15
forum
|

SJ

+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Terve!

Näin reilu parikymppisenä kaverina kiinnostuin noin vuosi sitten säästämisestä ja sijoittamisesta. Muutama kirja aiheesta ja tätä foorumia aktiivisesti luettua. Säästäminen tällä hetkellä sisältää kulujen tarkkailua ja kuukausisäästämistä pariin pariin rahastoon sekä ETF:ään. Pääajatuksena matalat kulut (yhtäkuin indeksit). Säästöön on kertynyt muutamia satasia kuukausittain.

Taustatietona, että elätettäviin kuuluu vielä vaimo sekä 2 -vuotias mukula, mutta vaimo valmistuu nyt keväällä. Itsellä vakiduuni ja vaimolla työt alkavat Kesäkuussa, jolloin perheen tulot nousevat mukavasti. Nykyinen asumismuoto ASO-oikeusasunto, jossa 30ke ASO-osuus, josta velkaa vielä 20ke.

Olen nyt pyöritellyt paria suunnitelmaa kesän ja tulevan varalle, joten pyytäisin mielipiteitä kumpi parempi.

1) Tavoitteena omistusasunto. Kesällä ASP-tilin uudelleen herättäminen ja sinne 10ke 3 vuoden aikana säästöön. Tällä 90ke valtion takaamaa lainaa. Lisäksi maksetaan loput ASO-osuudesta samassa aikataulussa pois. Näiden lisäksi haetaan lisälainaa pankista. Asunto tod. näk. n. 250ke. Samaan aikaan pyritään pitämään vähintään sama muutamien satasten säästäminen kuukausittain rahastoihin.

2) Tavoitteena "sotakassa" ja sijoitussalkun nopea kasvattaminen. Unohdetaan ASP-tili ja nykyisen asuntolainan nopea lyhennys ja käytetään näihin menevät n. 900e/kk säästämiseen sijoitussalkkuun (tai johonkin nopeasti käytössä olevalle tilille) mahdollista pörssien laskusuhdannetta varten. Tätä "sotakassaa" sitten lähdetään purkamaan tasaisilla sijoituksilla rahastoihin ja/tai suoriin osakkeisiin kun esim. World ETF:n kurssi laskenut tästä päivästä vaikka -20% (prosentilla niin väliä mutta esimerkkinä). 

3) Jotain aivan muuta kuin nämä tai joku näiden välimuoto?

Tämä laskusuhdanne on tietenkin pelkkää spekulointia, mutta mitä viisaammilta yrittänyt lukea niin usealla tuntuu sijoitukset kääntyvän pikkuhiljaa cashiin. Lisäksi 3 vuoden aikana asuntojen hinnoille tai varsinkin lainakoroille saattaa tapahtua paljonkin, joten suunnitelmat näiden osalta saattat muuttua lennosta.

Sinänsä asunnonvaihto ei ole mitenkään välttämätön ellei perheenlisäystä yllättäen tule. Kaavaillussa omistusasunnosa olisi arviolta samat tai hieman korkeammat asumiskulut lyhennyksineen, mutta n. 300e/kk enemmän rahaa "omaan taskuun".

0
0
20.3.2016 - 21:17 #7747

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

Moro, tässä on monta muuttujaa mukana kuten olet varmasti itsekin huomannut (varmaan sen takia ei ole vielä tullut muita vastauksia tämän lisäksi). Omasta kokemuksesta voin sanoa että välillä tulee gämblättyä EV- pelejä, ja olen pitänyt ASP-tiliä yhdestä syystä pomminvarmana: sieltä ei saa tilteissä rahoja nostettua (vaatii viestin pankille jotta purkaisivat ASP-tilin, jossa of course kestää päiväkausia). Itselleni tämä on ollut hyvä, koska vähän turhankin mielelläni olen Mikonkadulla pelaillut jotain aivan muuta kuin korttia (ei sillä ettei kortillakin voisi hävitä asuntosäästöjään).

