Efecte: kasvuhakuisuutta SaaS-bisneksellä

40
forum
|

Astrix

+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Efecte toimittaa ohjelmistoratkaisuja SaaS-mallilla keskisuurille ja suurille yrityksille.
 

Mielestäni on hyvä aika avata ketju yhtiöstä, koska yhtiön suunta ja strategian keskipisteet alkavat vihdosta viimein näyttämään pikkuhiljaa lupaavammalta. Lyhyesti: yhtiöhän perustettiin jo -98 mutta alkoi toimittamaan SaaS-ratkaisuja 2013 hujakoilla. Yhtiö on viime vuosina hakenut voimakasta kasvua Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja eritoten Saksassa, missä paljon markkinaosuutta vallattavana. Yhtiö listautui 2017 lopulla ja annista kerätyt reilu 5 miljoonaa menivät kasvun rahoittamiseen. SaaS-bines on kasvanut keskimäärin vahvasti mutta samanaikaisesti strategiaan kuulumattomien kertalisenssien lasku on pitänyt kokonaisliikevaihdon maltillisena. Nettotulos oli viime vuonna -2,4 meur, yhtiön odotetaan tekevän tappiota vielä tämä ja ensi vuosi, 2021 vuodesta eteenpäin yhtiön odotetaan tekevän jo tulosta, mihin mennessä antirahoistakaan ei enää paljoa olisi jäljellä. Sijoittajilta on vaadittu pitkäjänteisyyttä, sillä liikevaihdon kasvu jäi viime vuonna hyvin vaatimattomaksi ja yhtiö antoi negarinkin siinä. Nyt on pikkuhiljaa alkanut näkyä valoa hommassa kun Saksassakin on tilauksia tullut ja Q1 oli kasvun osalta ihan OK (kokonaisliikevaihdon kasvu 20%).

Ei yhtiö mielestäni kriisissä ole. Taseessa on likvidejä varoja 5,7 meur, yhtiö on velaton ja en ainakaan itse pidä kovin todennäköisenä, että yhtiö menee mihinkään rahoituskriisiin kesken kasvutohinoiden. Keskiössä on tietenkin myös tuotteiden kilpailukyky kansainvälisillä vesillä. Tästäkään enkä kilpailusta yleensäkään ole hirveän huolissani ainakaan tällä hetkellä. Kyllä tässä firmalla näytettävää on mutta ehkä se pahin pohja on jo takanapäin?

Tästä voisi vetää monta asiaa esille, mutta avataan jo tämä. Mitä ajatuksia firmasta?

https://www.inderes.fi/fi/yhtiot/efecte inderesin seurannassa

0
0
6.8.2019 - 21:58 #27117

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Efecte solminut asiakassopimuksen Hotelplan Groupin kanssa https://article.efecte.com/news/fi/sveitsil%C3%A4inen-matkailualan-j%C3…

Hotelplan ottaa käyttöön Efecten palvelunhallintajärjestelmän.

Efecte on antanut aiemmin ohjeistuksen tälle vuodelle: Vuonna 2019 SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 20% ja kannattavuuden parantuvan vertailukaudesta.

Viime vuosi oli tosiaan vähän nihkeä kasvun osalta, ja varsinkin Saksan markkinoilta ollaan odotettu tuulta siipien alle. Tämä sopimus ainakin osittain vahvistaa Efecten omaavan tuotteissaan kilpailukykyä. 21.8. yhtiö julkistaa osarin, katsotaan mitä sillon yhtiöllä on kerrottavaa.

Onko täällä muita Efecteen sijoittaneita ja/tai perehtyneitä?

0
0
29.4.2020 - 18:05 #38638

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Nostetaas ketju pinnalle, jos tästä vaikka saataisiin jotain keskustelua!

Efecteltä tuli tänään liiketoimintakatsaus, missä oli myös tämän vuoden ohjeistus. Yhtiöhän otti tilinpäätöksen yhteytessä tämän vuoden ohjeistuksen takaisin, mutta piti pitkän aikavälin ohjeistuksen ennallaan. Tämän vuoden ohjeistus siis oli: SaaS kasvaa 15-25% ja kannattavuus paranee viime vuodelta. Käsittääkseni aiempi ohjeistus oli aikalailla samankaltainen, joten tämän suhteen ei mitään dramaattista muutosta, päinvastoin.

Eli 1-3/2020

Liikevaihto 3,7meur
SaaS kasvoi 21%
Käyttökate -0,3meur
Liikevoitto% parani -15%:sta -11%:iin.
Ja sitten yyteet tuli vielä päälle

Toimari puhui taloudellisen tilanteen vaikuttavan erityisesti palveluliiketoimintaan. Palveluliiketoiminnan myyntikate on positiivista, joten kannattavuus on myös tämänkin takia paineessa. Yhtiön SaaS-tuotot raksuttaa edelleen ja yhtiö on siirtynyt kokonaan etätoihin, joten sikäli pyörät pyörivät, mutta uusmyynti hidastunee todella paljon ja lisäksi nämä palvelut jäähtyy paljon. Asiakkaan on vähän paha irtisanoa Efecten sopimuksia ja ottaa toimintansa kannalta mahdollisesti kriittisiä ratkaisuja pois käytöstä, mutta ei-pakollisista palveluista voi aina tinkiä. Eli mielestäni vähän kaksjakoinen tilanne nyt yhtiöllä. Pyrin kuitenkin katsomaan casea myös hieman kriisin ylitse. Ja toi ohjeistus antaa vähän pohjaa onneksi tälle vuodelle.

Tämä case on vähän muuttunut pörssitaipaleen ajan. Huomasin että olin ekassa viestissä kirjoittanut, että yhtiöltä odotetaan 2021 jo positiivista tulosta, mutta kyllä näyttänee siltä että ensi vuosi mennään ainakin niukasti tappiolla vielä. Yhtiö odottaa edelleen tekevän strategiakauden jälkeen kaksinumeroista liikevoittoa. Ja eikä siinä sillein mitään jos tekee nollatulosta vaikka 10 vuotta, jos yhtiöllä on omistajien kannalta tuottavampia asioita mielessä kuin jakaa osinkoa. Mutta katsotaan miten tämän kanssa käy. Toivotaan ettei yhtiö joudu turvautuun osakeantiin kasvun rahoittamiseksi tai ajaudu muuten mihinkään kriisiin, että nykyinen kassa riittäisi. Näillä näkymin tämän suhteen ei pitäisi olla suurempaa pelkoa.
 

