Kaupallinen yhteistyö, Kumppaniblogit

Seitsemän vinkkiä menestyksekkääseen sijoitusstrategiaan

Säästöpankki |
Jaa Twiittaa

Olet itse menestyksesi pahin vihollinen. Et halua sitä myöntää. Ostat euforiassa ja myyt paniikissa. Teet sijoituspäätöksiä vinkkien perusteella. Pelkäät, että jäät seuraavasta isosta asiasta paitsi. Hyvät lyhyen aikavälin tuotot tekevät sinusta omasta mielestäsi gurun, tappiot ovat muiden syytä.

Totuus kuulostaa pahalta. Eikö vaan. Ei hätää, et ole yksin. Ammattilaisetkin tekevät tätä, mutta valtaosalle heistä sen myöntäminen näyttä olevan mahdotonta.

Kukaan ei ole täydellinen. Sorrun itsekin aina välillä näihin kyseenalaisiin toimintatapoihin. Pyrin kuitenkin määrätietoisesti taistelemaan niitä vastaan.

Olen kokenut hyväksi seuraavat, yksinkertaiselta kuulostavat seitsemän vinkkiä. Ne voivat auttaa sinuakin pysymään oikealla polulla mahdollistaen osakesalkkusi menestyksen. Minua ne ovat auttaneet pitämään pään kylmänä ja toisaalta myös pelastaneet monelta kommellukselta.

1. Valitse ja kokeile sinulle sopiva sijoitustapa

Valitse lähestymistapa, joka soveltuu luonteellesi ja jonka kanssa pystyt toimimaan ilman, että joudut jatkuvasti murehtimaan salkkusi sisältöä.

Tämä auttaa sinua myös pitämään kiinni sijoituksista vaikeissa olosuhteissa. Älä huoli, vaikka et heti tiedä mikä on sinulle oikea lähestymistapa. Kokeile ja opi, mikä toimii parhaiten juuri sinulle. Muista kuitenkin harjoitella panoksilla, jotka eivät keikauta talouttasi.

Kopioi hyviä toimintatapoja menestyneiltä sijoittajilta, mutta muista aina soveltaa ne omaan lähestymistapaasi. Kokemuksen karttuessa oma lähestymistapasi myös kehittyy.

2. Tunne yritykset, joihin sijoitat

Älä ikinä sijoita ilman, että taustatyö on tehty. Selvitä mitä yritys tekee. Mitkä ovat liiketoiminnan keskeiset ajurit ja epävarmuustekijät? Mitä muut ajattelevat yrityksestä ja miksi? Millaisia odotuksia hinta pitää jo sisällään?

Luo oma teesi siitä, miksi yhtiö olisi hyvä sijoituskohde ja mitä lisää se tuo sinun salkkuusi. Hahmota mitä pitää tapahtua, että teesi toteutuu, millaisen tuoton siitä voi saada ja miten todennäköistä se on, että näin tapahtuu? Mikä saisi sinut luopumaan sijoituksesta?

3. Pidä sijoituspäivaäkirjaan

Pidä sijoituspäiväkirjaa, mihin dokumentoit tekemäsi päätökset ja perustelut.

Dokumentointi kuulostaa tylsältä ja työläältä, mutta sillä on oikeasti merkitystä. Se kehittää sinua sijoittajana muun muassa havainnollistamaan tietämyksesi katvealueet. Se myös auttaa sinua jälkikäteen analysoimaan mikä meni oikein ja väärin. Tämä kehittää sinua sijoittajana valtavasti. Jos et usko, niin kokeile ja hämmästy.

4. Hajauta, hajauta, hajauta

Puutarhuri ei pysty hallitsemaan säätä, mutta hän voi luoda puutarhan, joka kukoistaa mahdollisimman monessa olosuhteessa. Meidän sijoittajien pitää pyrkiä samaan eli luomaan salkku, jonka alla olevat kassavirrat pitkällä tähtäimellä eivät ole riippuvaisia samoista muuttujista (muun muassa toimiala ja maantiede). Tämä tekee salkusta pidemmällä aikavälillä kestävän, sillä tulevaisuutta on vaikea ennustaa.

5. Älä ota turhia riskejä

Ymmärrä ne riskit, mitä otat ja varmista, että pystyt niitä kantamaan.

