44
forum
|

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6537

Kyroa minulla on joskus ollutkin, nykyistä Glastonia ei koskaan.

Yhtiö väittää olevansa globaali teknologiajohtaja, ja sillä on tehtaita ympäri maailman. Turvalasimarkkinoiden se arvelee kasvavan 7% vuodessa.

Olen tarkkaillut lappua, koska tykkään globaaleista teknologiajohtajista kasvavilla markkinoilla.

Rahaksi tämä ei ole viime vuosina kunnolla muuttunut. Liikevaihtoa on toistasataa miljonaa ja markkina-arvoa 66 miljoonaa.

Tämänpäiväisen osarin mukaan ollaan niukasti plussalla ja loppuvuodesta lisää.

Tämä voisi olla pienen spekulaation paikka. Jospa ostajat heräisivät pikkuyhtiöön, jos viimeinen kvartaali menee, kuten yhtiö itse ennustaa. Lisäksi tämä olisi ihan lunastettavan kokoinen narikka, eli joskus voisi vaikka herätä aamuun sen kanssa, että kiinalaiset tai amerikkalaiset ovat ostaneet tämän pois kuleksimasta.

Tarkkailen kuitenkin tilannetta sivusta vielä toistaiseksi.

0
0
6.2.2015 - 10:20 #3069

Sijoittelija

-1
Liittynyt:
27.6.2014
Viestejä:
21

Hyvä osari ja positiiviset ohjeistuksetkin sieltä tuli. Itse hyppäsin Glastonin kelkkaan tänään, koska se on nykyään tulosta tekevä kasvuyhtiö. Käänne Suomisen tapaan on siis tapahtunut. Osari jäi varmasti eilisessä rallissa monelta huomioimatta. Joko Aki on ehtinyt perehtymään tähän?

0
0
22.4.2018 - 16:36 #19331

kahvi

+114
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Päivitystä vanhaan ketjuun.

Glaston julkistaa huomenna ensimmäisen kvartaalin tuloksensa 2018.

Glastonin tilauskanta 2016 lopussa oli 45,6 milj. eur., ensimmäisen kvartaalin 2017 tulos oli nollassa ja liikevaihto oli 22,8 milj. eur.

Glastonin tilauskanta 2017 lopussa oli 35,2 milj. eur., ja ensimmäisen kvartaalin 2018 luvut tiedämme huomenna.

Odotan, että Glaston kertoo positiivisesta kehityksestä uudella Emergin Technologies segmentillään, ensimmäiset kaupat uudesta konetyypistä voisivat toteutua jo kuluvana vuonna tai ensi vuonna. Myös maalis-huhtikussa yhtiö on tiedottanut useista peruskoneiden kaupoista, markkina tuntuu vetävän jotenkuten.

Liikevaihdon ja tuloksen suunnalta odotan vaisua neljännestä, joiden johdosta kurssi (nyt liian korkealla?) voisi laskea kevään kuluessa aina ostotasoille 0,36-0,38 eur asti.

 

0
0
31.5.2019 - 12:56 #26135

B4D455

+72
Liittynyt:
9.6.2017
Viestejä:
86

Onkos kukaan muu palstalla seuraillut tätä lappua?

 

Itse holdailin pientä erää aika pitkää ja aivan puhtaasti tuurilla kyllästyin viikon alussa ja myin puolet veks. Nyt kun sitten hinta putosi niin Akin mallia "kun halvemmalla saa" mukaillen alkoi jälleen kiinnostamaan wink

 

Lähinnä tässä yritän miettiä kumpikohan kannattaisi..

1) ostaa nyt lisää lappuja ja lunastaa niistä saaduilla oikeuksilla vielä lisää

vai 

2) odotella merkintäoikeuksien tuloa myyntiin ja ostaa suoraan niitä

 

Tän hetken kurssilla merkintäoikeuksien hinta lienisi jossain 1,60 - 0,89 = 0,71€ huitteilla.

Itsellä ei oikein ole näistä kokemusta, kumpi yleensä "tehoikkailla" markkinoilla on osoittautunut paremmaksi lähestymistavaksi?

