Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

0
0
24.1.2021 - 23:02 #64188

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485

Tämä oli mainio kolumni :D

Totesin kaiken siinä olevan itsestäänselvää, mutta samaan aikaan syyllistyn 3/4 mainitusta synnistä, vaikka olen niistä lähtökohtaisesti melko samaa mieltä (No joo, joukkorahoituksia en ajattele sijoituksina mutta olen osallistunut, mutta johdannaisilla olen pelannut vaikka tiedän että ovat kalliita enkä ymmärrä niitä tarpeeksi, ja startupiin olen panostanut viimeisen 10 vuotta elämästäni, vaihtaen siihen vakaat verottomat pokeritulot).

0
0
25.1.2021 - 11:25 #64199

SQ

+6
Liittynyt:
8.4.2019
Viestejä:
11

  Aki kirjoittaa joukkorahoituksesta että "Jos joku yhtiö hakee rahaa joukkorahoituksella, se tarkoittaa yleensä, ettei se saa pankkirahaa eikä tavanomaista oman pääoman ehtoista rahoitusta. En tuomitse mitenkään, jos joku haluaa joukkorahoituksella tukea jotain hyvää olutta tekevää panimoa, omaa jääkiekkojoukkuettaan tai kivaa kirjahanketta. Nämä kannattaisi kuitenkin pääsääntöisesti budjetoida hyväntekeväisyydeksi eikä niinkään sijoituksiksi."

  Akin kuvaus joukkorahoituksesta on aika oikeaan osuva, mutta laajentaisin vähän näkökulmaa. Monissa tapauksissa on varmasti totta, että omasta mielestä hyvän idean mutta vähien omien pääomien kanssa liikkellä oleva yrittäjä tai yritys ei varmasti ole pankkien näkökulmasta katsottuna se kaikkein houkuttelevin rahoitettava. Siksi noissa tapauksissa usein päädytäänkin hakemaan yritykselle pääomia joukkorahoituksella, jossa riskiin tottuneet tai sen muutoin ymmärtävät yksityiset sijoittajat laittavat todennäköisimmin hyvin pienen murusen sijoitusvarallisuudestaan tukemaan yrityksen kasvua.

  Monissa tapauksissa kyse voi olla kivasta hyväntekeväisyydestä kuten Aki määrittelee, mutta nykyisenä teknologian räjähdysmäisen kehityksen aikana voisin kuvitella senkin mahdollisuuden, että ehkä niistä jopa kaikkein huikeimmista ja älyttömimmiltä tällä hetkellä kuulostavista ideoista saattaakin joskus tulla vielä jotakin suurta. Jos sijoittaja haluaa sellaiseen varautua, hänen kannattaa toimia kuten eräs heinolalainen filosofi-valmentaja viime viikon Voice of Finlandissa totesi eräälle kilpailijalle: "Tiesitkö, että elämässä suuret ratkaisut kannattaa tehdä silloin kun ne ovat vielä pieniä".   

0
0
25.1.2021 - 12:01 #64201

KPV

+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41
SQ kirjoitti:

  Akin kuvaus joukkorahoituksesta on aika oikeaan osuva, mutta laajentaisin vähän näkökulmaa. Monissa tapauksissa on varmasti totta, että omasta mielestä hyvän idean mutta vähien omien pääomien kanssa liikkellä oleva yrittäjä tai yritys ei varmasti ole pankkien näkökulmasta katsottuna se kaikkein houkuttelevin rahoitettava. Siksi noissa tapauksissa usein päädytäänkin hakemaan yritykselle pääomia joukkorahoituksella, jossa riskiin tottuneet tai sen muutoin ymmärtävät yksityiset sijoittajat laittavat todennäköisimmin hyvin pienen murusen sijoitusvarallisuudestaan tukemaan yrityksen kasvua.