0
0
11.8.2020 - 16:20 #45947

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Efecte nostaa kasvuohjeistuksen alalaitaa ja aikaistaa tulosjulkistusta https://otp.tools.investis.com/clients/fi/efecte2/omx/omx-story.aspx?cid=2334&newsid=70867&culture=fi-FI

Uusi ohjeistus 2020: SaaS-liikevaihto kasvaa 20-25%. Vanha ohjeistus: SaaS kasvaa 15-25%. Lisäks yhtiö arvioi, että kuluvalla vuodella SaaS on kasvanut 22%. Vaikkei mikään ihan tajuton uusi ohjeistus, oli tämä tiedote ihan kohtuu tervetullut, kun meinasi yhtiön kulku mennä vähän sumuun koronan myötä. Tästä voitaisiin päätellä, että ei yhtiö ainakaan häviäjien leiriin kuulu pandemian aikana. Voisin kuvitella, että yhtiö on jonkinnäköisen jalansijan löytänyt markkina-alueeltaan.
 

Puolivuotiskatsauksen julkaisupäivä muuttui tosiaan 18.8. ---->

0
0
18.11.2020 - 17:21 #59927

katuviisas

+68
Liittynyt:
8.5.2020
Viestejä:
38

Juokse efecte juokse. +7% kirjoitushetkellä. 

 

Edelleenkin verrokkeihin verrattuna halpa. Erittäin potentiaalinen ostokohde isommille pelureille. BUY.

0
0
18.11.2020 - 17:57 #59932

Wiillokki

+14
Liittynyt:
17.3.2018
Viestejä:
13

Itse pari vuotta kyttäilin ja nyt tuntui perustelut riittäviltä. Avasin position 29.10. Monta muuta tilaisuutta on tullut nysvättyä... Jos kunnon hypekin on tullakseen, niin siihen ei välttämättä mene kovin kauaa. Mutta toisaalta ostin minä joskus Lehtoakin.

0
0
19.11.2020 - 11:57 #60026

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Luovutin jo pitään tätä ketjua pinnalla koska kyllästyin omaan monologiini :D mutta hienoa että muutkin ovat kiinnostuneita tästä!

Q3 meni hyvin; SaaS-liikevaihto kasvoi 27 % ja kansainvälinen SaaS 82 %, ja liikevoitto% parani -2% --> +6%, eli tämä oli yhtiön ensimmäinen liikevoittopositiivinen kvartaali listattuna yhtiönä. Vuoteen 2023 mennessä yhtiö tavoittelee 20% SaaS-kasvua ja yli 10% liikevoittoa, joka näyttää näillä spekseillä varsin realistiselta.

Yhtiön arvostus ei mielestäni ole mikään päätähuimaava. Tulospohjainen arvostus ei paljon tukea anna, joten olen tyytynyt tarkastelemaan mm ev/s kerrointa (3,3x 2021 Inderesin ennuste) ja markkina-arvoa (56meur). Verrokkeihin nähden puhutaan halvasta, mutta suoraan esim Admicomin kaltaisiin verrokkeihin en lähtisi suoraan vertaan tätä. Pyrin lähestymään tätäkin casea eri suunnista, esimerkiksi, että kuinka hyvin yhtiö on kauhomassa jalansijaa itselleen ulkomailta ja suhteuttaa jollain tavalla sieltä saatavaa potentiaalia keskipitkässä/pitkässä aikavälissä esim nykyiseen markkina-arvoon. Kansainvälinen SaaS-kasvu, positiiviset asiakastyytyväisyyskyselyt ja isot asiakkaat kertoo melko suoraan, miten Efecten ratkaisut haastaa isoja pelureita. Eurooppalaisuus on Efectellä iso valttikortti jenkkiläisiä kilpailijoita vastaan. Tietenkään Efecten ei tarvitse olla sektorinsa paras, mielestäni riittää vallan mainiosti, että yhtiö saa kansainvälisestä kakusta edes jonkinlaisen siivun itselleen, ja silti osakkeen tuotto-odotus olisi aika houkutteleva näillä hinnoilla. Tähän käytännössä perustuu oma sijoituscase kun sijoitan tähän.

Toisaalta, tämmöisissä Efecten kaltaisissa pienissä, alkuvaiheen kasvuyhtiöissä, joilla paljon markkinaa otettavana itselleen, olen pyrkinyt suuntaamaan katseen paljon yhtiön sisälle, johtoon sekä strategiaan. Kun olen toimitusjohtajan Niilon kanssa jutellut, sekä kuunnellut ja lukenut hänen kommenttejaan, vahvistuu käsitys että yhtiön sisällä hommat vaikuttaa hyvältä ja siellä tosissaan keskitytään mm asiakkaiden tyytyväisyyden ja strategian toteuttamisen lisäksi oman tiimin hiomiseen. Niilo tykkääkin käyttää termiä Efecte-perhe. Oli yhtiöllä miten kilpailukykyiset tuotteet, ei yhtiö välttämättä ole hyvä sijoitus, jos yhtiön sisällä on asiat pielessä ja ristiriidoissa. Tykkään myös kovasti yhtiön lisäävän jatkuvasti näkyvyyttään ja panostavan siihen, viimeisimpänä esim tiedot nettoasiakaspoistumasta ja SaaS-liikevaihdon jakaantumisesta uudet vs vanhat asiakkaat. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset tästä. Myös yhtiön strategia on uskottava, varsinkin kun yhtiö selkeästi tavoittelee eurooppalaista ratkaisua markkinoilla ja ratsastaa sillä vahvuudella parhaansa mukaan. Eurooppalaisuus on joillekin asiakkaille (esim julkiset, terveydenhuolto jne) ehdoton kriteeri ratkaisutoimittajaa valittaessa ja lakisääteinen asia, koska datan täytyy pysyä Euroopan sisällä. Kun näitä asioita tarkastee, ainakin minulla syntyy käsitys, että yhtiö on todellakin menossa juurikin oikeaan suuntaan. Todistettavaa ja töitä toki on paljon, ja pyrin ainakin itse seuraamaan aktiivisesti että yhtiön suunta pysyy oikeana ja strategia uskottavana. Tällä hetkellä en ole ainakaan itse huolissani. Tottakai olen halukas kuulemaan myös muiden näkemyksiä. 

 

Vielä loppuun; olen perinteisesti pitänyt tätä erinomaisena yritysostokohteena. Mutta juteltua vähän Inderesin Efecteä seuraavan analyytikon Antin kanssa, vähän käsitykset muuttuivat. Se, että ostaja olisi jenkkiläinen, voi melkein unohtaa. Efecten arvoihin kuuluu kuitenkin tämä eurooppalaisuus ja ostajatahon ollessa joku muu kuin eurooppalainen, sotii se melko pahasti Efecten arvoja vastaan. Kyllä Euroopan sisältäkin ostajia varmasti löytyy, mutta olisi vähän hassua että joku SaaS-yhtiö kehittelee omia ratkaisuja, mutta ostaakin sitten Efecten ja sen ratkaisut. Kaikki on toki mahdollista ja kireä kilpailu vahvasti kasvavalla markkinalla lisää varsinkin halvan lainarahan aikaan varmasti konsolidaatiota.

