Nordstream kaasuputkihanke. Katsaus menneeseen.

28.9.2022 - 14:49 #91281

Hesu

-316
Liittynyt:
16.9.2022
Viestejä:
45
Kilppari kirjoitti:

Myönnän, että on helppo ajatella Putinin olevan vaan joko kuolemansairas, päästään täysin sekaisin ja täysin ymmärtämätön. Kaikki hänen toimet voidaan kuitenkin myös selittää ihan puhtaalla logiikalla. Ei kuitenkaan tietenkään siten, että käytetään logiikan palasina lännen määrittelemiä lähtökohtia tai siten, että arvostettaisiin hirveästi jotain valtioiden itsemääräämisoikeuksia tai ihmisten henkiä.

Lännessä ei arvosteta valtioiden itsemääräämisoikeutta. Katso vaikka miten Unkaria kohdellaan, kun se ei halua wokea ja muslimien massamaahanmuuttoa. Sitä pidetään laittomana valtiona, vaikka vaaleista toiseen nykyinen hallinto on saanut kansan mandaatin. Todellisuudessa lännessä halutaan, että asiat sujuvat heidän intressipiirien tahtimerkkien mukaan. Jos 2014 Ukrainassa olisi tapahtunut käänteisesti sama kuin tapahtui, mutta valtaan olisi noussut venäjämielinen presidentti ja oppositio ilman vaaleja, niin lännessä oltaisiin huudettu vallankaappausta. Koska uusi hallinto vaikutti lännen näkökulmasta sopivammalta, niin ongelma ei ollutkaan kovin suuri. Suomessa tosin kyllä tajuttiin mitä oli tapahtunut, mutta Soinin sanoin "Pitää kysyä Yhdysvalloista oliko tämä hyvä juttu vai ei?".

0
0
28.9.2022 - 15:03 #91282

Tinggeli

OP
+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Kilppari]Eikö tuossa juuri ole putkikartta miten se kaasu kulkee noita pitkin ihan minne vaan.[/quote kirjoitti:

Jos viittaat tässä säikeessa aiemmin ollutta koko Eurooppa+ alueen karttaan, niin sitä ei tässä yhteydessä kannata katsoa. Syystä että, siellä putkistoissa virtaa monen muunkin toimijan kaasua ja putkilla on rajoitetu siirtokapasiteetti. Kun NS1 ja NS2 on kiinni, suuri osa Venäjän putkikapasiteesita on poissa käytöstä. NS1 siirsi Saksaan 55 miljardia kuutiota maakaasua vuodessa (putkien kaasun paine on 210 bar). NS2 olisi siirtänyt vieläkin enemmän. Eli tämä 55 miljardia kuutiota (150 miljoonaa kuutiota päivässä) pitäisi pystyä siirtämään jonnekin? Minne? Venäjällä ei ole kykyä siirtää tätä määrää nykysiin putkiin, koska niiden kapasiteetti on jo käytössä.

Tässä kuva Venäjän ja sieltä lähtevistä kaasuputkista.

Voisiko Venäjä viedä tämän kaasumäärän sitten Kiiinaan? No ei voi, kun kaasuputki puuttuu välistä. Katso ylempi kuva. Lisäksi tulee Siperian jo olemassa olevan kaasuputken raja vastaan.

Lue lisää:

https://oalexanderdk.substack.com/p/can-russia-shift-natural-gas-exports

"Can Russia Shift Natural Gas Exports to China?

There are several factors that make shifting natural gas flows from Europe to China a practical impossibility for Russia in the short/mid term."

"Short answer: No
Long answer: Nope "

Kilppari kirjoitti:

Ja kuljetellaanhan sitä kaasua autoillakin esim suomen sisällä eri latausasemille.

Juu kuljetetaan, mutta mittakaava on aivan eri. Yhden kaasusäiliöauton tilavuus on 46 kuutiometria. Jos tämä 150 miljoonaa kuttiometriä siirretään päivittäin Venäjän rajojen yli jonnekin, tarvitaan tähän logistiseen painajaiseen 3,8 miljoonan säiliöautoa kuljettamaan se kaasu Venäjältä asiakkaalle. Siis joka päivä tämä määrä. Onnistuuko?

Kun seuraavaksi ajattelet LNG laivoja, niin ei onnistu sekään. Venäjän LNG terminaalien kapasiteetti on murto-osa NS1:n kapasiteetista. Lisäksi ne on sijanniltaan sellaisia, ettei Kiinaan voida helposti toimittaaa, ellei pohjoisreitti (koilisväylä) ole jäätön. Ja jos oväylä olisikin kulkukelpoinen, niin seuraavajksi tulee maailman LNG laivojen kapasiteetti vastaan.

Huoaa ettei Sakhalin LNG terminaaliin ole putkea.

Kilppari kirjoitti:

Tarkenna hieman, miksi se olisi nyt yhtäkkiä arvotonta? En aidosti ymmärrä.

Jos sinulla on tuote jota et itse voi hyödyntää mitenkän, et voi sitä toimittaa kenellekään ja sen varastointi on ongelma, niin onko tuoteella positiivinen, negatiivinen vai neutraali arvo?

 

 

 

 

0
0
28.9.2022 - 15:02 #91283

HC Bailut

+187
Liittynyt:
1.2.2022
Viestejä:
98
Kilppari kirjoitti:

 

Teknokraatti kirjoitti:

Heidän logiikkansa ei ole sama kuin meidän, joten heidän toimiaan ei voi arvioida sen perusteella mikä näyttää meille rationaaliselta. 

 

 

Itseäni koko asiassa häiritsee eniten se, että myös länsimedia tuntuu jääneen samalle tasolle kuin tämän palstan enemmistö eli: Pitää vaan pistää kovaa kovaa vastaan. Tuo ei vaan valitettavasti toimi.

Miten niin ei toimi? Eihän sitä tässä vaiheessa voi tietää.

0
0
28.9.2022 - 15:18 #91284

Tinggeli

OP
+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Kilppari kirjoitti:
Itseäni koko asiassa häiritsee eniten se, että myös länsimedia tuntuu jääneen samalle tasolle kuin tämän palstan enemmistö eli: Pitää vaan pistää kovaa kovaa vastaan. Tuo ei vaan valitettavasti toimi. Ja hinta lasketaan ihmishengissä. Tästä on viimeinen esimerkki tuo mitä nyt tapahtuu. Venäjä liittää itseensä idän alueet ja tuolle ei kukaan voi tehdä oikein mitään. Mikäli asia olisi haluttu ratkaista neuvottelutein, niin siihen olisi ollut aikaa 2014 jälkeen aivan riittävästi. Tuolloin olisi lopputuloksena ollut itsenäiset itä-Ukrainan valtiot. Olisi säästytty sodalta ja muutamalta sadalta tuhannelta kuolleelta.

Tää on kyllä ihan täyttä Kremlin paska-propagandaa! Vai oletko Paavo Väyrysen ja Erkki Tuomiojan kannattaja?

Juu ja aivan varmasti Putin olisi rauhoittunut, jos se olisi saanut mitä vaati itsenäiseltä valtiolta. Eikä olisi vaatinut mitään lisää - ei koskaan - eikä puuttunut Ukrainan sisäiseen poliittiseen tilanteeseen eikä valinnut nukkehallitusta. Eihän Venäläiset ole ikinä niin Suomellekaan tehneet. Ei Neuvostoliito ikinä vaikuttanut Suomen hallituskuvioihin eikä presidentivaaleihin. Eikä mitä Suomessa sai uutisoida tai millaisia kirjoja julkaista. On se niin mukava maa, ihan neuvottelemalla niiden kanssa pärjää.

0
0
28.9.2022 - 15:20 #91286

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Kilppari kirjoitti:

Itseäni koko asiassa häiritsee eniten se, että myös länsimedia tuntuu jääneen samalle tasolle kuin tämän palstan enemmistö eli: Pitää vaan pistää kovaa kovaa vastaan. Tuo ei vaan valitettavasti toimi.

Pelkuruutesi tosiaankin nostaa sinut ihan nextille levelille.

0
0
28.9.2022 - 15:31 #91287

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401
Kilppari kirjoitti:

 

Teknokraatti kirjoitti:

Heidän logiikkansa ei ole sama kuin meidän, joten heidän toimiaan ei voi arvioida sen perusteella mikä näyttää meille rationaaliselta. 

 

Itseäni koko asiassa häiritsee eniten se, että myös länsimedia tuntuu jääneen samalle tasolle kuin tämän palstan enemmistö eli: Pitää vaan pistää kovaa kovaa vastaan. Tuo ei vaan valitettavasti toimi. Ja hinta lasketaan ihmishengissä. Tästä on viimeinen esimerkki tuo mitä nyt tapahtuu. Venäjä liittää itseensä idän alueet ja tuolle ei kukaan voi tehdä oikein mitään. Mikäli asia olisi haluttu ratkaista neuvottelutein, niin siihen olisi ollut aikaa 2014 jälkeen aivan riittävästi. Tuolloin olisi lopputuloksena ollut itsenäiset itä-Ukrainan valtiot. Olisi säästytty sodalta ja muutamalta sadalta tuhannelta kuolleelta.

Eikös Venäjä liitä nyt itseensä ne alueet jotka se on sotimalla (aiemmin ja nyt) saanut, eli on sille saatu jotain kun niitä on vallattu pahimmasta tilanteesta takaisin eikä ole antauduttu vaan koko Ukrainassa?

Itse epäilen kyllä olisiko Putinin maha täysi Donbassin ja Krimin jälkeen jos hänelle olisi aina vaan annettu mitä hän vaatii. Muistatko muuten mitä Putin vaati myös ennen sodan aloittamista, olisiko näihinkin pitänyt vaan suostua ettei sotaa tule?

