Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

2.2.2022 - 20:00 #81007

vain

+2
Liittynyt:
20.5.2018
Viestejä:
2
Farseer kirjoitti:

Suosittelen äänestämään, etteivät kaikki paikat mene taas kommunisteille.

Ehdokasasetanta on hauska. Demareilla, vasemmistolla ja kommunisteilla kaikilla suunnilleen 40 ehdokasta, mukana isoja nimiä. Kepulla ja vihreillä on 3-4 melko tuntematonta ehdokasta, muita ehdokkaita ei ole. Vaikka kaikki kepun ja vihreiden ehdokkaat menisivät läpi, niin vasemmistopuolueilla olisi silti Etelä-Suomesta enemmistö paikoista.
0
0
17.2.2022 - 11:51 #81606

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Alkuvuosi on ollut nihkeä. Pörssissä salkku on laskenut, joskin vähemmän kuin OMXHGI. Kasinorunit ovat jatkuneet pöntötystään ja se on eittämättä heijastunut grindausmotivaatioon (toisin sanoen: ei olla pelattu pokeria eikä muitakaan +EV-promoja juuri yhtään). Vedot ja pokerit ovat silti onnistuneet kuopan täyttämään.

Yhden loisen (sukua) kanssa pistin välit lopultakin täysin poikki. 14280 euroa jäi velkasaldoksi (suurin osa pre-2010) ja se menee luottotappioihin, mutta tärkeintä nyt oli poistaa akuuttia ja jatkuvaa henkistä pahoinvointia aiheuttava osa elämästä. Kertoo aika paljon, että nytkin käytettiin tilannetta sieltä päästä täysin hyödyksi kun olin heikoimmillani masennuksesta ja muusta johtuen.

Heti kun sain vähän taas otetta isommasta pelistä niin annoin viimeisen lainan tiukoilla deadlineilla ja sitten oltiin tiukkana ja hieman rapsuttamalla sieltä löytyi todellinen vihun luonto ja homma lopullisesti katki ja ukko estoon kaikissa viestivälineissä.

Mainittakoon että ihmisille ja sukulaisille lainaaminen on isoimman -EV:n bisnestä koskaan. Ei siitä sen enempää, mutta jokainen omilla rahoillaan ja jos oikeasti tarvetta on ja mahdollisuus sekä halua antaa niin antakaa lahjana, vähemmän draamaa 😄 Elämässä on noin kolme ihmistä, joihin luotan niin paljon että lainaisin heille hyvästä syystä rahaa.

Gradu ei ole edennyt vaikka opintopsykologin käynneistä 2/5 on takana, tässä tosin osin arvattavasti looginen syy: sain kutsun pidennetylle mökkiviikonlopulle jossa meni pe-ti. Hauskaa oli, mutta kuten pokerireissuilla yleensä niin kyseessä ei varsinaisesti ollut terveysloma: vaaka sanoo +2,4 kg. Oli oikea ratkaisu lähteä, tämä oli ensimmäinen reissu (vaikkakin kotimaahan) kahteen vuoteen. 

Virkeystilan taustalla piilevästä väsymyksestä ehkä kertoo hieman se, että äsken onnistuin alkamaan täyttämään poreammetta ilman että laitoin tulppaa paikoilleen. To do-lista on pitkä, mutta koitan tehdä ne ilman suurempaa säätämistä ja niistä murehtimista. Masentuneena niiden tekemiseen ja murehtimiseen käytetyn ajan suhde on ollut luokkaa 1:99, nyt koitetaan 50:50-suhteeseen. Koska kyseessä on pääosin pikkuasioita, ei niihin tuolla suhteella mene montaa tuntia. 

Paljon on ajatuksia markkinasta, mutta jos haluaisi ostaa niin pitäisi jotain myydä eikä nyt ole halua suuriin muutoksiin. Pari myyntiä haluaisi oikeastaan tehdä, mutta odottelen että tulee siihen sopiva spotti / fiilis. Kanikin juoksi alas, ja optiona toki on että odotellaan kevään osinkoja. Laittelen tänne jos jotain liikkeitä tulee tehtyä, mutta mitään radikaalia ei ole omalta osalta nyt näkyvissä.

0
0
17.2.2022 - 22:43 #81629

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Olipas synkkä päivä. Ensin tuli jobinpostia: ilmaisturnaus jonka ajankohdasta kysyin jo 1,5 viikkoa sitten olikin pelattu hyvin lyhyellä varoitusajalla ja ilman erillistä varoitusta jo eilen. 14 pelaajaa ja kilon freeroll (+joku kilon opetussaittipaketti voittajalle). Kyllä ketuttaa missata tuollaiset valuet, kysyin juuri sen takia että tiesin saattavani olla mökillä ja/tai krapulassa alkuviikon.

