Olet täällä

Nokian Renkaat

Sivu:

Sivut

22.3.2022, 06:01
+412
Liittynyt:
8.3.2017, 08:40
Viestejä:
296

Itselleni melko poikkeuksellisesti aion lähitulevaisuudessa osallistua usean eri yrityksen boikotointiin. Sitä en vielä ole päättänyt kuuluuko NRE siihen joukkoon koska jonkin verran riittää ainakin toistaiseksi ymmärrystä sille että heidän tilanteensa on poikkeuksellisen hankala ainakin muutamassa viikossa ratkaistavaksi ja vaikka olisi jo tehty päätös hylätä koko tehdas Venäjällä niin voi olla että siitä oltaisiin toistaiseksi hiljaa mainehaitankin uhalla.

Useat Nokian nastat ovat alla olleet ja olleet poikkeuksetta myös hyvät renkaat. Viitisen vuotta sitten tosin päädyin sattumalta hankkimaan Nokialaiset itärajan tuolta puolen. Renkaat olivat halvat ja myös hyvät mutta syyskuussa ostetut renkaat oli merkintöjen mukaan jännästi valmistettu seuraavan vuoden tammi- tai helmikuussa..  

 

1
+1
0
-1
1
0
22.3.2022, 07:44
+439
Liittynyt:
26.11.2018, 18:55
Viestejä:
604

Mediassa huutelu ei ole oikea tapa käydä sotaa. Voisi sanoa, että sellainen on omien poliittisten pisteiden keräämistä ja palvelee lopulta enemmän Putinia. 

Yritysten kannattaa venäjältä lähteä, mutta se pitää tehdä siten että sillä ei hyödytetä venäläisiä. On myös huomioitava siellä toimivien suomalaisten turvallisuus, joka venäjän uusien lakien myötä on merkittävä riski kaikessa julkisessa puheessa.

1
+1
0
-1
1
0
22.3.2022, 08:03
+31
Liittynyt:
13.9.2016, 19:17
Viestejä:
39

TL kirjoitti:

Oma täysin subjektiivinen näkemykseni on että Nokian renkailla alkaa olemaan urpoilukiintiö täynnä. Ensin tuli testitulosten härski manipulointi ja nyt vielä tämä. Toki hankala tilanne kuten joku totesikin, mutta täysin itseaiheutettu. Ei tuotanto Venäjälle itsestään ole siirtynyt. Minun rengasmerkkini vaihtui jo edellisen ketkuilun jälkeen.

Nimimerkki kahta en alle laita, en Kiinalaisia enkä Nokialaisia.

 

Toki vielä pientä sisäpiirikauppaa noiden  päälle: 

https://yle.fi/uutiset/3-12265123

 

1
+1
0
-1
1
0
22.3.2022, 10:27
Käyttäjän Juha kuva
OP
+705
Liittynyt:
16.12.2013, 13:55
Viestejä:
1072

https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/uutinen/nokian-renkaiden-paivitys-uk...

"Kaikki Nokian Renkaiden raskaat renkaat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Kuorma-auto- ja linja-autonrenkaat suunnitellaan Suomessa ja tuotetaan EU:n alueella. Emme ota vastaan raskaiden renkaiden tilauksia Venäjältä.

Jatkamalla Venäjän henkilöautonrenkaiden tuotantoa Venäjällä haluamme varmistaa, että tehdasta operoi ja kontrolloi myös jatkossa Nokian Renkaat. Emme enää investoi Venäjän tuotantoon."

Tää NRE:n lynkkaus herättää vähän ristiriitaisia tuntoja. Toisaalla tuntuu et kaikki mahdolliset pakotteet ja haitat pitäisi langettaa Venäjälle, toisaalta taas tuntuu että joskus tälläiset ratkaisut voivat vaan olla parempi juttu. Fiilis voisi toki olla eri jos olisin shorttina osaketta, juuri nyt kyydissä vähän longia jotka arvailen myyväni vielä tänään.

Renkuloiden tulevaisuudessa on kyl hurja määrä erilaisia skenaarioita.
 

1
+1
0
-1
1
0
22.3.2022, 10:57
+2546
Liittynyt:
30.1.2020, 19:23
Viestejä:
1766

Juha kirjoitti:
Tää NRE:n lynkkaus herättää vähän ristiriitaisia tuntoja. Toisaalla tuntuu et kaikki mahdolliset pakotteet ja haitat pitäisi langettaa Venäjälle, toisaalta taas tuntuu että joskus tälläiset ratkaisut voivat vaan olla parempi juttu.

Tässä on kolme eri lähestymismallia:

  1. Tehdas jatkaa kuten ennen (renkaat toimitetaan Venäjälle ja Aasiaan). Mainehaitta NRE:lle, ei juurikaan haittoja Venäjlle.
  2. Tehdas jatkaa, mutta tuotantoa alennetaan jyrkästi eli vedetään aivan minimiin. Niin paljon, että renkaista tulee hyvin hyvin suuri pula Venäjälläkin ja Aasiaan ei riitä yhtään rengasta. Ja uutta raaka-ainetta ei juuri tarvitse ostaa. Osa henkilöstöstä pitää laittaa pakkolomalle. Joku Venälaistyylinen tekosyy tuotannon alenemaan kyllä pitää keksiä Venäjän viranomaisille. Syy voi vaihdella jatkuvasti ja mitä sakeampi selitys, sen parempi. Venäläiset ovat tälläiseen selitttelyyn tottuneet, joten menee läpi.
  3. Tehdas laitetaan NRE:n toimesta kiinni. Omistus siirtyy jollekin Putinin Oligarkkikaverille ja tuotanto jatkuu täydellä voluumilla, mutta NRE menetti tuotannon ja alaskirjaa "miljaridin verran tehtaan arvoa". Haitta Venäjälle mitätön verrattuna tämän hetken tilanteeseen, mutta NRE:lle katastrofaalinen.