Tähän on omat ammattimaisesti hoidetut rahastonsa. Jos nämä kaverit kollektiivisesti skippaavat casen niin mikä on odotusarvo, että yksityinen desktop dd sijoittaja kotiuttaa tästä miljoonia dollareita? Varsinkin kun joukkorahoitettava valuaatio on yleensä vähintäänkin kyseenalaisella tasolla. Kuitenkin myös start-upin tai vastaavan yrityksen kannaltakin luulisi mieluisen vaihtoehdon olevan se, että saa rahan lisäksi verkostoja ja osaamista.

0
0
25.1.2021 - 12:33 #64202

SQ

+6
Liittynyt:
8.4.2019
Viestejä:
11
KPV kirjoitti:

En kirjoittanutkaan ja vielä vähemmän tarkoitin, että joukkorahoituksen kohteista olisi kategorisesti odotettavissa miljoonien dollarien kotiuttamisia. Odotusarvo pienemmällekin tuotolle voi olla pieni, mutta on se kuitenkin olemassa. Eivät nämä "sijoitusrahastojen kaverit" mitään yliluonnollisia meedioita ole, jotka erehtymättömällä varmuudella ja ammattitaidolla kykenevät poimimaan suojiinsa vain ja ainoastaan ne innovaatiot jotka tulevat menestymään. 

Hyvän idean varassa liikkelle lähtevän yrityksen kannalta verkostot ja osaaminen voivat toki olla tervetulleita, mikäli niistä koetaan olevan ratkaisevaa ja kustannustehokasta hyötyä. Aina niin ei kuitenkaan välttämättä ole. Sananlasku sanoo, että "nyt ovat hyvät neuvot kalliita". Eli jos yritys tai yrittäjä kokee, että idea kantaa, osaaminen riittää mutta pääomia tarvitaan, miksi silloin kannattaisi maksaa ylimääräistä sellaisesta mitä ei koe tarvitsevansa?

0
0
25.1.2021 - 13:03 #64204

Odotusarvo voi olla myös negatiivinen. Etenkin jos (kun) haetaan rahaa poskettomalla valuaatiolla retail sijoittajilta.

0
0
25.1.2021 - 13:49 #64208

SQ

+6
Liittynyt:
8.4.2019
Viestejä:
11
KPV kirjoitti:

Odotusarvo voi olla myös negatiivinen. Etenkin jos (kun) haetaan rahaa poskettomalla valuaatiolla retail sijoittajilta.

Totta kai se voi olla negatiivinen ja vakiintuneisiin pörssiyrityksiin verrattuna todennäköisyyskin sille on varmasti moninkertainen. Ja kun jälkimarkkinoitakaan ei usein ole, sijoituksesta ei pääse edes eroon. Mutta ei kyllä päässyt Talvivaarastakaan.

Henkilökohtaisesti olen sijoittanut muutaman viime vuoden aikana viiteen eri joukkorahoituskohteeseen. Salkun kokonaisuuteen verrattuna sijoitukset ovat olleet pieniä, eli sellaisia joiden kokonaankin menettäminen tuntuisi enemmän oppimistapahtumalta kuin tappiolta. Noista viidestä yrityksestä yhden menestys on ollut heikkoa, kahdesta ei ole tällä hetkellä vielä varmaa havaintoa ja kaksi on menestynyt niin hyvin, että sijoitukseni niihin on noussut jo plussalle. Ja toisen noista ihan reilustikin. On mielenkiintoista seurata näitä mustia lampaita jatkossakin. 

Itse en niinkään tuijota valuaatiota, vaan toimijoita, ideaa ja mahdollista edelläkävijyyttä. Jos noista leegoista saa rakennettua itselleen käsityksen toimivasta rakennelmasta, saatan silloin olla mukana.    

0
0
25.1.2021 - 14:15 #64209

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
SQ kirjoitti:

Aki kirjoittaa joukkorahoituksesta että "jos joku haluaa joukkorahoituksella tukea jotain hyvää olutta tekevää panimoa, omaa jääkiekkojoukkuettaan tai kivaa kirjahanketta. Nämä kannattaisi kuitenkin pääsääntöisesti budjetoida hyväntekeväisyydeksi eikä niinkään sijoituksiksi."

Akin kuvaus joukkorahoituksesta on aika oikeaan osuva, mutta laajentaisin vähän näkökulmaa.

Meinasin jo kommentoida, mutta arvelin olevani marginaalissa kokemuksineni, mutta yllättäen tässä oli muillekin yksi kolumnin pihveistä. Joukkorahoitus on taitava tapa hyödyntää talkoohenkeä someaikana. Se poikkeaa perinteisestä sijoittamisesta voiton tavoittelussa keräten joukkuehengessä "monelta vähän" eikä "muutamalta paljon". 

Tänne Akin esimerkki osui ja upposi periaatteena ihan kympillä, vaikka teknisesti merkitsimmekin osakkeita taloudellisesti hurjaan uhkayritykseen. Oli maan suru, kun Rouvan kotikaupungin tunnettu panimo suljettiin ja Lapin Kulta varastettiin etelään. Tutuilta kuultuna siitä kuulosti seuranneen Tornion ulkopuolellakin noin puolen Suomen laajuinen Lappariboikotti. 

Kun tämän järkytyksen jälkeen joku ottaa tehtäväkseen tutun vuosisataisen panimon avaamisen tutssa paikassa sata metriä leveän tunturipuron rannalla, niin me olemme siinä mukana! Rouva ei itse edes juo olutta, mutta varmisti vielä erikseen toisenkin annin yhteydessä että olemmehan varmasti merkinneet ainakin nimellisen minimin siitäkin, vaikka hyvin ymmärtää millainen vaaran merkki se anti oli volyymin skaalamisen hyvistä perusteluista huolimatta. 

Kotikaupungin olut on salkkumme ainoa humaanein perustein valittu eettinen ja kestävän kehityksen sijoitus. Muut on valittu vain rahan vuoksi, tämä on rakkaudesta lajiin ja kotiseutuun. 

0
0
25.1.2021 - 14:45 #64212

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332
SQ kirjoitti:

KPV kirjoitti:

Tähän on omat ammattimaisesti hoidetut rahastonsa. Jos nämä kaverit kollektiivisesti skippaavat casen niin mikä on odotusarvo, että yksityinen desktop dd sijoittaja kotiuttaa tästä miljoonia dollareita? Varsinkin kun joukkorahoitettava valuaatio on yleensä vähintäänkin kyseenalaisella tasolla. Kuitenkin myös start-upin tai vastaavan yrityksen kannaltakin luulisi mieluisen vaihtoehdon olevan se, että saa rahan lisäksi verkostoja ja osaamista.

En kirjoittanutkaan ja vielä vähemmän tarkoitin, että joukkorahoituksen kohteista olisi kategorisesti odotettavissa miljoonien dollarien kotiuttamisia. Odotusarvo pienemmällekin tuotolle voi olla pieni, mutta on se kuitenkin olemassa. Eivät nämä "sijoitusrahastojen kaverit" mitään yliluonnollisia meedioita ole, jotka erehtymättömällä varmuudella ja ammattitaidolla kykenevät poimimaan suojiinsa vain ja ainoastaan ne innovaatiot jotka tulevat menestymään. 

Eivät tosiaankaan ole, ja he tietävät sen myös itse. Pääomasijoittajat kyllä tietävät, että salkkuun tulee timanttien lisäksi myös paljon kuraa. Bisnesmalli on se, että se mukaan osuva pieni timanttien määrä kattaa mukaan kauhotun kuran tappiot ja jättää vielä voittoakin viivan alle. Joukkorahoitukseen päätyy sitten se osa rahoituksenhakijoista, jotka eivät ole edes kuraa.

Tämän takia en koske joukkorahoitukseen, ellei sitten jostain löydy starttaaja jota haluan tukea kannatuksen vuoksi. Jos pääomasijoittajilla 10 % sijoituskohteista kattaa muiden tappiot ja tuo voitot, niin joukkorahoituksessa tuo suhde lienee niin paljon huonompi, että homma ei enää toimi sijoitusmatematiikan vaan ässäarvan logiikalla.

0
0
25.1.2021 - 15:10 #64213

KPV

+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41
SQ kirjoitti:

KPV kirjoitti:

Odotusarvo voi olla myös negatiivinen. Etenkin jos (kun) haetaan rahaa poskettomalla valuaatiolla retail sijoittajilta.

Totta kai se voi olla negatiivinen ja vakiintuneisiin pörssiyrityksiin verrattuna todennäköisyyskin sille on varmasti moninkertainen. Ja kun jälkimarkkinoitakaan ei usein ole, sijoituksesta ei pääse edes eroon. Mutta ei kyllä päässyt Talvivaarastakaan.

Henkilökohtaisesti olen sijoittanut muutaman viime vuoden aikana viiteen eri joukkorahoituskohteeseen. Salkun kokonaisuuteen verrattuna sijoitukset ovat olleet pieniä, eli sellaisia joiden kokonaankin menettäminen tuntuisi enemmän oppimistapahtumalta kuin tappiolta. Noista viidestä yrityksestä yhden menestys on ollut heikkoa, kahdesta ei ole tällä hetkellä vielä varmaa havaintoa ja kaksi on menestynyt niin hyvin, että sijoitukseni niihin on noussut jo plussalle. Ja toisen noista ihan reilustikin. On mielenkiintoista seurata näitä mustia lampaita jatkossakin. 

Eli ymmärsinkö tästä nyt oikein, että jos oletetaan ostohinnat yhtäsuuriksi ja luodaan portfolio näistä sijoituksistasi niin ne ovat tappiolla? Tämä ei sinänsä yllätä, koska miellän itse tämän negatiivisen odotusarvon toiminnaksi. Edelleen jos puhutaan kollektiivisesti joukkorahoituskeisseistä niin et voi anekdoottisena esimerkkinä mainita Talvivaaraa vertailuksi, koska se ei heijasta koko osakemarkkinaa. Todennäköisyys ei myöskään tarkoita odotusarvoa. Jos joukkorahoituskeissit miellettäisiin kollektiivisesti positiivisen odotusarvon markkinaksi niin tuskin kenelläkään olisi mitään hajautetun joukkorahoitussalkun luomista vastaan. Tässä kuitenkin Kekkoslovakin ässäarpa vertaus on melko hyvä.

0
0
25.1.2021 - 15:43 #64218

Ymmärsit kokolailla oikein. Mutta sitä et ilmeisesti ottanut huomioon, että yleisesti ottaen joukkorahoituskohteet ovat lähtökohtaisesti aika varhaisessa kehitysvaiheessa ja niiden kehittyminen sellaisiksi kuin niiden tavoitteena on, vie usein vuosien ajan. Eli kuvaamani reaaliaikainen tilanne voi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua olla aivan jotakin muuta. Sekä ylös- että alaspäin.

Minusta tuo ässäarpavertaus on melko huono. Ostamalla ässäarvan mahdollisuus voittoon on pieni ja arvasta maksettava hinta menee ikävästi ja lyhentämättömänä veikkaus"voitto"varoiksi niitä kaupittelevan monopoliyrityksen pohjattomaan kassaan. Sijoittamalla harkiten joukkorahoituskohteeseen, mahdollisuus voittoon voi siinäkin olla aika pieni tai pitkän ajan päässä, mutta tuleehan siinä samalla ainakin oltua mukana luomassa jotakin uutta liiketoimintaa monopolin tukemisen sijasta.   

0
0
25.1.2021 - 16:38 #64221

KPV

+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41
SQ kirjoitti:

Ymmärsit kokolailla oikein. Mutta sitä et ilmeisesti ottanut huomioon, että yleisesti ottaen joukkorahoituskohteet ovat lähtökohtaisesti aika varhaisessa kehitysvaiheessa ja niiden kehittyminen sellaisiksi kuin niiden tavoitteena on, vie usein vuosien ajan. Eli kuvaamani reaaliaikainen tilanne voi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua olla aivan jotakin muuta. Sekä ylös- että alaspäin

Minusta tuo ässäarpavertaus on melko huono. Ostamalla ässäarvan mahdollisuus voittoon on pieni ja arvasta maksettava hinta menee ikävästi ja lyhentämättömänä veikkaus"voitto"varoiksi niitä kaupittelevan monopoliyrityksen pohjattomaan kassaan. Sijoittamalla harkiten joukkorahoituskohteeseen, mahdollisuus voittoon voi siinäkin olla aika pieni tai pitkän ajan päässä, mutta tuleehan siinä samalla ainakin oltua mukana luomassa jotakin uutta liiketoimintaa monopolin tukemisen sijasta.   

Haastan nyt kuitenkin vielä vähän. Jos joukkorahoitus case etenee lupauksien mukaisesti niin eikö tällöin riskit pienene ja kassavirrat olle lähempänä kuin aiemmin. Molemmat tukevat kasvavaa arvostusta. Toinen alempana diskonttokorkona ja toinen ajoituksen kautta. Tällöinhän arvo kasvaa matkan aikana. 
 
Tuo uuden tukeminenkin on vähän kaksijakoinen argumentti. Jos keissit ovat alusta asti sitä ns. kuraa mitä Kekkoslovakki mainitsi, niin etkö itseasiassa tee yhteiskunnallisella tasolla karhunpalveluksen allokoimalla rajallista pääomaasi innovaatioihin, joille ei isossa kuvassa ole käytännön arvoa luovia sovelluksia?

0
0
25.1.2021 - 17:23 #64225

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332
SQ kirjoitti:

Minusta tuo ässäarpavertaus on melko huono. Ostamalla ässäarvan mahdollisuus voittoon on pieni ja arvasta maksettava hinta menee ikävästi ja lyhentämättömänä veikkaus"voitto"varoiksi niitä kaupittelevan monopoliyrityksen pohjattomaan kassaan. Sijoittamalla harkiten joukkorahoituskohteeseen, mahdollisuus voittoon voi siinäkin olla aika pieni tai pitkän ajan päässä, mutta tuleehan siinä samalla ainakin oltua mukana luomassa jotakin uutta liiketoimintaa monopolin tukemisen sijasta.   

Mahtaako tuo "harkiten joukkorahoituskohteeseen" toimia todellisuudessa? OK, siitä rahat eivät mene monopolille joka jakaa niitä osin hyvänä pitämiini tarkoituksiin ja osin tarkoituksiin joilla ei olisi niin väliä. Sen sijaan rahat menevät kohteisiin jotka sijoittuvat johonkin janalla "hyvä liikeidea" - "vedätys". Kun ammattimaisesti pääomasijoittamista harjoittavat porukat pääsevät valitsemaan ensin, tuo joukkorahoitukseen jäävä "hyvä liikeidea" -pääty on ohut.

Ajatellaan nyt, että aikaa ja resursseja valintaan käyttävillä tiimeillä voitot tulevat siitä yleensä mainitusta 10%:sta sijoituskohteita. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden pitää käytänössä olla tenbaggereita ennen kuin pääomasijoittaja pääsee omilleen, koska lupaavistakin starttereista iso osa floppaa. Oletetaan lisäksi, että tällä harkitsevalla joukkorahoitussijoittajalla ei ole mitään ylimaallista kykyä poimia yksisarvisia (pääomasijoittajan tyylistä aikaa, resursseja ja suoraa pääsyä firman avainhenkilöiden puheille tuskin on). Jos nyt sitten joukkorahoituksesta on jo viety suurin osa tulevista menestyjistä pois ja floppaajien osuus on siten suurempi, niiden harvojen joukkorahoitustimanttien täytyy olla oikein helvetin hyviä menestyjiä jotta se harkitseva joukkorahoitussijoittaja pääsisi edes omilleen. Matematiikka on tässä hyvin yksinkertaista - jos menestyjiä on salkusta 5%, niiden täytyy 20-kertaistua jotta olet omillasi. Tämän takia väitän, että sijoitusmatematiikka ei joukkorahoitussijoittajalla toimi. Veikkausmatematiikka voi toimia.

0
0
25.1.2021 - 18:26 #64231

SQ

+6
Liittynyt:
8.4.2019
Viestejä:
11
KPV kirjoitti:

Tuo uuden tukeminenkin on vähän kaksijakoinen argumentti. Jos keissit ovat alusta asti sitä ns. kuraa mitä Kekkoslovakki mainitsi, niin etkö itseasiassa tee yhteiskunnallisella tasolla karhunpalveluksen allokoimalla rajallista pääomaasi innovaatioihin, joille ei isossa kuvassa ole käytännön arvoa luovia sovelluksia?

Nuo ovat ehkä huonoimpia kuulemiani tai edes kuvittelemiani perusteita olla periaatteellisesti ja jyrkästi joukkorahoitusta vastaan. Ensinnäkään kukaan ei voi etukäteen tuomita kaikkia joukkorahoitusta hakevia kohteita "kuraksi" joista ei koskaan voi tulla "käytännön arvoa luovia sovelluksia". Ei, vaikka olisi millainen fakiiri. Jälkikäteen se voi jodenkin tapausten kohdalla toki olla mahdollista ja siitä varoittaneiden mielestä se on silloin varmasti makeaakin, mutta koskaan ei voi etukäteen tietää varmasti.

Mitä sitten tulee tuohon pääomien allokointiin, niin mitä yhteiskunnallisella tasolla tapahtuisi jos vaikka lisäisin Reveniopositiota salkussani yhden prosentin verran? Vastaus on että ei yhtään mitään. On aivan sama omistanko minä tuon edellämainitun volyymin verran esimerkiksi Revenion, UPM:n tai Sammon osakkeita vai omistaako ne joku muu; jollakin ne osakkeet kuitenkin salkussaan ovat. Sen sijaan jos allokoin tuon kyseisen euromäärän johonkin harkitsemaani ja mielestäni fiksuun joukkorahoituskohteeseen, saatan jälkeen päin huomata olleeni merkittävässä osassa sitä ketjua kun jotakin uutta ja innovatiivista asiaa pystyttiin lähtemään viemään eteenpäin.    

0
0
25.1.2021 - 18:56 #64232

SQ

+6
Liittynyt:
8.4.2019
Viestejä:
11
Kekkoslovakki kirjoitti:

Tämän takia väitän, että sijoitusmatematiikka ei joukkorahoitussijoittajalla toimi. Veikkausmatematiikka voi toimia.

En tosiaankaan vielä eilen ajatellut, että tänään kirjoittaisin tänne jonkinlaisia joukkorahoituksen puolustuspuheenvuoroja. Asia sinällään ei minulle ole mitenkään erityinen, mutta olen tässä vähän ihmetellyt sitä, miten kovin suurta huolta täällä kannetaan esimerkiksi meikäläisen kaltaisista kymmenien vuosien kokemuksen omaavista kanssasijoittajista, jotka oman harkintansa mukaan ja valikoiden osallistuvat joihinkin joukkorahoituksiin. Mutta jos haluat ajatella että joukkorahoitus on pelkkää veikkausta, ajattele toki kaikessa rauhassa niin edelleenkin, en halua horjuttaa vakaumustasi. 

Vaikka valitsemieni joukkorahoituskohteiden osuus arvopaperisalkusta onkin vain vajaat kaksi prosenttia, uskon että olen tuollakin määrällä ollut ihan kohtuullisella panoksella tukemassa muutamaa hyvää ideaa, joista joku tai jotkut voivat hyvinkin minut vielä yllättää. 

0
0
25.1.2021 - 19:37 #64235

von Fyrckendahl

+806
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1142

Jos joku yhtiö hakee rahaa joukkorahoituksella, - - Nämä kannattaisi kuitenkin pääsääntöisesti budjetoida hyväntekeväisyydeksi eikä niinkään sijoituksiksi.

Joukkorahoitusta on osakemuotoista ja lainamuotoista. Osakemuotoisessa rahoitetaan yrityksiä. Lainamuotoisessa rahoitetaan joko yrityksiä tai kuluttajia. Jälkimmäistä sanotaan myös p2p-lainaukseksi. Osa lainoista on vakuudettomia, osa vakuudellisia. On pikavippejä, asuntolainoja, autolainoja, siltarahoitusta, käyttöpääomarahoitusta, laskurahoitusta jne.

Ovatko kaikki joukkorahoituksen muodot hyväntekeväisyyttä vai erityisesti jotkut tietyt?

0
0
26.1.2021 - 20:58 #64305

aliisan_avaimet

+513
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
521
KPV kirjoitti:

Tähän on omat ammattimaisesti hoidetut rahastonsa. Jos nämä kaverit kollektiivisesti skippaavat casen niin mikä on odotusarvo, että yksityinen desktop dd sijoittaja kotiuttaa tästä miljoonia dollareita? Varsinkin kun joukkorahoitettava valuaatio on yleensä vähintäänkin kyseenalaisella tasolla. Kuitenkin myös start-upin tai vastaavan yrityksen kannaltakin luulisi mieluisen vaihtoehdon olevan se, että saa rahan lisäksi verkostoja ja osaamista.

Rahastoilla on monesti iso minimi. Jos heidän minimisijoituksensa on miljoona ja tarvitset rahaa pari sataa tonnia, tekeekö tämä ideasta huonon? Pankki haluaisi korkeata korkoa ja talon pantiksi. Kotimaista rahanpuutetta tässä kokoluokassa on käsitelty Kauppalehdessä ja muualla.

Toinen oletus on että sinne puheille edes pääsee. Jos olet nobody eikä ideasi ole sihteerin mielestä seksikäs, ei se taida edes tavoittaa päättäviä isokenkäisiä. Näinkin oletus siitä että isojen poikien seula on hävitty ei välttämättä päde.

/devil's advocate

0
0
28.1.2021 - 18:07 #64570

Herb Powell

+12
Liittynyt:
5.7.2020
Viestejä:
13

Aki: "Ohjeistan yli kolmekymppiset pienikuluisten indeksirahastojen tai ETF:ien pariin ja nuoremmat lukemaan Seppo Saarion ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin”

Itellä ikää 36v ja Saarion kirja just työn alla. Fuck, arvasin, että liian myöhään sitä alettiin rimpuilemaan... En ole tosin varmaan kahdeksaan viikkoon lukenut sivuakaan, joten lukuinto ei ole ollut kovimmasta päästä.

Oon kyllä kallistunut kokoajan enemmän siihen, että täytyy varmaan laittaa ylimääräiset kyhnyt vaan johonkin rahastoon, koska en näe, että itselläni on mitään kykyjä tehdä parempaa tuottoa osakkeita valitsemalla.

Itseä vähän kyllä häiritsee, kun jotkut Pyysingit aina nälvivät indeksisijoittajille. On kyllä totta, että onhan se aika nössöä ja ennenkaikkea tylsää. Siksi itsekin vanhana betsaajana sitä haluaisi vähän lähteä osakepoiminnan maailmaan mukaan.

No, kuten Aki mainitsi, niin tärkeintä olisi vaan aloittaa. Vähän kyllä kuplan tuntua nyt, joten jos kattellaan sitten, kun lumet sulavat. Tai korona on biitattu. Tai...

0
0
28.1.2021 - 19:08 #64584

von Fyrckendahl

+806
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1142

Saarion kirja on yliarvostettu. Luin sen uudelleen vähän aikaa sitten. Jotkut Saarion ohjeet ovat keskenään ristiriitaisia.

Indeksisijoittaminen on ihan oikeasti ok. Niistä saa (melkein) taatusti markkinatuoton eikä se ole ihan tylsääkään pidemmän päälle. Tylsää on omistaa huonoja osakkeita. Jos lähtee osakepoimintaan, huonojakin sattuu varmasti salkkuun.

0
0