17.8.2022 - 15:44 #89789

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915
TheSouthSeaCompany kirjoitti:

Hassua kyllä, tällä samalla kaverilla jäi vuosia sitten suuri osa sijoitusomaisuudesta jumiin seychelliläiseen pörssiin, joka jäädytti varat. Hän nosti asiasta kanteen, voitti, ja sai rahansa ulos. Siinä vain kesti pari vuotta ja taisi olla välillä melkoisen stressaavaa, joten lienee ymmärrettävää että sellaisen kokemuksen jälkeen pörssien kautta pyöräyttämiseen on tiettyjä varauksia. Yleensäkin tämä on tilanne jossa riskit tiedostaa vasta sitten kun ne osuvat omalle kohdalle.

Ironista kyllä, mutta varmasti tuokin olisi onnistunut, jos olisi käyttänyt jotain säänneltyä pörssiä. Esim Coinbasea tai Krakenia vaikka. Muutenkin on hyvä olla asiakastilit useammassa pörssissä ylipäätään.

TheSouthSeaCompany kirjoitti:

Viittasin enemmän kulttuuriin kuin teknologiaan. Tarkoitan siis sitä että pankit pyrkivät viime kädessä neutralisoimaan uhkat omille bisneksilleen. Riski on se, että nykytilanne jossa esim. lainapalvelun asiakkaat ovat kaikki samalla viivalla (korko ja likvidointiehdot ovat samat kympin ja miljardin tallettajilla) korvautuu lopulta pankkimaailman kopiolla, jossa proof of authority -ketjua pyörittää luottoluokittaja, joka profiloi käyttäjiä lähinnä compliance-riskiä välttääkseen.

Eihän ne nyt ole lähelläkään samalla viivalla. Tässä koko kevään on selvitelty sotkuja, kun kryptofundit on saanut vakuudettomia miljardien lainoja ja ulosteen osuttua tuulettimeen, ne on taas ne piensijoittajat jotka ovat loppujen lopuksi kärsineet eniten. Jos ne ehdot lyödään sinne smart contracteihin, niin sillon ollaan samalla viivalla. Se on ihan sama sen jälkeen tarjoaako se pankki sitä lainaa ja ottaa sen 1-2% itse siitä välistä vai käyttääkö jotain säänneltyä, automaattista, DeFi-lainapalvelua. Useimmat ihmiset haluaa kuitenkin toimia sen keskitetyn palvelun kanssa ja se sääntely tuo turvaa myös niille, jotka haluaa käyttää noita keskittämättömiä palveluita, kun säännöt on kaikille samat ja tarkastettavissa.

TheSouthSeaCompany kirjoitti:

Minusta taas olisi edistystä, jos ihmiset lakkaisivat luottamasti mihinkään oletusarvoisesti ja miettisivät riskejä myös pankkien kohdalla.

Minusta länsimaissa on hyvin vähän syytä olla luottamatta. Ja jos hommat kusee, niin meillä on kyllä hyvä oikeusjärjestelmä pitämässä huolta, että virheet korjataan. Tuo riski on hyvin marginaalinen ja ei kovin päällimmäisenä varmaankaan useimpien mielessä.

0
0
17.8.2022 - 16:02 #89790

TheSouthSeaCompany

+62
Liittynyt:
20.6.2020
Viestejä:
30
Casteliero kirjoitti:

Eihän ne nyt ole lähelläkään samalla viivalla. Tässä koko kevään on selvitelty sotkuja, kun kryptofundit on saanut vakuudettomia miljardien lainoja

Siis käyttäjät ovat samalla viivalla DeFi-palveluissa, kuten esimerkkisikin vahvistaa, vakuudettomat lainat kun olivat 99%:sti tradfi-puolella. Suurissa DeFi-palveluissa, joita esim. 3AC ja Celsius käyttivät, ei muille käyttäjille koitunut tappioita.

0
0
19.8.2022 - 22:55 #89832

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915

https://twitter.com/blockworksres/status/1560292557975801856

Immutable X ohitti Solanan NFT myynneissä dollari arvolla laskettuna. Aiemmin jo tuosta kirjoitellut, mutta näen nuo Ethereumin L2 ratkaisut, ja varsinkin just Immutable X:n tapaiset ketjut, jotka panostaa nimenomaan pelaamiseen ja viihteeseen, Solanan kilpailijana, en niinkään Ethereumia. Toki Immutable X:llä ja muilla L2 palveluilla on se etu, että ne on EVM ympäristössä natiivina. Siitä tulee ihan älytön verkostohyöty, kun käytännössä kaikki merkittävät NFT projektit tai pelit jne tehdään johonkin EVM pohjaiseen ketjuun, yleensä joko Ethereumiin itseensä, tai vaikka Polygoniin. Polygonissa on muuten jo yli 30000 applikaatiota, eli sekin kasvaa kovaa vauhtia. Tai koko EVM ympäristö kasvaa. Todennäköisesti iso osa siirtää smart contractinsa Ethereumin ketjuun Polygonistakin, kun Ethereum saa shardingin ja skaalautuu. Tärkeintä on, että EVM ympäristönä kasvaa, kehittyy ja ottaa dominanssia markkinoilta.

0
0
24.8.2022 - 23:20 #89995

Godfried31

Liittynyt:
24.8.2022
Viestejä:
1

Onko Nordnetin tai muiden "perinteisten" finanssitoimijoiden kautta mahdollista ostaa ethereumia? Kiitos vastauksista etukäteen

0
0
24.8.2022 - 23:32 #89997

Antti Hyppänen

+1340
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
556
Godfried31 kirjoitti:

Onko Nordnetin tai muiden "perinteisten" finanssitoimijoiden kautta mahdollista ostaa ethereumia? Kiitos vastauksista etukäteen

Kun laittaa Nordnetin hakuun Ethereum niin löytyy tracker-sertifikaatteja sekä kanadalaista ETF:ää. Eli käytännössä sijoitat Etherin kurssia seuraavaan tuotteeseen. Toisille tämä on ihan ok, koska ei haluta vaivaa esim. verotuksesta tai säilytyksestä omassa lompakossa. Näissä on toisaalta omat riskinsä (joista sijoitusmaailman gurut tietävät paremmin) sekä kuluja, minkä lisäksi käyt kauppaa vain pörssien aukioloaikoina.

Eiköhän nyt tunnetuimpiin kryptoihin voi nykyisin varmaan sijoittaa lähes jokaisessa vähänkään isommassa sijoitusplatformissa. Taitaa olla usein myös CFD-kauppaa, mikä on huonompi juttu Suomen verotuksen kannalta.

0
0
29.8.2022 - 15:48 #90086

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

0
0
29.8.2022 - 19:37 #90100

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915

Ethereumin kehittämiseen osallistuva Tim Beiko esitti Mergen toteutuspäiväksi 19. syyskuuta eikä esitys ole toistaiseksi kohdannut vastustusta muilta kehittäjiltä. Ehdotus ei ole vielä vahvistettu päätös, mutta se on antanut uskoa Mergen lähestymisestä ja saattanut Ethereumin reippaaseen nousuun.

15. päivä näillä näkymin, ei 19. https://wenmerge.com/

Coinmotionille sellainen ehdotus, että nyt olisi hyvä sauma alkaa tarjoamaan Mergen jälkeen Ethereum steikkausta. Jos steikkauspalkkiot on vaikka sen 5-10%, niin asiakas on varmasti tyytyväinen 4-7% tuottoon, jos Coinmotion pystyisi tarjoamaan vaikka steikkausvakuutusta vahingossa tapahtuneiden slashereiden varalle ja mahdollisuutta ottaa steikkuspalkkio suoraan, joko euroina, tai Ethereinä. Ja tietty jos saa vielä tarvittavat raportit suoraan ulos verottajalle, niin se on plussaa. Jos olisi mahdollisuus saada palkkiot kuukausittain euroina ja steikkaus vakuutettuna, niin minä ainakin olisin valmis laittamaan Ethereitä steikkaukseen sellaiseen paikkaan pidemmäksikin aikaa.

https://www.pymnts.com/cryptocurrency/2022/bakkt-sullivan-bank-team-ban…

Sullivan Bank Chief Operating Officer Mallory Farrell said in the release the Bakkt platform will meld cryptocurrency capabilities with the bank’s existing banking platform, letting customers view their crypto balance as well as their checking and savings balance in one place.

Tuo on taas yksi niitä asioita, joista olen kirjoittanut jo muutaman vuoden. Eli pankit tulee tarjoamaan ensin kryptot normaalien tilien rinnalle, ja sitten kun keskuspankkikryptot tulee, niin ne normaalitkin tilit siirtyy sinne lohkoketjuun ja tukee noita keskuspankkirahoja. Ja sen jälkeen tietty myös osakkeet jne tokenisoidaan samaan järjestelmään. Toki voi tapahtua myös stable coineilla, jos noilla keskuspankkikryptoilla kestää vielä pidemmän aikaa. Eikä tarvitse olla kummoinen sensei tajutakseen, että samalla ne steikkaukset ja DeFi-palvelut tulee myös sinne tarjolle ja pankit ottaa vaan sieltä pari pinnaa välistä.

0
0
30.8.2022 - 10:45 #90117

Pessi Peura

+11
Liittynyt:
4.10.2017
Viestejä:
7

Hyvä huomio tuo ennustetun Merge-päivän muuttuminen. Tim Beikon heinäkuussa viimeisen testiverkon päivityksen onnistumisen jälkeen tekemä ehdotus oli tosiaan 19. syyskuuta, mutta tällä hetkellä linkkaamasi laskuri ennustaa 13. päivää syyskuuta.

Steikkauksen mahdollistaminen Ethereumille ja joillekin muillekin valuutoille Coinmotionissa on tarkastelussa. Tällä hetkellä tarjoamme 2% vuosikorkoa Ethereumille korkotilipalvelun kautta ja syyskuun alussa alkavalla määräaikaiskorkotilijaksolla 2,75% vuosikorkoa. Steikkauksen avulla tuottoja voidaan saada hilattua ylöspäin, joten sen mahdollistaminen on kyllä intresseissämme.

0
0
30.8.2022 - 12:37 #90125

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915
Pessi Peura kirjoitti:

Steikkauksen mahdollistaminen Ethereumille ja joillekin muillekin valuutoille Coinmotionissa on tarkastelussa. Tällä hetkellä tarjoamme 2% vuosikorkoa Ethereumille korkotilipalvelun kautta ja syyskuun alussa alkavalla määräaikaiskorkotilijaksolla 2,75% vuosikorkoa. Steikkauksen avulla tuottoja voidaan saada hilattua ylöspäin, joten sen mahdollistaminen on kyllä intresseissämme.

Tuo korkotili ei kyllä ainakaan itseä houkuttele, varsinkaan Ethereumin osalta. Noissa lainapalveluissa on aina ihan turhia riskejä, ja tuossa ei oikein tuo tuotto kohtaa riskiä. Ainakaan sen jälkeen, kun steikkaus mahdollisuus tulee Ethereumille (tai onhan se jo). Steikkauksen riskit on huomattavasti pienemmät, kuin lainapalveluiden. Käytännössä olemattomat. Ja tarjoaa vielä parempaa tuottoa, eli siltä kantilta ainakin Ethereumille tuo on parempi vaihtoehto. Toki ymmärrän, että Bitcoinille se on ihan hyvä vaihtoehto, jos haluaa Bitcoineilleen tuottoa. Se kun ei itsessään tarjoa sitä holdaajille, toisin kuin PoS kolikot. 

Tuossa onkin yksi merkittävä syy, miksi omasta mielestä Ethereum on Bitcoinia parempi. Bitcoinin holdaus ei tuota holdaajalle mitään tuottoa, samoin kuin kulta. Sillä spekuloidaan vaan hinnalla. Kun taas Ethereum, siirtyessään täysin steikkaukseen, tuottaa steikkaavalle holdaajalle tuottoa ketjun käytön mukaan. Eli toimii enemmän kuin osake, joka tarjoaa osinkoa yhtiön tuloksen mukaan. Mielummin minä osakkeitakin omistan, kuin kultaa. Ja uskon kyllä jatkossa isojen instikoiden myös arvostavan tuota tuottavuutta enemmän kuin pelkästään hintaspekulaatiota.

Mutta hyvä, jos on steikkausmahdollisuus harkinnassa ja tutkinnassa. Itselle noissa on tärkeitä asiakkaana slasher-vakuutus ja mahdollisuus ottaa steikkauspalkkiot suoraan myös euroina ulos. Jos päädytte kehittämään steikkauspalvelun, niin olisi hienoa, jos noita mahdollisuuksia harkittaisiin.

0
0
30.8.2022 - 15:01 #90131

KuplaSalkku

+100
Liittynyt:
14.8.2016
Viestejä:
179

Mikähän Coinbasea estää tällä hetkellä tarjoamasta ETH:n steikkausta suomalaisille asiakkaille? Näyttää onnistuvan monessa muussa EU ja Euroopan maassa jo.

0
0
1.9.2022 - 06:59 #90169

A

-55
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
481
Casteliero kirjoitti:

Steikkauksen riskit on huomattavasti pienemmät, kuin lainapalveluiden. Käytännössä olemattomat.

Olen steikkauksen riskien olemattomuudesta täysin eri mieltä. Itse pidän steikkausta monista syistä erittäin riskisenä. Se on systeemille sekä yksilölle riskinen ominaisuus/toiminnallisuus. Muutamia asioita: nothing at stake -ongelma, likviditeetin menettäminen (jopa vuosiksi, ks. Ethereum 2.0), epämääräisyys steikkauksen kulloisestakin määritelmästä jne... Pelkästään Ethereumin osalta "steikkaus" voi itsessään tarkoittaa montaa melkolailla täysin eri asiaa.

Itse ainakin muistan Terra Luna -keissin vielä varsin hyvin. Paksua väittää noiden steikkaushommien riskien olevan käytännössä olemattomat.

0
0
1.9.2022 - 16:07 #90205

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915
A kirjoitti:

Ensinnäkin nothing at stake on eri tason ongelma. Se ei ole steikkaustason ongelma, vaan järjestelmätason ongelma. Se on ihan eri keskustelu. Se on keskustelu siitä, onko steikkaus parempi vaihtoehto konsensusmekanismiksi, kuin mainaus. Minä puhun steikkauksesta tuoton mahdollistajana tässä ja vertaan sitä muihin tuoton mahdollistajiin. Eli esim noihin lainapalveluihin. Se on se taso, jossa päätetään haluaako steikata assettinsa, kun taas järjestelmätason ongelmissa päätetään, haluaako sijoittaa ollenkaan assettiin vai ei.

Likviditeetin menettäminen vuosiksi on myös käytännössä kertaluontoinen ja väliaikainen ongelma. Sen jälkeen, kun se steikkauksen purkamissoppari on aikoinaan tehty, niin sen jälkeen tuo ei ole ongelma. Eli tuon pystyy välttämään odottamalla, tai kassan hallinnalla, kun ei steikkaa kerralla kaikkia assetteja ja lukitse niitä. Eli käytännössä tuo on käyttäjän itse luoma ongelma. Käytännössä riski siitä, ettei noita lukittuja kolikoita koskaan saisi pois on myös olematon, koska ne voitaisiin tarvittaessa jo nyt purkaa pois sieltä sopparista, jos niin haluttaisiin.

Steikkauksen määrittelemisen ongelmaa en ymmärrä mitä sinä sillä tarkoitat. Aika selkeä määritelmä se on aina ollut. Lukitse kolikot ja validoi ketjua, jos teet asioita väärin, tapahtuu slashing eventti ja menetät steikkauksen, jolloin validoijalla on insentiivi syöttää ketjuun oikeaa dataa. Ei se minusta ole mihinkään muuttunut vuosien saatossa.

Enkä oikein ymmärrä miten Terra Luna tapaus liittyy steikkaukseen? Steikkaus ilmeisesti toimii Terra classic ketjussa vieläkin ihan normaalisti. Se ketju vaan oli käytännössä algoritmisen stablecoinin pyörittämiseen tarkoitettu ketju ja sen menetettyä arvonsa, menetti Luna myös arvonsa. Mutta steikkaus ja ketju toimii ilmeisesti edelleen ihan niin kuin pitääkin.

Itse en näe steikkauksessa oikein muita ongelmia, kuin unintended slashing eventin ja valuuttariskin. Ensimmäisen voisi hoitaa kolmannen tahon järjestämissä palveluissa vakuutuksella ja jälkimmäinen kuuluu asiaan. Lainapalveluissa näen taas huomattavasti enemmän riskejä.

Edit: ja tietty jos ottaa steikkauksen kolmannen tahon palveluna, niin silloin tietty tulee nuo perus konkurssiriskit jne

0
0
1.9.2022 - 21:46 #90220

A

-55
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
481
Casteliero kirjoitti:

A kirjoitti:

Casteliero kirjoitti:

Steikkauksen riskit on huomattavasti pienemmät, kuin lainapalveluiden. Käytännössä olemattomat.

Olen steikkauksen riskien olemattomuudesta täysin eri mieltä. Itse pidän steikkausta monista syistä erittäin riskisenä. Se on systeemille sekä yksilölle riskinen ominaisuus/toiminnallisuus. Muutamia asioita: nothing at stake -ongelma, likviditeetin menettäminen (jopa vuosiksi, ks. Ethereum 2.0), epämääräisyys steikkauksen kulloisestakin määritelmästä jne... Pelkästään Ethereumin osalta "steikkaus" voi itsessään tarkoittaa montaa melkolailla täysin eri asiaa.

Itse ainakin muistan Terra Luna -keissin vielä varsin hyvin. Paksua väittää noiden steikkaushommien riskien olevan käytännössä olemattomat.

Ensinnäkin nothing at stake on eri tason ongelma. Se ei ole steikkaustason ongelma, vaan järjestelmätason ongelma. Se on ihan eri keskustelu. Se on keskustelu siitä, onko steikkaus parempi vaihtoehto konsensusmekanismiksi, kuin mainaus. Minä puhun steikkauksesta tuoton mahdollistajana tässä ja vertaan sitä muihin tuoton mahdollistajiin. Eli esim noihin lainapalveluihin. Se on se taso, jossa päätetään haluaako steikata assettinsa, kun taas järjestelmätason ongelmissa päätetään, haluaako sijoittaa ollenkaan assettiin vai ei.

Steikkaus on väkisin olennainen osa järjestelmän konsensusmekanismia. Steikkaustuotot (yleisesti ottaen) tulee nimenomaan toimimisesta systeemin konsensuksen eteen. Kuten sanoin, steikkauksessa on systeemisiä ja yksilökohtaisia ongelmia. Nothing at stake on systeeminen asia, mutta vaikuttaa tottakai steikkauspäätökseen siinä missä lainapalveluihin lainaamiseen vaikuttaa esim. se, mihin lainatut rahat menevät. En ymmärrä, miksi systeemitason asiat pitää sivuuttaa tässä keskustelussa. Sieltä tulee aivan valtavasti vaikutusta "käytännössä olemattomiin" steikkausriskeihin.

Casteliero kirjoitti:

Likviditeetin menettäminen vuosiksi on myös käytännössä kertaluontoinen ja väliaikainen ongelma. Sen jälkeen, kun se steikkauksen purkamissoppari on aikoinaan tehty, niin sen jälkeen tuo ei ole ongelma. Eli tuon pystyy välttämään odottamalla, tai kassan hallinnalla, kun ei steikkaa kerralla kaikkia assetteja ja lukitse niitä. Eli käytännössä tuo on käyttäjän itse luoma ongelma. Käytännössä riski siitä, ettei noita lukittuja kolikoita koskaan saisi pois on myös olematon, koska ne voitaisiin tarvittaessa jo nyt purkaa pois sieltä sopparista, jos niin haluttaisiin.

Fakta on, että monella on tällä hetkellä etherit lukittuna ja likvidointikelvottomana, eikä niihin pääse käsiksi eli vaikka myymään, vaikka miten mielestäsi "voisi" mitä hyvänsä. Saa myös nähdä kuinka "kertaluontoisuus" ja "väliaikaisuus" pitää.

Casteliero kirjoitti:

Enkä oikein ymmärrä miten Terra Luna tapaus liittyy steikkaukseen? Steikkaus ilmeisesti toimii Terra classic ketjussa vieläkin ihan normaalisti. Se ketju vaan oli käytännössä algoritmisen stablecoinin pyörittämiseen tarkoitettu ketju ja sen menetettyä arvonsa, menetti Luna myös arvonsa. Mutta steikkaus ja ketju toimii ilmeisesti edelleen ihan niin kuin pitääkin.

Oliko steikkaus kyseisessä systeemissä "käytännössä olemattomalla" riskillä? Se koko systeemi suli alta pois tiettyjen mekanismien hajottua. Steikkaus oli yksi mekanismi siinä himmelissä, vaikka ei aiheuttanutkaan itsessään tai suoraan systeemin sulamista.

Casteliero kirjoitti:

Itse en näe steikkauksessa oikein muita ongelmia, kuin unintended slashing eventin ja valuuttariskin. Ensimmäisen voisi hoitaa kolmannen tahon järjestämissä palveluissa vakuutuksella ja jälkimmäinen kuuluu asiaan. Lainapalveluissa näen taas huomattavasti enemmän riskejä.

Edit: ja tietty jos ottaa steikkauksen kolmannen tahon palveluna, niin silloin tietty tulee nuo perus konkurssiriskit jne

Itse kyllä otan varsin vahvasti riskitarkasteluun alla olevan järjestelmän, enkä tuijota pelkkää siihen rakennettua steikkausmekanismia. Sama kuin muussakin sijoittamisessa: kokonaisuus ratkaisee.

0
0
3.9.2022 - 14:17 #90272

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915
Antti Hyppänen kirjoitti:

Ilmeisesti A viittaa tuolla Terra-casella siihen, että Lunan romahduksen vuoksi vihamielisen tahon olisi ollut helppo ostaa iso stake tokeneista. Tämän vuoksi Terra joutui pysäyttämään koko blockchainin (muistaakseni useampaan kertaan).

https://cointelegraph.com/news/breaking-terra-blockchain-officially-halt...

Näääh. Ei vaan tajua, tai halua tajuta, että sijoituspäätös on eri riski, kuin steikkauspäätös. Sijoituspäätös on tehty jo ennen steikkauspäätöstä ja siinä otetaan huomioon järjestelmätason riskit ja paljon muuta. Steikkauspäätöksen riskit on käytännössä nuo, mitä mainitsin. Toki ei voi Bitcoinistin osaavan laskea kolmeen asti, kun riittää, että osaa kahteen laskea. Osta kolikot ja seuraa kurssia. Ei silloin tartte miettiä sitä, että laittaisi kolikot tuottamaankin jotain.

Toki motiivi voi olla myös levittää FUDia paskakolikkoja kohtaan. Löysi lauseen, joka mahdollisti taas täysin irrationaalisen FUDin levittämisen ja iski siihen. Ja Ethereumhan on paskakolikkojen kuningas. Suurin uhka ja silloin kun siihen voi hyökätä, silloin siihen hyökätään. Bitcoinin markkinadominanssi ei ole vuosiin ollut näin alhaalla ja paskakolikot, joiden piti karhumarkkinassa romahtaa nollaan, nouseekin kovaa suhteessa Bitcoiniin. Kyllä se Bitcoinistissa pientä kauhua voi aiheuttaa. Silloin pitää pieni propaganda mylly saada pyörimään.

Tuosta Bitcoinin markkinadominanssista sanoinkin joskus noin vuosi sitten, että tuskin menee enää yli 50% koskaan. Kohtasin joitain soraääniä, mutta nyt näyttää, että jos Merge menee onnistuneesti läpi ja ei tule sell the news eventtiä, niin todennäköisesti BTC dominanssi ei ylitä edes 40% koskaan enää. Mikä on sinällään ihan loogista, koska Ethereum kehittyy ja adoptio kasvaa Bitcoinia nopeampaa, samoin kuin 30-50 muun projektin. Ja kun silloin jokainen noista nousee hinnaltaankin suhteessa Bitcoiniin nopeampaa, niin silloin Bitcoinin dominanssi tietysti putoaa. Ei se pysty kilpailemaan 30-50 projektin nousua vastaan millään. Eikä edes pelkästään Ethereumin. Ihan älyttömästi en yllättyisi, jos sen markkinadominanssi olisi vuoden päästä enää 15-20%.

0
0
3.9.2022 - 22:57 #90281

A

-55
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
481

Mua ei kiinnosta "BTC dominanssi" pätkääkään. Kun en vertaa Bitcoinia mihinkään, mihin se on vertailukelvoton. En siis välitä mitättömästä metriikasta. Bitcoin ja Ethereum ovat täysin eri asioita.

Jos jotain dominanssia laskisin, niin vertaisin rahaa rahaan.

Castelieron henkilöhyökkäykset näköjään yläpeukutetaan -- se on näemmä haluttua sisältöä -- niin en ala haastamaan tämän enempää omalla näkemykselläni. Kukin sijoittaa miten näkee parhaaksi.

0
0
4.9.2022 - 10:30 #90282

keijokepuli

+364
Liittynyt:
16.12.2014
Viestejä:
283

Maallikon mutu: Olen ymmärtänyt, että bitcoin on aivan erilainen assetti kuin mikään muu kryptovaluutta. Sen louhintaan käytetty suuri energiamäärä tuo luotettavuutta ja turvaa erilaisia hyökkäyksiä vastaan. Siinä on hajautettu hallinto ja tiedetty inflaatio. Se on helposti ja edullisesti siirrettävä globaalisti ja layer2 ratkaisut ovat myös salaman nopeita -> kuulostaa ja näyttää täydelliselle rahalle ja pari valtiota on sen jo ottanut käyttöön.

Muut kryptovaluutat yrittävät ratkaista aivan erilaisia ongelmia, joista suuresta osasta itselläni ei ole hajuakaan. Jotenkin en itse näe näitä bitcoinin kilpailijoina enkä pidä bitcoinin dominanssia suhteessa muihin cryptoihin milläänlailla merkittävänä. Enemmän olen pitkään ihmetellyt:

a)miksi esim. bitcoin ja ethereum korreloivat hinnassaan niin suuresti? 

b) miksi bitcoin (ja muut cryptot) korreloivat pörssin riskiassettien kanssa niin voimakkaasti?

Itse mutuilen, että tässä varsinkin bitcoinin hinnoittelu (jossa on omaa vähäistä tietämystä) menee metsään suhteessa arvoon?

(Omistan bitcoinia paljon ja ethereumia vähän)

0
0
4.9.2022 - 12:19 #90285

A

-55
Liittynyt:
31.3.2020
Viestejä:
481
keijokepuli kirjoitti:

Maallikon mutu: Olen ymmärtänyt, että bitcoin on aivan erilainen assetti kuin mikään muu kryptovaluutta. Sen louhintaan käytetty suuri energiamäärä tuo luotettavuutta ja turvaa erilaisia hyökkäyksiä vastaan. Siinä on hajautettu hallinto ja tiedetty inflaatio. Se on helposti ja edullisesti siirrettävä globaalisti ja layer2 ratkaisut ovat myös salaman nopeita -> kuulostaa ja näyttää täydelliselle rahalle ja pari valtiota on sen jo ottanut käyttöön.

Muut kryptovaluutat yrittävät ratkaista aivan erilaisia ongelmia, joista suuresta osasta itselläni ei ole hajuakaan. Jotenkin en itse näe näitä bitcoinin kilpailijoina enkä pidä bitcoinin dominanssia suhteessa muihin cryptoihin milläänlailla merkittävänä.

Olet ymmärtänyt aivan oikein. Olen ollut Bitcoin-skenessä mukana vuodesta 2011 ja olen samaa mieltä kanssasi. Aikanaan kun Ethereum launchasi, niin jäin siitä tietoisesti pois, koska Ethereumin lupailut eivät vakuuttaneet. Olin kyllä rahoineni mukana muutamassa muussa sen ajan alt(=shit)coinissa, eli kyseessä ei ollut periaatteellinen tmv. ideologinen syy jäädä pois. Jo vuosien ajan olen omistanut kryptovaluutoista tai sellaiseksi kutsutuista vain bitcoineja. Onnea siihen sijottaneille! laugh

keijokepuli kirjoitti:

Enemmän olen pitkään ihmetellyt:

a)miksi esim. bitcoin ja ethereum korreloivat hinnassaan niin suuresti? 

b) miksi bitcoin (ja muut cryptot) korreloivat pörssin riskiassettien kanssa niin voimakkaasti?