Varmaan jos ulkoavaruuden marsilainen tekisi 100% rationaalisen päätöksen, niin hän asuisi ASO-kämpässä ja kerryttäisi pääomaa. En täysin ymmärtänyt miten ASP-tilille saisit  vaimon kanssa kolmessa vuodessa "vain"10 000€ mutta sitten indeksirahastoon olit saamassa 900€ kuukausitasolla? Jos vaimonne kanssa yhdessä säästätte ASP:lle, niin varmaan saatte enemmänkin kuin n.250e kuussa ASPille? Sekin olisi paremmin kuin 95% asp-säästäjistä. blush Oman valintani tein muutama vuosi sitten, ja pistin kaikki mitä irti lähti ASP:lle joka tilipäivänä kuuden vuoden ajan, nyt on kämppä hankittu (hankittu, muttei maksettu).

Kyllähän ylipäätään kahteen pekkaan 250 000€ lainan ottaminen (Stadissa helposti ensiasunnonostajallakin) on älyvapaata touhua, mutta sittenhän se eläkkeellä naurattaa jos on vaimon kanssa sinne asti yhdessä päässyt. Muussa tapauksessa liikkuvuuden ja elämäntilanteiden muuttumisen kannalta olisin ASO-kämpän kannalla. Suosittelisin että kesäkuussa kun leidi pääsee työelämään niin tekisitte omat ASP-tilit tai yhteisen ja sopisitte toistuvasta maksusta esim. 300e per naama ASP:lle. Sijoittaisit itse lisäksi jatkuvana indeksiisi ja kerryttäisit liikkumavaraa. Mielestäni ASP:n edut (1% veroton korko vuosittain, 4% lisätuotto kun kämppä ostetaan ja rahoja ei saa pois vaikka Aurinkomatkoilla olisi -70% matka-alennukset, niin pidän henk. koht. ASPia erittäin järkevänä ratkaisuna). Mutta se sitten että sitoutuu 25 vuoden lainaan, ja luottaa siihen että eläkeiässä voi naureskella kun kämppä maksettu, niin en tiedä. 50-60.

 

0
0
22.3.2016 - 14:15 #7772

Diego

+49
Liittynyt:
30.9.2014
Viestejä:
37

1) Tavoitteena omistusasunto. Kesällä ASP-tilin uudelleen herättäminen ja sinne 10ke 3 vuoden aikana säästöön. Tällä 90ke valtion takaamaa lainaa. Lisäksi maksetaan loput ASO-osuudesta samassa aikataulussa pois. Näiden lisäksi haetaan lisälainaa pankista. Asunto tod. näk. n. 250ke. Samaan aikaan pyritään pitämään vähintään sama muutamien satasten säästäminen kuukausittain rahastoihin. - See more at: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/aloittelevat-sijoittaja…

En nyt tiiä miten sie oot tuon laskenut, mutta ASP-lainaahan saa nykyään 115K + säästetty 10%, eli 115K + 10% säästetty osuus 11,5k =  126 500e. Tuon summanhan saa per asp-tili, niin jos säästätte vaimon kanssa molemmat omille tileillenne niin 23k omilla säästöillä saatte 230k Asp-lainaa + teillä on säästynyt nuo rahat siihen 250k asti.

Jos asutte Helsingissä / pääkaupunkiseudulla niin tuo ASP-lainan maksimi on 145K.

Tuossa ekassa skenaariossa tosin kahden ASP-tilin takia asuntojen omistajuudet pitää olla tasan 50-50%, koska ASP-lainassa omistajuus ei ikinä voi olla alle 50%. 

0
0
23.3.2016 - 00:36 #7774

Kommervenkki

+23
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
99
Diego kirjoitti:

1) Tavoitteena omistusasunto. Kesällä ASP-tilin uudelleen herättäminen ja sinne 10ke 3 vuoden aikana säästöön. Tällä 90ke valtion takaamaa lainaa. Lisäksi maksetaan loput ASO-osuudesta samassa aikataulussa pois. Näiden lisäksi haetaan lisälainaa pankista. Asunto tod. näk. n. 250ke. Samaan aikaan pyritään pitämään vähintään sama muutamien satasten säästäminen kuukausittain rahastoihin. - See more at: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/aloittelevat-sijoittajat...

