10.7.2021 - 16:34 #72228

mskomu

+1314
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
659
Slice kirjoitti:

Lisää vielä Nordnet ja Inderes.

Selvää yhdentymistä tapahtuu jatkuvasti ja on vain ajankysymys milloin Sanoma nielaisee loputkin. Esimerkiksi misterit Mäkinen ja Kyllönen tekevät jo yhteistyötä kaikkien näiden tahojen kanssa.

On melko tyypillistä ja luonnollista, että ns. omia kohtaan ollaan aina kaikkein kriittisimpiä. Olen toki itsekin ja liberaaleja, siis klassisia, arvostelen paljon herkemmin sosialismiin tai fasismiin kallellaan olevista kannoista. Silti joku tolkku on syytä pitää tässäkin ja vaikka Inderesiltä ja Sijoitustiedolta löytyy varmasti esimerkkejä puolueettomuudesta, niin jonkin verran on vielä matkaa Hesariin ja rohkenisin vielä väittää, että tuo ero kasvaa koko ajan sen sijaan, että kuroutuisi umpeen.

Vaikka joku asia on epämiellyttävää, niin kaikkea ei silti kannata niputtaa samaan. Otetaannyt sitten vaikka Suomi. Vaikkei tämä mikään Sveitsi, Tanska, Hollanti tai Australia olekaan, niin ei tämä silti ole myöskään mikään Kreikka tai Unkarikaan. Asioiden totaalinen polarisointi harvoin palvelee mitään hyödyllistä ja tämä toimii myös siihen suuntaan, että: "Viholliseni vihollinen voi olla joissain asioissa ystäväni, muttei mikään absoluuttisen hyvä pyhimys"

0
0
10.7.2021 - 17:31 #72231

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Deal. Taustalla näkyy North Foreland golfin kalliot, jossa pelasin maanantaina. Väliin jäävät The Prince's, St. George's ja Royal Cinque Port golf. Oikealle jatkaen Dover. Lyhimillään 34 km Ranskaan.

0
0
10.7.2021 - 17:45 #72233

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Hesarista riittäisi esimerkkejä, mutta altruistiseen ilmastoitsemurhaan, sukupuolensa silpomiseen ja toisinjattelijoiden systemaattiseen vainoon kannustava läpitunkeva propaganda tekee Helsingin Sanomista kansan vihollisen no doubt.

Jos ja kun kansa tämän nielee, se on kohtalonsa ansainnut ja ainoa moraalinen linja on ottaa, minkä irti saa.

Terve ihminen tietää, että miehelle luonnollisinta on nuori, miellään alle 23-vuotias kaunis nainen ja ko. naiselle luonnollisinta on useita em. miehiä.

Sama ihminen tietää, miten perverssiä on uhrata omaa ja yhteisönsä etua hyödyttömästi. 

 

0
0
10.7.2021 - 18:05 #72234

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

En ollut huomannut, että deporajani täyttyi Betukalla. Onneksi ehdin pyytää nostoa ja ehtii. Englanti vie.

0
0
10.7.2021 - 18:27 #72235

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tähän rantaan Julius Caesarin joukot tekivät maihinnousun 54 eaa. ja valtasivat suurimman osan Britanniaa (ajan oloon). Tarkka landing spot on North Foreland golfin eteläpuolinen poukama 6,7 mailia tästä pohjoiseen edellisen kuvan suuntaan.

Eiköhän Ceasarin miehet chillaneet samoilla hoodeilla kuin minä just nyt.

Nuts kämppäkin. Kolmikerroksinen pittoreski townhouse yksi katu rannasta.

 

0
0
10.7.2021 - 18:58 #72239

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Minulla ja Rahmilla on sentään jotain yhteistä. Missasi just 60 cm putin.

0
0
10.7.2021 - 19:07 #72241

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Harvoin näkee kyllä vastaavaa. Monet puttaa nuo aivan liian kovaa ja siksi pyörii karuselli.

0
0
10.7.2021 - 19:09 #72242

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Harvoin näkee kyllä vastaavaa. Monet puttaa nuo aivan liian kovaa ja siksi pyörii karuselli.

