Olet täällä

UPM-Kymmene

Sivu:

Sivut

31.1.2022, 11:09
+808
Liittynyt:
2.11.2018, 12:56
Viestejä:
1146

ST_Ingerois kirjoitti:

Kannattavaa vaan nostaa kaikki palkat mitä firmasta saa.

Tähän lauseeseen kiteytyy paljon. Kiitos hyvästä kiteytyksestä. Siinä työntekijän ja yhtiön edut ovat vastakkaiset. Kumpikin ottaa toiselta niin paljon kuin pystyy, niin kauan kuin pystyy.

Kun johtajat omistavat yhtiön osakkeita, johtajien kannattaa ponnistella yhtiön ja omistajien etujen puolesta. Jos johtajilla ei ole osakkeita, heidän kannattaa nostaa kaikki palkat ja muut edut, mitä firmasta saa, eikä firman tulevaisuus ole ykkösasia. Johdon osakkeenomistusta pidetäänkin vaatimuksena hyvin johdetulle yhtiölle.

Entä työntekijöiden osakkeenomistus? Osan palkasta voisi maksaa yhtiön osakkeina. Jos työntekijät lakkoilevat liikaa tai muuten vaikeuttavat yhtiön toimintaa, osakkeiden arvo laskee ja työntekijät kärsivät. Osingonmaksupäivänä työntekijät saavat osan voitoista, vaikka ankara taistelu palkoista olisikin epäonnistunut. Jos yhtiöllä menee hyvin ja kurssi tai osinko nousevat, palkka joustaa automaattisesti ylöspäin ilman työtaistelua, mutta vastaavasti myös alaspäin huonoina aikoina. Työntekijät ja yhtiö eivät olekaan toistensa vastustajia vaan samassa veneessä.

5
+1
0
-1
5
0
31.1.2022, 13:10
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

AvoidBetfair kirjoitti:

Brunein sulttaani kirjoitti:

Edellinen kvartaali hyvässä suhdanteessa Communication papers-divisioona taisi olla persnetolla 50 milj e. Minä en keksi lakkoilulle mitään muuta syytä kuin että ay-ääliöt ajattelevat, että UPM:n pitäisi solidarisoida muiden divisioonien kelpo tulos Communication papersin duunareille.

Ei ne duunarien keskipalkat ihan noin suuret sentään ole. 

Asia on aika tarkalleen kuten Brunein sulttaani arvioikin, eli Paperiliitto yrittää riistää tappiota tekeville paperimiehille korotukset muissa yksiköissä hyvää työtä tekevien kollegojensa selkänahasta. (tuliko sujuvalla AY-retoriikalla?) 

Keskiarvo on tilastosuure, joka kuvaa ainoastaan koko otantaa joukkona. Keskiarvo ei kerro yhtään mitään otannan yhdestäkään yksilöstä. Keskiarvo on absoluuttisen alkoholin tapainen ainoastaan laboratorioympäristössä havaittava teoreettinen suure, jonka kaltaista yksilöä ei välttämättä esiinny isossakaan reaalimaailman otannassa lainkaan. Keskipalkkavertailu monialakonsernissa on perusteetonta, koska erilaisten yksilöiden keskiarvo ei kuvaa ketään heistä. 

Erityisen harhaanjohtavaa keskiarvon käyttäminen on yrityksessä, jossa vanerimies saa 1700 € / kk, tuotekehitysinsinööri 10 vuoden kokemuksella 2900 € / kk ja prosessia valvovat paperimiehet 5000 - 5650 € / kk, henkilöstöpäällikkö 9000 €/kk ja johtaja 18.000 € / kk. Keskiarvoa ei pitäisi käyttää lainkaan tällaisen voimakkaasti heterogeenisen otannan kuvaamiseen. Jokin osuus tämän näytelmän käsikirjoituksesta saattaa tosin johtua siitä, että prosessissa työskentelevien palkkauksessa palkat vertautuvat yksikön tuottavuuteen kääntäen verrannollisesti. Ei hätäisiä johtopäätöksiä, kiitos, koska en edes ehdota kausaalisuutta, vaan ainoastaan korrelaation, joka on ilmiselvä. Muut yksiköt tienaavat hyvin, Communist Papers kuluttaa rahaa. Paperiliittoa pelottaa, että jos kaikille maksetaan ansionsa mukaan, silloin muut saavat hyvät (ja omistajankin mielestä ansaitut!) korotuksensa, paperimiehet jäävät nuolemaan näppejään ja heidän aiheuttamansa tappio jää omistajan kustannettavaksi. 

https://palkkavertailu.com/palkat/upm 

AvoidBetfair kirjoitti:

Palkat ovat liikevaihdosta prosentteja.

...

Tehtyyn tulokseen nähden palkka on naurettavan pieni. Ainakin niillä kannattavilla linjoilla. :D

Tekstissäsi näkyy ikävän yleinen tapa luoda valheellinen illuusio työntekijöiden mukamas vaatimattomista palkoista ja omistajien kuvitelluista suurista voitoista vaihtamalla vertailulukua tuloslaskelmassa kesken vertailun. Yrityksen liikevaihto ei ole omistajan rahaa. Vasta alempana tuloslaskelmassa näkyvä verotettu tulos on, ja se on paljon pienempi lukema. 

UPM:n tapauksessa palkat ovat lähes 10% liikevaihdosta ja tulos noin 13%, joten palkansaaja pärjää mielestäni varsin hyvin ottaen huomioon, että hän on oman palkkansa viime vuodelta saanut jo ennakkoon ilman sijoittajan riskiä. Nyt kun muutaman kuukauden sisään olisi lopulta viime vuoden kärsivällisesti odottaneen omistajankin vuoro saada edes pieni siivu oman yrityksensä tuotosta, alkaa joka kevät hirveä märinä siitä, kuinka miljonäärit mukamas riistävät.

Todellisuudessa duunari sai rahansa jo förskottina, joten rahan aika-arvo huomioon ottaen hänen palkkansa arvo lähestyy samaa luokkaa omistajan EPSin kanssa. Pelkän vuotta myöhemmin maksettavan osinkosummanhan palkat ohittivat jo viime vuoden syyskuussa, kun UPM:lla näyttäisi palkkoihin kuluvan 900 - 1000 miljoonan välillä ja osinkoja maksetaan omistajille 533.324.046 x 1.3 € = 693 miljoonaa. Näillä numeroilla on helppo uskoa kun sanot että palkansaajaa naurattaa. Omistajan riskipreemiota palkansaajan riskittömään tuottoon verratessa omistajaa ei nimittäin naurata yhtään.

