jo 16,42 %.

Saarelaisten osakemäärä meni jo alle 10 %:n. Eritttäin positiivinen signaali muiden uutisten lisäksi. Saarelaisten valtakaudella yhtiö on polttanut

rahaa ihan riittämiin. Loppuvuosi oli  2016 voitollinen, hirsitalobuumi, ruplan vahvistumien ja pääomistajan vaihtuminen. Aika monta ajuria tälle sijoituscaselle.

Yhtiöhän on todella halpa jos tuloskäänne jatkuu. 

0
0
6.6.2017 - 08:49 #13269

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Tässä on trading casena muutama analogia Martelaan ja Neo Industrialiin. P/S-luvun mataluus houkuttelee (markkina-arvo 13 M €) mikäli tuota kannattavuutta saadaan lähitulevaisuudessa nousemaan. Neo Industrialilla ulkoisena vetoapuna, käänteen yhtenä mahdollistajana, toimi sähkömarkkinalaki. Honkarakenteella sitä tarjoaa nyt tuo aiemmin mainittu hirsirakentamisen trendi, terveellisempään sisäilmaan panostaminen.

 

Lisäksi tässä on käytännössä yhden ison nettomyyjän setup. Dansken (DDB) kautta myydään ruudulla ja tuon kaman loppumista kannattaa seurata. (Analogiaa Neo Industrial ja Onninen). Muuten omistajuus on varsin keskittynyttä ja harvoissa käsissä. 

 

"– En pyri saamaan lisää valtaa Honkarakenteessa. Saarelaisen suku käyttää edelleen yhtiössä äänivaltaa. Minun tehtäväni on varmistaa, että Honkarakenteen liiketoiminta sujuu hyvin, Arimo Ristola toteaa."

http://www.ksml.fi/talous/Arimo-Ristola-osti-lisää-Honkarakennetta/9958…

 

"– Kurssit nousevat ja laskevat. Yhtään hankkimaani osaketta en ole myynyt. En tavoittele pikavoittoja, vaan pyrin vahvistamaan Honkarakenteen kannattavuutta pitkäjänteisesti, Arimo Ristola linjasi."

 

http://www.ksml.fi/talous/Arimo-Ristola-Honkarakenteen-hallituksen-puhe…

https://m.kauppalehti.fi/uutiset/osuiko-honkarakenne-kultasuoneen-yhtio…

0
0
29.6.2017 - 08:58 #13436

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Tilausvirtaa ja uusi päänavaus. 
 

29.6.2017 08:00:00 - Nasdaq Helsinki, News
HONBS: Honkarakenne Oyj - HONKARAKENNE LAAJENTAA LIIKETOIMINTAANSA TOIMITTAMALLA HOIVAKODIN ATTENDOLLE
Honkarakenne Oyj
Sisäpiiritieto

HONKARAKENNE LAAJENTAA LIIKETOIMINTAANSA TOIMITTAMALLA HOIVAKODIN ATTENDOLLE

HONKARAKENNE OYJ Pörssitiedote 29.6.2017 kello 8:00

HONKARAKENNE LAAJENTAA LIIKETOIMINTAANSA TOIMITTAMALLA HOIVAKODIN ATTENDOLLE

Honkarakenne on solminut sopimuksen 30-paikkaisen ikäihmisten hoivakodin
toimittamisesta Attendolle kokonaisvastuu-urakkana. Hirsirakenteinen hoivakoti
on kooltaan noin 1200 kerrosneliömetriä ja se rakennetaan Ruovedelle. Kohteen
arkkitehtisuunnittelun on toteuttanut HIMLA arkkitehdit. Kohteen
hoivapalveluista vastaa Attendo. Hoivakodin rakentaminen aloitetaan syksyllä
2017 ja sopimuksen arvonlisäverollinen arvo on 3,3 miljoonaan euroa.
Honkarakenteen liikevaihtoon kohde kirjautuu tänä ja ensi vuonna.

Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen kommentoi sopimusta
seuraavasti: ”Tämä on merkittävä sopimus Honkarakenteelle ja vahvistaa meidän
asemaa hoivarakentamisessa. Nyt toteutettava kohde on terveydenhuolto- ja
hoivapalveluja tarjoavalle Attendolle ensimmäinen hirsirakenteinen toimitila.
Tutkimusten mukaan massiivipuisilla hirsiseinillä on verenpainetta ja stressiä
alentava positiivinen vaikutus. Hyvän sisäilman laadun varmistamiseksi tahdomme
tulevaisuudessa kantaa vastuun myös urakoinnin laadusta ja olla kehittämässä
urakointiratkaisuja ammattirakentamiseen.”

Attendon viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Lauri Korkeaoja kommentoi
sopimusta seuraavasti: ”Hirsirakentaminen on uutta hoivakiinteistöissä, mutta
monelle ikääntyneelle se on tuttu ja kotoisa asumismateriaali. Valitsemme
yhteistyökumppanit huolella ja hoivakiinteistöjen osalta
yhteistyökumppaneiltamme vaaditaan erityistä osaamista. Honkarakenne on
hirsirakentamisessa arvostettu ja luotettava toimija, joten on luontevaa
aloittaa tällainen pioneerihanke heidän kanssaan.”