Sitten hommia paahtaessa tulee viesti, että yksi paremman valuen kasinosaitti antoi bannit. Odotettavissa toki että jossain kohtaa tulee, mutta ei kivaa ja heikentää reippaasti valueta.

Sitten vilkaisemaan illalla vähän salkkua, ennen kuin alan käydä Inderesin aamuraportteja viimeiseltä viikolta läpi. Voi jukranpujut! Lehdon, Aktia ja Citykanin johdolla kohti punaista auringonlaskua (joka tosin laski jo paljon aiemmin). 

Sitten Inderesin kaatuillessa katsomaan lukuja läpi. On kyllä koko salkku haukannut kasan sitä itseään Q4. Lehdolta aivan hirveä tulos joka toki tiedettiin ja vielä karmeammat näkymät, Aktialta huono tulos, Alma Medialta (Ilkka) myös huono tulos, Fondialta huono tulos joka tosin oli arvattavissa koska kultaiset kädenpuristukset eivät ole ilmaisia, Citykanilta ainakin päällisin puolin ihan hirveä tulos suhteessa odotuksiin, kun tässä tuloksessa ei kauheasti liikkumavaraa ole. Ovarollakin vissiin ollut heikkoa menoa kiristyvässä vuokralaiskilpailussa + paskemmat kämpät myynnissä ilmaiseksi. 

Eipä ihme että salkku rysähti tänään tuplat indeksiin nähden, vaikka sanoisin salkkufirmojen pääasiassa olevan hyvin maltillisesti hinnoiteltuja toisin kuin monet muut, esimerkiksi Mustit ja Mirrit.

Mietin aiemmin yhden kanilastin keventämistä 7,40 ja Ovaron heivaamista 3,50 jotta vähän paranneltaisiin "maksukykyä" mutta ne olivat hieman karanneet. Ja toki tulivat lisää alas, joten istutaan niiden päällä sitten.

Hei, mutta sain tehtyä kaikki rästityöt + lisäksi hoidettua kotihommia hyvin. Meinasin jopa lapsellisesti vetää kolaa + pelata pelejä illalla, mutta noita talouslukuja katsellessa alkoi vähän vituttaa liikaa. 

Tein kompromissin: lasiin coca-colaa (zeroa) ja seuraksi rommia. Eiköhän tästä parin tunnin päästä saa unta, sen verran kuitenkin hommia tehty.

0
0
18.2.2022 - 14:36 #81655

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Varauduin viikonlopun promoihin (niistä ei koskaan tiedä, tuleeko hyviä normipromojen lisäksi) pumppaamalla käyttötilin taas kymppitonniin. Luottokorteilla on myös limiittiä, mutta monet saitit preferoivat muita maksukeinoja. 6000 euron noston jäljiltä Nordnetin tili alkaa taas väärään suuntaan kopistelemaan nettona private bankingin 200k rajaa, mutta kurssimuutoksillahan se saa mennä huoletta sen alle. Siis private bankingin suhteen, päätä se toki hajoittaisi.

Korkojen suhteenhan siinä ei ole paljoa eroa muutaman päivän aikana onko tilillä 33k vai 39k lainaa. Sen sijaan 27k ja 33k välillä ero on huomattava, kun kultaluoton raja on AOT:lla tällä hetkellä vajaat 28k.

Tilanne kuulostaa pahemmalta kuin mitä on. Luonnolliseen tapaan joillain tileillä on muutamia kiloja loppukuusta, kun on turha maksaa 1% tai 3% kuluja ylimääräisistä kotiutuksista ja välillä tulee kivoja freerolleja mitä varten pitää lähinnä tallettaa isoja summia. Liferoll olisi ilman kurssilaskua samaa luokkaa kuin mitä se oli vuoden alussa, vaikka pelit ovatkin menneet pönttöön.

Salkku on ihan hyvä ja defensiivinen, mutta haluaisin voittaa taisteluita peleissä että olisi varaa heittää uusia ammuksia sijoitusrintamalle. Kurssihälytyksiä kun tulee keskimäärin pari päivässä, mutta ei kannata lähteä tutkimaan tarkempaan kun ei ole ylimääräisiä ammuksia taskussa.

Viikonloppuna tulee varmasti sydämessä tuntemaan piston kun gradu ei todennäköisesti taas etene. Mutta sellaista taisteluhaudoissa möyrimistä on taas ollut että annan itselleni luvan pelata Europa Universalis 4:sta vaikka koko vkl jos on fiilistä.

0
0
18.2.2022 - 18:25 #81661

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ostinpa vielä yhtä kuoppa-arpaa / uppotukkia / putoavaa puukkoa lisää salkkuun, kun parit kurssihälytykset tämän osalta menivät puhki: 1400 kpl Nightingalea á 2,302. Nyt on 3000 kpl AOT.

Markkina-arvo alkaa lähestymään kovaa vauhtia kassassa olevaa rahamäärää, joka toki sulaa nopeasti. Mutta kuinka nopeasti ja kuinka hyödyllisesti?

Hieman kyllä pelottaa jos nyt alkaa rytinä rajalla ja kunnon rytinä pörsseissä, kun pelit eivät näytä tuovan hummeria lautaselle. Tuloskausi pöperöksi ja panssarit Kiovaan?

0
0
18.2.2022 - 18:31 #81662

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Nostopyyntökin lähti näköjään 10 min liian myöhään. Muistelin että 15:30 oli cut, mutta olikin 14:15 cut pyynnölle.

Pelikassa pienenee. Ja kaveri pyysi mukaan baarikeikalle (sisältäen etkot ja jatkot) huomenna. RIP Gradu, eläköön elämän paluu taas koronan jälkeen!

Pitää kyllä oikeasti miettiä miten likviditilannetta parantaisi tällaisia tilanteita varten. Yksi helppo ja valtioiden suosima vaihtoehto olisi tietysti elää velaksi. Periaatteessa hopealuoton käytön salkussa (raja 60% salkusta) ei pitäisi olla paljon riskialttiimpaa kuin vanhan kultaluoton (raja 40%), kun OST ei tuohon limiittiin sisälly. Tunnelin päässä vääjäämättä odottava karhu vain pelottaa. Ja toki 2,49% >>> 0,99%.

0
0
21.2.2022 - 15:04 #81717

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Kiva viikonloppu oli taas ja sehän näkyy vyötäröllä. Voi kauhistuksen kanahäkki ja niin edelleen, mutta pääosin kivaa on ollut joten ei siitä sen enempää.

Ulkona sataa valkoista kakkaa, mutta keskiviikkona kun siivoojat tulevat taas niin pitäisi olla kelvollinen talvikeli 1,5-2 tunnin lenkille.

Opintopsykologi oli taas tänään. Ihan hyviä ajatuksia saanut tekemiseen, mutta käytäntöön soveltaminen vielä takkuaa. Pitää taas alkaa raivata kalenteria ja sanoa aikasyöpöille (etenkin yhdelle) kovaa ei ja keskittyä tekemiseen. Tarkoitus olisi tällä viikolla vähän seurata ajankäyttöä, katsotaan miten menee.

Ajankäytön osalta on tuota "tomaatti"-ideaa vähän tullut sovellettua jo omassa arjessa. Tyyliin tehdään jotkin löysästi pre-päätetyt hommat kerralla ja sitten tauko. Tätä vaikka sitten 4x päivässä.

Itsellä on esimerkiksi omina kansioinaan välilehdissä kasinosivustot (kahdessa osassa), vedonlyönti, "raha", "yhteisöpalvelut", "sähköpostit/sää/juoksevatasiat", "toimisto(graduhommat)". Yhden homman olennaiset jutut saa avattua kerralla ja sitten suljettua kun homma on tyydyttävästi tehty.

Vilkaisen salkkua tässä kohtaa ja VMP. Ei jaksa tätä paskaa tänään

->

Painan kohta tallenna-nappia ja sitten suljen nämä "Raha"-välilehden sivut.

0
0
22.2.2022 - 18:32 #81847

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

253 kpl Fondiaa lisätty á 5,96 (oli 400 kpl toimeksianto, mutta loppuhuutarissa tuli noi). Nyt on 2453 AOT / 1600 OST.

Onhan tälläkin ollut pitkä matka kannattavan kasvun tielle, ja tulevaisuus näyttää onko tie onnelliseen käänteeseen vai seurataanko Lehdon raivaamaa tietä.

0
0
22.2.2022 - 20:24 #81855

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Vähän ajatuksia kuoppavuoden alusta:

Näkemyksen otto eli Lehto ja Fondia + Nightingale on kyl result-wise paskonut salkkua 2022 niin pahasti että koko miinukset isolta osin tulleet niistä. 

Toisaalta viimeaikaisista näkemyksistä Betsson, Martela ja Ovaro ovat edelleen plussalla, mutta pienempiä näkemyksiä pääosin. Betsson rahapelipuolella ja Rovio pelipuolella ollut viime aikoina ihan solideja suorittajia suhteessa kilpailijoihin.

Jotain muuta ajattelua: tuoton tasaisuuden ja lisäämisen kannalta voisi olla järkevämpää hajauttaa salkkua entisestään ja vastapainoksi nostaa keskimääräistä vipua. Vähitellen salkun toivottavasti kasvaessa jatkossa pienempienkin prosentuaalisten osakepositioiden osto ja myynti useammassa erässä olisi kulujen puolesta tehokasta.

0
0
23.2.2022 - 16:27 #81905

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Eilen oli juttelua kaverin kanssa joka tännekin kirjoittelee, että miksei hän perusta blogia tänne. No, päästiin keskustelemaan peukutusjärjestelmästä ja miten se tehokkaasti estää uusien kirjoittajien tulemisen tänne. Siitä tuntuu tulleen "samaa mieltä" / "eri mieltä"-nappi, kun omasta mielestäni sen tulisi arvottaa että onko kirjoitus hyvä / tuoko se jotain uutta keskusteluun / onko se kasa paskaa jonka viitteet on MV-lehdestä tai trollausta.

Tulin juuri evakosta siivoojien tieltä väistettyäni lähes 3 tunnin lenkiltä (oli vähän lunta, sama lenkki kuin aiemmin mikä kesti noin 1,5 tuntia kesällä) jossa tätäkin asiaa kahlatessani lumen keskellä ajattelin vähän kirjoittaa alapeukkujen uhallakin tästä. Mielestäni koko peukutusjärjestelmä aiheuttaa tällä hetkellä enemmän huonoa kuin hyvää, pääosin sen takia että noita käytetään miten sattuu ja pelkkä peukutus ei tuo sinänsä lisäarvoa kun sille ei tule mitään perustetta.

Viime aikoina Sijoitustiedon kohina/asia-tasapaino on mennyt reippaasti huonoon suuntaan kun moni laadukas kirjoittaja on lopettanut (esimerkiksi Jens ja Karjamaa, ja moni muu on hiljentynyt)  ja useimmat osakeketjut ovat hiljaisia. Itse en varmasti edusta monen mielestä täällä laadukasta kirjoittajaa, mutta samat ajatukset on itselläkin käyneet. Kun vaihtoehtoja suomalaiseenkin sijoituskeskusteluun on niin monia, niin jatkuvasti tulee mieleen että miksi juuri tänne postailee. 

Mainittakoon että euforian alla myös Lehtoa kritisoineet postit saivat helposti perusteettomia miinusmerkkejä, kun kurssi huiteli 10 euron paremmalla puolen. Itse haluan tuoda keskusteluun oman näkemykseni ja toivoisin samaa myös muilta, että rohkeutta löytyy kyseenalaistaa kuumia euforiaosakkeita ja tuoda keskusteluun myös kolikon toinen puoli. Samoin yhtiöissä jotka on syystä tai toisesta tampattu pohjalle.

P. S. Luin tuon Evo-puolen. Kahuutsin paskakommentille 13 yläpeukkua. Hyvin te vedätte.

0
0
23.2.2022 - 16:55 #81912

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Minä muistelen taas juuri sinun olleen Lehdon kovimpia hypettäjiä ja muistelen vastanneeni joskun juuri siksi aika pitkästikin kun rummutit jostain "uusista menetelmistä". Toki voin muistaa henkilön väärinkin. 

Itse olen joutunut vähentämään alapeukkuja. Niitä ei enää riitä jos antaa niitä kaikille typerille tai huonosti argumentoiduille viesteille. Ajattelin, että annan niitä vaihtuvin teemoin, tällä hetkellä teemana on alapeukuttaa vain viestejä joissa on käytetty poikkeuksellisen moukkamaisia sanoja tai nimenväännöksiä. Hiki tulee tässäkin hommassa.

0
0
23.2.2022 - 17:17 #81915

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Kilppari kirjoitti:

Minä muistelen taas juuri sinun olleen Lehdon kovimpia hypettäjiä ja muistelen vastanneeni joskun juuri siksi aika pitkästikin kun rummutit jostain "uusista menetelmistä". Toki voin muistaa henkilön väärinkin. 

Itse olen joutunut vähentämään alapeukkuja. Niitä ei enää riitä jos antaa niitä kaikille typerille tai huonosti argumentoiduille viesteille. Ajattelin, että annan niitä vaihtuvin teemoin, tällä hetkellä teemana on alapeukuttaa vain viestejä joissa on käytetty poikkeuksellisen moukkamaisia sanoja tai nimenväännöksiä. Hiki tulee tässäkin hommassa.

En kyllä tunnustaudu miksikään suureksi hypettäjäksi. Lähinnä sijoituscase on nyt pohjautunut siihen että jos saavat toiminnan voitolliseksi edes vähän niin arvostus on tuolla liikevaihdolla halpa. Täysin päin persettähän sillä on mennyt ja jo valmiiksi alhaiset odotukset on alitettu kunnolla (ja aina kun menty edes jotenkin sinne päin niin kurssilla on ollut tapana nousta väliaikaisesti ennen seuraavaa pettymystä).

Piti kaivaa viesti mitä kritisoitiin kyllä silloin kun euforia oli kovaa: https://www.sijoitustieto.fi/comment/18827#comment-18827

Hyppäsin liian aikaisin mukaan ja välillä poistuin veneestä, kunnes taas viime keväänä palasin jota pidän edelleen oikeana ratkaisuna silloisen tiedon valossa (olisi tosin pitänyt vähentää / myydä kun kurssi ilman uutisia nousi yli 50%).

Firmat ja sijoituscaset muuttuvat. Ja hinnalla on merkitystä. Ja ihmiset eivät tajua, että hyväkin sijoituspäätös (osto, myynti tai toisen tekemättä jättäminen) aika usein result-oriented menee enemmän tai vähemmän pieleen. Helppo on puskista nimimerkin takaa huudella, etenkin kun ei tarvitse omia mokia kertoa.

Huomasin myös että tuota viestiä oli kovasti jaettu eräällä aktiivisella sijoitusaiheisella Discord-kanavalla ilmeisesti sen postanneen trollin toimesta, mikä selittää yläpeukkuja. Aika perseestä tuollainen toiminta, etenkin kun henkilöillä itsellään ei ole mitään annettavaa keskusteluun vaan "Fondia höhöhö"-ulinaa tai "katsokaa tää hölmö möi puoli vuotta ennen ostotarjousta". Itsehän eivät ole koskaan varmasti tehneet yhtään huonoa kauppaa! 

0
0
23.2.2022 - 20:56 #81919

TL

+1089
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
847

Se viittaamasi evo-ketjun jollain vanhoilla virheillä liekittäminen kertoi pari asiaa.

1) olet tehnyt virheitä, käsi ylös joka ei olisi

2) olet uskaltanut omista tekemisistäsi julkisesti uskaltanut kirjoittaa, aika moni ei ole

3) sitten se kertoi myös liekittäjästä, jätetään jokaisen itse päätettäksi mitä

Eli älä stressaa vaikka joku @#&! vähän avautuu. 😉 Pää pystyyn ja uutta postia putkeen vaan.

0
0
23.2.2022 - 23:25 #81921

varatonnit

+196
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
152
Farseer kirjoitti:

Viime aikoina Sijoitustiedon kohina/asia-tasapaino on mennyt reippaasti huonoon suuntaan kun moni laadukas kirjoittaja on lopettanut (esimerkiksi Jens ja Karjamaa, ja moni muu on hiljentynyt)  ja useimmat osakeketjut ovat hiljaisia. Itse en varmasti edusta monen mielestä täällä laadukasta kirjoittajaa, mutta samat ajatukset on itselläkin käyneet. Kun vaihtoehtoja suomalaiseenkin sijoituskeskusteluun on niin monia, niin jatkuvasti tulee mieleen että miksi juuri tänne postailee. 

Sinun viestisi ovat paljon laadukkaampia viestejä kuin monien palstan trollien viestit. Jatka vaan kirjoittelua, ettei palstalle jää pelkät asiattomuuksia huutelevat!

0
0
24.2.2022 - 00:01 #81924

OV1896

+3
Liittynyt:
1.2.2022
Viestejä:
2

Eiköhän se ole tämänkin foorumin etu, jos vain jaksat jatkaa näkemyksiesi kirjoittelua.

0
0
24.2.2022 - 01:00 #81926

sijoittelija22

+61
Liittynyt:
15.11.2019
Viestejä:
53

Vaikka itsekin olin eri mieltä aiankin osasta farseerin esiin tuomista pointeista, ei minustakaan ole kovinkaan järkevää tukeuta lyhyen aikaväkin sijoitusmenestykseen, käytännössä ad hominemiin siis. Näitä kirjotuksiasi on ihan mukava lueskella, jatka vain kirjoittelua äläkä liikaa takerru turhiin kommentteihin.

0
0
24.2.2022 - 14:16 #82002

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ukrainan kriisi sitten laukesi naamalle. Maito on maassa, nyt pitää vain päättää paljonko ottaa lisäriskiä ja missä kohtaa.

Salkku on ottanut melkoisesti osumaa (eikö kaikilla), Martela ainoastaan plussalla.

0
0
24.2.2022 - 16:10 #82031

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Olen muuten koko sijoitusajalla biitannut OMXHGI:n. Ja arvo-osakkeisiin nojautuvalla strategialla, mikä ei nousukausilla perinteisesti ole se strategia millä tuo biitataan. Pääasiallinen tavoitteeni ei sinänsä ole minkään indeksin biittaaminen, vaan hyvä tuotto markkinoiden arvostus ja risk-reward-suhteet huomioiden. 

Arvostelijat ovat selkeästi jättäneet lukematta sen enempää, että suurimmat tappiot aiheuttaneen Lehdon osake ei ole koskaan tainnut ylittää neljän prosentin määrää salkuissani. Fondia on myös ensimmäinen varsinainen käänneyhtiö (joka tosin ei ole vuosittaisella tasolla tappiolla käynyt) johon olen panostanut. Salkun selkäranka on muodostunut yleensä pankki-, tele-, ja kiinteistöalan firmoista. Lehdon vastinparina on otettu mm. Roviota.