 

Jälkimmäisessä tietenkin ehtii saada vielä lisää informaatiota ennen ostopäätöstä yes

0
0
1.6.2019 - 17:03 #26155

Max Damage

+2
Liittynyt:
5.2.2017
Viestejä:
9
B4D455 kirjoitti:

Lähinnä tässä yritän miettiä kumpikohan kannattaisi..

1) ostaa nyt lisää lappuja ja lunastaa niistä saaduilla oikeuksilla vielä lisää

vai 

2) odotella merkintäoikeuksien tuloa myyntiin ja ostaa suoraan niitä

Fiilis, että usein pelkästään merkintäoikeuksia ostamalla ja merkinnällä voittaa tuon 1 moovin.

En ymmärtänyt miksi Inderes sai Glastonin merkintäoikeuden laskennalliseksi hinnaksi 0,51 euroa, sillä kurssi nyt 1.50 eur. Tällähän merkitään vastaava osake 0.89 eurolla. Anyone?

0
0
2.6.2019 - 18:13 #26167

kabu

+42
Liittynyt:
4.10.2018
Viestejä:
65
Max Damage kirjoitti:

En ymmärtänyt miksi Inderes sai Glastonin merkintäoikeuden laskennalliseksi hinnaksi 0,51 euroa, sillä kurssi nyt 1.50 eur. Tällähän merkitään vastaava osake 0.89 eurolla. Anyone?

Syy oli se että 1 osakkeella ei saanut 1 merkintäoikeutta vaan 6 osakkeella sai 5 merkintäoikeutta.

Eli (1.5 + x + 5/6*0.89)/(1 + 5/6) = 1.5  =>  x = 5/6 * (1.5-0.89)  =>  x = 0.508

0
0
13.6.2019 - 12:35 #26307

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Kunnon mälli hankittu merkkareita. Katsellaan pitääkö osakkeilla ajella osariin asti...

n. 10% arbbia tarjolla pääosakkeen nykykurssiin.

0
0
13.6.2019 - 14:34 #26308

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267

Ostin itse myös merkkareita "arpapostion" verran, kun en erityisen hyvin ole liiketoimintaan perehtynyt. Mielestäni liikentoimintaan kuulumattomien asioiden vuoksi kurssi on painettu alas ja lisäksi 7-10% ale merkkarin kautta. Huomioitava myös shorttipeli(todennäköisesti puhdas arbitraasipeli shorttaus -> merkkaripalautus); HPJ ja TJ merkitsee. Perehdyn yritykseen perästä ja lähtee joko pidempään pitoon tai menemään ennen osaria. 

-jp

0
0
14.6.2019 - 10:28 #26321

mattis

+49
Liittynyt:
6.2.2018
Viestejä:
63

Nordnet:

Merkintä on sitova. Merkinnät kirjataan merkintää seuravana pankkipäivänä salkkuun väliaikaisina osakkeina, GLA1VN0119. MERKINTÄMAKSU VELOITETAAN MERKINNÄN YHTEYDESSÄ, joten tililläsi on oltava merkintään tarvittava rahamäärä.

Tähän liittyen pikainen kyssäri. Merkintä onnistunee myös salkun lainalimiitillä?

0
0
15.6.2019 - 14:32 #26344

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401
jippej kirjoitti:

Ostin itse myös merkkareita "arpapostion" verran, kun en erityisen hyvin ole liiketoimintaan perehtynyt. Mielestäni liikentoimintaan kuulumattomien asioiden vuoksi kurssi on painettu alas ja lisäksi 7-10% ale merkkarin kautta. Huomioitava myös shorttipeli(todennäköisesti puhdas arbitraasipeli shorttaus -> merkkaripalautus); HPJ ja TJ merkitsee. Perehdyn yritykseen perästä ja lähtee joko pidempään pitoon tai menemään ennen osaria. 