0
0
28.9.2022 - 15:32 #91288

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
Kilppari kirjoitti:

Itseäni koko asiassa häiritsee eniten se, että myös länsimedia tuntuu jääneen samalle tasolle kuin tämän palstan enemmistö eli: Pitää vaan pistää kovaa kovaa vastaan. Tuo ei vaan valitettavasti toimi. Ja hinta lasketaan ihmishengissä. Tästä on viimeinen esimerkki tuo mitä nyt tapahtuu. Venäjä liittää itseensä idän alueet ja tuolle ei kukaan voi tehdä oikein mitään. Mikäli asia olisi haluttu ratkaista neuvottelutein, niin siihen olisi ollut aikaa 2014 jälkeen aivan riittävästi. Tuolloin olisi lopputuloksena ollut itsenäiset itä-Ukrainan valtiot. Olisi säästytty sodalta ja muutamalta sadalta tuhannelta kuolleelta.

Olisiko tuo sitten ollut jotenkin reilua? Ei tietenkään, ei ole olemassa reilua lopputulosta. Ei täysin reilua olisi ollut noiden etnisesti venäläisten alueiden pakottaminen uuden länsimielisen Ukrainan alaisuuteen. Ukrainassa on Hesarin mukaan vieläkin voimassa mm laki jonka mukaan kahviloissa yms saa käyttää ainoastaan Ukrainan kieltä. 

Kenties paras lopputulos olisi ollut joku itsehallintoalue tms. Mutta ongelmahan on että Venäjä haluaa alueet itselleen. Ei se nyt käy. Jos venäläiset muuttaa isolla joukolla Lappeenrantaan ja jotenkin saavat äänestyksessä enemmistön niin ei kai sillä verukkeella aluetta venäjälle anneta? Jos asut Ukrainan mailla mutta venäjämielinen ja tilanne ei miellytä, voi muuttaa venäjälle.

Mielestäni tässä sodassa ei just nyt ole mitään muuta vaihtoehtoa kun kova kovaa vastaan. Jos nyt aletaan lepsuilemaan se on iso voitto putinille. Samalla viesti Kiinan suuntaan että ottakaa Taiwan vaan, kyllä länsi taipuu. Ei saa taipua.

Ja siis venäjä liittää alueet itseensä itse sanomalla että nämä on nyt meidän maita. Ei sitä ketään tunnusta, se on aivan yhden tekevää muuten paitsi kotimaassa ehkä kaikista tyhmin kansanosa nielee tämänkin.

 

Kilppari kirjoitti:

Venäjän totaalista häviötä voi fantasioida, mutta sellaista ei ole tulossa. Paras mahdollinen tulos olisi tietenkin Putinin syrjäytys. Tuokin voi olla liiallista toiveajattelua. 

Ennustan loppuvuodelle, että:

70% nuo valtiot liitetään Venäjään ja sen jälkeen jäädään jonkinlaiseen jäätyneeseen konfliktiin ja ehkä tappaminenkin vähän vähenee kun rajat alkaa olla selvät. Pakotteet jäävät molemmin puolin ja molemmat puolet hakkaavat itseään polveen.

10% Putin syrjäytetään ja uusi johto miettii miten sota saataisiin kohtuudella loppumaan, lopputuloksena itsehallintoalueet Itä-Ukrainaan ja Venäjä palaa hiljalleen sivistyneiden valtioiden joukkoon. Pakotteita aletaan purkaa.

10% Sota jatkuu ja venäjä valtaa lopulta koko Ukrainan

5% Sota jatkuu ja Ukraina valtaa alueensa takaisin

5% Sota jatkuu ja panokset kovenee ja käytetään ensin pieniä ydinaseita ja sitten Natokin tulee jo itse mukaan ja ... ....en edes halua ajatella miten tämä jatkuisi...

Prosentteihin paha sanoa muuten mitään, mutta täytyy sanoa että olen yllättynyt että annat 10% että venäjä ottaa koko Ukrainan ja 5% että Ukraina valtaa alueensa takaisin? Tuumaatko siis että venäjä jatkossa vahvistuu todella merkittävästi Ukrainaan nähden ja onnistuu koko Ukrainan ottamaan? Nythän tilanne on mielestäni hyvin selkeästi se, että Ukraina vie ja venäjä vikisee. 

0
0
28.9.2022 - 15:35 #91289

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
Kilppari kirjoitti:

 

Teknokraatti kirjoitti:

Heidän logiikkansa ei ole sama kuin meidän, joten heidän toimiaan ei voi arvioida sen perusteella mikä näyttää meille rationaaliselta. 

 

Tuossa olet osin oikeassa. Myönnän, että on helppo ajatella Putinin olevan vaan joko kuolemansairas, päästään täysin sekaisin ja täysin ymmärtämätön. Kaikki hänen toimet voidaan kuitenkin myös selittää ihan puhtaalla logiikalla.

Jep.Oli esimerkiksi loogista lähteä Blitzkriegiin ilman kakkos- ja kolmosaaltoa. Tällöin sodasta tulee reilumpi, kun selustassa saa puuhastella Ukrainan sotakokemuksella varustettu aluepuolustus rauhassa. Mutta toisaalta Putin ei ole kenraali, vaan vakooja. Joten oli loogista ympäröidä itsensä tiedusteluväellä, joka antaa virheellistä tietoa Ukrainan armeijasta ja sen upseeriston lahjottavuudesta.

Annan todennäköisyydet putken räjäyttäjästä 99% Venäjä ja 1% Loch Nessin Itämereen eksynyt hirviö.   

0
0
28.9.2022 - 15:54 #91290

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Olen tuumannut mikä taho voisi olla Nordstream iskujen takana. 

Pidän varsin pienen todennäköisyyden tilanteena, että Putinin hallinto olisi Putinin käskystä räjäyttänyt putkensa. Se ei kovin hyvin sovi mihinkään logiikkaan.

CIA oli saanut mahdollisesta suunnitelmasta vihiä: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5061fee2-a1d2-49fe-ba23-4a029831eb7b Se taas voisi viitata toimijoihin, joille kaasuputken räjäyttäminen ei ole ihan helppoa. 

Jos Nordstreamien räjäyttäjät joskus selviävät: Tässä ovat nyt minun ykkösehdokkaani, todennäköisyysarvioineen.

1. Joku uusi ja aiemmin tuntematon anarkistinen tai ekoterroristiryhmä, vähän kuin nykyajan 1970-luvun  Rote Arme (Baader-Meinhof). (50%)

2) Joku Ukrainalaishenkinen järjestö. (15%)

3) Putinista riippumaton tai anti-Putin venäläinen toimija.  (15%)

4) Putinin hallinto, Putinin käskystä. (10%)

5) Muu toimija (10%)

0
0
28.9.2022 - 15:59 #91291

Riki

+272
Liittynyt:
8.3.2018
Viestejä:
130
petteri kirjoitti:

Olen tuumannut mikä taho voisi olla Nordstream iskujen takana. 

Pidän varsin pienen todennäköisyyden tilanteena, että Putinin hallinto olisi Putinin käskystä räjäyttänyt putkensa. Se ei kovin hyvin sovi mihinkään logiikkaan.

Ketjun aikaisemmassa vaiheessa useat on antaneet montakin mahdollista ja loogista syytä. Eikö ne mielestäsi ole loogisia/oikeita. Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut.

0
0
28.9.2022 - 16:06 #91292

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
petteri kirjoitti:

Olen tuumannut mikä taho voisi olla Nordstream iskujen takana. 

Toiset ovat parempia trollailemaan kuin tuumailemaan.

0
0
28.9.2022 - 16:14 #91293

mskomu

+1314
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
659

Täytyy myöntää, että en tiedä, miten luotettavia tällaiset arviot on, mutta ymmärsin seismologisen laitosten mittausten perusteella, että räjähdys olisi vastannut 100 kiloa dynamiittia. Miten suuri tuollainen määrä on? Jotenkin kuvittelisin, ettei sitä ihan helpolla saa hankittua, tai jos saisi, niin räjähtelisi enemmän. Koska oletan, että on olemassa melko paljon ryhmittymiä, jotka haluaisivat ideologisista syistä räjäyttää yhtä sun toista, joten tämän porukan tiellä olisi lähinnä räjähteiden saatavuus ja asianomaisten yleinen kyvyttömyys.

1) Ajankohta taas ei oikein osu yksiin monenkaan yllä esitetyn vaihtoehdon kanssa. Tavallaan ymmärrän, että joku ekoterroriryhmä haluaisi vähentää fossiilisia tällä tavoin, paitsi että yleensähän maakaasu on ollut aika "Vihreää" (toisin kuin vaikka ydinvoima). Mutta ennen kaikkea se, että miksi tuo räjäytys tehtäisiin nyt, kun putkessa ei kulje mitään? Eikö tällaiselle ryhmittymälle olisi luonnollista räjäyttää jotain käytössä olevaa, jonka lisäksi tällaiset ryhmät ovat yleensä hyvin länsivastaisia, joten olettaisin, että räjäyttäisivät mieluummin norjalaisia putkia.

2) Ukrainalaishenkinen järjestöllä vähän sama vika. Miksi nyt? Lisäksi heillä olisi ehkä eniten menetettävää tässä. Koska kaikkiin operaatioihin liittyy kuitenkin aina kiinnijäämisen riski, niin miettikää sitä tilannetta, että Ukrainan pyytäessä länsimailta aseapua ja muutakin tukea, he jäisivät kiinni siitä, että suunnittelevat iskua Nordstreamia vastaan, tai jäisivät kiinni iskun jälkeen. Mitä sellaista voivat saavuttaa, että tuo olisi kannattavaa? Varsinkin, kun saavat apua nytkin ja Saksa, johon tässä olisi varmasti koitettu vaikuttaa, näyttää hiljalleen taipuvat painostuksen alla ja vähentävän Venäjän myötäilyä.

