Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

18.5.2022 - 19:49 #86387

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Nyt saavat jenkit laskea rauhassa. Ja ovathan ne laskeneetkin, Nasse 3,5 prosenttia miinuksella. Huomasin Stockan maksaneen velkansa ja nyt olisi puolitoista megaa likvidiä oman napin takana survottavana markkinoille. Muutakin likvidiä olisi, mutta ne ovat yhteisyrityksissä.

Eilen katsoin Ruotsi-Iso-Britannia matsin. Tästä saa vähän ylikuvan lätkäharrastuneisuudestani. Olin kortilla ja sain flippisivuvetona sisään kaverin kanssa 300€ Ruotsi -4,5, jota oltiin laittamassa screenille. Meni turhan jännäksi kolmas erä. Ensimmäisen erän hiuspussipäät veivät 5-0 ja hyvltä näytti. Toisen svedut sitten purjehtivat (minkä hyvin osaavat) ja kolmannessa britit oli aluksi lähempänä skorata. Vapauttava 6-0 kuitenkin lopulta tuli muutama minuutti ennen loppua.

Sanoisin, että Suomi on tuota Ruotsia vastaan suosikki. En ole katsonut markkinoiden kertoimia, vaan tämä pohjautuu kahteen katsottuun Suomen ja yhteen Ruotsin peliin. Suomi-Ruotsiin ei tarvitse flippisivuvetoa lyödä, jännää riittää joka tapauksessa. Suosittelen muuten muillekin taas kerran mielenkiinnottomien pelien flippaamista. Markkinoilta mahdollisimman even money maalitasoitus ja sitten flipataan puolet. Odotusarvo on tasan nolla molemmille ja reilivaluet tulevat täten ilmaiseksi. Eikä pelintarjoajat tienaa mitään. Tunnen paljon väkeä rahapelialalta, joten katsonevat tätä suositusta pahalla silmällä😎.

Sen verran oli liha heikko, että ehdotin pelin katsomista baarissa naapurin Terolle, johon törmäsin rappusissa. Oli raukka jättänyt avaimensa kotiin ja odotti satasen arvoista aukaisijaa paikalle tunnin päästä. Miekin olen kerran odotellut huoltomiestä, maksanut vastaavan maksun ja sitten hommannut lähellä asuville vara-avaimia, Tero ei.

Heja Finland!

0
0
19.5.2022 - 14:16 #86412

The Poet

-28
Liittynyt:
26.8.2020
Viestejä:
32

Suomi-pojat rankkarireeniksiin.

Ei aina tarvi vetää täysiä 

mokkea päin.

Sen voi myös

kiertää.

 

Yst.

Kimmo Mantere

Kiekkoreipas/Vesijärven lahnat

0
0
23.5.2022 - 08:08 #86520

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446
Aki Pyysing kirjoitti:

...En siis ollut odottamassa sitä, mutta katson sentään Nordnetin ”omat” uutiseni useimpina aamuina heti herättyäni...

Mistä tälläisen löytää?

0
0
23.5.2022 - 12:15 #86531

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Anssi A kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

...En siis ollut odottamassa sitä, mutta katson sentään Nordnetin ”omat” uutiseni useimpina aamuina heti herättyäni...

 

Mistä tälläisen löytää?

Pörssit ja markkinat -> uutiset -> omat uutiset

0
0
27.5.2022 - 16:38 #86648

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

On ollut vähän omantunnontuskia kutsua itseään pokeriammattilaiseksi. Koronan takia nimittäin olin enimmäkseen pelaamatta melkein kaksi vuotta.

Olen kuitenkin ottanut kaksi Tampereen stinttiä +3K ja +9,75K ja aktivoitunut Helsingissäkin. Vuosi on reippaasti plussalla ja taidan pitää vielä lisenssin. Jälkimmäisellä Tampereen reissulla saatoin ottaa odotusarvomielessä pataan. Voitin kaksi monen tonnin pottia altapäin. Toinen oli laksurilla aika tyly. Noosen T9876 vs kahdet ässät oli 44% kolmen hengen pääpottiin ja myös yli 60% sivariimme. Mutta parempi olla sunnuntaina syntynyt kuin erityisen taitava. Tosin voitin pääpotista vain puolet.