AvoidBetfair kirjoitti:

Itse ottaisin paperimiehenä kaiken irti minkä saisin, niin kauan kuin saisin.

Ymmärrän tämän yksilön oikeutena tavoitella itselleen parempaa. Mutta koska en ole AY-aktivisti, minun oikeustajuni ei hyväksy periaatetta, että tuottavaa työtä tekevien sähkärien, kemistien, sellunkeittäjien ja muiden hyvää työtä paperimihiä pienemmällä palkalla tekevien palkkapussista pitäisi riistää jo ennestään tuottavuuteensa nähden ylipalkattujen paperimiesten korotuksiin lantin lanttia. En suoraan sanoen ymmärrä sitäkään, miksi näiden muiden alojen ammattilaiset eivät käske paperiliittoa keskittyä omiin asioihinsa sillä välin kun hyödyllistä työtä tekevät ammattilaiset tekevät sopimuksensa ja jatkavat ensi vuoden kannustinpalkkioidensa tienaamista? Kyse on siitä, kauankko kemisti, sähkäri ja sellunkeittäjä antavat paperimiesten riistää itseään. Olen yllättynyt, ellei tuosta riistettyjen työläisten ryhmästä löydy kohtuullisella ajalla laskutaitoista väkeä? Kyse taitaakin olla siitä, että Paperiliiton johto ajattelee samalla tavoin kuin sinä kerrot paperimiehen ajattelevan: Homma kusee joka tapauksessa, joten riistetään niin kauan kuin riistettävää on yhtään jäljellä? 

Ymmärrätkö nyt, miksi omistaja maksaa erittäin mielellään kannustinpalkkioita yli 50 miljoonan edestä vuodessa (eli noin 7% omasta osinkosummastaan) tuottavaa työtä tehneille, mutta ei ole yhtä halukas maksamaan hänen rahojaan kuluttavasta kalliista paperintekoharrastuksesta? 

https://www.upm.com/fi/tietoa-meista/medialle/tiedotteet/2021/03/upm-pal...

11
+1
1
-1
11
1
31.1.2022, 13:18
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

von Fyrckendahl kirjoitti:

Entä työntekijöiden osakkeenomistus? Osan palkasta voisi maksaa yhtiön osakkeina. Jos työntekijät lakkoilevat liikaa tai muuten vaikeuttavat yhtiön toimintaa, osakkeiden arvo laskee ja työntekijät kärsivät. Osingonmaksupäivänä työntekijät saavat osan voitoista, vaikka ankara taistelu palkoista olisikin epäonnistunut. Jos yhtiöllä menee hyvin ja kurssi tai osinko nousevat, palkka joustaa automaattisesti ylöspäin ilman työtaistelua, mutta vastaavasti myös alaspäin huonoina aikoina. Työntekijät ja yhtiö eivät olekaan toistensa vastustajia vaan samassa veneessä.

Hyvin rakennettu tulospalkkaus toimii pitkälti samalla periaatteella korottaen palkkaa silloin kun se on ansaittua. Ja toistan vielä, että omistaja maksaa tulospalkkion mielellään. 

Huonona vuonna sekä tulospalkkio nollautuu toimien automaattisena kustannusten joustoeränä, joka vastustaa hieman tuloksen romahdusta, vaikka ei tietenkään voi sitä estääkään eikä siirrä omistajan riskiä työntekijälle lainkaan. 

Se, kumpi sitouttaa enemmän, lahjaksi saadun osakkeen tuotto vai vuosittainen kannustinpalkkio riippuu määrästä ja jonkin verran myös työntekijän ajattelutavasta. Olen periaatteessa henkilökunnalle ja johdolle lahjoitettuja osakkeita vastaan, koska se liudentaa omistaja-arvoa. Johdolta on kohtuullista odottaa riittävää sitoutumista ostaa yrityksen osakkeita omalla rahallaan merkittävässä määrin. Työntekijöiden kannalta osakkeiden jakaminen kannustepalkkioina voisi olla pedagoninen vaikutus? 

1
+1
0
-1
1
0
31.1.2022, 16:40
+808
Liittynyt:
2.11.2018, 12:56
Viestejä:
1146

Teknokraatti kirjoitti:

Olen periaatteessa henkilökunnalle ja johdolle lahjoitettuja osakkeita vastaan, koska se liudentaa omistaja-arvoa.

Osakkeet voidaan ostaa markkinoilta. Liudennusta ei tapahdu. Voidaan käyttää myös henkilöstörahastoa tms.

Jos tänä vuonna saa 1000 € osakepalkan ja sen arvo on 2000 € muutaman vuoden päästä, se kannustaa pitämään koneet pyörimässä. Jos osakepalkkaa saa joka vuosi, pitkäaikaiselle työntekijälle kertyy iso potti, kunhan sitä ei myy. Se on myös pitkäaikaissäästämistä ja puskuria siltä varalta, että tulee lomautuksia tai irtisanominen.

2
+1
0
-1
2
0
31.1.2022, 18:36
+2546
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
1766

AvoidBetfair kirjoitti:

Brunein sulttaani kirjoitti:Varsinkaan, jos duunarin keskiliksa pyörii jo 70-80ke välissä.

Ei ne duunarien keskipalkat ihan noin suuret sentään ole.

Ei tuo Brunein sulttaanin heitto kauaksi kuitenkaan jäänyt. Paperimeihen keskipalkka on 5400 euroa / kk eli 64800 euroa / vuosi.

https://tyopaikat.oikotie.fi/palkkavertailu/Paperimies

Yksi ongelma toimitusvarmuuteen on AKT, joka menee tukilakkoon aina kun psytyy. Vaikka sairaanhoitajia tukeakseen. Paperimies (tai muu ammattiryhmä) ei tietenkään AKT:n tukilakoile suoraan voi mitään. Mutta se AKT:n lakkoilu näkyy työpaikan tehtaan toimitusvarmuudessa ja kannattavuudessa. Tässä AY pomojen tulisi kyllä käydä keskinäistä keskustelua asiasta ja laittaa AKT aisoihin.

4
+1
0
-1
4
0
31.1.2022, 19:22
+2102
Liittynyt:
25.6.2014, 10:25
Viestejä:
1706

Tinggeli kirjoitti:

Paperimeihen keskipalkka on 5400 euroa / kk eli 64800 euroa / vuosi.

https://tyopaikat.oikotie.fi/palkkavertailu/Paperimies

Ottamatta kantaa siihen onko summa oikein vai ei, niin en usko että Oikotien palkkavertailu on hirveän luotettava lähde.

0
+1
0
-1
0
0
31.1.2022, 19:44
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Paperista on markkinoilla pulaa, kysyntä kovaa ja hintataso nouseva. Sellun hinnasta puhumattakaan. Nyt jos koskaan ei ay-liikkeellä ole mitään syytä antaa periksi.

Vastuulliset paperimiehet tyytyisivät alle inflaation oleviin indeksikorotuksiin. Mutta työnantaja mieluummin lähtee ideologiselle ristiretkelle ay-liikettä vastaan.

Lakko maksaa arvioiden mukaan yli 20 miljoonaa per viikko työnantajalle. Kilpailijat ajaa täysillä ja aika kertoo kuinka monta asiakasta vie mukanaan.

0
+1
1
-1
0
1
31.1.2022, 19:50
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

von Fyrckendahl kirjoitti:

Jos tänä vuonna saa 1000 € osakepalkan ja sen arvo on 2000 € muutaman vuoden päästä, se kannustaa pitämään koneet pyörimässä. Jos osakepalkkaa saa joka vuosi, pitkäaikaiselle työntekijälle kertyy iso potti, kunhan sitä ei myy. Se on myös pitkäaikaissäästämistä ja puskuria siltä varalta, että tulee lomautuksia tai irtisanominen.

Juuri tätä tarkoitin pedagogisella vaikutuksella työntekijöihin, jonka vuoksi olin valmis hyväksymään henkilökunnan osakepalkkiot. Johdon odotan ymmärtävän asian jo muutenkin. 

2
+1
0
-1
2
0
31.1.2022, 20:07
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

AvoidBetfair kirjoitti:

Paperista on markkinoilla pulaa, kysyntä kovaa ja hintataso nouseva. Sellun hinnasta puhumattakaan. Nyt jos koskaan ei ay-liikkeellä ole mitään syytä antaa periksi.

Vastuulliset paperimiehet tyytyisivät alle inflaation oleviin indeksikorotuksiin. Mutta työnantaja mieluummin lähtee ideologiselle ristiretkelle ay-liikettä vastaan.

Lakko maksaa arvioiden mukaan yli 20 miljoonaa per viikko työnantajalle. Kilpailijat ajaa täysillä ja aika kertoo kuinka monta asiakasta vie mukanaan.

Tässä on nyt joku ristiriita? Jos kerran AY-liikkeellä (jonka oletan edustavan työntekijän etua) ei ole mitään syytä antaa periksi, miksi kannat huolta ideologisten ristiretkien työnantajalle aiheutuvista tuhoista? 

Lakon tarkoituskin on aiheuttaa tuhoa, joten aivan kuten itsekin yllä sanot, lakkoilun voidaan katsoa onnistuneen sitä paremmin mitä enemmän tuhoa on onnistuttu aiheuttamaan omalla työpaikalla. AKT:sta puhuttaessa tosin onnistumisen kriteeristö täyttyy aivan kenen tahansa työpaikalla aiheutettu tuhon nojalla. 

----------------

Jos paperimiehet olisivat vastuullisia, he eivät olisi kädet syvällä sellunkeittäjien, biodieselin tislaajien, sähkön ja kaukolämmön jakelijoiden ja muiden tuottavaa työtä tekevien taskuilla. Minä tunnistan ideologisen ristiretken tunnusmerkistön siinä, että Paperiliitolle EI KELPAA se, että jokaiselle maksettaisiin ansionsa mukaan. Nähdäkseni nyt lakkoillaan sen puolesta, että paperimiehille pitäisi maksaa muiden tienaamasta tulosta enemmän kuin he ansaitsevat? 

5
+1
0
-1
5
0
31.1.2022, 20:21
+341
Liittynyt:
2.6.2020, 19:40
Viestejä:
361

Eikös motiivina voisi ihan yhtä hyvin olla paperimiesten tasavertaisuus? Että paperimies yksikössä X tienaa peruspalkkaa saman verran kuin yksikössä Y, vaikka yksikkö Y tekisikin parempaa tulosta.

Jos liitto sallisi yksikkökohtaisen palkkauksen, se heikentäisi kannustimia alkaa paperimieheksi, sillä jos ainoa lähellä oleva yksikkö on se huonosti palkattu -> vähemmän liiton jäseniä.

0
+1
0
-1
0
0
31.1.2022, 20:37
+9
Liittynyt:
3.4.2019, 22:05
Viestejä:
12

Vaan kun tässä ei ole kysymys tämän hetken tilanteesta tai siitä mitä sellu tai paperi tällä hetkellä maksaa. UPM haluaa tehdä käynnissä olevilla koneillaan niin pitkään voittoa kuin mahdollista ja nyt tarjotaan mahdollisuutta tarttua viimeiseen oljen korteen. Se on nyt paperiduunarista kiinni, suljetaanko parhaat koneet Suomesta vai vanhemmat koneet Saksasta ensin. Minusta se on ideologista tyhmyyttä, jos ei toimialakohtaisia sopimuksia suostuta tekemään ja ajetaan linja-auto liiton johdolla jyrkänteeltä alas. Mainittakoon nyt että kilpailukikyyn vaikuttaa tietenkin moni muukin tekijä, mutta avut esim. nykyhallitukselta veron korotuksineen ovat aika heikot. Suomalainen duunari on viimeinen jota nykyhallitus ajattelee. Nyt ollaan duunarin kukkarolla ja se on tosi. Enemmän töitä samalla palkalla tai vähemmän palkkaa. Ensisijaisesti olen pahoillani Kaukaan paperikoneen työntekijöiden kohtalosta, jos mitään ei tehdä.