0
0
19.11.2020 - 12:19 #60031

RaastupA

+105
Liittynyt:
30.8.2017
Viestejä:
31

Kiitos Astrixille viesteistä. Kiinnostus Efecteä kohtaan on selkeästi nousussa ja itselläkin lähti ostot käyntiin.yes

0
0
21.11.2020 - 23:38 #60243

krp

+42
Liittynyt:
29.9.2017
Viestejä:
37

Itse firmasta en osaa mitään sanoa. Mutta SaaS, sekä PaaS, IaaS jne.. bisnes / markkina on kasvanut ja tulee kasvamaan hurjaa vauhtia. Kaikki isot globaalit Tele yms.. muut yhtiöt rakentavat juuri Multi- ja Hybrid Cloud ympäristöjä. Tässä pelissä AWS, GCP ja Azure vetää peliä. Tällä hetkellä kaikki merkit IT alalla osoittavat tuon bisneksen kasvua.

Krp

0
0
26.2.2021 - 14:24 #66459

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Noniin aika tilinpäätöksen, tosin hieman viiveellä. Lyhyesti: hyvä lopetus vuodelle ja tulevaisuus näyttää myös hyvältä!
https://investors.efecte.com/sites/default/files/Efecte%20tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6stiedote%202020.pdf

1-12/2020:
SaaS-liikevaihto kasvoi 24 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 63 %
Käyttökate oli 0,1 miljoonaa euroa (-1,0) ja liikevoitto -0,3 miljoonaa euroa (-1,4)
Liikevoittoprosentti parani -10 %:sta -2 %:iin
2,3 miljoonan euron positiivinen kassavirta (-0.3)

PITKÄN AJAN TALOUDELLISET TAVOITTEET
Efecten tavoitteena on yli 20 %:n keskimääräinen vuosittainen SaaS-liikevaihdon orgaaninen kasvu vuosina 2020- 2023. Voimakkaat panostukset kansainvälistymiseen ja tuotekehitykseen alentavat liikevoittoamme lähivuosina, mutta strategiakauden loppua kohden yhtiö tavoittelee kaksinumeroista liikevoittoprosenttia.
OHJEISTUS VUODELLE 2021
SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan 20-24 % ja käyttökateprosentin olevan 1-4 %.

 

Ei mitään. SaaS-kasvusta noin puolet tuli nykyisten asiakkaiden käytön laajentamisista ja puolet uusista asiakkaista. Mielestäni tuo ensimmäinen on todella hyvä juttu ja kertoo jotain tuotteiden halukkuudesta. Ensi vuonna suuressa roolissa on investointi kansvainvälistymisen jatkamiseen esim paikallisten kumppaneiden avulla. Henkilöstömäärä ei juurikaan kasvanut vikalla kvartaalilla. Uusi luku julki: toistuvan liikevaihdon myyntikate (ei käyttökate...) oli 78%. Nettopysyvyysaste 113%, bruttopoistuma 3,4%. Suurin kauneusvirhe oli ehkä tuo kansainvälisen SaaS-liikevaihdon kasvu "vain" 43%, eli pieni hyytyminen siinä. 

Sanonko suoraan? Jos haluatte lyhyesti ja ytimekkäästi tutustua tilinpäätökseen hieman pintaa syvemmältä ja muutenkin päästä kärryille yhtiön nykyisestä tilasta, lukekaa tilinpäätös, katsokaa toimarin haastattelu Inderesiltä ja lukekaa Efecte-ketjun eilisen ja tämänpäivän kommentit Inderesin foorumilla.

0
0
26.2.2021 - 15:23 #66463

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267

Itsellä on tätä pieni siivu salkussa. Ennen ostoa käytännössä kävin omistajalistat läpi, hallituksen ja toimarin muutaman haastattelun. Sen jälkeen katsoin kasvuprosentit, niin vaikuttaa ihan ok arvalta SaaS-maailmaan. SaaS palveluja tulee paljon töiden puolesta käytettä ja ymmärrän kyllä organisaatioiden halun siirtyä näihin. Kuitenkin talon sisällä tehtävänä joudutaan paljon omalle epämukavuusalueelle, kun aletaan kovin kustoimoitua softaa teettämään. SaaS mahdollistaa kuitenkin aina parhaan, omaan liiketoimintaan soveltuvan palvelun oston ilman suurempia investointikuluja. Vältän näissä keisseissä lukujen tutkimista kovin syvälle, koska päädyn lopulta olemaan ostamatta. Tykkään liikaa näkyvissä olevista tuloista.

edit. Osarissa oli suurin positiivinen asia itselle, että liikevaihdon kasvu skaalautuu odotettua paremmalla vivulla tulokseen. 

0
0
26.2.2021 - 16:11 #66465

Mikael Hakim

+61
Liittynyt:
20.10.2018
Viestejä:
31

Joskus alle vitosen hintaan Efecte oli mielestäni erittäin houkuttelevasti arvostettu suhteessa kohtalaiseen kasvuvauhtiin, vahvaan kassaan ja selkeään polkuun kohti kannattavuutta. Kasin kieppeillä (50m€ markkina-arvossa) yhtiö sitten tuntui olevan jo aikalailla täyteen arvostettu, kun mistään hyperkasvajasta ei ole kyse, SaaS-kasvu tuli tuolloin hyvin pitkälti vanhoista asiakkaista ja ainakin meikäläisen silmiin tällaisen niche-ratkaisun markkinapotentiaali oli (ja on edelleen) aika kysymysmerkki. Siispä myin, ja väärässä taisin olla tälläkin kertaa.

Tähän mennessä SaaS-kasvu on edennyt kuin juna, ja sijoituksena Efecte nähdäkseni tiivistyy siihen, miten kauan tätä tasaista 20-25 % SaaS-kasvua saadaan jatkettua. Kansainvälistyminen on avainasemassa, koska Suomessa markkina on hyvin rajallinen. Jos SaaS-liikevaihto onnistutaan tuplaamaan esim. seuraavan 3-4 vuoden aikana ja kasvunäkymä on edelleen (lähes) samanlainen, on sijoituksessa vielä upsidea. Jos tuosta kasvu-urasta aletaan jäämään, tuntuu nykyinen 90m€ markkina-arvo varsin kovalta.

0
0
27.2.2021 - 09:08 #66490

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Välillä olen kuullut kritiikkiä että pelkkä SaaS ei ole syy ostaa osaketta. No ei tietenkään. Joskus tuli kuultua ajatusta ja pyöriteltyä itsekin että tuoko nämä Efecten ratkaisut mitään lisäarvoa asiakkaille. En enää ole epäillyt Efecten tuotteiden tarpeellisuutta tai yleensäkään pilvipohjaisten palvelun/identiteetinhallinan ratkaisujen tarpeellisuutta. Monella isommalla yrityksellä on tätä nykyä vähintään jokin ITSM tai muu työkalu millä hallita monimutkaisia it-prosesseja. Yleensä ei ole kyse siitä, onko tarvetta, vaan siitä, kuinka ja millä työkaluilla tarve täytetään.