HONKARAKENNE OYJ

Marko Saarelainen

Toimitusjohtaja

0
0
30.6.2017 - 15:32 #13462

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Eilisestä tilauksesta muutama huomio. Yksittäisenä tilauksena oli arvoltaan suhteellisen kookas kun vertaa tuohon aiempaan 34 päiväkodin tilaukseen. 2017 vuoden liikevaihtoarvio on 39 M € (FIM), tilaus noin 8,5 % liikevaihdosta. (Tosin jakaantuu 2017/2018). 

Nythän molemmat uutisoidut tilaukset ovat tulleet yksityiseltä sektorilta. Viime vuoden puolellahan oli julkisen hirsirakentamisen seminaari, jossa viestittiin, että myös julkinen sektori tulee edistämään hirsirakentamista. (Vain hyviä syitä, Julkisen hirsirakentamisen seminaari 8.-9.9.2016 Pudasjärvi Kansliapäällikkö Hannele Pokka) Toki aina eri asia poliitikoiden suhteen konkretisoituuko koskaan mutta hyvä kuitenkin huomioida, että on nykyhallituksen agendalla jossain määrin. 

 

"Yksi viestini tänään on, että ympäristöministeriö edistää edelleen hirsirakentamista. Kysymys ei yksinomaan kulttuuriperinnöstä tai vapaa-ajan rakentamisesta, vaan hirren hyödyntämisestä laajemmin ja teollisesti käyttötarkoitukseltaan erilaissa rakennuksissa kuten täällä Pudasjärvellä voimme selkeästi nähdä ja kokea. Toinen viestini on, että maan hallitus haluaa puuta liikkeelle ja lisää tuotteita metsästä. Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen ohjelmaansa sisällyttämää biotalous- puhtaat ratkaisut kärkihanketta. Käänne on jo nähtävissä, sillä metsään liittyvät investoinnit ovat kasvussa. Hallitus pyrkii lisäämään puun käyttöä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa teollisessa käytössä ja energiatuotannossa."

Sitten toinen huomio kaupankäynnistä, että edelleen tuttu nettomyyjä (DDB), joka möi kurssin 8 % noususta käytännössä takaisin lähtötilanteeseen. (21 K kpl myyntejä, vs toisiksi isoin myyjä FIM 1440 kpl) Näistä legacy asset positioista kirjoittelinkin eilen (Trooli). 

 

Useinhan näissä on tarina se, että on ollut positio/rivi auki useita vuosia turskalla ja sitten ollaan tyytyväisenä laittamassa kamaa ulos kun vähänkään kurssi korjaa ylös. Saadaan se helpotuksen huokaus kun päästään ongelmapositiosta eroon. Eikä laiteta syvempää ajatusta sille, että mitä fundissa/ajureissa on tapahtunut. Eli sinällään ymmärrettäviäkin reaktioita mutta ei välttämättä fiksuimmasta päästä.

 

DEFINITION of 'Legacy Asset'

An asset that has been on the company's books for a long period of time. This type of asset has generally decreased in value to the point of a loss for the company. The term comes from the literal meaning of outdate or obsolete.

BREAKING DOWN 'Legacy Asset'

While these assets are generally considered a hinderance, it may be a good time to take another look at them in times of economic downturn. It is possible that they may have new value in a different time or economy. Conversely, it may also be a good time to sell the assets at a reduced price, simply to earn enough money to remain afloat during a recession.

 

Eli edelleen signaalit jatkuvat myönteisinä mutta jarrumiehet eivät vielä poistuneet myyntilaidoilta. 

 

 

 

0
0
12.7.2017 - 20:14 #13717

tatu

+1
Liittynyt:
14.3.2017
Viestejä:
10

Honkarakenteelle voi tulla lähitulevaisuudessa kysyntää. Hyvää uutista pukkaa tasaiseen tahtiin ja hirsitalot kasvattaa suosiotaan myös julkisella puolella.

"Markkinakatsaus kumoaa yksiselitteisesti esitetyt väitteet siitä, että puun käyttö kotimaan rakentamisessa olisi laskenut viime vuosina jopa miljoonilla kuutiometreillä. Tilastojen mukaan kehitys on ollut päinvastaista, puun käyttö rakentamisessa on kasvussa."

 

http://www.puuinfo.fi/tiedote/markkinakatsaus-osoittaa-puurakentamisen-…

0
0
18.7.2017 - 08:18 #13803

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Hirsitalot Mikkelin asuntomessujen vetonauloja

 

"Hirsitalot ovat Mikkelin asuntomessujen näyttävimpiä kohteita. Niiden suosio näkyy perjantain avajaispäivän pitkissä jonoissa, jotka kiemurtelevat talojen sisällä.