Minä puttaan läheltä nykyään hiljaa Gary Playerin oppien takia. 4 doors in vs 1 one door

0
0
10.7.2021 - 19:13 #72243

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Minä puttaan aina hiljaa. Jos pallo osuu reiän takaseinämään on liikaa vauhtia. Pitelen mailaa melko hennolla otteella joten taaksevienti pysyy vakaanpana. Pysäytän taakseviennissä ja pyrin pehmeään osumaan. 

0
0
10.7.2021 - 19:18 #72244

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Oli muuten hauska tilanne tänään The Prince'sin proshopissa. Oltiin shoppailemassa koko perhe. Pieni tila. Sisään tuli mies koiran kanssa. Vaimo ehti just kehua koiraa lapselleni hyväkäytöksiseksi, kun se kusi koko myytävien paitojen rivin läpi. Rololol. 

0
0
10.7.2021 - 19:26 #72247

Basso Pasanen

+136
Liittynyt:
4.7.2021
Viestejä:
122
Slice kirjoitti:

Minä puttaan aina hiljaa. Jos pallo osuu reiän takaseinämään on liikaa vauhtia. Pitelen mailaa melko hennolla otteella joten taaksevienti pysyy vakaanpana. Pysäytän taakseviennissä ja pyrin pehmeään osumaan. 

Luulis pätevän makkarissakin.

0
0
10.7.2021 - 19:35 #72249

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Basso Pasanen kirjoitti:

 

Slice kirjoitti:

Minä puttaan aina hiljaa. Jos pallo osuu reiän takaseinämään on liikaa vauhtia. Pitelen mailaa melko hennolla otteella joten taaksevienti pysyy vakaanpana. Pysäytän taakseviennissä ja pyrin pehmeään osumaan. 

 

Luulis pätevän makkarissakin.

Riippuu reiästä ja väylästä.

0
0
10.7.2021 - 19:51 #72250

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Huomenna on Copa-American finaali Argentiina-Brasilia, Scottish Open päätös ja EM-finaali.

Englanti on ennakkosuosikki ja Sterling tulee upottamaan 2 maalia ja Kane yhden pilkulta. Laita Dharma sikarit valmiiksi ja samppanjat jäihin.

0
0
10.7.2021 - 19:57 #72251

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Ziisus mikä paikka! 1,5 tuoppia ja crispit £5.40. Paikallosta Alea.

0
0
10.7.2021 - 20:05 #72252

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Slice kirjoitti:

Huomenna on Copa-American finaali Argentiina-Brasilia, Scottish Open päätös ja EM-finaali.

Englanti on ennakkosuosikki ja Sterling tulee upottamaan 2 maalia ja Kane yhden pilkulta. Laita Dharma sikarit valmiiksi ja samppanjat jäihin.

Wimpulan miesten finaali

0
0
10.7.2021 - 20:11 #72255

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Husin ylilääkäri Asko Järvinen MTV:lle: Pietarin EM-kisa­turistit vaikuttavat vältelleen tartunnan­jäljittäjiä

-HS

Toivoa vielä on!

Sic sempere tyrannis!

0
0
10.7.2021 - 20:22 #72256

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

On (taas) sellainen ongelma, että kaikki on vähän liian hyvää. Tää on vaan nuts alue. Ei ihme, että Ceasarkin halusi tänne. Nämä pubit, golfit. Paikallinen Ale. 

Olen vuosia jo ajatellut, että vaikka delaisin just nyt, niin olisin saanut well above osuuteni. Lapseni ovat oikeastaan ainoa syy, miksi haluaisin elää pitkään. Kiinnostaisi nähdä niiden elämää. Muuten olen pelannut tämän jo läpi.

0
0
10.7.2021 - 20:40 #72257

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Huominen finaali on toisesta maailmasta. Englantilaisten sukupolvista tuskaa on vaikea liioitella. Se on kova. Wembley ja finaali. Nämä kaksi sanaa merkitsevät jokaiselle pikkukaupungille, jotka haaveilevat liigacupin finaalista. Ja nyt koko nation takana. Semiä katsoi 23.8m englantilaista eli 43 % väestöstä.

It's coming home!

0
0
10.7.2021 - 21:17 #72259

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Englanti mestari 1.85 300 e @betfair. Katsotaan huomenna lisää.

0
0
10.7.2021 - 21:19 #72260

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Jännä tuo Day 3 cut. Välimäki out.

0
0
10.7.2021 - 21:32 #72262

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Spitfire yllämme. Mitähän seuraavaksi?