Tässä casessa paljastuu taas tämä ihmeellinen ilmiö, että markkina-arvon tuplattua tai triplattua, tai kasvettua yleensä voimakkaasti, se on silloin vasta suuren yleisön ja joskus jopa analyytikoidenkin suosiosssa. Sikäli siihen liittyy ihan ymmärrettäviä ja luonnollisia syitä. Ihmiset alkavat usein silloin vasta sijoittaa yhtiöön, kun yhtiö on kerännyt ansaittua luottamusta sijoittajilta. Usein se onkin viisasta sijoittaa yhtiöön vasta, kun todisteita kääneestä on riittävästi ja riskiprofiili on laskenut, vaikka se vääjäämättä tarkoittaakin hieman isomman hinnan maksamista. Olihan Talenomikin oikeassa epäonnistujan valossa listautuessaan. Kun yhtiö oli todistanut automatisoidun kirjanpitoprosessien toimivuuden, oli osake noussut jo satoja prosentteja. Mutta mielummin hyppää kyytiin myöhään kuin ei milloinkaan. Toki ennen suuren yleisön huomiota voi myös ostaa paremmalla hinnalla, mutta se vaatii usein hieman enemmän töitä ja joskus jopa vähän onnea.

Efectestä voin rehellisesti sanoa että pidin tätä itsekin paljon houkuttelevampana 4 euron kieppeillä markkina-arvon pyöriessä hädin tuskin parinkympin miljoonan kieppeillä, vaikka yhtiön tarina olikin hieman epävarma silloin. Efecten ratkaisut kuitenkin toimivat jo silloin, yhtiö oli markkinajohtaja Suomessa, kassassa oli rahaa, velaton yhtiö, positiivinen kassavirta jne jne. Mielestäni todella vaatimaton downside siinä kohtaa. Nyt markkina-arvo lähentelee melkein sataa miljoonaa, ev/s on viiden hujakoilla ja verrokkien arvostuksia on vähän kiritty kiinni, en olekaan enää ihan varma tuosta arvostuksesta. Yhtiö ei kuitenkaan mikään superkasvaja tosiaan ole ja muskelit ovat vaatimattomat verrattuna suuriin kilpaijoihin. Tämä on mielestäni suuri riski. Servicenow ja monet muut ovat paljon isompia kuin Efecte, heillä on palkkalistoilla tuhansia-kymmeniätuhansia työntekijöitä, he pystyvät investoimaan kasvuun ja tuotekehitykseen ihan eri mittakaavoilla joka johtaa markkina-aseman vahvistumiseen, joka johtaa kasvuun, joka johtaa kassavirtaan, jolla voidaan taas investoida. Pricen laki! Matteus-vaikutus! Miten Efecte aikoo tosissaan pärjätä, jolla on tosiaan joku 30 henkilöä tuotekehityksessä? Luotettavalla toimitusjohtajalla? Tätä tulee kyllä mietittyä.

0
0
29.4.2021 - 13:37 #69499

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Q1 liiketoimintakatsaus. Hyvältähän se näyttää

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/efecte2/omx/omx-story.aspx?cid=2334&newsid=72553&culture=fi-FI

Efecte Oyj:n liiketoimintakatsaus 1-3/2021 – 26 %:n SaaS-kasvu ja positiivinen liiketulos

1-3/2021:

  • SaaS-liikevaihto kasvoi 26 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 46 %
  • Käyttökate oli 0,2 miljoonaa euroa (-0,3) ja liikevoitto 0,1 miljoonaa euroa (-0,4)
  • Käyttökateprosentti parani -8 %:sta 4 %:iin
  • Kansainvälisen laajentumisemme toinen vaihe edistyi, mukaan lukien ensimmäinen pilottitilaus uusilta markkina-alueilta
  • Palveluiden liikevaihto kasvoi 2 % katkaisten edellisten neljännesten laskevan trendin
     

Ohjeistus vuodelle 2021 (ei muutoksia)

SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan 20-24 % ja käyttökateprosentin olevan 1-4 %.

 

eiköhän tämä ole jo voitollinen firma. Ei muuten mikään osinkosijoittajien unelma, sillä yhtiö sanoo investoivansa edelleen pitkän aikavälin kasvuun lyhyen aikavälin kannattavuuteen keskittymisen sijaan, ja 6,5meur noussutta käteiskassaa voidaan käyttää tähän apuna. En pistä pahakseen!

0
0
13.7.2021 - 09:28 #72347

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/efecte2/omx/omx-story.aspx?cid=2334&newsid=72904&culture=fi-FI

EFECTE OYJ -- SISÄPIIRITIETO -- 13.7.2021 KLO 9.00

Positiivinen tulosvaroitus: Efecte Oyj tarkentaa vuoden 2021 ohjeistustaan ja julkaisee ennakkotietoja SaaS-liikevaihdon kasvusta ja käyttökateprosentista

Odotamme SaaS-liikevaihdon kasvavan 21-24 % ja käyttökateprosentin olevan 1-6 % vuonna 2021, aiemmin ohjeistetun 20-24 % SaaS-liikevaihdon kasvun ja 1-4 % käyttökateprosentin sijaan. 

SaaS-kasvulle annetun haarukan kaventuminen heijastaa yksinkertaisesti parempaa näkyvyyttä koko vuoden ennusteeseen, joka meillä on ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen. Käyttökateprosentille annetun haarukan laajeneminen puolestaan perustuu hyvään ensimmäisen vuosipuoliskon kannattavuuteen ja toiselle vuosipuoliskolle suunniteltujen kasvuinvestointien ajoitukseen liittyvään epävarmuuteen.

Alustaviin tietoihin perustuen arvioimme, että SaaS-liikevaihto kasvoi noin 23 % kaudella 4-6/2021 ja 25 % kaudella 1-6/2021. Käyttökateprosentin arvioimme olleen 6 % kaudella 4-6/2021 ja 5 % kaudella 1-6/2021. Julkaisemme puolivuotiskatauksemme, mukaan lukien tarkemmat taloudelliset tiedot kaudelta 1-6/2021 perjantaina 16.7.2021 arviolta klo 8.30.

Uusi ohjeistus vuodelle 2021 (13.7.2021 alkaen):

Vuonna 2021 SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan 21-24 % ja käyttökateprosentin olevan 1-6 %.