-jp

Samaa mieltä. Jos nyt oletetaan että markkina on pitkällä tähtäimellä hinnoitellut tätä ihan järkevästi niin tilanteen pitäisi olla oikeenkin hyvä merkkareita ostaneille. Huonoimmassa skenaariossa tässä tulee reipasta spekuloijien myyntipainetta/voitonkotiuttelua ja Q2-osari sisältäisi sitten jotain ikäviä ylläreitä. Itse elättelen toiveita neutraalista osarista ja 1.5 euron kurssista.

mattis kirjoitti:

Nordnet:

Merkintä on sitova. Merkinnät kirjataan merkintää seuravana pankkipäivänä salkkuun väliaikaisina osakkeina, GLA1VN0119. MERKINTÄMAKSU VELOITETAAN MERKINNÄN YHTEYDESSÄ, joten tililläsi on oltava merkintään tarvittava rahamäärä.

Tähän liittyen pikainen kyssäri. Merkintä onnistunee myös salkun lainalimiitillä?

Mietin samaa itse, joten tätä olisi varmaan paras kysyä Nordnetiltä suoraan. Järjellisestihän sen kuvittelisi olevan 95% varmaa mutta tälläisissä keisseissä on syytä olla ihan sata.

0
0
16.6.2019 - 14:55 #26354

apollo

+1
Liittynyt:
31.8.2017
Viestejä:
7

Tähän antiin osallistuin merkintäoikeuksilla. Mielestäni yhtiö on kiinnostava kohde Helsingin pörssissä sekä tulevaisuuden teknologisia ratkaisuja ajtellen että hinta huomioiden. Markkinahinnoittelu annin aikana painoi osakkeen poikkeuksen edulliseksi, omilla laskelmillani noin -20%, merkintäoikeuksilla hankittuna useampana päivänä n. -25%. Osallistuin lievällä ylipainolla, verrattuna jos hinta olisi jäänyt aiemmille tasoillen (1,50 uusilla osakemäärillä) tai laskenut vain vähän. Nk. treidiosakkeiksi hankin noin 20% kokonaisostoksistani. Lähtevät kiertoon, jos kokonaispaino salkussa nousee lyhyellä aikavälillä turhan suureksi riskeihin nähden.

"Jeansin langassa" keskustelua on käyty markkina-arvosta ennen antia sekä hieman nykyhinnan houkuttelevuudesta. Nimimerkki Ilmiselvä kapteenilla jotenkin outoja lukuja käytössä? Ennen antia noin 2 euroa oli suunnilleen markkinahinta pidempäänkin. Vastaa nykyisellä osakemäärällä ja antirahoilla 1.50 euroa. Mutta onko tuo taso kenties jo valmiiksi aliarvostettu tulevaisuuden potentiaaliin ja innovatiivisuuteen verrattuna? En tiedä. Yhtiö ei ole riskittömimpiä, mutta lähivuosien potentiaalin näen henkilökohtaisesti isona, mikäli vaan epäonnea ei osu kehityksen tielle. Inderes näyttää anninjälkeiseksi ja käsittääkseni päivitetyksi tavoitearvoksi 1.70 euroa (itselleni tuo on vain viitteellinen luku).

Glastonin markkina-arvo on liikkunut liikevaihtoon verrattuna viime vuosina jonkun verran alle P/S 1. Pidän tuota tasoa edullisena. Suomen pörssi on keskimäärin noin 1.5, U.S. yli 2. Lähivuosina yhtiön liikevaihto (ja tulos) voivat kasvaa hyvällä kulmakertoimella. Onko suurin uhka kenties maailmantalouden taantuminen, mikäli sellainen tulee? Itse yhtiö, nyt laajentuneena ja monipuolistuneena, voi olla silti erinomaisessa valmiudessa tulevaisuuteen. Nyt liikevaihto uuden hankinnan myötä nousee jo 200 miljoonan euron tuntumaan tai ylikin. Markkinan aiempaa logiikkaa noudatellen myös yhtiön arvostus voisi nousta 200 Miljoonaa euroa kohti? Ja kun yritysoston järjestelykulut loppuvat ja business voi alkaa rullaamaan puhtaalta pöydältä uusimmilla tuoteratkaisuilla, niin mikä tulee olemaan tulos viivan alla tulevina lähivuosina? 10 Meur?, 15 Meur, 20 Meur?

En arvaa mitään, mutta perjantain osakekurssipäätöksellä (1.335 eur), 112.5 milj. euron markkina-arvo laajentuneelle Glastonille vaikutaa ajatuksissani varsin alhaiselta.

 

 

 

 

0
0
17.6.2019 - 11:28 #26371

mattis

+49
Liittynyt:
6.2.2018
Viestejä:
63
Juha kirjoitti:
mattis kirjoitti:

Nordnet:

Merkintä on sitova. Merkinnät kirjataan merkintää seuravana pankkipäivänä salkkuun väliaikaisina osakkeina, GLA1VN0119. MERKINTÄMAKSU VELOITETAAN MERKINNÄN YHTEYDESSÄ, joten tililläsi on oltava merkintään tarvittava rahamäärä.

Tähän liittyen pikainen kyssäri. Merkintä onnistunee myös salkun lainalimiitillä?

 

Mietin samaa itse, joten tätä olisi varmaan paras kysyä Nordnetiltä suoraan. Järjellisestihän sen kuvittelisi olevan 95% varmaa mutta tälläisissä keisseissä on syytä olla ihan sata.

Varmistin asian vielä Nordnetin aspasta:

Kiitos viestistäsi.
Kyllä, merkintä on mahdollista ottaa myös asiakkaan luottolimiitiltä mikäli luottoa on riittävästi.
Merkintämaksu veloitetaan näissä tapauksissa suoraan luoton puolelta.

 

0
0
19.6.2019 - 08:38 #26420

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267

En ole vastaavaan antiin koskaan osallistunut. Käytän pääsääntöisesti OP:ta välittäjänä. Salkussa näkyy "GLASTON SUBS", vaikka eilen soitin OP:lle ja annoin toimeksiannon merkintään. Oletin, että rahat ja merkinnät olisi jo lähtenyt tililtä/salkusta? Onko muilla vielä sama tilanne vaikka merkintätoimeksianto on tehty? 

-jp

0
0
19.6.2019 - 09:13 #26422

kabu

+42
Liittynyt:
4.10.2018
Viestejä:
65

Taitaa olla kyse siitä, että merkinnöillä saadut osakkeet ovat vähän aikaa väliaikaisia osakkeita ennen kuin osakesarjat yhdistetään.

0
0
19.6.2019 - 10:47 #26423

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267
jippej kirjoitti:
En ole vastaavaan antiin koskaan osallistunut. Käytän pääsääntöisesti OP:ta välittäjänä. Salkussa näkyy "GLASTON SUBS", vaikka eilen soitin OP:lle ja annoin toimeksiannon merkintään. Oletin, että rahat ja merkinnät olisi jo lähtenyt tililtä/salkusta? Onko muilla vielä sama tilanne vaikka merkintätoimeksianto on tehty? 

Turhaan hätäilin. Näkyy nyt menneen toimeksianto läpi. Merkintäoikeudet "Glaston subs":n saldo muuttunut nollaksi; rahat on lähtenyt tililtä ja salkussa näkyy "Glaston Interim", jonka saldo vielä nolla ja päivittynee viimeistään huomenna väliaikaisosakkeiden määrällä.

-jp

0
0
20.6.2019 - 12:28 #26445

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267

Tämän touhun seurauksena on taas mielestäni selkeitä pelipaikkoja ollut. Eilen olisin myynyt lyhyeksi* Glastonin pääosaketta ja tänään ostoon väliaikaisosaketta. Hyvin odotettu tämä kurssireaktio, kun suuri osa porukasta ottaa tästä vain pikavoitot pois, jolloin myyntilaidalla isoja kasoja ja riittää tuo 5-10% pikavoitto. Sama myyntipaine myös tekee tästä mielestäni hyvän lyhyen longin tuonne 1,4 tasoille. Itse en kuitenkaan liiketoimintaa tunne tarpeeksi hyvin, että oisin ostamassa lisää. 1,15 keskihinnalla oleva kasa saa jäädä kehittelemään verovelkaa. Sen verran ehdin firmaan perehtyä, että jää osarin yli nämä merkityt. 