En nyt tiiä miten sie oot tuon laskenut, mutta ASP-lainaahan saa nykyään 115K + säästetty 10%, eli 115K + 10% säästetty osuus 11,5k =  126 500e. Tuon summanhan saa per asp-tili, niin jos säästätte vaimon kanssa molemmat omille tileillenne niin 23k omilla säästöillä saatte 230k Asp-lainaa + teillä on säästynyt nuo rahat siihen 250k asti.

Jos asutte Helsingissä / pääkaupunkiseudulla niin tuo ASP-lainan maksimi on 145K.

Tuossa ekassa skenaariossa tosin kahden ASP-tilin takia asuntojen omistajuudet pitää olla tasan 50-50%, koska ASP-lainassa omistajuus ei ikinä voi olla alle 50%. 

10% pitää olla säästetty asunnon ostohinnasta ei lainasta. Eli 250k asuntoon pitää säästöjä olla 25k jolla saa helsingissä 145k ASP lainaa ja loput 80k sitten tavallisella lainalla.

Vahvan käsitykseni mukaan yhteen asuntoon on mahdollisuus saada vain yksi ASP-laina. Ei auta edes kikkailu että molemmat omistaa ensin erilliset asunnot jossa molemmissa erilliset ASP-lainat ja sitten ne myydään ja siirretään  lainat yhteen isompaan yhteiseen kämppään. Näin ainakin 2009 asia meni sitä selvitellessäni.

Korjaa toki jos on vankkaa faktaa, että olen väärässä.

0
0
23.3.2016 - 08:59 #7776

SJ

OP
+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Kiitoksia ajatuksista!

Laskupäivä kirjoitti:

Varmaan jos ulkoavaruuden marsilainen tekisi 100% rationaalisen päätöksen, niin hän asuisi ASO-kämpässä ja kerryttäisi pääomaa. En täysin ymmärtänyt miten ASP-tilille saisit  vaimon kanssa kolmessa vuodessa "vain"10 000€ mutta sitten indeksirahastoon olit saamassa 900€ kuukausitasolla? Jos vaimonne kanssa yhdessä säästätte ASP:lle, niin varmaan saatte enemmänkin kuin n.250e kuussa ASPille?

Tämä "vain" 10ke siksi, että vajaa 2 vuotta sitten, kun ASPia tuli pankissa keskusteltua läpi niin nykyisellä paikkakunnalla (Uudellamaalla) max. ASP laina oli silloin 100ke, jotan turha säästäät ASP-tilille yli 10ke (vaadittava 10%). Ja 3 vuotta aika-ikkunana siksi, että samalla pitäisi maksaa nykyinen asuntolaina pois, jotta ASO:sta lähtiessä saataisiin 30ke käyttöön uuden asunnon ostossa. Myös laskelmissa ollut vaihtoehtoisesti 2 vuotta, mutta sitten joutuu joustamaan kuukausisäästämisestä. Kohtuullista olisi myös, että perheeseen toisen tulonlähteen saaminen vaikuttaisi hieman elintasoon varsinkin vaimon puolelta, koska itse käytännössä hoidan tätä säästöprojektia ja tämä vaimon opiskeluaika menty aika tiukilla ja vaimon hermot välillä yhtä tiukalla. Lomamatka -heräteostosriskiä ei onneksi ole eli raha ei siksi tarvitse olla itseltä turvassa. Enemminkin toivotaan, että esim. auto ei tuota useiden tuhansien eurojen yllätysmenoja, jotka perheellisenä on oikeastaan välttämätön hoitaa kuntoon.