Aikaisempi ohjeistus vuodelle 2021 (25.2.2021-13.7.2021):

Vuonna 2021 SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan 20-24 % ja käyttökateprosentin olevan 1-4 %. 
- - - 

Aika vaatimaton posari oikeastaan mutta pääasia tietenkin että juna kulkee oikeaan suuntaan. Tykkään myös että yhtiö infoilee heti tarkempia tietoja sijoittajille kun mahdollista, oli ne luvut sitten hyviä tai huonoja. Tässä kavennettiin liikevaihdon kasvun haarukkaa alhaalta päin ja laajennettiin käyttökatteen haarukkaa ylöspäin. Nyt kun puolivuotiskatsauksen numerot on ulkona ei perjantaille jäänyt paljon jännitettävää, no kuunnellaan perjantaina yhtiön muita kommentteja sitten. Skaalautuvuus alkaa mitä ilmeisimmin puskea läpi :)

0
0
7.9.2021 - 20:20 #74728

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Nostetaas Efecte taas pinnalle. Kela valitsi Efecten palvelunhallinnan ohjelmistoratkaisun toimittajaksi.

https://www.kauppalehti.fi/porssitiedotteet/efecte-oyj-kansanelakelaito…

Harvoin näistä kaupoista pörssitiedotetta tulee mutta lieneekö sen verta iso tai merkittävä kauppa että päätti tiedotteen pistää. Sopimuksen arvo ilman optioita n. 3,4 milj euroa viiden vuoden hankintakauden aikana, sopimuken kesto 5v ja jatkuu sen jälkeen toistaisena. Ihan mielenkiintoinen, ja hyvä homma tämä tietenkin.

Kukaan kyytiin sattunut hyppään tai ollut jo jonkin aikaa mukana?

0
0
7.9.2021 - 23:52 #74734

Meh

+7
Liittynyt:
23.3.2020
Viestejä:
19

On oltu n. vuodenvaihteesta asti mukana. Hyvään suuntaan menossa, vihdoin alkaa kassavirta olla positiivista, tj:n haastatteluista tulee aina positiiviset vibat.

0
0
8.2.2022 - 10:59 #81214

Aki Pyysing

+11688
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Aina on hyvä päivä oppia jotain uutta. Tosin olen aika varma, että googlasin noin kolmannen kerran LTV/CAC tunnusluvun. Inderesin aamukatsauksessa Efecten LTV/CAC = 5,1. Huonosti nukutun yön jälkeen googlasin suorilta ja LTV stands for “LifeTime Value” per customer and CAC stands for “Customer Acquisition Cost". Asiakkaan tuomat rahat (diskontattuna kai) elinkaareltaan per hankintahinta. Ihan ymmärrettävä tunnusluku, ei siinä mitään. Kolmikirjaimiset lyhenteet pitäisi muuten lailla kieltää. Miekin osaan finanssiniitä enemmän kuin on päälle hyväksi ja silti joutuu googlailemaan. Jopa rahapeliyhtiöiden kanssa, mikä on jo aika noloa.

Markkina-arvo 78M ja 2022 Indersin ennuste liikevaihdosta 20M. Liikevoittoa pitäisi tulla jo tänä vuonna, joten ei mitenkään megayliampuva.

Koska miulla ei ymmärrys näihin SaaSeihin riitä, on parempi ottaa rahastoa, jolla ehkä riittää. Ei kai se tarkoita, että jos alkaa toimittamaan SaaSia, että kaikki toimittajat voittaa?

Olen näköjään 250 euroa tappiolla Efectessä. Miulla oli pieni betsi Mikael Rautasen beesissä, mutta kun arvostamani CFO lähti, miekin lähdin. Vuoden 2019 irtatutumisestani kurssi +150%. Joten jos mie irrotan jostain tarinasta, tätä voi pitää vahvana ostoindikaattorina.

 

0
0
8.2.2022 - 12:08 #81221

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Hienoa (joskin hieman yllättävää laugh) että Aki on nostanut Efecte-ketjun pinnalle. Huomasin myös että Coeus on ottanut vähän näkemystä yhtiöstä. Mitä nyt hyvinkin tiiviisti seurannut Arimatin kommentteja Efectestä on mies ihan mukavasti pallon päällä kyllä yhtiön suhteen, ainakin kymmenen kertaa meikäläistä enemmän.

Missään nimessä pelkkä SaaS ei tarkoita että sijoitus on hyvä tai että yhtiöllä on tulevaisuus turvattu. Olen pyrkinyt seuraamaan mahdollisimman objektiivisesti yhtiön porskuttamista ja ollut tarkkana löytyykö tarinasta säröjä tai pitäisikö huolestua jostain. Ainakaan tällä hetkellä en ole kovin huolissani. Yhtiö on onnistunut rakentamaan menestyksekkäästi partneriverkostoa pitkin Eurooppaa ja tämä on vaikuttanut ihan hyvältä liikkeeltä, ja asiakastyytyväisyydet sekä johdon kommentit ovat kerta toisensa jälkeen olleet hyviä. Yhtiöstä on tullut myös kassavirtapositiivinen ja aluksi ehkä turhan ohuehko nettokassa on ruvennut myös pullistumaan kivasti, korollista velkaa ei löydy. Ehkä eniten olen huolissani siitä, miten esimerkiksi yhtiön massiivinen muutaman kymmenen hengen tuotekehitystiimi pysyy isojen jättien perässä, joilla tuotekehityksessä tuhansia henkilöitä. Tällä alalla tuotteiden jatkuva kehittäminen on elinehto. Yhtiön on pitänyt panostaa tuotekehityksen lisäksi myös paljon myyntiin, joka on ihan luonnollista koska ei sitä rahaa muuten valu yhtiöön sisälle (jota voi allokoida sitten tuotekehitykseen jne.) jos ei kukaan asiakas valitse Efecteä. Muutenkin Niilo on maininnut, että he ovat jääneet kilpailutuksissa usein varjoon pienen koonsa vuoksi. On vaikea erottua verisellä kilpailukentällä hyttysen kokoisena, joten yhtiön menestys nojaa hyvin paljon "Eurooppalaiseen vaihtoehtoon". Tämä havainnollistanee sen, miksi en itse kannata kannattavuuden priorisoimista saatika osinkoja, ja onneksi yhtiön johto on tässä asiassa samaa mieltä. Ei ole mieltä omistaa yhtiötä, jonka johdon kanssa olisi voimakkaasti eri mieltä asioista.

Kannattavuudesta puheen ollen Inderes ennustaa Q4:n olleen jopa tappiollinen (mutta koko vuoden voitollinen). Hyvin yllättävää, sillä yhtiö on ollut varmaan viimeiset 5 kvartaalia liikevoittopositiivinen. No, perjantaina ollaan viisaampia.

Uutta partneria, tällä kertaa Ruotsista
Efecte boosts the Swedish markets by announcing a partnership with Synerity

 

0
0
8.2.2022 - 12:15 #81222

jarree

+202
Liittynyt:
30.7.2014
Viestejä:
182

Ehkä eniten olen huolissani siitä, miten esimerkiksi yhtiön massiivinen muutaman kymmenen hengen tuotekehitystiimi pysyy isojen jättien perässä, joilla tuotekehityksessä tuhansia henkilöitä.

Käytän työssäni Efecten tuotetta ja välillä kyllä tulee sama mieleen ihan sen perusteella. Mutta toisaalta sitten muistaa IT-alan jätit ja ne tuotteet näyttää silti samalta.

0
0
14.2.2022 - 21:57 #81543

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Tilinpäätös tuli jo perjantaina mutta todella nopea päivitys;

10-12/2021
• Kokonaisliikevaihto kasvoi 20 % ja oli 4,9 miljoonaa euroa (4,0)
• SaaS-liikevaihto kasvoi 24 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 43 %
• Käyttökate oli 0,1 miljoonaa euroa (0,2) ja liikevoitto 0,0 miljoonaa euroa (0,0)
• Käyttökateprosentti oli 2 % (4 %)
• Palveluliikevaihto kasvoi 21 % vahvasta kysynnästä ja heikosta vertailukaudesta johtuen
• Uuden kumppanuuden myötä Alankomaista tuli Efecten 12. maa
1-12/2021:
• Kokonaisliikevaihto kasvoi 19 % ja oli 17,8 miljoonaa euroa (14,9)
• SaaS-liikevaihto kasvoi 24 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 38 %
• Käyttökate oli 0,9 miljoonaa euroa (0,1) ja liikevoitto 0,4 miljoonaa euroa (-0,3)
• Käyttökateprosentti oli 5 % (1 %)
• Liiketoiminnan rahavirta oli 0,8 miljoonaa euroa (2,3) 

Euroopan valloitus näyttää etenevän. Ja hyvin Inderes ennusti vikan kvartaalin olevan heikkokatteisempi, mutta palveluliikevaihdon toipuminen ja varsinkin Kela-diiliin liittynyt palveluliiketoiminta nosti vähän osaltaan kannattavuutta. Yhtiö muuten mainitsi seuraavan kvartaalin olevan taas heikkokatteinen kasvuinvestoinneista johtuen, ja hyvä näin.

Tuosta LTV/CAC -tunnusluvusta kun oli puhetta niin yhtiö oli avannut tätä tunnuslukua hyvin tilinpäätöksessään; Keskimääräinen asiakashankintakustannuksemme (CAC) oli 12 kuukauden liukuvalla ajanjaksolla 82 tuhatta euroa ja uuden hankitun asiakkaan keskimääräinen elinkaaren aikainen tuotto (LTV) 678 tuhatta euroa. Täten LTV/CAC-suhdelukumme oli 8,3. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan hankkimiskustannus ansaitaan asiakkaan elinkaaren aikana takaisin 8,3-kertaisesti...

Tuota laskentatapaa avattiin vielä tarkemmin tuosta eteenpäin. Tuo on mielestäni todella oleellinen tunnusluku. Muistan, kun sijoitin Efecteen ensimmäisen kerran hieman ipon jälkeen (salkusta löytyy edelleenkin samat laput) ja funtsin, että mitähän yhden asiakkaan hankkiminen oikein maksaa yhtiölle, kun yhtiö ei tahdo kasvaa kuin vaivoin mutta tappio vain syvenee. Joten on vain oikeus, että yhtiö raportoi näitä lukuja (vaikka nuo voi kuulostaakin hieman jargonilta) ja on hienoa, että tuo suhdeluku on noinkin korkea (tosin juuri nyt ehkä hieman poikkeuksellisen korkea Kela-diilistä johtuen). Jos yhtiö kiinnostaa, lukekaa mielummin tilinpäätös ja sitten vasta analyysit, sillä toimari avaa tilinpäätöksessä muidenkin tunnuslukujen lisäksi yhtiön suoriutumista ja markkinoiden näkymiä jne todella kattavasti.

IT-palvelumarkkinan arvioidaan kasvavan lähiajat 15-20 prosenttia ja IAM-markkinan hieman enemmän, 19-27 (tarkka luku...) prosenttia vuodessa. Välillä mietin, että mitenhän yhtiön kansainvälinen SaaS kasvaa, kun tämä markkina jonain päivänä jäähtyy alta. Tähän nojaten pidän todella oleellisena asiana, että yhtiö kykenee kasvamaan vakavaksi otettavan kokoiseksi nyt kun markkinat vetävät hyvin. Matka siihen pisteeseen ja siitä eteenpäin tuskin on riskitön.

9.3. järjestettävässä pääomamarkkinapäivässä pääsemme kuulemaan lisää Euroopan valloituksesta ja strategiasta.

0
0
20.4.2022 - 17:44 #85317

Druuge

+336
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
274

Efecten kurssi vajonnut 11,40 tasolle. Jokohan olisi ostohinnoissa? Inderesin tavoitehinta 14€ ja lisää-suositus kurssin ollessa 12,25€.

 

0
0
19.7.2022 - 18:50 #88688

JP

+388
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
241

Efecten puolivuotinen tuli ulos tänään: Korjattu versio

Puolivuotisen SaaS-liikevaihto kasvoi 24%, koko liikevaihdon kasvaessa 19% ja pelkän kvartaalin kasvuprosentit olivat samat. Kuluvan vuoden odotus nostettiin aiemmin noin 25% SaaS-kasvuksi.

Pidemmän ajan tavoitteen suhteen juna jatkaa siis kulkuaan

Vuoteen 2025 mennessä kasvattaa liikevaihtomme orgaanisesti 35 miljoonaan euroon, ylläpitää SaaS-liikevaihdon yli 20 %:n keskimääräinen kasvu ja saavuttaa kaksinumeroinen käyttökateprosentti. 

Lainaa oli 0 euroa, mutta yrityskaupan myötä sitäkin saadaan kasvuyhtiön taseeseen

Efecte allekirjoitti 1.7.2022 rahoitussopimuksen suuren suomalaisen pankin kanssa yhteensä enintään 2 miljoonan euron pankkilainasta InteliWISEa koskevan yrityskaupan rahoittamiseksi. Laina on vakuudellinen ja nostetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä suuruudeltaan 1,8 miljoonaa euroa nostettiin heinäkuun 2022 alussa, ja toinen erä suuruudeltaan 0,2 miljoonaa euroa nostetaan, kun jäljellä olevien osakkeenomistajien osakkeet lunastetaan. Lainan vakuuksia ja takausta koskevat seikat on sovittu lainan myöntäjän kanssa. 

Lainan lyhennyksistä yhteensä noin 0,9 miljoonaa euroa suoritetaan neljännesvuosittaisissa tasaerissä alkaen syyskuussa 2022 ja päättyen kesäkuussa 2026 ja jäljelle jäävä 1,1 miljoonan euron erä maksetaan kertasuorituksena kesäkuussa 2026. Efecte voi maksaa lainan takaisin myös tätä aiemmin. 

Kassavirran pitäisi riittää noihin lyhennyksiin helposti. Nähtäväksi jää millaista lisäarvoa InteliWISE tuottaa.