Miksi muuten saha- ja vaneriteollisuudessa suostuttiin toimialakohtaisiin sopimuksiin? Ne eroavat vähintään yhtä paljon liiketoimintoina kuin biopolttoaineiden valmistus ja paperin valmistus, joita P.liitto yrittää nyt väkisin tunkea samaan sopimukseen.

Tuo arvioni palkoista perustuu omien yläastekavereideni kertomuksiin yli 80te palkoista muutamalla ylityötunnilla. Raskasta hommaa ja paska palkka, kuulemma.

2
+1
0
-1
2
0
31.1.2022, 20:56
+2546
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
1766

hauturi kirjoitti:

Tinggeli kirjoitti:

Paperimeihen keskipalkka on 5400 euroa / kk eli 64800 euroa / vuosi.

https://tyopaikat.oikotie.fi/palkkavertailu/Paperimies

Ottamatta kantaa siihen onko summa oikein vai ei, niin en usko että Oikotien palkkavertailu on hirveän luotettava lähde.

Sain saman tuloksen muutamasta muustakin lähteestä. Esim. IL:n uutisessa 1,5 vuoden takaa (vain yksi lähde, muitakin oli) oli lähes sama summa (5100) ja IL:n jutusssa oli linkki Metsäteollisuuden palkkatilastoon johon uutinen perustui. Koska Metsäteollisuus ry oli poistanut ko. tilaston sivuiltaan, en linkittänyt tähän IL:n uutista vaan Oikotien sivun, jossa oli vastaavat luvut. Eli jonkin verran tein työtä tarkistaakseni luvut ja ymmärrän huolesi tietolähteen luotettavuuteen smiley

Tilastokeskuksen sivuilta tietoa on vähän hankala löytää, kun en tiedä ihan tarkkaa ammattinimikettä. Lisäksi pitäisi tietää ovatko kaikki kk-palkalla vai tuntipalkalla.Varmaan suurin osa on tuntipalkalla.

2
+1
0
-1
2
0
31.1.2022, 20:53
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Teknokraatti kirjoitti:

AvoidBetfair kirjoitti:

Paperista on markkinoilla pulaa, kysyntä kovaa ja hintataso nouseva. Sellun hinnasta puhumattakaan. Nyt jos koskaan ei ay-liikkeellä ole mitään syytä antaa periksi.

Vastuulliset paperimiehet tyytyisivät alle inflaation oleviin indeksikorotuksiin. Mutta työnantaja mieluummin lähtee ideologiselle ristiretkelle ay-liikettä vastaan.

Lakko maksaa arvioiden mukaan yli 20 miljoonaa per viikko työnantajalle. Kilpailijat ajaa täysillä ja aika kertoo kuinka monta asiakasta vie mukanaan.

Tässä on nyt joku ristiriita? Jos kerran AY-liikkeellä (jonka oletan edustavan työntekijän etua) ei ole mitään syytä antaa periksi, miksi kannat huolta ideologisten ristiretkien työnantajalle aiheutuvista tuhoista? 

Lakon tarkoituskin on aiheuttaa tuhoa, joten aivan kuten itsekin yllä sanot, lakkoilun voidaan katsoa onnistuneen sitä paremmin mitä enemmän tuhoa on onnistuttu aiheuttamaan omalla työpaikalla. AKT:sta puhuttaessa tosin onnistumisen kriteeristö täyttyy aivan kenen tahansa työpaikalla aiheutettu tuhon nojalla. 

----------------

Jos paperimiehet olisivat vastuullisia, he eivät olisi kädet syvällä sellunkeittäjien, biodieselin tislaajien, sähkön ja kaukolämmön jakelijoiden ja muiden tuottavaa työtä tekevien taskuilla. Minä tunnistan ideologisen ristiretken tunnusmerkistön siinä, että Paperiliitolle EI KELPAA se, että jokaiselle maksettaisiin ansionsa mukaan. Nähdäkseni nyt lakkoillaan sen puolesta, että paperimiehille pitäisi maksaa muiden tienaamasta tulosta enemmän kuin he ansaitsevat? 

Yritin vihjata että yrityksen pelikirja muutoksen saamiseen saattaa tulla kovin kalliiksi, molemmille osapuolille. Parempiakin tapoja olisi...

Mielestäni asioista pitää sopia, eikä suostua sanelupolitiikkaan. Juuri tästä ay-liike on vuosia varoitellut että "paikallinen sopiminen" on vain korulause työnantajan sanelupolitiikalle, ja kappas vain, niin se tuli todeksi kun Upm ilmoitti 1.1 työt jatkuvat heidän ehdoillaan jotka myös ovat merkittävästi heikommat.

Jos tähän suostutaan niin Suomen alasajo kehitysmaaksi on alkanut.

Nyt täällä moni it-insinööri hihittelee mielessään että ei kosketa meikäläistä, mutta siellä on Intiassa miljoona it-inssiä valmiina tekemään työt halvemmalla.

Jos jokaiselle maksettaisiin ansionsa mukaan, moni johtaja nauttisi nollapalkkaa ja toiset kuten UMTS kaupoissa ruvettyneet olisivat miljardeja velkaa.

Ai ei käy? Niin vähän arvelinkin.

0
+1
5
-1
0
5
31.1.2022, 21:03
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

aliisan_avaimet kirjoitti:

Jos liitto sallisi yksikkökohtaisen palkkauksen, se heikentäisi kannustimia alkaa paperimieheksi, sillä jos ainoa lähellä oleva yksikkö on se huonosti palkattu -> vähemmän liiton jäseniä.

Tässähän se jutun juoni piileekin, eli ay-liikkeen vallan murentaminen.

Nyt sitten ajetaan ay-liike nurkkaan eli sen on pakko taistella vastaan kaikella voimallaan tai painaa itsetuho-nappia.

Oppikirjaesimerkki huonosta johtamisesta.

1
+1
4
-1
1
4
31.1.2022, 21:12
+2546
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
1766

AvoidBetfair kirjoitti:

Nyt täällä moni it-insinööri hihittelee mielessään että ei kosketa meikäläistä, mutta siellä on Intiassa miljoona it-inssiä valmiina tekemään työt halvemmalla.

Miten niin ei kosketa. Tämähän on jo 20 vuotta sitten tapahtunut. Mm Nokia ja moni IT talo on jo ulkoistanut softan tekemisen Intiaan. Lisäksi kaikki call centerit jne.on ulkomailla (Irlanti, Intia jne).

Minkäkin olen vetänyt Nokia aikanani softaprojektia, joka tehtiin Intiasa. Vuosi oli 2001. Rautaprojektia vetäessäni elektroniikkatuotantokin vietiin Kiinan joskus 15-20 vuotta sitten Sanminan (tai sen edeltäjän) viemänä.

AvoidBetfair kirjoitti:

Jos jokaiselle maksettaisiin ansionsa mukaan, moni johtaja nauttisi nollapalkkaa ja toiset kuten UMTS kaupoissa ruvettyneet olisivat miljardeja velkaa.

Ai ei käy? Niin vähän arvelinkin.

Mun mielestä jokaiselle pitäisi maksaa ansion mukaan. Näin olen aina tämän mieltänyt. Muiden palkat eivät kiinnosta, kunhan minulle maksetaan ansioni mukaan eikä jonkun kollektiivin taulukon määräämänä. Olen ollut hyvin tyytyväinen aikanaan palkkatyöläisenä palkkakehitykseeni.

3
+1
0
-1
3
0
31.1.2022, 21:15

Sarkasmi ei taida olla vahvin lajisi.

Tinggeli kirjoitti:
AvoidBetfair kirjoitti:

Jos jokaiselle maksettaisiin ansionsa mukaan, moni johtaja nauttisi nollapalkkaa ja toiset kuten UMTS kaupoissa ruvettyneet olisivat miljardeja velkaa.

Ai ei käy? Niin vähän arvelinkin.

Mun mielestä jokaiselle pitäisi maksaa ansion mukaan. Näin olen aina tämän mieltänyt. Muiden palkat eivät kiinnosta, kunhan minulle maksetaan ansioni mukaan eikä jonkun kollektiivin taulukon määräämänä. Olen ollut hyvin tyytyväinen aikanaan palkkatyöläisenä palkkakehitykseeni.

Ylipalkatut ovat harvoin firmoissa lattiatasolla duunissa.

0
+1
4
-1
0
4
31.1.2022, 22:34
+111
Liittynyt:
29.1.2020, 20:35
Viestejä:
105

AvoidBetfair kirjoitti:

Tässähän se jutun juoni piileekin, eli ay-liikkeen vallan murentaminen.

Nyt sitten ajetaan ay-liike nurkkaan eli sen on pakko taistella vastaan kaikella voimallaan tai painaa itsetuho-nappia.

Oppikirjaesimerkki huonosta johtamisesta.

”Itselläni on edelleen koko neuvotteluprosessista hyvä mieli. Voimme olla tyytyväisiä niihin puitteisiin, jotka sopimus antaa”, pääluottamushenkilö Merisalo sanoo.

https://www.upm.com/fi/uusisopimisenmalli/artikkelit/liiketoimintatasoll...

3
+1
0
-1
3
0
31.1.2022, 23:27
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Hantta kirjoitti:

Paperiliitto olisi valmis neuvottelemaan, UPM ei suostu istumaan edes neuvottelupöytään.

Kovasti maalataan duunarin syyksi, vaikka firma itse pelaa kovaa peliä Bostonissa.

Uudet sulkemiset alkanee pian.

0
+1
3
-1
0
3
31.1.2022, 23:48
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Brunein sulttaani kirjoitti:

Vaan kun tässä ei ole kysymys tämän hetken tilanteesta tai siitä mitä sellu tai paperi tällä hetkellä maksaa. UPM haluaa tehdä käynnissä olevilla koneillaan niin pitkään voittoa kuin mahdollista ja nyt tarjotaan mahdollisuutta tarttua viimeiseen oljen korteen. Se on nyt paperiduunarista kiinni, suljetaanko parhaat koneet Suomesta vai vanhemmat koneet Saksasta ensin. Minusta se on ideologista tyhmyyttä, jos ei toimialakohtaisia sopimuksia suostuta tekemään ja ajetaan linja-auto liiton johdolla jyrkänteeltä alas. Mainittakoon nyt että kilpailukikyyn vaikuttaa tietenkin moni muukin tekijä, mutta avut esim. nykyhallitukselta veron korotuksineen ovat aika heikot. Suomalainen duunari on viimeinen jota nykyhallitus ajattelee. Nyt ollaan duunarin kukkarolla ja se on tosi. Enemmän töitä samalla palkalla tai vähemmän palkkaa. Ensisijaisesti olen pahoillani Kaukaan paperikoneen työntekijöiden kohtalosta, jos mitään ei tehdä.

Miksi muuten saha- ja vaneriteollisuudessa suostuttiin toimialakohtaisiin sopimuksiin? Ne eroavat vähintään yhtä paljon liiketoimintoina kuin biopolttoaineiden valmistus ja paperin valmistus, joita P.liitto yrittää nyt väkisin tunkea samaan sopimukseen.

Tuo arvioni palkoista perustuu omien yläastekavereideni kertomuksiin yli 80te palkoista muutamalla ylityötunnilla. Raskasta hommaa ja paska palkka, kuulemma.

Kun ylitöillä (tarvitaan vähän enemmän kuin muutama ylityötunti) tehtyä vuosipalkkaa tullaan kertomaan absoluuttisena totuutena alan yleisestä palkkatasosta, katoaa muiltakin jutuilta pohja kun oma tietämättömyys tuli ilmi.

Jos käytössä olevilla koneilla olisi tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon voittoa mahdollisimman pitkään, nykyinen valittu strategia vaikuttaa olevan huonoin mahdollinen.

Joko todellinen syy on aivan toinen, tai sitten yritetään maailmanennätystä huonossa johtamisessa.

1
+1
0
-1
1
0
31.1.2022, 23:56
0
Liittynyt:
31.1.2022, 07:28
Viestejä:
2

Niin kuin Myllykoski Oyn Björnbergit tienasivat yrityksensä myynnillä ump:lle yli 60M€ ja samassa kaupassa suomalaispankit kärsivät 400M€ tappiot..Herrat saavat tehdä mitä haluavat.