Nyt suurimmat omistukset ovat järjestyksessä Citycon, Fondia, Ilkka, Telia, Elisa, Nordea.

0
0
24.2.2022 - 16:14 #82032

Stuga

+67
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
104

Sun analyyseja ja tekstejä on mielenkiintoista lukea. Hyviä analyyseja. Kaiken olen lukenut. Sillä, oletko biitannut ja mitä, ei ole väliä. 

0
0
24.2.2022 - 18:53 #82049

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

-3,5% itsellä nyt ja suomisalkku. Ihan ok kun vipua ja OMXHGI -5,64%. Mutta nihkeätä että on vipua, ideana oli että mentäisiin ilman vipua tähän (kassukuoppa ja jouluostot pilasivat).

Ostaisin kyllä nyt kovaa vauhtia jos vipua ei olisi. Paljon hyvältä vaikuttavia ostopaikkoja. Mutta nyt pitää valita ja laitoin kurssihälytyksiä lähinnä 10%-20% alas sitä mukaan kuin niitä tuli, riippuen paljonko arvioin firmalla olevan Venäjä-ongelmaa.

Nostelin eilen ennen kuopan iskemistä 3k pelikassaan kun pysyttiin sillä 200k yläpuolella. Tänään pahimmillaan käytiin 190k alapuolella. Olkaa varovaisia vivun kanssa ja huolehtikaa varakassa / luottosopparit / muut varannot kuntoon ajoissa. Itsellä superluotto, luottokortit, pelikassa, hankalampana keräilykortit ja viimeinen kassa on perseen alla (kämppä, jonka arvosta puolet on lainaa).

0
0
24.2.2022 - 20:15 #82063

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Aloin miettimään pelikirjaa, ja siinä seisoo Citykania, Aspirea (Biden v2) ja kasvavia ostoja. E: Aspiren houkuttelevuus ainakin isona betsinä romahti kun luin tarjousehtoja ja totesin että eihän sen tarjouksen läpimeno ole varma.

Harmi kyllä ei ole kristallipalloa, mutta pidän tätä hyvänä ostopaikkana jota varjostaa pitkäkestoisen ja paisuvan konfliktin uhka sekä Kiina, jonka toimet viittaavat siihen että halukkuutta kasvattaa omaa vaikutusaluetta riittää ja tässä on tuhannen taalan paikka tehdä röyhkeitä liikkeitä (red spot Taiwan). Sanokaa mitä sanotte, mutta Trumpin kauppasota oli monelta osin oikealla asialla.

Taidan vetää suomalaiseen tyyliin pienen känni kännisen, samalla seuraten uutisia suurella mielenkiinnolla. Ja pelata +EV-kassut. Mihinkään muuhun keskittyminen ei tänään riitä, strategiapeleistäkin meni hohto. Jännittävä tilanne, monella tapaa mutta henkisesti ja osin taloudellisesti en ole suuressa iskussa (eilen piti tuosta kirjoittaa pokeriblogiin pidempi kirjoituskin, mutta jäi). Overall taloudellinen tilanne on silti yleisesti hyvä - tekemisen taso ja edellytykset eivät.

Huomenna sitten taas selkeämmällä mielellä tekemään muuta. Otan siis mietoja ja siihen tahtiin ettei krapulaa tule.

0
0
25.2.2022 - 00:21 #82089

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Koska tykkään olla vastarannan kiiski, niin sanonpa suoraan että Suomen ei edelleenkään pidä liittyä NATOon. Vastapainoa muille blogeille, mutta en halua niihin floodata.

Outoa miten jenkkejä pidetään sotilaallisesti voittamattomana ja maanpuolustuksen supervaltana, vaikka 2. MS jälkeen maa ei ole voittanut yhtään sotaa ja silloinkin voitti lähinnä NL avustuksella jota vastaan nyt tukea haetaan. Raunioita on kyllä jätetty: Vietnam, Irak, Afganistan. Suomi on surullista kyllä yksi Euroopan parhaimmat sotavoimat omaavista maista ja ikävä kyllä Euroopan vahvin sotilaallinen maa on naapurissa.

NATO-jäsenyys on suurempi riski kuin mahdollisuus. Ja kaikkein pahimmassa tapauksessa päädytään ilman omaa syytämme sotaan, jossa sotatantereena ollaan keskellä actionia.

Sen sijaan oma puolustus kuntoon nyt helvetti heti ja rahoitus niihin vaikka ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä ja kehitysavusta.

0
0
25.2.2022 - 01:04 #82090

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1484

Olen todella eri mieltä, aivan ennustettavalla nollalevelillä. Olet poliittisesti äärimmäisen valveutunut, mutta kaikki lukijasi eivät ole, eli kirjoitan tämän tyypillisen vasta-argumentin auki tähän:

USA ei ole voittanu sotia (eli saavuttanut tavotteitaan), mutta samalla se on aiheuttanut valtavaa vahinkoa muille. Eli sodan USA:a vastaan pitäisi olla pidäke rationaaliselle toimijalle.