Mielestäni vaihtoehto 2 olisi tässä tilanteessa paras lähestyminen. Rinkulat eivät menetä tehdasta ja osallistuvat pakotteisiin kuitenkin.

Tämän hetkinen NRE:n lähetyminen on lähinnä vaihtoehtoa 1.

1
+1
0
-1
1
0
22.3.2022, 11:22
Käyttäjän Juha kuva
OP
+705
Liittynyt:
16.12.2013, 13:55
Viestejä:
1072

Tinggeli kirjoitti:

Mielestäni vaihtoehto 2 olisi tässä tilanteessa paras lähestyminen. Rinkulat eivät menetä tehdasta ja osallistuvat pakotteisiin kuitenkin.

Tämän hetkinen NRE:n lähetyminen on lähinnä vaihtoehtoa 1.

Hyvä viesti ja kuulostaa siltä että taidan olla ihan samaa mieltä. Moision eilinen haastis näyttää tukevan tätä myös, eli että tehdasta kyllä oikeastaan pyöritetään siten kun kehdataan.

"Moisio kertoo yhtiön lisänneen hyökkäyssodan alkamisen jälkeen tuotantoaan Nokialla ja Yhdysvalloissa Daytonissa sijaitsevilla tehtaillaan. Nokian Renkaiden tehdas Venäjällä sijaitsee Pietarissa.

”Pietarin-tehtaan osuus henkilöautojen renkaiden tuotannostamme on supistunut noin kahteen kolmasosaan. Nokian-tehdas toimii tällä hetkellä 24 tuntia vuorokaudessa. Kun saamme laitteita lisää Nokialle, voimme myös kasvattaa tuotantoamme siellä, jolloin voimme valmistaa lähes kaikki Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin myymämme renkaat Nokialla ja Daytonissa. Tämä tapahtunee jo lähiaikoina.”

Pietarin-tehtaan tuotannosta suuri osa menee Venäjälle ja Aasiaan. Jäljelle jäävä osuus viedään pääosin Keski-Eurooppaan."

0
+1
0
-1
0
0
22.3.2022, 12:05
+11
Liittynyt:
8.7.2021, 08:15
Viestejä:
9

Uutisoitu tänään ulkomailla muussakin kuin bsuinessmediassa:

Finland’s Nokian Tyres has said it would continue production in Russia to retain control of its local factory.

Nokian Chief Executive Jukka Moisio told Helsingin Sanomat in an interview that the company did not want its Russian factory to end up “in wrong hands” to avoid its Russian factories being used to make tyres for the military.

“In our opinion it is better that the factory is in our control than in someone else’s,” Moisio told the paper.

Anne Kauranen reports for Reuters that shares in Nokian fell as much as 13% on Monday, after Finnish media reported that the company had seemed to tell analysts in a call last week that it would seek to win market share from rivals that are exiting Russia. Nokian denied this on Tuesday.

THE GUARDIAN

Lienee hiuksenhieno tasapaino siinä, mitä suunnitellaan ja mitä kerrotaan ulos, tavalla tai toisella kaikki mitä sanoo voi tulla bumerangina omaan nilkkaan.

0
+1
0
-1
0
0
22.3.2022, 12:48
+808
Liittynyt:
2.11.2018, 12:56
Viestejä:
1146

Tekijä kirjoitti:

tavalla tai toisella kaikki mitä sanoo voi tulla bumerangina omaan nilkkaan.

Näin näyttää olevan. Sota on saanut ihmiset reagoimaan tunteella, myös ylireagoimaan. Ihmiset vastustavat sotaa mutta eivät voi sille mitään. He tekevät epätoivoissaan edes jotain, vaikka sitten boikotoivat kaikkea venäläistä. Venäläisyyttä ja Venäjä-myönteisyyttä etsitään joka paikasta, myös rivien välistä. Näissä oloissa mikä vain varomaton tai monitulkintainen lausuma voidaan katsoa Venäjä-myönteiseksi. Kohu on masinoimista vaille valmis.

Hakematta tulee mieleen aiemmat woke-kohut, joissa rasismia löydettiin jätskipuikoista, suklaapaketeista ja seurapeleistä milloin milläkin syyllä. Tällä kertaa löydettiin Putin autonrenkaista.

2
+1
0
-1
2
0
22.3.2022, 17:07
-50
Liittynyt:
17.9.2021, 12:41
Viestejä:
47

Kaikkihan me solidaarisia ollaan kunnes pitäisi kaivaa oma lompakko esille.

1
+1
1
-1
1
1
30.3.2022, 20:36
+342
Liittynyt:
2.6.2020, 19:40
Viestejä:
362

Osinko tippui 55 senttiin.

0
+1
0
-1
0
0

Sivut