 

Puutalojen osuus Mikkelin asuntomessuilla on kasvanut viime vuodesta. Valtaosa rakennuksista, 25 taloa 31:stä, on tehty puusta.

Puuta ei haluta enää vain ulkorakenteisiin, vaan osaksi sisustusta sisätiloihin, hirsitaloyritys Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen kertoo.

”Mitä enemmän puuta, sen parempi. Puu edustaa terveellistä rakentamista”, hän sanoo.

Saarelainen kertoo hirsitalomarkkinoiden vetävän kotimaassa hyvin. Melkein joka neljäs omakotitalo Suomessa rakennetaan hirrestä.

”Ekologinen asuminen tarkoittaa ennen kaikkea massiivipuutaloa. Se hengittää ja on muoviton”, Saarelainen sanoo.

Honkarakenteen Ankkuri-talon rakentaja Eero Tikanoja uskoo hirsitalotrendin kasvavan entisestään. Materiaalin lisäksi rakennustapa on tärkeä.

”Moni koulukin on homeessa, koska rakennukset eivät hengitä ja ne homehtuvat”, Tikanoja toteaa.

Tikanojan mukaan yhä useampi asukas haluaa asuntojen eristeet puusta mahdollisten kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Eristeet voidaan tehdä lasivillan sijaan kierrätetystä sanomalehdestä.

”Puusta tehdyt eristeet kuuluvat terveelliseen rakentamiseen. Jos käytössä on lasivillaa, se vaatii myös muovia”, Tikanoja selventää."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/hirsitalot-mikkelin-asuntomess…

0
0
20.7.2017 - 12:13 #13870

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Hirren lisääntyneestä kysynnästä/käytöstä päivä- ja hoivakodeissa. Tässä on linkitys myös toiseen pörssilistattuun yhtiöön, Suomen Hoivatiloihin. 

Muistin tämän sijoittaja.fi sivuston referaatin Hoivatilojen annista, jossa mainittiin, että heillä kun ei ollut tarjota hirsirakenteita niin päätyivät toiseen palveluntarjoajaan. Kysyin Hoivatiloilta tuohon kommenttia. He vastasivat seuraavaa (CEO, Karjula):

 

"Olemme keväällä viestittäneet asiakkaillemme, että hirsikiinteistöt löytyy valikoimastamme. Olemme yhdessä hirsirakentajien kanssa tehneet mm. Päiväkotituotteistusta. Uskon, että syksyn aikana voimme kertoa lisää uutisia hirsirintamalta."

Tokihan Suomessa on useampia hirsitalovalmistajia mutta tämä kuitenkin kertoo selvää kieltään, että sitä ulkoista vetoapua ja kysyntää on olemassa, joka hyödyttänee myös Honkarakennetta.

 

 

"MUIDEN KOMMENTTEJA SUOMEN HOIVATILOISTA

Kyselimme myös hoiva-alalle toimivilta ammattilaisilta kommentteja, joista nousi esiin muutamia näkökulmia. Kenties eräänä heikkoutena tuli esiin Hoivatilojen kyky tai halukkuus räätälöidä asiakkaille yksilöllisiä ratkaisuja. Esimerkiksi eräs pienehkö operaattori sanoi päätyneensä toiseen toimittajaan sen vuoksi, että halusi tehdä premium-luokan päiväkodin, jossa esimerkiksi ikkunoille asetettiin erityisvaateita. Toinen operaattori kertoi päätyneensä hirsitalovalmistajaan, koska halusi niin ikään erottautua perinteisellä ja terveellisellä hirsiratkaisulla, jota uskoi asiakkaiden arvostavan. Sijoittajien kannalta kuulostaa, että toimintakonseptinne perustuu tehokkaaseen rakentamiseen ja turhien mutkien karsimiseen, mikä vaikuttaa järkeenkäyvältä. Usein räätälöitävyyttä ei kuitenkaan kyetä hinnoittelemaan riittävästi, jolloin projektien kannattavuus usein kärsii." (Kannattaa lukea koko linkki läpi vastauksineen) 

https://www.sijoittaja.fi/35618/kysymyksia-ja-vastauksia-suomen-hoivati…

0
0
14.8.2017 - 09:55 #14365

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Sorvin ääreen palattu ja loman aikana oli Honkarakenteelta tullut H1 tulos ulos. Muutama kommentti siitä.

Ainoastaan FIM:iltä löytyy tästä yhtiöstä vertailulukuja. 

 

Liikevaihto toteutuma 17,9 M € vs, 16.1 M € FIM odote. Liiketulos toteutuma -0,1 M € vs. -1.1 M € FIM odote. FIM:in kommentti tulokseen: Teemme Honkarakenteesta erillisen analyysin myöhemmin. Selvästi odotuksiamme paremmat H1 2017 luvut. Myös tilauskanta osoittaa 30 % kasvua yoy ja on parempi kuin ennusteemme 19 M €. Positiivinen yllätys tuli Suomesta, jossa omakotitalot, julkis- ja hoivarakentaminen on myynyt hyvin.