3) Voisi kai olla, en vain keksi motivaatiota tälle. Yritys luoda kaaosta, jotta saataisiin Putin näyttämään heikolta ja kyettäisiin kaappaamaan valta? Miksi isku siten tehtäisiin niin lähellä Tanskaa ja Ruotsia, eikä lähellä Venäjää? Olettaisin, että anti-Putin -toimija koittaisi kohdistaa iskun vaikutuksen nimenomaan siihen, että se osuisi lähelle Venäjää, jotta kansa näkisi kaaoksen ja voisi syyttää siitä Putinia. Lisäksi oletan anti-Puten toimijan haluavan myydä joskus tulevaisuudessa kaasua Saksaan, kun olisivat itse keräämässä voitot siitä. Tätäkin silmällä pitäen isku kannattaisi toteuttaa lähellä Venäjää, jotta se voitaisiin sitten korjata helpommin.

4) Vaikuttaa vähiten epätodennäköiseltä. Syynä voi olla ihan vaikka se, että kukaan ei voi haastaa Putinia sillä, että: "Jos minut valitaan, niin lopetan sodan ja palautan vaurauden kaasunmyynnillä". Tavallaan vähän klassista samaa, kuin polttaa laivat maihinnousun jälkeen, jolloin ainot jäljelle jäämä suunta on Johtajan valitsema. Tämä vaikuttaisi ajoituksen ja sijainnin puolesta loogisimmalta vaihtoehdolta, koska juuri nyt Putin vaikuttaa heikolta ja rajojen sisällä on kaaosta, joten hyvä viedä huomiota pois sieltä.

5) Suuresta maailmasta varmasti löytyisi joku toimija, joka ei tule mieleen, eli varmasti validi vaihtoehto.

0
0
28.9.2022 - 16:35 #91294

Tinggeli

OP
+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Artsipappa]Kenties paras lopputulos olisi ollut joku itsehallintoalue tms. [/quote kirjoitti:

Yeah, juuri näin! Mutta tämä olisi vaatinut kyllä jotain muuta neuvotteluosapuolta kuin Venäjä.  Tälläinen asia olisi pitänyt hoitaa YK:n toimesta, vähän samalla tavalla kun Ahvenanmaan tilanne hoidettiin Kansainliiton projektina.  Venäjän rooli olisi ollut vain sivustakatsojana, olisi pitänyt jäävätä itsensä kokonaan.

Lisäksi Venäjän olisi pitänyt olla aseistamatta ja olla lähettämättä omia sotilaitaan kyseille alueille. Näin se neuvottelu olisi ehkä ollut jopa mahdollista.

Pitää kuitenkin muistaa, että vuonna 1991 nuokin alueet äänestivät selkeästi Ukrainan itsenäisyyden puolesta. Siis irti Venäjästä.

 

Vuonna 1989 Venäläisiä oli tuolla alueella vähemmän kuin Ukrainalaisia, tuskin on prosentit kasvaneet Ukrainan itsenäisyyden jälken. Pitäisikö siis vähemmistön takia irroittautua Ukrainasta ja sitten enemmistöstä tuleekin vähemmistö? Toimiiko se sitten taas toisin päin, että alue menee takaisin Ukrainaan sen vähemmistön takia.

 

0
0
28.9.2022 - 17:03 #91295

HC Bailut

+187
Liittynyt:
1.2.2022
Viestejä:
98
mskomu kirjoitti:

Täytyy myöntää, että en tiedä, miten luotettavia tällaiset arviot on, mutta ymmärsin seismologisen laitosten mittausten perusteella, että räjähdys olisi vastannut 100 kiloa dynamiittia. Miten suuri tuollainen määrä on? Jotenkin kuvittelisin, ettei sitä ihan helpolla saa hankittua, tai jos saisi, niin räjähtelisi enemmän. Koska oletan, että on olemassa melko paljon ryhmittymiä, jotka haluaisivat ideologisista syistä räjäyttää yhtä sun toista, joten tämän porukan tiellä olisi lähinnä räjähteiden saatavuus ja asianomaisten yleinen kyvyttömyys.

Määränä 100 kg louhintaräjähdettä ei ole kovinkaan kummoinen, sillä louhii karkeasti 200 m3 kalliota. Mentäessä yli 25 metrin syvyyteen veden paine on niin kova, että dynamiitti ns. puristuu kuoliaaksi eikä räjähdä. Eiköhän siellä ole ammattimiehet olleet asialla soveltuvilla sotilasräjähteillä eikä mitkään random ekoterroristit.