Päivitettyjä ajatuksia

Nyt viimeisimpänä ajatuksena tässä pohdin tällaista välimallin ratkaisua. Käyn Kesäkuussa keskustelemassa pankissa ASP-tilin avauksesta, jotta faktat saadaan tarkistettua. Jos lainassa on vielä samat edut sekä vaatimukset eli vaaditaan säästäminen 8 vuosineljänneksen ajan ja min. 150e - max. 3000e vuosineljänneksessä. Laitan itselleni isomman siivun säästöistä sotakassaan ja seuraavan 4 vuosineljänneksen ajan minimit 150e ASP:lle. Jos näiden jälkeen asunnon osto näyttää parhaalta ratkaisulta -> seuraavan 4 vuosineljänneksen aikana sotakassasta ASP:lle siten, että loput vaadittavasta 10%:sta saadaan kasaan.

Tällä tavalla tosin osa 1% vuosittaisesta korosta jää hyödyntämättä, mutta JOS sotakassalle tulisikin tarvetta, niin ASP:ilta ei saakkaan vain osaa käyttöön vaan pitää muistaakseni sulkea koko tili ja menetetään saavutettut vuosineljännekset

Lisää ajatuksia ja ehdotuksia otetaan tottakai vastaan avosylin!

 

0
0
23.3.2016 - 13:55 #7781

Kommervenkki

+23
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
99
hauturi kirjoitti:

Ehdot ja vaatimukset kannattaa katsoa esim. täältä: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asuminen/Omistusasuminen/ASPsaastaminen, keskimääräinen pankkitoimihenkilö ei välttämättä (valitettavasti) tiedä kaikkia nyansseja.

 

Ja se pdf ASP-tuotekorttin linkki löytyy sivun alareunasta.

 

Tärkein nyt on se säästösumman vaatimus ettei jengillä mene munat ja kanat sekaisin:

"Omasäästöosuus - Vähintään 10 % asunnon hinnasta"

ei siis nostettavasta ASP-lainasta

0
0
23.3.2016 - 17:58 #7783

SaIkunhoitaja

+8
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
33

Aikoinaan ASP-tiliä avatessani sovin pankin kanssa avaamisneuvottelun. Siellä oli vastassa neiti, joka ei osannut vastata kysymyksiini ja sovimme uudemman tapaamisen rouvan kanssa, jonka oli määrä tietää ASP:sta kunnolla. Aikanaan tuli tämän tapaamisen aika, jonka jälkeen rouva vastaili vielä sähköpostilla muutaman kysymykseen, joihin ei osannut livenä vastata. Kysymykset, jotka esitin oli ihan relevantteja ja nämä neiti/rouva ihmettelivät kovasti, miksi kyselen, kun kaikki muut käy vaan avaamassa tilin. Esimerkkikysymyksiä:

-Mikä on maksimisumma, jolle lisäkorko maksetaan vai onko sellaista ollenkaan, jos kerään 3k€/kk aloitusvuoden ja sitä seuraavan viiden vuoden aikana (3k€ x 4q x 6v=72k€) , maksetaanko vuosittain kertyvä lisäkorko 4% koko summalle (joka siis maksetaan vasta kaupanteon yhteydessä) vai jollekin osalle asunnonhinnasta? Rouva oli sitä mieltä, että lisäkorko maksetaan maksimissaan 15% osalle asunnosta eli jos ostan asunnon 100k€, lisäkorko 4% maksetaan vain 15k€ osuudelle säästöstä. No kului kaksi vuotta avaamisen jälkeen ja kaverin kanssa tuli puheeksi tuo asia ja hänelle oli sanottu, että lisäkorko 4% maksetaan koko 72k€ summalle riippumatta asunnonhinnasta. Minulta oli tuon väärän infon takia jäänyt tallettamatta yksi kvartaali, joten hävisin 3k€ rahan 5% verottoman koron 4:ltä vuodelta. Pankkihan ei mitään asiasta hyvittänyt, koska tuo oli puhuttu virkailijan kanssa, mistä ei ollut mustaa valkoisella. Käytän siis sähköpostia jatkossa ko. asioihin.

-Kyselyjä ASP-rahojen vapautumisesta ja lisäkoron maksusta tilanteessa omakotitalon rakentamisessa, jossa tontti ostetaan vaimon kanssa 40/60 suhteessa ja lopullinen talon omistus päätyy 60/40 suhteeseen. Näihin vastauksia sain virkalijalta ja myöhemmi sähköpostilla.

Hyvin valitettava on pankkineitien tietotaso, mutta huolestuttavampaa on se, että porukka "vaan availee" tilejä ilman ehtojen miettimistä/lukemista/kyselyjä. Samalla tavalla varmaan porukka availee rahastoja ym. :( Nettiin sais laittaa kyl viel paremmat tiedot, ku mitä tuossa Hauturin linkissä on. Se ei todellakaan vastaa kaikkin vaihtoehtoihin.

0
0
24.3.2016 - 16:58 #7791

SJ

OP
+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Kiitoksia vastauksista!

Keskustelu painottuu enemmän näköjään ASP-lainaan, mutta alkuperäinen kysymys sisältääkin enemmän arvauksia kuin faktaa :) Hyvää tietoa kuitenkin myös ASP -lainasta.

Faktat tarkistettava siis pankista, mutta yhteenvetona:

Oma esimerkki. Ostettavan asunnon hinta 250 000e. Alueella max. ASP-korkotukilaina 115 000e (noussut näköjään viimekerrasta tai pankkivirkailija oli pihalla). Omasäästöosuus asunnon hinnasta min. 10% = 25 000e. Valtio takaa max. 50 000e ja tästä maksettava 2,5% takausmaksu = 1250e, ellei Valtio anna korkotukea, joka ei toteudu ennen kuin lainan kokonaiskorko ylittää 3,8%. Lisäksi pankin tulisi myöntää ASP-korkotukilaina matalammalla korolla kuin normaali ensiasunnon ostoon otettava laina.

Käytännössä säästettävä itse ASP:ille 25 000e (omasäästöosuus). Saadaan 115 000e ASP-lainaa. Otettava lisälainaa 110 000e. ASO:sta vapautuu 30 000e muuttovaiheessa. Tästä ei ole varmuutta saako tätä käyttää omasäästöosuutena kokonaan/osittain. Tällä voidaan myös vähentää lisälainan tarvetta ainakin osittain. Jos asuntolaina pysyy näin halpana niin kannattaa varmaan koko ASO-maksu pitää itsellään, jos mahdollista ja ottaa mahdollisimman paljon asuntolainaa.

Vakuuksista. Lainaa yhteensä 225 000e, josta Valtio takaa 50 000e. Ostettava asunto vakuutena max. 70% asunnon hinnasta = 175 000e. Lisävakuuksia ei näin tarvita. Tässä tilanteessa ASO-maksu 30 000e jää itselle esim. sijoitettavaksi ja muuttokuluja kattamaan.

Tuotot. 1% vuosittaista korkoa ASP-säästölle (omasäästöosuus) + 4% korko ostohetkellä omasäästöosuudelle (25 000e omasäästöosuudella tämä hyöty oikeastaan kumoutuu Valtiolle maksettavan takausmaksun takia). Tuotot verottomana.

Kikkailut. Ei mahdollista ottaa kahta ASP-korkotukilainaa yhteen asuntoon. Jos omasäästöosuudesta laskettavaa 4% tuottoa ei ole rajoitettu edellä mainittuun 15% asunnon hinnasta niin mahdollista olisi säästää mahdollisimman iso omasäästöosuus, jotta saataisin ostovaiheessa isoin tuotto. Tämä tietenkin veisi pidemmän aikaa. 25 000e säästäminenkin omassa tilanteessa 2-3 vuoden aikana on myös kova puristus, mutta pitäisi olla mahdollinen

Näihin lähteenä aiempien linkkien lisäksi https://www.ovikoodi.fi/asuntolainat/ .