0
+1
0
-1
0
0
1.2.2022, 00:09
+8523
Liittynyt:
16.12.2013, 13:48
Viestejä:
5554

En ollut tästä käsittääkseni kuullut ennen kuin kirjoitin kolumnin. Olikohan tämä uutinen vai vanhan kertausta?

Neuvottelut ovat muuten aina iloisesti jumissa, kun niitä aletaan käydä julkisuudessa.

5
+1
0
-1
5
0
1.2.2022, 00:33
+1150
Liittynyt:
14.7.2016, 14:27
Viestejä:
1497

Kyllähän Suomesta ne koneet suljetaan. Kaikki tämä maksaa kerrannaisvaikutuksineen aivan vitusti Suomelle. Kuka haluaa investoida jos toimintavarmuus on tätä luokkaa. Paperimiehet taas ulvoo kun tehdas menee kiinni. Voivat sitten kiitellä ay pomoja.

7
+1
0
-1
7
0
1.2.2022, 01:07
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

AvoidBetfair kirjoitti:

Yritin vihjata että yrityksen pelikirja muutoksen saamiseen saattaa tulla kovin kalliiksi, molemmille osapuolille. Parempiakin tapoja olisi...Mielestäni asioista pitää sopia, eikä suostua sanelupolitiikkaan. Juuri tästä ay-liike on vuosia varoitellut että "paikallinen sopiminen" on vain korulause työnantajan sanelupolitiikalle

...

Ai ei käy? Niin vähän arvelinkin.

Ymmärrän kyllä, että haluat neuvoa yhtiötä perääntymään työnantajan ja työntekijän yhteiseen etuun vedoten. Mutta olen eri mieltä yrityksestäsi monopolisoida jyrkkä neuvottelutaktiikka kummallekaan puolelle koska molemmat osapuolet ovat ilmaisseet reunaehtoja joista eivät ole valmiita tinkimään. Voimme olla eri mieltä siitä kenen olisi kohtuullista joustaa ja minkä verran, mutta ehdottomien vaatimusten esittäjiä on nyt kummallakin puolen neuvottelupöytää vaikka kaikki eivät sitä haluakaan myöntää.

Paikallisen sopimisen piirissä olen ollut pian 40 vuotta. Olen tyytyväinen palkkaani joten älä viitsi opettaa sorsaa uimaan. Kuulun sekä alani ammattiliittoon että kirkkoon maallikkojäsenenä vailla vakaumusta, koska sovinnainen harmaapukuinen mies tekee niin, mutta jokaista lakkoa vastaan olen äänestänyt liiton sisäisesti ja työni olen tehnyt julkisesti ja piilottelematta. Erottakoot liitosta jos vanhanaikainen ammattietiikka ei heille sovi. Minulla on suurempi lojaliteetti työkavereitani, työnantajaani ja asiakkaitamme kuin kasvotonta ammattiliittoa kohtaan, joten minä en lakkoile.

Olen mielestäni saanut kohtuullisen korvauksen työstäni, jonka tuloksista työnantajani on laskuttanut loppuelämäni palkan moninkertaisena jo vuosia sitten. Pidän tätä kohtuulkisena jakosuhteena, koska riskit niissä hankkeissa olivat työnantajallani ja minä sain vain keskittyä täydellä palkalla siihen mikä on mielenkiintoista riippumatta siitä onnistuuko hanke vai ei. On teknokraatin unelma leikkiä maailman uusimmilla teknoleluilla täydellä palkalla. Jos sattuu syntymään jotain hyödyllistä, niin bonukset päälle muiden kantaessa yritysriskin.

Sen verran monta vuosikymmentä olen hoitanut tiukkoja neuvotteluita kilpailijoiden ja asiakkaiden kanssa, että olen oppinut jättämään vastapuolelleni itsekunnioituksen ja kunnioittanut häntä myös aidosti itse, jos hän suinkin jättää siihen mahdollisuuden. Vastapuolen nolaamisella ei saavuta mitään kestävää, joten joskus joutuu rakentamaan semi-kunniallisen kasvot säästävän perääntymistien joko itselleen tai vastapuolelle, kun ammukset ovat lopussa. Enkä sano kumpi se osapuoli tässä on, vaan kerron yleisenä elämänohjeena, että saaressa asuvan ei kannata polttaa siltoja.

UPM haluaa viisi sopimusta, paperiliitto yhden, kumpikin syistä jotka on kerrottu jo monta kertaa. 1 - 5 sopimuksen skaalasta pitää löytyä kompromissi, jonka UPM voi esittää päänavauksena kohtuullisempaan ja oikeudenmukaisempaan tulevaisuuteen, jossa tulo määräytyy entistä tarkemmin oman (yksikön) tuloksen pohjalta ja jonka toisaalta Paperiliitto voi esittää torjuntavoittona. Minulle ihan sama mikä numero valitaan, mutta parhaat kandidaatit ovat skaalassa 2 - 4, koska ääripäissä joku menettää kasvonsa mikä on vaarassa johtaa irtokanuunaan kannella. Jos tilanne käy jollekin osapuolelle epätoivoiseksi, se voi johtaa epätoivoisiin tekoihin, joita muut joutuvat katumaan.

3
+1
0
-1
3
0
1.2.2022, 01:10
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Artsipappa kirjoitti:

Kyllähän Suomesta ne koneet suljetaan. Kaikki tämä maksaa kerrannaisvaikutuksineen aivan vitusti Suomelle. Kuka haluaa investoida jos toimintavarmuus on tätä luokkaa. Paperimiehet taas ulvoo kun tehdas menee kiinni. Voivat sitten kiitellä ay pomoja.

Suomen etu ei kiinnosta ketään, tervetuloa vuoteen 2022.

Poliittinen johto tähtää eu-hyvävelisuojatyöpaikkaan, virkamies-eliitti porsastelee suojaduuneissaan ja duunarille tarjotaan keppiä ja maksajan osaa.

Samalla vuodetaan valtavat summat rahaa valtion budjetissa ties mihin turhuuteen, verot maailmanennätys-luokkaa ja ostovoima olematon.

Tälläisessä tilanteessa ilmaiset työtunnit olisivat parodiahorisontin ylittämistä.

