Olet täällä

Häntä heiluttaa koiraa

Jaa Twiittaa

"JOM Rahastot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden sijoittaa Indonesian, Filippiinien, Vietnamin ja Kiinan pieniin ja keskisuuriin pörssiyhtiöihin."

Kaupallinen yhteistyö:
Sijoitustiedon lukijoille JOM Rahastot ilman merkintäpalkkiota.


 

USA:n talouden ylivoimaisesti tärkein talousmittari eli S&P500 osakeindeksi lähentelee taas uusia huippuarvojaan, kun maan keskuspankki FED, maan finanssimedia ja Presidentti Trumpin hallitus on tehnyt kaikkensa osakkeiden nousun puolesta. Tätä samaa työtä ovat tehneet myös maan listatut yhtiöt, kun omien osakkeiden takaisinostot (buybackit) ovat jatkuneet ennätystasolla vuonna 2018 ja 2019 ensimmäisellä kvartaalilla. Yhtiöiden buybackit siis vähentävät liikkeellä olevien osakkeiden määrää ja näin ollen parantavat yhtiöiden osakekohtaista tulosta (EPS) kuin myös nostavat oman pääoman tuottoa (ROE) – näiden kahden indikaattorin parantaminen on myös linkitetty yleisesti yhtiöiden johtajien bonusjärjestelmiin, joten buybackit yhtiön voittovaroilla tai velkarahalla on ollut erittäin suosittua ja onnistunutta kiihtyvästi 2000-luvulla.


Kuvan lähde: CLSA

Buyback-buumi on siis noussut merkittävän suureen rooliin vasta 2000-luvulla, vaikka buybackit tehtiin laillisiksi jo vuonna 1982. Tätä ennen ne olivat kiellettyjä, koska buybackit nähtiin lähinnä osakekurssien manipulaation välineenä. Alhaisen korkopolitiikan aikana 2002-2019 buybackit tulivat määrääväksi tekijäksi yhtiöiden EPS-kehityksen osalta, mutta parhaillaan niiden suosio ja vaikutus on huomattavan suurta, koska mm. S&P500 indeksin osakekaupankäyntivoluumista buybackit ovat 35-40 %. Näin ollen listutut yhtiöt ovat koko osakemarkkinan suurin ostajaryhmä, joka on esimerkiksi auttanut osakemarkkinaa pysymään korkeilla valuaatiotasoilla luomalla jatkuvaa ostokysyntää. Esimerkiksi vuonna 2018 yritykset ostivat omia osakkeitaan yli 800 miljardin dollarin arvosta (vuonna 2017 519 miljardia dollaria), kun taas esimerkiksi osakerahastot (passiiviset ja aktiiviset) toivat nettona rahaa USA:n osakemarkkinoille ’vain’ 100 miljardia dollaria. Nyt kun Trumpin hallituksen veronalennuksien vaikutus alkaa hyytymään, myös buybackien voiman odotetaan heikentyvän. Buybackejä heikentäviä voimia ovat myös yhtiöiden kasvaneet velkatasot (velkaa otettu paljon pelkästään buybackejä varten), korkeammat korkokulut ja yhtiöiden heikentyvät tulosnäkymät. Jenkeissä tietyt demokraattipuolueen jäsenet ovat myös kritisoineet buybackejä, mutta saattaa olla epätodennäköistä, että buybackejä rajoitettaisiin, koska käytännössä ilman niitä jenkkien osakemarkkinat olisivat huomattavasti alemmilla tasoilla.


Kuvan lähde: CLSA

Monien yhtiöiden osalta buybackit ovat myös tulleet yhtiön tärkeimmäksi voimavaraksi, kun yhtiöt mielummin toteuttavat buybackejä kuin investoivat innovaatioihin tai tuotekehitykseen (R&D), jotka ovat globaalin kilpailun kiristyessä yhä tärkeämpiä yhtiöiden kilpailukyvyn ja pysyvyyden kannalta. Mielenkiintoista oli myös se, että esimerkiksi maailman kuuluisin sijoittaja, Warren Buffet, viimeisimmässä Bershire Hathawayn yhtiökokouksessa ylisti Applen buyback –ohjelmaa samaan aikaan, kun aasialainen kännykänvalmistaja Huawei on noussut Samsungin jälkeen maailman toiseksi suurimmaksi kännykkäpeluriksi paremman hintalaatusuhteensa ansiosta. Huawein R&D kulut ovat vuosina 2017-2018 olleet n. 15 % liikevaihdosta, kun taas Applen vastaavasti 5,8 % liikevaihdosta. Aasiasta ja etenkin Kiinasta lisääntyvä kilpailu tulee lisääntyvästi kiristämään kilpailua myös ns. korkeamman teknologian tuotteissa, joka nyt kuluvan vuoden aikana on näkynyt kauppasotana. Näin ollen yhtiöiden R&D panostuksiin etenkin länsimaissa on tärkeää kiinnittää huomiota, koska Kiinassa ei ole harvinaista nähdä teknologiayhtiöiden osalta, että R&D panostukset ovat 20-35% liikevaihdosta.