0
0
28.9.2022 - 20:01 #91299

Hesu

-316
Liittynyt:
16.9.2022
Viestejä:
45

Ekojärjestö... ette voi olla tosissanne. Helsingin Sanomissa on juttu, jossa spekuloidaan tapauksella ja sanotaan lopuksi, että syyllinen on todennäköisesti Venäjä. Ainut vain, että jutussa sanotaan syyt miksi syyllinen ei todennäköisesti ole Venäjä. Eli, heidän toimintansa alueella olis paljastunut, eikä heillä ei ole itämerellä kalustoa suorittaa tarvittavaa sukellusveneoperaatiota. Kun taas NATO ja Yhdysvallat järjesti Bornholmin vieressä UUV harjoitukset "miinojen etsintään" kesäkuussa. Seuraavassa kuussa CIA ilmoitti Eurooppalaisille, että iskun riski on suuri ja nyt syyskuussa räjähti. Sopivasti, kun vastoin uhkauksia itä-Ukrainassa oli äänestetty liittymisestä Venäjään. Do the Math.

0
0
28.9.2022 - 20:24 #91301

TL

+1095
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849

Kiitos kokenut trolllitehtaan toveri, kun avasit meille yhden monista motiiveista räjäyttää putket. Eli päästään kotona ja vieraissa syyttämään pahaa Natoa. Varmaan tuo joihinkin pahveihin uppoaakin. Tosin ovat kyllä korkeintaan Paavo Väyrysen tasoisella moraalilla varustettuja, propagandalle alttiita tai ihan vaan ajattelukyvyttömiä.

0
0
28.9.2022 - 21:28 #91302

Tinggeli

OP
+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Hesu kirjoitti:
Helsingin Sanomissa on juttu, jossa spekuloidaan tapauksella ja sanotaan lopuksi, että syyllinen on todennäköisesti Venäjä. Ainut vain, että jutussa sanotaan syyt miksi syyllinen ei todennäköisesti ole Venäjä.

Mikä niistä jutuista. Hesarissa kun on ollut 22 juttua kaasuputkesta viimeisen vrk:n aikana (löytyy haulla). Laitatko linkin juttuun.

Hesu kirjoitti:

Eli, heidän toimintansa alueella olis paljastunut, eikä heillä meillä ei ole itämerellä kalustoa suorittaa tarvittavaa sukellusveneoperaatiota.

Hyvin näköjään tiedät Venäjän kalustotilanteen ja kyvykkyyden Itämerellä. Käskikö esihenkilösi kirjoittaa noin? Siinä se ryssi pahasti.

Ps. eikö Venäjällä olekaan muka sellaisia isoja perämoottorikumiveneitä ja pieniä sukellusrobootteja? Eikä yhtään pienoissukellusvenettä? Heikko on Venäjän laivaston kyky ja tilanne. Onko näihinkin hankintoihin tarkoitetu rahat meneet korrptioon ja kenraalien taskuun? Jaa, eihän Venäjällä tosiaan ole nykyisin mitän, kun Dronet pitää ostaa Iranilta ja Pohjois-Koreasta yritetään ostaa ammuksia. Ja pesukoneetkin pitää varastaa Ukrainasta.

0
0
28.9.2022 - 21:41 #91309

Marraskuu

+794
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
881

Tässä kun pohtii kenellä olisi motiivi räjäyttää nuo putket, niin ensimmäisenä tuli mieleen Fortum. Jonkin verran jäi kalavelkoja Uniperin kaappamisesta.

0
0
28.9.2022 - 21:55 #91312

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88
Marraskuu kirjoitti:

Tässä kun pohtii kenellä olisi motiivi räjäyttää nuo putket, niin ensimmäisenä tuli mieleen Fortum. Jonkin verran jäi kalavelkoja Uniperin kaappamisesta.

Tämän täytyy olla kaikkein loogisin selitys aiheesta, case closed. smileyyes

0
0
28.9.2022 - 22:42 #91314

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Hesu kirjoitti:

Ekojärjestö... ette voi olla tosissanne. Helsingin Sanomissa on juttu, jossa spekuloidaan tapauksella ja sanotaan lopuksi, että syyllinen on todennäköisesti Venäjä. Ainut vain, että jutussa sanotaan syyt miksi syyllinen ei todennäköisesti ole Venäjä. Eli, heidän toimintansa alueella olis paljastunut, eikä heillä ei ole itämerellä kalustoa suorittaa tarvittavaa sukellusveneoperaatiota. Kun taas NATO ja Yhdysvallat järjesti Bornholmin vieressä UUV harjoitukset "miinojen etsintään" kesäkuussa. Seuraavassa kuussa CIA ilmoitti Eurooppalaisille, että iskun riski on suuri ja nyt syyskuussa räjähti. Sopivasti, kun vastoin uhkauksia itä-Ukrainassa oli äänestetty liittymisestä Venäjään. Do the Math.