Itselleni ei sattunut silmään mitään erityisen jysäyttävää tästä osarista. Tuloksen pysyminen lähellä nollatasoa on strategian mukainen valinta tuotekehityspaukkuja lisättäessä: 1,5me (17% liikevaihdosta) -> 2,3me (22% liikevaihdosta). SaaS-hokistikiä tuloksen osalta saataneen odottaa lähemmäs tavoitevuotta 2025. Lisäsin pienen määrän jo pari viikkoa ennen tätä osaria ja jatkan kyydissä kummastelua jatkossakin. Markkinareaktio oli laimea -2,5%, mutta ottaen huomioon eilisen pompun, ollaan yhä korkeammalla kuin viime viikolla.

0
0
28.4.2023 - 13:43 #98065

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Efecteltä Q1 liiketoimintakatsaus 

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/efecte2/omx/omx-story.aspx?ci…

Ihan perussettiä näytti olevan. Kannattavuus odotetusti roikahti hieman pakkaselle, mutta loppuvuotta kohden sen odotetaan toipuvan rekryjen jäähtyessä. SaaS kasvuun odotetaan pientä himmaamista asiakasepävarmuuden vuoksi. Siirtymä julkiselle puolelle on näyttänyt onnistuneen hyvin.

Inderesin kommentit;

https://www.inderes.fi/fi/uutiset/efecte-q1-aamutulos-ei-se-vaan-peta

Ps. Itse en ymmärrä tekoälystä kyllä mitään, mutta hyvä että Efecte sentäs ymmärsi hommata ilmeisesti myös tekoälyosaamista itselleen InteliWisen kaupan myötä. Tässä taas nähtiin teknofirmoissa kuinka johdon täytyy osata olla ajan hermolla, muuten jäädään äkkiä kehityksessä jälkeen.

0
0
1.8.2023 - 17:14 #100234

JP

+388
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
241

Efecten kurssi on nuukahtanut kuukaudessa huomattavasti (-10%) ilman, että silmiini olisi sattunut mitään uutisointia. Heinäkuun alussa oli optiomerkintä, mikä laskennallisesti dilutoi olemassaolevaa omistusta, mutta niin laihasti ettei sillä selitetä mitään.

Uusi päivitys omistajarakenteeseenkaan ei indikoi täysin selkeätä syytä, kuten tapahtuisi jos olisi yksi räikeästi erottuva iso myyjä. Säästöpankin rahasto on kuukaudessa laittanut pihalle 11k arpaa. Kuukauden vaihto on ollut 40k, joten on tuo merkittävä määrä, mutta en tiedä onko siinä koko syy. Heinäkuun viimeisenä päivänä on liikkunut 10k lappua, joka siten vaikuttaisi olevan tuo rahaston iso muuvi. Eivätkö ne yleensä kuun viimeisenä tee juttuja? Kurssi oli jo ehtinyt laskea siihen mennessä. Hallintarekisterit ja ulkkarit miinus 2938, eli tuota rahastoa mitättömämpi muutos, josta ei voi mitään päätelmiä tehdä.

Olin jo laittamassa ostohousuja jalkaan juuri tehdyn myynnin päälle, kunnes huomasin toisen seikan omistajarakenteessa.

Coeus Invest Grit Erikoissijoitusrahasto, 61 300.

En tiedä milloin noiden on tarkoitus pärähtää myyntilaitaan, mutta istutaan käsien päällä nyt vielä hetki. Puolivuotiskatsaus julkaistaan ensi viikon perjantaina, ehkä maltan odottaa sinne saakka. Vaikuttaisi myös otolliselta päivältä pumpata isompi satsi markkinoille.

1
0
12.8.2023 - 00:56 #100476

JP

+388
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
241

4-6/2023

  • Kokonaisliikevaihto kasvoi 17 % ja oli 6,2 miljoonaa euroa (5,3) 
  • SaaS-liikevaihto kasvoi 25 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 37 %
  • Käyttökate oli 0,0 miljoonaa euroa (-0,1) ja liikevoitto oli -0,3 miljoonaa euroa (-0,2)
  • Oikaistu käyttökate1 oli 0,1 miljoonaa euroa (0,1) • Käyttökateprosentti oli 0 % (-1 %) ja oikaistu käyttökateprosentti1 oli 1 % (2 %)
  • Onnistumiset Ruotsissa jatkuivat voitettuamme Uppsalan kaupungin julkisen kilpailutuksen

1-6/2023

  • Kokonaisliikevaihto kasvoi 18 % ja oli 12,2 miljoonaa euroa (10,4)
  • SaaS-liikevaihto kasvoi 26 % ja kansainvälinen SaaS-liikevaihto 37 %
  • Käyttökate oli -0,2 miljoonaa euroa (0,1) ja liikevoitto oli -0,9 miljoonaa euroa (-0,2)
  • Oikaistu käyttökate1 oli -0,1 miljoonaa euroa (0,3)
  • Käyttökateprosentti oli -2 % (1 %) ja oikaistu käyttökateprosentti oli -1 % (3 %)

OHJEISTUS VUODELLE 2023 (muuttumaton) SaaS-liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 20 % ja oikaistun käyttökatteen olevan positiivinen.

SaaS MRR oli katsauskauden lopussa 1 377 tuhatta euroa kasvaen 26 % vertailukaudesta. MRR-kasvusta 9 prosenttiyksikköä kertyi vakiintuneista asiakkuuksista (nettopysyvyysaste 109 %) ja 16 prosenttiyksikköä 6/2022 jälkeen alkaneista uusista asiakkuuksista sekä yrityskaupalla hankitun InteliWISEn asiakkaista. Bruttopoistuma oli 4,9 % (2,2 %). Toistuvan liikevaihdon liukuva 12 kuukauden bruttokate oli kesäkuun lopussa 80 % (81 %). Katsauskauden lopussa laajennettujen, ylläpitopalveluita sisältävien tukipalvelupakettien osuus raportoidusta SaaS MRR:stä oli 6 tuhatta euroa. 

Keskimääräinen asiakashankintakustannuksemme (CAC) oli 12 kuukauden liukuvalla ajanjaksolla laskettuna 82 tuhatta euroa (81) ja uuden voitetun asiakkaan keskimääräinen elinkaaren aikainen tuotto (LTV) oli 478 tuhatta euroa (1 285). Täten LTV/CAC-suhdelukumme oli 5,8 (15,9). Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaan hankkimiskustannus ansaitaan asiakkaan elinkaaren aikana takaisin 5,8-kertaisesti. LTV/CAC-suhdeluvun suurta pudotusta selittää pääosin bruttopoistuman palaaminen normaalille tasolle viime vuoden poikkeuksellisen matalalta tasolta. 

Nettopysyvyysaste, bruttopoistuma, toistuvan liikevaihdon bruttokate, asiakashankintakustannus ja uuden hankitun asiakkaan keskimääräinen elinkaaren tuotto on kaikki laskettu Efecten luvuista ilman InteliWISEä. Tulemme raportoimaan konsolidoituja metriikoita vuoden 2023 tilinpäätöksestä alkaen.