Itse mutuilen, että tässä varsinkin bitcoinin hinnoittelu (jossa on omaa vähäistä tietämystä) menee metsään suhteessa arvoon?

(Omistan bitcoinia paljon ja ethereumia vähän)

a) Ethereumia markkinoitiin aikanaan ja jossain määrin edelleenkin Bitcoinin kilpailijana. Vähintään tämä mielikuva elää vahvasti edelleen. Sijoitukset kryptovaluuttoihin nähdään sellaisena, että esimerkiksi sijoitus Bitcoiniin ja Ethereumiin hajauttaa riskiä kryptovaluutta-omaisuusluokan sisällä.
Korrelaatiota on aika paljon monesta syystä, mutta varmaan isoimpana tuo, että ne nähdään samankaltaisina sijoituskohteina.

b) Varmaan osittain samasta syystä kuin, miksi Bitcoin ja Ethereum korreloivat. Riskiä hakevat sijoittajat survovat rahaa tasaisesti vähän kaikkeen ja vetävät sitä myös pois.

Itse näen jonkin verran todennäköisenä, että iso osa bitcoineista on tälläkin hetkellä sellaisten sijoittajien taskuissa, jotka eivät tiedä Bitcoinista juuri mitään. Että ollaan mukana vaan, koska arvo on aiemmin noussut. Tämä selittää mielestäni hyvin miksi korrelaatiota tapahtuu niin paljon. Tämä kuplautuminen voi sitten tuntua rajustikin...

0
0
4.9.2022 - 22:37 #90292

Antti Hyppänen

+1340
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
556
keijokepuli kirjoitti:

a)miksi esim. bitcoin ja ethereum korreloivat hinnassaan niin suuresti? 

b) miksi bitcoin (ja muut cryptot) korreloivat pörssin riskiassettien kanssa niin voimakkaasti?

Itse mutuilen, että tässä varsinkin bitcoinin hinnoittelu (jossa on omaa vähäistä tietämystä) menee metsään suhteessa arvoon?

Kryptovaluutat ovat täysin uusi sijoitusluokka, jonka markkina on asettanut korkean riskin sektoriin. Tämän vastakohtana ovat valtiolainat (ja kulta), ja perinteisesti sijoitusportfoliossa on pyöritelty juuri bondeja ja osakkeita tietyssä suhteessa.

Lähimpänä perinteisistä asseteista ovat teknologiayhtiöt. Tämän vuoksi kryptojen korrelaatio Nasdaqiin on korkealla. Se on ollut mielestäni paljon korkeampi paljon pidempään, mitä yleisesti on ajateltu. Kirjoitin aiheesta mm. täällä: https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/bitcoinin-laskumarkkina…

Bitcoin ja Ethereum ovat periaatteessa hyvin erilaisia sijoituskohteita, mutta nämä nyanssit katoavat, kun katsotaan markkinaa ns. ison rahan näkökulmasta. Silloin tehdään esim. päätös jossain instikan maanantaipalaverissa, että nyt meidän allokaatio kryptoihin pudotetaan 5 prosentista 4 prosenttiin. Sitten myydään kaikista pieni siivu.

Kurssikehityksessä nähdään paljon isompia eroja nousumarkkinan aikaan. Laskumarkkinassa oikein millään ei ole mitään väliä. Ihan sama millaisia uutisia projektilta tulisi ulos, niin sijoittajat eivät palkitse sitä kuin max muutaman päivän nousuilla. Esimerkiksi Ethereumin vuosia valmisteltu Merge on noin 2 viikon päässä, eikä se näy kurssissa millään tavoin.

Viime vuosina on käyty paljon keskustelua siitä, nähdäänkö kryptomarkkinassa milloin tämän Bitcoin-johtoisen rakenteen rikkoutuminen. Voisiko esim. Ethereumin The Merge saada aikaan tilanteen, jossa Ethereum vetäisi muita älysopimusalustoja ja osaa altcoineista bull-markkinaan, mutta Bitcoin polkisi paikallaan. En itse jaksa uskoa tähän.

Kun iso raha tulee taas kryptosektoriin takaisin, se siirtyy aina ensin parhaan likviditeetin kohteisiin ja valuu sitten pikkuhiljaa alemmas pienemmän market capin kohteisiin, kun retail-sijoittajat myös innostuvat.

Kryptovaluuttojen bull-markkina tarvitsee riskinottoa suosivan ympäristön. Nyt ollaan siitä niin kaukana kuin olla ja voi. Tällaista makrotalouden ympäristöä ei ole ollut Bitcoinin historiassa kuin parin kuukauden jaksoja. Kaiken kaikkiaan on jopa yllättävää, miten hyvin kryptomarkkina on lopulta pitänyt pintansa tässä kaaoksessa. Ilman 3AC:n, Terran ja Celsiuksen konkursseja kurssit olisivat tod. näk. vielä paljonkin korkeammalla.

Eli Bitcoin ja Ethereum ovat teknologiaosakkeiden kanssa enemmän tai vähemmän samassa sektorissa, kun katsotaan miten raha liikkuu. Mun mielestä Bitcoinilla ei ole mitään tekemistä Teslan kanssa, mutta kursseja liikuttavat eurot, eivät yksittäiset mielipiteet.

0
0
6.9.2022 - 08:12 #90338

Husse72

+122
Liittynyt:
10.5.2022
Viestejä:
170

Reilu viikko vielä Mergen odotusta ja mitä sitten tapahtuu? Olisi kiva kuulla Casteen ja Hyppiksen tunnelmia, odotuksia?