Eikö tätä desanttia saada jo pikku hiljaa taas bannattua?

0
0
28.9.2022 - 23:10 #91320

Bingo53

+2782
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2012
Tinggeli kirjoitti:

Kilppari kirjoitti:
Tarkenna hieman, miksi se olisi nyt yhtäkkiä arvotonta? En aidosti ymmärrä.

Jos sinulla on tuote jota et itse voi hyödyntää mitenkän, et voi sitä toimittaa kenellekään ja sen varastointi on ongelma, niin onko tuoteella positiivinen, negatiivinen vai neutraali arvo?

Maakaasu on öljyntuotannon sivutuote, kuva alla - se on halvempaa polttaa kuin ottaa talteen.

Kaasu tulee tavallisesti öljynporauksen yhteydessä ja poltetaan kentillä arvottomana, jos sitä ei oteta talteen. Varastointi on hankalaa - kuvassa kohta 8, paineella takaisin maan alle. Kaasun määrää on vaikea säädellä öljyntuotantoa haittaamatta. Poltto korkealämpötilassa synnyttää vähemmän ympäristöhaittoja kuin kaasun päästäminen ilmakehään.

Maakaasu on vasta myöhemmin tullut halutummaksi korvaamalla kivihiiltä. Käyttöön on etsitty ja otettu varsinaisia kaasukenttiä, joista monet sijaitsevat öljykentän päällä.

Anekdootti menneiltä ajoilta: Porakaivoista veden mukana noussutta metaanikaasua käytettiin Tyrnävän Leppiojan taloissa yli 40 vuoden ajan aina 1960-luvulle saakka. Kaasu johdettiin letkuilla kaivojen päälle rakennetuista kaasukelloista talouskäyttöön. Kaasun lähteenä on Muhoksen suistomaa-aluemuodostuma ja sitä esiintyy myös Limingan Tupoksessa ja Muhoksella.

Joten jonkinlainen omavaraisuus kotimaan kamarankin alla voi olla. Arvoa sillä ei juuri ole.

0
0
28.9.2022 - 23:19 #91321

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

En jaksa uskoa että tässä tilanteessa kukaan yksittäinen valtio venäjän lisäksi olisi tätä tehnyt. Ei pidä mielestäni miettiä ainoastaan motiiveja, mutta myös riskejä. Jos se on Venäjä ja jäävät kiinni niin jengi on silleen että no olipa yllätys, venäjä taas touhuaa. Jos joku länsivaltio tai NATO teki ja jää kiinni, niin se on isku oman liittolaisen infraan. Valtava riski NATOn tai laajemmin lännen yhtenäisyyteen. 

Ei. Kyllä se venäjä oli. En tiedä miksi edes kieltävät. Miksi se heitä kiinnostaa? Olisi samalla osoitus että me voidaan tehdä näin ja ollaan valmiita tekemään näin. Että mihin seuraavaksi?

0
0
29.9.2022 - 00:44 #91324

Tinggeli

OP
+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Tällä ilmoituksella lienee merkitystä sijoittajille ja osakekusrsseillekin. Venäjä ei  aio toimittaa kaasua eurooppaan edes Ukrainan putkien kautta, nekin menevät kiinni. Virtaus on jo huomattavasti pienentynyt.

 

Lähde:

 

🧵🚨 Gazprom 🇷🇺rejects Naftogaz 🇺🇦 demand for arbitration due to "unfriendly" arbitration environment in Switzerland 🇨🇭. This means we might be looking at ZERO #Russia gas to Europe this winter. 1/x https://t.co/ECGHvvR2C8

— Emily Holland, Ph.D. (@EmilyJHolland) September 28, 2022

 

 

 

0
0
29.9.2022 - 07:31 #91326

tonza

+1080
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
592
Hesu kirjoitti:
Helsingin Sanomissa on juttu, jossa spekuloidaan tapauksella ja sanotaan lopuksi, että syyllinen on todennäköisesti Venäjä. Ainut vain, että jutussa sanotaan syyt miksi syyllinen ei todennäköisesti ole Venäjä. Eli, heidän toimintansa alueella olis paljastunut...

Niinhän se onkin paljastunut. Venäläiset sotalaivat loukkasivat aluevesiä kesäkuussa juuri samalla alueella, jossa putket vaurioituivat. 

Do the math?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mita-venalaiset-sotalaivat-tekivat-…

0
0
29.9.2022 - 09:08 #91328

randomfullet

+17
Liittynyt:
22.8.2020
Viestejä:
15
Tinggeli kirjoitti:

Tällä ilmoituksella lienee merkitystä sijoittajille ja osakekusrsseillekin. Venäjä ei  aio toimittaa kaasua eurooppaan edes Ukrainan putkien kautta, nekin menevät kiinni. Virtaus on jo huomattavasti pienentynyt.