He take the thunder from the mountain
He take a lightning from the sky
He bring a strong man to his begging knee
He make the young girl's mama cry

You got to hidey-hidey-hide. The old man is down the road.

-John Fogerty

Sen sijaan sijoittajalisenssin voisi ottaa monelta muulta pois. Jossain näistä ziljoonan ihmisen FB-ryhmistä oli kysymys "Mikä osake tuplaa" oliko se nyt vielä tänä vuonna. Siellä oli joku 300 jantteria vastannut tosissaan niitä tuplaajia. Kuunnelkaa edes jotkut setämiestä: Jos etsit tuplaajia, osut paremmin puolittajiin kuin tuplaajiin. Jos etsit kahdeksan pinnan tuottovaateen täyttäviä lappuja, voit samalla törmätä epähuomiossa tenbäggereihin. Kuten esimerkiksi miun äiskä Incapiin. 

 

0
0
29.5.2022 - 19:16 #86698

pk

+34
Liittynyt:
13.6.2018
Viestejä:
47

Hieraisin silmiäni kolumnin kuvan listaa katsoessani, että ihanko oikeasti Interpol on ollut listattuna aiemmin smiley

0
0
31.5.2022 - 16:14 #86772

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Kusen päähän nouseminen on sijoittajan vaarallisin ammattitauti. Silloin kun tunnet itsesi varajeesukseksi, olet yleensä hyppäämässä rotkoon.

Mie kyllä ihan vähän tunnen. Olen taas sellaisilla pienillä liikuilla tehnyt muutamasta satasesta pariin tonniin pikkutilejä, joten mieli tekisi koittaa vähän vedenpäälläkävelyä. Ja sitten Cityconkin on noussut vasten markkinaa. Tässä pitäsi käydä kohta jotain kauheata, että lakkaisi leijumasta. Vaikka tulla ilmi, että painoin Aspiren lunastustarjouksessa väärää ruutua.

Hilpeitä tarinoita tilastojen ihmeellisestä maailmasta: Olen ostanut 20.000 Sampoa 400.000 eurolla. Eli siis 2010-2022 erivaiheissa treidaillut eri vaiheissa eri määriä ja nostellut osinkoja. Tästä laskettu hankintahinta on 20 euroa kappale, ja lappu maksaa 42 euroa.

Pitäisiköhän tunnustaa, että synttärit ja Skoda-Cup & luomileikkaus ovat pitäneet poissa salilta jo monta päivää? Alkoholinkulutus ei kuitenkaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin salillakäynti. En taida tunnustaa. Olen lähtökohtaisesti tunnustamisesta sitä mieltä, että jos on valokuvia, ne on väärennettyjä.

0
0
2.6.2022 - 19:59 #86843

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Ilahdutan kansaa taas salituloksillani. Lähden sunnuntaina reiluksi viikoksi Barcelonaan kortille ja kyseessä on lähinnä muistilappu itselleni.

Penkki jalat ilmassa: 10x(40+60) 9x80 (8x80+7x60)

Selkä: 20x70 15x(95+105)

Ojentajatalja: 10x(85+100)

Vatsaliike (w): 2x20

Fly: 10x(100+133+133)

Ojentajatalja nistan takaa 10x(65+75)

Kolmen kuukauden treenaamisen jälkeen olen liki samassa kuin ennen koronalockdownin ja koronan tuomaa kahden kuukauden treenitaukoa. Muuten olisi hyvä, mutta olen siinä sivussa läskiintynyt reilusti. Tästä syytän lähinnä juomavaliotani.

Pörssirintamalla aloitin tänään Citykanien takaisinostot. Hukkasin toukokuun lopun nousuun 10% prositiostani ja nyt raavin niitä sitten takaisin. Kauppa se on mikä kannattaa. Toivottavasti myös kauppakeskuksissa huolimatta paineista kiinteistöverojen nostoon.