0
0
6.9.2022 - 21:24 #90367

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915
Husse72 kirjoitti:

Reilu viikko vielä Mergen odotusta ja mitä sitten tapahtuu? Olisi kiva kuulla Casteen ja Hyppiksen tunnelmia, odotuksia?

Odotukset on, että kaikki menee niin kuin pitää päivityksen osalta. Sen ulkopuolella saattaa tapahtua kaikkea hämmennystä, mutta ne ei itsellä ainakaan aiheuta toimenpiteitä. Paljon on puhuttu sell the news myynneistä ja hinnan pudotuksesta. Sitä saattaa jotkin tahot, esim mainarit, käyttää hyväkseen omiin tarkoitusperiin. Mainarit saattaa esim dumpata Etherit myyntilaitaan ja yrittää tiputtaa hintaa, samalla kun yrittävät saada haipattua Ethereum PoW forkkia ja saada sille likviditeettiä dumpata EthPoW-kolikot. 

Minä en itse ajatellut tehdä mitään turhia kikkailuja. Oletan, että mergen jälkeen steikkaukseen lukittujen kolikoiden määrä kasvaa ja oletan myös, että ne instikat, jotka ovat varovaisia olleet mergen kanssa, alkaa ottamaan pikkuhiljaa isompia panostuksia syksyn ja talven mittaan. Tuossa kuitenkin poistuu se isoin epävarmuus Ethereumin päivityksistä ja kehityksestä. Ja epävarmuus on instikoille huono juttu.

Noiden mahdollisten EthPoW kolikoiden kanssa olen myös varuillani, enkä lähde niitä ensimmäisten joukossa yrittämään myydä pois. Niiden saamiseen kuitenkin tarvitsee priva-avainta ja se on sama, kuin Ethereum verkossa ja varmasti tätä monet epämääräiset tahot tulee käyttämään ihmisten huijaamiseen. Vasta, kun luotettavat tahot tarjoaa noiden myyntimahdollisuutta ja siirtomahdollisuutta, niin silloin saatan niitä alkaa myymään. Sillä tietty häviää parhaista myyntihinnoista, mutta liikaa riskejä hyötyyn nähden kikkailla mitään niiden kanssa.

Eli istun käsien päällä ja katselen, kun päivitys menee onnistuneesti läpi. Antaa hinnan sitten heilua ylös tai alas, pitkässä juoksussa todennäköisesti kuitenkin ylös. Enkä yllättyisi, jos se lähtisi laukalle ylöspäin jo heti Mergen jälkeen, kun iso epävarmuustekijä poistuu ja instikat saattaa innostua ostamaan.

0
0
7.9.2022 - 15:48 #90402

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Bitcoin seuraa Nasdaq:a ja muita osakemarkkinoita kun market makerit tulivat aikanaan tradifi puolelta ja "pegasivat" pitkon algojen kanssa muita markkinoita seuraavaksi. Joskus tää peg hajoaa tilapäisesti kun markkinoille tulee riittävästi muuta rahaa ja voi tietysti hajota myöhemmin lopullisestikin.

Mielestäni bitcoin-johtoisen markkinarakenteen on nähty rakoilevat just nyt kun ETH/BTC näyttää siltä, että on alt season keskellä karhumarkkinaa ja kyllähän pumppeja onkin näkynyt.

Itse olen ajatellut sen johtuvan myös siitä, että projektit etenevät ja käyttökohteita alkaa näkymään ainakin horisontissa.

Tämä on myös ihan loogista, että projektit joilla käyttöä ja kassavirtaa alkavat erottuvat muusta markkinasta. Toki suuret odotukset korreloivat myös hinnan kanssa esim. ETH layer-2 Arbitrumin projekteistä moni teki kesän aikana 5-10x nousuja kuten myös L2 Metis:n puolella.

0
0
10.9.2022 - 14:33 #90484

Casteliero

+5181
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1915

https://www.seba.swiss/media-and-investors/seba-bank-launches-ethereum-…

Tuo piti jo tuossa aiemmin linkkailla. Eli ensimmäinen pankki alkaa tarjoamaan Ethereum steikkausta instikka-asiakkailleen. Edelleen olen sitä mieltä, että jossain vaiheessa käytännössä kaikki pankit tarjoaa sitä steikkausta kaikille asiakkailleen, nyt on ensimmäiset askeleet otettu. Pankeista tulee tällöin käytännössä steikkauspooleja, jos he itse hoitaa custodyn ja steikkauksen, ja näin ollen turvaa Ethereum verkkoa. Samaa sanoo tuo Seba-pankin edustaja: 

The launch of our Ethereum staking services will enable institutional investors to play a key role in securing the future of the network

Pankit tulee ainakin minun mielestä pelaamaan isoa roolia näissä lohkoketjupalveluissa edelleen, vaikka alla oleva teknologia onkin keskittämätöntä. Pankit on se välikappale asiakkaiden ja palveluiden välissä. Samoin eri maksupalvelut jne. Ne vaan käyttää keskittämättömiä palveluita kustannustehokkuus syistä.

Ja se pitää vielä lisätä, että tuo Ethereumin päivitys tekee siitä ESG ystävällisen, joka vaikuttaa varmasti suurimman osan instikkasijoittajien päätökseen. Sen vaikutusta varmasti aliarvioidaan vielä, mutta se antaa monelle instikkafirmalle vihreän valon sijoittaa suoraan kryptoassetteihin.

0
0
10.9.2022 - 15:24 #90486

Antti Hyppänen

+1340
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
556
Casteliero kirjoitti:

Eli istun käsien päällä ja katselen, kun päivitys menee onnistuneesti läpi. Antaa hinnan sitten heilua ylös tai alas, pitkässä juoksussa todennäköisesti kuitenkin ylös. Enkä yllättyisi, jos se lähtisi laukalle ylöspäin jo heti Mergen jälkeen, kun iso epävarmuustekijä poistuu ja instikat saattaa innostua ostamaan.