 

Huomioitava seikka, että Honkarakenteella H2 on se vahvempi puolisko kuten alla näkyy viime vuoden luvuista. H2 2016 aikana kertyi 0.23 € EPS (0.14 €+ 0.09 €). Mikäli tänäkin vuonna päästään H2:sella vastaavaan suoritukseen niin yhtiö on jo kääntynyt voitolliseksi. 

 

"Onnistuimme kasvattamaan liikevaihtoa kaikilla liiketoiminta-alueilla.
Liikevaihdosta muodostui merkittävästi parempi kuin edellisenä vuonna
vastaavana ajanjaksona. Suurin osa liikevaihdon kasvusta tulee Suomesta ja
Aasiasta, Suomen osuus liikevaihdosta oli 63 prosenttia." H1 tulos 2017
 

 

Honkarakenne Q3 2016

 

 

Heinä - syyskuu 2016

 

  -- Honkarakenne-konsernin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 11,3

     miljoonaa euroa (11,6 milj. euroa vuonna 2015), laskua edellisen vuoden

     vastaavaan jaksoon 3 %.

  -- Liiketulos oli 1,0 miljoonaa euroa (0,0). Oikaistu liiketulos oli 1,0

     miljoonaa euroa (0,1).

  -- Tulos ennen veroja oli 0,9 miljoonaa euroa (0,0).

  -- Osakekohtainen tulos oli 0,14 euroa (0,01).

 

Honkarakenne Q4 2016

 

Loka - joulukuu 2016

  -- Honkarakenne-konsernin viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 10,3
     miljoonaa euroa (9,9 milj. euroa vuonna 2015), kasvua edellisen vuoden
     vastaavaan jaksoon 4 %.
  -- Liiketulos oli 0,3 miljoonaa euroa (-0,1). Oikaistu liiketulos oli 0,4
     miljoonaa euroa (0,2).
  -- Tulos ennen veroja oli 0,4 miljoonaa euroa (-0,3). Oikaistu tulos ennen
     veroja oli 0,6 miljoonaa euroa (-0,0).
  -- Osakekohtainen tulos oli 0,09 euroa (-0,02).

 

 

 

0
0
20.8.2017 - 11:21 #14463

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Honkarakennekin oli vihdoin päivittänyt omistajatiedot sivuilleen. H1:sen aikana suurin myyjä (josta aiemmin ketjussa maininta) on ollut AJP Holding Oy. 31.12.2016 päivätyssä listassa heidän omistus oli 202 636 kpl. #7 listalla.

 

30.6.2017 päivätyssä omistajalistassa olivat vielä sijalla #18 ja 41 000 kpl omistus.

 

Nyt Euroclearin mukaan ovat saaneet positionsa myytyä. 

http://honka.com/en/sijoittajat/suurimmat-osakkeenomistajat/

https://twitter.com/AcumenFutures/status/898452903924563968

0
0
22.8.2017 - 09:50 #14524

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Lisää tilausvirtaa Honkarakenteelle. 

 

22.8.2017 07:00:00 - Nasdaq Helsinki, News
HONBS: Honkarakenne Oyj - HONKARAKENNE ALOITTAA YHTEISTYÖN PÄIVÄKOTIOPERAATTORI IPANALAN KANSSA
Honkarakenne Oyj
Sisäpiiritieto

HONKARAKENNE ALOITTAA YHTEISTYÖN PÄIVÄKOTIOPERAATTORI IPANALAN KANSSA

HONKARAKENNE OYJ Pörssitiedote 22.8.2017 kello 7:00

HONKARAKENNE ALOITTAA YHTEISTYÖN PÄIVÄKOTIOPERAATTORI IPANALAN KANSSA

Honkarakenne Oyj aloittaa yhteistyön päiväkotioperaattori Ipanala Oy:n kanssa
toimittamalla kokonaisvastuu-urakkana hirsirakenteisen päiväkodin Lahteen.
Toimituksen arvo on noin 2,6 miljoonaa euroa arvonlisävero mukaan luettuna ja
hankkeen rahoituksesta ja rakennuttamisesta vastaa Suomen Hoivatilat Oyj.
Honkarakenteen liikevaihtoon kohde kirjautuu tänä ja ensi vuonna.

Honkarakenteen ja Ipanalan tavoitteena on aloittaa vuoden 2018 syksyyn mennessä
yhteensä viiden hirsipäiväkodin rakentaminen.

Lahteen Launeen kaupunginosaan rakennettava hirsipäiväkoti on kerrosalaltaan
noin 900 neliömetriä. Rakentaminen aloitetaan vielä tämän kesän aikana ja
toimitilat avautuvat Ipanalan käyttöön syksyllä 2018. Nyt Lahteen rakennettava
päiväkoti on Ipanalan ensimmäinen hirsirakenteinen päiväkoti ja päiväkodin
arkkitehtisuunnittelusta vastaa HIMLA arkkitehdit. Ipanala päätyi valitsemaan
hirren rakennusmateriaaliksi, koska yhtiö haluaa saavuttaa itselleen
asettamansa korkeat laatutavoitteet tulevaisuudessa yhä paremmin.

Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen kommentoi sopimusta
seuraavasti: ”Olemme määrätietoisesti kehittäneet toimintamme laatua
tavoitteena tyytyväinen asiakas ja hyvä sisäilma. Me Honkarakenteella uskomme,
että hyvällä sisäilmalla on merkittävä vaikutus hyvinvointiin ja erityisesti
lasten kohdalla sisäilman laadulla voi olla kauaskantoiset vaikutukset.”

Ipanala Oy:n toimitusjohtaja Ville Tommola kommentoi sopimusta seuraavasti:
”Honkarakenne tarjoaa meille liiketoimintaosaamisensa oman toimintamme tueksi
ja mahdollistaa korkeinta laatua olevat päiväkotitilat käyttöömme. Koska
toimintamme sisältö on laatusertifioitua, on luonnollista, että tahdomme saada
myös tulevaisuuden toimitilat luotettavalta ja sertifioidulta taholta.
Tavoitteenamme oli löytää hirren myötä paras mahdollinen sisäilma tuleviin
päiväkoteihimme. Honkarakenne on myös sisäilman laatuun liittyvissä asioissa
edelläkävijä.”

0
0
4.9.2017 - 10:01 #14876

Aki Pyysing

+11683
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6538
Acumen kirjoitti:

FIM yhtiöanalyysi Honkarakenteesta julkaistu:

 

2017 EPS ennuste 0.24 €, FY2018 0.64 €, FY2019 0.70 €.

https://www.fim.com/globalassets/media2/nakemys/yhtioanalyysit/honkarakenne_1h2017.pdf

Mie bongasin tämän ensi kertaa, vaikka FIMejäkin lueskelen aina välillä: "S-Bank has made an agreement with the company this study concerns according to which it receives compensation for the research service provided. S-Bank does not provide any investment recommendation for the share."

Onkohan tämä ollut kuinka kauan?

 

0
0
7.9.2017 - 09:48 #14947

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Aasiasta haetaan kasvua ja Kiinasta tavoitellaan yhtä päämarkkina-aluetta:

Japanissahan Honkarakenne on jo pitkään ollut läsnä mutta Kiinan markkinat avattiin 2014 vuonna. Tuotehyväksynnät Kiinan markkinoille saatiin 2016 Q2 aikana. 

https://m.kauppalehti.fi/uutiset/puurakentaja-honkarakenne-pyrkii-kiina…

 

 

"Viiden vuoden päästä pidettäviä Pekingin olympialaisia rakennetaan osin suomalaisvoimin.

Esimerkiksi Honkarakenne Oyj toimittaa kisa-alueelle vastaanotto- ja kahvilarakennuksia.

– Tavoitteemme on luoda Kiinasta yksi meidän päämarkkina-alueista. Meillä on Kiinassa edustusto, jossa on kolme omaa työntekijää, toimitusjohtaja Marko Saarelainen kertoo.

 

Sunnuntaina hän tapasi Tuusulassa pidetyssä seminaarissa joukon kiinalaisia yrittäjiä ja sijoittajia, jotka etsivät Suomesta jään ja lumen ammattilaisia.

Sijoittaja Ken Zhang Tao on kiinnostunut Hongan tuotteista terveellisyyden vuoksi. Parhaillaan hän etsii toimittajaa kymmenille loma-asunnoille." (7.3.2017)

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/493637-jopa-2-000-jaahallia-ja…

"Global Markets -alueella kasvua haetaan isoista projektikohteista Keski-Euroopasta, Aasiasta ja erityisesti Kiinasta. Honkarakenne sai toisen vuosineljänneksen aikana tuotehyväksynnän Kiinan markkinoille ja sen uskotaan olevan merkittävä tekijä liikevaihdon kasvun kannalta. Kiinassa solmittiin kauppa kahden talon toimittamisesta Pekingissä 2022 järjestettävien talviolympialaisten suorituspaikkojen läheisyyteen. Japanissa Japanin tytäryhtiön 25-vuotisjuhlakampanja käynnistyi ja siinä saatiin hyviä tuloksia" (Tilinpäätös 2016)

0
0
8.9.2017 - 09:39 #14962

tatu

+1
Liittynyt:
14.3.2017
Viestejä:
10

Honkarakenne kovassa vedossa. Firman ympärillä tapahtuu pelkästään positiivisia asioita. Odotan että nousua on vielä luvassa kunhan Matti Myöhäset heräävät. Aasian markkinoille panostaminen on kova juttu ja tuolla on siivu tarjolla Honkarakenteelle. Hongalla on selvät suunnitelmat mitkä näkyvät Acumenin "Päätoimenpiteet 2017 kuvassa". Suomen julkisrakentaminen myös hyvin lähtenyt käyntiin.

Uutisvirta on ollut mieluisaa luettavaa ja firma kehittyy ja kasvaa kovalla vauhdilla.