-jp

*Minulla ei tietääkseni ole mahdollista myydä lyhyeksi OP:n kautta. Pitää perehtyä, mitä tämä mahdollisuus vaatii. Pääsääntöisesti kuitenkin suojaustarkoituksessa on shorttaus mielessä.

0
0
26.6.2019 - 17:36 #26516

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Glastonin henkilöstöilmoitusten perusteella toissijaisesta olisi saamassa 6.72% bonuksen.

Kaikille sisäpiiristä ei ainakaan iltapäiväisten ilmoitusten perusteella kelvannut, saattaa noita tiedotteita toki tulla vielä...

0
0
3.7.2019 - 13:01 #26593

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

https://glaston.net/fi/releases/?id=E6B903DAFE616CC0

Glaston-konserni on tehnyt sopimuksen suuren Bystronic glassin B’JUMBO-eristyslasilinjan toimittamisesta portugalilaiselle lasinjalostaja Maxividrolle, joka toimii rakennus- ja arkkitehtuurilasimarkkinoilla. B’JUMBO-linjan kokonaispituus on yli 100 metriä, ja se on yksi suurimmista Bystronic glassin koskaan valmistamista eristyslasilinjoista. Tilaus sisältyy Glastonin Q2/2019 tilauskertymään. Linja toimitetaan 2019 viimeisen vuosineljänneksen aikana. 

0
0
24.7.2019 - 16:23 #26848

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Mielenkiintoista nähdä lämääkö Inderes Glastonille OSTA-suosituksen jo ennen osaria, tätä tbh. olen vähän odotellut sillä tavoitehintaan (1,25eur -> 1,7eur) alkaa olla jo ihan matkaa.

Joka tapauksessa neutraalilla osarilla luulisi uusia kiinnostuneitakin tällä hinnalla löytyvän...

Oma läjä keveni jo välissä hieman, kunnes äsken ostin jälleen lisää.

0
0
8.8.2019 - 13:21 #27179

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Ihan ookoolta vaikuttaa, luulisi riittävän hitusen korjaanneelle kurssille.

Inderesin odotuksia paremmat luvut, mutta ohjeistuksessa hieman toivomisen varaa. Mielenkiintoista nähdä miten 1.7 euron tavoitehinnan käy.

0
0
8.8.2019 - 17:10 #27186

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Muutamia mielenkiintoisia poimintoja Glastoniin liittyen.

0
0
14.8.2019 - 16:08 #27286

AlbertoKOOMA

+150
Liittynyt:
8.7.2014
Viestejä:
67

Kauan ei osarin helpotusralli kestänyt ja kurssi tuntuu jatkavan valumista edelleen. Taitaa olla edelleen antiin liittyvää myyntipainetta ja kieltämättä omaakin kärsivällisyyttä koetellaan tämän kanssa. Lisäksi kurssia taitaa painaa globaalit kysyntähuolet etenkin auto- ja rakennuspuolelta. Riittäisikö uutiset tilausvirrasta sentimentin kääntymiseen, sillä niitähän odoteltiin saapuvaksi. Joko muut ovat dumpanneet omansa, kun aletaan valua antihintojen alle vai vieläkö kärsivällisyys riittää? 

0
0
16.8.2019 - 14:29 #27350

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Henk koht tein väliaikaiskevennyksiä kun osarin yhteydessä oli paremmin ostolaitaa. Näissä pienemmissä sattuu kyllä melkoisia oksennuksia kun paniikki on päällä ja laidat ohuet, eli ompahan varaa tarttua näihin kun ei ihan ylikuormalla mennä.

Uutisia odotellaan. Alla yksi mielenkiintoinen huomio:

0
0
2.10.2019 - 14:49 #28251

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

https://news.cision.com/fi/glaston-oyj/r/glaston-kaynnistaa-yt-neuvottelut-suomen-yksikoissaan-lampokasittelykoneiden-heikentyneen-kysynnan-t,c2923369

Annin aikainen hype alkaa olla muisto vain. Toisaalta YT:t eivät liene yhdistymisen jälkeen yllätys, ja näiden yhteydessä on tapana kertoa liiketoiminnan yskimisestä. Tässä kuitenkin säilytettiin ohjeistus, mikä poistaa tulosvaroitusriskin ainakin Q3-osariin. Älylasiuutisia odotellessa.