0
0
7.6.2022 - 09:55 #86941

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446

Millä alustoilla bondeihin pystyy sijoittamaan? IB? Millaiset minimisummat siinä on kyseessä?

0
0
7.6.2022 - 18:53 #86992

aliisan_avaimet

+513
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
521

Bondeissa on kahden kerroksen väkeä. Pörssilistatut bondit ovat yleensä 1-2k minimeillä, niihin pääsee netitse käsiksi ja välityskulut ovat halvat. Sitten on 50-100k minimien bondit joita ei välttämättä koskaan nähdä pörsseissä, vaan myyjän meklari soittaa sopivien ostajien meklarit läpi lainaa merkitessä, tai jos haluat ostaa vanhempaa lainaa, meklarisi soittaa omistajien meklareille.

Mandatum tarjoaa rajatusti eurooppalaisia bondeja, mutta kulut ovat kovat. Degiro tarjoaa suurimpien eurooppalaisten maiden bondit halvalla. IB tarjoaa ympäri maailmaa halvalla.

Minä kuulun sinne alempaan kerrokseen, enkä pysty kommentoimaan jännästä private banking-meklarimaailmasta. Aki voinee kertoa siitä.

0
0
8.6.2022 - 09:52 #87001

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Joo askartelen (aika harvakseltaan) bondimaailmassa, jossa minimisijoitus on suuruusluokkaa 100K. Lainalaisuudet ovat toki samat, kuin pienemmässä mittakaavassa. Nordnet ei jostain syytä treidaa bondeja lainkaan.

Parhaillaan olen Barcelonan pokerimaailmassa Partypoker Millionsissa. Pelailen 2K- 3K turnauksia, mahdollisesti myös isompia. Tosin todennäköisesti pysyttelen pienemmissä, koska vastus kovenee radikaalisti, mitä isompi sisäänosto.

Ensimmäisessä turnauksessa "pääsin" supertähden Steve O'Dwyerin kanssa samaan pöytään. Hilpeää kyllä, voitin merkkejä lähinnä Steveltä, joka tippui varsin nopeasti. Muut operaatiot eivät olleet niin onnekkaita. Vajottuani alle 20 blindin survoin koko hivakan sisään muutaman tunnin aikana jonkun 12 kertaa saamatta yhtään maksua. Sitten flippasin kerran voitollisesti AQ vs 33 ja tappiollisesti 66 vs AK ja lopullinen tauko kutsui.

Ilmeisesti 2K on vähän espanjalaisten kipurajan yläpuolella, koska fieldi oli yllättävän kansainvälinen. Pelaajista havaintona taso oli kovempi kuin 5K PokerStarsin turnausksissa, mutta edelleen paljon Helsinkiä heikompi. Joku 50BB survottiin sisään vastustajasta riippumatta aika huoletta pikkupareilla tai AQ:lla.

Ilmeisesti yhä suurempi osa livefieldistä painaa nettiturnauksia isohkolla volyymillä. Valitettavasti pelaajat olivat myös oppineet puskemaan, eli en ollut likikään ainoa, joka painoi alle 20BB hivakan suoraan sisään.

Toisen päivän 2K Bountyssä oli pari hilpeää jakoa. Liberaali avaaja UTG+1 avasi ja mie näin viikon ensimmäiset ässät ja 3-bettasin. Takaa solidi pelaaja otti kylmänä ja avaajakin maksoi. Floppiin T65o löin ja molemmat maksoivat. Turnin neloseenkin löin ja molemmat maksoivat. Riverin kalle oli vähän pelottava, koska KK oli vahvasti takamiehen rangessa. Löin kuitenkin pienesti, ja takamies meni all-in ja alkuperäinen avaaja maksoi kylmänä. Ässät eivät tässä ole oikein koskaan hyvät ja kippasin. Takamiehellä toiset ässät (!) ja avaajalla 78s, eli olimme siirtyneet nauloinemme nekrofiliaan turnissa.