Itsellä ei tosiaan hirveästi vielä ole kokemusta laina-asioista eikä taloudestakaan. Ajatuksena, että en näe saavani ASP:ista hyötyä verrattuna pitkäaikaissijoittamiseen. ASP:n vuosituotto 1% ja 4% ostohetkellä (joka oikeastaan kumoutuu takausmaksun takia) eivät oikestaan kiehdo vaikka ovatkin verottomia. JOS en hae ASP-lainaa negatiivisena puolena on vakuuksien kasaaminen ja mahdollisesti ulkopuolisia vakuuksiakin tarvitaan. Yhtenä vaihtoehtona nyt salkun kasaaminen, jotta lopulta niistä löytyy riittävät vakuudet. Ilman ASP-lainaa ja ASO-maksu omasäästöosuutena vakuuksia tullaan tarvitsemaan todennäköisesti n. 45 000e. Tämä pitäisi löytyä 3-4 vuoden päästä käteisenä/sijoituksina, jos säästötavoitteissa pysytään.

Aikaisemmassa viestissä mainitsemani suunnitelma ASP:in avaamisesta, mutta kuitenkin pääasiassa käteisen säästämisestä voisi olla vieläkin sopiva välimallin ratkaisu. Jos seuraisi tilannetta tämä ja ensi vuosi miten asuntojen hinnat, lainakorot ja maailmantalous heiluu. Kiirettä ei varmaan ole vielä tehdä isoja päätöksiä, mutta ASP:in avaaminen jo nyt nopeuttaisi liikkeitä, jos tilanne sellaiseksi muotoutuu. Tärkeimpänä nyt se, että ei harrasteta sitä Akin mainitsemaa "possun notkeaa katkeamista joka kuukausi" vaan rahaa laitetaan säästöön mahdollisimman tehokkaasti :)

 

0
0
26.3.2016 - 18:28 #7799

Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

Itselläni on muutto noin viikon päästä ja meidän tilanne oli tai on hyvin samanlainen kuin sinun. Kerron lyhyesti miten me teimme asiat:

 

Säästettiin ASP tilille niin paljon kuin vain mahdollista noin vuoden ajan, vaimon työttömyydestä johtuen tämä jäi aikalailla minun harteille, sain kuitenkin haalittua ~7k€ riihikuivaa kasaan, tein tämän siten, että laitoin kaikki ylitöistä kertyneet rahat lyhentämättöminä ASP:lle. 6kk säästämisen jälkeen alettiin kilpailuttamaan pankkeja ja kartoittamaan lainoja, saatiin paras tarjous Nordeasta 230k lainaa, 7v korkokatolla maximi korkoon 1,4% (lisähintaa kk-erään tuli noin 30€/kk) kohde on uudiskohde rivari kolmio saunalla pk-seudulta.

 

Huomion arvoista on, että kohteella on melkoinen merkitys siihen lainaan. Back to business, eli mitä ilmeisemmin mietiskelet tuota ASP-lainaa ja siihen sanon näin: Näillä koroilla ASP-lainan edut ovat parhaimillaankin arvottomat juuri nyt, asia olisi eri jos eläisimme 4-5% korko tasoilla mutta silloinkin ASP korko suoja katoaa ensimmäisen 10v jälkeen joten jos tämä on se taka-ajatus niin suosittelen heittämään aatteen romukoppaan ja kävelemään/soittamaan/ottamaan yhteyttä pankkiin. ASP vakuudet koskevat vain ASP lainaa, eli jos ajattelet että otat esim. 145k ASP lainaa ja tavoitteena on 250k asunto niin joudut hommaamaan ulkopuolisen takauksen puuttuvalle 105k osalle.

 

Kuten tavallisessakin lainassa takaus voi olla esim. vanhemmat, reaalivakuus (mökki, osakesalkku, rahavarat, rahastot jne.) tai voit ostaa valtion takauksen, huomautan, että kun konkurssin teette niin se ylimääräinen 500€ tjsp mitä maksaa valtiontakaus niin ei oikeasti ole niin kauhean huono vaihtoehto.

Me otimme lainan suorana asuntolainana kuten kerroin, taattiin se mökkiin (joka on minun johtuen ikävistä tapahtumista aiemmin elämässä), lähinnä se että ei kannata rakastua ASP-lainaan koska muitakin vaihtoehtoja on ja ne ovat usein vielä halvempia ja nopeampia toteuttaa
 

0
0
27.3.2016 - 22:51 #7805

Kommervenkki

+23
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
99

Kun miettii säästämistä sijoituksiin ja niiden käyttämistä vakuutena niin kannattaa muistaa, että osakkeiden/rahastojen vakuusarvot ovat keskimäärin n. 50% luokkaa ja nopeasti voi maailmantalouden heilahteluista johtuen (esim. pantattu huipulla) tulla eteen (romahduksessa) lisävakuuksien haaliminen tai sijoitusten pakkorealisointi käteiseksi vakuuksiin/lainan lyhennyksiin. 

0
0
29.3.2016 - 00:45 #7813

stindebinde

+1
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
15
Kommervenkki kirjoitti:

"Omasäästöosuus - Vähintään 10 % asunnon hinnasta"

ei siis nostettavasta ASP-lainasta

 

Itse just käynyt parissa pankissa (OP, Dansk) kysymässä ja se menee niin, että jos APS-tilille säätetty summa on alle 10% asunnon hinnasta, niin saa vaan 90% siitä lainasta, minkä saisi jos >10% olisi ASP-tilillä. Eli jos on 250k kämppä kiikarissa ja esim. 10k ASP-tilillä, niin saat 90k ASP-lainaa. Jos 100k kämppä, niin saat täyden 100k asp-lainan koska sulla on just tuo vaadittu 10% ASP-tilillä. Jännä tosiaan kun tuota ei missään ehdoissa lue, mutta molemmissa pankeissa virkailija laski ihan oma-aloitteisesti heti maksimilainan määrän samaksi. Jälkimmäisestä kysyin, että miten se lasketaan niin vastaus oli että "yleensä se lasketaan tuolla 90% kaavalla, jos säästetty summa alittaa vaaditun säästörajan..". Eli jos unelmakämppä tulee  eteen ennen 10% säästötavoitetta, niin pankkiin vaan kyselemään tuota mahdollisuutta.

0
0
30.3.2016 - 01:26 #7827

verokarhu

Liittynyt:
28.3.2016
Viestejä:
8

Hieman sekanaisia ajatuksia. Itse säästin ASP-tilille reilu 20% asunnon hinnasta. Tällöin säästetyn summan 4% veroton korko tuntui ihan mukavalta summalta. Avopuolisolla on huomattavasti pienemmät tulot, jolloin ostimme asunnon 70/30 suhteella. Samassa suhteessa otimme myös lainaa. Itse sain ensiasunnon edut, jolloin ei tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa. Mutta koska avopuoliso osti asunnosta alle 50% osuuden, joutui hän maksamaan varainsiirtoveron. Mutta se oli loppupeleissä aika pieni summa, koska lainan määrä oli noin pieni. Samalla avopuoliso avasi ASP-tilin, varmuuden vuoksi. Siinä kun on se ikäraja. Koska asunnosta oli maksettu jo niin suuri osuus, ei meidän tarvinnut antaa mitään ylimääräisiä vakuuksia. Asuntoa ostettaessa kannattaa harkita vanhempaa kohdetta ihan kotitalousvähennyksenkin takia.

Hyviä sijoituskohteita ei tunnu tällä hetkellä oikein olevan, joten matalien korkojen takia on mielestäni ihan järkevää tehdä nyt töitä ja ostaa se asunto. Mutta ei kuitenkaan kaikkea massia pistä lainanlyhennyksiin, vaan kerää sitä "sotakassaa".