0
0
27.9.2017 - 09:21 #15224

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Honkarakennehan on yksi näistä yhtiöistä, jotka raportoivat vain kaksi kertaa vuodessa. Nyt kuitenkin jäljellä muutama päivä Q3 kvartaalia ja jonkun viikon sisään yhtiöllä tiedossa miten kvartaali kehittynyt ja myös näkymää paremmin tarjolla loppuvuoteen.

Hehän toistivat ohjeistuksensa H1 tuloksen yhteydessä:

"Honkarakenne toistaa näkemyksensä, jonka mukaan vuonna 2017 liikevaihto on
suurempi ja tulos ennen veroja on parempi kuin edellisvuonna. "

 

Yläriville oli jo saatu kasvua ekalla puoliskolla 24 % ja liiketulokseen myös mittava parannus (+2 M €) ja itse tuloshan tulee H2:sen aikana. Tilauskannat myös kasvaneet +30 %. Huomioitava myöskin nuo aiemmin (2016) mainitut tehostusohjelmat ja niiden aktualisoituminen täysimääräisenä Q2 2017 eteenpäin.

"Honkarakenne Oyj aloittaa tehotusohjelman, jonka tavoitteena on puolentoista

miljoonan euron säästöt kiinteisiin kuluihin. 

Tehostusohjelman arvioidaan

saavan täysimääräisen tehon vuoden 2017 toisella vuosineljänneksellä." (2.5.2016)

"HONKARAKENNE OYJ:N PUOLIVUOTISKATSAUS 1.1.–30.6.2017

YHTEENVETO

Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli merkittävästi suurempi kuin vuotta
aikaisemmin, 17,9 miljoonaa euroa, kasvua 24 prosenttia edellisvuodesta.
Liiketulos parani 2,0 miljoonaa euroa ja oli –0,1 miljoonaa euroa (-2,1 vuotta
aikaisemmin). Kesäkuun lopussa tilauskanta oli 30 prosenttia korkeampi kuin
vuotta aikaisemmin." 

 

Nämä toki ovat usein yhtiökohtaisia miten ohjeistuskäytännöt menee mutta tuossa on olemassa myös mahdollisuus, että kun näkymä loppuvuoteen paranee niin ohjeistukseen tulisi lisäys: paranee merkittävästi. 

Helmikuussa 2017 yhtiöhän muokkasi vuoden 2016 tulosohjeistusta ylöspäin. Tämän vuoden uutisvirtaa, operatiivista tulosta, kulusäästöohjelmaa ja tilauskertymää kun miettii niin mahdollinen ohjeistuksen nosto voisi tulla aiemminkin.

https://www.arvopaperi.fi/porssitiedotteet/ennakkotietoa-honkarakenteen…

 

 

0
0
9.10.2017 - 10:55 #15340

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

FIM:in aamukatsauksesta löytyy päivitetyt Q3 ennusteet myös Honkarakenteelle vaikka heillä toki seuraava tulosjulkistus ensi vuoden puolella (H2 2017 tulos). Q3 EPS 0.20 €, eli selvää tuloskäännettä odotetaan.

 

0
0
13.10.2017 - 09:05 #15377

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487
Acumen kirjoitti:

Nämä toki ovat usein yhtiökohtaisia miten ohjeistuskäytännöt menee mutta tuossa on olemassa myös mahdollisuus, että kun näkymä loppuvuoteen paranee niin ohjeistukseen tulisi lisäys: paranee merkittävästi. 

Helmikuussa 2017 yhtiöhän muokkasi vuoden 2016 tulosohjeistusta ylöspäin. Tämän vuoden uutisvirtaa, operatiivista tulosta, kulusäästöohjelmaa ja tilauskertymää kun miettii niin mahdollinen ohjeistuksen nosto voisi tulla aiemminkin.

https://www.arvopaperi.fi/porssitiedotteet/ennakkotietoa-honkarakenteen-...

 

 

13.10.2017 09:00:00 - Nasdaq Helsinki, News
HONBS: Honkarakenne Oyj - HONKARAKENNE NOSTAA TULOSENNUSTETTA VUODELLE 2017
Honkarakenne Oyj
Sisäpiiritieto

HONKARAKENNE NOSTAA TULOSENNUSTETTA VUODELLE 2017

HONKARAKENNE OYJ Pörssitiedote 13.10.2017 kello 9:00

HONKARAKENNE NOSTAA TULOSENNUSTETTA VUODELLE 2017

Honkarakenne arvioi vuoden 2017 tuloksen ennen veroja olevan voitollinen eli
merkittävästi parempi kuin edellisvuonna.

Hyvän alkuvuoden ja tilauskertymän ansiosta Honkarakenteen koko vuoden tuloksen
arvioidaan kehittyvän aikaisempaa arviota positiivisemmin ja siksi Honkarakenne
nostaa tulosennustettaan tuloksen ennen veroja osalta. Tuloksen ennakoitua
parempaan kehitykseen vaikuttaa erityisesti Honkarakenteen kilpailukykyinen
mallisto, suotuisa markkinatilanne ja yhtiössä toteutetut kehitysohjelmat.