Myöhemmin sain toisetkin ässät. Solitairea pelannut taulukkopelaaja (korotukset ja maksut katsotaan pelkästään omasta kädestä ja vastustajan positiosta) avasi ja ilahduin kovasti American Airlinesin nähdessäni. 3-bettasin pienehkösti. Tämän pitäisi haista paskalle, koska olin ta as jotain 20BB, mutta kun on taulukkopelaaja vastassa, ne ostaa yleensä keran kerrasta. Ja niin tälläkin kertaa.

Floppiin KT7o löin pienesti, kaveri tuli yli ja maksoin. Vastassa K8 herttaa, miulla jotain 80%, hyvä hyvä. Turnin herttavärin avannut ysi pelotti (= kaverilla 20 outtia) ja riverin kutonen lopetti.

Pelaan joka päivä jotain, mutta yksi turnaus per päivä tuntuu 55-vuotiaalle riittävältä tahdilta. Hauskaa tämä edelleen on ja uskon olevani edelleen voitollisen odotusarvon veturi. Kattaako tämä kovahkot kulut (hotellit tuplahintaisia vs 3v sitten) on sitten jo arvauksen puolella.

 

 

0
0
8.6.2022 - 10:07 #87002

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446

Mukavaa lueskella välillä lyhyitä pokerireissutarinoitakin täällä, pokeritiedon kuoltua niitä ei juurikaan enää tule vastaan.

0
0
10.6.2022 - 01:37 #87092

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Harmillisesti kaikki neljä pelaamani turnausta ovat lentäneet pitkälle, mutta ei rahasijoituksia. Luulen kuitenkin pelanneeni semiok, koska tänään sain jo stäkkiäkin ja lähdin ruokatauolle melkein tupla-avg -stäkillä. Eli pelkästään blindeihin kuivumisesta ei ole kyse. Ja poker is not dead, but it is different. Nyt mukana on paljon enemmän kavereita, jotka puskevat ok-stäkkejä suoraan sisään. Tänään yksi jamppa painoi UTG 17BB isään ja isostäkkinen hyvin solidi Sb otti. Kädet: puskijalla kallet ja maksajalla Amsterdam Ajax. Kaveri oli kerran aikaisemminkin puskenut koko hivakan, ja homma on hyvin balanssissa, jos puskee myös kallet. Itse olisin ollut taipuvainen avaamaan standardin eli minit + hiluja juurikin kalleilla. Jolloin olisin saanut vähemmän.

Päivän sankasti tarinani löytää twitteristä:

Voisin muuten heittää vaikka liverapsaa Sijoitustietoon, mutta puhelimella käyttöliittymämme on kömöhkö. Jostain syystä twitter on saanut viriteltyä näppärämmän.

Osakerintamalle laitoin ennen kasinolle lähtelmistä pari pilkkiä pikkuyhtiöihin sisään, mitä olen kalastellut kauemminkin. Ei näköjään tullut tärppejä laskupäivästä huolimatta. Imo myös Nordnetin puhelinkäyttöliittymä on ainakin dinosaurukselle vaikea. En näe riviä omien osakkeitteni kursseista, pelkästään muutosprosentit. Muutosvastarintaisena en sitten juuri jaksa pokeripöydässä treidailla. Olen siis toki tehnyt kauppaa puhelimellakin, jos vakava tilanne on päällä, mutta aktiviteetistina lähtee joku 80%, jos en ole läppärin ääressä.

Fortumia olen vähän treidaillut ja taipuvainen lisäämään. Ranskan ydinvoimaloiden korroosio-ongelmat satavat nähdäkseni Fortumin laariin. Tosin hiljan myydyt pitäisi saada halvemmalla takaisin. Viimeisimmän myyntini otinkin toissapäivänä takaisin 30 sentin spreadilla. Apu se on pienikin apu.

0
0
10.6.2022 - 02:05 #87094

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
Aki Pyysing kirjoitti:

Imo myös Nordnetin puhelinkäyttöliittymä on ainakin dinosaurukselle vaikea. En näe riviä omien osakkeitteni kursseista, pelkästään muutosprosentit. Muutosvastarintaisena en sitten juuri jaksa pokeripöydässä treidailla. Olen siis toki tehnyt kauppaa puhelimellakin, jos vakava tilanne on päällä, mutta aktiviteetistina lähtee joku 80%, jos en ole läppärin ääressä.

Selaimen kautta jos luurissa käyttää niin ankea onkin, en suosittele kenellekään. Applikaation jos lataa niin näkyy kyllä ainakin omistusten viimesin kurssi kun salkkunäkymän avaa. Toki jos laidat haluaa nähdä niin pitää "klikkailla" lisää. Tosin vanha Nordnet toimi selaimenkin kautta aika kätevästi, eli huomattavasti nykyistä paremmin. 

0
0
10.6.2022 - 02:14 #87095

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Teemu Åkerblom kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

Imo myös Nordnetin puhelinkäyttöliittymä on ainakin dinosaurukselle vaikea. En näe riviä omien osakkeitteni kursseista, pelkästään muutosprosentit. Muutosvastarintaisena en sitten juuri jaksa pokeripöydässä treidailla. Olen siis toki tehnyt kauppaa puhelimellakin, jos vakava tilanne on päällä, mutta aktiviteetistina lähtee joku 80%, jos en ole läppärin ääressä.

 

Selaimen kautta jos luurissa käyttää niin ankea onkin, en suosittele kenellekään. Applikaation jos lataa niin näkyy kyllä ainakin omistusten viimesin kurssi kun salkkunäkymän avaa. Toki jos laidat haluaa nähdä niin pitää "klikkailla" lisää. Tosin vanha Nordnet toimi selaimenkin kautta aika kätevästi, eli huomattavasti nykyistä paremmin. 

Villu. Miulla oli applikaatio asennettuna, mutta olen käyttänyt näköjään puhelimen nappia, josta mennään selaimella sisään, luullen sitä applikaatioksi. Poistin koko napin. Thx😳.  

0
0
12.6.2022 - 14:24 #87173

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

0
0
13.6.2022 - 18:22 #87225

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Ilahduttavasti pörssi ottaa osumaa alle 100 prosentin sijoitusasteen kaverin perspektiivistä. Onneksi olen sunnuntaina syntynyt ja en perjantaina onnistunut pokeripöydässä Nordnetin apillakaan saamaan mitään odaa sisään. Tänään olen sitten viimeisen vartin aikana kotia päästyäni ottanut kaikkia myyntejä takaisin, mitä on ollut ja lisäksi laskenut keskihintaa niissä, joista ei myyntejä tueksi. Toki huomenna voi lasku jatkua. Tai sitten voidaan nousta. Paikallaan tuskin pysytään.

0
0
14.6.2022 - 13:29 #87268

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203
Aki Pyysing kirjoitti:

Pelaan joka päivä jotain, mutta yksi turnaus per päivä tuntuu 55-vuotiaalle riittävältä tahdilta. Hauskaa tämä edelleen on ja uskon olevani edelleen voitollisen odotusarvon veturi. Kattaako tämä kovahkot kulut (hotellit tuplahintaisia vs 3v sitten) on sitten jo arvauksen puolella.

 

Harrastukset saa maksaa :) Toki, tämä ei ole ollut sinulle pelkkä harrastus. Mutta jos hommasta tykkää ja ei ota pahasti turpaan niin kai se on ok. 

 

0
0
14.6.2022 - 13:43 #87269

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Ehkä joku päivä tapaan ensimmäisen taksiuudistuksesta vinkujan, joka suurkuluttaa taksia Helsingissä. Yleisluontoisesti suosittelen näille "Lentokentällä ja tolpilla kaaos" väelle vähäkuluisia indeksirahastoja ja medialukutaitoa. En tiedä kenen muroihin Sanomatalossa Anne Berner kusi, mutta Sanomien taksuudistus- ja Bernerajojahti on tuottanut hyvin hedelmää. Ville Cantellkin vaikuttaa muuten semitäysipäiseltä, mutta tässä jää pelkästään lehtitietojen varaan.