0
0
26.8.2016 - 14:51 #9598

Mintti16

Liittynyt:
15.8.2016
Viestejä:
3
verokarhu kirjoitti:

Hieman sekanaisia ajatuksia. Itse säästin ASP-tilille reilu 20% asunnon hinnasta. Tällöin säästetyn summan 4% veroton korko tuntui ihan mukavalta summalta. Avopuolisolla on huomattavasti pienemmät tulot, jolloin ostimme asunnon 70/30 suhteella. Samassa suhteessa otimme myös lainaa. Itse sain ensiasunnon edut, jolloin ei tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa. Mutta koska avopuoliso osti asunnosta alle 50% osuuden, joutui hän maksamaan varainsiirtoveron. Mutta se oli loppupeleissä aika pieni summa, koska lainan määrä oli noin pieni. Samalla avopuoliso avasi ASP-tilin, varmuuden vuoksi. Siinä kun on se ikäraja. Koska asunnosta oli maksettu jo niin suuri osuus, ei meidän tarvinnut antaa mitään ylimääräisiä vakuuksia. Asuntoa ostettaessa kannattaa harkita vanhempaa kohdetta ihan kotitalousvähennyksenkin takia.

Hyviä sijoituskohteita ei tunnu tällä hetkellä oikein olevan, joten matalien korkojen takia on mielestäni ihan järkevää tehdä nyt töitä ja ostaa se asunto. Mutta ei kuitenkaan kaikkea massia pistä lainanlyhennyksiin, vaan kerää sitä "sotakassaa".

Järkeviä ratkaisuja tässä! Moni ottaa silti lainan ihan puoliksi, vaikka tulot olis ihan erit. Mutta tämä varmasti on järkevää. Neuvoko ne pankista tähän?

Toisaalta itse nään, että minulla ja miehelläni talous ja tulot ovat yhteiset ja vaikka meillä onkin omat tilit, taloasiat ja muut hoidamme kaikkia yhteisesti, talo on tasan puoliksi jne. Meillä tosin on suurin piirtein samat tulot.

0
0
26.8.2016 - 15:31 #9599

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
verokarhu kirjoitti:

Mutta koska avopuoliso osti asunnosta alle 50% osuuden, joutui hän maksamaan varainsiirtoveron. Mutta se oli loppupeleissä aika pieni summa, koska lainan määrä oli noin pieni.

Varainsiirtoverohan maksetaan tietysti siitä avopuolison osuudesta hankintahinnasta, eikä lainan määrä vaikuta siihen millään tavalla.

0
0
28.8.2016 - 23:36 #9613

verokarhu

Liittynyt:
28.3.2016
Viestejä:
8
Mintti16 kirjoitti:

Järkeviä ratkaisuja tässä! Moni ottaa silti lainan ihan puoliksi, vaikka tulot olis ihan erit. Mutta tämä varmasti on järkevää. Neuvoko ne pankista tähän?

Toisaalta itse nään, että minulla ja miehelläni talous ja tulot ovat yhteiset ja vaikka meillä onkin omat tilit, taloasiat ja muut hoidamme kaikkia yhteisesti, talo on tasan puoliksi jne. Meillä tosin on suurin piirtein samat tulot.

Eivät pankissa noin neuvoneet. Avopuolison kanssa ollaan sitä mieltä, että "kaikki omistetaan puoliksi" on vanhanaikainen ajattelutapa. Haluamme pitää taloutemme tavallaan erillään. Toki ei mitenkään pennintarkasti, mutta ollaan sovittu, että esim. toinen maksaa sähkölaskun ja toinen nettilaskun. Koska itselläni on isommat tulot, maksan myös suuremman osuuden yhteisistä kuluista. Jos olisimme ottaneet lainan tasan 50/50, maksaisi avopuoliso omaa osuuttaan yli 20 vuotta takaisin. Siksi päädyttiin 70/30. Se on tavallaan kuin ilmainen "avioehto".

hauturi kirjoitti:

Varainsiirtoverohan maksetaan tietysti siitä avopuolison osuudesta hankintahinnasta, eikä lainan määrä vaikuta siihen millään tavalla.

Juuri tuota tarkoitin, sanamuodot eivät menneet nappiin. Eli koska avopuoliso otti lainaa vain sen 30% osuuden edestä, tuli varainsiirtovero maksaa vain tältä osuudelta.

0
0