Kaivosyhtiö Rio Tinton toimitusjohtaja Jakob Stausholm kiteyttää tämän hyvin: ”Me otamme riskiä operatiivisessa toiminnassa, missä arvonluontipotentiaali on paras. Jotta voimme sen tehdä vaarantamatta yhtiön tulevaisuutta meidän on ylläpidettävä vahvaa tasetta. Yhtäaikainen riskinotto operatiivisessa toiminnassa ja taseessa päättyy yleensä kyyneliin”.

Vältä käyttämästä velkavipua tai muita vastaavia härveleitä. Sijoitusforumien velhojen mukaan näillä on helppoa äkkirikastua. Todellisuudessa kuitenkin todennäköisesti köyhdyt odotettua nopeammin.

Skaalaa yksittäiset sijoitukset sellaiseen kokoluokkaan, että kokonaissalkkusi kestää mahdolliset tappiot. Varaudu henkisesti siihen, että yksittäisen sijoituksen arvo voi puolittua lyhyessä ajassa. Jos tämä aiheuttaa ison tappion kokonaissalkkuun todennäköisyys kasvaa sille, että teet kohtalokkaan virheen.

6. Nauti elämästä

Digitaalinen murros ovat tehnyt kurssien seurannasta ja kaupanteosta vaivatonta. Sijoittaminen näyttäytyy pelinä, jossa vihreät ja punaiset numerot vilkkuvat hektisesti ja sinun on koko ajan pakko toimia. Teet itsellesi ison palveluksen lopettamalla niiden jatkuvan seuraamisen.

Mitä vähemmän seuraat kurssikehitystä, sitä vähemmän heiluntaa tulet huomaamaan ja sitä todennäköisempää on, että pidät kiinni sijoituksistasi ja pystyt nauttimaan pidemmällä aikavälillä korkoa korolle ilmiöstä.

Kerran vuodessa on hyvä tarkistaa omistetut yhtiöt liiketoiminnan näkökulmasta ja arvioida miten ne ovat kehittyneet suhteessa alkuperäiseen teesiin. Tämä on myös hyvä ajankohta päivittää näkemystä ja tehdä muutoksia, jos siihen on tarvetta.

7. Jäitä hattuun

Kun paniikki iskee, käy läpi edelliset kohdat. Turvaudu sijoituspäiväkirjaasi. Muistuta itsellesi, miksi omistat kyseiset sijoitukset. Älä heijasta lyhyen aikavälin euforiaa tai paniikkia liian pitkälle tulevaisuuteen. Mieti, onko jotain oikeasti oleellisesti muuttunut. Käy lenkillä ja nuku yön yli ennen kuin teet muutoksia.

Lopuksi: sisäistä autourheilusta tuttua sananlaskua: ”To finish first, you first have to finish.”

 

Johan Hamström on Kauppatieteiden maisteri ja Säästöpankkien Varainhoidon osakesalkunhoitaja. Hamströmin kynästä syntyy monipuolista pohdintaa sijoittamiseen, talouden hallintaan ja vaurastumiseen liittyen.

Olisiko aika päivittää oma sijoitussuunnitelmasi? Anna Säästöpankin ammattilaisten auttaa sinua. Varaa aika.

Sijoittaja – lue myös nämä:

Pandemia muutti inflaatiokuvan

Aktiivinen vai passiivinen sijoittaminen? Vai sittenkin sekä että?

Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja.

Tämän kirjoituksen näkemykset ovat haastatellun omia henkilökohtaisia näkemyksiä, eivätkä välttämättä vastaa Säästöpankki -rahastoja hallinnoivan Sp-Rahastoyhtiön sijoitusnäkemystä.

Kirjoituksen sisältöä ei pidä ymmärtää sijoitussuosituksiksi tai sijoitusneuvonnaksi. Mikään tässä kirjoituksessa esitetty ei ole sitova tarjous ostaa tai myydä sijoitusrahasto-osuuksia tai muita arvopapereita eikä kehotus ryhtyä muuhun sijoitustoimintaan. Sijoittaja tekee jokaisen sijoituspäätöksensä itsenäisesti ja omalla vastuullaan.

Yhteistyökumppanit ja tarjoukset: Mandatum Trader

Löydä osakkeet ja ETF:t ympäri maailman. Sijoita jopa 2 kk edullisimmassa hintaluokassa (alk. 0,03 % tai min. 3 €).

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää