Artikkelit

Sijoitusidea: DAX

Vontobel |
Jaa Twiittaa
  • Kaupallinen yhteistyö

Aiemmin tänä vuonna DAX, kuten muutkin indeksit, hyötyi Donald Trumpin valinnasta Yhdysvalloissa. Huhtikuun puolivälissä saksalainen indeksi oli n. 12.300 pisteessä ja on noussut siitä n. 5.7% 13.000 pisteeseen.

DAX –listatut yhtiöt ovat hyötyneet kasvavasta maailmantaloudesta. Lokakuussa Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) julkaisi heidän puolivuotisen World Economic Outlook –katsauksen, jossa ennustettiin maailmanlaajuisen talouskasvun saavuttavan 3,6% tänä vuonna, ja 3,7% vuonna 2018. Ennusteet nousivat hieman aiemmasta heinäkuisesta IMF:n ennusteesta. Toteutuessaan maailman talouskasvu olisi voimakkainta sitten vuoden 2011. IMF kuitenkin varoittaa että talouden elpyminen saattaa olla väliaikaista ja sen vuoksi rakenteellisten uudistusten läpiajo on yhä tarpeen keskipitkän aikavälin kasvun varmistamiseksi.

DAX hyötyy myös markkinoiden helpotuksesta Saksan vaalien ratkettua. Syyskuun lopussa Angela Merkel puolueensa CDU/CSU kanssa voitti vaalit, ja hän aloittaa neljännen kautensa liittokanslerina. Puolue saavutti 33% äänistä, jossa oli kuitenkin laskua 8,5% prosenttiyksikköä verrattuna edellisiin vaaleihin 2013.

Populistinen oikeistopuolue Alternative für Deutschland (AfD) saavutti 12,6% äänistä ja nousi samalla kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi Saksassa. Merkel ei kuitenkaan tahdo muodostaa hallitusta AfD:n kanssa. Hänen nykyinen koalitiokumppani SPD, joka saavutti 20,5% äänisaaliin vaaleissa, on julistautunut oppositioon ja tämän vuoksi liittokansleri tulee mahdollisesti muodostomaan koalition FDP:n ja Vihreiden kanssa. Tällä hetkellä on epäselvää aikooko Merkel muodostaa uuden koalition, ja jos aikoo niin milloin.

Sillä välin Saksan talous jatkaa kasvuaan tasaisella tahdilla. Saksan elinkeinoministeriön mukaan teollisuustuotanto kasvoi 2,6% elokuussa kuukausittaisessa tarkastelussa. Tämä olisi kovinta kasvua yli kuuteen vuoteen. Vuosittaisessa tarkastelussa kasvu oli 4,7%, joka on korkeinta tammikuun 2014 jälkeen. Osittain tämän vuoksi ministeriö päätti lokakuun alussa nostaa kotimaan talouden kasvuodotuksia, missä ministeriön aiempi ennuste vuodelle 2017 oli 1,6 prosenttia, se on nyt nostettu 1,9 prosenttiin. Ministeriön mukaan kasvun ajurit löytyvät korkeammasta yksityisestä kulutuksesta ja yritysten investoinneista. Ministeriö odottaa Saksan inflaation olevan 1,8% vuonna 2017, ja 1,6% vuonna 2018.

Saksan talouden osalta löytyy kuitenkin myös huolia. Saksalainen ekonomisti Marcel Fratzscher esimerkiksi väitti aiemmin tänä vuonna “Die Welt” –lehdessä, että Saksa saattaa olla jo ylittänyt taloutensa huipun. Äskettäisessä “Het Financieele Dagblad” –lehden haastattelussa, Fratzscher myös esitti että kuilu köyhien ja rikkaiden välissä Saksassa on kasvanut. Hän on erityisen huolissaan seuraavasta viidestä vuodesta. Ekonomistin mukaan Saksan tulisi investoida vähemmän teollisuuteen ja teollisuustuotantoon, ja enemmän viestintään, tiedonvälitykseen ja teknologiaan. Saksan uuden hallituksen suunnitelmat jäävät nähtäviksi.

Bull & Bear -sertifikaatit:

BULL DAX X15 V4
BULL DAX X10 V
BEAR DAX X10 V3
BEAR DAX X15 V6

Knock-Out Warrantit:

T LONG DAX V225
T LONG DAX V250
T LONG DAX V260
T SHRT DAX V107

Tutustu Vontobelin tuotevalikoimaan täällä.

Disclaimer:

Tärkeitä oikeudellisia tietoja

Tämä tiedote ei ole rahoitusanalyysi, vaan tuotetta koskeva mainos. Se ei siis täytä rahoitusanalyysin puolueettomuuden varmistavia lakisääteisiä vaatimuksia, eikä kuulu rahoitusanalyysien julkaisua edeltävän kaupankäyntikiellon piiriin.

Saadakseen erityisesti johdannaissopimuksiin tehtyjen sijoitusten rakennetta ja riskejä koskevia yksityiskohtaisia tietoja, tulevien sijoittajien tulisi lukea perusesite, joka on saatavilla yhdessä lopullisten ehtojen sekä perusesitteen liitteiden kanssa sähköisessä muodossa liikkeellelaskijan verkkosivustolta osoitteesta http://certificates.vontobel.com. Tämän lisäksi perusesite, sen liitteet sekä lopulliset ehdot ovat ilmaiseksi saatavilla painetussa muodossa liikkeellelaskijan rekisteröidystä toimipaikasta:

Vontobel Financial Products GmbH, 
Bockenheimer Landstrasse 24, 
60323 Frankfurt am Main, 
Saksa.

Sijoittajien on huomioitava voimassaolevat myyntirajoitukset.
Vontobel-konserniin kuuluvat yhtiöt voivat maksaa summiltaan vaihtelevia suoria tai välillisiä provisioita kolmansille osapuolille (esim. arvopaperivälittäjille) yleisöantiin ja sertifikaattien myyntiin liittyen. Lisätietoja on saatavilla pyynnöstä jälleenmyyntikumppaniltasi.
Tätä tuotemainosta ei saa jäljentää tai jakaa edelleen ilman erityistä lupaa.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää