8.3.2022 - 14:52 #83072

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Mä pystyin ottamaan 4min ineen, oli yllättävänkin paska. Enkä odottanut paljoa. Esimerkiksi "Venäläiset ovat länttä coolimpia ottamaan massiivisia tappioita itselle". Joo-o, pitää paikkansa. Idea kuitenkin aina on ollut, että niillä tappioilla myös saavutettaisiin jotain. Tästä 40miles rekkajonosta sanotaan, että on paljon voimaa ja unohdetaan sen miettiminen, että kenenköhän strateginen neronleimaus on rekkojen parkkeeraaminen yli viikoksi tukkimaan maantien ja jäämään vihollisen hyökkäyksille alttiiksi. Video on muuten 3.3. julkaistu eli joku 1-2.3. tehty eli naissä oloissa ikäloppu.

Paitsi että se 40miles kolonna on yhä paikallaan, 8.3. En nää, että oli kenenkään suuri suunnitelma jättää kolonna seisoskelemaan tielle tyhjänpanttina. Jotain sieltä kyllä imo tulee kuten kirjoitin. Putler ei voi ottaa rauhaa tässä tilanteessa, oma maa paskana taloudellisesti, ei voittoa ja Venäjä varmaan maksaa jäädytetyistä varoista jälleenrakennuksen. Putler tarvitsee jotain mitä näyttää omilleen mut veikkaan, et Ukraina on aika valmis. On saanut aikaa organisoitua. Eiköhän siellä ala olemaan liikekannallepano enempi vähempi paketissa jo. Hyökkääjällä on varmasti jo alivoima miehissä Ukrainan liikekannallepanon takia. Perinteisesti alatellaan, että tarvitaan 3 kertainen ylivoima muualla ja 10 kertainen kaupungeissa. Motivaatioetu on Ukrainalle 18-0. Länsiapu alkaa vaikuttaa isosti Venäläisten helikopterien ja pansujen liikutteluun - Ukraina tuntuu tosiaan säästäneen suurimman osan omasta hardwaresta ehkä odottaen ilmatorjustaa ja mahdollisia lentokoneita ennen vastaiskua.

Venäjältä lähti arvioiden mukaan 200k ukkoa yli rajan ja Ukrainan armeijassa oli samat. Ennen hyökkäystä Ukraina aloitti 250k ukon liikekannallepanon, on varmasti jo laajentanut sitä ja ulkomailta on valunut 20k ukkoa lisää vapaaehtoisia. Vaikea sanoa totaalia mut varovaisesti arvioiden imo 500k täysin taisteluvalmiina paikoillaan ja Venäjällä ehkä nyt jo 250k eli puolet Ukrainasta. On joo pansut ja lentokoneet ja tykistö. Silti. Ukrainalla on moti ja stingerit ja pansuntuhoojat. Ei näillä spekseillä kaupunkeja haltuun oteta, paskaksi voidaan toki tykittää.

Tää game on oikeastaan aika hävitty, loppuu resurssit, ei oo motia. Toki Putlerilla on sitten hullun miehen optioita, let's see lähdetäänkö niihin. Ehkä ensin vielä yksi iso hyökkäys joka imo epäonnistuu koska manpower, moti, ohjukset. Ehkä Kiova saadaan saarrettua, antautumaan on vaikeampi saada.

EDIT: Venäjältä meni eilen aika ristiintsekattujen tietojen perusteella 7 hyvää lentokonetta. Tolla tappioratella Venäjällä ei ole 2-3 kuukauden päästä mitään järkevää lentävää jäljellä. Venäjä vielä varmaan pystyy tekemään yhden konventionaalisen hyökkäyksen koska Putlerille syötetään paskaa tilannekuvaa eli se on sit Ardennit 1944. Toki joukkojen keskityksellä saadaan siinä kohtaa (KIova?)  varmaan jotain aikaiseksi mutta momentum ja moti ja ylivoima mennyt niin muualla sit aletaan ottaa pataan.

Alan uskomaan, että Ukrainaa ei saada polvilleen kuin joukkotuhoaseilla.

0
0
8.3.2022 - 16:29 #83084

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506

Minä olen alkanut epäilemään, että Putinilla tosiaan on terveyshuolia. Että venäläisten ajatuksena on, Risto Ryti -tyyliin, että Putin tekee likaisen työn, jonka jälkeen seuraaja astuu remmiin, ja likaisen työn generoimat pakotteet heltiävät.

Muuten hyvä pläni, mutta sotiminen ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

0
0
8.3.2022 - 18:14 #83099

TL

+1095
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849

Kiitos vinkistä, en olisi huomannut itse. 👍 Kävin heti ostoksilla 909sek.

0
0
9.3.2022 - 17:35 #83156

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Myyty huomattavasti Cityconia 6,89e kesken pelien.

- en usko et tää oli tässä, tulee 20.2.1940 Venäjältä

- markkina volailee ni leikitään, nää tuli sisään kaks päivää sitten 6,4e tms.

- Energiakulut nousee Cityconilla ihan huomattavasti 2022

- saatan tarvii rahaa lähiviikkoina asunnon ostoon jos en saa lainaa.

 

Back peleille.

0
0
9.3.2022 - 21:30 #83173

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Siesta peleiltä, chilliä ja reeniä auringossa. Illalla taas.

Se täytyy sanoa, että pörssillisesti tämä vuosi on so far mennyt lähinnä putkeen. Nyt on osunut liikut hyvin vaikka kiireessä varmaan jäi äsken 0,01e tai 0,02e saamatta Cityconeista. Mut tärkeintä et meni. Ei tässä touhussa välttämättä mitään valueta ole mutta kun tulokset on tällaisia niin jatkan kyllä uutisten seuraamista ja salkkujen heiluttelua.

Salkut nyt tältä vuodelta +10,12% ilman Aspirea, sen kanssa toki huomattavasti lisempää. Samaan aikaan indeksi -17.98%. Yksinkertaisesti kai vain Citycon ja Evo pysynyt "vaihteluvälissä" eli koskaan massit ei ole tänä vuonna loppuneet ennen pohjia (eilen oli lähellä, 6,255e olisi mennyt All-In) ja koskaan ei myöskään menty ylälaidasta läpi jolloin toki häviäisi indeksille jos se nousisi kun ei mittään enää olisi. Oon heilutellut mikkihiiripinojani vähän aggremmin kuin vaikka Aki niin nyt sitten tulos tällaista.

Veromielessä vielä kiva, että kun on usea tili niin voi yrittää asemoida niin ostot kuin myynnitkin, että jäisi veromielessä mahdollisimman seiffi kokonaisuus eli joku vihertäisikin. Tällä hetkellä lähes kaikki.

Mut äkkiäkös tää kääntyy. Vähän kyllä haiskahtaa, että Evo voi avata huomennakin nousuun:

https://www.google.com/search?q=evolution+gaming+stock&client=firefox-b…

0
0
9.3.2022 - 22:45 #83181

Herb Powell

+12
Liittynyt:
5.7.2020
Viestejä:
13

Mites tämä sota näyttäytyy siellä Miamissa? Onko asia millä lailla tapetilla uutisissa, pokeripöydässä tai strippiluolassa? Kiinnostaako tämä ihmisiä siellä?

0
0
9.3.2022 - 23:44 #83183

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
Herb Powell kirjoitti:

Mites tämä sota näyttäytyy siellä Miamissa? Onko asia millä lailla tapetilla uutisissa, pokeripöydässä tai strippiluolassa? Kiinnostaako tämä ihmisiä siellä?

Aika vähän on esillä eli ei paljon näitä kiinnosta, Jenkit on niiiin itsekeskeisiä. Joku Venäläinen oli peleillä niin sille hyväntahtoisesti vittuiltiin, tyyliin "hey, Igor, you have any Rublas to sell?" mut yleistasolla ei näitä nappaa. Jollekin yritin sanoa et "meidän pressa tapaa just teidän pressan, siis JUST NYT...koska me halutaan Natoon". Äijä vastas vaan: "Sleepy-Joe is senile" ja samalla muutenkin tajusin, että vastapuoli ehkä porkkanapuoluetta niin kiinnostus lopahti siihen.

0
0
10.3.2022 - 13:39 #83218

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858
PikkuPro kirjoitti:

Äijä vastas vaan: "Sleepy-Joe is senile" ja samalla muutenkin tajusin, että vastapuoli ehkä porkkanapuoluetta niin kiinnostus lopahti siihen.

Voisi kyllä kuvitella, että omatkin on aika isolta osin tuota mieltä. En hirveästi sen esiintymisiä katsellut, mutta niissä vähissä joita pakosti, niin ei se mitenkään erityisen terävältä vaikuta. Eikä edes sellaiselta, että hiljaisen ulkokuoren takana joku prosessori jotenkin erityisen kovilla kierroksilla tietoja murskaisi. Lähinnä tulee mieleen, että aina on taistelu siitä pystyykö näihin kysymyksiin vastaamaan jotenkin tyylikkäästi niin, että tästä tilaisuudesta selviää jotenkin kunnialla ulos. Vrt Niinistö jonka puheesta kuulee, että joka sana on kolmeen kertaan harkittu ja kokoajan ymmärretään vaikutukset joka suuntaan. Tunnustan, että osin voi olla kyse siitä, että suomenkielisestä puheesta on helpompi ottaa syväriidejä.

0
0
10.3.2022 - 13:58 #83222

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Kilppari kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Äijä vastas vaan: "Sleepy-Joe is senile" ja samalla muutenkin tajusin, että vastapuoli ehkä porkkanapuoluetta niin kiinnostus lopahti siihen.

 

Voisi kyllä kuvitella, että omatkin on aika isolta osin tuota mieltä. En hirveästi sen esiintymisiä katsellut, mutta niissä vähissä joita pakosti, niin ei se mitenkään erityisen terävältä vaikuta. Eikä edes sellaiselta, että hiljaisen ulkokuoren takana joku prosessori jotenkin erityisen kovilla kierroksilla tietoja murskaisi. Lähinnä tulee mieleen, että aina on taistelu siitä pystyykö näihin kysymyksiin vastaamaan jotenkin tyylikkäästi niin, että tästä tilaisuudesta selviää jotenkin kunnialla ulos. Vrt Niinistö jonka puheesta kuulee, että joka sana on kolmeen kertaan harkittu ja kokoajan ymmärretään vaikutukset joka suuntaan. Tunnustan, että osin voi olla kyse siitä, että suomenkielisestä puheesta on helpompi ottaa syväriidejä.

Ulosannin selkeys ei aina korreloi prosessorin toimintatehon kanssa. Usein kyllä, mutta ei aina.

0
0
10.3.2022 - 14:44 #83233

Aki Pyysing

+11693
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544
PikkuPro kirjoitti:

Jollekin yritin sanoa et "meidän pressa tapaa just teidän pressan, siis JUST NYT...koska me halutaan Natoon". Äijä vastas vaan: "Sleepy-Joe is senile" ja samalla muutenkin tajusin, että vastapuoli ehkä porkkanapuoluetta niin kiinnostus lopahti siihen.

Wtf? Siis puolue on selkeä (eli lienee GOP), mutta miten porkkana siihen liittyy?

0
0
10.3.2022 - 14:46 #83235

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Aki Pyysing kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Jollekin yritin sanoa et "meidän pressa tapaa just teidän pressan, siis JUST NYT...koska me halutaan Natoon". Äijä vastas vaan: "Sleepy-Joe is senile" ja samalla muutenkin tajusin, että vastapuoli ehkä porkkanapuoluetta niin kiinnostus lopahti siihen.

 

Wtf? Siis puolue on selkeä (eli lienee GOP), mutta miten porkkana siihen liittyy?

Trumpin. Tukka.

0
0
10.3.2022 - 14:47 #83236

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Aki Pyysing kirjoitti:

Wtf? Siis puolue on selkeä (eli lienee GOP), mutta miten porkkana siihen liittyy?

Trump on oranssi mies.

0
0
10.3.2022 - 14:52 #83241

Aki Pyysing

+11693
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544
JR kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

Wtf? Siis puolue on selkeä (eli lienee GOP), mutta miten porkkana siihen liittyy?

 

Trump on oranssi mies.

Ah. Eli puolue ei ollutkaan Grand Old Party, eli republikaanit, vaan trumpetistit. Kirjoitettuani "selkeä" tuli heti mieleeni, että toisaalta se on PikkuPro joka kirjoittaa. Joten pansu voi olla pannumyssy tai panssariajoneuvo ja porkkanapuolue olla joko se punainen tai sininen puolue tai sitten joku kolmas.

0
0
10.3.2022 - 15:24 #83245

pertsa

-75
Liittynyt:
4.3.2022
Viestejä:
43
GHearst kirjoitti:

Ulosannin selkeys ei aina korreloi prosessorin toimintatehon kanssa. Usein kyllä, mutta ei aina.

Bidenin tapauksessa kyllä korreloi.

0
0
10.3.2022 - 17:19 #83259

Båth

-10
Liittynyt:
21.5.2020
Viestejä:
38

65 vuotta taitaa olla yleisön keski-ikä jenkkilässä tuolle heidän kaapeliuutiskanavien pro-Biden-maailmankuvalle mitä Aki, JR ja PikkuPro-huolellisimmin täällä tuntuu fanittavan ja propagoivan.

0
0
10.3.2022 - 17:15 #83261

Crusader

-11
Liittynyt:
17.9.2020
Viestejä:
215

Jännä miten kaikki haukkuu mitä ihmeellisimmistä syistä Trumppia, milloin käsi tärisi kun otti vesilasin, milloin liian pienet kädet, milloin tukka huonosti tai rusketus ja jne, kertoo enemmän sanojasta kuin itse henkilöstä kenestä sanotaan. Jännä kun vertaa toimittajia tai ihan tavantallaajiakin niin huomaa kaksoisstandartit miten puhutaan Bidenistä, vaikka tekisi mitä virheitä ja sekoiluja niin selitellään parhaiksi ja unohdetaan kirjoittaa niistä ja jne.

0
0
10.3.2022 - 17:25 #83264

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Båth kirjoitti:

65 vuotta taitaa olla yleisön keski-ikä jenkkilässä tuolle heidän kaapeliuutiskanavien pro-Biden-maailmankuvalle mitä Aki, JR ja PikkuPro-huolellisimmin täällä tuntuu fanittavan ja propagoivan.

Matalalla on rima "pro-Biden maailmankuvalle".

-Olen lyönyt Bidenin puolesta vetoa pressanvaaleissa. Kyseessä ei ollut kannustusveto, vaan uskoin ihan olevan +ev.

-Uskon, että Biden oli paljon Trumpia parempi vaihtoehto. Se ei johdu siitä, että Biden olisi hyvä, vaan siitä että Trump oli vaarallisen arvaamaton umpihullu.

-Olen sitä mieltä, että Biden ei ole niin seniili miltä vaikuttaa.

Siinä kaikki. Jenkkien kannalta pidän Bideniä paskana pressana, vaikka Trumpia parempana. Kansainvälisestä näkökulmasta se on hyvä, koska ei turhia revittele ja kuuntelee neuvonantajiaan. Jos tällä pääsee faniksi, niin sign me in!

0
0
10.3.2022 - 17:25 #83265

hauturi

+3084
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2263

Eipä minua ole Trumpin ulkoiset ominaisuudet koskaan häirinneet, vaan hänen puheensa, tekonsa ja käytöksensä. Ja ei, en ala tässä luettelemaan, koska jos mahdollinen kysyjä ei ole koskaan havainnut Trumpin puheissa, teoissa tai käytöksessä mitään ongelmallista, niin se, että joku luettelee ongelmallisia asioita ei muuta mitään.

0
0
10.3.2022 - 17:34 #83267

Båth

-10
Liittynyt:
21.5.2020
Viestejä:
38
JR kirjoitti:

 

Båth kirjoitti:

65 vuotta taitaa olla yleisön keski-ikä jenkkilässä tuolle heidän kaapeliuutiskanavien pro-Biden-maailmankuvalle mitä Aki, JR ja PikkuPro-huolellisimmin täällä tuntuu fanittavan ja propagoivan.

 

Matalalla on rima "pro-Biden maailmankuvalle".

-Olen lyönyt Bidenin puolesta vetoa pressanvaaleissa. Kyseessä ei ollut kannustusveto, vaan uskoin ihan olevan +ev.

-Uskon, että Biden oli paljon Trumpia parempi vaihtoehto. Se ei johdu siitä, että Biden olisi hyvä, vaan siitä että Trump oli vaarallisen arvaamaton umpihullu.

-Olen sitä mieltä, että Biden ei ole niin seniili miltä vaikuttaa.

Siinä kaikki. Jenkkien kannalta pidän Bideniä paskana pressana, vaikka Trumpia parempana. Kansainvälisestä näkökulmasta se on hyvä, koska ei turhia revittele ja kuuntelee neuvonantajiaan. Jos tällä pääsee faniksi, niin sign me in!

 

Oli perustelut minkä kannalta tahansa, niin populistisella vasemmistolla ja populistisella oikeistolla on ulkopolitiikassa yllättävän paljon samaa näkökantaa tällä hetkellä nuorissa aikuisissa jenkeissä, ja se on hyvin erilainen kuin Suomi-kannalta perusteltuna varaukseton pro-Nato ja pro-Biden-näkemyksenne USA:n ulkopolitiikasta.

0
0
11.3.2022 - 19:01 #83375

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Kevennetty Cityconia 7,04 ja 7,09 (lisääkin obv pipelinessä vika minsoille). Viikonloppu on taas pitkä: tää suhteellinen rauhallisuus sodassa saa mut kelaamaan, et helpommin vkl tulee huonoja kuin hyviä uutisia.

Sota on toki kanssa muuttanut mun yleiskelaa Cityconista. Energia kallistuu, ihmisten ostovoima luultavasti tippuu koska inflaatio, koska bensan hinta, koska varustelu Pohjoismaissa jne. Halpa on silti mutta myöskin Suomessa pääkonttori ja keskuksia - joka on varmasti jonkinasteinen rasite kurssikehitykselle kunnes ollaan NATOssa.

Nyt maksimaalinen määrä säteilyä poolilla keskipäivän auringossa ja sit alkaa vkl pelit. Täällä huomattavan aikaisin, 2pm on jo törkeet jonot.

EDIT: yksi erä Cityconia vielä ulos 7,110. Flipataan seuraava Putlerin liikku.

EDIT II: Pakko toki keulia Pyysäriä - mut silleen mikrosti, paistikkaasti ja nolosti koska en osaa upata tänne graafeja. Jotka mut tuntee niin varmaan hyväksyy selityksen...coollaugh. Nordnet nyt tältä vuodelta +13,94%. Tämä Cityconin ja Evon veivauksella ja oli itseasiassa yksi erä Aspireakin Nordnetissa jota ostin jollain 70sek tms. just ennen ostoilmoa. Muista tileistä en osaa ees ite katsoa tulosta mut niillä oli Aspirea enemmän et varmaan päätili ainakin runannu paremmin kuin Nordnet. Muut tosin huonommin kun niillä en liikkuile (velanpantti-Cityconit ja OST 100% Citycon).

Resultwise, tällä hetkellä, kaikkien Aspireiden myyminen "alihinnalla" eli n. 108sek on ollut onnistunut liikku. Niillä rahoilla on veivailtu pari viikkoa ja varsinkin osteltu Cityconia sieltä ihan kuopasta, 6,35 tms. Mut tää kaikki voi toki olla kohinaa ja resultwise mutta se täytyy sanoa, että kun sota alkoi niin tietoisesti myin kaikki Aspiret jotta saa sotakassaa. Åb kun rahojen käyttöön saaminen vie sen kolme päivää. Pikkasen enemmän kuin luotan itseeni numeronmurskaajana luotan hahmotuskykyyni näinä aikoina. Esimerkiksi 40v kestänyt sota-aikojen harrastuneisuus voi antaa perspektiiviä ja uskon, että field heikompi uutisvetoisen pörssin biittaamisessa kuin normiaikana. Mut jatketaan harjoituksia.

0
0
13.3.2022 - 02:15 #83444

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Sen verran vois peleistäkin sanoa, ei ihan ok pelit. Ei ave ihmeelliset iltaisin mut esim. oon ottanut rytmiä, että nukkumaan kun aurinko laskee ja ylös tosi aikaisin niin pelit on aika sekavat. Ei nää viinaa vedä mut erilaista kamaa kylläkin ja väsyneenä sekoilevat. Like flop 345ss, lyön alle multiway 55xxx (en muista perustetta, joku idis siinä oli, olikohan mulla nutti vv blokkeri joten jos tulee yli floppiin ja otan maksun niin hyvä paikka painaa turnit jotka tuo värin. Anyhow, eka maksaa jonka oon riidittänyt "seko/maniac/tiloissa" eikä siis hyvä maniac. Hän maksaa, turn 3, lyön, maksu. River 2, lyön, reissu all-in, maksan. Vihu näyttää 234jk, ei padan vetoa. Joo, vähän mietittytti esim. se, että miltäköhän huonommalta olettaa saavansa maksun riverissä. Toinen häntä vastaan: flop 88Tss, lyön mun 88xxx eli guadsit multiway floppiin alle devil, seko maksaa. Turn Q ei tuo väriä, lyön, maksu. River A, lyön, reissu, kaiket ja AAxxx maksaa, ei siis ollut vetoja hällä, maksoi turninkin nauloilla kun oli ollut flop 6way ja mä ekana lyön ja hän tokana maksaa. Miksikö löin guadsit alle, no, raha oli syvää ja mä oop ja oletan, että maksavat esim. nutti vv tai 9JQxx kerran usein, myös yliparit voi maksaa ja sittenhän katkeavat aina jos osuvat vaikka kuinka syvää. Sit kun toi seko maksoi niin painetta vaan, se on positiossa, raha edelleen niin syvää että kaikkia ei saa jos antaa vihun sökötellä perässä ja tosiaan niinkuin hh:t kertoo, niin ei tykänny kippailla. Toki jos joku muu olisi maksanut, joku järkevä, niin turnin olisin usein sököttänyt ja repannut pelkkää kasia josta joku voi yrittää irtikin tai ainakin ihan uskottava sökö koska onhan tohon nyt lyötävä se pelkkä kasikin. Mut oleellista tosiaan, et potti oli pieni niin nää voi ottaa yhden yliparillakin.

Mut toi oli poikkeusaamu. Yleisesti kaikki potit on tullu turpaan. Kaikki isoimmat. 7k hyvissä hu pataan, 5k hyvissä hu pataan, useat naulat pre allin pataan (siis 100% naula pre All-In hävinyt) ja kaikki vaan pataan päivästä toiseen. Aidosti kun ihan hyvillä mielin kävelin huoneeseen päin niin mietin miten kivaa, että paskaa runia tulee nyt eikä vaikka 2012 alussa kassulla kun rahat oli poikkeuksellisen vähissä. Ja ihanat treeni-ilmat ja yksityiselämäpuoli ei voisi paremmin olla. Tää on just hyvä näin, laittaa BEHM:ä kuulokkeisiin ja kävelee ulkoreittiä auringonlaskuun pois.

Öitä.

0
0
13.3.2022 - 17:46 #83455

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Tiedän, että tää ei ole pokerisaitti mutta on paljon pelaajia täällä lukijoina niin yksi käsi tulee. Getting it out from my system.

Menin siis pelaamaan 2am, nukuttuani yöunen. Pelit olivat juuri paranemassa, pääsin suoraan pöytään ja pelasin 7h eli kello 9.45am asti. Tälleen on ennenkin tullut usein pelattua...ei tosin yöunien jälkeen. laugh.

Tuli voittajaolo kun pääsi ylös sängystä tunkkirunin jälkeen, pelasi selvinpäin ja semiok (ainakin yksi 400d virhe) hyviä pelejä ja vielä pärjäsikin. Mutta ehkä "hauskinta" oli seurata tätä kättä sivusta:

Avainpelaajat A ja B. A maniac musta mies, hairolleri eli häviää paljon kaikkialle, kultaa on ja timantteja. En yllättyisi jos on huumebusineksen semitop dog. B on Aasialainen hontelo  55v tyyppinen pellaaja, kattelee floppeja mutta on äärikyylä laittamaan isosti sisään. Ja kun sanon äärikyylä niin tarkoitan kanssa sitä - ehkä tämä käsi kertonee:

Pre actionia en tiedä mutta ei niin väliä, A on napilla ja 3bettaa laajasti, B taas mp eikä nauloja joten korkeintaan 3 betattu pre. Flop 5d8dAs, nappi lyö PUOLI POTTIA (!), mp ottaa, hu siis flopilta eteenpäin. Turn Kd eli tuo värin perille ja mp potittaa, nappi ottaa. River 5 ja mp lyö alle potin, 800d ja taakse jää 1200d....nappi lyö 2000d total, mp kippaa värin JA KK...surprise

Nappi näyttää ylpeänä 88xxx eli flopatun keskisetin ja sanoo "good fold" koska ei nähnyt mp:n näyttämää KKxxx kättä. Mp siis mietti pitkään ja lopulta ääneen päätteli, että pakko olla tällä actionilla maniacilla AAxxx tai guadsit...Itse nyt sulkisin pitkälti ainakin kärkisetin pois kun noin märkään lyö puoli pottia kun käsi oli vielä tossa vaiheessa multiway. Kaikki A5:t ainakin lyö valueta riveriin imo maniacin puolelta ja tosiaan tuo 88...mutta niin, onhan siellä yksi 5 pakassa ja se riveriin niin tottakai me laitetaan nimenomaaan quadseille maniac...

 

Sitten kädessä oli sellainen twisti vielä, että mp position lisäksi pöydässä oli myös joillekin lukijoille Helsingistä tuttu mp pelaamassa, kippasi tosin tämän jaon. Pokeripelaajien maailma on pienempi.

0
0
14.3.2022 - 15:05 #83495

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Odottelen tässä auringon nousua. Ma aamu niin peleillä on nyt vain 1-2 ja 2-5 teksua. Ei jaksa alkaa muistelemaan sääntöjä muutaman tunnin takia. Viikon otoksella sanoisin, että jos joku on tulossa Hard Rock Hollywoodiin pelaamaan niin peliajat joita ei kannata missata ovat: la 03 -> kunnes value menee nukkumaan, su 03 -> kunnes value menee nukkumaan ja su päivä kanssa yllätyshyvä kun Jenkki-isät pääsevät muutamaksi tunniksi karkuun. Ja tosiaan, niin hullulta kuin kuulostaakin niin aidosti suosittelisin rytmiä, että menee tosi aikaisin nukkumaan eli kun aurinko laskee. Miamin 19 on Suomen 02 eli rytmiä ei tarvitse näin edes kääntää ja pelit paljon paremmat kuin pelaamalla ruuhka-ajat eli 20-02 niinkuin sadat muutkin grinderit.

Itse sain viikonlopun hyvillä tunneilla lähes koko kuopan umpeen 5-5 pelissä. Su illalla, "Isit pelaa" tunneilla ei tullut spectacular käsiä mutta kivoja lahjoja kuitenkin vaikka allaolevassa kädessä toki harmittaa, että oli vain hilut. Käden lähtöön siis en ollut täydentänyt stäkkiäni koska Jenkkipeli on tyypillisesti amatööreiltä sellaista, että kattellaan floppeja mutta ei mennä isosti ineen kuin hyvillä joten isolla pinolla ei katko helposti toista isoa pinoa (toki voi sitten koittaa pillitellä irti isoilla pilleillä) mutta pienellä pinolla voi todella helposti saada kaikki keskelle hyvällä kädellä 5-6way arpaan...ok, naulat ei siinä ihmeitä mut hyvät naulat jo on ja joku 89JQKds/TTjQQds kanssa hyvin +ev. Jenkkien idea siis on se, että re-raise on 90% naulat ja tähän adjustoidaan sitten kattomalla kallis floppi vaikka millä kuralla. "jos osuisi hyvin". Meni jo niin pokeriksi muutenkin, niin en lähde avaamaan tämän strategian ongelmia mutta ongelmia sillä A7922ss kannattavassa makselussa kyllä on vaikka toki vihu tunsi itsensä kuninkaaksi kun floppi oli 27Kss ja vihulla siis pohjasetti ja nutvärin veto. Anyhow, se käsi. Avaan hyvät kallet 5-5 ja rockin 10 päälle mp 30d (aika perusavaus multa täällä, välillä myös 4bettaan ei-naulat niin tykkään lyödä pienemmin ja tunnustella vihujen käsiä ja mahdollisesti kasvattaa pottia vihujen mukavuusalueen ulkopuolelle), monta maksua ja sb to 75d, monta maksua ja mietin mun 300d total kanssa, että painanko ineen mutta musta vain kannattavampaa ottaa maksu hyvillä kalleilla nauloja päin kuin tunkea mikkihiiri 90% nauloihin isolla kuolleella. Flop K73r ja naulamies multiway pot alle, seuraava pot siihen ja mä oon et "jaa, ei kai pääse karkuun kun on kaksi takaoveakin" ja kun vihuilla molemmilla tod. näk. reaalit. Muut out, turn 7 ja kallet vie. Ekalla oli tosiaan ihan täysin blancot naulat, ei gutaria, nappia kiinni tms. Tossa kädessä toki olisi voinut voittaa isomminkin mutta tuskin ihan hirveitä - kyllä nää varjoja osaa todellakin pelätä kun potti kohtuu iso.

Kivaa tossa oli resutwise se, että olin just lopettamassa mutta ennen kuin ehdin, niin olin runannu sen mikkihiiren 8*.

Niin, auringon nousua odottelen koska super-poolialua aukeaa tai siis aukesi 8am. Meen sinne juoksemaan, ulkosalittamaan, tekohiekkarannalle ja uimaan. Ei oo aurinkorasvaa koska oon kevytmatkustaja niin haluun tehdä tän kaiken ennen 11am tänään ja sit peleille. Toinen slotti jossa sporttailen ulkona on 2-5pm mutta turha tänään sitä kun illalla lähtökaronkka ja turha sportata hyvää fiilistä vain tuhotakseen sen heti viinaan strippibaareissa. Mutta siis: ulkosali -> hiekkaranta ja uimista -> ma päiväpelit (oletettavasti heikot mut aion pärjätä) -> Loppukaronkka.

Hyvä reissu mutta Suomessa ihanuuksia enkä malta odottaa päästä nauttimaan niistä. Ja pitää ostaa exän asunnon puolikas aika nopsaan jotta hänen varat vapautuu muuhun. Paskatalvi on käytännössä ohi siellä. Täysin kun alkaa pyöräkausi eli plussalla öisinkin.

0
0
14.3.2022 - 18:32 #83514

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Lisää Evo:a 958,8sek.

On kyllä veikeä lappu liikkeissään, tänään -4% ilman uutisia kun indeksit +1-4%. laugh

Tykkään siis Evo:sta mutta myös strategisena tavoitteena - hinta toki huomioiden - on lisätä Evo:n omistusta erityisesti Nordnettiin in case Putler. Tämä ei välitön riski toki (nähdäkseni minimissään pari vuotta ollaan turvassa koska sotakone ottanut niin kovin jo nyt siipeensä) eikä ehkä prosentuaalisesti suuri mutta vakuutus joka kelpaa koska imo Suomi voi mennä (ja Ålandsbanken @ Citycon siinä) mutta imo Tukholma ei enää mene tai sit on jo aika maailmanlopun meininki. Tiiän joo Ruotsin puolustuksen tilan mutta siihen tulee parhaillaan muutosta ja Suomi on historiallisesti kuulunut Venäjän etupiiriin, Ruotsi ei. Ja, again, pidän riskiä et Putler tulee jonain 2-10% mutta kun EVO on muutenkin kiinnostava niin vakuutus kelpaa. Isossa kelassa oon siirtämässä hilujani silleen kauemmaksi, et jos lähtö tulis niin ainakin pojille jää joku pieni alkupääoma josta ponnistaa. Ite siis voin jäädäkin vaikka vapautettu rauhan oloissa, ei näitä vielä tiedä miten plays out.

Niin, pelkästään ulkkaripääoma ei siirry lännemmäksi. NATO olis kiva.

EDIT: Lisää evoa 950,4sek. Tässähän saa rakennella lisää linjoja! Taidan olla vähemmistönä kun saan kiksit kun omaisuus tälleen sulee...siis kun on ammuksia vielä ladattavana.

0
0
14.3.2022 - 19:31 #83522

Jack Reacher

+673
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
401
PikkuPro kirjoitti:

Niin, pelkästään ulkkaripääoma ei siirry lännemmäksi. 

Mielenkiintoista nähdä siirtyykö ulkomainen pääoma todella Suomesta. Euroclearin sivuilta löytyy 28.2. päivätty ulkomaisten omistusten lista jossa HS:n mukaan täsmälleen samat 43,40% ulkomaista omistusta kuin 18.2. ja Venäjähän aloitti siviiliuhreista piittaamattoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan 24.2.

https://www.hs.fi/talous/art-2000008668470.html

https://www.euroclear.com/dam/EFi/Statistics/ForeignOwners/ForeignOwner…

0
0
15.3.2022 - 16:27 #83573

PikkuPro

OP
+5673
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
Jack Reacher kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Niin, pelkästään ulkkaripääoma ei siirry lännemmäksi. 

 

Mielenkiintoista nähdä siirtyykö ulkomainen pääoma todella Suomesta. Euroclearin sivuilta löytyy 28.2. päivätty ulkomaisten omistusten lista jossa HS:n mukaan täsmälleen samat 43,40% ulkomaista omistusta kuin 18.2. ja Venäjähän aloitti siviiliuhreista piittaamattoman hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan 24.2.

https://www.hs.fi/talous/art-2000008668470.html

https://www.euroclear.com/dam/EFi/Statistics/ForeignOwners/ForeignOwners...

Joo, on mielenkiintoista nähdä. Itse uskon, että siirtymää tulee ja jos ulkkarit myy 10% omistaan niin on ihan jo myyntipainetta. Musta on myös järkevää ja loogista, että myyntipaine ei näy vielä koska nythän riskiä ei Suomelle ole päällä lyhyellä alkavälillä. Tässä asiassa uskon, että ulkkarien osalta Suomen markkina ei ole mitenkään täydellinen eli eivät osaa ennakoida heti riskin kehittymistä pidemmällä aikavälillä.

Anyhow, hyvä dagen efter tässä ja 30min aikaa pakkailla. Oli hyvä karonkka niin se on vähän tälläistä, joku varasti multa 4h pätkän elämästä aika pian sen jälkeen kun pöytään tuotiin litra absolut vodkaa. Kuulemma olin törmännyt yberin oveen päälläni ja lepäillyt pidempään nurmikolla keskellä yötä. Lepolomalla siis...mut nyt loppuu.

0
0