 

Lähde:

 

🧵🚨 Gazprom 🇷🇺rejects Naftogaz 🇺🇦 demand for arbitration due to "unfriendly" arbitration environment in Switzerland 🇨🇭. This means we might be looking at ZERO #Russia gas to Europe this winter. 1/x https://t.co/ECGHvvR2C8

— Emily Holland, Ph.D. (@EmilyJHolland) September 28, 2022

 

 

 

 

Mitähän Orban tällaisesta tykkäisi

0
0
29.9.2022 - 09:57 #91332

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Artsipappa kirjoitti:

Ei. Kyllä se venäjä oli. En tiedä miksi edes kieltävät.

Jotta euroopan foliohattuiset idiootit syyttelisivät teosta Yhdysvaltoja.

0
0
29.9.2022 - 10:44 #91337

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506

Venäjä räjäytti nyt omat putkensa, joilla ei ole Euroopan huoltovarmuuden kannalta enää mitään virkaa. On aivan varmaa, että jos Norjasta manner-Eurooppaan johtaville putkille tapahtuu jotakin, eskaloituu konflikti lännen ja Venäjän väliseksi sodaksi.

EDIT: Voi harmi, Dharman viestit katosivat. Kehotan kaikkia muitakin aina Dharman suomivastaisen töherryksen nähdessään viestimään että "tähän kirjoitukseen ei kannata vastata, ylläpito poistaa sen kohta".

0
0
29.9.2022 - 11:19 #91342

Marraskuu

+794
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
881

Ihmettelen, miksi esillä ei ole ollut Venäjän mahdolliset omat sisäiset valtapelit? Pitäisin jopa hyvinkin todennäköisenä, että Venäjällä on toimijoita, jotka tarkoituksella provosoivat ja pyrkivät aiheuttamaan sekaannusta valtaklikkien sisällä.

0
0
29.9.2022 - 12:06 #91344

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
Hesu kirjoitti:

heidän toimintansa alueella olis paljastunut, eikä heillä ei ole itämerellä kalustoa suorittaa tarvittavaa sukellusveneoperaatiota. Kun taas NATO ja Yhdysvallat järjesti Bornholmin vieressä UUV harjoitukset "miinojen etsintään" kesäkuussa. Seuraavassa kuussa CIA ilmoitti Eurooppalaisille, että iskun riski on suuri ja nyt syyskuussa räjähti. Sopivasti, kun vastoin uhkauksia itä-Ukrainassa oli äänestetty liittymisestä Venäjään. Do the Math.

I did the math. One detail that bothers me is what the heck was this Chevy doing out there, following quite precisely the time line you pencilled for us: 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008893158.html

NATO on juuri saavuttanut putinin lahjoittamana kauan haaveilemansa Festung Europa (Nord). Siksi NATOn ei tarvitse enää provosoida ketään, koska se omistaa jo Itämeren. NATO ei satavarmasti tehnyt yhteistä päätöstä räjäytyksestä. Yhdysvalloilla on Ukrainan tavoin liikaa menetettävää jos käry käy.

Hämmingin ja sekaannuksen aiheuttaminen on roZZijan modus operandi. Maskirovkan jälkeen yritetään opportunistisesti hyödyntää tarjoutuvat mahdollisuudet. venäjän tiedetään pelaavan sikaa, joten sen positio mainehaitan suhteen on nothing to lose.

venäjän sisäinen valtataistelu on aina mahdollinen, koska sikäläisessä poliittisessa kulttuurissa ei kannata osallistua vaaliin ennen kuin opposition kalsarit on myrkytetty ja avattu ikkuna uudelle lentoradalle. Tässä tapauksessa tosin pelin täytyy olla jo pitkällä, koska paljastumisriski sisäisessä tutkinnassa on vielä suurempi kuin Yhdysvalloilla ja Ukrainalla

0
0
29.9.2022 - 12:01 #91345

Hesu

-316
Liittynyt:
16.9.2022
Viestejä:
45

Venäjän sotalaivat ym. alukset ovat liikkuneet alueella, mutta sitä ei ole pidetty mitenkään erilaisena kuin tavallisesti, koska siinähän ne laivareitit menevät. Tanskan salmissa on todennäköisesti niin pitävä valvonta ettei yksikään sukellusvene tule itämerelle ilman NATOn/Yhdysvaltojen tietoa ja tiedetään jo mitkä alukset ovat siellä. Ne eivät HS:n jutun perusteella sovellu kyseiseen operaation suorittamiseen.

Ainut fakta on se, että Yhdysvallat on suorittanut sotilasoperaation Bornholmin saaren edustalla ja putket räjähtivät juuri saaren ympäristössä. Kun Bideniltä kysyttiin, että "Miten saatte putket kiinni, koska Venäjä ja Saksa ovat määräävässä asemassa", niin Biden vastasi:

"Usko vain, meillä on keinomme."

Motiivi. Keinot. Tunnustus.

0
0