Olet täällä

Osinkokevät alkaa Helsingissä - Osinko-opas 2018

Jaa Twiittaa

Osinkokevät on jälleen käsillä. Osinkohuuman keskellä on syytä muistaa, että osingot ovat omien osakkeiden takaisinoston tapaan, vain yrityksen keinoja jakaa voittoja omistajilleen. Kun osinko irtoaa osakkeesta, hinnoittelee markkina sen välittömästi. Tällöin osakkeen hinta tippuu markkina-avauksessa noin osingon määrän verran, huomioiden osingon verotuksellisen suosimisen suhteessa normaaliin pääomatuloon. Ja toki sillä ehdolla, ettei muita uutisia yhtiöön kohdistu. Osingon irtoaminen ei pääsääntöisesti tarjoa hyötymismahdollisuutta lyhytaikaisen kaupankäynnin muodossa, mutta sijoittaja voi myös yrittää hakea päivänsisäisistä kaupoista tuottoja.

Random Walkerin syväluotaava kirjoitus osinkojen todellisesta roolista varallisuuden kasvattamisessa löydät täältä. Verosuunnittelua ajatellen, lue Sijoitustiedon vero-opas täältä.

Osingon irtoamispäivä

Suomessa sijoittaja on oikeutettu osinkoon, mikäli se omistaa osakkeen irtoamispäivää edeltävänä iltana.

Osingon täysmäytyspäivä

Täsmäytyspäivä on arvo-osuusjärjestelmän mukaan päivä, jonka omistajaluettelon perusteella määräytyvät oikeudet osinkoon, osakeantiin ja yhtiökokoukseen osallistumiseen.

Osingon maksupäivä

Osingon maksupäivä on päivä, jolloin osinko maksetaan arvo-osuustilille. Suomessa se on yleensä kolmas pankkipäivä yhtiökokouksesta.

Korkeimpaa suhteellista osinkoa maksavat perinteisesti arvo-yhtiöt. Arvo-yhtiöitä ovat yhtiöt, joille on tyypillistä tasainen tuloksentekokyky, matala P/E-luku ja kasvuosakkeita heikommat kasvunäkymät. Korkeimmat osingonmaksajat eivät automaattisesti ole muita yhtiöitä parempia sijoituskohteita pitkällä aikavälillä, mutta tasainen tuloksentekokyky ja korkea osinko tuovat myös osakekurssille tasaisuutta ja suojaa markkinaromahduksissa. Korkea osinko tulokseen nähden kertoo toisaalta myös siitä, että yhtiöllä ei ole rahalle kasvua luovaa käyttöä ja tämä vaimentaa tulevaisuuden osinkovirtojen kasvupotentiaalia.

Seuraavassa taulukossa tämän kevään osingonmaksajat osinkotuottojärjestyksessä. Huomioi, että jotkut yhtiöt maksavat osinkoa useammassa erässä.

Osinkokalenteri 2018

Keskustelu: Osinkojen todellinen rooli varallisuuden kasvattamisessa

Samanlaista sisältöä

Artikkelit

Somepoiminnat: #AmerSports #Apple #Finanssikriisi10v #Suominen

Sijoitustieto - 14.9.2018
Artikkelit

Noviisitreiderin pahimmat mokat

Johannes Ankelo - 13.9.2018
Artikkelit

Somepoiminnat: #Nokia #Nike #KehittyvätMarkkinat #Loudspring

Sijoitustieto - 7.9.2018

Sisältöä muualta

Artikkelit & kolumnit

Kolumnit

Sokkona treidaamista 90-luvulla ja euro populismihautomona

Juhani Huopainen - 19.9.2018
Kolumnit

Finanssikriisin 10-vuotismuistelot

Daytrader - 18.9.2018
Kolumnit

Oravasta Ovaro – muuttuuko mitään?

Aki Pyysing - 16.9.2018
Artikkelit

Somepoiminnat: #AmerSports #Apple #Finanssikriisi10v #Suominen

Sijoitustieto - 14.9.2018
Artikkelit

Noviisitreiderin pahimmat mokat

Johannes Ankelo - 13.9.2018
Kolumnit

Amerin ostotarjous ja kallis neuvolakäynti

Daytrader - 11.9.2018
Kolumnit

Kun veroja välttelee tarpeeksi kauan, niitä ei välttämättä tarvitse maksaa lainkaan

Aki Pyysing - 9.9.2018
Artikkelit

Somepoiminnat: #Nokia #Nike #KehittyvätMarkkinat #Loudspring

Sijoitustieto - 7.9.2018

Aktiivinen keskustelu

Uusin viesti: TheMikkiz, 20.09. 19:21
Uusin viesti: Daytrader, 20.09. 15:16
Uusin viesti: Mesut Özil, 20.09. 10:24
Uusin viesti: aloittelija sij..., 20.09. 10:13
Uusin viesti: Hynägrande, 19.09. 23:52
Uusin viesti: Stu, 19.09. 17:19
Uusin viesti: Juha, 19.09. 16:34
Uusin viesti: bcash, 19.09. 13:55
Uusin viesti: Lyyrikko, 18.09. 20:46
Uusin viesti: FinnishDGI, 18.09. 18:08

Seuraa Sijoitustietoa