PITKÄN AJAN TALOUDELLISET TAVOITTEET

Vuoteen 2025 mennessä kasvattaa liikevaihtomme orgaanisesti 35 miljoonaan euroon, ylläpitää SaaS-liikevaihdon yli 20 %:n keskimääräinen kasvu ja saavuttaa kaksinumeroinen käyttökateprosentti.

Ehkä hieman pehmeä osari, mutta ennuste ja tavoitteet muuttumattomina eli no panic.

Bruttopoistuman palaaminen normaalitasolle pätee selityksenä. Matala taso huomioitiin puolivuotiskatsauksessa vuosi sitten ja todettiin että tulee palautumaan.

Vaan miten on kuukausittaisen SaaS liikevaihdon laita? Nohevana nörttinä taioin taulukkolaskentaohjelmistolla numeroita esiin.

MRR+€+%
Q1/19569468.80%
Q2/19587183.16%
Q3/19602152.56%
Q4/19640386.31%
Q1/20680406.25%
Q2/20747679.85%
Q3/20768212.81%
Q4/20808405.21%
Q1/21855475.82%
Q2/21901465.38%
Q3/21929283.11%
Q4/21992636.78%
Q1/221054626.25%
Q2/221097434.08%
Q3/221165686.20%
Q4/2212701059.01%
Q1/231343735.75%
Q2/231377342.53%

Prosentuaalisesti kasvu kvartaalista toiseen oli heikointa ikinä. Ehkä. En jaksanut kaivaa lukuja kauempaa kuin 2019. Euromääräisesti myös pehmeähkö luku, mutta lohduttavasti(?) samankaltaisia notkahduksia on tullut aiemminkin ja juna on jatkanut kulkuaan siitä huolimatta. Tällä otannalla ei pysty sanomaan että Q2 olisi erityisen heikko, mutta jonkinlainen trendi on että Q1 ja Q4 ovat vahvempia. Luultavasti siksi, ettei kukaan viitsi tehdä hankintapäätöksiä juuri ennen kesälomia, kesälomien aikana, eikä heti kesälomilta palatessa.

Päivän sisäisesti vaihtoa oli 92k ja todennäköisesti Coeuksen myynnit tulivat suoritetuksi. Kurssi niiasi heti aamusta, mutta päätyi plussalle iltapäivästä, mikä mielestäni tukisi teoriaa tavallista isommasta myyjästä, jonka vain piti päästä omistuksista eroon. Toki on samalla tavallista, että markkinareaktiot muuttuvat päivän aikana isosti kun tiedotteita ehditään pureksia tarkemmin: Vastikään Jussi Pesonen puhui UPM:n nousuun tulospäivänä negatiivisen markkinareaktion jälkeen.

1
0
22.8.2023 - 11:27 #100655

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Efecte tehnyt pienehkön yrityskaupan Suomessa.

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/efecte2/omx/omx-story.aspx?newsid=76675&cid=2334&culture=fi-FI

Arvostuskuvaa kun katsoo parinkin vuoden päähän (jos kukaan enää viitsii tehdä niin), kyllähän tämä alkaa jälleen mielenkiintoisen hintainen olemaan, jos yhtiön tarina etenee edes osapuilleen oikeaan suuntaan tulevaisuudessa.

2
0
1.11.2023 - 09:00 #102248

Astrix

OP
+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/efecte-oyjn-liiketoimintakatsaus-1-92023-q3-saas-19-ja-oikaistu-kayttokateprosentti-6

Efecteltä liiketoimintakatsaus. Varmaan ihan OK raportti, liikevaihto melko lailla odotettu/inan vajaa ja kannattavuus taas inan odotettua parempi. Alle 20% SaaS kasvuun jäätiin (19%), mutta Inderes tosin ennusti 17% SaaS kasvua. H2 on yhtiöllä tyypillisesti heikompi, joten yhtiöllä riittää työtä saavuttaa ohjeistamansa 20% SaaS-kasvu, mutta ohjeistus silti toistettiin.

LTV/CAC oli 5 (18,8). Tähän nojaten yhtiö ei nyt fokusoi uusiin markkina-alueisiin vaan keskittyy nykyiseen markkinaan. Samaten rekrytoinnit ovat jäässä ja yhtiö lisäks ilmoitti muutosneuvotteluista tänään. Heikko markkina iskee Efecteen, mutta mielestäni tämä oli silti tällainen oikein iloinen raportti todella hankalassa markkinassa. Täytyy pureksia enemmän.

1
0
1.11.2023 - 14:16 #102258

JP

+388
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
241
MRR+€+%
Q1/19569468.80%
Q2/19587183.16%
Q3/19602152.56%
Q4/19640386.31%
Q1/20680406.25%
Q2/20747679.85%
Q3/20768212.81%
Q4/20808405.21%
Q1/21855475.82%
Q2/21901465.38%
Q3/21929283.11%
Q4/21992636.78%
Q1/221054626.25%
Q2/221097434.08%
Q3/221165686.20%
Q4/2212701059.01%
Q1/231343735.75%
Q2/231377342.53%
Q3/231417402.90%

Kai tämä yhä kiskoillaan kulkee. Kurssi on niiannut reilusti, mutta jatkan kyydissä.

1
0
1.11.2023 - 19:55 #102270

inissor

+142
Liittynyt:
10.7.2020
Viestejä:
31

Auttakaas kokeneemmat Efecten seuraajat minua pääsemään kärryille. Olen vasta alkanut tutustumaan yhtiöön, mutta muutama kysymys noussut esiin. Näihin jos löytää uskottavia vastauksia niin firmahan on ihan mielenkiintoinen nykytasoilta.

  1. miksei tämä skaalaudu niinkuin SaaS-firman luulisi skaalautuvan?

Kulut nousee käsi kädessä liikevaihdon kanssa, isoin kuluerä palkat jopa nopeammin

Kuva poistettu.


Liikevaihto per työntekijä ei siis kehity mihinkään, kuten ehkä voisi SaaS-firman kohdalla kuvitella. Henkilömäärä kyllä kasvaa, mutta ainako tarvitaan lisää porukkaa liikevaihtoa varten?

Kuva poistettu.


2. Firma sanoo strategiseksi tavoitteekseen orgaanisen kasvun lukuja, joista ymmärrän, että oli tarkoitus kasvaa orgaanisesti. Nyt kuitenkin alettu tekemään yrityskauppoja. Onko strategia muuttunut, vai oliko aina tarkoitus mennä näin? Onko huolestuttavaa, jos yhtäkkiä todettiinkin että tarvitaan kasvua varten yrityskauppoja?

3. Miten mahdollista on oikeasti kilpailla Eurooppa-tasolla kansainvälisiä jättejä vastaan, joilla paremmat tuotteet ja massiiviset tuotekehitysbudjetit?

Kiitos vastauksista!

4
0