0
+1
2
-1
0
2
1.2.2022, 01:24
-262
Liittynyt:
1.1.2021, 18:46
Viestejä:
68

Teknokraatti kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, että haluat neuvoa yhtiötä perääntymään työnantajan ja työntekijän yhteiseen etuun vedoten. Mutta olen eri mieltä yrityksestäsi monopolisoida jyrkkä neuvottelutaktiikka kummallekaan puolelle koska molemmat osapuolet ovat ilmaisseet reunaehtoja joista eivät ole valmiita tinkimään. Voimme olla eri mieltä siitä kenen olisi kohtuullista joustaa ja minkä verran, mutta ehdottomien vaatimusten esittäjiä on nyt kummallakin puolen neuvottelupöytää vaikka kaikki eivät sitä haluakaan myöntää.

Itse kun luulin jo kertoneeni kummalla puolella pöytää sitä neuvotteluhalukkuutta olisi.

Mutta lähinnä olin sitä mieltä että ne 2 miestä korkeimmalla on se suurin syypää miksi tähän tilanteeseen on edes ajauduttu.

Joku toinen duo olisi hoitanut nämä asiat paljon tyylikkäämmin. Mutta sitä niittää, mitä kylvää.

17 kvartaalia putkeen parempaa tulosta ja kertaakaan ei tekijöitä edes kiitetty. Duunari on vain pakollinen paha.

0
+1
1
-1
0
1
1.2.2022, 01:29
+9
Liittynyt:
3.4.2019, 22:05
Viestejä:
12

Jos UPM:n johto on yhtään ajantasalla, niin odottelen tässä parin päivän sisällä ilmoitusta työsulusta lakossa oleville tehtaille. AKT:n ahtaajapojat (ja tytöt) kun ilmoittivat aloittavansa lakon samoihin aikoihin, kun Paperiliiton lakko loppuu. Eipä taida olla paljon järkeä starttailla tehtaita, jos tavaraa ei saa satamasta eteenpäin.

0
+1
0
-1
0
0
1.2.2022, 03:17
+9
Liittynyt:
3.4.2019, 22:05
Viestejä:
12

Aki Pyysing kirjoitti:

En ollut tästä käsittääkseni kuullut ennen kuin kirjoitin kolumnin. Olikohan tämä uutinen vai vanhan kertausta?

UPM’n neuvottelijoilla on mandaatti neuvotella siitä, että paperikoneita ei lopeteta sopimuskauden aikana.@Paperiliitto’n @petri_vanhala, ja tehdasluotot @joukoaitonurmi johdolla sanovat ”ei kiinnosta, ei ole mitään väliä”. Aika kuluu. Kenen etu, onko päätös jäsenten? https://t.co/fPRxb3WHxZ

— JussiPesonen (@jussipesonenUPM) January 31, 2022

Neuvottelut ovat muuten aina iloisesti jumissa, kun niitä aletaan käydä julkisuudessa.

Kyllä tämä on ollut tiskillä koko ajan, ainakin nyt joulukuusta asti. Vähän kuin kunta-alalla, lupaillaan ettei viiteen vuoteen voi irtisanoa ketään kuntaliitosten jälkeen. Aikamoista lepsuilua. Pidin kuitenkin Jussia ja Björniä piin kovina kapitalisteina. Ajavatkohan firman etua alkuunkaan? Täysin paperiliiton talutusnuorassa molemmat.

0
+1
0
-1
0
0
1.2.2022, 09:18
+27
Liittynyt:
18.2.2016, 10:41
Viestejä:
21

Muistuttaisin tässä kaikille näkökannasta riippumatta medialukutaitoa ja ymmärrystä, että propaganda sota on molemmilta puolilta tällä hetkellä todella rajua.

- UPM ei ole omalta puoleltaan ilmoittanut minkään haluamansa 5 liiketoimiala sopimuksen alustavia ehtoja ennen kuin pääsevät neuvottelupöytään, täten Paperiliiton 100h vuosittaisen työtunnin lisäys on ihan täysin propagandaa.

- Pesonen on kertonut että vuosiansiotasot eivät laske. Tässä ei mainita kuitenkaan sitä, että heillä on tarkoituksena nostaa työtuntien määrää jolla saavutetaan nuo vuosiansiotasot.

Koneiden kunto yhdistettynä niiden kokoon vaikuttaa vain osittain siihen mikä kone suljetaan. Suomessa koneita on suljettu, koska saksassa tehtaan sulkemisen kustannukset ovat moninkertaiset suomeen verrattuna. Esimerkiksi työntekijän saama palkka irtisanomisesta riippuu työvuosista. Suomessa tuo määrä on kiinteä 6kk, mutta Saksassa esimerkiksi 20v töitä tehnyt paperimies saa vähintään 10kk palkan. Tämän vähimmäis määrän päälle saksan ammattiyhdistys vielä neuvottelee kertoimen päälle, joka on ollut välillä 1.5 - 2 metsäteollisuudessa. Tällöin työntekijä voi mahdollisesti saada täyttä palkkaa sen verran kuukausia kuin on ollut yrityksessä töissä (https://www.iamexpat.de/career/working-in-germany/workplace-conflicts-lo...).

Mikä puolestaan pitää Suomessa paperikoneita on se, että Suomi tuottaa pääosin kaiken "tuoreesta" paperista eurooppaan. Paperia voidaan käyttää useampia kertoja kierrätyksen avulla paperintuotannossa, mutta jos Suomesta suljettaisiin kaikki tehtaat, loppuisi eruoopasta kapasiteetti tuottaa uutta tuoretta paperia ja esimerkiksi lakon pitkittyessä tämä tulee aiheuttamaan tuotanto ongelmia kaikissa jäljellä olevissa euroopan tehtaissa vähintään tuotanto kustannusten nousuna.

Paperin valmistus SC ja LWC paperikoneilla on erittäin paljon energiaa syövä prosessi, koska sellua ei käytetä paperin valmistuksessa kuin muutamia prosentteja ja suurimmaksi osaksi paperi koostuu hierteestä. Kuidun hiertäminen vie useita kymmeniä megawatteja per konelinja, joten nykyinen varsinkin keski-euroopassa oleva energia kriisi osuu suomen paperitehtaita enemmän euroopan paperitehtaisiin. Suomessa Olkiluoto 3:n ylösajo on vaikuttanut suomen sähkön futuuri hintoihin ja täten tulevaisuuden halvempi sähkön hinta antaa houkuttelevamman ympäristön paperin tuotannolle.