Miten nämä jenkkien buybackit sitten liittyvät Aasian kohdemarkkinoillemme? Nähdäksemme viime vuosina ja etenkin Trumpin/MAGA (Make America Great Again) aikakautena varoja on ohjautunut paljolti USA:n markkinoille muualta maailmasta, kun 1. amerikkalaisten silmin muu maailma nähdään lähes vihollisena kauppasota-asioiden yms. seikkojen suhteen; 2. USA-yhtiöiden tulokset saivat vauhtia 2018 aikana lähinnä Trumpin veronalennuksista ja yllä mainituista buybackeistä; 3. Teknologiasektorin hypetys on saanut lähiaikoina mieleen 1999-2000 luvun taitteen, kun tappiollisia yhtiöitä listataan kuin viimeistä päivää (Lyft, Beyond Meat, Uber jne).

Näin ollen nyt vaikuttaa siltä, että viimeisimmät mehut puristetaan parhaillaan jenkkimarkkinasta, jonka jälkeen sijoittajat alkavat etsiä sijoitusmahdollisuuksia myös muualta maailmasta. Monet sijoittajat Aasiassa ovat mm. tuoneet juuri sen seikan esille, että kehittyvän Aasian osakemarkkinan nousulle yksi triggeri on juuri jenkkien osakemarkkinan ja talouden hidastuminen. USA:n osakemarkkinan osuus globaalisti on edelleen historiallisesti korkeimmalla +40 % -tasolla, kun taas maan BKT:n osuus globaalisti on 24 % -tasolla. Aasian suhteen kuluvana vuonna ollaan myös mielenkiintoisessa tilanteessa, kun ostovoimakorjattuna Aasia nuosee Financial Times lehden mukaan isoimmaksi talousblokiksi verrattuna muuhun maailmaan nähden.


Kuvan lähde: Financial Times

Salkunhoitaja Juuso Mykkänen


"JOM Rahastot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden sijoittaa Indonesian, Filippiinien, Vietnamin ja Kiinan pieniin ja keskisuuriin pörssiyhtiöihin."

Kaupallinen yhteistyö:
Sijoitustiedon lukijoille JOM Rahastot ilman merkintäpalkkiota.

Samanlaista sisältöä

Kumppaniblogit

”Näin ennustin joulukuun pohjan” – uusi videosarja starttasi

Nordnet - 18.4.2019
Kumppaniblogit

Pohdintaa Indonesian syklistä, small-cappien tuotoista ja riskeistä

Kaupallinen yhteistyö | JOM Rahastoyhtiö - 11.2.2019
Kumppaniblogit

Ilmastonmuutos jakaa yhtiöitä voittajiin ja häviäjiin

Helena Ranta-aho | Viisas Raha - 29.12.2018

Sisältöä muualta

Artikkelit & kolumnit

Artikkelit

Sijoitustiedon #Teerenpelit 9 - Mikko Kiesiläinen

Sijoitustieto - 20.5.2019
Kolumnit

Ruotsiin Rinnettä karkuun

Aki Pyysing - 19.5.2019
Artikkelit

Somepoiminnat: #Marimekko #Bitcoin #Hillopurkkihallitus #Shortatuimmat

Sijoitustieto - 17.5.2019
Kolumnit

Niin kauan kuin musiikki soi

Ville Hemminki - 16.5.2019
Kolumnit

Opas paritreidaamiseen

Johannes Ankelo - 14.5.2019
Kolumnit

Kryptokuume nousee taas

Aki Pyysing - 12.5.2019
Artikkelit

Somepoiminnat: #Kauppasota #NokianRenkaat #Sampo

Sijoitustieto - 10.5.2019
Artikkelit

Viikon kuumat linkit (vko 19)

Ville Hemminki - 10.5.2019

Aktiivinen keskustelu

Uusin viesti: Lyyrikko, 20.05. 18:01
Uusin viesti: Juha, 20.05. 17:58
Uusin viesti: Juha, 20.05. 17:37
Uusin viesti: Sijoitustieto, 20.05. 13:52
Uusin viesti: Heikin Ashi, 20.05. 09:11
Uusin viesti: ersotil, 19.05. 21:53
Uusin viesti: Sijoitustieto, 19.05. 21:02
Uusin viesti: Sijoitustieto, 19.05. 21:02
Uusin viesti: Gamblerrr3, 19.05. 17:01
Uusin viesti: Truewinner, 18.05. 18:11

Seuraa Sijoitustietoa