Honkarakenteen päivitetty tulosohjaus: Honkarakenteen näkemyksen mukaan vuonna
2017 liikevaihto on suurempi kuin edellisvuonna ja tulos ennen veroja on
voitollinen eli merkittävästi parempi kuin edellisvuonna.

Honkarakenteen aiempi tulosohjaus oli seuraava: Honkarakenteen näkemyksen
mukaan vuonna 2017 liikevaihto on suurempi ja tulos ennen veroja on parempi
kuin edellisvuonna.
 

0
0
16.10.2017 - 13:24 #15397

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Honkarakenteellahan ei ole varsinaista, aitoa analyytikkoseurantaa. FIM toki kirjoittaa tuon aiemmin mainitun koosteen muttei tarjoa target hintaa, eikä suositusta kyseiselle osakkeelle.

Isoista taloista OP:n viimeinen analyysi on tehty 10.12.2015, jonka jälkeen seuranta ilmeisesti lopetettiin. Nyt aamusta kuitenkin näytti OP:n sivuille tulleen uusi target hinta ja suositus, joka on päivätty tälle aamua. Aamukatsauksessa ei tosin ollut mainintaa, että yhtiön seuranta olisi uudelleen aktivoitu mutta ainakin näyttää olevan jo heidän analyytikon tarkemmassa seurannassa tuon perusteella. Veikkaan, että tällekin on nyt helpompaa analyytikoiden aloittaa seuranta kun ollaan jo plussan puolella viimeisellä rivillä.

Oma base case skenaario nyt positiivisen tulosvaroituksen jälkeen antaa target hinnaksi +4 € ja optimistinen skenaario mahdollistaa tuplauksen näiltä tämän päivän tasoilta. Day high 3,29 €. 

Aamusta myös vaihtui yksi 15 K kpl blocki 3,285 € hintaan (DDB-DDB). Usein positiivinen signaali ja kertoo kiinnostuksen lisääntymisestä osaketta kohtaan, ottaen uutisvirran ja setupin huomioon. 

https://twitter.com/AcumenFutures/status/919835692288618496

 

0
0
16.10.2017 - 15:52 #15400

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

Hienoa analyysia olet tehnyt tämän ja muutaman muun pienen firman (esim. Martela) suhteen. Isot kiitokset sinne suuntaan!

Osittain sinun nostosi ansioista Honkarakenne tällä hetkellä salkussa toiseksi suurimmalle painoarvolla. Jos ohjeistus pitää paikanssa, on tämä nopeasti yli 4€ hinnoissa.

0
0
17.10.2017 - 09:58 #15407

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Mukava kuulla, että analyyseistä/teesien esille tuonnista on ollut hyötyä. Asioiden auki kirjoittaminen terävöittää kummasti ajatuksenvirtaa ja näen sen myös siten, että kun ne laittaa julkisesti esille niin tulee myös huolehdittua se, että niissä on myös laatukontrolli läpikäytynä.

4 € pitäisi kyllä olla helposti saavutettavissa ja kunhan tuon OP:n jarrumiehen kamat joku hakee niin natural sellersit kummasti vähissä. 

0
0
18.10.2017 - 15:05 #15434

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Honkarakenteessa POH kautta tullut sekä ennen positiivista tulosvaroitusta, että sen jälkeen kamaa laitaan POH kautta (one seller setup). Euroclearin tilastoja ja omistajalistaa vertaamalla näyttää, että myynnit ovat tulleet OP Suomi Pienyhtiöt rahastosta (149 000 kpl nykyinen omistus) ja OP Henkivakuutus Oy:ltä (94 434 kpl nykyinen omistus).
 

Kuten aiemmin ketjussa mainittu nämä ovat usein legacy asset positioita. Vuosia ollut tappiollinen rivi auki ja saadaan helpotuksen huokaus kun päästään positiosta eroon, huolimatta mitä fundissa/arvoajureissa tapahtuu. 

Listalla kuitenkin mielenkiintoinen tuore rivin avaus, Erkki Etolan määräysvaltayhteisö Tiiviste Group Oy ilmestynyt omistajalistalle, 50 K kpl potti. Lisäksi Markus Etola lisännyt omistustaan 20 K kpl, total 60 K kpl omistus. Käänneyhtiöistä kun on tullut tehtyä useampia Twitter-ketjuja niin monessa noissa (esim. Sanoma, Finnair, Comptel, Suominen  jne) on Etola ollut myöskin hyvin hajulla. Toki tässähän vielä euromääräiset summat ovat hänelle sangen pieniä mutta pidän kuitenkin positiivisena signaalina, että käännettä haistelee ammattisijoittajat. 