Suoraa, avointa sotaa ydinasevaltion ja NATO-valtion välillä ei kai ole ollut. Uskon, että se on aito pidäke, koska molemmat tahot aina ymmärtävät sen käytännön maailmanlopuksi.

Suomen liittymineen NATOon olisi kyllä melko suora provokaatio Venäjän suuntaan, mutta samalla jotain, mihin rationaalinen suurvaltio ei ole ikinä vastannut, eli todennäköisesti ei vastaisi.

0
0
25.2.2022 - 01:58 #82094

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
JR kirjoitti:

Suoraa, avointa sotaa ydinasevaltion ja NATO-valtion välillä ei kai ole ollut. Uskon, että se on aito pidäke, koska molemmat tahot aina ymmärtävät sen käytännön maailmanlopuksi.

Tästä olen samaa mieltä. 

Ja koska elämme epätäydellisessä maailmassa ja pitää olla prioriteettejä, niin toki minä ennemmin Suomen näkisin NATOn jäsenenä kuin yksin armeija täysin alasajettuna ja käytännön puolustuskyvyttömänä pikkuvaltiona jota johtaa Sanna Marin, joku Otto Wille Kuusisen sielunveli/sisko ulkoministerinä ja presidenttinä joku Tuomioja. Tällä hetkellä vasta yksi noista neljästä toteutuu, vaikka en Haaviston suurin fani olekaan.

Parhaassa tilanteessa meillä on hyvä herraonni, uskottava puolustus ja itsenäinen sekä realistinen ulkopolitiikka ilman NATO-rasitetta.

0
0
25.2.2022 - 09:40 #82112

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544
Farseer kirjoitti:

Parhaassa tilanteessa meillä on hyvä herraonni, uskottava puolustus ja itsenäinen sekä realistinen ulkopolitiikka ilman NATO-rasitetta.

Tästä itsenäisestä uskottavasta puolustuksesta sen verran, että 5 miljoonan ihmisen valtiolla ei koskaan voi olla uskottavaa itsenäistä puolustusta lähes 150 miljoonan asukkaan rajanaapuria vastaan. Riippuu tietysti mitä uskottavalla puolustuksella tarkoitetaan. Mun mielestä uskottava puolustus olisi sellainen, josta realistisesti hyökkääjä ei ehkä pääse läpi, vaikka kuinka yrittäisi. Ymmärrän kyllä, että Suomessa käsitteellä tarkoitetaan puolustusta, joka kyllä murtuisi, mutta aiheuttaisi sitä ennen hyökkääjälle huomattavia tappioita. Sellainen puolustus voidaan ehkä järjestää, mutta sen hinta kansakunnalle olisi kyllä valtava ja lopputuloksesta ei olisi epäselvyyttä, mikäli vain vastustaja on valmis kärsimään ne tappiot. Venäjällä ei ole koskaan kunnioitettu ihmishenkiä niin kuin länsimaissa ja Putinin rationaliteetin varaan ei selvästikään kannata laskea mitään. Vain NATO on liittoumana sellainen vastustaja, että jopa Putin tietää, ettei Venäjällä ole sitä vastaan tavanomaisessa sodankäynnissä mahdollisuutta menestyä. Ehkä alkuun voitaisiin saavuttaa jotain pikavoittoja sillä aikaa kun NATO mobilisoituu, mutta viime kädessä tuotantoylivoima lännessä on niin murskaava, ettei lopputuloksesta olisi kahta sanaa. Siksi NATOa vastaan Putin ei hyökkää, mutta jos kuitenkin hyökkäisi, Suomen olisi siinäkin skenaariossa huomattavasti parempi olla NATO:n sisä- kuin ulkopuolella. On täysin naivistista olettaa, että mahdollisessa suursodassa Suomi voisi pysytellä neutraalina ja säilyttää alueellisen koskemattomuutensa. Niin ei ole ikinä käynyt eikä tule ikinä käymään, siitä pitää huolen ihan jo maantiede. Emme ole Sveitsi.

0
0
25.2.2022 - 10:04 #82116

GHearst

+436
Liittynyt:
28.12.2021
Viestejä:
506
Velho kirjoitti:
On täysin naivistista olettaa, että mahdollisessa suursodassa Suomi voisi pysytellä neutraalina ja säilyttää alueellisen koskemattomuutensa. Niin ei ole ikinä käynyt eikä tule ikinä käymään, siitä pitää huolen ihan jo maantiede. Emme ole Sveitsi.

Tulevaisuuden suursodissa sotajoukot ovat pienempiä ja rintamalinjat lyhyempiä, ja joukkotuhoaseet pääosassa. Mahdollisuus, että Suomi saattaisi tällaisessa rytinässä onnistua säilyttämään alueellisen koskemattomuutensa, on pieni, mutta ei todellakaan nolla.

0
0
26.2.2022 - 18:55 #82213

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Tämän päivän sijoitukseni on Ukrainan itsenäisyyden puolesta.

Yksi satanen ei toki merkitse vielä mitään. Mutta jos vaikka jokainen EU- ja USA:n kansalainen lahjoittaa keskimäärin edes kymmenen euroa, niin kasassa on jo noin 8 miljardia euroa. Se kyllä merkitsisi - sen takia pitää näyttää esimerkkiä.

Tuota kautta siis lahjoitin: https://bank.gov.ua/en/news/all/natsionalniy-bank-vidkriv-spetsrahunok-…

0
0
28.2.2022 - 17:44 #82372

Pörssimörssäri

+1187
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
819

[quote=jack [at] jacksflightclub.co.uk (jack[at]jacksflightclub[dot]co[dot]uk)]

Hi,

As you’ll have seen over the last few days, much of Ukraine has now become a war zone, with the indiscriminate targeting of civilian areas resulting in hundreds of thousands of displaced refugees.

At Jack's Flight Club, this is something that’s sadly very close to us. We have team members and their families in Ukraine right now. Some of them are attempting to evacuate, while others are forced to sleep in basement bunkers at night, hiding from nightly air raids over their cities.

Today we're launching a campaign in support of the people of Ukraine, and we're inviting all JFCers to join us (if you’re able to). We'll be matching £10,000 of your combined donations to any aid organisations supporting Ukraine.

Here are 3 impactful suggestions for donations from our Ukrainian family:

If you make a donation, please send us a screenshot (just hit reply to this email) or DM us on socials. Or if you prefer, share it on Twitter, Instagram, or Facebook and tag us to let us know. We'll match it, no questions asked.

In solidarity and with gratitude,

The Jack's Flight Club Team

P.S. If you aren’t able to give but you’d still like to help, we encourage you to talk about what’s happening - share on social, attend a local gathering in support, and let your politicians know that the fate of the Ukrainian people is important to you 🇺🇦

Jack's Flight Club matchaa donaatiot Ukrainaan. Ite just replysin screenshotin tilisiirrosta osoitteeseen jack [at] jacksflightclub.co.uk (jack[at]jacksflightclub[dot]co[dot]uk)

Tuo 10 000 puntaa toki tulee akkia tayteen. Onko kellaan tiedossa muita tallaisia? Kaikki kivet on nyt kaannettava maksimaalisen avun saamiseksi.

 

 

0
0
28.2.2022 - 20:55 #82394

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446
Pörssimörssäri kirjoitti:

 

<a href="jack [at] jacksflightclub.co.uk (mailto:jack[at]jacksflightclub[dot]co[dot]uk)">jack [at] jacksflightclub.co.uk (jack[at]jacksflightclub[dot]co[dot]uk)</a> kirjoitti:

Hi,

As you’ll have seen over the last few days, much of Ukraine has now become a war zone, with the indiscriminate targeting of civilian areas resulting in hundreds of thousands of displaced refugees.

At Jack's Flight Club, this is something that’s sadly very close to us. We have team members and their families in Ukraine right now. Some of them are attempting to evacuate, while others are forced to sleep in basement bunkers at night, hiding from nightly air raids over their cities.

Today we're launching a campaign in support of the people of Ukraine, and we're inviting all JFCers to join us (if you’re able to). We'll be matching £10,000 of your combined donations to any aid organisations supporting Ukraine.

Here are 3 impactful suggestions for donations from our Ukrainian family:

If you make a donation, please send us a screenshot (just hit reply to this email) or DM us on socials. Or if you prefer, share it on Twitter, Instagram, or Facebook and tag us to let us know. We'll match it, no questions asked.

In solidarity and with gratitude,

The Jack's Flight Club Team

P.S. If you aren’t able to give but you’d still like to help, we encourage you to talk about what’s happening - share on social, attend a local gathering in support, and let your politicians know that the fate of the Ukrainian people is important to you 🇺🇦

 

Jack's Flight Club matchaa donaatiot Ukrainaan. Ite just replysin screenshotin tilisiirrosta osoitteeseen jack [at] jacksflightclub.co.uk (jack[at]jacksflightclub[dot]co[dot]uk)

Tuo 10 000 puntaa toki tulee akkia tayteen. Onko kellaan tiedossa muita tallaisia? Kaikki kivet on nyt kaannettava maksimaalisen avun saamiseksi.

Tälläiseen ainakin törmäsin: https://twitter.com/MadThunderdome/status/1497694652627042315

Lisäksi julkkiksia on myös: https://edition.cnn.com/2022/02/27/entertainment/blake-lively-ryan-reyn…

0
0