29.3.2022 - 07:56 #84442

Leipuri

+33
Liittynyt:
9.8.2014
Viestejä:
106
Marraskuu kirjoitti:

JR kirjoitti:

Marraskuu kirjoitti:

Länsimaat ovat saamassa tunnolleen Ukranalaisten siviilien tappamisen sivusta seuraamisen. Kun aikaa kuluu, niin sen pahemmalta asiaan puuttumattomuus näyttää etenkin, kun länsimailla olisi ollut siihen mahdollisuus ja resursseja.

Länsimaat ovat toki tuominneet ja asettaneet pakotteita Venäjälle, mutta kaikki tuo aivan liian myöhään ja enemmänkin oman puuttumattomuuden valkopesua.

Natomaat eivät voi puuttua tilanteeseen sotilaallisesti. Pakotteiden kutsuminen valkopesuksi kuulostaa myös oudolta.

Miksi Nato ei voisi mennä Ukrainaa puolustamaan?

Mieki olen vähän sitä mieltä ettei putler pysähdy suuremmassa mittakaavassa ennen kuin laitetaan kova kovaa vastaan. Putler saa kaiken haluamansa heiluttelemalla ydinasekorttia. Minusta riski eskalaatiosta on otettava ennemmin tai myöhemmin, mielummin kolme viikkoa sitten.

Edit. typoja

0
0
29.3.2022 - 08:08 #84443

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506

Täälläkin monet tuntuvat ottavan kevyesti ydinsodan riskin. Ei kannattaisi, siinä puhutaan heti kymmenistä miljoonista kuolleista. Länsimaiden Putin -linja on nyt aivan oikea, eristetään ja kurjistetaan. Ukrainalle kaikki mahdollinen aseapu minkä tarvitsevat. 

0
0
29.3.2022 - 08:14 #84444

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880

Länsi odottaa aina, että Putin toimii ensin ja sen jälkeen selittää ettei nyt oikein voi muuta kuin sanoa, että nyt ei enää leikitä sun kanssa.

Jenkkien tiedustelu tiesi hyvin tarkkaan Putinin hyökkäyksestä etukäteen. Miksi Nato ei määrännyt Ukrainaan lentokieltoaluetta etukäteen?

Se olisi johtanut siihen, että Putin olisi joutunut miettimään, hyökkääkö Natoa vastaan. Länsi vaan odottaa ja myötää. Putin tietää tämän ja hyödyntää lännen heikkoutta.

0
0
29.3.2022 - 08:28 #84445

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485

Venäjälle pitää aina olla täydellisen selkeää, onko se hyökkäämässä Natoa vastaan. Kunhan se raja on riittävän selkeä, Venäjä ei tule sitä ylittämään.

Noh, otetaan joku tulkinnanvaraisempi tilanne - Venäjä valmistelee sotaa jotain Naton ulkopuolista maata vastaan, ja Nato ilmoittaa että äläpäs sittenkään, täälläkin on nyt Nato, me määrättiin tähän lentokieltoalue.

Sitten Putin "joutuu miettimään", ja saattaa hyökätä kuitenkin koska ei ole mitenkään täysin selvää, mitä aggressio triggeröi. Eli hyvin mahdollisesti Putin hyökkää. Sitten lännella on kivat vaihtoehdot - perääntyä, jolloin koko Naton huseeraus näyttäytyy bluffina, jonka jälkeen ei ole kovin kiva sanoa että "enskerralla me hei sitten ihan oikeesti pannaan vastaan", tai aloittaa kolmas maailmansota ydinasevaltojen välillä.

0
0
29.3.2022 - 08:31 #84446

Päinvastoin. Länsi tietää Putinin heikkouden, taloudellisen heikkouden. On aivan oikea ratkaisu odotella korttitalon romahtamista ja koittaa minimoida kuolonuhrien lukumäärä.

0
0
29.3.2022 - 08:40 #84447

TL

+1095
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849
JR kirjoitti:

Marraskuu kirjoitti:

Länsimaat ovat saamassa tunnolleen Ukranalaisten siviilien tappamisen sivusta seuraamisen. Kun aikaa kuluu, niin sen pahemmalta asiaan puuttumattomuus näyttää etenkin, kun länsimailla olisi ollut siihen mahdollisuus ja resursseja.

Länsimaat ovat toki tuominneet ja asettaneet pakotteita Venäjälle, mutta kaikki tuo aivan liian myöhään ja enemmänkin oman puuttumattomuuden valkopesua.

Natomaat eivät voi puuttua tilanteeseen sotilaallisesti. Pakotteiden kutsuminen valkopesuksi kuulostaa myös oudolta.

Tämä on toki kovin subjektiivista.

Krimin valtauksen jälkeenkin asetettiin pakotteita. Minusta niitä voi ja tulee ihan yksiselitteisesti kutsua täysin munattomaksi valkopesuksi.

Nykyiset pakotteet ovat minusta enemmän kuin valkopesua mutta toisaalta nykytilanteessakin ostamme Eurooppaan 600M$/päivä edestä fossiilisia Venäjältä. Jos oikeasti mieltäisimme olevamme sodassa Venäjää vastaan lopettaisimme tämän heti. Joo,  aiheuttaisi ongelmia meille mutta toisaalta jos suhteuttaa mitä ongelmia Putte aiheuttaa Ukrainalaisille....

Eli kyllä vieläkin mennään linjalla, tehdään kunhan ei aiheuta liikaa epämukavuutta oman perseen alle. Sitten kun tuntuu omassa perseessä voidaan minusta lopettaa kaikki valkopesupuheet. Vielä ei....

0
0
29.3.2022 - 08:47 #84449

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
JR kirjoitti:

Marraskuu kirjoitti:

Länsi odottaa aina, että Putin toimii ensin ja sen jälkeen selittää ettei nyt oikein voi muuta kuin sanoa, että nyt ei enää leikitä sun kanssa.

Jenkkien tiedustelu tiesi hyvin tarkkaan Putinin hyökkäyksestä etukäteen. Miksi Nato ei määrännyt Ukrainaan lentokieltoaluetta etukäteen?

Se olisi johtanut siihen, että Putin olisi joutunut miettimään, hyökkääkö Natoa vastaan. Länsi vaan odottaa ja myötää. Putin tietää tämän ja hyödyntää lännen heikkoutta.

Venäjälle pitää aina olla täydellisen selkeää, onko se hyökkäämässä Natoa vastaan. Kunhan se raja on riittävän selkeä, Venäjä ei tule sitä ylittämään.

Noh, otetaan joku tulkinnanvaraisempi tilanne - Venäjä valmistelee sotaa jotain Naton ulkopuolista maata vastaan, ja Nato ilmoittaa että äläpäs sittenkään, täälläkin on nyt Nato, me määrättiin tähän lentokieltoalue.

Sitten Putin "joutuu miettimään", ja saattaa hyökätä kuitenkin koska ei ole mitenkään täysin selvää, mitä aggressio triggeröi. Eli hyvin mahdollisesti Putin hyökkää. Sitten lännella on kivat vaihtoehdot - perääntyä, jolloin koko Naton huseeraus näyttäytyy bluffina, jonka jälkeen ei ole kovin kiva sanoa että "enskerralla me hei sitten ihan oikeesti pannaan vastaan", tai aloittaa kolmas maailmansota ydinasevaltojen välillä.

Mikäli länsi olisi luonut lentokieltoalueen Ukrainaan ennen Putinin hyökkäystä, niin Putin olisi jättänyt hyökkäämättä. Nyt he hyökkäsivät, koska luulivat homman olevan helppo ja länsi ei asiaan puuttuisi kuin pakotteilla, joiden merkitys oli ollut siihenkin mennessä kovin merkityksetöntä Putinin kannalta.

0
0
29.3.2022 - 08:57 #84450

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Marraskuu kirjoitti:

Mikäli länsi olisi luonut lentokieltoalueen Ukrainaan ennen Putinin hyökkäystä, niin Putin olisi jättänyt hyökkäämättä. Nyt he hyökkäsivät, koska luulivat homman olevan helppo ja länsi ei asiaan puuttuisi kuin pakotteilla, joiden merkitys oli ollut siihenkin mennessä kovin merkityksetöntä Putinin kannalta.

Kannattaisi varmaan luoda maailmanlaajuinen lentokieltoalue, niin loppuisivat sodat maailmasta. Kylläpä onkin yksinkertaista.

0
0
29.3.2022 - 08:57 #84451

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Marraskuu kirjoitti:

Mikäli länsi olisi luonut lentokieltoalueen Ukrainaan ennen Putinin hyökkäystä, niin Putin olisi jättänyt hyökkäämättä. Nyt he hyökkäsivät, koska luulivat homman olevan helppo ja länsi ei asiaan puuttuisi kuin pakotteilla, joiden merkitys oli ollut siihenkin mennessä kovin merkityksetöntä Putinin kannalta.

Monella oli ennen sodan alkua teorioita, miten varsinaiseen sotaan ei päädytä, ja sulla on nyt yksi lisää jälkikäteen. Sun teoria on siinä mielessä hyvässä turvassa, että sitä ei päästä testaamaan, mutta en mä sitä itse osaa nähdä hirveästi varmempana kuin mitä ne muutkaan keinot oli.

0
0
29.3.2022 - 09:17 #84452

Bingo53

+2781
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2011

The war in Ukraine has cost the country $564.9 billion, including more than 4,900 miles of damaged or destroyed roadways and loss of economic growth, Yulia Svyrydenko, Ukraine’s economy minister, said in a Facebook post on Monday.

Kysymys on nyt siitä, kenelle lasku lähetetään? Kun Venäjä on ryhtynyt erikoisoperaatioon, jossa sen piikki nyt on hiukan vajaa 600 miljardia dollaria tuusan nuuskaksi hajotettuna infrastruktuuurina ja pysyvästi menetettynä talouskasvuna, minua alkaa arveluttaa kuinka kauan Venäjän maksukyky riittää pelin jatkamiseen.

Ukrainan talous on noin kymmenesosa Venäjän taloudesta, velka per asukas kymmenen kertaa suurempi. 

Linkki: Country comparison Ukraine vs Russia 2022 | countryeconomy.com

Venäjän erikoisoperaatio vie Ukrainaa kivikaudelle, mutta luuleeko Venäjä pääsevänsä pöydästä laskua maksamatta. EU:n idea on vetää pääomat ja liiketoiminta pois Venäjältä. Tavalla tai toisella Venäjän kansa tulee maksamaan Ukrainan jälleenrakentamisen Venäjällä nyt syntyvän sukupolven aikuistumisen aikana. Kukahan tämänkin operaatioanalyysin siellä laski?

0
0
29.3.2022 - 09:18 #84453

Jack Reacher

+673
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
401
JR kirjoitti:

Venäjälle pitää aina olla täydellisen selkeää, onko se hyökkäämässä Natoa vastaan. Kunhan se raja on riittävän selkeä, Venäjä ei tule sitä ylittämään.

Suomihan voisi harkita esim. 10cm levyisen Suomen maa-alueiden ulkorajoja mukailevan maakaistaleen vuokraamista nimellisellä hinnalla ilmastontutkimus käyttöön jollekin ystävälliselle Schengen- ja Nato maalle siksi aikaa kunnes itse kuulumme jälkimmäiseen. (Tähän kuuluisi jokin hymiö, ehkä.)

0
0
29.3.2022 - 09:35 #84458

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
JR kirjoitti:

Marraskuu kirjoitti:

Mikäli länsi olisi luonut lentokieltoalueen Ukrainaan ennen Putinin hyökkäystä, niin Putin olisi jättänyt hyökkäämättä. Nyt he hyökkäsivät, koska luulivat homman olevan helppo ja länsi ei asiaan puuttuisi kuin pakotteilla, joiden merkitys oli ollut siihenkin mennessä kovin merkityksetöntä Putinin kannalta.

Monella oli ennen sodan alkua teorioita, miten varsinaiseen sotaan ei päädytä, ja sulla on nyt yksi lisää jälkikäteen. Sun teoria on siinä mielessä hyvässä turvassa, että sitä ei päästä testaamaan, mutta en mä sitä itse osaa nähdä hirveästi varmempana kuin mitä ne muutkaan keinot oli.

Totta on, että teoria on jälkiviisautta. Siinä se länsimaiden ongelma Putinin kanssa onkin, että odotamme aina ensin hänen liikkeitä ja sitten selittelemme pehmeitä reaktioitamme.

Jenkkien tiedustelu kuitenkin tiesi tasan tarkkaan Venäjän hyökkäävän. Poliitikot toivoivat kuten me muutkin, että Putin vain uhkailee. Putinille se näytti siltä, että Länsi ei lopulta tee muuta kuin asettaa pakotteita sekä moittii sanallisesti. Putin otti riskin, koska hänelle tilanne näytti varsin riskittömältä. 

0
0
29.3.2022 - 09:39 #84460

Meidän länsimaiden ja erityisesti Venäjän muiden rajanaapurien onneksi Ukrainalaiset uhrautuvat taistelemalla Putinia vastaan. He tekevät sitä työtä nyt meidän kaikkien puolesta.

0
0
29.3.2022 - 09:47 #84462

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Mitä tärkeää Ukrainassa on USA:lle, että olisivat laittaneet tai laittaisivat NATOn potentiaalisesti eskaloimaan tilanteen?

0
0
29.3.2022 - 12:07 #84470

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332

Väistämättä tässä kyllä tulee mieleen John McCain-vainaan luonnehdinta Venäjästä mafian operoimana, valtioksi naamioituneena bensa-asemana, jolla valitettavasti on ydinase.

0
0
29.3.2022 - 12:22 #84472

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
Meuro kirjoitti:

Mitä tärkeää Ukrainassa on USA:lle, että olisivat laittaneet tai laittaisivat NATOn potentiaalisesti eskaloimaan tilanteen?

Putin on tyypillinen koulukiusaaja, joka kiusaa arkoja ja heikompiaan. Omaa merkityksellisyyttä korostetaan muita alistamalla, kun kyvyt ei muuhun riitä. 

Jos on vähänkään riskiä siitä, että toinen lyö takaisin kovaa, niin sellaisen kimppuun ei käydä. Ukrainan tapauksessa Putinille oli annettu virheellinen tieto Ukrainan puolustustahdosta ja kyvystä.

0
0
29.3.2022 - 15:45 #84490

Juha

+1234
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Venäjäläiset edustajat päästivät suustaan että Kiovan suunnalla vähennettäisi hyökkäämistä. Mikäli tuo osoittautuu todeksi, kelaisi että tilanne voisi tosiaan lähteä rauhoittumaan. Uskon kun näen.

Harvoin V. Niinistön kommenttia saa kehua, mutta mikäli tuon hyökkäyksen saavutukset olivat edes lähelle tässä, niin kyllähän tämä odotuksia paremmin meni. Nyt ei vaan tarvita Eurooppaan yhtään saksattumista.

0
0
29.3.2022 - 16:04 #84491

soppakauha

-44
Liittynyt:
28.3.2022
Viestejä:
6

Demokratiaako ne ukrainalaiset puolustaa, minä kun luulin että perheitään ja kotejaan.

0
0
29.3.2022 - 16:25 #84494

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Niin Migejä ja S300 IT-ohjuksia Ukrainalle ja sassiin! Kannoin korteni kekoon ja lahjoitin Lääkärit ilman rajoja-järjestölle.

0
0
29.3.2022 - 21:03 #84503

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
soppakauha kirjoitti:

Demokratiaako ne ukrainalaiset puolustaa, minä kun luulin että perheitään ja kotejaan.

Olettaisin heidän kuitenkin ensisijaisesti puolustavan maataan, itsemääräämisoikeuttaan ja lastensa tulevaisuutta Ukrainalaisina. Mikäli he olisivat puolustaneet vain omia perheitään ja kotejaan, niin he olisivat vain katselleet sivusta kuinka venäjä olisi marssinut Kiovaan ja asettanut omat Putinille uskolliset johtajat. 

0
0
29.3.2022 - 21:09 #84504

Marraskuu

+793
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
880
Juha kirjoitti:

Venäjäläiset edustajat päästivät suustaan että Kiovan suunnalla vähennettäisi hyökkäämistä. Mikäli tuo osoittautuu todeksi, kelaisi että tilanne voisi tosiaan lähteä rauhoittumaan. Uskon kun näen.

Venäläiset ovat vaikeuksissa Kiovan ympäristössä, joten Putin pelaa peliään ja yrittää saada joukkonsa siirrettyä turvallisesti pois ongelmallisesta tilanteesta. Mikäli Ukrainalaiset laskevat nuo joukot vapaasti vetäytymään, niin ne siirtyy vahvistamaan Venäjän joukkoja Donetskin alueelle.

0
0
30.3.2022 - 02:43 #84509

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
JR kirjoitti:

Indrid Cold kirjoitti:

False flag?  Wars on the Brink Twitterissä: "Massive explosion reported on the Russian side of the border near Belgorod; cause unknown, likely an ammunition depot https://t.co/EJ94J5jXzb" / Twitter

Mikä olis false flagin funktio kun sota on jo kuuma ja käynnissä?

Niin, ei kai Ukrainalla ole mitään moraalista velvollisuutta rajoittaa sotatoimia vain omalle alueelleen kun kimppuun on hyökätty. Lisäksi ammusvarikko on sodassa todella legit kohde.

0
0
30.3.2022 - 07:46 #84511

hauturi

+3081
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2261

Kaipa se ajatus voisi juurikin olla, että voisi kertoa virallisena totuutena että meillä oli vaan pieni erikoisoperaatio, mutta nepäs tulikin meidän kimppuun ja aloitti täysimittaisen sodan.

0
0
30.3.2022 - 09:40 #84513

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
hauturi kirjoitti:

Kaipa se ajatus voisi juurikin olla, että voisi kertoa virallisena totuutena että meillä oli vaan pieni erikoisoperaatio, mutta nepäs tulikin meidän kimppuun ja aloitti täysimittaisen sodan.

Ei Venäjän kannata enää narratiivien takia tehdä mitään mun mielestä. Lännelle ne ei voi tätä puolustella enää oikein mitenkään, eikä niille omillekaan joille on tihkunu tarpeeks tietoja. Jäljelle jää se enemmistö, joka suunnilleen nielee oman propagandan. Jos ne uskoo, että kyseessä on tähän asti ollut pieni erikoisoperaatio, niin kyllä ne uskoo myös "Ukrainan aggressioon" ihan sillä, että vain kerrotaan, että sellaista on.

0
0
30.3.2022 - 09:47 #84514

TL

+1095
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849

Varmaan noin. Toki aikanaan piti ampua mainilan laukauksetkin ja Putinin aikanakin räjäyttää muutama kerrostalo muodolliseksi syyksi.

0
0
30.3.2022 - 09:55 #84515

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
TL kirjoitti:

Varmaan noin. Toki aikanaan piti ampua mainilan laukauksetkin ja Putinin aikanakin räjäyttää muutama kerrostalo muodolliseksi syyksi.

Ah, en tarkoittanu "enää" merkityksessä nykyaikana, vaan sodan tässä vaiheessa...

0
0
30.3.2022 - 10:52 #84519

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
JR kirjoitti:

Jäljelle jää se enemmistö, joka suunnilleen nielee oman propagandan. Jos ne uskoo, että kyseessä on tähän asti ollut pieni erikoisoperaatio, niin kyllä ne uskoo myös "Ukrainan aggressioon" ihan sillä, että vain kerrotaan, että sellaista on.

Olen tästä eri mieltä. Suurin osa venäläisten enemmistöstä, joka kannattaa Putinin toimia, ei tee sitä koska "nielee oman propagandan", vaan koska ovat oikeasti Putinin linjoilla, ja haluavat suurta ja mahtavaa keinoja kaihtamatta.

0
0