0
0
10.7.2021 - 23:28 #72267

Slice

+245
Liittynyt:
5.1.2015
Viestejä:
724

Jos olisit vuosi sitten sanonut että Bukayo Saka avaa Wembleyn finaalissa niin harva kai olisi uskonut. Hän tai Sterling ratkaisee huomenna.

Aika mukava päivä tiedossa ja ei malta mennä nukkumaan.

0
0
11.7.2021 - 09:06 #72272

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

”EIKÖ kaikkia Al-holin leirillä olevia ihmisiä nyt vaan vois ampua.”

Näin kyseli Facebook-sivuillaan varsinais­suomalainen mies joulukuussa 2019.

Pian mies sai selittää kirjoitustaan poliisille. Häntä epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Huhtikuussa 2021 valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti, että syytettä ei nosteta, koska rikosta ei ollut tapahtunut.

Vaikka mies oli vetänyt mutkat suoriksi ja luokitellut kaikki Syyrian al-Holin leirillä olevat ihmiset terroristeiksi, kyseessä ei ollut kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Syynä oli se, että miehen kirjoitus kohdistui leirillä oleviin vankeihin.

”Vankeja sinänsä ei voida pitää rangaistus­säännöksessä tarkoitettuna syrjinnältä suojaa nauttivana vähemmistö­ryhmänä”, Toiviainen päätti.

-HS

Poliisit tämä somekirjoittaja sai heti peräänsä, mutta sanavalintansa pelasti.

Sananvapauden mallimaa.

Kritiikki olisi voitu esittää ilman, että samalla solvataan ja panetellaan somaleja kansan­ryhmänä, ja siksi sallitun ilmaisun­vapauden rajat on tapauksessa ylitetty.”

-Valtakunnan syyttäjä toisesta tapauksesta, jossa rikoksen tunnusmerkistö täyttyi

Mitä snanvapautta on se, että valtakunnansyyttäjä päättää "vapauden rajat"?

Ei Suomi ole vapaa. Termiä käytetään väärin siinä, missä Neuvostoliitossakin.

Sijoitustieto sopii Suomeen. 

Pyysin ylläpidolta blogin sulkua. Sanottu on sanottu ja tunnen aina samanlaista vastenmielisyyttä Sijoitustiedosta ja Hesarista. 

0
0
11.7.2021 - 10:27 #72275

gonatsu

+247
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
113

Sananvapaus, siten kun se länsimaissa ymmärretään, kuuluu jokaisen perusoikeuksiin, mutta ei ainakaan missään länsimaassa täysin rajoittamattomana. Myös tässä blogissa hehkutetussa Yhdistetyissä kansakunnissa/Englannissa sananvapautta rajoitetaan laissa, sikäli kun se katsotaan välttämättömäksi demokraattisen yhteiskunnan kannalta. Jos kirjoittajalla on tiedossa jokin maa, jossa sananvapautta ei mitenkään rajata, niin ainahan sitä voi kokeilla viihtyisikö siellä, joko fyysisesti tai virtuaalisesti, näitä sananvapauden rajoittavia maita lokoisammin. Kirjoittaja toki tietää tämän, tyyliin vaan kuuluu hämmentää keitosta, ihan hämmentämisen vuoksi.

Itsestäänselvyyksien sarjassa mainittakoon myös - kun kukaan muu ei näytä maininneen - että helpoimmin saa aikaan haluamansa moderointityylin perustamalla oman blogin/foorumin, jota sitten moderoi itse.

0
0
11.7.2021 - 11:16 #72279

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

^^Olet täysin oikeassa ja samalla tuot esiin kaksi olennaista asiaa. Ensinnäkin ongelma on aina valtio. Toisekseen ongelma on aina valtiota muistuttavat yksilöt. Eli fasismi ei ole vain valtiollinen ominaisuus, vaan myös henkiökohtainen.

Ei minun tarvitse mitään perustaa. Kaikki on jo olemassa. Ehkä tämä siksi ärsyttääkin minua niin paljon. En näet ole kirjoittanut pintanettiin fasisteille mitään pitkiin aikoihin. Kun elää vapaudessa ja vierailee vankeudessa, niin kontrasti sattuu.

No se ja sama. Käytännössä vain unohdin, mihin astuin, kun tuli  pitkästä aikaa pintanettiin.

 

0
0