Sama juttu. Oma Ethereum-positio on rakennettu pitkän aikavälin kehitystä silmällä pitäen (kuten muutkin kryptopositiot), enkä ole lähtenyt spekuloimaan Mergellä sen kummemmin. Tilanne olisi ihan eri, jos oltaisiin bull-markkinassa. Silloin nähtäisiin todennäköisesti massivinen pump & dump, kuten nähtiin vaikkapa Cardanon kohdalla viime syksynä. Karhumarkkinassa hyvistä uutisista ei palkita, ja uskon instikoiden rahan tulevan myös sisään pikkuhiljaa kunhan yleinen markkinatilanne lähtee toipumaan.

Jos Mergessä tapahtuu jotain ja päivitystä päätetään siirtää, markkina reagoi varmasti tosi negatiivisesti. Tässä kohtaa itse olisin ehdottomasti ostolinjalla. On kuitenkin vaikea uskoa kaiken testaamisen jälkeen suurempiin ongelmiin. Todennäköisesti kaikki menee ok, jonka jälkeen voidaan saada pieni relief rally. Suuremmat nousut sitten tulevien vuosien aikana.

Tähän liittyen: Raoul Pal perusteli ihan hyvin tuoreessa AMA-videossa, miksi markkinan pohja on nähty (80% kyllä) ja miksi seuraavat 12kk voisivat olla tosi hyvä jakso kryptoille nimenomaan Ethereum-vetoisesti. Jos kaipaat hopiumia niin tsekkaa tästä videosta ensimmäinen noin vartti: https://www.youtube.com/watch?v=H5j8mHKHScU&ab_channel=RealVisionCrypto

En sinänsä osaa debunkata Palin näkemystä. Toi on tosi hyvä pointti, että jos tekee sijoituspäätöksiä nykyhetken perusteella on jo hävinnyt. Tässä on kuitenkin tosi paljon erilaisia muuttujia nyt ilmassa globaalissa taloudessa lähtien sodasta, energiakriisiä, potentiaalista ruokakriisiä, taantuma EU & Yhdysvallat, Kiinan romahdusta, potentiaalista rähinää Taiwanissa jne jne. Löytyy myös paljon historiallista dataa Bitcoinista tukemaan ajatusta, että pohja on nähty tai ollaan hyvin lähellä sitä.

Itse varaudun yhä siihen skenaarioon, että käydään ottamassa yksi iso lasku alaspäin. Capitulation-piste saavutettiin ehkä kryptoissa kesäkuussa, mutta sitä ei ole oltu vielä lähellä osakkeissa. Pudotuksen pitäisi olla mielestäni isompi, että viime vuosina puhallettu kupla saataisiin kunnolla tyhjennettyä.

0
0
14.9.2022 - 08:08 #90608

Husse72

+122
Liittynyt:
10.5.2022
Viestejä:
170
Antti Hyppänen kirjoitti:

Itse varaudun yhä siihen skenaarioon, että käydään ottamassa yksi iso lasku alaspäin. Capitulation-piste saavutettiin ehkä kryptoissa kesäkuussa, mutta sitä ei ole oltu vielä lähellä osakkeissa. Pudotuksen pitäisi olla mielestäni isompi, että viime vuosina puhallettu kupla saataisiin kunnolla tyhjennettyä.

Näinhän tässä näyttäisi käyvän? Matkaa toki vielä monella kesäkuun matalikkoon

0
0
14.9.2022 - 13:10 #90616

Antti Hyppänen

+1340
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
556

Tässä vähän hopiumia Jukka Lepikön twiitistä: https://twitter.com/JukkaLepikko/status/1569965224622440449

Historiallisesti katsottuna osakemarkkina on lähtenyt aina mukavaan nousuun kun inflaation huippu on saavutettu. Jukka on nostanut tuossa esiin vain rajummat huiput (yli 7%), mutta noi pari pienempää inflaatiohuippua ~1958 ja ~1970 näyttää ihan samaa.

Vaikka eilinen CPI-lukema oli raju pettymys ja osakemarkkina teki syvimmän montun yli kahteen vuoteen, niin kyllä inflaation huippu on hyvin todennäköisesti saavutettu. Sanoisin itse että yli 90 prosentin todennäköisyydellä. Koska kryptojen kurssit seuraavat yhä tiiviisti osakkeita, niin tämä olisi positiivinen juttu.

Paljon erilaista dataa mikä viittaisi pohjan jo löytyneen, mutta en ole vielä henkilökohtaisesti täysin vakuuttunut. Ei tästä kummoista dippiä tarvita niin ollaan 15K Bitcoinissa.

S&P 500:n tämän hetken dippi on myös varsin maltillinen. Nyt on pyyhitty vasta noin 1,5 vuoden nousut pois. Edeltävän sadan vuoden ajalta löytyy useita 10-15 vuoden jaksoja, jolloin S&P 500 on liikkunut lähinnä sivuttain. Osakemarkkinalla olisi mun mielestä hyvin varaa korjata vielä pari kymmentä prosenttia nykytasolta.

Edit: Willy Woolta ihan pätevä pohjasignaal, jota ei ole aivan vielä saavutettu.
https://twitter.com/woonomic/status/1569957965263958016

0
0
15.9.2022 - 09:54 #90628

Stu

+94
Liittynyt:
28.12.2015
Viestejä:
65

Vitalik: "The merge will reduce worldwide electricity consumption by 0.2%"

Kuulostaa hullulta ajatella, että jo maailman mittakaavassa kryptot ovat iso osa sähkönkulutusta.

Onhan Mergen pakko olla bullish jo tältä kantilta, kun ympäristöaktivistit latovat pöytään BTC ja ETH vertailuluvut energiankäytöstä. Oli Bitcoinin louhinta sitten miten tahansa vihreätä energiaa.

0
0