 

0
0
18.10.2017 - 19:54 #15436

muugg

+29
Liittynyt:
2.8.2017
Viestejä:
108

Ammattisijoittajista puheen olleen (...) ostin Honkarakennetta tänään. Näillä summillla ei kurssia vielä heiluteta, mutta hengessä mukana. Kiitos Acumenille seurannasta.

0
0
19.10.2017 - 16:22 #15439

Daytrader

+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Minäkin sorruin muutama päivä sitten ostamaan 10 tuhatta kappaletta aika pienellä harkinnalla. Mutta tämähän on potentiaalinen lappu. Jos päästään edes puoleen väliin FIM:n 0,64 EPS:stä 2018, niin onhan tässä varaa vielä nousta. Niin monta vuotta kyntänyt, että mietin, että voiko siellä johto olla kovin hyvä? Onko kukaan päässyt arvioimaan, onko siellä ihan tolkun ihmisiä?

Vähän niinkuin Martelassa, jossa tarvittiin muutoksia johtoryhmässä, että homma saatiin järkeistettyä. Vähän pelottaisi muuten isoa omistusta alkaa kerryttään, kun likvi huonojen uutisten tullessa ei varmaan päätä huimaa.

0
0
19.10.2017 - 17:20 #15440

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

 

Johdosta/hallituksesta muutama kommentti. Kun taustoja kaivoin Honkarakenteesta niin tämä jäi elävästi mieleen:

Artikkeli 2002 vuodelta: "Honkarakenteen alavirettä on vaikeampi ymmärtää. Yhtiönhän pitäisi tehdä rahaa kuin roskaa, koska sillä on jo pitkään ollut vankka johtoasema Suomen, Saksan ja Japanin hirsitalomarkkinoilla.

”Mielestäni Honkarakenne on löysästi johdettu firma”, Seppo Saario tulkitsee. (Talouselämä 2002, Markkinavaltiaista vahva salkku.) 

Ottaen huomioon, että tuostakin on mennyt jo 15 vuotta niin johdon/hallituksen kyvykkyys on hyvin validi kysymys.

Nythän kuitenkin hallitusta on muokattu ja toki alustavasti näyttää siltä, että panostukset strategiaan ja tuoteportfolioon kantaa jo hedelmää.Yksi neljästä hallituksen jäsenestä on enää Saarelaisten suvusta. FIM:in raportissa mainitaan  että ainakin yksi jäsen omaa rakennusteollisuuden johtamisesta (Kohtamäki) merkittävää kokemusta. Arimo Ristolasta, hallituksen puheenjohtajasta taasen onkin tämän ketjun alussa muutama linkki. Hänellehän tehtiin suunnattu anti ja osti sitten myös lisää osakkeita ruudulta 2.50 € hintaan. Haastattelussaan painottaa pitkäjänteistä kannattavuuden parantamista. 

Timo Kohtamäki "Lemminkäinen 1996-2014, konsernijohtaja 2009-2014"

 

"The new board has only 4 members, one of which, Timo Kohtamaki, has been CEO for Lemminkäinen. We think the new owner, and the new board, is focusing in tapping the potential in Finland: low interest rates has resulted a boom in the Finnish construction sector. We also think Honkarakenne has a good position in the non-residential projects (less competition than in residential houses) due to Honkarakenne’s recent innovations of “modular design”, “zero corner” and “non-settling log”, which enable Honkarakenne to design, manufacture and construct large very demanding non-residential projects. The main argument for log are aesthetics and air quality (no mold)."

https://honka.com/en/sijoittajat/hallitus/

"– Kurssit nousevat ja laskevat. Yhtään hankkimaani osaketta en ole myynyt. En tavoittele pikavoittoja, vaan pyrin vahvistamaan Honkarakenteen kannattavuutta pitkäjänteisesti, Arimo Ristola linjasi."

Kysyin FIM:iltä, että ovatko he tavanneet johtoa ja millaisen kuvan ovat saaneet johtoportaasta. Mutta vastasivat, että yhtiön pienen koon takia, eivät ole pitäneet sijoittajatilaisuutta. Talouslehdistössäkään ei ole ollut juuri mitään sellaista syväluotaavaa henkilöhaastattelua, mistä saisi irti millainen johtaja on Marko Saarelainen. Joten tämä johdon laatu/kyvykkyys on sellainen puoliavoin kysymys vielä, johon en ole itsekään saanut riittävää kuvaa muodostettua. 

Talousjournalistit jos tätä sivustoa luette niin toki näihin johtajaesittelyihin/henkilökuvan muodostamiseen voisitte mielellään panostaa. 

0
0
24.10.2017 - 15:42 #15477

Acumen

OP
+216
Liittynyt:
7.4.2016
Viestejä:
487

Honkarakenteessa blockeja taasen printattu. Nyt 30 K kpl hintaan 3.47 €. Osake teki tänään uuden +5 vuoden high noteerauksen, 3,58 €. Hyvä merkki jatkumon kannalta, että nousevaan kurssiin ostetaan myös isompia eriä. Myyjä lienee sama rahasto mistä aiemminkin mainittu. 

0
0