Suomen paperitehtaiden tilannetta puolestaan rasittaa logistiikka kustannukset, jotka tiedetään että nykyisen hallituksen varsinkin vaikuttaneen näihin todella paljon. Tämä ohjaa suomessa paperikoneita liipaisimen alle sen pohjalta, kuinka isot logistiset kustannukset ovat suhteessa toisiin tehtaisiin suomessa.

1
+1
0
-1
1
0
1.2.2022, 10:32
+795
Liittynyt:
29.1.2020, 17:54
Viestejä:
429

AvoidBetfair kirjoitti:

Teknokraatti kirjoitti:

Ymmärrän kyllä, että haluat neuvoa yhtiötä perääntymään työnantajan ja työntekijän yhteiseen etuun vedoten. Mutta olen eri mieltä yrityksestäsi monopolisoida jyrkkä neuvottelutaktiikka kummallekaan puolelle koska molemmat osapuolet ovat ilmaisseet reunaehtoja joista eivät ole valmiita tinkimään. Voimme olla eri mieltä siitä kenen olisi kohtuullista joustaa ja minkä verran, mutta ehdottomien vaatimusten esittäjiä on nyt kummallakin puolen neuvottelupöytää vaikka kaikki eivät sitä haluakaan myöntää.

Itse kun luulin jo kertoneeni kummalla puolella pöytää sitä neuvotteluhalukkuutta olisi.

Mutta lähinnä olin sitä mieltä että ne 2 miestä korkeimmalla on se suurin syypää miksi tähän tilanteeseen on edes ajauduttu.

Olet toki kertonut oman kantasi varsin selvästi, mutta muualta saamani tiedon valossa en voi uskoa sinua ellet pysty nimeämään kuka on tuo toinen mies Paperiliiton mies Vanhalan lisäksi?

Paperiliittoahan sinä tietenkin tarkoitit, koska se on esittänyt kategorisen vaatimuksen vain yhdestä sopimuksesta ennen kuin neuvotteluja voidaan edes aloittaa, eikö niin? 

Ellet näe tätä toista näkökulmaa, yrität edelleen monopolisoida ehdottomat vaatimukset vain yhdelle neuvotteluosapuolelle. Julkisesti saatavan tiedon valossa se ei ole totta. 

1
+1
0
-1
1
0
1.2.2022, 10:26
+2546
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
1766

AvoidBetfair kirjoitti:

Paperiliitto olisi valmis neuvottelemaan, UPM ei suostu istumaan edes neuvottelupöytään.

Kovasti maalataan duunarin syyksi, vaikka firma itse pelaa kovaa peliä Bostonissa.

Kiistassa on aina kaksi osapuolta.

  1. UPM ei suostu neuvottelemaan Paperiliiton kanssa yrityskohtaista sopimusta vaan monialayhtiönä haluaa toimialakohtaisen sopimuksen. Muuusta se ei siis suostu neuvottelemaan.
  2. Paperiliitto taas haluaa yhtiökohtaisen sopimuksen eikä suostu edes neuvottelemaan toimialakohtaisesta sopimuksesta.

Minä näen tämän ulkopuolisena (joskin UPM:n pienomistajana) tilanteena, jossa nimenomaan paperiliitto pelaa kovaa peliä Bostonissa.Kiistan osapuolet toki näkevät aina vastapuolen pelaamassa kovaa peliä.

Ymmärrän kyllä täysin kummankin osapuolen poteroon linnoittautumisen syyt. UPM ajaa yhtiön lakisääteistä etua. Että sillä on mahdollisuuksia investoida, maksaa palkkoja ja tehdä voittoa omistajilleen. Paperiliiton osalta syynä on taas valta-aseman ylläpito. Oikeastaan juurisyy on paperiliiton johtajien oma valta-asema ja kuukausipalkka eli se kuuluisa hillotolppa. Nämä ovat vaarassa jos neuvotellaan toimialakohtainen sopimus ja siksi laitetaan työtaistelu päälle ja selitetän jäsenistölle silmät pyöreinä osatotuuksia. Kuihtuva toimiala = kuihtuva valta-asema ja hillotolppa. Kun UPM:n ei yrityksena kuihdu kun muut toimialat kasvavat, niin kuihtuvan toimialan Paperiliiton kannttaa tehdä mielummin yhtiökohtainen sopimus, niin liiton johtajat saavat pidettyä valta-aseman ja hillotolpan. Olkaa siis solidaarisia johtajillenne ja lakkoilkaa heidän aseman puolesta.

AvoidBetfair kirjoitti:

Kun ylitöillä (tarvitaan vähän enemmän kuin muutama ylityötunti) tehtyä vuosipalkkaa tullaan kertomaan absoluuttisena totuutena alan yleisestä palkkatasosta, katoaa muiltakin jutuilta pohja kun oma tietämättömyys tuli ilmi.

Kun mulla on ollut ylempänä toimihenkilönä aina kokonaispalkkaus jossa ylitöitä ei makseta (ja työaika vapaa) ja projektit tulee saada tehtyä ajallaan, en jaksa kovin paljon kuunnella nillitystä joistakin ylitöistä. Varsinkin kun palkkataso on sellainen, jolla pääsee Suomessa ylimpään neljännekseen. Ja on korkeampi kuin yleisesti on ylemmän toimihenkilön kokonaispalkkauksessa saama korvaus.Vaikka se paperikoneita suunnitelevan insinörin palkka. Insinöörien mediaanipalkka oli vuoden 2021 lokakuussa 4 200 euroa kuukaudessa ja keskiarvopalkka 4 483 euroa kuukaudessa (lahde Insinöörilehti). Vrt tätä paperimiesten palkkaan.

AvoidBetfair kirjoitti:

Joko todellinen syy on aivan toinen, tai sitten yritetään maailmanennätystä huonossa johtamisessa.

Mitä johtamista tarkoitat? Henkilöstön, tehtaan vai yrityksen?

4
+1
0
-1
4
0

Sivut