Kuskit eivät osanneet mihinkään ilman navia ennen taksiuudistustakaan. Toisin oli toki 90-luvulla, jolloin autoa tosin ei saanut viikonloppuöisin alle kolmen tunnin jonotusta ja pientä painia. Toki jos halusi osaavan kuskin pystyi soittamaan Kovaselle ja niin monesti teinkin. Myös uudistuksen jälkeen.

Jengi ei selvästi tajua, että taksien tarjonnan lisääntyminen on asiakkaalle hyvä asia. Mutta jos ei koskaan käytä omalla rahalla taksia, on markkinatalous vaikeasti hahmotettava asia. Mikä saa ihmiset kommentoimaan asiaa julkisesti, josta eivät selvästikään tiedä mitään, on ihmetystä herättävä asia. Toisaalta pokeri ei ole kuollut ja siihen on osin samoja syitä kuin taksia käyttämättömien taksitilannetta kommentoiminen.

Uberhan laajentaa nyt myös Turkuun ja Tampereelle. https://yle.fi/uutiset/3-12469909 Onhan se toisaalta vittumaista jotain applikaatiota näprätä, kun voisi soittaa taksikeskukseen saadakseen varausnumeron, jolla ei kuitenkaan luvata taksia. Vaan sitten saa soittaa uudestaan 12 minuutin päästä uuden numeron saadakseen. Tämä oli Taksi Helsingin tilanne ennen Uberin tuloa.

Sen ymmärrän hyvin, että taksikuskit valittavat kilpailun lisääntymisestä. Ja antavat mielellään vinkkejä lehdistölle toisten kuskien keskinäisistä paineista yms. Joiden ei tavitse välttämättä edes olla totuudenmukaisia, Ilta-Pulut ja jopa Hesari painavat niitä kuitenkin mielellään.

Lentokentän taksisysteemi on tosiaan monimutkainen. Takseja on kolmessa jonossa ja Fixutaxeissa ja Taksi Helsingeissä on hinnat isolla kyljessä. Jos ei sitä ymmärrä, pitäisi oikeastaan ottaa äänestysoikeus tai ainakin vaalikelpoisuus pois.

Ja ymmärrän, että olisihan se tosi kiva, jos kerran vuodessa taksia tarvitessaan saisi pätevän ja ilmaisen kuskin heti halutessaan. Mutta markkinatalous ei toimi ihan niinkään.

 

0
0
14.6.2022 - 13:57 #87271

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506

Helsingissä varmasti kivakin uudistus. Vaan mitä pienempi paikkakunta, sitä huonommin taksien markkinatalous toimii. 

0
0
14.6.2022 - 13:58 #87272

hauturi

+3079
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Aki Pyysing kirjoitti:

Lentokentän taksisysteemi on tosiaan monimutkainen. Takseja on kolmessa jonossa ja Fixutaxeissa ja Taksi Helsingeissä on hinnat isolla kyljessä. Jos ei sitä ymmärrä, pitäisi oikeastaan ottaa äänestysoikeus tai ainakin vaalikelpoisuus pois.

Lentokentän taksisysteemistä tekee monimutkaisen se, että jos haluaa taksin mahdollisimman nopeasti hinnasta välittämättä, ei voi etukäteen mitenkään tietää mihin jonoon kannattaa asettua. Jonojen pituudesta sitä ei voi päätellä.

0
0
14.6.2022 - 16:44 #87281

kgb

-299
Liittynyt:
8.5.2022
Viestejä:
64

Voisihan se olla taksikuskillakin vähimmäivaatimuksena että osaa ymmärrettävää suomea, vai elämmekö jo globaalissa maailmassa jossa suomalaisen on hyvä osata jotain lähi-idän jollotusta istuessaan taksin penkille?

0
0
14.6.2022 - 23:16 #87297

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
kgb kirjoitti:

Voisihan se olla taksikuskillakin vähimmäivaatimuksena että osaa ymmärrettävää suomea, vai elämmekö jo globaalissa maailmassa jossa suomalaisen on hyvä osata jotain lähi-idän jollotusta istuessaan taksin penkille?