Glastonia pääsin keventelemään tuon ilmeisesti KL-artikkelista koituneen hypyn jälkeen. Tänään ostin pienen erän takaisin.

0
0
28.10.2019 - 13:28 #28668

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

https://mb.cision.com/Main/16560/2942787/1130987.pdf

Glastonin tulos oli mielestäni OK+/hyvä odotuksiin nähden. Tilauksia pukkaa (taas) ihan just... (?)

Luvut kutakuinkin Inderesin YT-uutisten jälkeisiin ennusteisiin. (edit)

0
0
20.11.2019 - 10:03 #29182

jiikoo

+46
Liittynyt:
26.10.2017
Viestejä:
75

Inderesin aamukatsauksessa "Kaikkiaan odotuksia pienempi henkilöstön vähennystarve on pieni positiivinen signaali". Oiskohan tässä syytä siirtyä ostopuolelle? Indikaattorit vihjaisivat myynti-intoisten häipyneen.

0
0
20.11.2019 - 18:12 #29196

JP

+388
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
241

Otin Glastonia salkkuun siivun viikko tai kaksi sitten kurssiin 1.1e, missä ollaan vieläkin.

Vuosia sitten kävin kuuntelemassa Osakesäästäjien yhtiöesittelytilaisuudessa, missä Glaston ja SSH laittoivat pöytään keissinsä. Glaston kiusoitteli tuolloin älyikkunoillaan, SSH buffasi hyvän mallista patenttioikeudenkäyntiään jossa sitten saivatkin pataan.

Ensimmäisen kerran hyppäsin Glastonin kelkkaan tuolloin ja poistuin kyydistä vuoden jälkeen pienellä voitolla. Liiketoiminta ei tuntunut kehittyvän mihinkään suuntaan, mutta kurssi oli jostain syystä koholla verrattuna ostohintaani. Tuon jälkeen Glastonissa on tapahtunut pääomistajan vaihtuminen, jota seurasi kaivattu osakkeiden yhdistäminen ja karkaaminen senttiosakkeiden sarjasta. Osinkosijoittajan näkökulmasta senttiosakkeen ongelmana oli osingonjako: Sentin laskulla päästään pyöreään lukuun, sentin nostolla loppuvat maksuvalmiudet kesken. Sentin osilla voidaan pelata, mutta en osaa sanoa tuottavatko ylijäävät sentin osat jotain turhauttavia ongelmia käytännössä.

Glaston on siis edellisen piipahdukseni jälkeen myös tuplannut kokonsa yritysostolla. Osarissa toimistusjohtajalta tuli erittäin positiivista kommenttia sen suhteen, ja miksipä en uskoisi häntä. Osakekurssissa en näe enää yhtään älylasi-hypeä, eikä sitä tarvitse ollakaan. Tuohon muinaiseen esittelytilaisuuteen verrattuna ero on se että nimi Heliotrope on saatu kerrottua.

Perustuen tuohon kokoluokan kasvamiseen ja hehkutettuihin synergiahyötyihin, odotuksissani on että liiketoiminta saataisiin käännettyä jos ei nyt suoranaisesti kasvu-uralle, niin ainakin taloudellisesti tehokkaammaksi. Toivon myös että vastikään tehty velkataakan pienennys omistajien taskun kautta muodostuu loppujen lopuksi onnistuneeksi ratkaisuksi.

Harrison-stetsonistani löydän luvut vuosille 2020 ja 2021, sekä niille mukaan P/E suhteutettuna nykyiseen markkinaarvoon (93me):

2020 Liikevaihto 200me, Liikevoitto 6me (3%), P/E 15,5.

2021 Liikevaihto 210me, Liikevoitto 8,4me (4%), P/E 11.

 

0
0