Yrittäjyyden idea on vähän, että palvelua saa laittaa tarjolle, ja sä et sitten asiakkaana osta, jos et halua.

Henkilökohtaisesti sä saat laittaa suomenkielisen palvelun toki vähimmäisvaatimukseksi vaikka New Yorkin takseille.

0
0
15.6.2022 - 13:22 #87312

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
GHearst kirjoitti:

Helsingissä varmasti kivakin uudistus. Vaan mitä pienempi paikkakunta, sitä huonommin taksien markkinatalous toimii. 

Suhtaudun tähän vähän epäluuloisesti, vaikka aiheesta olen paljon kuullut ja lukenut. Lappeenrannassa, Joensuussa ja Tampereella olen itse saanut uudistuksen jälkeenkin aina tarvitessa taksin. Itärajalla olen hankkinut pikkuveljeltäni parinkin luottotaksiyrittäjän nimen ja numeron, kun olen ollut huolissani junaan tms. ehtimisestä. Näitä ei ole koskaan tarvinnut käyttää. Hilpeää on, että Lappeenrannassa keskus sanoo aina, että auto tulee. Ei varausnumeroa tms. Ja aina tulee.

Epäilen vähän valittajien olevan maakunnissakin niitä, jotka eivät taksia juuri käytä. Tai ovat aivan kauhuissaan, kun kerran vuodessa autoa tilatessaan eivät saa sitä heti. Jos pieni paikkakunta haluaa taksien päivystyspalvelun, se voi sellaisen halutessaan hyvin ostaa. Ongelma syrjäkylillä on taksien vähäinen kysyntä. Kaikki menevät joka paikkaan omilla autoilla tai traktoreilla, selvänä tai kännissä. Tämä luonnollisesti taas johtaa taksien vähäisempään tarjontaan.

 

0
0
15.6.2022 - 13:41 #87314

Aki Pyysing

OP
+11674
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
hauturi kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

Lentokentän taksisysteemi on tosiaan monimutkainen. Takseja on kolmessa jonossa ja Fixutaxeissa ja Taksi Helsingeissä on hinnat isolla kyljessä. Jos ei sitä ymmärrä, pitäisi oikeastaan ottaa äänestysoikeus tai ainakin vaalikelpoisuus pois.

 

Lentokentän taksisysteemistä tekee monimutkaisen se, että jos haluaa taksin mahdollisimman nopeasti hinnasta välittämättä, ei voi etukäteen mitenkään tietää mihin jonoon kannattaa asettua. Jonojen pituudesta sitä ei voi päätellä.

Tämä on kyllä väärin. Joutuu siis tekemään jonotuspäätöksen epävarmuuden vallitessa. Ammattipelurina toki olen tottunut tällaisiin päätöksiin, mutta siviiliväestöltä moisen vaatiminen on aivan kohtuutonta. Toki koska olen sunnuntaina syntynyt, en ole joutunut tämän vuoden kahdella saapuneella lennollani kummallakaan jonottamaan yhtään.

(On muuten sellainenkin vaihtoehto, että siellä lentokentällä vaikka soittelee niihin taksiyhtiöihin ja kyselee mahtaako autoja olla tulossa. Tästä voi parantaa odotusarvoaan jonossa seisomisajan minimoimisessa.) 

0
0
15.6.2022 - 13:44 #87315

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506

Vähäisen kysynnän alueilla ei uudistuksen jälkeen ole enää takseja saatavilla. Tervemenoa Joensuuta pienempiin kaupunkeihin testaamaan asia. Markkinatalousriemu tahtoo notkahtaa kun laahustaa laskuhumalassa apostolinkyydillä kotiin.

0
0
15.6.2022 - 13:57 #87316

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Halvan taksin kustantaminen joka kolkkaan ei kuulu valtion ydintehtäviin. Jos taksipalveluiden vähäisyys haja-asutusalueella on elämää suurempi kysymys, aina voi muuttaa suurempaan kaupunkiin. Elämä on valintoja täynnä.

0
0